Chapter 5 No.5

?Mustan Kotkan? vierashuoneessa istui samana hetken? joukko Schrandenin porvareita ja porvarinpoikia kokoontuneina aamunaukkujensa ??reen.

Schrandenilaisten t?ytyi alottaa varhain, jos ennen puoltay?t? tahtoivat saada p?iv?ty?ns? suoritetuksi; sill? vaikka he olivat i?t kaiketkin kapakkael?m?? rakastaneet, niin nyt vasta he olivat joutuneet tykk?n??n pois suunniltaan.

Nuori Merckel oli kaikissa juomingeissa esimiehen?. H?n oli kasvanut tanakaksi, leve?harteiseksi mieheksi, jonka rohkeasti pystyyn kierretyt sotilasviikset oivallisesti pukivat h?nen kasvojaan ja jonka esiintyminen kaikessa huolimattomuudessaan, joka saattoi alentua renttumaisuudeksi, ei ollut vailla er??nlaista miellytt?vyytt?. Rauhanteon j?lkeen ei h?n ollut, kuten l?hinn? olisi saattanut luulla, ottanut eroaan, vaan oli ainoastaan ep?m??r?iseksi ajaksi palannut lomalle kotiseudullensa, jossa h?n aikoi rauhallisesti harkita, olisiko soveliasta edelleen palvella vakinaisessa sotav?ess?.-Ainakaan ei h?nen t?h?nastinen ammattinsa asettanut mit??n esteit? t?m?n p??t?ksen tielle, sill? tarkoin katsoen ei h?nell? ollut mit??n ammattia.

Aina nelj?nteenkolmatta ik?vuoteensa asti oli h?n katsellut useita eri maita ja erilaisia el?m?nasemia, elellen sillaikaa enimm?kseen is?ns? varoilla, ja oli ollut iloinen, kun puhjennut sota vihdoinkin tarjosi teht?v?? h?nen toimintatarmolleen, joka siihen asti oli voinut ilmet? ainoastaan ilkeiss? kepposissa.

Kuten nuori Baumgart oli h?nkin astunut sotav?keen vapaaehtoisena j??k?rin?, oli samoin kuin t?m?kin siirtynyt nostov?keen, kohonnut siell? luutnantiksi ja kantoi tunnustetun urhoollisuuden merkkin? ter?sristi? ylpeydest? paisuvalla rinnallaan.

Toistaiseksi ei h?n ajatellut j?tt?? kotiseutuaan, miss? h?n joka p?iv? uudelleen ja uudelleen t?ysin siemauksin sai nauttia tuosta ylev?st? tunteesta, ett? h?n oli sankari, leijona.

H?n joi, kerskui ja lietsoi vihaa kavaltajaa kohtaan, vihaa, joka voitokkaiden sotilaiden palattua oli viel? kerran leimahtanut kirkkaaseen liekkiin.-H?nen yllytyksest??n olivat schrandenilaiset menneet Kissanporrasta h?vitt?m??n siten sulkeakseen vapaaherran saarelleen.

Rohkeimmissa unelmissaankaan eiv?t he olleet uskaltaneet toivoa, ett? h?n halvauksen kohtaamana vaipuisi maahan heid?n silmiens? edess?, ja riemuiten he palasivat kyl??n t?t? viesti? kertomaan.

Ett? is?nmaan kavaltajan hautaus oli kiellett?v?, oli pian p??tetty asia. Kunnioittaakseen t?t? ihanaa ajatusta, joka kruunasi heid?n vihansa, viettiv?t he suuren riemujuhlan, joka oli nyt jo kest?nyt kolme p?iv?? eik? n?ytt?nyt ottavan ollenkaan p??tty?kseen.

Kun he kaikki seisoivat yhten? miehen?, kun kyl?nvouti oli heid?n puolellaan ja kirkkoherra n?ytti sulkeneen molemmat silm?ns?, ei heill? n?ytt?nyt olevan mit??n pelkoa, ett? esivalta puuttuisi asiaan.

Ett? vainajalle ilmestyisi auttaja, sit? he eiv?t olleet aavistaneetkaan.

Sill? junkkari-taivaan talikynttil?t!-miss? oli junkkari?-Tiet?m?tt?miin kadonnut, varmaankin hunningolla, menehtynyt nimens? h?pe??n.

?Tuolta tulee joku, jolla on nostov?en lakki p??ss??n?, sanoi Felix Merckel katsellen ikkunaverhojen raosta kyl?n torille, joka lep?si keltaisena ja tomuisena keskip?iv?n helteess?.

Melu juomap?yd?n ??ress? taukosi. Odottavassa j?nnityksess? katseltiin vieraan tuloa.-Nuori Merckel ojensi jalkansa suoraksi ja leikitteli huolimattomasti ritarimerkill??n.

Ovi aukeni. Valovirta tulvahti tulijan takaa h?m?r??n, viile??n huoneeseen ja katosi heti j?lleen.

Vieraita tervehtim?tt? tulija astui tarjoilup?yd?n luo, jonka ??ress? er?s tarjoilijaneiti istui sukankutimineen, ja kysyi, oliko kyl?nvouti tavattavissa.

Ei,-h?n oli mennyt pellolle.

Herra Merckel j?tti mielell??n ravintolaliikkeens? valvomisen pojalleen, sill? h?n oli huomannut, ett? oluttynnyrit tyhjeniv?t kahta vertaa nopeammin, kun h?n ei ollut saapuvilla.-Felixill? oli eritt?in tepsiv? tapa kiihottaa vieraita juomaan, joka h?nelle, is?nn?lle, ei olisi soveltunut. ?Lurjus, ken ei ryypi sakkojaan!? Tai ?ken minut nyt kilistetty?mme j?tt?? kitimeen, h?n olisi j?tt?nyt minut kiipeliin vihollistenkin edess?.?-Ja muita samanlaisia puhetapoja.-Ja h?nen kehotuksiaan piti seurata, sill? schrandenilaiset eiv?t halunneet menett?? luutnanttinsa arvonantoa-ja sent?hden oli Felix Merckel is?ns? kassakirstun todellinen aarre.

Ettei vieras, jolla oli nostov?en lakki p??ss??n, ollut h?nt? tervehtinyt, vaikka h?nell? oli upseerin tunnusmerkki takkinsa rinnuksessa, suututti h?nt?, ja h?n p??tti sent?hden olla h?nt? ensink??n huomaamatta.

?Voinko j??d? voutia odottamaan?? kysyi vieras.

?T?m?h?n on ravintola?, vastasi neiti.

Vieras istuutui vastap?iseen nurkkaan, selin juopottelijoihin, laski nahkalaukkunsa p?yd?lle ja nojasi p??ns? k?teens?.

Felix herrasta, jota miellytti, ett? h?nt? katseltiin, tuntui t?m? k?yt?s aivankuin taisteluvaatimukselta. Sit?paitsi suututti is?n kelpo poikaa se, ettei vieras halunnut mit??n juodakseen.

?Amalia, kysy herralta, eik? h?n halua mit??n nautittavaa?, huusi h?n kovalla ??nell? tarjoilup?yt?? kohden.

Vieras ei ollut kuulevinaan mit??n. Neiti meni h?nen p?yt?ns? luo ja h?pisi jotakin v?kev?st? schrandenilaisesta oluesta.

?Kiitos-en juo mit??n?, vastasi h?n kohottamatta katsettaan.

Felix herra pureksi viiksiens? k?rki?. H?nest? oli selv??, ett? t?m? k?yt?s ansaitsi rangaistuksen. H?nell? oli pian hy?kk?yssuunnitelma valmiina.

H?n nousi ja heiluttaen kansiniekkaa oluthaarikkaansa alotti pontevalla rinta??nell?:

?Rakkaat toverit ja kansalaiset ynn? kaikki arvoisat l?sn?olijat! Preussin kunniakkaat taistelut ovat taistellut. Armas is?nmaamme on noussut tomusta j?lleen uuteen, aavistamattomaan loistoon. Useimmat meist? ovat vuodattaneet verta kunnian kent?ll? tai ainakin antaneet rintansa vihollisten luodeille alttiiksi. Ken on preussilainen is?nmaan yst?v?, h?n juokoon kanssani maljan Preussin kunniaksi ja Preussin menestykseksi!?

Kimakasti hurraten kohottivat kaikki haarikkansa huulilleen, mutta heid?t keskeytti luutnantin jyrkk? ?seis? huuto.

?N?en t??ll? jonkun?, huusi h?n, ?joka n?ytt?? vet?ytyv?n pois t?t? kunniavelvollisuutta t?ytt?m?st?.? Kannukset kilisten h?n astui vieraan p?yd?n luo.

?Herra?, tiuskaisi h?n h?nelle. ?Ettek? tahdo juoda Preussin kunniaksi??

Vieras k??ntyi puoleksi syrj??n sanoen: ?Tahdon olla rauhassa.?

?Mit?, herra? Te kannatte nostov?en kunniamerkki? lakissanne ja kielt?ydytte- - -?

Vieraan ?killinen tarttuminen laukkuunsa sai h?net vaikenemaan.

Samassa hengenvedossa h?n n?ki kaksipiippuisen ratsupistoolin v?l?ht?v?n vieraan k?dess?, n?ki h?nen hyp?ht?v?n pystyyn ja katsoi per?ytyen kalpeihin, uhkaaviin kasvoihin, jotka h?n hyvin tunsi, mutta joista ei kuitenkaan ollut konsanaan leimahdellut t?llaisia salamoita h?nt? kohden.

H?n k?sitti heti: h?nen vastassaan seisoi mies, joka oli valmis mihin tahansa.

?Katso minua, Felix Merckel?, sanoi entinen yst?v?, ?niin k?sit?t, ettei minulla ole mit??n tekemist? sinun kanssasi.? Jos sin? tai joku teik?l?isist? uskaltaa tulla liian l?helle minua, niin olkaa varmat, ett? sinut tai ensim?isen, joka tulee, ammun kuoliaaksi kuin koiran.?

Felix Merckel oli ?kki? malttanut mielens?.

?Ah, herra parooni!? sanoi h?n syv??n kumartaen. ?Sitten tosiaankaan en ihmettele, ettei Preussin- -?

Pistoolin kaksoishanan kaksinkertainen naksahdus pani h?net vaikenemaan.

?Viel? kerran, ole varoillasi, Felix Merckel; olen upseeri kuten sin?kin.?

T?m? uudistettu varotus teki vaikutuksensa.

?Ainakaan en tahdo h?irit?!? sanoi Felix herra kumartaen toistamiseen ja mennen takaisin paikalleen, jolloin kannukset h?nen saappaissaan kilisiv?t hiljemmin.

Schrandenilaiset istuivat nen?t yhdess?, ja kohta astui vanha Merckel huoneeseen. H?nen ylen lihavat, sile?ksi ajellut kasvonsa s?teiliv?t hyvinvointia ja hyv?ntahtoisuutta. Huolellisen arvokkaana kuten kyl?n patriarkan sopi, kulki h?n laseilla ja pulloilla t?ytetyn tarjoilup?yd?n ohitse. Rasvasta kiilt?vill? atlasliiveill? riippuivat paksut, hopeaiset kellonper?t, joiden kahta vitjaa alhaalta yhdisti kultainen maurilaisp?? ja joissa riippui merenkullasta tehty syd?n.

?Herrako on halunnut minua puhutella?? kysyi h?n syv?ll? kumarruksella, joka kuitenkin ik??nkuin katkesi keskelt? kahtia, kun pienet kissansilm?t huomasivat, ettei vieraalla ollut lasia edess??n. Sellaiselle, joka ei mit??n nauttinut, ei kannattanut tehd? kumarrusta.

Schrandenilaiset istuivat korviaan herist?en.-Felix oli hyp?ht?nyt pystyyn ik??nkuin odottaen suotuisaa silm?nr?p?yst? iske?kseen nyrkill??n entist? yst?v??ns?.

?H?n on nuori herra parooni, is??, huusi h?n helakasti nauraen.

Merckel ponnahti kolme pitk?? askelta takaperin. H?nen hyv?ntahtoinen hymyns? kivettyi, h?nen lihavat k?tens? hapuilivat kellonvitjojen maurilaisp??t? ja kouristuivat siihen kiinni.

?Saanko puhutella teit? kahdenkesken??

?Oi herra parooni-tietysti, herra parooni-jos suvaitsette, herra parooni.?

Ja h?n avasi leve?ll? liikkeell? sivuoven, joka vei pieneen arvohenkil?ille varattuun huoneeseen. Rikkin?isell? v?h?kankaalla verhottu sohva ynn? muutamat nojatuolit odottivat siell? ravintolan ylh?isempi? vieraita. Ristikoilla varustetun piippuhyllyn yl?puolella riippui taulu, johon oli kirjotettu: ?T??ll? saa juoda ainoastaan viini?.?

Ennenkuin is?nt? sulki oven Boleslavin j?lkeen, viittasi h?n salavihkaan tuvassa istuville miehille ik??nkuin heid?n levottomuuttaan viihdytt??kseen. Sitten h?n loi kotiinpalanneeseen herranpoikaan puoleksi ummistuneiden silm?luomiensa alta lyhyen, tutkivan katseen, joka ilmeisesti n?ytti t?ytt?v?n h?net suurella tyytyv?isyydell?, sill? h?nen hymyns? sai uudelleen hyvinvoivan, kyll?isen rasvankiiltonsa.

?Kuinka herra junkkari onkaan kasvanut sitte viime n?kem?n!? alotti h?n.-?Aivan merkillist?!?

Boleslav tuijotti h?neen ??nnet?nn?.

?Ja vanhaa armollista herraa ei herra junkkariherra parooni, t?ytyy kai sanoakseni-en?? ole tavannutkaan elossa. Olette tullut liian my?h??n autuaan vainajan silmi? sul- - -?

H?n pys?htyi keskelle sanaa ja puristeli kiihke?sti kellonperien merenkultaista syd?nt?, sill? Boleslavin katse, joka tuimana ja uhkaavana oli kiinnitetty h?nen kasvoihinsa, alkoi saattaa h?net levottomaksi.-Olikohan h?nell? ehk? edess??n jokin maankiert?j?, joka tahtoi k?yd? h?nen kimppuunsa?

?Mutta min? en tule liian my?h??n?, puhkesi Boleslav puhumaan, ?tehd?kseni tyhj?ksi ne konnankujeet, joilla is?lt?ni tahdotaan riist?? h?nen viimeinenkin kunniansa.?

?Mit? ihmeen konnankujeita herra parooni tarkottaa??

?Neuvon teit?, arvoisa herra, j?tt?m??n tekopyh?n naamanne. N?en teid?n l?vitsenne. Minun korviini on saapunut er?s teid?n lausuntonne, jonka johdosta siet?isi kurittaa teit? tuossa paikassa.?

?Herra parooni!?-ja h?n n?ytti aikovan l?het? ovea.

?J??k???, k?ski Boleslav asettuen h?nen tielleen. Onneksi h?n oli kaikki nuo roistonnaamat n?hdess??n j?lleen saavuttanut perinn?isen tietoisuutensa k?skij?n arvostaan. ?N?ink? suoritatte kiitollisuudenvelkaanne suvulleni, jonka armo teid?t on tehnyt siksi, mit? olette??

Rihkamakauppias, joka kerran oli saapunut linnaan paikkaa etsiv?n? palvelijana ja sittemmin linnan toimitusmiehen? v?hitellen koonnut omaisuutensa, painoi loukatun viattomuuden ilme kasvoillaan oikean nyrkkins? vasenta k?mment?ns? vasten, samalla surkuttelevasti maiskuttaen kielt??n.

?Rakas herra parooni?, sanoi h?n, ja leve?t, kiilt?v?t kasvot s?teiliv?t sulaa is?llist? lempeytt?. ?Annan teille anteeksi loukkauksen, jonka p??stitte suustanne, ja annan teille luotettavimmat tiedot, ik??nkuin ei mit??n olisi tapahtunut,-siit? toivottavasti n?ette parhaiten, miten yst?v?lliset minun tarkotukseni ovat?.

?Pyyd?n p??st? yst?vyydest?nne!? jyr?ytti Boleslav v?liin. ?Olette velvollinen Schrandenin kyl?nvoutina minulle puhumaan ja vastaamaan-eik? muuta.?

?Schrandenilaiset, rakas herra parooni, ovat nimitt?in hirveit? ihmisi?. Sanoin sen aina jo rakkaalle vaimovainajalleni-tunsittehan h?net, herra parooni! Niin, niin-kuinka usein h?n ottikaan pienen junkkarin k?sivarrelleen eik? ajatellut, ett? kerran tuollaisen kiitoksen- -?

?Asiaan!?

?Marianne, sanoin usein, n?m? schrandenilaiset ovat viel? minun surmani, sill? mit? he saavat p??h?ns?- -kerran he saivat p??h?ns?, etteiv?t juo minun katajanmarjaviinaani. Hyv??, kirkasta, puhdasta katajaistani, herra parooni! Nyt ovat he saaneet p??h?ns?, etteiv?t salli armollista herraa haudata, ja-kunniani kautta!-ei Jumala eik? perkele voi heit? siihen pakottaa.-Ettek? tek??n, herra parooni. Miksi niin?-Ruumisvaunut ovat ammattikunnan omat-ja se ei anna niit?;-hevosiakaan ei teille anna kukaan ... ruumiinkantajia, o hyv? Jumala ... kiert?k??p?s kerran ymp?ri kyl?? ... kiert?k?? ja kuulustelkaa, kuka tahtoo ottaa herra paroonin hartioilleen ... jos jonkun satutte l?yt?m??n, niin nelj?nnestunnin kuluttua ovat he h?net pieks?neet raajarikoksi-sill? n?m? schrandenilaiset...! No, ja kirkkoherra.-h?nell?h?n on suurin sananvalta-mutta menk??h?n kirkkoherran luo-siell?p?h?n saatte kuulla, mit? h?n arvelee. Kellonsoitosta ja siunauksesta ei puhettakaan ... niin, edes ruumiskirstuakaan ette saa teetetyksi.?

?Tahtoisinpa sen n?hd??, sanoi Boleslav hampaitaan kirist?en, sill? h?n tunsi uhmansa paisuvan sit? suuremmaksi, mit? selvemmin h?n n?ki t?m?n pahuuden ja ilkeyden verkon.

?Niink?, tahdotteko sen n?hd??? huusi vanha Merckel huonosti salatulla voitonriemulla; ?Teid?n tahtonne on tapahtuva, herra parooni.?

H?n avasi oven tarjoiluhuoneeseen, josta kuului monien ihmis??nten sekava m?ly. Sinne n?ytti t?ll? v?lin puolet kyl?? kokoontuneen.

?Hackelberg tulkoon t?nne!? huusi h?n sinne ovenraosta ja tempasi kiireisesti oven kiinni, sill? sen reunaan oli tarttunut useita sormia ilmeisesti aikoen temmata sen seposel?lleen.

?Jollei h?n en?? ole eiliselt??n humalassa, sanoo h?n pian teille alamaisen ajatuksensa vasten kasvojanne.?

H?nen silmist??n s?ken?i peittelem?t?n vahingonilo, sitten vet??ntyiv?t h?nen kasvonsa j?lleen surumielisen hyvinvoipaan, patriarkalliseen hymyyn.

?Olette torjuneet yst?vyyteni luotanne, nuori mies?, alotti h?n meren kultasyd?nt? nypel?iden. ?Olette solvannut ja loukannut harmaita hapsiani-hyv?-en teille siit? vihottele. Ette olisi sit? tehnyt, jos olisitte tiennyt, kuka se oman henkens? uhalla, schrandenilaisten sel?n takana-sill? jos he olisivat sen n?hneet, olisivat he minut kuristaneet kuoliaaksi-pelasti autuaan paroonivainajan n?lk??n n??ntym?st?-kysyk?? vain neidilt?!- -?

?Kelt? neidilt???

?No, rakkaalta, uskolliselta neiti Reginalta-autuaan is?vainajanne syd?nk?pyselt?. H?n on oikea helmi, herra parooni. Teid?n on pidett?v? h?nt? kunniassa ja otettava h?net mukaanne matkoille. H?nelle pistin usein pime?ss? palan leip?? ja savustettua makkaraa, herra parooni, ja pussin kahvia, herra parooni, aikana, jolloin itse s?in ainoastaan ruispuuroa eineekseni, koska satamat olivat suljetut, herra parooni.?

?Ettek? saanut niist? maksua??

?No, sainpa niinkin, vaikkapa oikeastaan vain taivaallisen palkinnon vuoksi panin henkeni alttiiksi.-Ja onhan sit? tosin viel? pieni j??nn?skin viime j?idenl?hd?n ajalta, jos herra parooni tahtoisi olla niin suosiollinen- -?

?Kirjottakaa lasku saatavistanne; rahat tullaan teille l?hett?m??n.?

?Sill? ei ole kiirett?, herra parooni. Luotan kyll? teihin, herra parooni. Jos annatte jotakin arvoa vanhan, kokeneen miehen neuvolle, niin menk?? nyt kauniisti kotiin,-kaivakaa linnan taakse hauta, laskekaa autuas is?vainajanne siihen-?iseen aikaan-aivan hissukseen, aivan hissukseen... Rakas neiti Regina, h?nh?n voi tarttua ruumiin toiseen p??h?n-sitten ladotte turpeet paikoilleen, jotta nurmikko tulee sile?ksi ennalleen, eik? kukaan tied?, mihin h?net on kuopattu, ja ennen aamun valkenemista tarttukaa Reginaa k?sivarteen ja menk?? j?lleen kauniisti sinne miss?- - -?

H?n vaikeni, sill? Boleslavin sormet kopeloivat j?lleen pistoolinper??. T?m?n kunnonmiehen mahtipontisesta neuvosta irvisteli esiin niin pirullinen iva, ett? se kiihotti h?nen vastustushalunsa ??rimmilleen.

N?iden myrkyllisten sanojen tunkeutuessa h?nen korviinsa oli h?nen aivojensa l?vitse salamana leimahtanut ep?toivoinen ajatus.

Tosiaankin, t?m? hautaus oli vain ensim?inen, v?h?isin osa teht?v?st?, joka h?nell? oli suoritettavanaan! Pitik? h?nen l?hte? t??lt? y?n h?myss? ja sumussa-hiipi? ik??nkuin pahantekij? isiens? perinn?lt? j?tt??kseen kaiken, mit? he olivat luoneet, h?vi?lle alttiiksi? Ei, vaan t?nne h?nen oli j??minen-kest?minen kaikki uhmaten n?it? hyenoita, joista kurjin seisoi virnistellen, kissansilm?t ahneesti vilkkuvina h?nen edess??n ja vaani vain tilaisuutta karatakseen is?nn?tt?m?n saaliin kimppuun.

Kest?vyytt?! Kest?vyytt?!

T?m? oli se sovitus, jota isien synnit h?nelt? vaativat!

Ja eik? tuo jumalaton teko, joka oli h?nen perint?ns? h?vitt?nyt maan p??lt?, yh? huutanut kostoa taivaaseen saakka.

Oliko h?nen vet?ytyminen tiehens? ik??nkuin karkuri, ik??nkuin lipunpett?j?, ja j?tt?minen niille hyvilleen ei ainoastaan kotikontunsa, vaan lemmittyns?kin, jonka h?n oli kadottanut ajaksi ja i?ksi, mutta joka kuitenkin odotti h?nt? ik?v?ll? ja pelolla?

Ei, vaan t??ll?, t?ll? Schrandenin linnan raunioilla liehui h?nen lippunsa-tulikirjaimilla oli siihen piirretty sana ?kosto?.

Ja kurja se, joka lippunsa j?tt?? vihollisille!

H?n astui aivan kyl?nvoudin eteen, ja seiv?st?en uhkaavan katseensa h?nen kasvoihinsa huusi h?n: ?Kuka on Schrandenin linnan sytytt?nyt tuleen??

Herra Merckelin rasvaiset kasvot vavahtivat. Sanat olivat sattuneet h?nen omantuntonsa kipeimp??n kohtaan.

Samoin s?ps?hti jokainen schrandenilainen, kun kysymys t?m?n ilkity?n tekij?st? sattui h?nen korviinsa. Yksi ainoa vain ei s?ps?ht?nyt-ja se oli pahantekij? itse- - -

Herra Merckel koetti toipua vastaamaan, mutta samassa yltyi h?lin? tarjoiluhuoneessa kovaksi meluksi. H?n teki ehdottomasti liikkeen ovea kohden, ik??nkuin tahtoisi ty?nt?? salvan tulevain tapausten eteen, mutta samassa temmattiin ovi auki, ja sis??n tunkeutui villin, uhkaavan joukon seuraamana pieni, renttumainen ja repaleinen mies. H?nen karkea musta tukkansa valui rasvaisina suortuvina hartioille, parrans?nki oli harmahtava, ja punaisten, ripsett?m?in silm?luomien alta tirrottivat lasimaiset juoponsilm?t.

H?n huitoi nyrkill??n ymp?rilleen ja kiljui: ?Miss? se mies on? Miss? on se siki??-Min? tahdon h?net kuristaa, sen siki?n!?

Mutta n?hty??n Boleslavin kookkaan vartalon vastassaan j?ntev?sti pystyyn ojentuneena, vaikeni h?n yht?kki? keskell? r?hin??ns? ja murisi ja ?hki itsekseen.

H?nen takanaan kohosi kokonainen sein? kiihtyneit?, h?jynilkisi?, uteliaita kasvoja, jotka kaikki tuijottivat Boleslaviin kuten vangittuun ihmeotukseen.

?Min? yksin kaikkia noita vastaan!? ajatteli h?n, ja h?nen rintansa kohosi.

?Oletteko puusepp? Hackelberg?? kysyi h?n pit?en katseillaan juoppoa loitolla. T?m?n miehen kuva palasi lapsuuden ajoilta himme?n? h?nen muistoonsa. Kerran, kun h?net oli linnan pihalla piesty pahanp?iv?iseksi salamets?styksen t?hden, oli h?n surkealla parunnallaan s?ikytt?nyt Boleslavin hiljaisista unelmistaan. Nyt samainen mies puristi k?tens? nyrkkiin, p?yhistelihe ja m?risi ja r?hki jotakin itsekseen.-

?Tek? valmistatte ruumiskirstuja t?ss? kyl?ss???

Puusepp? pudisti vitkalleen p??t?ns? tuijottaen tyls?n? eteens?. Sitten h?n puhui ik??nkuin haudasta:

?Teen en?? vain kaksi ruumiskirstua- -toisen itselleni ja-toisen vietellylle lapsiraukalleni.?

Schrandenilaiset nauroivat salavihkaan. He tunsivat t?m?n ilveilyn sangen hyvin. Kun kyl?ss? joku oli kuollut, noutivat he puusep?n ja sulkivat h?net viinapullon ja tarpeellisten lautojen kera johonkin huoneeseen eiv?tk? p??st?neet h?nt? sielt?, ennenkuin kirstu oli valmis.

H?n oli kerta kaikkiaan vaarallinen mies, t?m? Hackelberg, sen tiesiv?t schrandenilaiset sangen hyvin eiv?tk? p??st?neet h?nt? sekunniksikaan n?kyvist??n. Miss? h?n liikkuikin, pitiv?t he h?nt? silm?ll?; monet korvat kuulostelivat ahmien h?nen sanojaan, ja yht? monet k?sivarret olivat alati valmiina tarpeen tullen nitist?m??n h?net hengilt?.

He sallivat h?nen istua kapakassa rinnallaan, he juottivat h?net humalaan ja sy?ttiv?t h?nen vatsansa t?yteen, he kuuntelivat h?nt? tai tukkivat h?nen suunsa, he panivat h?net lukkojen ja salpojen taakse tai antoivat h?nen kiduttaa heit? itse??n-oli ik??nkuin he olisivat pukeneet lihaan ja vereen pahan omantuntonsa ja p??st?neet sen juoksentelemaan ymp?rins? t?m?n hunningolle joutuneen juomarin hahmossa.

?Ketk? muut paitsi te valmistavat kyl?ss? ruumiskirstuja??

Schrandenilaiset purskahtivat hirnuvaan nauruun. H?n kyll? saisi ponnistella p??st?kseen totuuden perille.

Hackelberg p?yhistihe.

?Kurja lapsiparkani?, murisi h?n tuijottaen lasimaisilla silmill??n herra Merckelin merenkultasyd?meen, joka h?nen p??ss?ns? n?ytti py?riv?n, mutta sitten h?n yht?kki? kavahtui puoliunestaan, h?nen silmiins? ilmestyi synkk? kiilto, h?n ojensi nyrkkins? Boleslavia kohden ja huusi:

?Mit? tahdotte minulta, herra?-Tahdotte minulta ruumiskirstun! Kenelle tahdotte minulta ruumiskirstun? Miehelle, koiralle, joka on kavaltanut is?nmaansa-joka on vietellyt lapseni-h?nellek? olisi minun teht?v? ruumiskirstu?-Katsokaas minua herra! Enk? min? n?yt? hirvi?lt?, herra?? H?n rep?isi paidan auki, niin ett? karvainen rinta tuli n?kyviin.-?Raato min? olen-en edes sen arvoinen, ett? koirat kintuilleni ........... ja katsokaas vain, rakas, kallis herra, sellaiseksi on autuas herra parooni minut tehnyt-onnettoman, hylj?tyn, lapsettoman ukko r?hj?n on h?n minusta tehnyt.?-H?n alkoi pyyhki? silmi??n englanninnahkaisen takkinsa repaleilla-schrandenilaiset h?nen selk?ns? takana r??kyiv?t hyv?ksymist??n. -?Lapseni on h?n minulta ottanut-lapseni on h?n minulta ry?v?nnyt-?

?Luullakseni olette itse l?hett?nyt lapsenne linnaan?, puuttui Boleslav h?nen puheeseensa. Mutta mies jatkoi valitusvirtt?ns?:

?Portoksi on h?n tehnyt lapseni. Ja viel? enemm?n, nuori herra-mik? juuri verisimmin s?rkeekin syd?nt?ni-sill? min? saatan olla renttu, mutta is?nmaan yst?v? olen sent??n-sill? Preussissa rakastaa jokainen renttukin is?nmaataan-sill? me preussilaiset emme ylip??t??n ole mit??n renttuja-mutta lapseni-hoo, tied?ttek?s, mit? h?n on tehnyt lapsestani?

Ruoskan iskuin on h?n pakottanut h?net y?n h?myss? ja sumussa menem??n ja- -mutta luuletteko, ett? minulla sen j?lkeen viel? on lasta?-Ei, herra, kironnut olen koko naikkosen-h?n ei ole en?? lihaani ja vertani-olen h?nelle sanonut-?

?Mutta syntirahat olet sent??n ottanut!? oli Boleslav sekaantumaisillaan h?nen sanoihinsa, mutta malttoi mielens?, sill? olisihan h?n siten heitt?nyt is?ns? syyllisyyden n?iden susien saaliiksi.

?Ja nyt olet vapaa kuin taivaan lintu, olen h?nelle sanonut, ja ken sinut kohtaa, ly?k??n sinut kuoliaaksi, olen h?nelle sanonut, ja mene nyt armollisen herrasi luo-olen h?nelle sanonut-ja h?n ottakoon sinut hoiviinsa-olen h?nelle-?

T?ss? tuokiossa tuli schrandenilaisten melu niin ??nekk??ksi, ett? se nieli puusep?n sanat.-Vieraat olennot tunkeutuivat h?nen eteens? ja ottivat h?net keskeens?. Ainoastaan h?nen kime?, h?ijynilkinen naurunsa kuului joukosta, johon h?n oli kadonnut.

?No, mit? ennustinkaan herra paroonille?? kysyi herra Merckel hymyillen hyv?ntahtoista hymy??n.

Boleslav oli nojautunut sohvan selk?nojaa vasten ja katseli hammasta purren schrandenilaisten joukkoa, joka tunkeutui yh? l?hemm?ksi ja l?hemm?ksi.

?Jos yhden p??h?n p?lk?ht?? kohottaa k?tens?, ly?v?t toiset minut kuoliaaksi?, ajatteli h?n itsekseen. T?ss? kysyttiin kylm?verisyytt?.

?P??st?k?? minut l?vitse, ihmiset?, sanoi h?n koettaen k?sill??n raivata tiet? itselleen.

Joko h?nen silmiens? kylm? katse tai nostov?enristin kimmellys h?nen lakissaan hillitsi m?ly?v?n v?kijoukon-tie aukeni h?nelle-h?n astui joukon keskeen.

Joka askeleella h?n odotti tuhoisan iskun kumahtavan takaap?in; sill? h?n oli varma ainoastaan sik?li kuin silmill??n saattoi v?kijoukkoa hallita. Mutta ei-koskematonna h?n p??si ulkoilmaan. Felix Merckel ei en?? sattunut h?nen tielleen.

Koko joukkio-johon nyt oli sekottunut vaimoja ja lapsiakin-vy?ryi h?nen per?st??n.

L?hetess??n pappilan puutarhaa, jonka muuri loisteli valkoisena puolip?iv?n s?teilyss?, tunsi h?n, kuinka h?nen syd?mest??n nousi ik??nkuin raskas paino h?nen kurkkuunsa ja oli h?net tukehuttamaisillaan.

Vanhan kirkkoherran k?siss? oli h?nen viimeinen toivonsa. Ajaakohan t?m?kin h?net oveltaan? T?m? ajatus ei kuitenkaan ollut se, joka t?ll? hetkell? pani h?nen rintansa tuskasta aaltoilemaan.

Tuskaa h?n tunsi vain ajatellessaan sit? ainoaa, joka saattoi h?net joko hylj?t? tai kohottaa, kohottaa h?net, ep?puhtaan, h?pe?tekojen tahraaman, luoksensa rauhan ja viattomuuden maailmaan.

Millaisena h?n j?lleen kohdanneekaan Helenan?

Eik? h?nen t?ytynyt kauhistuneena kimmahtaa takaperin n?hdess??n h?nen ilmestyv?n eteens? t?ss? asussa, tomuisena ja villiintyneen?, t?m?n raivoavan lauman ulvoen h?nt? saattaessa?-

Ja niin tapahtuikin!

S?ik?hdyksest? vapiseva k?si tempasi auki verannan lasioven...

H?n se oli. Sen t?ytyi olla h?n.-Vaalea, solakka olento, joka vavisten ja torjuen ojensi k?sivartensa h?nt? ja v?kijoukkoa kohden-p??st?en hiljaisen pel?styksen huudahduksen-ja oli kadonnut, ennenkuin Boleslav oli enn?tt?nyt kohottaa ainoatakaan kysyv??, rukoilevaa katsetta armaihin kasvoihin.

H?nen silmiens? edess? leijaili valkoinen sumu. Puoleksi ajattelematta h?n astui portaita verannalle ja sulki oven j?lkeens? odottaen mit? oli tuleva.

Schrandenilaiset piirittiv?t kuistikon ja painoivat nen?ns? litte?ksi lasisein??n, jotta paremmin n?kisiv?t.

Kuului ruudun kilin??. Er?s takana seisova oli sys?nnyt edess?ns? olijan ikkunasta sis??n.

Silloin kuului sis?lt? vanhan kirkkoherran mahtava ??ni.-Raskas ryhmysauva k?dess??n h?n n?ytt?ytyi verannalla. H?nen valkoinen tukkansa liehui korkeakaarteisilla ohimoilla. Kotkannen?n sieraimet laajenivat kuin vainuten taistelua ja surmaniskuja.-Lumivalkoisten, t?yht?m?isesti eteenp?in ojentuvain kulmakarvojen alla paloivat silm?t kuin tulikek?leet.

T?m? oli sama kirkkoherra G?tz, joka 1813 vuoden maaliskuulla oli kulkenut talosta taloon, alttariristi k?dess??n ja rummunly?j? j?less??n kehottaen schrandenilaisia pyh??n taisteluun. Ja jollei h?n olisi K?nigsbergiin marssittaessa tiedotonna vaipunut tien oheen, kuka tiet??, eik? h?n olisi seurannut pit?j?ns? asemiehi? taistelutanterellekin.

Schrandenilaiset pelk?siv?t aikalailla h?nen kuritustaan, ja tuskin he olivat saaneet n?kyviins? kohotetun ryhmysauvan, kun jo nopeasti vet??ntyiv?t loitommaksi ikkunoista ja p?tkiv?t puutarhan porttia kohden.

?Te polttoviholaiset, murhapolttajat!-Sin? Korahin lahko!? puuskui h?n heid?n j?lkeens? temmaten lasioven auki.-?Tulkaapas sunnuntaina herranhuoneeseen-kyll? min? teille n?yt?n!?

Sitte k??ntyi h?n Boleslavia kohden ja mittaili h?nt? synk?ll? katseella kiireest? kantap??h?n. Lopulta seiv?sti h?n silm?ns? nostov?en lakkiin, jota t?m? piti sormiensa v?liss?.

?Oletteko ollut mukana sotaretkelt??? kysyi h?n.

?Olen?.

?Jollen n?kisi risti? lakissanne, niin kysyisinp?, taistelitteko Preussin puolesta vai Preussia vastaan.?

Boleslav, jonka ajatuksissa viel? py?ri paenneen valoisan olennon kuva, ei ymm?rt?nyt ensi tuokiossa, mutta sitten h?n ?killisess? vihan puuskassa sy?ks?hti pappia kohden.

Mutta vanha kirkkoherra ei ollut niit? miehi?, jotka antavat itse??n pelotella-ja heid?n molempien uhkaavasti silm?illess? toisiaan, huusi h?n:

?Boleslav von Schranden, onko minulla oikeus t?h?n ep?luuloon vai eik? ole??

Silloin Boleslav painoi katseensa maahan. H?n ei voinut kest?? entisen opettajansa tuomarinkatsetta.

T?m? avasi oven ty?huoneeseensa, jossa kirjakaappien ja piippuhyllyjen v?liss? riippui seinill? ratsastusmiekkoja ja tuliluikkuja, ja sanoi:

?Lakin t?hden, jota kannatte, en voi kielt?? teit? astumasta kotiini. Mutta suoriutukaa lyhimmitt?in. Kenellek??n von Schrandenille ei ole sijaa t?ss? talossa.?

H?n pani ryhmysauvan nurkkaan, kietoi kukitetun aamutakin kuivahkon vy?t?r?ns? ymp?ri ja k?veli huoneessa edestakaisin.

Boleslav hapuili sanoja. H?n seisoi kuin pahantekij? t?m?n miehen edess?, jonka suusta jokainen sana valui h?nen ylitsens? kuin pisara sulatettua metallia. Tosiaan-ei ollut helppoa s?lytt?? is?n syyllisyytt? omille kunniallisille hartioilleen.

?Arvoisa kirkkoherra?, alotti h?n sammaltaen, ?unhottakaa hetkiseksi, ett? kannan Schrandenien nime?.?

Vanhus naurahti katkerasti itsekseen. ?Paljon pyydetty?, mutisi h?n, ?paljon pyydetty.?

??lk?? n?hk? minussa mit??n muuta kuin poika, joka tahtoo haudata is?ns? ja jonka kirottu roistov?ki tahtoo est?? t?ytt?m?st? t?t? korkeinta ja pyhint? velvollisuuttaan.?

Vanhus kohotteli ja rypisteli kulmakarvojaan, mutta ei vastannut mit??n.

?K??nnyn nyt teid?n, kristillisen kirkon papin puoleen ja kysyn teilt?, tahdotteko sallia sellaista ilkitekoa seurakunnassanne??

?Minun seurakunnassani ei voi sellaista tapahtua!? pauhasi vanhus. ?Mihin minut on asetettu viem??n sieluja Jumalan luo, siell? saa jokainen kunniallisen hautauksen.?

?Ja kuitenkin uskalletaan-?

?Seis-kenest? on kysymys??

?Is?st?ni?.

?Vapaaherra Eberhard von Schrandenista??

?Niin.?

?Se mies oh kuollut seitsem?n vuotta sitten.?

?Mutta kirkkoherra!?

?Seitsem?n vuotta sitten on h?net erotettu el?v?in yhteydest?.-Seitsem?n vuotta on h?n jo lahonnut maassa.-Antakaa minun olla h?neen n?hden rauhassa.?

?Mutta kirkkoherra, olen ollut teid?n oppilaanne... Te olette minulle ensiksi opettanut Jumalan nimen... Olen teit? aina pit?nyt urhoollisena, kunniallisena miehen?... Kadun nyt uskoani, arvoisa kirkkoherra... Sill? n?m? ovat arkoja, valheellisia verukkeita.?

Vanhus ojensihe t?yteen pituuteensa. H?nen leukapielens? tutisivat. H?nen sieraimensa laajenivat. Kasvot kalpeina ja hehkuvin silmin h?n astui Boleslavin eteen.

?Poikani?, sanoi h?n, ?n?yt?nk? silt?, ett? tapani on turvautua valheihin??

Boleslav n?ytti uhmaavalta, mutta kaikista ponnistuksistaan huolimatta tunsi h?n mieless??n her??v?n jotakin vanhasta, kauan unhotetusta oppilaan kunnioituksesta kirkkoherraa kohtaan.

?Poikani? jatkoi vanhus, ?minun tarvitsisi sanoa vain sana j?tt??kseni sinut tuolla puutarhan aidan takana v?ijyv?n roskajoukon k?siin-mutta viel? kerran-lakin t?hden, jota kannat, tahdon antaa sinulle anteeksi. Ja mit? sinulle sanoin, sen tahdon n?ytt?? my?s todeksi.?

H?n meni er??lle kaapille, jossa olivat pitk?ss? riviss? seurakunnan kirkonkirjat-suuret, kuluneet nidokset toinen toisensa vieress?-otti niist? er??n esiin ja avasi sivun, jonka yl?reunaan oli kirjotettu vuosiluku 1807.

?Lue tuosta, poikani!?

Ja Boleslav luki:

?Maaliskuun 5 p?iv?n? kuoli vapaaherra Hans Eberhard von Schranden, ex memoria hominum exstinguatur!?

T?m?n j?lkeen oli kolme risti?.

?T?m?h?n on v??rennys!? huusi Boleslav.

?Niin, poikani?, vastasi vanhus juhlallisesti. ?Se on ilmeinen ja tahallinen v??rennys, t?rke? virkavirhe, ja jos tahdot minut saattaa syytteeseen, erotetaan minut ja heitet??n vankeuteen, jossa sitte saan p??tt?? p?iv?ni. Tee nyt, mit? mielesi haluaa. Kohtaloni on sinun k?siss?si.?

Kauhun ja kunnioituksen sekainen v?ristys kulki Boleslavin ruumiin l?vitse. H?n tunsi riitt?v?n hyvin omasta kokemuksestaan hurjan halun uhrata is?nmaanrakkaudelleen vapautensa, onnensa ja el?m?ns?, ymm?rt??kseen, mik? vanhuksen oli pakottanut t?h?n mielett?m??n tunnustukseen.

?N?ill? risteill??, jatkoi kirkkoherra, ?olen seitsem?n vuotta sitten haudannut miehen, joka julmuudestaan ja hurjista himoistaan huolimatta oli siihen asti ollut yst?v?ni. Ja ken minulle viel? mainitsi h?nen nimens?, h?net ajoin suoraa p??t? talostani.-Tuli sitten y?, jolloin palavan linnan liekit valaisivat n?m? sein?t p?iv?n kirkkaiksi. Silloin hypp?sin vuoteestani, heitt?ysin polvilleni ja rukoilin Jumalalta anteeksi h?nelle, joka sen oli sytytt?nyt-sill? sytytetty se oli, se paloi yhtaikaa jokaisesta nelj?st? nurkastaan-T?st? l?htien, ajattelin, on ihmisten muistosta ilkity?n tekij?n mukana h?vitetty paikkakin, jossa ilkity? tapahtui.-Sen aaveen kanssa, joka siit? pit?en on kummitellut Schrandenin linnan raunioiden keskell?, ei minulla ollut en?? mit??n tekemist?.-Ja nyt tulet sin?, poikani, yht?kki? minulle kertomaan, ettei kummitus ollutkaan kummitus, vaan el?v? olento, joka vasta muutama p?iv? sitten on j?tt?nyt ajallisen el?m?n ja odottaa nyt kristillist? hautaustaan. Mutta min? kielt?ydyn siit?... Ja juuri t?m?n luettelon perusteella.-En hautaa ket??n kahteen kertaan.-Jos annat minut ilmi, tuomitaan minut-se lankeaa luonnostaan.-Mutta sin? tied?t, ett? olen siihen kaikin puolin valmis. Tee nyt, mit? tahdot-hautaa ruumis-osota vainajalle kaikki kunnioitus, mink? katsot h?nen ansaitsevan, ker?? kokoon saattojoukko, loistavampi kuin kenenk??n keisarin-mutta minua ?l? sekota leikkiin.?

H?n istuutui viheri?ll? p??llystettyyn nojatuoliinsa, nojasi p??ns? ryppyisiin, karvaisiin k?siins? ja tuijotti avoimeen kirkonkirjaan.

T?lt? visap??lt? ei ollut mit??n toivottavaa. Olisi ollut mielet?nt? antautua siihen harhaluuloon-ja my?skin siihen toiseen harhaluuloon, ett? h?n sin? ilmoisna ik?n? voisi taistelulla tai sovinnolla saada rakastettunsa omakseen.

Muserrettuna ja maahan tallattuna oli kaikki, mit? h?n murjotun sielunsa kainoissa unelmissa oli j?lleen rohjennut rakentaa.

H?n purskahti tuskalliseen nauruun.

?T?m? on siis se armo, se anteeksiantamus, josta te saarnaatte?, huusi h?n vihan kyynelet silmiss??n.

Vanhus nousi verkkaan ja pudotti raskaasti k?tens? Boleslavin olalle.-

?Lakkisi t?hden, poikani, tahdon tehd? sinulle tilin t?st?kin, vaikkakin sinun n?kemisesi on minulle vastenmielinen. Puolitoista vuotta takaperin palasi Ven?j?lt? ryysyisi?, kerj??vi? ranskalaislaumoja-kurjina, n?lk?isin?, vilunvihoja t?yten??n. Schrandenilaiset tarttuivat viikatteihin ja riihivarstoihin ly?d?kseen heid?t kuoliaiksi, ja se kentiesi olisi ollut heille oikein, noille Napoleonin verikoirille. Mutta silloin min? avasin kirkon ovet seposel?lleen, niin ett? he p??siv?t pakoon Jumalan alttarille, sytytin heille nuotion kivipaateroiden p??lle, keit?tin heille ruokaa ja annoin olkia vuoteeksi-sill? vaikkakin he ovat vihollisia, sanoin schrandenilaisille, on heill? ihmisten kasvot kuten teill?kin ja kantavat he hartioillaan suurta inhimillisen kurjuuden risti?, jota vapahtajammekin on kerran kantanut. Menk?? kotiinne ja rukoilkaa Jumalaa, ett? h?n teit? armahtaisi.-Niin sanoin.-Kuten n?et, poikani, voin olla lempe?kin.- -Ja palataksemme hautaukseen-en kiell? kenelt?k??n rauhallista leposijaansa. Mik?li minulla on sananvaltaa, ei ket??n kuopata mihin nurkkaan hyv?ns?, ei itsemurhaajaakaan. Jos kell? on ollut pahat p?iv?t el?ess??n, t?ytyy h?nen voida olla tyytyv?inen edes kuoltuaan, sanon aina. Ja jos joku, joka on tappanut oman ?itins?, viet?isiin mestauslavalle, menisin min? h?nen haudalleen t?ydess? virkapuvussani, panisin k?teni ristiin h?nen ruumiinsa ylitse ja rukoilisin sotajoukkojen herraa: Anna h?nelle anteeksi, sill? h?n ei tiet?nyt, mit? teki.-Kaikille muille tahdon osottaa lempeytt?, mutta is?llesi en! Sill? ken on rikkonut is?nmaatansa vastaan, h?n on h?v?issyt kaikki taivaalliset ja maalliset lait, on h?v?issyt ?itins?, joka h?net on synnytt?nyt, on saattanut iankaikkisen kirouksen alaiseksi lapset, jotka on siitt?nyt. Sellainen on ajettava koko inhimillisen yhteiskunnan ulkopuolelle, sill? h?n on kuin spitalitautinen-kuolemaa ja perikatoa tuo h?n tullessaan, mihin ikin? astuneekin. H?n on kuin hullu koira, joka kuolassaan pirskottaa vesikauhua kaikkiin el?viin olentoihin, mitk? se kohtaa.-Kuinka suuren, poikani, luulet is?si rikoksen olevan, ja mit? kaikkea pahaa luulet h?nen tehneen? Niiden sadan tai parin nuorukaisen t?hden, jotka lep??v?t tuonne niitylle haudattuina, niiden t?hden en kanna kaunaa h?nt? kohtaan. He kuitenkin kaikitenkin saattoivat kuolemaa odottaa. Heid?n haudoillaan kasvaa korkea nurmikko ja heid?n is?ns? ovat jo aikoja sitten surreet surtavansa-mutta tulepas t?nne, poikani-?

H?n tarttui Boleslavin k?teen ja vei h?net ikkunaan. ?Katso tuonne,-mit? n?et puutarhan aidan takana? Lauman villipetoja n?et, n?et niiden vetelehtiv?n ymp?ri ja vaanivan verenhimoisesti kirkuen, eik? jo pian tule saalis, joka heid?n n?lk?ns? sammuttaisi, ja kuitenkin ovat he liian arkoja k?yd?kseen kimppuusi ja sinut repi?kseen, jos astut heid?n joukkoonsa. Ja katso minua, poikani! Jumala on minut t?nne asettanut julistamaan h?nen rakkauttansa, ja min? saarnaan vihaa.-Lempeyden sanojen, suloisten kuin hunaja, tulisi vuotaa huuliltani, mutta niilt? hyppiv?t ilmoille skorpioonit niin pian kuin suuni avaan, sill? minustakin on tullut villipeto.-Ja sellaisia on is?si tihuty?n t?hden meist? tullut!-T??lt? Schrandenista et l?yd? mit??n hyv??, sill? is?si istuttama myrkky kihisee ja imeytyy polvesta polveen lapsiin ja lastenlapsiin, kunnes Herra h?pe?paikan ja teid?n kirotun nimenne on tyyten h?vitt?nyt pyh?st? maailmastaan-Amen.?

H?n seisoi siin? kohotetuin k?sin, kuten kiroava vanhan liiton profeetta, ja vaahto kuohui h?nen suupieliss??n.

Kauhun ja kammon lamauttamana k??ntyi Boleslav ovelle.

Vanhus ei kutsunut h?nt? takaisin.

Kulkiessaan eteisen l?vitse s?ps?hti h?n kovasti, sill? h?n oli kuulevinaan er??n raollaan olevan oven takaa naispuvun kahinan.

Lemmitty?ns? h?n ei tahtonut tavata-ei mist??n hinnasta maailmassa! Ei t?n??n, ei t?ll? hetkell?, jolloin h?nest? tuntui, ik??nkuin kaikki se hyv? ja jalo, jonka h?n hiljaisuudessa oli kasvattanut sieluunsa, olisi maannut maassa murskana ja tahrattuna.

?Jos kaikki ovat tulleet villipedoiksi, miksi en min?kin voisi tulla villipedoksi?, ajatteli h?n astuessaan k?si pistoolilaukulla schrandenilaisten joukkoa kohden.

Vanha kirkkoherra oli oikeassa: he ulvoivat ja haukkuivat h?nen takanaan-murhanhimo salamoi heid?n silmist??n-mutta satuttaa k?tt?ns? h?neen he eiv?t uskaltaneet.- -

* * *

Kun h?n saapui nostosillalle, jonka paalujen takana odotti h?nt? kokoonkyyristynyt naisolento, oli h?nen mieless??n kypsynyt hurja, ep?toivoinen p??t?s: h?n tahtoi asevoimalla saattaa is?ns? viimeiseen lepoon.

?Tahdotko viel? kerran ansaita kauniin summan rahaa?? kysyi h?n nuorelta naiselta, joka h?nen l?hetess??n hyp?hti hehkuvan punaisena seisoalleen.

Tytt? katseli h?neen hetkisen tuumien ja kummastellen, sitten, ik??nkuin vasta nyt olisi tajunnut, pudisti h?n kiihke?sti p??t?ns?.

?Miksi et?? tutkaisi Boleslav h?nelt?.

Tytt? alkoi vavista. ?Mit? min? teen rahalla, herra?? kysyi h?n hiljaa ja anovasti. ?He ottavat sen kuitenkin minulta pois.?

?Ketk???

?Ihmiset-kaikki ihmiset-hyv?, hyv? herra, ei mit??n rahoja.?

?Ilmeisesti on h?nen j?rkens? sekaisin?, ajatteli Boleslav.

?Ja sit? paitsi on siell? rahaa yllinkyllin?, jatkoi tytt? kuiskaten ja vilkuillen arasti ymp?rilleen. ?Kellarissa on rahaa-kokonaisen arkun t?ysi-siell? miss? viinitynnyritkin ovat-sielt? otin aina niin paljon kuin h?nelle-armolliselle herralle-tarvitsin. Itselleni en tarvitse mit??n, herra, korkeintaan uuden r?ijyn.?

?Tahdotko siis ansaita uuden r?ijyn??

?Enh?n tarvitse sit? ansaita, herra. Kun ensi kerran menen Bockeldorfiin-sill? tarvitseehan herra toki jotakin sy?d?kseen-, tuon sielt? r?ijyn mukanani.?

T?llainen lienee tunne vetojuhdallakin, joka tekee ty?ns? mit??n ajattelematta, niinkuin nielee ravintonsakin.

?Tahdotko siis ilman mit??n ansiota t?n? y?n? tehd? pitk?n matkan minun puolestani??

?Tahdonko min?, herra? Jos te vain tahdotte, herra!?

* * *