Chapter 4 No.4

Kello oli kahdeksan tienoilla aamulla, ja aurinko alkoi jo hellitt?? polttavammin, kun Boleslav mets?seudun l?vitse p??sty??n n?ki kotiseutunsa edess??n.

Kymmeneen vuoteen ei h?n ollut astunut jalkaansa sen maaper?lle.

Ensim?isess? tunteenpuuskassaan kohotti h?n nyrkkins? ja heristi sit? kohden kyl??, joka-kuten ihana harhakuva-lep?si valkoisine lelutaloineen ja viheri?pensaisine puutarhoineen, rauhallisina kiemurtelevine savupatsaineen ja siint?vin? v?lkkyvine kirkontorneineen mit? heleimm?ss? aamutyyneydess?.

Takalistolta-mustina, kullankeltaisine reunuksineen-h??m?ttiv?t linnanpuiston mahtavat puuryhm?t kukkulan it?iselt? rinteelt?, mutta itse linna, joka seisoi kukkulan harjalla ja jonka keltaiset, pyramiidimaisesti suippenevat kaksoistornit olivat hallinneet koko laajaa maisemaa-mihin oli se joutunut?

Oliko maa auennut ja niellyt tuon j?ttil?isen?

H?mm?styneen?, kauhistuneena ponnahti h?n ensin takaisin. Ja sitten vasta muisti h?n. ?Tosiaankin-heh?n ovat sen polttaneet poroksi!? Eik? h?n itse ollut kyllin usein katkeralla tyytyv?isyydell? ajatellut hirmutekoa, joka oli tuhonnut h?nen isiens? perinn?n?

Mutta nyt, kun h?n ilmiel?v?sti n?ki edess??n palon j?ljet, kuohutti kolkko, kiehuva viha h?nen mielt?ns?.

?Murhapolttajat!? huusi h?n ja heristi toistamiseen nyrkki??n vihollistensa koteja kohden.

Vihollistensa? Niin, h?n tunsi sen ?kki? leimahtavan mieless??n p?iv?nselv?ksi. H?nen is?ns? viholliset olivat h?nenkin vihollisiaan.

H?n oli heid?t perinyt-samalla kuin n?m? r?mettyneet mets?t, n?m? kesannoituneet pellot, n?m? savunmustaamat rauniol?j?t-nyt vasta saattoi h?n erottaa ne-jotka silvotun j?ttil?isk?den tavoin kohosivat syytt?en taivasta kohden.

Tosin h?n samalla oli perinyt my?skin tuon kirotun rikoksen, jota h?n itse inhosi syvemmin kuin kukaan muu maailmassa ja jonka painamana h?n k?rsi syvemmin kuin kukaan muu maailmassa. Vaikkakin h?n oli lapsenrakkauden sijasta aina tuntenut vain lamauttavaa pelkoa, vaikkakin h?n jo vuosia sitten oli tuntenut olevansa irrottunut kaikesta, mit? uskonto, ihmissyd?n ja sivistys ehdottomasti vaatii lapselta vanhempiaan kohtaan, ei h?n voinut saada is?lt? peritty? vertansa vaikenemaan. Se kihisi, kiehui ja kuohui sit? v??ryytt? vastaan, joka oli tehty h?nen suvulleen.

H?nen silmiss??n paloi hurja hehku, h?nen vasen k?tens? hapuili vavisten pient? nahkalaukkua, joka riippui olan yli kiert?v?ss? hihnassa ja josta pisti esiin parin ratsupistoolin per?t.

?Hautaamatta?? jupisi h?n hampaitaan kirist?en ja kouraisten toista pistooleista. ?Hautaamattako h?nen viel? on j??minen?-Sep?h?n n?hd??n-sep?h?n n?hd??n!?-

Ja p??st?en katkeran naurun astui h?n lujin askelin kyl?? kohden.--

Ihmisist? tyhj?n?, hele?n p?iv?paisteen valelemana oli kyl?n ainoa pitk? katu h?nen edess??n. Sile?t py?r?nraiteet loistivat kosteassa savimaassa kuin olisivat olleet hiottua lasia. Pullonsirpaleet, luudanvarvut ja muut roskat t?yttiv?t kuopat, jotka muulloin n?yttiv?t olevan vesirapakkoina.

Oikealla ja vasemmalla, lehmuksien ja kastanjapuiden alla, joiden vihre?nkeltaiset syksyn kuihduttamat lehdet riippuivat lerpallaan, oli olkikattoisia talonpoikain majoja, jotka melkein j?rjest??n olivat kuuluneet linnan alustalaisiin ja vasta uuden lain aikana vapautuneet velvollisuuksistaan ja p??sseet vapaiden talonpoikien joukkoon. Sinne t?nne oli ilmestynyt uusi r?ikeill? v?reill? maalattu aita, joka ik??nkuin uhmaten n?ytti erottavan ?sken saavutetun omaisuuden muusta viljellyst? maasta; muuten olivat uudet olosuhteet j?tt?neet kaiken vanhoilleen. Majojen edustalla kukkivat p?iv?nkukat ja neilikat aivan kuin ennenkin, ja sein?mill? riippui m?rki? vaatteita kuivumassa aivan kuin ennenkin. Ainoastaan kapakkain luku oli lis??ntynyt. Boleslavin silmiin pisti niit? ainakin kolme, kun sen sijaan ennen oli ?Kotkan? is?nt? yksin??n tyydytt?nyt paikkakunnan koko tarpeen.

L?hemp?n? kirkkom?ke? alkoivat vapaiden k?sity?l?isten tai niinsanottujen ?porvarien? valkoiset m?kkirivit, joiden asukkaat maksoivat maaveroa linnaan ja joilla sent?hden oli oikeus viljell? puutarhatilkkujaan mielens? mukaan. Siell? oli kaksi sepp?? pajoineen ja kuonakasoineen, siell? oli pari suutaria, vaunujen tekij?, korien punoja-ja oli my?s- -

H?n pys?htyi ja h?nen katseensa viiv?hti rappeutuneessa, kurjassa, koko rivin kurjimmassa h?kkeliss?, jonka oven yll? oli likainen, viheri? kilpi, melkein n?kym?tt?m?ksi h?ipyneine kirjotuksineen: ?Hans Hackelberg, kyl?- ja seurakunnan puusepp??.

Viheri?ksi maalattu ruumiskirstu, joka korkealta jalustaltaan n?kyi siivottomasta pihasta maantielle, valaisi havainnollisesti asianlaidan niillekin, jotka eiv?t osanneet lukea.

T?h?n esineeseen liittyi Boleslavin mieless? omituinen kuva, joka nyt sit? katsellessa sukelsi esiin menneisyyden h?m?r?st?: H?n n?ki pienen likaisen tyt?n, jonka suuret, mustat silm?t olivat kyyneleit? tulvillaan ja jonka p?rr?inen, musta hiusmets? liehui ymp?ri kasvoja ja hartioita; h?n oli vasemmalla k?dell??n tarrautunut kiinni t?h?n puujalustaan ja oikealla painoi suonenvedontapaisesti esiliinansa lievett? poveaan vasten, samalla kuin joukko poikaviikareita heitteli h?nt? kalikoilla ja kivill?.-Vaikkei h?n silloin ollut paljon suurempi kuin tytt?k??n, oli joukkio h?nen l?hestyess??n luikkinut arkana ja ??net?nn? tiehens?. H?nh?n oli ?junkkari?, niin mahtava, ett? tarvitsi is?lleen sanoa vain ainoan sanan, langettaakseen siunauksen tai kirouksen heid?n ylitsens?. ?Mist? on kysymys?? oli h?n kysynyt, ja silloin oli ahdistettu lapsi astunut n?yr?sti h?nen luoksensa, oli kohottanut hieman esiliinansa kulmaa, juuri siksi, ett? h?n voi pilkist?? helmaan ja oli luonut h?neen leimuavan katseen kosteista silmist??n ja sanonut vihasta v?risev?ll? ??nell?: ?N?hk??s, t?m?n he tahtoivat minulta ry?st??.?

Mutta esiliinassa oli ollut pikkarainen varpusen poikanen, joka kai oli pudonnut pes?st??n.

?Anna se minulle?, oli h?n sanonut, sill? h?n piti linnunpoikasista. Silloin oli tytt? auliisti avannut esiliinansa, jotta h?nen tarvitsi vain ottaa. Ja h?n teki sen eik? edes ep?r?inytk??n, sill? olihan h?n tyt?n herra. Antajaa ei h?n ollut sen j?lkeen ajatellutkaan.

Se oli siis h?n, tuo samainen naikkonen, jonka kerrottiin neuvoneen ranskalaisille tien ja is?n lemmittyn? el?neen h?nen luonaan aina h?nen el?m?ns? loppuun saakka.

Miksi olikaan h?n silloin auttanut tytt??? Miksei h?n mieluimmin ollut yllytt?nyt poikaviikareita h?nen kimppuunsa? Kenties olisi heitetty kivi sattunut keskelle h?nen otsaansa ja hyviss? ajoin tehnyt lopun h?nen kurjasta el?m?st??n!

H?n kulki edelleen. Siell? t??ll? kurkisteli pienest?, himme?st? ikkunasta likaiset kasvot tyls?ll? uteliaisuudella h?nen j?lkeens?, siell? t??ll? haukkui h?nt? pihakoira, muuten ei h?nt? mik??n h?irinnyt. Kukapa olisikaan h?nt? tuntenut?

N?hdess??n pappilan, joka kaarekkaine kuistikkoineen lep?si kukkask?ynn?sten ja p?hkin?pensasten ymp?r?im?n? yht? hiljaisena ja rauhallisena kuin sin? aamuna, jolloin h?n helpotuksesta huoahtaen p??si vapaaksi ankaran kirkkoherran hallituksesta ja Helena valkoisella batistinen?liinallaan viuhtoi j??hyv?isiksi matkavaunujen j?lkeen,-n?hdess??n j?lleen t?m?n talon, pys?htyi h?n ja katseli otsa synkk?n? ymp?rilleen, n?kisik? mit??n sivutiet?, joka pelastaisi h?net kulkemasta ohitse.

H?nest? tuntui, kuin t?ytyisi Helenan yh? viel?kin seisoa nurmit?yr?m?ll? ja liina tuulessa liehuen t?hystell? h?nen j?lkeens?.

Mutta viel? ei h?n saanut astua Helenan eteen.

Vasemmalla k??ntyi polku alas virralle, joka erotti linnan ja kyl?n alueet toisistaan. T?lle polulle poikkesi h?n.

Siell? n?ki h?n ensi kerran koko laajuudessaan sen h?vityksen kamalan kuvan, jonka palo oli saanut aikaan.

Aittojen ja muiden ulkohuonerakennusten sijalla, jotka olivat seisseet pitk?n? rivin? virran toisella puolen, kohosi nyt pitk? rivi raunioita-halkeilleita muureja, hiiltyneit? hirsi?-kaikki keltamojen ja narskujen peitt?min?. Takalistolla-johon saattoi n?hd? muurinrepe?m?n l?vitse-oli pihanmaa r?ykk?iseksi soral?j?ksi muuttuneena, ja vihdoin kukkulan huipulta, kuivettuneiden jalavain kankeain oksaristikkojen ymp?r?im?n?, h??m?ttiv?t kummallisesti pyk?l?ityneet muurinreunat-entinen linna.

Hervottomina vaipuivat h?nen k?sivartensa alas-kostonhaluinen voihkaus puhkesi h?nen rinnastaan.

Vaivaloisesti h?n laahusti eteenp?in virran rantaa pitkin, kohden nostosiltaa, jota my?ten yksist??n p??si linnasaarelle, sill? saareksi oli linnanalue muodostettu jo h?nen isois?ns? aikaan lyhyell? kaivannolla.

Silta ainakin oli viel? j?lell?.

Harmaine, puoleksi lahonneine lankkuineen riippui se kuin j??nn?s ammoisesta muinaisuudesta mustilla, vahvoilla pylv?ill??n, joiden tyvi? vasten virran likaisen keltaiset aallot murtuivat pursuvina py?rtein?. Ruosteiset ketjut olivat lujalle pingotetut. Parin kolmen jalan korkuinen rako-jonka ylitse parahiksi saattoi hyp?t?-erotti maavaraan rakennetun puu?yr??n sen ylle kohotetusta sillanp??st?.-N?ytti kuin olisi joku koettanut vet?? siltaa yl?s, mutta v?s?ht?nyt kesken.

Boleslav hypp?si sillalle ja astui pihaan kivisest? porttiaukosta, jossa raudotettu portti puoleksi palaneena retkotti saranoillaan.

?kki? kuuli h?n jaloissaan lyhyen vingahtavan ??nen, joka muistutti lauaistun jousenkaaren ponnahdusta. H?n pys?htyi pel?styneen? ja n?ki ketunrautojen ter?ksisen puoliympyr?n, joka oli haudattu soraan ja huolellisesti peitetty risuilla. Rautaisten leukojen pitk?t, ter?v?t hampaat olivat lujasti pureutuneet toisiinsa. Ik??nkuin ihmeen kautta oli h?n v?ltt?nyt vaaran, joka h?net olisi viikkokausiksi vaivuttanut sairasvuoteeseen.

Varovaisesti kopeloiden maata kepill??n kulki h?n poikki t?rkyisen pihamaan, jossa sielt? t??lt? raunioiden v?list? pistiv?t ik??nkuin ivaten esiin s?rkyneet ty?rattaat tai viinitynnyrin hauraat laudat, joita viel? ruostunut vanne tuskin piti koossa.

H?n kulki kukkulalle linnan luo, polkua, jonka peitti miehen korkuinen vesakko. H?n huomasi viel?kin parit ketunraudat, joiden kuiva kita ahneesti ammotti h?nt? kohden. Niit? n?ytti olevan viritetty yli koko pihamaan-ainoa viljelyksen merkki, mink? h?n t?h?n asti oli huomannut.-

Ammottavine ikkuna-aukkoineen ja murtuneine muureineen oli linna h?nen edess??n kokonaan raunioiksi muuttuneena. Korkeat, rikkaruohojen peitt?m?t l?j?t tiili?, mukulakivi? ja maahan varissutta muurisavea muodostivat luonnollisen vallituksen kivijalan ymp?rille. P??raput ja niiden yl?puolella riippuva parveke oli kasvanut umpeen lehtimajaksi, jonka rehev? lehvist? n?ytti l?pip??sem?tt?m?lt?.

Viheri?in k?ynn?sten keskell? riippui valkea taulu, johon oli kirjotettu is?n k?sialalla: ?Varokaa-p??sy kielletty!?

H?nt? v?risytti, kun h?n nyt kuuden vuoden kuluttua n?ki edess??n ensim?isen elonmerkin miehest?, jota h?nen oli kiitt?minen omasta el?m?st??n ja jota h?n nyt oli tullut hautaamaan.

Viel? muutamia minuutteja, ja h?n oli seisova is?ns? ruumiin ??ress?.

Mutta mist? h?net saattoi l?yt??? Miss? h?n lienee el?iss??n asunut? Kaikissa n?iss? raunioissa ei ollut ainoatakaan ovea, ei ainoatakaan ikkunankehyst?, ei ihmisasunnon merkki?k??n.

H?n k??ntyi ja kulki verkalleen linnan ymp?ri, ohi tornin, joka kohosi rakennuksen p??tysein?m?lt?, mink? mustille, kivir?ykki?ille alkoi uudestaan versoa sammalvaippa painaen niihin surumielisen rauhallisuuden leiman. Puisto j?ttil?ispuineen ja niiden juurella rehottavine pensastoineen lep?si tihe?n? kaarena h?nen edess??n.

Silloin h?n n?ki kolmisenkymmenen askelen p??ss? edess??n nurmikolla, jolla ennen oli seisonut Diana-jumalattaren patsas-rapaantunut kivijalusta ja kivilohkareet ruohikossa olivat kai j?tteit? siit?-naisen ... solakan, rotevan naisen, jolla oli p?rr?iset tummat palmikot; yll??n h?nell? oli ainoastaan punainen villahame ja paita, ja h?n kaivoi maata tarmokkain lapionpistoin.

Boleslav meni l?hemm?ksi.-Nainen kaivoi yh? eik? n?hnyt h?nt?.-S??nn?lliseen tahtiin nosti h?n aina jalkansa lapionter?n olalle ja polkaisi sen helposti kuin juntalla maan sis??n varrenjuurta my?ten. Samalla h?n lauloi laulua, jossa oli ainoastaan kaksi s?velt?, ylempi ja alempi, jotka t?ytel?in? ja kumeina kuin kirkonkellojen ??net kumpusivat h?nen rinnastaan.

Paita-karkea, kotikutoinen liinapaita-oli valunut alas olkap?ilt? ja j?tt?nyt niskan t?ytel??t, voimaa uhkuvat muodot paljaiksi.

Boleslavin huudahduksen kuultuaan nainen ?kki? oikaisihe ja seisoi puolialastomia h?nen edess??n.

Kaksi tummaa suurta silm?? leimusi h?nt? kohden.

?Mit? t??lt? tahdotte?? sanoi nainen ja tarttui lujemmin lapioonsa ik??nkuin tahtoen k?ytt?? sit? aseenaan. Sitten kohotti h?n levollisesti vasemmalla k?dell??n paidan paljaiden rintojensa peitoksi.

?Mit? tahdotte t??lt??? toisti h?n.

Boleslav oli vaiti. ?Tuoko se siis pani petoksen toimeen? Jalkavaimo-? Mit?h?n, jos h?n vastauksen sijaan ojennettu pistooli k?dess??n ajaisi koko naikkosen saarelta pois, siten puhdistaen maan, jolla seisoi?

H?nen esiintymisest??n n?ytti kuitenkin nainen tulleen vakuutetuksi, ett? h?nen aikeensa olivat rauhalliset.

?T?nne eiv?t vieraat saa tulla?, jatkoi h?n. ?Menk?? saarelta heti pois. Saatte muuten olla iloinen, ettette ole tarttunut kiinni sudenrautoihin. Menk??!?

Suoraksi ojentuneena seisoi nainen siin? ja viittasi tielle; mutta sitten h?nen synkk? katseensa h?mmentyi. Vilkuillen arkana syrj??n siveli h?n mustia hiussuortuviaan taaksep?in p?iv?n paahtamilta poskiltaan ja hapuili k?sin rintojaan, joiden alastomuuden h?n vasta nyt alkoi tuntea.

?N?yt? minulle herran ruumis?, sanoi Boleslav.

Silloin s?ps?hti nainen ?kki?, tuijotti h?neen kotvan aikaa silm?t sel?ll??n ja sy?ksyi sitten itkien h?nen jalkoihinsa.

?Armollinen herra-armollinen herra?, kuului puoleksi tukehtunut h?mm?styksen huudahdus h?nen huuliltaan.

Boleslav tunsi, kuinka h?nen sormensa etsiv?t h?nen k?si??n, ja sys?si ne kiihke?sti luotaan.

?N?yt? minulle ruumis?, sanoi h?n, ?ja korjaa sitte luusi!?

Tytt? nousi verkkaan, potkaisi lapion syrj??n ja meni edelt?-puiston tiheimp??n osaan.

L?himm?n pensaan luona pys?htyi h?n, k??ntyi seuraajaansa ja sanoi pelokkaasti: ?T?ss? ovat yhdet raudat.?

Boleslav v?istyi syrj??n.-Jollei h?n olisi tiennyt varoa, olisi h?n ehdottomasti takertunut rautoihin.

Tytt? taivutti syrj??n matalalla lerpottavat puunoksat molemmin puolin k?yt?v??, jota he kulkivat, ja piti niit? kiinni ojennetuin k?sin, kunnes Boleslavkin yletti tarttua niihin; muuten olisivat vitsat huiskahtaneet vasten h?nen kasvojaan.

Pieni yksikerroksinen rakennus, jonka katolla oli pitk? savutorvi ja jota ymp?r?iv?t taimilavojen s?rkyneet lasikatokset ja myll?tyt multakasat, pisti er??st? puutarhan aukeamasta n?kyviin. Se oli puutarharakennus, jossa h?n poikasena oli usein leikkinyt kukkaruukuilla, siemenill? ja juurimukuloilla. Ainoastaan t?m? oli tulelta s?ilynyt, kai siksi, ettei murhapolttaja l?yt?nyt tiet? sen luo.

?T??ll? on miina?, sanoi j?lleen nainen, viitaten kumpuun, joka n?ytti ?sken pengotulta myyr?nm?tt??lt?, ja mutisten puoleksi itsekseen h?n jatkoi: ?Ken t?nne tulee, on surman oma.?

Boleslav kumartui maahan, kaivoi k?sill??n sytyttimen m?yhe?st? maasta ja heitti sen kauaksi luotaan, niin ett? se kovalla paukauksella r?j?hti muutaman puun runkoa vasten.-

Tytt? k??nsi p??t?ns? hieman syrj??n ja tuijotti h?neen aralla, kauhistuneella katseella-kuin h?n olisi tehnyt jonkin pyh?inh?v?istyksen.-

Sitten h?n aukaisi oven.-

Pime? eteinen oli heid?n edess??n.-

Rakennuksessa oli kaksi huonetta. Vasemmalla oli ennen ollut puutarhurin asuinhuone, oikealla h?nen ty?huoneensa.

Vasemmanpuolisesta huoneesta, jonka ovi oli puoliavoinna, lemahti v?kev? ruumiinhaju Boleslavia vastaan.

H?n astui sis??n.

Pienen, pime?n huoneen keskell? lep?si er??nlaisilla mataloilta paareilla valkoiseen lakanaan k??ritty ruumis.

?J?t? minut yksin?, sanoi h?n p??t??n k??nt?m?tt? ja nosti senj?lkeen lakanaa. H?nen is?ns? kangistunut, p?rr?inen p?? tuijotti h?nt? vastaan. Silm?t olivat painuneet syv?lle kuoppiinsa-otsa oli kulmakarvojen v?list? vet??ntynyt uhkaaviin ryppyihin. Poskien kuopissa oli viel? edelleen mustia karvapensaita, vaikka parta muuten oli jo harmaantunut. Lyhyt, paksu nen? oli ohentunut, ja ymp?ri suuta, joka viel? kuolleenakin oli lujasti kiinni puristunut, oli tuskallisen uhkan piirre, joka tuli sit? el?v?mm?ksi, mit? kauemmin h?n sit? katsoi, ja n?ytti lopulta aivan v?r?htelev?n.

Boleslav pani k?tens? ristiin ja luki Is?meid?n. H?nen kyynelens? putoilivat suurina pisaroina kuolleen vahakasvoille.

?Sinun syyllisyytesi olkoon my?s minun?, jupisi h?n. ?Jollen min? sinua puolusta, ei sit? totisesti tee kukaan maailmassa.?

Sitten levitti h?n j?lleen lakanan yli ruumiin, jonka ymp?rill? k?rp?set jo olivat alkaneet surista.

K??nnytty??n n?ki h?n tyt?n mustan p??n painautuneena kuolleen jalkoja vasten, jolloin h?nen niskansa ter?v?sti erottui ymp?r?iv?st? varjosta.

?Mit? t??ll? teet?? tiuskaisi h?n h?nelle.

Tytt? s?ps?hti ja kyyristyen kokoon nosti vasenta olkap??t??n ik??nkuin tahtoisi, ett? uhkaava isku kohdistuisi siihen.-H?nen silm?ns? tuijottivat tulisina hiustiheik?n alta.

?Minua ei ole viel? kukaan ajanut pois h?nen luotaan?, sanoi h?n.

?Min? ajan sinut pois.?

Silloin tytt? nousi ??net?nn? ja poistui.

Boleslav tempasi auki ikkunan, sill? h?n tunsi muuten tukehtuvansa. Sitten h?n silm?ili ymp?ri huonetta.-Se oli ahdas ja jokseenkin viheli?inen-ahdettu t?p?t?yteen mit? erilaisimpia kaluja, jotka n?ht?v?sti olivat tulipalosta pelastettuja.-Kultajalkainen p?yt? hoippuvan koppatuolin rinnalla, talonpoikainen telttas?nky muhkeain marmorikonsolien rinnalla-puoleksi pirstautunut venetsialainen peili punatulkun puuhakin rinnalla. Mutta ennen kaikkea pisti h?nen silmiins? kuva-tuo vieh?tt?v? kuva kauniista puolalaisesta naisesta, joka oli ollut h?nen iso?itins? ja josta koko turmelus oli johtunut.

H?nen ylpe?t mustat silm?ns? t?hystiv?t yh? k?skevin? et?isyyteen, ja notkea ratsupiiska valkoisessa, kaidassa k?dess? sanoi yh? viel?: Maahan polvillesi, orja.

Ainoastaan piiskanvarren timantti, joka ennen oli v?lkkynyt kuin t?hti, n?kyi joutuneen kadoksiin. Sen kohdalta oli v?ri hankaantunut pois ja harmaa liinakangas oli paljastunut n?kyviin. My?skin taiteellisilla leikkauksilla koristeltu kehys, joka esitti kullattua ruusukiehkuraa, oli murentunut ja ruhjoutunut. Kukkien keskelt? pilkistiv?t esiin puunsyyt, joita oli maalata tuhrittu oranssinkeltaisella v?rill?.

?N?ht?v?sti on h?n juuri tuon ensiksi pelastanut tulipalosta?, ajatteli Boleslav, ja ellei is?n ruumis olisi ollut ik??nkuin kielt?m?ss?, olisi h?n heti kohta temmannut kuvan sein?lt? ja tallannut sen rikki.

Er??ss? nurkassa seisoi asekaappi, jossa oli kokoelma uusia ja kallisarvoisia ampuma-aseita. Pistooleja ja kaikenlaatuisia k?yri? miekkoja riippui niiden v?liss?.

Kaapin yl?puolelle oli ripustettu linnasaaren asemakartta, johon oli merkitty ne paikat, miss? jalka-ansat, miinat ja muut r?j?hdyslaitteet odottivat tungettelijaa. Ylimalkaisen arvioimisen mukaan oli niit? kaikkia yli sadan.

Boleslavia v?risytti. Eik? h?nelle, tuolle onnettomalle, riitt?nyt rangaistukseksi t?m? el?m?, jota h?nen oli viimeisin? vuosinaan t?ytynyt viett??? Eik? h?n ollut majaillut kehnommin kuin vainottu mets?el?in murhakalujensa keskell?, jotka uhkasivat h?nt? itse??n joka askeleella? Jos h?n niist? ainoankin unhotti, oli h?n surman oma.-

Kun Boleslav astui ovesta ulos, oli h?n v?h?ll? kompastua Reginaan, joka kyyr?tti kynnyksell?.

P??st?en valittavan ??nen, joka kuului tallatun koiran vingahdukselta, hyp?hti h?n pystyyn.

Boleslavin valtasi ?killinen s??li, mutta se katosi, ennenkuin h?n oli sanonut lempe?? sanaakaan.

?Miksi t??ll? makaat?? kysyi h?n.

?Minun paikkani on t?ss??, vastasi tytt? n?yr?sti, mutta yh? sama hurja liekki katseessaan.

?Mit? se merkitsee. Koirathan kynnyksell? venyv?t!?

?Min? my?s?, vastasi tytt?.

?Onko nimesi Regina Hackelberg??

?On, armollinen junkkari.?

?Sin?k? opastit ranskalaiset Kissanportaan yli??

?Niin, armollinen junkkari.?

?Miksi teit sen??

?Koska he sanoivat, ett? minun oli se teht?v?.?

?Kuka sanoi??

Tytt? k??nsi katseensa maahan ja vaikeni.

?Miksi et vastaa??

?Koska h?n on kielt?nyt.?

?Kuka-h?n??

?Armollinen herra!?

?Niinp? sano siis h?nt? siksi.?

?Kyll?, armollinen junkkari.?

?Puhuttele minua herraksi ?l?k? junkkariksi.-En ole mik??n junkkari.?

?Kyll?, armollinen herra.?

?Herra-on sinun sanominen-ymm?rr?tk???

?Kyll?, armollinen herra.?

?Herra-kirkas tuli ja leimaus-ainoastaan herra!?

Boleslavin kiihke?in voimasanojen johdosta hytk?hti tytt? tuskallisesti, mutta kun h?n oli ymm?rt?nyt, mit? toinen tarkotti, kirkastuivat h?nen kasvonsa.

?Kyll?, herra?, sanoi h?n niiaten.

?Minulle sinun t?ytyy sanoa kaikki-ymm?rr?tk??-Minua ei armollinen herra tarkottanut k?skiess??n sinun vaieta.?

?H?n sanoi, etten kenellek??n saa sit? puhua.?

Boleslav puraisi huultansa. Miksi h?nt? enemp?? ahdistaa? Olihan kaikki selv? kuin p?iv?. T?t? olentoa oli k?ytetty v?likappaleena, koska h?n oli kylliksi tuhma ja kehno antautuakseen k?ytett?v?ksi.

?Kuinka vanha olit, kun ranskalaiset tulivat maahan??

Tytt? k??nsi katseensa maahan. ?Viidentoista-herra.?

Lempe?mpi tunne oli uudelleen her??m?isill??n Boleslavin mieless?, mutta synkk? ja haihtumaton ep?luulo tukahutti sen kohta.

?Saitko maksun vaivoistasi?? kysyi h?n purren hampaitaan.

?Kyll?, herra?, vastasi tytt? levollisesti.

Boleslavia puistatti inhon puuska.

?Kuinka suuri oli palkkasi??

?En tied?, herra!?

?Kuinka-etk? sitten tinkinyt??

Tytt? ei n?ytt?nyt ymm?rt?v?n. ?Is? otti rahat minulta pois?, vastasi h?n; ?h?n v?itti, ett? ne olivat syntirahoja. Mutta niit? oli kouran t?ysi ja kaikki kultaa-sen verran tied?n.?

Boleslav mittaili h?nt? kummastunein katsein. Suuri p?? p?rr?isine, niskaan k?mpel?sti solmittuine hiussuortuvineen oli n?yr?sti kumarruksissa. H?nell? ei n?ytt?nyt olevan aavistustakaan siit? halveksimisesta, jota toinen tunsi h?nt? kohtaan. Tai kenties h?n oli siihen niin tottunut, ett? piti t?m?n ??nens?vyn itsest??n selv?n?.

?Mit? sinulla oli ranskalaisten aikaan linnassa tekemist??? tiedusteli Boleslav edelleen.

Tumma puna lehahti tyt?n kasvojen ja kaulan ylitse aina alas rinnoille. Jokin kaukainen muisto n?ytti her?tt?neen uinuneen h?pe?ntunteen h?nen mieless??n.

?Min? autoin ompelemisessa?, sammalsi h?n.

?Kuinka olit sitten joutunut linnaan??-

?Is?ni sanoi minulle-minun oli ment?v? sinne ja kysytt?v? armolliselta herralta, olisiko mit??n ommeltavaa.-Minun t?ytyi ansaita leip?ni, sanoi h?n.?-

?Niink???- -Pitk? ??nett?myys, sitte Boleslav jatkoi: ?Mene ja pane jotakin yllesi, Regina.?

Tytt? kopasi peitellen rintojaan k?sill??n ja puristi sitten paitaa niin tiukasti kaulansa ymp?ri, ett? kaulus painui syv?lle pulleaan lihaan.

?No??

?Minulla ei ole mit??n.?

?Mit? ihmett?? Eik? armollinen herra ole pit?nyt huolta vaatteistasi.?

?He repiv?t eilen r?ijyn ylt?ni.?

?Ketk???

Hehkuva viha leimahti tyt?n silmiss?.

?Ketk?? He-kyl?l?iset-ketk?s muut?? Ja h?n sylk?isi.

Boleslavin valtasi omituinen kummastuksen ja tyydytyksen sekainen tunne. T?ss? oli siis joku, joka otti osaa h?nen vihaansa, jonka kohtalo oli sekottanut samaan taisteluun, mik? h?nell? itsell??n oli kyl?l?isi? vastaan taisteltavana.

?He ovat vihamielisi? sinua vastaan-kyl?l?iset-niink???

Regina nauroi ivallisesti. ?He-hahaa! Heh?n heittelev?t minua aina kivill?, miss? vain n?kev?t. Tuollaisilla kivill?!? Ja h?n piti koukistettuja k?si??n jonkun matkan p??ss? toisistaan kuvatakseen heittoesineiden suuruutta.

?Kuinka kauan he ovat heitelleet sinua kivill???

Regina aprikoi. ?Kuusi vuotta jo.?

?Eiv?tk? ole saaneet sattumaan.?

?Ovat toki-monta kertaa. Kas-t?t?.? Ja h?n p??sti paidan puoleksi laskeutumaan n?ytt??kseen arpea, joka ihon rusottavan l?mpim??n v?ris?vyyn piirt?ysi punertavana juovana olkap??lt? rinnalle.

?Mutta nyt min? otan aina soikon mukaani.?

?Mink? soikon??

?Pesusoikon. Pid?n sen aina p??ni ja selk?ni suojana, kun he minua kivitt?v?t.?

Boleslavia kauhistutti t?llainen el?m?, joka oli kurjempi kuin koiran.

?Miksi olet j??nyt t?nne, kun he kerran tavottelivat henke?si?? sanoi h?n. ?Maailmahan on niin avara.?

Regina ei n?ytt?nyt ymm?rt?v?n h?nt?.

?Mutta kuulunhan kuitenkin t?nne?, sanoi h?n kummastuneena.

?Ja miksi l?ksit saarelta, jossa ainakin henkesi oli turvassa??

Regina naurahti.

?Olisiko h?nen sitten pit?nyt kuolla n?lk??n?? kysyi h?n-ja sitten h?n punastui ?kki? ja lis?si aran h?t?inen ilme silmiss??n: ?Armollisen herran.?

Boleslav ny?k?ytti hyv?ksyen p??t??n.-N?yttih?n tytt? pelk??v?n, ett? h?nt? heti paikalla kuritetaan-tuo kurja olento.

?En kyll? mielell?ni kyl??n mennytk??n-useimmiten menin y?ll? Kissanportaan ylitse Bockeldorfiin, joka on kolmen peninkulman p??ss?, Bockeldorf n?ette-,sielt? sain jauhoja ja lihaa ja muuta, mit? h?n-armollinen herra-tarvitsi, kaksinkertaisella hinnalla, ja aamulla olin j?lleen t??ll?. Mutta monta kertaa on sinne mahdoton p??st?-lumipyryjen ja tulvaveden aikaan. Silloin on minun siis t?ytynyt menn? alas kyl??n-siell? on mennyt paljon enemm?n rahaa-ja monta kertaa, kun he eiv?t antaneet minulle mit??n, ly?ntej? vaan-silloin?-h?n nauroi viekkaasti ja hurjasti, ?silloin olen mennyt ja palannut ja ottanut sielt?, mist? sain.?

?Toisin sanoen-olet varastanut.?

Regina ny?kk?si innokkaasti, ik??nkuin odottaisi t?st? erityist? kiitosta.

Niin villiintynyt oli siis t?m? olento, ett? h?nelt? n?yttiv?t kaikki hyv?n ja pahan k?sitteet sekaantuneen.

?Ja mit? eilen hait kyl?st??? kysyi Boleslav uudelleen.

?Eilen-no, t?ytyyh?n h?net toki haudata! Aika tulee, herra, aika tulee. Itkem?ll? ei h?n tule maahan, ajattelin itsekseni.?-

?Oletko sitten itkenyt?? kysyi Boleslav halveksivasti.

?Olen?, vastasi Regina. ?Eik? minun olisi pit?nyt??-

?No, ent? sitten??

?Ja sitten otin soikon ja menin pappilaan.-Kirkkoherra sanoi, etten saanut h?nen puhdasta taloaan saastuttaa-ja sitten menin ravintolan is?nt? Merckelin luo, h?nh?n on kyl?nvouti, kuten herra tiet??, ja siell? n?kiv?t minut sotamiehet-?

?Mitk? sotamiehet??

?Ne, jotka ovat sodasta palanneet.?

?Niin-jatka vain.?

?Ja he huusivat: ly?k?? h?net kuoliaaksi-ly?k?? h?net kuoliaaksi-no, ja paikalla oli mets?stys vauhdissa, ja is?ni-h?nkin huusi, mutta h?n oli j?lleen humalassa, sill? ?ij? juo ihan hirve?sti-ja kivet lenteliv?t vain ymp?ri noin ja noin-ja sitten tulivat akat ja lapset ja piteliv?t minua kiinni, jotta sotamiehet voivat minua pieks??,-mutta min? kouristin soikkoa molemmin k?sin ja paukuttelin heit? p?ihin -noin ja taas noin-? H?n ojensi molemmat j?ntev?t k?sivartensa pystyyn p??ns? ylitse ja huiskautti ne sitten alas kuin kurikat.-Kuten antiikkinen pronssipatsas seisoi tuo ihana, kookas naisolento, joka kaiken t?m?n kurjuuden keskell? oli kehkeytynyt niin kukoistavaan uhkeuteen.-Siin?kin ujostelemattomuudessa, jolla h?n antoi alastomuutensa alttiiksi toisen katseelle, oli jotakin antiikkista suloutta.-Tosin tuo h?nen esiintymisens? tuskin oli muuta kuin ilotyt?n julkeutta, naisen, joka jo aikoja sitten oli vieraantunut kaikesta h?veli?isyydest?.

?On kai sinulla jokin huivi edes?, sanoi Boleslav k??ntyen poisp?in.

?On, huivi minulla on, villainen.?

?K??ri se sitten ymp?rillesi.?

Tytt? k??ntyi vaieten oveen, jonka edess? seisoi, ja palasi muutamain sekuntien j?lkeen takaisin verhoutuneena punakirjaiseen saaliin, jonka h?n oli k??rinyt ristiin rinnalleen ja kiinnitt?nyt solmuun selk?ns? taakse. Nyt, kun h?n oli huomannut her?tt?v?ns? pahennusta, n?ytti h?n h?pe?v?n yksin paljaita k?sivarsiaankin, joita ei keinolla mill??n k?ynyt peitt?minen. H?n piti niit? ristiss? selk?ns? takana ja ry?mi eteisen pimeimp??n nurkkaan.

?Onko sinua siis kielletty armollista herraa hautaamasta?? tutkisteli Boleslav edelleen.

?Ei, kukaan ei ole virkkanut mit??n?, vastasi tytt?. ?Mutta enh?n ole kysynytk??n kelt??n.?

?Miksi et??

?Koska kivet sinkoilivat heti ymp?rilleni. Ja silloin ajattelin: Kukapa h?nt? tulisi noutamaan, kaiva sin? h?net vain itse maahan.?

?Sin? yksin??

?Kun kerran olen h?net yksin kantanut Kissanportaalta kotiin, voin h?net haudatakin?--

?Mihin sitten-kirkkomaahanko??

?Kirkkomaahan! Hahaha-sep? olisi kaunista! Kyl?n l?pi en el?v?n? p??sisi h?nen kanssaan. Mutta linnan edustalle-puutarhaan. Olin parhaillaan hautaa kaivamassa, kun herra saapui-kaunis hauta-syv? hauta-siell? lep?? yht? mukavasti kuin kivisess? hautaholvissakin, herra.?

Boleslavin huulilla py?ri kiitt?v? sana... Tuo koiran uskollisuus, joka kysym?tt?, vitkastelematta oli riemuiten astunut tuhatta kuolemaa vastaan, ansaitsi kyll? palkinnon. Hyv?, niinp? olikin h?n sen maksava kilisev?ll? kullalla. Sit? h?n kaiketi mieluummin halusikin, tuo kurja olento. Boleslav p??tti kohta saatettuansa is?ns? viimeiseen lepoon sanoa h?nelle j??hyv?iset-niin kauaksi h?n saattoi j??d? paikoilleen.

Tosiaan, is?n saattaminen viimeiseen lepoon ei ollut leikin asia. Ett? h?nelle t?ytyi hankkia kunniallinen hautaus kuten jokaiselle kristitylle ihmiselle ja ettei h?nen paikkansa Schrandenin perhehaudassa saanut j??d? tyhj?ksi, se oli Boleslavin mielest? lapsen j?rk?ht?m?t?n velvollisuus is??ns? kohtaan.-Ja vaikkapa h?n itse samalla joutuisikin perikatoon!- -Mutta olihan Preussissa sit?paitsi esivalta, ja herra von Sch?n, joka sit?paitsi oli h?nen ?itins? sukulainenkin, hallitsi ankarasti.

Kun h?n k??ntyi l?hte?kseen, johtui h?nen mieleens?, ettei h?n voinut astua sataa askelta omalla kotikonnullaan joutumatta sata kertaa hengenvaaraan.

Ilman t?t? naista, jota h?n inhosi, oli h?n avuton kuin lapsi.

?Vie minut nostosillalle?, sanoi h?n, ?ja ennen palaamistasi raivaa satimet pois tielt?.?

?Kyll?, herra.?

Mutta tytt? seisoi kuin puutuneena paikoillaan.

?Mit? odotat??

?Antakaa anteeksi-mutta herra kai on ollut taipaleella koko y?n, ja siksi luulen- -?

?No, mit? sitten??

?Herra tietenkin on v?synyt ja n?liss??n.-?

Nainen oli oikeassa. H?n oli niin uupunut, ett? saattoi tuskin pysy? jaloillaan.

Mutta h?nt? inhotti ottaa palaakaan leip?? n?ist? k?sist?. Mieluummin h?n tahtoi ottaa vihollisiltaan.

* * *