Vaikka koko Vestmanlannin ja Taalainmaan mahtava vouti t?m?n p?iv?n kuluessa olikin kokenut monta mielenvaihdosta: onnen ja mahtavuuden kukkuloilla olevan miehen r?yhkeys oli h?ness? muuttunut sellaisen miehen levottomuudeksi ja mieli karvaudeksi, joka n?kee hyv?in p?iv?ins? rakennuksen olevan kukistumaisillaan, niin oli kuitenkin h?nen mielentilansa p??piirteen? huolestumus, jota h?n ei oikein saanut selville ja joka synnytti neuvottomuutta ja ep?r?imist? h?mment?en h?nt? itse??n. Sek? kuninkaankirje ett? Herman Berman olivat ik??n kuin j?tt?neet Engelbrektin h?nen k?siins?, mutta kirjeen l?yt?misest? syntyneen ilon h?vitti ?killinen tieto Engelbrektin tulosta. Nuorukaisen luja tahto taas ja kuolonhalveksiminen riistiv?t h?nelt? tilaisuuden vallita h?nen kauttaan Engelbrekti?. V?h?n v?li? ilmautuivat my?skin h?nen riehuvien ajatuksiensa temmellystanterelle h?nen vaimonsa varoitus ja uni, josta heti kehittyi kookas hopeahapsinen, huolissaan p??t?ns? ravistava haamu.

Ritarin ?killinen tulo ja h?nen voimakkaat ja rohkaisevat sanansa olivat taas elvytt?neet voutia, ja niin kauvan kuin ritari ja Juhani Wale puhuivat ja tekiv?t suunnitelmia, h?n olikin osallisena keskustelussa, mutta niin pian kuin h?n j?i yksikseen, n?ytti silt? kuin h?nen sielunsa j?ntevyys olisi hervonnut ja h?n taas n?hnyt aaveita keskell? p?iv??. H?n oli tuottanut viini? salakammioon, jossa he kolmisin neuvottelivat, ja pitkin siemauksin h?n oli juonut tuota jaloa nestett?. Se oli osaltaan yll?pit?nyt h?nen henkens? voimia. Pitosaliin palattuaan h?n levottomana k?veli edes takaisin huoneessa Ture ritarin ja Juhani Walen tehdess? viimeisi? t?rkeit? sopimuksiansa siit?, mit? nyt oli teht?v?. Kun sitten ritari h?nt? kehotti k?skem??n palvelijoita nostosillan nostamiseen, niin tuntui silt? kuin h?n ei olisi kehotusta kuullutkaan.

H?n meni ovelle ja k?ski muutaman palvelijoista tuomaan viini?.

"Elk?? viivytelk? kovin kauvan, vouti", sanoi silloin ritari, "mill? hetkell? tahansa saattavat valtakunnan neuvokset tulla t?nne ja silloin on liian my?h?ist?!"

"Liianko my?h?ist??" huudahti J?sse Eerikinpoika.

"Niin, liian my?h?ist?!" vastasi Ture herra. "Jos neuvoani noudatatte, niin suljemme linnan ja l?het?mme neuvoston herroille tiedon aikovamme puolustaa kuninkaan linnaa, kunnes h?n itse tulee saapuville! Jos herrat tulevat t?nne linnaan - silloin emme saata, ymm?rr?tteh?n, paljastaa miekkaa heit? vastaan eik? silloin voine kuningas eik? kukaan muukaan valtaanne voimassa pit??."

Vouti istuutui p?yd?n sivupenkille. H?n nojasi k?si?ns? polviinsa ja katsoa tuijotti vahalla silitettyyn lattiaan, ik??n kuin oikein tarkoin ritarin sanoja aprikoiden.

Siin? h?n istui ja ritari survaisi harmissaan kantap??ns? lattiaan, niin ett? kultainen ritarinkannus hel?hti. Samassa toi palvelija viini? ja tarjosi sit? molemmille herroille. Vouti otti kuohuvan hopeamaljan.

"P??si?isen j?lkeen", sanoi h?n, aluksi ik??n kuin mietteiss??n, mutta sittemmin yh? vilkkaammin, "p??si?isen j?lkeen olisin siivonnut tuon joen pohjoispuolella olevan hornanloukon, niin ett'ei sielt? koiraa eik? kukkoa olisi kuulunut ja sitten olisin muuttanut t?nne muutamia satoja talonpoikia Selannista ... niin, niin... Se on vanha mielituumani ja sen min? kautta Pyh?n Knuutin panen toimeen. Engelbrekt, haa ... v?isty, kirottu vuoritilallinen, miksi asetut tielleni?... Minulla on 800 miest? valmiina viittauksen n?hty?ns? ratsastamaan joen toiselle puolen, 800 miest?! Sellaisella voimalla ei viel? kukaan Ruotsin vouti ole tullut... Ja nyt h?n on t??ll? tuo vuoritilallinen, t??ll? linnan edustalla... J?sse Eerikinpojan t?ytyy kerran viel? h?nt? v?isty?... Ei", karjasi h?n, niin ett? iso sali kajahti, "en kuuna p?iv?n? ole sit? tekev?!"

H?n tyhjensi loput maljasta ja hyp?hti pystyyn.

"Yl?s nostosilta, miehet!" huusi h?n ovella ja k??ntyi sitten ritariin, joka ihmetellen oli kuunnellut h?nen puhettaan ja katsellut h?nen liikkeit??n.

"Se on tehty!" sanoi h?n, "ja nyt olen taas entisell?ni. Elk?? kummastelko horjuvaisuuttani, Ture ritari. Luulenpa, ett? paha henki on pit?nyt minua vallassaan, mutta nyt saatte n?hd?! Toivoisinpa tuon pienen vuoritilallisen olevan t?ss? edess?ni, se olisi oleva minulle eduksi, eik? h?nelle!"

Muuan palvelija sy?ks?hti sis??n.

"Valtakunnan neuvokset ratsastavat nostosillan yli, vouti, ja jollen ole v??rin n?hnyt, niin on Engelbrekt Engelbrektinpoika muassa!"

"Engelbrekt!" huudahtivat molemmat herrat yht'aikaa.

"Jos on totta, mit? muuan ?sken kaupungista palannut palvelija on sanonut, ett? nimitt?in vanha herra Krister Niilonpoika on j?tetty panttivangiksi, niin se kyll? saattaa olla tuo pieni vuoritilallinen."

"Onneksi olkoon, vouti", sanoi silloin Ture ritari ja py?r?hti kantap??ll??n, "minusta n?ytt?? nyt olevan liian my?h?ist? panna sopimustamme voimaan!"

H?n oli tuskin saanut lausettansa loppuun, kun salin ovi aukeni ja neuvoston herrat, Knuutti piispa etup??ss?, astuivat sis??n. Viimeisen? astui pieni vuoritilallinen kynnyksen yli, mutta sen sijaan oli vanha Krister herra poissa.

Piispa rupesi puhumaan ja selitti, mink?lainen sopimus oli tehty Engelbrektin kanssa rahvaan nimess? ja ett? nyt heti oli tarpeelliset asiakirjat laadittava ja allekirjoituksilla vahvistettava. Piispan pitk?n puheen aikana J?sse Eerikinpoika muuttui kummallisesti. Koko tuo ?skeinen ep?varmuus oli yht'?kki? h?vinnyt ja sen sijaan ilmeni h?ness? nyt voima, joka kuitenkin sill? hetkell? muuttui hurjuudeksi, p??ttelij?isyys, joka yltyi melkein v?kivallaksi. H?nen verist?v?t silm?ns? eiv?t en?? py?rineet kulmakarvain alla, ik??n kuin saalista vaanien; t?m? oli l?ydetty ja katse kaivautui siihen ep?toivon rohkeudella.

"Pit??k? minun heitt?? valtakunnan ja kuninkaallisen herrani linna?" kysyi h?n, "ja nyt heti, t?n? iltana?"

"Sellainen on valtakunnan neuvoston tahto", vastasi piispa, "ja Hannu kreivi, joka tulee seuraajaksenne, on itse t??ll? saapuvilla. Huomatkaa sent??n, ainoastaan toistaiseksi, kunnes kuningas, herramme, on enn?tt?nyt tutkia asian..."

"Ja te, Engelbrekt", pauhasi vouti t?lle, "te olette saanut t?m?n aikaan. Teid?n tahtonne se on neuvostolle m??r?nnyt, mit? se t?ss? asiassa on tehnyt! Kunniaton mies, petturi, valmis mihin ilkity?h?n tahansa...! Min? syyt?n t?t? miest?, Engelbrekt Engelbrektinpoikaa, petoksesta, petollisesta menettelyst? kuningasta ja valtakunnan neuvostoa kohtaan."

Vouti ponnisti viime hetkell? kaiken kykyns? pelastaakseen itsens?. N?it? h?nen sanojansa seurasi ??nett?myys ja kaikkien silm?t k??ntyiv?t h?neen ja Engelbrektiin. Vouti n?ytti mahtavalta herrain mielest? seisoessaan siin? toinen k?si miekankahvassa ja toinen osottamassa Engelbrekti?. T?m?kin katsoi alussa kummastuneena voutiin, mutta n?hdess??n, kuinka vimmoissaan ja melkein kykenem?t?n itse?ns? hillitsem??n h?n oli, palasi taas majesteetillinen tyyneys h?nen avomieliselle otsallensa.

"Mihin perustatte t?m?n syyt?ksenne, J?sse Eerikinpoika?" kysyi

Engelbrekt kirkkaalla, sointuvalla ??nell??n.

"Siihen", vastasi vouti, "ett? olette j?tt?nyt neuvoston k?siin muutaman kirjeen, jonka v??rin olette sanonut saaneenne kuninkaan k?dest?."

Melkein n?kym?t?n hymy ilmautui syytetyn kasvoille.

"Mit? tulee kirjeeseen, jonka olen j?tt?nyt neuvostolle", sanoi h?n, "niin sain sen kuninkaan virkahuoneesta, varustettuna kuninkaan omalla sinetill?, joka kai viel?kin on siin? ja jota valtakunnan neuvokset siis helposti voivat tarkastaa. Mutta en tied?, kuinka te, vouti, olette joutunut luulemaan v??rent?neeni kuninkaan kirjeen, jollei luulollanne ole yhteytt? er??n toisen kirjeen kanssa, jossa my?skin oli kuninkaan sinetti, mutta joka minulta varastettiin viime juhannuksen aikoina, kun olin y?t? arvoisan is?n, Tuomas piispan luona Tynnels?ss?. Kirje oli osotettu yksityiselle miehelle, joka my?skin k?rsii mielivaltaisuutenne uhrina, J?sse Eerikinpoika - panin sen p?yd?lle ikkunan eteen, ja kun aamulla her?sin, oli se h?vinnyt. Sit? kirjett?, joka koski taalainmiesten valitusta, s?ilytin povessani aina siit? hetkest? asti, jona sen sain, kunnes annoin sen herra Hannu Kr?pelinin k?teen Tukholman linnassa."

T?m? mutkaton selitys oli riitt?v?, ja jos joku l?sn?olevista viel?kin ep?ili, niin h?nen tarvitsi vaan katsoa voutiin tullakseen t?ysin vakuutetuksi. J?sse Eerikinpoika seisoi siin? sanan oikeassa merkityksess? sortuneena miehen?. H?nen py?re?t kasvonsa olivat kalmankalpeat ja silm?t olivat luotuina lattiaan.

Silloin Niilo Steninpoika meni h?nen luoksensa ja kuiskasi h?nelle korvaan:

"Heitt?k?? sikseen jo, vouti, elk??k? ajako asiaanne pitemm?lle!

J?tt?k?? kaikki kuninkaan huostaan. H?n yksin saattaa antaa teille

Vester?sin linnan takaisin!"

Ritarin sanat tulkitsivat tarkoin voudin omat sisimm?t ajatukset. H?n ei en?? vastustellut. H?n antoi syyt?ksens? raueta ja Vester?sin linna luovutettiin taalalaisrahvaan toivomuksen ja valtakunnan neuvoston p??t?ksen mukaan Ewerstenin Hannu kreiville.

My?hemmin illalla istui Engelbrekt majatalossaan kaupungilla. Liedell? roihusi takkavalkea ja levitti valoansa huoneeseen ja mieheen. Engelbrekt istui p?? k?den nojassa ja katseli liekkien haaveellista peli?, kun ne lekuttaen nuoleksivat lieden sein?mi?; niill? n?ytti olevan paljon puuhaamista, ennen kuin kuolivat, j?tt??kseen uusille sijaa.

H?nen kasvonsa olivat kalpeat, viel?p? n?yttiv?t k?rsivilt?kin, mutta sen saattoi kyll? vaikuttaa takkavalkeakin, samoin kuin kalliokin n?ytt?? pehmenev?n iltaruskon sit? loisteellaan kullatessa. H?n otti esiin ristiinnaulitun kuvan, jota hetken aikaa hartaasti katseli, samalla kuin huulet kuiskailivat sanoja, joita ei oltu aiottu kuultaviksi. Sen j?lkeen h?n pani k?tens? pienen kuvan ymp?rille ristiin ja vaipui rukoukseen.

H?n ei rukoillessaan huomannut, ett? ovi aukeni ja pitk?vartaloinen munkki astui sis??n. Se oli pater Johannes. H?n pys?htyi ovelle, kun n?ki Engelbrektin rukoilevan, mutta kun huomasi h?nen p??tt?neen rukouksensa, h?n astui esiin ja laski k?tens? Engelbrektin olkap??lle.

"Jumala sinua siunatkoon, Engelbrekt", sanoi h?n. "Joka Jumalan nimess? alkaa, h?n voi my?skin rauhallisin mielin loppua ajatella!"

"Olisiko asia sitten vaan alulla?" kysyi Engelbrekt ja katsoi surumielisesti hymyillen puhujaan.

"Se on vaan alulla", toisti t?m? vakavasti.

"Ja mist? tied?tte sen niin varmaan, Johannes?"

"Tulen nyt linnasta", vastasi munkki, "herrat ovat menneet matkoihinsa R?fvelstadiin. Vouti l?ksi Birgitta rouvan kanssa linnasta minun siell? ollessani. Birgitta rouva aikoo menn? veljens? luokse Ervallan kartanoon, mutta vouti matkustaa suoraa p??t? kuninkaan puheille."

"Siit? ei kuitenkaan tarvitse varmaan p??tt??, ett? se, mit? olemme tehneet, on viel? uudestaan teht?v?."

"Ei, vaan voudin j??hyv?issanoista palvelijoilleen."

"Ja mink?laiset ne sitten olivat?"

"L?hden matkoihini", sanoi h?n, "mutta voitte pit?? varmana, ett? jo ennen juhannuksen aikoja olen t??ll? taas ja silloin alamme sen leikin, jota olen valmistellut. Tunnen kuninkaani liiankin hyvin voidakseni hetke?k??n ep?ill?, mit? h?n t?lle neuvoston p??t?kselle on tekev?. Joko n?ette minut itseni t??ll?, taikka toisen, joka on oleva seitsem?sti minua pahempi... Ja siin?", lis?si munkki, "tuo kunnon mies ep?ilem?tt? puhui totta."

"H?n voi olla oikeassa", toisti Engelbrekt miettiv?sti. "Ja sen t?hden olisi ollut parempi", jatkoi munkki, "jollette olisi tavanneet noita jaloja neuvostonherroja. Heid?nh?n on niin hyv? olla, kuin suinkin saattavat toivoa, ja sen t?hden he vaan tahtovat parsia ja paikata, kunnes vaan pelkki? riekaleita on j?lell?. Ja tuon he tekev?t muka rauhan t?hden. Mutta rauhaa emme saa Ruotsinmaahan, ennen kuin kaikki ulkomaalaiset voudit ovat poissa ja koko sy?p? on juurineen leikattu. Ne ovat herraintekoja kaikki l?peens?, aina siit? saakka kuin heid?n onnistui lopettaa rehellisen ja hyv?n Maunu kuninkaan hallitus ja saada meklenburgilainen herttua sijaan. Senp? t?hden saattekin n?hd?, ett? n?ist? hyvist? herroista tulee varsin yht? paljon vastusta kuin kuninkaallisista voudeista."

"Siin? olemme yht? mielt?, Johannes!... Ja jos meit? pakotetaan viel? pit?m??n miekkaa paljastettuna, mit? sitten ... min? olen valmis ja kunnon taalainmiehet eiv?t ole horjuvat. Mutta jos meid?n viel? kerran t?ytyy ryhty? asiaan, niin emme k??nny takaisin, ennen kuin maa on puhdistettu ja kaikki n?m? voudinpes?t h?vitetty maan tasalle, Borgan?sist? alkaen aina Tanskan rajalle saakka, niin totta kuin meit? auttakoot Jumala ja Pyh? Eerikki kuningas!"

"Amen!" lis?si munkki ja katsoi luottavasti Engelbrekti? silmiin.

Ovi temmattiin samassa auki ja keskikasvuinen poika sy?ks?hti sis??n.

Se oli Erkki.

"Antakaa minulle kymmenkunta ratsumiest?, Engelbrekt", sanoi h?n hyvin kiihkoissaan, "niin min? yrit?n jotakin, joka on tuottava teille iloa!"

"Mik? sinun on, Erkki?" kysyi Engelbrekt hymyillen. "Meill?h?n on aselepo valtakunnan vihollisten kanssa, kuinka voisimme tehd? v?kirynn?kk??, niin kuin viholliset olisivat kintereill?mme."

"Herman!" sanoi Erkki viel? kiivaasta majatalolle-ajostaan huohottaen.

"Herman, poika ... mit? tietoja sinulla on h?nest??"

"Jos silm?ni ovat tallella ja korvani kuulevat oikein", vastasi Erkki, "niin n?in h?nen ratsastavan ulos etel?portista Borgan?sin voudin ja ainakin parinkymmenen ratsumiehen seurassa."

"Hermanko ja Juhani Wale?"

"Kuulin kahleiden kalisevan hevosta vasten", jatkoi Erkki, "ja he ajoivat kiiruusti pois."

"Mutta kuinka saatoit heid?t tuntea?" kysyi Engelbrekt ep?illen.

"Olin sitonut hevoseni sillankaiteisiin joen varrelle, p??st?kseni, jos mahdollista, linnaan ja tarkastaakseni, millaiset olot siell? olivat. Olin jo kulkenut nostosillan ylitse ja seisoin portilla, kun kuulin joukon ratsumiehi? tulevan linnanpihalta. Hypp?sin sillan kaidepuun ylitse ja painauduin muuria vasten. Joku linnanv?est? tuli tulisoihtu k?dess? ja asettautui selin minuun ja h?nen selk?ns? takaa n?in kaikki ratsumiehet. Hyv?sti tunsin voudin. Herman istui pitk??n viittaan k??rittyn?, mutta tuuli puhalsi k??nteen hetkiseksi syrj??n ja silloin n?in h?nen kasvonsa. Miesten joukossa n?in my?skin pitk?n Maunun. Herman ajoi h?nen ja voudin v?liss?. Heid?n p??sty?ns? sillan ylitse k??ntyi vouti ?kisti ja viittasi luoksensa soihtua kantavan palvelijan. 'Kun Ewerstenin kreivin tyt?r ratsastaa t?st? poikki', sanoi h?n, 'niin voit minulta tervehtien pyyt?? h?nt? muistamaan juhannusaattoa, sek? viimevuotista ett? tulevaa.' Ja sitten h?n h?visi."

"Pian, k?ske satuloimaan hevoseni", huudahti Engelbrekt, "tahdon itse nousta ratsaille!"

H?n sy?ks?hti ovea kohti, mutta munkki tarttui h?nen k?teens? ja hillitsi h?nt?.

"Ei, ei, Engelbrekt", sanoi t?m?, "j?t? t?m? pojan ja minun huolekseni. Saattaisi synty? tarpeetonta h?lin??, jos te l?ksisitte keskell? y?t?..."

"Olkoon, kuten tahdotte, is? Johannes... Mutta elk?? s??lik? hevosia ja Jumala olkoon kanssanne. Kiitos sulle Erkki. Tietosi ovat kullan arvoiset."

Munkki ja poika l?ksiv?t huoneesta ja hetkisen kuluttua kuului ulkoa etenev?? kavionkopinaa.

Engelbrekt k?veli levottomasti edes takaisin huoneessaan ajatuksiinsa vaipuneena.

Vihdoin h?n j?i seisomaan loppuun palaneen takkavalkean eteen, josta ainoastaan joitakuita vaaleansinisi? liekkej? hyp?hteli kuin henki? siintyv?ll? hiiloksella.

"Herman!" sanoi h?n verkalleen, mutta vaikeni taas ja vasta hetken per?st? h?n lis?si: "juhannusaatto!"