Hiljaisuus vallitsi Vester?sin linnassa ja utelijaammat kaupungin asukkaista, jotka my?h??n y?h?n k?veliv?t kaduilla ja joen varrella olevalla avonaisella paikalla nostosillan edustalla ihmetellen ja kysellen kuluneen p?iv?n tapahtumia, kuulivat vaan vartijan yksitoikkoisen muurilla k?velemisen. Jokainen kynttil? oli my?skin sammutettu linnassa, ainoastaan siit? huoneesta, jossa joka mies tiesi julman voudin itsens? asuneen, ainoastaan siit? loisti valoa, joka ilmaisi ainakin jonkun viel? olevan valveilla linnassa.

Niinp? olikin. Hannu kreivi oli siell? ylh??ll? ja h?nkin oli ajatuksiinsa vaipuneena, niin kuin Engelbrekt v?h?p?t?isess? majatalossaan kaupungissa. H?nen silm?ns? olivat luotuina milloin muutamaan pergamenttipalaan, joka h?nell? oli k?dess?, milloin liinalla p??llystettyyn tammiseen p?yt??n, jonka ??ress? J?sse Eerikinpoika aamulla niin tyytyv?isen? oli katsellut kirjeit??n ja luettanut niit? vaimollaan. Nyt n?m? kirjeet olivat poissa ja punaisen p?yt?liinan taitteista ja ep?j?rjestyst? osottavasta tilasta saattoi n?hd?, kuinka kiire sill? k?dell? oli ollut, joka oli hamunnut kokoon paperit ja kirjeet. L?ytyi my?skin merkkej?, jotka ilmaisivat sen olleen kuvin vihoissaan, joka oli l?htenyt huoneesta. P?yd?ll? oli hajallaan pieni? pergamenttipalasia, jotka selv?sti olivat osia isommasta kirjeest?. T?t? seikkaa todistivat my?skin muutamat vahasinetin palaset. Mutta kirjett? ei oltu rikottu repim?ll?, se oli hakattu palasiksi, ja liinassa ja p?yt?laudassa oli kovien iskujen j?lki?.

Sill? pienell? pergamenttipalalla, jota kreivi piti k?dess??n ja joka oli yksi niit?, joita oli p?yd?ll?, oli muuan iskuilta, kumma kyll?, s?ilynyt nimi. Siin? oli: "Eerikki Belgsting." Se oli mahtanut kreiviss? her?tt?? kummallisia muistoja. H?n ei voinut sit? heitt?? k?dest??n ja h?nen tuijottaessaan noihin mustiin kirjaimiin tunkihe raskas huokaus h?nen rinnastaan.

H?nen edess??n lattialla oli palanen tuota isoa rikki hakattua vahasinetti?. H?n otti senkin yl?s ja tarkasti siihen kaiverretun vaakunakilven t?hdett?. Se oli osa Eerikki kuninkaan vaakunaa ja laidassa seisoi: Ericus R.; muu oli hakattu pois. Kaikki t?m? oli tietysti sit? kuninkaankirjett?, jota vouti oli luullut kuninkaan valtakunnan neuvostolle l?hett?m?ksi kirjeeksi ja jonka h?n oli saanut haltuunsa, luullen sill? p??sev?ns? syytt?m??n jaloa vastustajaansa petoksesta. Iskut ilmaisivat ?rtynytt? mielentilaa, joka ei en?? ollut hillitt?viss?, eik? tarvinnutkaan kaukaa hakea sen syit?. Pettyneet toiveet ja viel? enemm?n se seikka, ett? h?nen hallussaan oli l?ytynyt kirje, jota ei oltu voitu saada ritarilliselle mielelle arvottomatta teotta, ja joka Engelbrektin suoran kertomuksen johdosta alensi omistajansa hylki?ksi - siin?h?n oli tarpeeksi panemaan tuon korkean voudin suunniltaan. T?st? viimemainitusta olisi kai vouti saattanut puhdistautua, mutta Hannu kreiville ja varmaan useammillekin tilaisuudessa l?sn?olleille k?vi asia voudin omasta k?ytt?ytymisest? selv?ksi.

Kreivi istui kauvan aatoksissaan, ja kun h?n nousi ja rupesi k?velem??n edes takaisin huoneessa, niin h?n sen ennemmin teki laskeakseen ajatuksensa viel? vapaammiksi, kuin niit? seisattaakseen.

H?net keskeytti vahtitornista tuleva torventoitahdus ja y?n hiljaisuudessa kuuli h?n selv?sti yksin?isen ratsastajan ajavan nostosillalla ja tulevan linnanpihalle. H?n kuunteli hetkisen, mutta jatkoi sitten k?vely?ns?, kunnes jonkun huonetta l?henev?n askelet taas saivat h?net pys?htym??n. Syd?mellisen mielihyv?n ilme tuli h?nen kasvoilleen, kun ovi aukeni ja se, jota h?n oli odottanut, astui sis??n.

Se oli vanha mies, jonka korkeata ja kaunista otsaa ymp?r?iv?t valkoiset kiharat. H?nen vartalonsa oli pitk? ja kookas niin kuin kreivin, ja h?nen silmist??n loisti rehellisyytt? ja s?yseytt?. Jonkinlaisella tuttavallisella kunnioituksella tervehti h?n kreivi?.

"Joko olet t??ll?, rakas Melcher?" huudahti kreivi iloisesti ojentaen kumartavalle miehelle k?tens?.

"Niin kuin n?ette, rakas kreivi", vastasi t?m?. "Olen kirjeenne saatuani ratsastanut y?t? p?iv??, ja kun saavuin Gripsholmaan ja Hartvig Fl?g ilmoitti uudelleen k?skynne menn? R?fvelstadiin, niin ratsastin suorinta tiet? saarien poikki. Enk?pingin l?heisyydess? tapasin iltap?iv?ll? muutaman Krister herran palvelijan, joka kertoi tuon vanhan herran ratsastaneen vieraitansa vastaan Vester?siin, ja silloin l?ksin ajajaan t?nne."

"Hyv?, ett? tulit, rakas Melcher Gjordinpoika!" virkkoi kreivi, "juuri nyt tarvitsen luotettavaa miest?, juuri sinunlaistasi yst?v??, sill? sinuun voin luottaa."

Vanhus hymyili kreivin puhuessa.

"Kun emme nuorina toisistamme eronneet, kreivi", sanoi h?n, "niin en tied?, miksi sen tekisimme nyt el?m?n rajaa l?hetess?mme! Saatoinpa uskoa t?rkeit? asioita t??ll? tapahtuneen, koska niin kiihke?sti pyysitte minua keskell? talvea ratsastamaan t?m?n pitk?n matkan Oppenstenista. Ei se k?y niin helposti, kun on seitsem?nkymment? vuotta hartioilla, mutta sittek??n en ole s??st?nyt itse?ni enk? hevostani."

"Kiitos, kiitos, rakas yst?v?!" sanoi kreivi yst?v?llisesti p??t?ns? ny?k?ytt?en.

"Tortunan kirkolla kohtasin ne jalot herrat, jotka tulivat t??lt?", jatkoi vanhus, "he meniv?t y?ksi pappilaan ja min?kin pys?hdyin siihen hetkiseksi, koska luulin tapaavani teid?t heid?n seurassaan. Teit? en l?yt?nyt, mutta kyll? jotakin muuta teit? koskevaa ja se tulee teid?n tiet??."

"Ja mit??"

"Nuo jalot herrat olivat hyvin vihoissaan, my?skin vanha Krister herra ja varsinkin Knuutti piispa. He puhuivat vihaisina jostakin, jonka nimi oli Engelbrekt ja teid?nkin nime?nne mainittiin h?nen nimens? yhteydess?..."

"Vai niin ... anna kuulla, Melcher ... minun nimeni ja Engelbrektin, niink? sanot?"

"Niin, min? seisoin pappilan portaiden vieress? ja piispa ja Krister herra olivat j??neet seisomaan portaille. Piispa l?i silloin Krister herraa olkap??lle ja sanoi: 'Sen saatte n?hd?, Krister herra, ett? Hannu kreivi Vester?sin linnassa vet?? yht? k?ytt? talonpoikain kanssa, Jumala paratkoon, ja Engelbrektin. Heid?n tahtoonsa my?ntyminen minua pahoittaa, siit? voi koitua talonpoikaishallitus, joka aina on voutivaltaa pahempi. Rahvasta t?ytyy kurittaa ja siihen ei Hannu kreivi ole oikea mies. Valtakunnan neuvosten t?ytyy pit?? h?nt? kuumana Vester?sin linnassa, ett'ei kuninkaan rankaisu kohtaisi meit? itse?mme.' T?h?n tapaan ja paljon muutakin vanha piispa puhui ja Krister herra ny?k?ytti v?h?n v?li? p??t?ns? h?nen sanoilleen, niin ett? kyll? saatoin kuulla, etteiv?t he olleet hyvi? teille."

"He erehtyv?t suuresti, nuo jalot herrat", sanoi kreivi katkerasti hymyillen, "jos luulevat t?m?n maan??ren levottomuutta voitavan asettaa muulla tavoin kuin ankarasti lakia yll?pit?m?ll? ja siin? juuri noudatetaan rahvaan pyynt??. Nimeni mainitsemista Engelbrektin rinnalla, sit? olen kaikkina aikoina pit?v? kunnianani. Mutta varokaa hyv?t herrat, sill? jos tarkoitusper?nne on toinen kuin Engelbrektin, niin saattaa teid?n k?yd? huonosti."

Kreivi teki selon siit?, mit? p?iv?n kuluessa oli tapahtunut ja kertoi tarkasti ja etuluuloitta kaikki, mit? tiesi tuosta siet?m?tt?m?st? voutien sorrosta, joka h?nen mielest?ns? oli koko tyytym?tt?myyden ainoana syyn?.

"Olen suuresti ihastunut noihin miehiin, Melcher, jotka suurimmassa h?d?ss?, mit? vapaa mies voi siet??, kuitenkin menettelyss??n ovat k?ytt?neet tyyneytt? ja malttia, jommoiseen noilla ankaroilla ritareilla varmaan ei olisi ollut kyky?. He ovat kerran toisensa per?st? kerj?nneet kuninkaalta armoa ja apua h?t??ns?, mutta heit? on vaan pilkattu, ja silloin ... sano, Melcher, mille kannalle on meid?n vapaiden miesten asetuttava sellaisessa tapauksessa? Maa, jota mielivallan aurankynsi on kynt?nyt, on ?kki? kovettunut ja k?ynyt lujaksi kuin kallio - kas siin?, mit? t?h?n saakka on tapahtunut! Pit??k? t?t? maata nyt viel?kin liekeill? korventaa - siihen ei Hannu kreivi tahdo antaa apuansa, siit? saatte, hyv?t neuvostonherrat, olla varmat, samoin kuin siit?kin ett?, jos niin k?y, t?st? kovettuneesta maasta on kohoava kalliosein? niin korkea, ett? koko valtakunnan t?ytyy sen alle alistua."

"Sananne ilahduttavat vanhaa syd?nt?ni, herra", virkkoi Melcher kreivin vaiettua, "mutta jos joku herroista ne kuulisi, niin he huomaisivat ep?luulonsa tosiksi. Heid?n sanoistaan p??tt?en he kernaasti olisivat suoneet, ett? J?sse Eerikinpoika olisi saanut pit?? Vester?sin linnan ja voudinvaltansa."

"Siin? he joissakin m??rin ovat samaa mielt? kuin min?kin, mutta he eiv?t saa unhottaa, ett? vouti on v?kivallalla rikkonut voimassa olevaa lakia ja sit? paitsi harjoittanut petosta kuninkaan ja kansan v?leiss?, ja kuninkaan mies ei saa alentua selv??n varkauteen tarkoitusper??ns? saavuttaakseen; h?n on niit? lukuisia renkaita, jotka sitovat kuninkaankruunun iankaikkiseen vanhurskauteen, ja semmoisen tulee olla puhdasta kultaa: ruostuva metalli ei kelpaa. Mink? min? olen huomannut - ulkomaalaisena olen saattanut erehty? - niin tarvitaan vaan luottamusta kuninkaan ja kansan kesken ja kuninkaan valtaistuin pysyy lujana kuin kallio. Mutta sellaiset miehet kuin t?m? J?sse Eerikinpoika ja h?nen vertaisensa, jommoisia, Jumala paratkoon, toiset voudit ovat, turmelevat ja murentelevat t?t? luottamusta, ja silloin ei mik??n voi pit?? Eerikki kuninkaan kruunua pystyss?. Tammen juuri on sama ja pysyy samana, mutta jos mato latvan sy?pi, niin se kuivuu."

"Ja toinen tulee sijaan..."

"Niin kuin sanoit, toinen tulee sijaan. Ja samoin k?ypi t??ll?kin, jollei Eerikki kuningas huomaa sit? verhoa, jolla h?nen silm?ns? on peitetty."

"Sit? h?n ei kuitenkaan n?y huomaavan, sill? vallan toisin nyt elet??n kuin Margareta kuningattaren aikana, Jumala h?nen sieluansa armahtakoon! Eip? h?nell? n?yt? olevan paljoa tallella tuon jalon rouvan opetuksista..."

"Onneton sota on vieroittanut h?nen ajatuksensa ja mielens? h?nen valtakunnistaan", sanoi Hannu kreivi mietteiss??n kokoillen pergamenttipalasia p?yd?lt?, "mutta h?net t?ytyy her?tt?? tuntoihinsa, Melcher, h?nen silm?ns? t?ytyy avata. Min? menen itse K?penhaminaan..."

"Aiotteko itse, rakas kreivi", huudahti vanha palvelija kummastuksissaan.

"Aion kyll?, olen kauvan sit? aikonut, ja sen t?hden, n?etk?s, l?hetinkin sinua hakemaan. Kuluneen p?iv?n tapahtumat ovat jouduttaneet p??t?kseni toimeen panemista, tahtoisin jo huomenna nousta ratsaille ja l?hte? matkalle. Mutta palatkoon kuitenkin ensin tytt?reni R?fvelstadista, jonne h?n meni neiti Kaarina Kaarlontytt?ren ja rouva Ebba Krummedikin seurassa; samoin tahdon ensin n?hd? heimolaiseni, Richissa rouvan. Parin p?iv?n per?st? ovat he kuitenkin jo t??ll? ja silloin, Melcher, j?t?n tytt?reni ja maatilani sinun ja Richissa rouvan huostaan. Tahdothan suojella niit?, niin kuin ennenkin?"

Vanhus ei sanonut mit??n. H?n pani vaan k?tens? syd?melleen ja ny?k?ytti p??t?ns?.

"Nyt tulee sinun p??st? lep??m??n, Melcher vanhus, pitk?n matkasi per?st?, saatammehan huomenna puhella enemm?n."

Molemmat miehet l?ksiv?t huoneesta eik? kohta sen j?lkeen en?? n?kynyt valoa J?sse Eerikinpojan kamarista Vester?sin linnassa.

Varhain seuraavana aamuna tuli Engelbrekt linnaan kreivin puheille. H?net vietiin siihen suureen saliin, jossa edellisen? iltana Herman Berman oli heikompana ollen taistellut ja jossa J?sse Eerikinpojan valta oli murrettu. Sek? kreivi ett? Engelbrekt olivat totiset ja t?rkeit? asioita n?ytti heill? olevan mieless?. Ei hituistakaan voitonr?yhkeytt? ollut toisessa eik? vallan lis??ntymisest? johtuvaa tyytyv?isyytt? toisessa.

"Jo olisin mielell?ni matkalla pohjoiseen p?in, jalo kreivi", sanoi Engelbrekt, "mutta muuan t?rke? asia, joka koskee minua itse?ni yksityisesti, on pakottanut minun tulemaan puheillenne, ja koska nyt n?en teid?t, niin ennen kaikkia ottakaa vastaan Engelbrektin kiitos siit?, ett? niin miehen tavoin olette pit?nyt sananne, jonka annoitte viimeksi puhellessamme S?terin kuninkaankartanossa. Kiitos, Hannu kreivi! Tuskinpa me talonpoikaiset miehet olisimme asiaamme v?kivallatta ja mieshukatta voittaneet, jollei teit? olisi ollut sanomassa totuudensanoja. Niit? sanoja ei unhota Engelbrekt eik? kukaan talonpoikaismies!"

Kreivi puristi l?mpim?sti Engelbrektin k?tt?.

"Ja nyt teill? on yksityist? asiaa minulle?" kysyi kreivi tutkivin katsein.

"Niin minulla on ja se koskee kasvattipoikaani..."

"Kasvattipoikaanne, tuota reipasta nuorukaista!"

Kreivi ei tiennyt, mik? kova kohtalo oli Hermania kohdannut, ja piti sen t?hden varmana, ett? Engelbrekt nyt tuli nuorukaisen puolesta pyyt?m??n h?nen tyt?rt?ns?. Sen t?hden synkistyi h?nen katseensa, ja h?n k??nsihe syrjitt?in p??st?kseen kohtaamasta Engelbrektin katsetta.

"Herman Berman", jatkoi Engelbrekt luomatta sen enemp?? huomiota kreivin omituiseen k?ytt?ytymiseen, "vietiin eilisiltana vankina pois Vester?sin linnasta!"

"Vankina ... Herman Berman, kasvattipoikanne!" huudahti kreivi ja h?nen muotonsa muuttui samalla kertaa, "mit? sanottekaan, Engelbrekt?"

"Borgan?sin vouti vei h?net t??lt? kahleissa, minulla on v?ke? kaikilla poluilla rosvoojaa hakemassa, mutta jollei se onnistuisi..."

"Jollei se onnistuisi?" toisti kreivi.

"Niin pyyd?n teit?, Hannu kreivi, koska nyt olette kuninkaan puolesta herrana Vestmanlannissa ja Taalainmaassa, k?skem??n, ett? Juhani Walen on kovan rangaistuksen uhalla j?tett?v? nuorukainen minulle."

"Sen k?skyn laadin jo t?n? p?iv?n? ja huomenna se j?tet??n kirjallisena voudin k?siin. Ja itse tahtoisin menn? Borgan?siin ja p??st?? tuon reippaan miehen h?nen kahleistaan, jolleiv?t t?rke?mm?t asiat vaatisi minua toisaanne p?in, mutta min? olen asettanut luotettavan miehen alavoudikseni t?h?n linnaan poissaoloni ajaksi ja h?nen k?sken puolestani ratsastamaan sinne. Sen asian toivon voivani selvitt?? mielt?nne my?ten, jalo vuoritilallinen! Siis on teill?kin surua ja huolta keskell? iloanne siit?, ett? tuo suuri ty? on hyvin p??ttynyt..."

"Kenen olette sitte pannut voudiksi linnaan?" kysyi Engelbrekt.

"Vanhan Melcher Gjordinpojan, voutini Oppenstenist?", vastasi kreivi, "h?n on t?ytt?v? teht?v?ni, aivan niin kuin itse olisin l?sn?."

Melcher astui samassa sis??n ja n?m? molemmat miehet tervehtiv?t toisiansa n?ht?v?sti molemmin puolin tyytyv?isin?.

V?h?n aikaa sen j?lkeen Engelbrekt l?ksi linnasta ja my?hemmin aamup?iv?ll? h?n vuoritilallisineen ratsasti ulos Vester?sista.

L?hinn? seuraavina p?ivin? saapui ensin Richissa rouva Gripsholmasta ja sitten tuli Agneskin R?fvelstadista.

Muutamana kauniina aamup?iv?n? oitis sen j?lkeen seisoi kreivin hevonen satuloituna linnanportaiden edess? ja h?nen ratsumiehens? olivat valmiina l?ht??n.

Kohta h?n itse ilmautui portaille Melcher Gjordinpojan seurassa ja h?nen takanansa seisoivat Richissa rouva ja Agnes. Kreivi k??nsihe ymp?ri portailla ja tarttui tytt?rens? k?teen.

"Kun tulen takaisin, Agnes", sanoi h?n, "juhannuksen tienoissa, niin ollos silloin taas reipas, tytt?seni. Jumala ja kaikki pyhimykset sinua suojelkoot, rakas lapsi!"

N?in sanoen h?n painoi suudelman tytt?rens? otsalle, puristi Richissa rouvan ja Melcherin k?tt? ja nousi ratsunsa selk??n.

Kavioiden kopina kaikui kumeasti porttiholvista. Agnes juoksi alas portailta n?hd?kseen viel? vilahdukselta is??ns?. Kreivikin k??nsihe viel? katsomaan, juuri portista ulos ajaessaan.

Silm?in katse, p??n ny?kk?ys - ja sitten is? ja tyt?r h?visiv?t toistensa n?kyvist?.

* * * * *

P?ivi? ja viikkoja kului ja kaikki oli entisell??n Vester?sin linnassa. Agneksen posket vaan kalpenivat kalpenemistaan ja sen ohessa ilmautui omituinen kiilto h?nen silmiins?. H?n ei ollut en?? leikkiv?, piloja puhuva lapsi, h?n oli jo kehittynyt nainen, joka jo aikaisin oli saanut el?m?n katkeruutta maistaa. H?n oli uneksinut, h?n oli haaveillut, h?n oli kutonut tulevaisuutensa kankaan niin valoisaksi ja siniseksi ja p?iv?paisteiseksi... Ah! h?n oli kyll? tuleva, tuo nuorukainen, ja toistava kysymyksens?. Ja h?n hymyili uneksiessaan niin suloisesti ja h?n nautti t?ysin m??rin syd?mens?, rakkautensa kev?tt?. Sill? nyt h?n tiesi mit? tahtoi tiet??.

Ja tulipa nuorukainen, h?nen syd?mens? valittu, mutta kahleihin kytkettyn? ja haudan kylmyys katseessaan. Oi! se oli enemm?n kuin tuo syd?n parka jaksoi kest??. Se toi poskille lumet, se kummallisen kiillon silmiin. Talven verho peitti h?nen kauniit kukkasensa, eik? milloinkaan, ei milloinkaan h?n saattanut toivoa voivansa sen valtaa voittaa. Silm??, jonka l?mm?ss? j??t sulaisivat ja el?m?n kukkaset uudestaan eloon virkoisivat, sit? silm?? h?n ei ollut koskaan n?kev?... N?iden viikkojen aikana oli ep?toivonhetki?, joina tytt? parka toivoi Hermanin kohtalon pikaista ratkaisua, jotta h?nkin kohta p??sisi m??r?ns? p??h?n ja saisi h?net kohdata siin? maailmassa, jossa ei mit??n esteit? ollut h?nen ja h?nen rakkautensa v?lill?.

Kreivi, h?nen is?ns?, oli huomannut h?nen muuttumisensa ja aavisti kai my?skin, mik? siihen oli syyn?, mutta h?n piti parhaana olla siihen asiaan koskematta ja antaa ajan tehd? teht?v?ns?. H?n oli ennen l?ht??ns? pitk?n aikaa puhellut Richissa rouvan kanssa. T?st?k? sitten lienee tullut, tai lienev?tk? ehk? jotkut muut vaikuttimet kahlinneet Richissa rouvan kielen, vaan h?n ei n?ytt?nyt ollenkaan ymm?rt?v?n lemmikkins? pid?tettyj? huokauksia tai h?nen ujoja kysymyksi?ns?, niin pian kuin ne n?yttiv?t koskevan muutamaa erityist? asiaa.

Sit? enemm?n puheli Kaarina em?nt?ns? kanssa siit?. Kaarina oli Agneksen pyynn?st? tullut S?terin kuninkaankartanosta mukaan ja ruvennut h?nen kamarineitsyekseen. Ja h?nen laulunsa ja puheensa virkistiv?t Agneksen mielt?. Mets?n raitis l?hde se lirisi et??ll? ja houkutteli v?syneen linnun siimekseen ja lepoon. Viel? oli er?s, joka surumielin katseli kauniin kreivintytt?ren riutumista. Se oli vanha Melcher.

"En en?? tunne Agnes neiti?", oli h?n sanonut Richissa rouvalle samana aamuna, jona h?nen piti l?hte? Taalainmaahan herransa k?sky? t?ytt?m??n ja pit?m??n tarkastusta Borgan?siss?. "En en?? tunne ruusuani. Kuka on tehnyt h?nen poskensa kelmeiksi ja kuka on karkottanut ilon h?nen silmist??n?"

"Te kysytte enemm?n kuin min? voin vastata, Melcher", oli Richissa rouva lempe?sti hymyillen vastannut. "Mutta ehk?p? saisitte vastauksen kysymykseenne, jos ajattelisitte, kuinka itsellenne k?visi, jos, siit? Jumala varjelkoon, kreivi, is?nt?nne lep?isi haudassa."

"H?n suree, lapsi raukka, hm ... kyll? ymm?rr?n. Mutta surua seuraa tavallisesti ilo..."

"Ei t?ll? kertaa!"

"Nyt laskette minulle ongelmoita, Richissa rouva."

"Kreivi!" oli Richissa rouva vastannut merkitsev?sti p??t?ns? ny?k?ytt?en.

"H?n siis tahtoi maistaa kielletty? hedelm??; ehk? siin? on jotakin h?nen ?idillisen heimolaisensa el?m?ntarun tapaista."

Richissa rouva ei ollut vastannut mit??n, vaan oli k?tkenyt kasvonsa k?siins?. Melcher Gjordinpoika ei my?sk??n ollut kysynyt sen enemp??. H?n oli vaan hiljaa taputtanut kalpeata rouvaa k?sivarrelle ja sanonut:

"Sitten se t?ytyy j?tt?? Jumalan k?siin!"

Ja sitten h?n oli matkustanut Taalainmaahan.

Lienee kulunut noin pari viikkoa t?st?, kun muutamana p?iv?n? Kaarina tuli juosten tornihuoneeseen, jossa Agnes istui kauniita kukkasia hopealla ja kullalla orvokinsiniselle vaatteelle ommellen.

Kaarina n?ytti s?ik?htyneelt? ja pani kokoon taitetun paperin ompelukselle, juuri kuin neula oli pistett?v? alas.

"Mik? se on?" kysyi Agnes.

"Sain sen t?n??n aamulla, juuri kuin olin teille kukkasia poimimassa, arvoisa neiti. Muuan herraspalvelija sen minulle antoi ja kuiskasi korvaani: Agnes neidille! ja kun k??nnyin, n?in h?nen h?vi?v?n puiden v?liin mets??n."

Agnes rikkoi sinetin ja luki:

"Odotan vastaustanne, Agnes. P?iv?t kuluvat kulumistaan ja kohta on se p?iv? k?siss?, jona lupaukseni tulee t?ytetyksi. Tahdon sanoa teille, ett? on turhaa tiedustella nuorukaista. Melcher Gjordinpoika on antava paremman selon asiasta!"

Nyt seurasi haudanhiljaisuus ja Kaarina n?ki kauhistuksekseen, mit? kirje h?nen em?nt??ns? vaikutti. H?nen silm?ns? ilmaisivat kauhua ja kasvot k?viv?t kalmankalpeiksi. H?n painoi k?tens? syd?nt?ns? vasten. Niin h?n istui muutamia silm?nr?p?yksi? liikkumattomana kuin marmoripatsas. Mutta sitten v?l?htiv?t h?nen silm?ns? ja poskille nousi puna. H?n nousi pystyyn ja otti neitosta k?dest?.

"Kaarina!" huudahti h?n, "olen keksinyt keinoa! J?t? minut nyt yksin; illalla kun kaikki on hiljaista, silloin tahdon puhella kanssasi."

Kaarinan poistuttua seisoi kalpea tytt? viel? kauvan ajatuksiinsa vaipuneena, mutta taaskin nuo suuret silm?t v?l?htiv?t ja h?n liitti rukoillen k?tens? ristiin. Tuokioisen per?st? h?n oli polvillaan rukoilurahilla pyh?n neitsyen kuvan edess?.

Muutamien p?ivien kuluttua palasi sitten Melcher Gjordinpoika linnaan. Iltasella, p?iv?n puuhat p??tetty?ns?, h?n istui lep?ilem?ss? takkavalkean ??ress? huoneessaan, kun ovi aukeni ja Agnes astui sis??n.

Vanhus nousi seisaalleen ja meni h?nt? vastaan.

"Saattaako kukaan kuulla meit?, Melcher ukko!" sanoi h?n vapisevin ??nin. "Minun t?ytyy keskustella kanssasi t?rkeist? asioista."

Melcher katsoi h?neen lemmekk?in katsein ja pyysi h?nt? rauhoittumaan.

Ei kukaan ollut heit? h?iritsev? eik? kukaan saattanut heit? kuulla.

"Haen hyvi? neuvoja, Melcher", alkoi silloin Agnes, "eik? minulla ole sinua lukuunottamatta koko avarassa maailmassa ket??n, johon voin k??nty?. Sinua olen rakastanut aina siit? asti, kuin lapsena polvellasi leikin."

"Alatte niin juhlallisesti, Agnes", virkahti ukko tarttuen tyt?n k?teen ja ik??n kuin koettaen pelk?ll? ??nens? soinnulla h?nt? rauhoittaa. "Puhutte niin juhlallisesti, kuin olisi el?m?st? ja kuolemasta puhe."

"Niin onkin, el?m?st? ja kuolemasta onkin puhe, Melcher vanhus."

Ja h?n kertoi peittelem?tt? rakkautensa lyhyen tarinan pelastumisestaan Jetturnilla aina siihen iltaan saakka, jona Borgan?sin vouti linnassa lausui nuo kauheat sanat, jotka siit? l?htien kuin hornanlinnut olivat pit?neet k?he?t? kirkunaansa h?nen korvissaan.

"Herman t?ytyy pelastaa", niin h?n p??tti, "?ly?tteh?n kai, Melcher ukko, h?net t?ytyy pelastaa..."

"Niin, niin, h?net t?ytyy pelastaa, sellainen on is?nt?nikin, is?nne nimenomainen k?sky, mutta ... mutta siin? vaan on pula, miten se on teht?v?. Yksi keino olisi Juhanin itsens? vangitseminen, mutta..."

"Sit? min?kin ajattelen ... vouti t?ytyy meid?n saada vangiksemme."

"Ja kuinka luulette sen k?yv?n p?ins??" kysyi ukko hymyillen, "ette muista, ett? mies on kavala kuin kettu ja mahdoton saada k?siins? juuri sen miehen hengen t?hden, joka h?nell? on vallassaan."

"Viekkaudella", vastasi Agnes.

"Viekkaudellako?"

"Pyyd?mme h?nt? puheillemme minun nimess?ni, lupaammepa h?nelle my?nt?sananikin ... ja kun h?n tulee, niin h?n tapaa teid?t ja is?ni palvelijat ja te tuotte h?net t?nne torniin. Husaby olkoon yhtym?paikkanamme."

Ukko hiveli partaansa ja h?nen silm?ns? tuijottivat liedell? roihuavaan tuleen.

"Hyv?", sanoi h?n hetkisen vaiettuaan, "tuumanne ei ole huono, Agnes; mutta sanokaa minulle my?skin, mit? sitten aiotte, jos kaikki onnistuu?"

"Sitten kuin Herman on vapaana ja j?lleen kasvatusis?ns? luona", vastasi h?n verkalleen, "sitten aion sanoa h?nelle viimeiset j??hyv?iseni ja..."

"Ei, ei ... elk?? lausuko tuota sanaa, Agnes", keskeytti ukko levottomana, "teid?n ei pid? menn? luostariin. Mutta luvatkaa minulle kaksi asiaa, arvoisa neiti, luvatkaa karkoittaa nuorukaisen kuva syd?mest?nne, jos voitte, ja jos ette voi, luvatkaa sanoa vanhalle Melcherille, ennen kuin viimeisen p??t?ksenne teette."

Agnes puristi liikutettuna vanhan uskollisen palvelijan k?tt? ja meni.

Ukko j?i viel? hetkiseksi seisomaan ja katsoi h?nen j?lkeens?, ik??n kuin h?n viel? olisi rukoilevana ja luottavaisena seisonut h?nen sielunsa silmien edess?.

Kun h?n k??ntyi takkavalkeaan p?in, niin h?nen silm?ns? olivat kyynelten vallassa.