Chapter 2 No.2

Toukokuun 29 p:n? l?ksi Napoleon Dresdenist?, jossa h?n oli viipynyt kolme viikkoa, hovinsa ymp?r?im?n?, joka oli muodostunut prinsseist?, herttuoista, kuninkaista ja viel?p? yhdest? keisaristakin.

Ennen l?ht???n osotti Napoleon suosiotaan niille prinsseille, kuninkaille ja keisarille, jotka olivat sit? ansainneet; moitti taas niit? kuninkaita ja prinssej?, joihin h?n oli tyytym?t?n; lahjoitti omia eli toisin sanoen muilta kuninkailta otettuja jalokivi? ja kalleuksia It?vallan keisarinnalle ja hell?sti syleilty??n Maria Louisea, kuten h?nen historioitsijansa kertoo, j?tti t?m?n niin syv?n surun valtaan, ettei h?n - tuo Maria Louise, jota pidettiin h?nen puolisonaan, vaikka Parisissa oli toinenkin puoliso - n?ytt?nyt jaksavan kantaa eron katkeruutta. Siit? huolimatta, ett? diplomatit viel? lujasti luottivat rauhan mahdollisuuteen ja tarmokkaasti ty?skenteliv?t sen eduksi; siit? huolimatta, ett? keisari Napoleon itse kirjoitti kirjeen keisari Aleksanterille kutsuen t?t? Monsieur mon frère[3] ja vakuuttamalla vakuuttaen, ettei h?n tahdo sotaa ja ett? h?n aina tulee h?nt? rakastamaan ja kunnioittamaan, - h?n kuitenkin matkusti armeijaan ja jakeli jokaisella asemapaikalla uusia m??r?yksi?, joiden tarkotuksena oli jouduttaa armeijan kulkua l?nnest? it??n. H?n ajoi tavallisilla matkavaunuilla, joita kuusivaljakko veti ja joita ymp?r?i pashia, adjutanttia ja vartiasto, Posenin, Thornin, Danzigin ja K?nigsbergin seutujen kautta. Kussakin n?ist? kaupungeista ottivat tuhannet ihmiset h?net vastaan riemuin ja vavistuksin.

Armeija liikkui l?nnest? it??n ja kuusivaljakot, joita tavan takaa muutettiin, kiid?ttiv?t h?nt? samalle taholle. Kes?kuun 10 p:n? h?n saavutti armeijan ja vietti y?ns? Vilkovishin mets?ss? h?nt? varten varustetussa kortteerissa er??n puolalaisen kreivin maatilalla.

Sivuutettuaan armeijan ajoi Napoleon seuraavana p?iv?n? avovaunuilla Niemenin rannalle, jonne h?n pys?htyi ja pukeutui puolalaiseen pukuun voidakseen tarkastaa ylimenopaikkaa.

N?hty??n joen toisella puolen les cosaques[4] ja arojen aavat ??ret (les steppes), joiden keskell? oli Moscou, la ville sainte,[5] kuten se skytialaisen valtakunnan p??kaupunki, jossa makedonialainen Aleksanteri k?vi, - antoi Napoleon etenemisk?skyn kenenk??n aavistamatta ja vastoin kaikkia sek? strategisia ett? diplomatisia edellytyksi?. Seuraavana p?iv?n? alkoivat h?nen joukkonsa menn? Niemenin poikki.

12 p:n? h?n astui aikaiseen aamulla ulos teltastaan, joka t?n? p?iv?n? oli pystytetty Niemenin vasemman rannan jyrk?lle ?yr??lle ja t?hysteli kaukoputkellaan Vilkovishin mets?st? sukeltavien sotalaumojensa vy?ry?mist?, joka haarautui kolmelle Niemenin poikki pystytetylle sillalle. Sotajoukot tiesiv?t keisarinsa l?sn?olon, etsiv?t h?nt? katseillaan, ja kun he huomasivat korkealla ?yr??ll? teltan edustalla muusta seurueesta hieman syrjemp?n? seisovan henkil?n, viskeliv?t he lakkiaan ilmaan ja huusivat: "Vive l'Empereur!"[6] Ja toinen toisensa per?st? tulvi ja yh? tulvi ehtym?tt?m?n? virtana suunnattoman mets?n k?tk?ist? esiin v?ke?, joka kolmena haarana kiiruhti siltojen yli toiselle rannalle.

- On fera du chemin cette fois ci. Oh! quand il s'en mêle lui même, ?a chauffe... Nom... de Dieu... Le voilà!... Vive l'Empereur!... Les voilà donc les steppes de l'Asie! Vilain payst tout de même. - A revoir, Beauchê, je te réserve le plus beau palais de Moscou. - A revoir! Bonne chance... - L'as tu vu, l'Empereur? Vive l'Empereur ... preur! - Si on me fait gouverneur aux Indes, Gerard, je te fais ministre du Gachemir, c'est arrêté, - Vive l'Empereur! Vive! Vive! Vive! - Les gredins de cosaques, comme ils filent. Vive l'Empereur! Le voilà! Le vois tu! Je l'ai vu deux fois comme je te vois. Le petit caporal!... Je l'ai vu donner la croix à l'un des vieux... - Vive l'Empereur![7] - kertoivat vanhat ja nuoret, joiden luonne ja yhteiskunnallinen asema oli mit? kirjavin. Kaikkien noiden miesten kasvoilla heijasti yksi yhteinen ilontunne kauan odotetun sotaretken alkamisesta ja riemu ja uskollisuus harmaanuttuista henkil?? kohtaan, joka jyrk?nteell? seisoi.

Kes?kuun 13 p:n? talutettiin Napoleonin eteen pieni, aitoarabialainen ratsu. H?n nousi sen selk??n ja ajoi er??lle Niemenin yli viev?lle sillalle. Koko ajan kaikui h?nelle riemuhuutoja, joita h?n n?ht?v?sti sieti vain siksi, ettei v?ke? voinut kielt?? noilla huudoillaan ilmaisemasta rakkauttaan h?nt? kohtaan. Mutta kun huudot seurasivat h?nt? kaikkialla, tuskastuttivat ne h?nt? ja siirsiv?t h?nen ajatuksensa pois sotahuolista, jotka olivat h?net vallanneet siit? hetkest? pit?en, jolloin h?n liittyi joukkoihinsa. H?n ratsasti er?st? veneiden varassa notkuvaa siltaa my?ten toiselle puolelle, k??ntyi ?kkijyrkk??n vasemmalle ja laski neli? Kovnoon p?in. H?nen edell??n ratsasti onnen ja riemun huumeesta menehtym?isill??n olevia kaartin ratsuj??k?ri?, jotka puhdistivat tiet? jalkajoukoille. Saavuttuaan leve?n Veikselin rannalle pys?htyi h?n puolalaisen ulanirykmentin luo, joka oli asettunut rannalle.

- Vivat! - huusivat puolalaisetkin yht? riemuissaan, ty?ntyiv?t ulos rintamasta ja sulloivat toisiaan saadakseen n?hd? h?net.

Napoleon tarkasteli jokea, laskeutui ratsulta ja istuutui puunrungolle, joka virui rannalla. ??nett?m?n merkin johdosta tuotiin h?nelle kaukoputki, jonka h?n asetti er??n h?nen luoksensa juosseen, onnellisen pashin sel?lle ja alkoi katsella toiselle puolen. Sitte h?n syventyi tutkimaan kartan lehte?, joka oli levitetty puunrunkojen v?liin. P??t??n nostamatta h?n virkkoi jotain ja samassa l?ksi kaksi adjutanttia ratsastamaan puolalaisten ulanien luo.

- Mit?? Mit? h?n sanoi? - kyseltiin puolalaisten ulanien riveiss?, kun toinen adjutanteista oli saapunut heid?n luokseen.

Oli k?sketty etsi? kahlauspaikka ja menn? toiselle puolelle jokea. Puolalainen ulani-eversti, kaunis, vanha mies, joka punastui ja sotkeutui sanoissaan mielenliikutuksen t?hden, kysyi adjutantilta, sallittaisiko h?nen uida ulanineen joen poikki kahlauspaikkaa etsim?tt?. Kauhun kalpeus kasvoilla siit?, ett? ei sallittaisi, pyysi h?n, kuten pyyt?? poika lupaa saada nousta hevosen selk??n, ett? h?nen suotaisiin uida joen yli keisarin n?hden. Adjutantti sanoi, ett? keisari ei luultavasti tule tyytym?tt?m?ksi semmoisesta ylenpalttisesta alttiuden osotuksesta.

Tuskin oli adjutantti saanut sanotuksi t?m?n, kun viiksev? upseeri onnellisin kasvoin ja s?ihkyvin silmin kohotti miekkansa yl?s ja huusi: "vivat!" sek? samassa komensi ulanit seuraamaan itse??n, kannusti hepoaan ja ratsasti rannalle. Tuimana ty?nsi h?n murjoutunutta hevostaan jokeen, pulskahti veteen ja otti suunnan suoraan virran v?kevint? juoksua kohti. Sadat ulanit kiid?ttiv?t per?st?. Joen keskell? ja vuolaimmalla paikalla oli kylm?? ja kaameaa. Ulanit tarttuivat toisiinsa kiinni, useita putoili sel?st?. Muutamia hevosia hukkui, hukkui miehi?kin, vaan muut koettivat uida, ken satulassa, ken hevosen harjassa riippuen. He koettivat uida suoraan toiselle rannalle ja vaikka puolen virstan p??ss? oli ylimenopaikka, ylpeiliv?t he siit?, ett? he uivat ja hukkuvat t?h?n jokeen sen miehen n?hden, joka istui puunrungolla, vaan joka ei edes katsonutkaan sit?, mit? he tekiv?t. Kun adjutantti sitte sopivana hetken? rohkeni huomauttaa keisarille puolalaisten alttiudesta h?nt? kohtaan, nousi pieni, harmaanuttuinen mies yl?s ja kutsuttuaan luokseen Berthierin, h?n alkoi t?m?n kanssa k?vell? edestakasin pitkin rantaa antaen m??r?yksi? ja toisinaan tyytym?tt?m?sti vilkaisten uppoaviin ulaneihin, jotka siten h?iritsiv?t h?nen ajatuksiaan.

H?nelle ei ollut uutta se vakaumus, ett? h?nen l?sn?olonsa maailman kaikilla ??rill?, Afrikasta hamaan Moskovan aroihin saakka, samalla tavalla saa ihmiset haltioihinsa ja itsens? unohtamisen mielett?m??n tilaan. H?n k?ski tuomaan ratsun ja l?ksi asemapaikkaansa.

V?hilleen 40 ulania hukkui jokeen, vaikka veneit?kin l?hetettiin apuun. Suurin osa k??ntyi takasin l?ht?rannalle. Eversti ja jokunen muukin ui ylitse ja vaivoin jaksoi nousta toiselle rannalle. Mutta heti kuivalle p??sty??n huusivat he veden virtanaan valuessa likom?rist? puvuista: "vivat!" ja ihastuksissaan katsoivat siihen paikkaan, jossa Napoleon oli seisonut, vaan joka nyt oli tyhj?. Ja onnellisina pitiv?t he itse??n tuona hetken?.

Iltapuoleen Napoleon kahden muun m??r?yksen v?lill?, - joista toinen koski sit?, ett? kiiruimman kaupalla oli toimitettava k?sille vartavasten valmistetut ven?l?iset v??r?t rahat Ven?j?lle viet?viksi ja toinen, ett? oli ammuttava er?s saksilainen, jolta tavatussa kirjeess? oli huomattu olevan tietoja Ranskan armeijalle annetuista k?skyist?, - antoi kolmannen m??r?yksen siit?, ett? tarpeettomasti jokeen sy?ssyt puolalainen eversti on otettava j?seneksi kunnialegionaan (légion d'honneur), jonka p??mies Napoleon itse oli.

Quos vult perdere - dementat.[8]

* * *