Paljoa aikaisemmin oli Ture ritari joutunut kaupunkiin ja linnaan. Viel? vimmoissaan vihasta h?n heitti suitset muutamalle palvelijalle, hypp?si vaahtoisen orhinsa sel?st? ja juoksi linnan portaita yl?s.

H?n astui vierassaliin juuri sill? hetkell?, jolloin Yrj? mestarin kirves oli kohotettuna ly?m??n poikki vangitun Herman Bermanin vasemman k?den. Kiihtyneen? siit? mit? oli tapahtunut sek? kiivaasta ajostaan h?n kyll? huomasi jotakin tavatonta olevan tekeill?, mutta J?sse Eerikinpoika piilotti taaksensa Yrj? mestarin, joka parhaiten olisi ilmaissut, mihin tekoon he olivat ryhtym?ss?. Jollei n?in olisi k?ynyt, vaan Ture herra olisi saanut syyt? kysy?, mit? linnassa oli tekeill?, niin on hyvinkin luultavaa, ett? h?n viel? innokkaammin kuin itse J?sse Eerikinpoika olisi jouduttanut nuorukaisen julmaa murhaamista.

Nyt oli h?nen p??ns? t?ynn? kokonaan muita asioita. H?n oli itsekseen p??tt?nyt yhdess? voudin kanssa puolustaa linnaa, kunnes apua voisi tulla muilta voudeilta ja kuningas voisi ankarasti rangaista kaikkia Ruotsin valtakunnan kapinoitsijoita.

"Pari sanaa erikseen, vouti", huusi h?n sen t?hden, "mutta jokainen silm?nr?p?ys on kallisarvoinen. Seuratkaa, minua salakammioonne. Te voitte my?skin tulla mukaan, Juhani Wale, me teemme valtaty?n, me kolme, semmoisen ett? sen maine on levi?v? laajalle halki maitten."

Ritarin sanat eiv?t siet?neet vastav?itett?, eiv?tk? J?sse Eerikinpoika ja Juhani Walekaan helposti ymm?rrett?vist? syist? olleet eritt?in halukkaita paljastamaan hankkeitaan tuolle ankaralle ritarille, jota he eiv?t viel? kylliksi tunteneet.

J?sse Eerikinpoika ilmoitti sen t?hden viittauksella, jonka palvelijat t?ysin ymm?rsiv?t, tahtonsa mit? vankiin tuli ja poistui sen j?lkeen Juhani Walen seuraamana ritarin kanssa. T?m? k??ntyi ovella, ik??n kuin jotakin sanoakseen, mutta ritari huusi h?nt? samassa ja h?nkin h?visi.

"Parasta olisi luullakseni", sanoi Yrj? mestari j??ty??n yksin??n vangin ja palvelijain seuraan, "vied? vangittu herra lukkojen ja telkien taakse torniin, mutta kosk'ei vouti mit??n sanonut, niin j??k??n t?nne niin kauvaksi. Te vastaatte kuitenkin minulle ja voudille h?nest?, palvelijat. Minullakin on jotakin t?rke?t? toimitettavaa", lis?si h?n itsekseen ovea l?hetess??n, "sill? paaston ovat h?nen pyhyytens? paavi ja h?nen pyh? seurueensa tehneet syntiselle ihmisparalle liian pitk?ksi. Ei sit? kest? puoltakaan, kun on kalaa vatsassa ja vett?, tietysti, sill? neh?n kuuluvat yhteen... Ei, kunnollinen palanen lihaa ja kipponen olutta nyt t?ytyy syntisparan saada. Ja sen min? kyll? paistotuvassa olen oppinut, ett? kun vaan sanoo kalaksi, niin saa sy?d? lihaa mink? haluaa. Asia, n?et, ei merkitse mit??n, nimi kaikki ... sen on yst?v?ni, keitti?nis?nt?, minulle ulkoa opettanut."

N?it? hiljaa itsekseen jupisten h?n oli joutunut ovelle ja avannut sen. H?n seisoi kauvan ja mietti, pitik? h?nen j?tt?? vanki vai ei. Mutta vihdoin h?n mielikuvituksissaan n?ki oluthaarikan niin houkuttelevana ja tunsi k?ryn nousevan niist? monista herkuista, joita herrasp?iv?llisiksi oli saatu ja jotka kaikki, vaikka niit? sanottiinkin kaikenlaisiksi kalalaitoksiksi, kuitenkin kutkuttelivat haistimia aivan kerrassaan toiseen tapaan - t?t? houkutusta h?nen oli mahdoton voittaa. H?n sy?ksyi ulos ja sulki oven niin kiivaasti, ett? sek? vanki ett? h?nen vartijansa sit? oudoksuivat.

Mutta tuo tunnollinen Yrj? mestari ei huomannut, kun h?n innoissaan sulki oven, ett? aivan h?nt? l?hell? oli olento, joka tuskaisena odotteli h?nen poistumistaan. Ei h?n my?sk??n voinut kuulla, ett? kohta h?nen j?lkeens? muuan k?si tarttui ovenlukkoon. Huoneessaolijat sit? tuskin my?sk??n kuulivat.

Ainoastaan vanki katsoi silmi??n k??nt?m?tt? ovelle p?in ja h?nen kummallisista ilmevaihteluistaan huomasivat oveen selin istuvat palvelijat, ett? siell? p?in jotakin oli.

He k??ntyiv?t ja n?kiv?t naisolennon hiipiv?n huoneeseen. H?n oli hunnulla peitetty; mutta astuttuaan muutamia askelia eteenp?in h?n heitti pois hunnun. Se oli Agnes.

Kauhean kalpeat olivat nuo ihanat kasvot, mutta se ei ollut sit? kalpeutta, joka tulee pelkuruudesta ja arkamaisuudesta, vaan sit?, joka yht? usein ilmaisee taistelua, mink? luja tahto on p??h?n asti taistellut ja ratkaissut. Sen n?ki noiden isojen tummain silm?in tulesta ja mahtavaa hengen voimaa ik??n kuin virtasi koko h?nen olennostaan.

My?skin noihin raakoihin palvelijoihin se tehosi. He nousivat penkilt?, jolle olivat k?yneet istumaan kahden puolen vankia ja loivat verkalleen l?hestyv??n ihanaan tytt??n katseita, joista ilmeni milloin kummastusta milloin arkuutta.

"Eih?n t??lt? salista ole muuta ulosk?yt?v?? kuin t?m?", sanoi h?n ovea osottaen, josta oli tullut, ja jatkoi vastausta odottamatta, "voittehan sen t?hden vartioida vankianne yht? hyvin ulko- kuin sis?puolellakin ovea!"

Palvelijat katsoivat toisiinsa. Toinen, muuan saksalainen, joka oli jonkun aikaa ollut Ewerstenin kreivin palveluksessa, rohkaisi mielens? ja sanoi mielistelev?isesti hymyillen: "Siin? olette oikeassa, arvoisa neiti, ja vallan kernaasti min? hetken ajaksi j?t?n t??ll? sis?ll? vartioimisen teid?n huoleksenne. Voitte siit? n?hd?, ett'ei Melcher H?kn?bb ole unhottanut entist? herraansa ja h?nen tyt?rt?ns?, vaikka talossa t?ytyy el?? talon tavalla."

Agnes pisti hopearahoja sis?lt?v?n kukkaron kumartavan palvelijan kouraan, kun t?m? toverineen meni h?nen ohitsensa. Kun ovi palvelijain per?st? sulkeutui, niin h?n k??nsihe vankiin p?in, joka synkk?n? ja kaihokkaana oli katsellut halki salin ja ik??n kuin unessa n?hnyt haamujen liikkuvan edes takaisin.

"Pyh? Jumalan ?iti, millaisissa oloissa n?emme j?lleen toisemme!" N?in huudahtaen keskeytti Agnes vaitiolon.

Herman ei vastannut mit??n, vaan painoi kovasti nyrkkiinpuristettua k?tt?ns? rintaansa vasten, ik??n kuin olisi tahtonut hillit? syd?mens? levotonta tykytyst?. Mutta h?nen katseensa oli synkk? ja h?nen avomieliset, jalot kasvonpiirteens? ilmaisivat tuskaa, joka oli liian syv? voidakseen pysy? salassa.

"Juhannuksen aattona", sanoi Agnes suloisella, liikutuksesta vapisevalla ??nell?, "n?in teid?t viimeksi, nuori mies, is?ni puutarhassa Gripsholman l?heisyydess?. Kaiketi sen muistatte. Aurinko oli laskeutumassa l?nteen vuorien taakse, kun minut tapasitte ison vaahteran alla. Monta ajatusta olen ajatellut ja monta kysymyst? kysynyt sen illan j?lkeen, kuinka ja milloin olitte tuleva takaisin; mutta en koskaan, en koskaan luullut..."

"Ja kuitenkin on t?m? sulaa todellisuutta, arvoisa neiti", vastasi Herman jotenkin katkerasti. "Te n?ette minut nyt niiss? kahleissa, joihin is?nne on minut pannut... Kyll? muistan sen illan, josta puhutte, ja mit? teilt? kysyin ... haa, min? mielet?n kansan lapsi, kuinka saatoinkaan luulla kreivintytt?ren tahtovan kuunnella syd?meni lemmenkuiskeita. Mutta ... mutta, arvoisa neiti ... v?hemmin julmasti olisitte voinut vastata."

"Herman, Herman!" huudahti Agnes n?m? vangin sanat kuultuaan ja riensi h?nt? kohti tavottaen h?nen k?tt?ns?, "oletko hetke?k??n voinut uskoa, ett? min?, ett? Ewerstenin kreivin tyt?r ... ei, ei, per?yt? sanasi, katso, polvillani sit? sinulta pyyd?n!"

Ja h?n vaipui mielenliikutuksen valtaamana lattialle, turhaan hapuillen sit? k?tt?, joka liian my?h??n h?nelle ojennettiin. Mutta tuossa tuokiossa v?istyi katkeruus Hermanin kasvoilta ja h?n kumartui ja nosti yl?s itkev?n tyt?n.

"Anteeksi, anteeksi", kuiskasi h?n hell?sti, "mutta pitkien ?iden ep?toivo on sieluuni uurtanut sen uskon, ett?... Ah, elk?? katsoko minuun noin, en sit? en?? usko! Suokaa anteeksi, olenhan voinut petty?... Elk??k? pelj?tk?, arvoisa neiti, toistavani kysymyst?ni... Ylpeytt? olen perinyt, onneani en koskaan kerj??. H?n oli oikeassa, kasvatusis?ni yst?v?, tuo hurskas munkki - talonpoikaispojan onni ei kasva herrasmiehen maalla."

Jo h?vinneen synkkyyden varjo ilmausi taas h?nen otsalleen.

Agnes irroittautui h?nest? ja katsoi h?neen niin levottomuutta ja tuskaa ilmaisevin silmin, ett? synkkyys taas pakeni h?nen kasvoiltaan.

"En ymm?rr? teit?", sanoi h?n, "kun n?in teid?n iltasella siell? linnanpuutarhassa tulevan, viel? kalpeana tuskin parantuneesta haavastanne ja siit? sairaudesta, jonka varomattomuutenne t?hden saitte, kun is?ni palvelijat toivat teid?t Gripsholmaan ... ah, olin niin iloinen n?hdess?ni teid?t taas yht? terveen? ja vahvana kuin sin? p?iv?n?, jolloin v?kev?ll? miekallanne vapautitte tuon vanhan vaimoparan Borgan?sin luona! Sen t?hden hymyiliv?t huuleni ja sen t?hden kieleni laski leikki?; kysymyksenne..."

"Vaiti, vaiti, arvoisa neiti, elk?? johdattako sit? mieleeni, te olette synty?nne kreivit?r, min? talonpoikaispoika. Vankilassani minulla on ollut aikaa sit? ajatella... Totta on, ett? teit? rakastan, mutta rakkauteni on vangittuna el?v? povessani. Teit? olen muisteleva pyh?n? unelmana, lempe?n? taivaan enkelin?. Sen lupauksen annoin is?llenne, sen olen antanut itselleni. Kysymyst?ni en ole koskaan uudistava..."

"Oliko is?ni sitten puheemme kuullut?" kysyi Agnes ja suu meni vienoon hymyyn, joka tuskin kykeni poistamaan silmiin tunkevia kyyneli?.

"Oli, ja h?n sanoi minulle: 'Nuori mies, kasvatusis?nne on mies, joka on saavuttanut kunnioitukseni ja yst?vyyteni ja min? olen kaikessa h?nen hyv?ksens? toimiva, mutta yksi kalleus minulla on, josta en edes h?nenk??n t?htens? tahdo luopua, se on tytt?reni. Te rakastatte h?nt?, mutta muistakaa, ett? h?n on synty??n kreivit?r, ja heitt?k?? moiset ajatukset mielest?nne, nuorukainen!' N?in h?n sanoi ja viel? muutakin kulkiessamme linnaa kohti. Siell? h?n tarttui k?teeni ja lis?si: 'Kasvatusis?nne on palannut kuninkaan puheilta, menk?? h?nen luoksensa ja sanokaa h?nelle rakkaat terveiset Hannu kreivilt?. Huomenna olette varmaankin valmis l?htem??n linnastani. Elk?? nurjalla mielell? muistelko Hannu kreivi? siit?, mit? h?n nyt on teille sanonut, erotkaamme ja yhtyk??mmekin taas yst?vin?!' Niin me erosimme. Min? menin takaisin puiden varjoon ja ajattelin ja uneksin uudelleen, mit? olin tuntenut ja kokenut, sen j?lkeen kuin ensi kertaa n?in teid?t tummaverisell? Jetturnilla. Silloin..."

Hurja tuli leimahteli nuorukaisen silmist? h?nen t?t? muistellessaan, ja kun h?n ik??n kuin sit? v?ltt??kseen astui pari askelta taakse p?in, kalisivat kahleet, kamalalla kalinallaan h?nen sielussaan riehuvaa myrsky? s?est?en.

"Silloin ... silloin?" kysyi Agnes.

"Silloin kohosivat is?nne palvelijat maasta ymp?rilt?ni. Olin sen ison vaahteran juurella, jossa teist? erosin, ja aivan eteeni, juuri sille paikalle, jossa muutamia tuntia sit? ennen n?in teid?t, siihen asettui musta haamu. Se oli is?nne vouti, Hartvig Fl?g..."

"Ah, Richissa ?iti", keskeytti Agnes ja liitti k?tens? ristiin, "olitte oikeassa, se mies on toinen Juhani Wale!"

"H?n k?ski minun antamaan miekkani, olin muka Ewerstenin kreivin vanki!"

"Kaikkivaltias Jumala! Se ei ole mahdollista, ei, ei, Herman, se ei ole mahdollista!"

"N?m? kahleet eiv?t valehtele", vastasi nuorukainen surunvoittoisesti, "ne tuntuivat kuitenkin raskaammilta is?nne linnan tornissa kuin t??ll?. Synke?t ajatukset ovat siit? l?htien minua vaivanneet ja niiden vallassa olen ajatellut pahaa teist?kin, arvoisa neiti. Nyt olen taas taivaassa, pyhimyskuvani on taas puhtaana edess?ni ... ah, voi minua, kun koskaan olen teit? voinut ep?ill? petoksesta... Is?nne..."

"Is?ni", jatkoi Agnes vakavasti, "is?ni on itse irroittava kahleenne ja kovasti h?n on rankaiseva sit?, joka on uskaltanut h?nen vieraalleen v?kivaltaa tehd?. H?n on t??ll? linnassa, muutaman hetken per?st? olette vapaa ja sitten..."

"Jos on totta, mit? sanotte, ett'ei petos ole is?nne, niin suokoon taivaan Jumala h?nelle anteeksi, joka on saattanut minut is?nne nime? kiroomaan! Ja min? uskon teit? ... niin, min? uskon teit?, Agneksen is? ei saata tehd? ilkit?it?. Onko h?ness? miest? kahleitani irroittamaan, se riippuu Jumalasta, mutta sanokaa h?nelle, ett? Herman Berman on lupauksensa pit?v?."

"Hyvin puhuttu, nuori mies!" sanoi ??ni h?nen selk?ns? takaa, "sen lupauksen pit?miseen olen auttava teit?."

Agnes ja Herman k??ntyiv?t p?in. He n?kiv?t Juhani Walen.

He eiv?t olleet huomanneet h?nen tuloansa, sill? ovi oli avattu niin hiljaa ja voudin askeleet olivat olleet niin kuulumattomat, ett'eiv?t he olisi huomanneet h?nen tuloansa, vaikkapa olisivatkin olleet v?hemmin asiaansa kiintyneet, kuin olivat. Voudin huulien pirullinen hymy h?nen hiipiess??n lattian poikki ja h?nen silm?ins? kalvava tuli, j?iv?t niin ik??n huomaamatta, mutta tuskinpa olisi h?nen ilmautumisensa synnytt?m? kauhu ja suuttumus niiden kautta voinut en?? tulla suuremmaksi, kuin se tuli ilmankin.

"N?ytt?? olevan minulle sallittu aina sattua teit? keskeytt?m??n, arvoisa neiti, kun jotakin t?m?n miehen kanssa puhelette. Mutta t?m? kerta on, toivoakseni, viimeinen. Nyt voitte sanoa toisillenne j??hyv?iset ainaiseksi. Ette mahda en?? tulla n?kem??n p?iv?n valoa Herman Berman - se on, niin kuin kyll? tied?tte, oma syynne..."

Vangin olkap??lle sivaltama isku sai voudin vaipumaan maahan.

"Tee pian, vouti, mit? sinulla on tekemist?!" sanoi h?n. "Ei arvoisa neiti enk? min? tarvitse neuvojasi!"

Agnes kiiruhti ovea kohti, mutta vouti riensi h?nen j?lkeens? ja tarttui h?nen k?teens?.

"Ymm?rr?n aikomuksenne, Agnes neiti", huudahti h?n kiihke?sti. "Aiotte rient?? is?nne luokse. Se on my?h?ist?, h?n ei en?? ole linnassa. H?n ei voi pelastaa vankia, jota niin rakastatte. Eik? h?n ole pelastettavissakaan... Sen vannon, niin totta kuin olen voutina Borgan?sin linnassa."

"Ei sanaakaan en??, vouti", keskeytti Herman kahleensa lattialta nostaen ja rient?en voudin luokse, "antakaa arvoisan neidin vapaasti menn? menojansa, taikka ly?n teid?t hengilt? omilla kahleillanne!"

Vouti loi pilkallisen katseen vankiin.

"Elk?? pelj?tk?, jalo nuori mies, lemmittynne tie on kyll? auki", vastasi h?n, "tahdon vaan viel? ennen eroamistamme sanoa pari sanaa ja ne sanat saatte tekin kuulla, ne antavat teille ajattelemisen aihetta yksin?isess? vankeudessanne. Te rakastatte Ewerstenin kreivin tyt?rt?, no niin ... min?kin rakastan h?nt?. Te olette minua n?ihin asti karttanut, Agnes, ja sen olette tehnyt, koska mielett?m?sti rakastatte t?t? talonpoikaa. T?m? este on v?lilt?mme h?vi?v?... El? tuskittele Herman, t?m? viereinen k?yt?v? on t?ynn? minun v?ke?ni, viittaan vaan, ja vihallasi et mit??n mahda ... el? pakota minua syrj?isten n?hden t?ytt?m??n mit? tarkoitan!... Te puhuitte lupauksesta, kun puheenne keskeytin. Min?kin olen tehnyt lupauksen, joka teid?n molempain tulee kuulla. Ennen ensi juhannusaattoa on Ewerstenin kreivin tyt?r lep??v? Juhani Walen syliss?! Elk?? koettako karttaa minua, Agnes ... lupaukseni on tuleva t?ytetyksi, niin totta kuin minulla nyt on t?m?n miehen henki vallassani. Elk?? pakottako minua uhraamaan viel? enemp?? tarkoitukseni saavuttamiseksi ... ette kuitenkaan koskaan voi p??st? omakseni joutumasta!"

Vimmoissaan sy?ks?hti Herman esiin, nyrkkins? iskulla rusentaakseen tuon h?vytt?m?n hylki?n. Mutta t?m? lykk?si Agneksen eteens? ja Hermanin nyrkkiinpuristettu, voimakas k?si vaipui tehotonna alas.

Agnes oli pikemmin kuollut kuin el?v?. N?kem?st??n kauhistui h?n niin, ett? tuli aivan tahdottomaksi. Juhani Walen silmiss? sit? vastoin paloi kamala riemun tuli. H?ness? synnyttiv?t ylenm??r?ist? iloa ne tuskat, jotka h?nen sanansa tuottivat. T?ytt??kseen julmuutensa m??r?n kukkuralleen h?n viel? lis?si:

"Ja sekin tiet?k??, Agnes, ett? teid?n rakkautenne se vie Herman Bermanilta hengen, ja ett? ainoastaan teid?n rakkautenne my?skin voi h?net pelastaa. Ojentakaa minulle k?tenne, sanokaa tahtovanne tulla omakseni, ja Herman Berman p??stet??n kahleistaan ja h?n on oleva vapaa kuin taivaan lintu!"

H?n piti v?li? ja h?nen silm?ns? kiiluivat kuin k??rmeen, kun t?m? leikittelee saaliinsa kanssa, ennen kuin sen nielaisee.

"Saatte runsaasti miettimisaikaa", sanoi h?n, "tahdon odottaa vastaustanne tulevaan juhannusaattoon. Jollen silloin ennen puolta p?iv?? ole saanut my?ntymyst?nne ja lupaustanne, niin on osavasti kello kaksitoista Herman Bermanin p?? putoava h?nen jalkoihinsa. Se on lupaukseni, niin totta kuin nyt l?hden lujaan Borgan?sin-linnaani."

"Ja nyt, sallikaa minun saattaa teid?t naistenhuoneeseen, Agnes neiti, olettehan uskollisesti vartioinut vanki parkaa!"

N?in sanoen h?n huusi ovelle p?in. Palvelijat tulivat joutuin sis??n ja ymp?r?iv?t Hermanin, mutta vouti otti Agnesta k?sipuolesta ja vei h?net ulos.

Herman loi poistuviin katseen, joka ilmaisi mit? synkint? ep?toivoa ja sanomatonta tuskaa. Raskaasti huoaten h?n sitten antoi p??ns? painua rynt?ille ja vastustelematta salli hymyilev?n Yrj? mestarin lukita renkaat ranteiden ymp?rille.

Juuri kun palvelijat olivat aikeissa vied? pois vangin, tuli Juhani Wale taas sis??n ja kohta h?nen j?lest?ns? pitk?, pulskavartaloinen mies, joka jotenkin arastellen katseli vankia.

"Satuloitse hevoset, Maunu!" sanoi vouti miehelle. "T?m?n vangin viemme mukaamme. Kierr?mme samaa tiet? takaisin Borgan?siin. Parasta olla varovainen, vaikka ratsastammekin 20:ll? hevosella t??lt?."

Palvelija ny?k?ytti p??t?ns? ja poistui toisten kanssa.

Heti sen j?lkeen tulivat Ture Turenpoika ja J?sse Eerikinpoika.

J?lkimm?inen n?ytti k?yv?n kuin unissaan.

"Oletteko valmis nousemaan ratsaille, vouti?" kysyi ritari ja k??nsihe

Juhani Waleen.

"Hevoset odottavat minua linnanpihalla, tuossa tuokiossa l?hden t??lt?, ankara ritari!"

"Hyv? ... ja pysyt??n siin?, mist? sovittiin. Me pid?mme linnat kuninkaan varalle, k?vi miten k?vi. Olkaa siit? varma, ett? palkkanne on suuri, kun tilinteon p?iv? tulee. Pit?k?? kurissa talonpoikia, raastakaa ja ruhjokaa heit? pelk??m?tt?! Olkaa huoleti!"

Juhani Wale l?ksi salista ja kohta sen j?lkeen kuului kavionkopsetta nostosillalta. Borgan?sin vouti se l?ksi linnasta.

"Ja nyt, vouti", huudahti ritari ja laski k?tens? J?sse Eerikinpojan olkap??lle, "k?ske nyt nostamaan nostosilta!"