Oli taas kev?t, joka t?n? vuonna tuli tavattoman aikaiseen. Talven kinokset sulivat ja juoksivat vuolaina virtoina j?rviin ja meriin, ja ilman siivekk??t joukot palasivat etel?st? rakkaisiin koteihinsa, pohjolan syrj?isiin laaksoihin. Metsikana vaihtoi parhaillaan pukuansa ja orava kyherteli koivunlatvassa. P?iv? p?iv?lt? nousi aurinko yh? ylemm?ksi taivaan laelle ja p??sti taas luonnon siteist??n; vapaus virkosi taas eloon metsiss? ja j?rviss?, vuorilla ja laaksoissa ja lauhkeat kev?iset tuulet kuiskailivat rauhaa ja sovitusta, samalla kuin tuhannet riemus?velet soivat vapauden ja rakkauden ylistyst? korkealla ilmassa.

T?lle luonnon riemulle oli Ruotsin rahvaan mieliala selv?n? vastakohtana. Kamala toivottomuus pilkisti jokaisen silm?st?, pusersi huokauksen jokaisen rinnasta. Ja yh? koveni sorto, yh? julmemmaksi k?vi ulkomaalaisten voutien mielivalta. Pyh?n Yrj?n?tarun alkupuoliskoa elettiin nyt todellisuudessa. Lohik??rme ruiskutti voitonriemuissaan myrkky?ns? maalle ja kauhuissaan kysyi jokainen, joko Ruotsin kuolonhetki oli k?siss?. Miss? tahansa kiinnittikin katseensa Ruotsin herroihin ja edusmiehiin, jotka linnoissaan ja taloillaan eleliv?t, niin turhaan etsi ket??n sellaista, joka tahtoi ruveta pit?m??n kansan puolta ja saattamaan maan lain ja vanhat hyv?t tavat taas voimaan ja noudatettaviksi.

Taalalaiset olivat kyll? edellisen? syksyn? nousseet kapinaan, mutta olivat taas laskeneet aseensa, kun valtakunnan neuvosto oli luvannut t?ytt?? heid?n toiveensa ja olla apuna heid?n h?t??ns? poistamassa. He vannoivat pyh?n valan olla en?? maksamatta veroa J?sse Eerikinpojalle ja niine p??t?ksineen he palasivat kotiinsa ja valtaneuvokset meniv?t ilomielin matkoihinsa.

Kaikki n?ytti siis olevan hukassa. J?sse Eerikinpoika ei tosin itse ollut uskaltanut menn? Taalainmaahan, mutta h?n oli paikoillaan lujassa Vester?sin linnassaan ja samoin muutkin voudit kaikkialla valtakunnassa. Syksyiset tapahtumat v. 1433 olivat vaan olleet yh? selvemmin n?ytt?m?ss? sit? toivotonta kurjuutta, johon Ruotsin kansa oli vajonnut, samalla kuin voudit k?viv?t sit? varmemmiksi, sit? rohkeammiksi, kuta helpommalta oli n?ytt?nyt aseellisenkin rahvaan aisoissa pit?minen.

Kaikista n?ist? voudeista, jotka kuninkaan nimess? ry?stiv?t ja raastoivat Ruotsinmaata, ei sent??n kukaan vet?nyt vertoja Vestmanlannin ja Taalainmaan voudille. T?m? n?et ei heit? voittanut ainoastaan viekkaudessa ja rohkeudessa, jott'en sanoisi h?vytt?myydess?, vaan etenkin siin? erinomaisessa julmuudessa ja kovuudessa, jolla h?n osasi panna mielivaltaiset k?skyns? t?yt?nt??n, siin? matelevaisuudessa ja arkamaisuudessa, jolla h?n osasi n?enn?isesti v?isty? tielt?, kun olot niin vaativat. Mutta h?n v?istyi vain odottelemaan tilaisuutta, ottaakseen heti takaisin, mit? oli menett?nyt, samoin kuin tiikeri vet?? kokoon j?nt?reit?ns? ja valmisteleikse voimakkaimpaan hypp?ykseens?, silloin kuin se n?k?j??n s?ve?n? lyykistyy maahan.

Juuri nyt h?n oli siin? asennossa. H?nen oli syksyll? t?ytynyt per?yty?; nyt h?n oli taas eteenp?in menossa. Se mit? h?nen oli ollut pakko kuulla ja sallia syksyll? valtaneuvosten l?sn? ollessa, oli kiihottanut h?nen turhamielisyytens? ylimmilleen. Mutta h?n osasi salata vihansa ja vartoa. Nyt h?n varustautui laskemaan vihansa liekit valloilleen, nyt piti noiden talonpoikain oikein oppia tuntemaan h?net. Voi, voi silloin heit? ja - Engelbrekti?.

H?n oli menetellyt hyvin varovasti. Leijonanpyyt?j? ei turhanp?iten saalistansa ?rsyttele. H?n ei ollut jalkaansa astunut pohjoispuolelle Dal-jokea ja Juhani Walekin oli pysytellyt hyvin hiljaa syksyn aikana ja toiselle puolen joulun. Mutta uudenvuoden tienoissa oli J?sse koettanut Juhani Walen ja h?nen palvelijainsa toimella saada kokoon verot. Se onnistuikin mit??n h?lin?? nostattamatta ja - joko sitten mielet todellakin olivat rauhoittuneet, taikka oli huomattu mahdottomaksi potkia tutkainta vastaan - veroja kertyikin joku m??r?. T?m?n h?n teki kokeiksi vain, ja kun se onnistui, niin h?n ei en?? empinytk??n jatkaessaan.

Mutta kaikki t?m? oli vaan v?h?p?t?ist? siihen verraten, mit? h?nell? nyt oli mieless?. H?nen kostostaan oli tuleva oikein loistava. P??si?isen j?lkeen aikoi h?n kaikkine v?kineen menn? Taalainmaahan. H?n odotteli vaan kuninkaan kirjett? pannakseen siell? kauheita rankaisuja toimeen. Ja kaikkein ensimm?iseksi tuli tuon julkean Engelbrektin kukistua.

Monta kertaa oli t?m? jalo vouti huoneessaan Vester?sin linnassa nautinnolla ajatellut sit? hetke?, jona h?nen silm?ns? saisivat n?hd? Engelbrektin p??n py?velinkirveen iskusta eroavan ruumiista. Ja h?nen silm?ns? olivat liekehtineet ja h?nen huulensa menneet inhottavaan hymyyn joka kerta kun h?n kuvituksessaan oli hiukkasen lis?nnyt k?rsimyst? taikka ottanut hiukkasen pois tehd?kseen uhrinsa tuskat niin pirullisen koviksi ja oman nautintonsa niin suunnattoman suureksi kuin mahdollista. Nyt l?heni tuo niin kauvan ja hartaasti odotettu hetki eik? J?sse Eerikinpoika ollut s??st?nyt mit??n, ei edes omia kolikoitaankaan, voidakseen toimia kyllin voimakkaasti ja iske? iskun sellaisen, ett? se yhdell? kertaa oli rusentava kaikki.

N?ihin valmistuksiin kuului my?skin oikein hyviin v?leihin joutuminen Ruotsin herrain kanssa, ainakin mahtavimpain. Erinomainen tilaisuus tarjoutuikin siihen vuoden puolipaaston aikoihin. Muuan neuvoston vanhimpia, i?k?s ritari Krister Niilonpoika (Vaasa) tahtoi risti?isten johdosta n?hd? lukuisan sukunsa koossa kotonaan R?fvelstadissa p??si?isjuhlain aikana, ja koska useoiden herrojen piti matkustaa Vester?sin kautta, niin vouti kutsui heid?t pitoihin linnaan. Viel?p? vanha herra Krister Niilonpoika itsekin oli luvannut ratsastaa sukulaisiansa vastaan Vester?siin ja samalla k?ytt?? hyv?ksens? voudin vieraanvaraisuutta.

Oltiin p??sem?ss? puolille p?ivin maaliskuun 8 p:n?, puolipaaston sunnuntain j?lkeisen? maanantaina. Vouti oli aamulla tapansa mukaisesti kierrellyt linnassa tarkastamassa, oliko kaikki asianmukaisessa kunnossa sek? noiden ylh?isten herrain vastaanottamista varten ett? my?skin linnan puolustamiseksi, jos jotakin odottamatonta sattuisi. Paha omatunto saattaa aina mit? tarkimpaan varovaisuuteen. H?nell? ei ollut kierroksellaan ollut mit??n muistuttamista. Tykit olivat panoksissaan valleilla ja h?nen palvelijansa olivat kaikki paikoillaan, joko m??r?tyss? ty?ss? taikka vahdinpidossa. Linnantuvassa pidettyjen, viime?isten huvien j?tteit? ei vouti tavallisuutensa mukaan, viisaasti kyll?, ollut n?kevin??nk??n. H?n toivoi miestens? vuorostansa sit? kernaammin palvelevan h?nt?, kun tarvittiin.

H?n oli siis jotenkin hyvill? mielin palannut huoneeseensa. T??ll? h?n k?veli muutamia kertoja edes takaisin katseen harhaillessa milloin minnekin tuuheiden kulmakarvain alta. Varmaankin h?n viel? kerran ajatteli valmiiksi, kuinka kaikki oli k?yv? sek? kuninkaaseen ett? Engelbrektiin ja h?nen talonpoikiinsa n?hden. Vihdoin h?n pys?htyi ikkunan luona olevan ison tammisen p?yd?n ??reen, jolla oli joukko papereita ja kirjeit?. H?n otti muutaman kirjeen, avasi sen ik??n kuin ajatuksissaan ja alkoi sit? lukea. Varmaankin h?n oli sen jo lukenut moneen kertaan, sill? h?nen huulensa n?kyiv?t toistelevan sen sis?lt??, vaikka silm?t katsoivat kirjeen reunan ylitse ulos ikkunasta ja n?yttiv?t seuraavan pilvi?, jotka kummallisen muotoisina kiitiv?t kovaa pohjatuulta pakoon.

Silloin aukeni ovi ja vanhanpuolinen nainen astui sis?lle. H?nell? oli tumma puku ja sen p??ll? kallisarvoisilla turkiksilla sisustettu viitta, jonka alla iso avainkimppu riippui hopeakirjaisesta vy?st?. P??n peitti valkoinen huntu, sekin turkiksilla sisustettu. H?nen kasvojensa juonteet olivat sulavat ja melkeinp? arastellen h?n katsoi voutiin, kun t?m? seisoi siin? kirje k?dess?.

Se oli vouti J?sse Eerikinpojan vaimo, Birgitta Ulvintyt?r. H?n oli mahtavaa ja rikasta norjalaista sukua ja oli muuttanut Ruotsiin asumaan kuningas Maunu Eerikinpojan aikana. H?nen is?ns? oli Ulvi Juhonpoika, joka asui Ervallan talossa Vestmanlannissa. T?h?n aikaan omisti sen h?nen veljens?, Pietari Ulvinpoika.

V?h?n aikaa herraansa ja miest?ns? katseltuaan Birgitta rouva kysyi:

"Oletteko nyt tarkoin ajatellut asiaa, herrani ja is?nt?ni?"

Vouti nosti p??t?ns? ja k??ntyi l?pitunkevin katsein vaimoonsa p?in.

"Elk?? vihastuko minuun, rakas mieheni", jatkoi Birgitta rouva lempe?ll? ja melkein valittavalla ??nell?, "tied?tteh?n, ett'ei kukaan parastanne tahdo, niin kuin min?. Saatatte uskoa minua ja olettehan useammin kuin kerran kokenut, ett'eiv?t ennustukseni pet?."

"Mik' on unta se on lunta, Birgitta", vastasi vouti keskeytt?en.

"Eip? aina, eik? koskaan silloin kun is?ni, tuo ankara ritari Ulvi Juhonpoika minulle n?ytt?ytyy. Min? rukoilen sinua, rakas is?nt?, heit? se mit? on tekeill?. En sit? tosin t?ydelleen tied?, mutta nuo suuret varustukset ja tuo paljo v?ki osottavat riitt?v?sti, ett? vakavia asioita on hankkeissa..."

"Onko sinulla kaikki valmiina ylh?isten vieraittemme vastaanotoksi, Birgitta?" kysyi vouti viel? kerran em?nt??ns? keskeytt?en ja koettaen k??nt?? h?nen ajatuksensa toisaanne.

Mutta Birgitta rouva ei ottanut hellitt??kseen kesken. H?n rakasti miest?ns? ja h?nelle olivat nyt muut asiat p??asiana, eiv?tk? pidot.

"Menn? vuonna t?h?n aikaan", sanoi h?n, "kun varustauduit Hannu kreivin seurassa menem??n Taalainmaahan is?ni ensi kertaa n?ytt?ytyi minulle ja k?ski minun est?? matkasi. Sin? et kuitenkaan totellut. Toisen kerran h?n minulle n?ytt?ytyi, kun neuvoston herrat syksyll? tulivat pit?m??n tarkastusta ja sin? aioit kielt?? heilt? valtakunnan linnaan p??syn. Silloin sent??n tottelit varoitustani ja eih?n sinulla ole ollut syyt? sit? katua. Nyt viime y?n? n?in taas is?ni seisovan vuoteeni vieress? ja huolissaan valkoisia kiharoitansa ravistaen osottavan sinua. Rakas, rakas mieheni, heit? sikseen, mit? sinulla on tekeill?, onni ei kasva siin? maaper?ss?, jota v?kivalta tallaa..."

Voudin suu meni raukeaan hymyyn ja h?nen silm?ns? katsoivat tavallista avomielisemmin lempe??n naiseen, joka h?nelle puhui rauhan ja sovinnollisuuden sanoja. Mutta sit? kesti vaan hetkinen; sitten py?riv?t ne taas yht? ep?luuloisina ja kovina kulmakarvain alla kuin ennenkin.

"Tottelin sinua", virkahti h?n, "kun valtakunnan neuvostoon kuuluvat kunnon herrat olivat t??ll? syksyll?; niin, niin, siit?h?n saattaa n?ytt??, mutta muut seikat ne pakottivat minut my?ntym??n, eiv?tk? sinun unesi..."

"Olet kerran ennenkin minulle sit? sanonut", keskeytti Birgitta rouva, "se oli kuninkaan kirje, jonka vuoritilallinen toi neuvostolle ja josta et tiennyt, oliko se todellakin tullut neuvoston k?siin vai ei..."

"Niin, kuninkaan kirje sen teki, ja kautta Vapahtajan viiden haavan, jos minulla silloin olisi ollut k?siss?ni kirjurini kirje ... niin, kautta Herramme ristinpuun, en olisi yht??n noista herroista p??st?nyt kuninkaan linnaan. Ei, Birgitta, saatpa viel? n?hd?, millainen on valta kuninkaan voudilla. Niin totta kuin vaakunakilpe?ni kunnialla kannan, niin totta on tuo j?ykk?luontoinen vuoritilallinen ynn? koko h?nen talonsa oleva J?sse Eerikinpojan koston todisteena."

"Ja min? sanon sinulle, herrani ja is?nt?ni", virkkoi vastaten em?nt?, "sanon sinulle, ett? juuri sen kautta tuotat rangaistuksen itsellesi. Sen nuoren miehen, joka tuotiin t?nne Gripsholmasta ja joka nyt n??ntyy tuolla tornissa, sanovat olevan Engelbrektin kasvattipojan... Jos niin on, rakas mieheni, ... niin p??st? h?net vapaaksi, se on ensimm?inen ehto torjuaksesi onnettomuutta itsest?si ja minusta, ja sitten..."

"Ja sitten?" kysyi vouti ihmetellen, kun h?nen vaimonsa empi. p??tt?isik? lauseensa.

"Sitten tulee sinun ojentaa Engelbrektille k?tesi ja sanoa: min? tahdon sovittaa, mit? olen rikkonut."

Voudin katseesta n?kyi mit? suurinta kummastusta, kun h?n kuuli n?m? lempe?n vaimonsa sanat, mutta kohta sen j?lkeen ilmeni h?nen sameista silmist??n hurjaa ivaa, ja sitten kuvastui h?nen kasvoillensa mit? katkerin suuttumus.

"Olet j?rjilt?si, Birgitta", virkkoi h?n, "p??st?? vapaaksi tuo nuori mies ... etk? sitten tied?, ett? juuri h?n tempasi kirjeen kirjurini k?dest?, kirjeen, joka olisi s??st?nyt sek? minulta ett? kuninkaaltani monta huolta, jos olisi ollut minun k?siss?ni... Vai p??st?? h?net vapaaksi! Niin kuule sitten valani, Birgitta. Ennen on t?m? linna kaikkine p?ivineen vajoava maahan, kuin t?m? Herman Berman p??sev? tornista, niin totta kuin Jumala ja kaikki pyhimykset minua auttakoot."

Birgitta rouvan kasvot kalpenivat yh? enemm?n n?ist? sanoista ja h?n pani tuskissaan k?tens? ristiin.

"Katso tuota", sanoi vouti ja ojensi h?nelle kirjeen, joka h?nell? oli k?dess??n, "lue, vaimo, ja sano sitten, ansaitseeko vanki armahtamista."

Mieli muualla otti em?nt? ojennetun kirjeen, joka oli Kirjuri-Martilta. Sen sis?llyksen panemme t?h?n j?tt?en tavanmukaiset alku- ja loppusanat mainitsematta.

"P??sty?ni pitk?llisest? vankeudestani, johon minut Tukholmassa oli pantu, sain sek? omaksi ett? teid?n onneksenne tiet?? vuoritilallisen palanneen kuninkaan paheilta ja aikovan ensin menn? arvoisan is?n, Tuomas piispan luokse Tynnels?h?n. L?ksin sen t?hden sinne ja onnistuin todellakin saamaan k?siini sen kirjeen, jota h?n toi kuninkaalta valtakunnan neuvostolle. Sielt? suuntasin kiireen kaupassa tieni Str?ngn?siin, josta varman tuojan mukana aioin l?hett?? kirjeen teille ja siten tehd? tyhj?ksi vuoritilallisen matkan tulokset. Silloin karkasi y?ll? kimppuuni rosvoja ajaen minua takaa l?helle Gripsholmaa, jossa h?n sai minut kiinni. Ett'ei kirje joutuisi h?nen haltuunsa, t?ytyi minun heitt?? se k?sist?ni j?rveen, joka oli l?hell? sit? paikkaa, miss? olimme. Olen menem?isill?ni laivaan ja kirjoitan t?m?n suurimmassa kiireess?. Mit? kuninkaan kirjeeseen tulee, niin tuskinpa se kuitenkaan en?? joutunee neuvoston k?siin, sill? ranta, jossa minun kimppuuni k?ytiin, oli milt'ei autio. Kirjoitin S?derk?pingiss? j.n.e."

Kirje ei rauhoittanut Birgitta rouvaa; p?invastoin h?nen k?tens? vapisi, kun h?n sen pani p?yd?lle, ja h?nen silm?ns? olivat kyynelist? kosteina. H?nen miehens? erehtyi kuitenkin luullessaan t?t? mielenliikutusta suuttumukseksi ja vihaksi tuon t?rke?n kirjeen menett?misest? ja siit? aiheutuvasta ep?tietoisuudesta. T?ss? luulossa h?n ojensi h?nelle toisen kirjeen, joka oli kirjoitettu syksyll? K?penhaminassa ja oli samoin Kirjuri-Martin kirjoittama. T?m?n sis?llys oli seuraava:

"T??ll? on ollut paljon tekemist? ja monta vaikeutta voitettavana. H?nen armonsa kuninkaan puheille en pitk??n aikaan p??ssyt, ja kun viimein p??sin, niin h?n ynsein sanoin k?ski minut luotansa. Cecilia neiti, joka viime kerran t??ll? teid?n asioillanne k?ydess?ni oli niin kernas asiatanne edist?m??n, on nyt aivan my?ntym?t?n. Olin jo joutua toivottomaksi kohtalostanne, mutta kun tulin ajatelleeksi, ett'eiv?t sik?l?iset neuvoston herrat voineet mihink??n toimiin ryhty? ilman kuninkaan kirjett?, ja kun samalla olen vakuutettu siit?, ett? olette pit?v? sananne ja muistava k?yh?? palvelijaanne palkita, niin p??tin odotella sopivampaa tilaisuutta. Muutamat tanskalaiset herrat, etenkin herra Eerikki Krummedik ja nuori Otto Pogwisch sek? h?nen ?itins? Gladsaxin Ida rouva, joka mielell??n k?ytt?? hyv?ksens? jokaista tilaisuutta n?ytt??kseen vaikuttavansa enemm?n kuin Cecilia neiti, antoivat minulle apuansa. Heid?n puheistaan muuttuikin sitten v?hitellen kuninkaan mieli, niin ett? h?n ainakin salli minun p??st? puheilleen. Sitten on minun onnistunut yh? varmemmaksi varmentaa h?nen hyv?? luuloansa teist?, niin ett? voitte olla aivan levollinen. Kuningas, herranne, on aina katsova parastanne. Se tuli n?kyviin silloin, kun tuo hiton Engelbrekt taas viime viikolla tuli t?nne. Kuningas ei tahtonut laskea h?nt? puheilleen. Kun min? sitten, yh? teid?n asemaanne vahvistaakseni, puhuin h?nen puolestansa, niin h?n tosin sai tulla kuninkaan eteen, mutta oli tuskin alkanut puhua teist? ja menettelyst?nne, kun kuningas viittasi k?dell??n ja sanoi: 'Menk?? pois, elk??k? koskaan en?? tulko silmieni eteen!' - Voitte t?st? n?hd?, onko minusta ollut teille hy?ty? vai ei. Tuo jumalaton vuoritilallinen uskalsi tosin juuri kuninkaasta k??ntyess??n ja salista l?htiess??n uhata viel? kerran tulevansa takaisin, mutta jos h?n tulee, niin siit? kai on tuleva h?nen viimmeinen matkansa, jollei teid?n k?tenne h?nt? jo sit? ennen ole kouristanut. Voitte nyt pidell? h?nt?, niin kuin tahdotte, h?n on vallassanne, eik? kuollut koira en?? hauku."

Riemuitsevin katsein vouti otti kirjeen vaimonsa k?dest?, sitten kuin t?m? oli sen lukenut. Mutta ei t?m?k??n kirje tehonnut h?neen siten, kuin vouti oli tarkoittanut.

"Jumala ja pyh? Olavi, is?nmaani suojeluspyh?", sanoi h?n, "muuttakoot mielesi, J?sse Eerikinpoika, ennen kuin on my?h?ist?. Min? olen onneton vaimo raukka", lis?si h?n hiljaa, ik??n kuin itsekseen.

Mies oli jo taas sanomaisillaan h?nelle kovia sanoja, kun h?net siit? esti hovipoika, joka ilmoitti herra Krister Niilonpojan ja herra Kaarlo Knuutinpojan olevan linnanpihalla. Vouti kiiruhti ottamaan hattuansa rient??kseen ylh?isi? vieraitansa vastaan, mutta Birgitta rouva painoi tuskissaan p??ns? k?siins? ja k??nsihe pois.

"Pian, vaimo", huusi silloin h?nelle vouti, "katso, ett? kaikki on hyv?ss? kunnossa ja ett'ei mit??n puutu. Naistenhuoneessa sinun tulee noille ylh?isille rouville ja neideille n?ytt?? yst?v?llisen ja iloisen n?k?iselt?, s??st? sen t?hden kyyneleesi siksi kun j??t yksiksesi."

T?t? puhuessaan h?n oli sitonut miekkansa vy?lleen ja heitt?nyt hartioilleen hienon k?rp?nnahalla reunustetun viitan. H?n tarttui vaimonsa k?teen saattaakseen h?net naistenhuoneeseen, kun ovi taas aukeni ja sis?lle astui pitk? kookas palvelija tuoden muassaan vanhan talonpoikaisissa vaatteissa olevan miehen.

"Mit? nyt?" kysyi vouti mahtavalla ??nell?.

"T?rkeit? uutisia", vastasi palvelija, "jollen erehdy."

"Jollet varmemmin asiaasi tied?, niin saa sanottavasi j??d? toiseen aikaan."

"Jollei t?m? minua pet?, niin ovat uutiseni siksi t?rkeit?, ett? nuo ylh?iset herrat voivat hetkisen teit? odottaa", sanoi palvelija ja veti takkinsa alta pergamenttikirjeen, jossa riippui iso sinetti, mink? vouti heti tunsi kuninkaan sinetiksi.

"Kirje kuninkaalta!" huudahti vouti.

"Niin, ja joka on ollut kummallisilla teill?, sill? oikeastaan kai sen olisi pit?nyt tulla perille jo viime kes?n?, sen mukaan kuin t?m? mies sanoo."

"Kuinka olet saanut kirjeen k?siisi, mies?" kysyi vouti kiivaasti.

"Luvallanne sanoen, armollinen vouti, Eskil on nimeni ja olen kalastaja

Gripsholman tienoilta..."

"Pian, mies, mist? olet saanut kirjeen...!"

"Armollinen vouti, olen kalastaja Gripsholman l?heisyydest? ja tupani on M?larin rannalla. Olin vesill? siimojani kokemassa, noin viime juhannuksen aikoina, jolloin edellisen? iltana oli ollut kova rajuilma..."

"Herra Kaarlo Kristerinpoika ja Ebba rouva", ilmoitti hovipoika ovelta. Vouti k?vi yh? malttamattomammaksi. Kirje vieh?tti h?nt? paljoa enemm?n kuin nuo ylh?iset herrat, joita nyt alkoi saapua, toinen toisensa per?st?.

"Min? n?in kirjeen", alkoi palvelija, joka oli tuonut kalastajan muassaan ja joka ymm?rsi, ett? t?ll? hetkell? ennen kaikkea piti joutua, "min? n?in kirjeen t?ll? miehell? viime Gripsholman-matkallamme. En osaa kirjoitettua lukea, mutta aavistin kirjeen olevan t?rke?n, etenkin kun mies kertoi kahden herrasmiehen y?ll? taistelleen ja toisen silloin heitt?neen kirjeen j?rveen."

Riemun leimahdus v?l?hti J?sse Eerikinpojan silmist?, ja vaikka olikin niin kiire, niin ei h?n kuitenkaan malttanut olla tarkastamatta kuninkaallista sinetti?.

"Vie alas mies", sanoi h?n vavisten palvelijalle; "ritarien menty? matkoihinsa tahdon h?nt? l?hemmin kuulustella."

H?n kiinnitti sen j?lkeen kaiken huomionsa kirjeeseen ja nosti jo k?tt?ns? sinetti? rikkoakseen ja ottaakseen varman tiedon sis?llyksest?, kun kiivaita askelia kuului oven ulkopuolelta. Vouti niit? innoissaan tuskin huomasikaan.

Mutta ovi lensi auki ja siit? astui sis?lle kookas ritari, jonka ryhti ja kasvot ilmaisivat yht? paljon arvokkuutta kuin alentuvaisuuttakin. H?n astui voudin luokse.

"T?rkeit? kirjeit? herraltamme, kuninkaalta", sanoi ritari n?hdess??n kirjeen voudin k?dess?, "saatoinpa arvata jonkin sellaisen seikan olleen syyn? siihen, ett? vieraiden niin kauvan t?ytyi odottaa saadakseen tervehti? vieraanvaraista is?nt??ns?. - Ei kai mit??n huonoja sanomia, toivon ma ...?"

"Ei, ei, armollinen herra", ?nkytti vouti, kohteliaasti kumartaen, vaikka h?nen eritt?in vastahakoisesti t?ytyi panna kirje k?sist??n, "sanomat ovat hyvi?. Mielet tyyntyv?t tyyntymist??n. Olin juuri aikeissa rient?? alas tervehtim??n niit? ylh?isi? herroja ja miehi?, jotka minua t?n??n k?ynnill??n kunnioittavat."

Ritari tuskin kuunteli voudin puolusteluja. H?n oli k??ntynyt Birgitta rouvaan, joka v?kisinkin koetti salata levottomuuttaan.

"Terve tultuanne, herra Kaarlo Knuutinpoika", sanoi h?n, "tulette pikemmin, kuin t??ll? saatoimme luulla. Sen t?hden rohkenimme kiinty? niihin asioihin, joita Tanskasta tulleet tiedot koskevat..."

"Kuninkaan toimet ennen kaikkia muita", sanoi ritari yst?v?llisesti tarjoten Birgitta rouvalle k?tens? ja taluttaen h?net h?nen kumartelevan miehens? ohitse ja k?yt?v?? my?ten isoon pitosaliin.

Liehakoiden seurasi vouti, ja kun h?n oikein enn?tti mietti? ja verrata toisiinsa kirjurinsa kirjeess? olleita ja ?sken saamiansa tietoja, niin h?nelle k?vi aivan selv?ksi, ett? ?skeinen kirje oli se, jonka Engelbrekt oli tuonut neuvostolle. Ilo oikein hiveli h?nen mielt??n, kun h?n ajatteli sit? sattuman kaupalla saatua v?likappaletta, joka nyt tarjosi niin hyv?n tilaisuuden joutua tekemisiin tuon uppiniskaisen vuoritilallisen kanssa. Nyt h?n saattoi todistaa t?m?n kulkeneen valheenkengill? kuninkaan ja neuvoston v?lill?, nyt ei mik??n en?? saattanut est?? h?nen voittoriemuansa ja Engelbrektin kukistumista.

H?nen huuliensa hymyily, kun h?n ritarin ja em?nt?ns? j?less? astui isoon saliin, oli sen t?hden luonnollisempaa kuin koskaan ennen ja painoi h?nen kasvonpiirteisiins? ja koko olentoonsa leppeyden leiman, joka h?nelle sopi hyvin.

Niist? monista ritareista, jotka olivat kokoutuneet saliin, oli vanha kunnianarvoinen Krister Niilonpoika ylh?isin. Paitsi h?nt? siell? oli h?nen kolme poikaansa Kaarlo, Juhana ja Niilo sek? viel? Ture Turenpoika (Bjelke) ja Niilo Steninpoika (Y? ja P?iv?). Miestens? keralla saapuneita naisia olivat ainoastaan Kaarlo herran rouva, Ebba Krummedik, ja herra Niilo Steninpojan rouva, Margareta Knuutintyt?r (Bonde). Viimemainitun muassa oli my?skin nuori kaunis tytt?, Katarina Kaarlontyt?r (Gumsehufvud).

Mutta jos kohta vanha herra Krister Niilonpoika valkeine harmaine hapsineen olikin komea ja kunnianarvoinen, niin ritari Kaarlo Knuutinpoika se ep?ilem?tt? ennen muita kaikkia veti huomion puoleensa. Koko h?nen ulkonaisessa olennossaan oli joka suhteessa jotakin tavatonta. H?nen pitk? kaunis vartalonsa, h?nen uljas-asentoinen p??ns?, h?nen s?teilev? katseensa, kauniit kasvonpiirteet ja sen ohessa h?nen kohtelias ja miellytt?v? esiintymisens?, joka tahtomattakin voitti syd?mi? - yksist??n t?m? riitti tekem??n h?net silm??npist?v?ksi ja huomattavaksi. Mutta siihen tuli viel? lis?ksi senaikuiseksi tavaton tietom??r?, joka oli osaksi opinnoilla, osaksi laajoilla matkoilla koottu. Ja kun h?n puhui, niin kuului h?nen t?ytel?inen, sointuisa ??nens? niin miellytt?v?lt?, ett? kuulijain korvat ik??n kuin vieh?ttyiv?t kuuntelemaan h?nen sanojansa.

H?n talutti kohteliaasti Birgitta rouvan molempain toisten rouvain luokse ja yhtyi sen j?lkeen muihin herroihin, jotka olivat piiriss? Krister Niilonpojan ja voudin ymp?rill?. T?m? koetti parhaan kykyns? mukaan miellytt?? ylh?isi? vieraitaan ja onnistuikin siin? odottamattoman hyvin. Vanha Krister herra hymyili h?nelle yst?v?llisint? hymy?ns? ja nuoremmat herrat ilmaisivat ??nekk??sti hyv?ksymisens? voudin kertomuksille, jotka tietysti kaikki koskivat talonpoikia ja h?nen tapaansa kohdella heit?.

Ainoastaan vanhin Krister herran pojista, Kaarlo herra, ei yhtynyt pilapuheisiin. Inhon varjo peitti p?invastoin h?nen jalot kasvonsa. Kuitenki vaan varjo, sill? h?n pysyi ??nett?m?n? eik? koettanutkaan vaikuttaa keskusteluun ja suunnata sit? toiselle tolalle.

V?hitellen johti sitten tuo viekas vouti puheen viime tapahtumiin ja aivan herrain huomaamatta olikin jo jouduttu puhumaan siit?, mill? vallalla neuvosto viime syksyn? toimi pit?ess??n tarkastusta voudin viranhoidosta.

"Minusta n?ytt??", rohkeni vouti sanoa, "silt?, ett? teid?n, jalot neuvoston herrat, olisi pit?nyt l?hemmin tuumia, ennen kuin siihen asiaan ryhdyitte."

"L?hemmink? tuumia?" virkkoi Krister herra, "enp? tosiaan ymm?rr?, kuinka saatatte tuollaista puhua, J?sse Eerikinpoika. Neuvosto menetteli mit? varovaisimmin ja itseh?n tied?tte, kuinka v?h?n oli toivoa saada ?rsytetyt talonpojat hillityiksi - sit? paitsi neuvosto noudatti kuninkaan kirjett?..."

"Sanoitte, jalo herra Krister Niilonpoika", jatkoi vouti kumartaen tuolle vanhalle herralle, "sanoitte noudattaneenne kuninkaan kirjett?, mutta sallikaa minun kysy?, tied?ttek? aivan varmaan t?m?n kirjeen olleen kuninkaalta...?"

"Kuninkaaltako?" kysyiv?t kaikki suuresti kummastuen ja odottaen tuolle oudolle kysymykselle selityst?.

"Kuka j?tti kirjeen neuvoston k?siin...?" jatkoi vouti.

"Tukholman linnan vouti, herra Hannu Kr?pelin", vastasi Kaarlo Knuutinpoika, "ja se mies, joka oli tuonut kirjeen kuninkaalta h?nelle, oli itse l?sn?. H?n oli vuoritilallinen Vaskivuorelta, nimelt??n Engelbrekt Engelbrektinpoika, pieni, ylev?n n?k?inen mies. - Mit??n ep?ilyst? siit?, ett? kirje tosiaankin oli kuninkaalta, ei voi nousta."

"Jalot herrat", sanoi vouti mahtavamman tavoin hymyillen, "teid?t on siin? asiassa petetty. Min? uskallan v?itt??, ett'ei t?t? kirjett? ole olemassa, sill? se mik? on, on v??r?."

"Jos sen voitte todistaa, vouti", sanoi Kaarlo Kristerinpoika, "niin saakoon se mies, joka on uskaltanut tuoda v??ri? sanoja kuninkaalta valtakunnan neuvostolle, kovan rangaistuksen."

"Siihen ei tarvita muuta, kuin ett? te, jalot herrat, tarkastutatte kirjett? ja sen sinetti?, tokko se todellakin on Eerikki kuninkaan sinetti, joka on h?nen kanslerinsa hallussa. Te saatatte kuitenkin t?st? n?hd?, millaista on olla tekemisiss? n?iden talonpoikain ja vuoritilallisten kanssa. Min? aion nyt p??si?isjuhlan per?st? koko miehist?ineni menn? sinne Taalainmaahan ja kuninkaan, herrani nimess? olen kurittava tuota Engelbrekti?, joka on rohjennut armollista kuningastamme ja teit?, jalot valtakunnan neuvoston herrat, tuolla tavoin vaivata."

Sen pitemm?lle vouti ei enn?tt?nyt, ennen kuin ovi aukeni ja kaksi vanhanpuolista herraa tuli sis?lle ja heid?n muassansa muuan nuorempi, joka talutti k?dest? nuorta tytt??. Vouti kiiruhti tulevia vastaan. Toinen n?ist? oli piispanpuvussa. H?n oli varsin vanha herra, mutta ik?isekseen ripe?. Se oli Link?pingin piispa, Knuutti Bonpoika (Y? ja P?iv?), Niilo Steninpojan set?. Toinen vanhemmista herroista oli Hannu, Ewerstenin kreivi. H?nen takanansa tuli Niilo Steninpojan veljenpoika, Maunu Pentinpoika, nuori herra, jonka kasvot ilmaisivat hillit?nt? ja rajua luonnetta. Nuori tytt?, jota h?n k?dest? talutti, oli Agnes, Ewerstenin kreivin tyt?r.

Kaikki l?sn?olijat, vanha Krister herrakin, tervehtiv?t kunnioittaen piispaa, joka myh?illen kumarteli vastaan, vaikka h?n sit? tehdess??n n?ytti seuralaiselleen, kreiville, silm?yksell? ilmoittavan, ett? h?nen alottamaansa keskustelua oli soveliaammassa tilaisuudessa jatkettava. Yleinen puhelu virkosi taas kohta sen j?lkeen entiselleen. Sen kest?ess? voudin palvelijat kantoivat esiin toisen ruokalajin toisensa per?st?, joita p?yt? suorastaan ahdettiin t?yteen.

"Ette kai ilman syyt? tule n?in kauvas pohjoiseen omasta hiippakunnastanne, hurskas is??" kysyi Krister herra keskustelun kest?ess? ja k??ntyi Knuutti piispaan.

"Kirkollisen alueemme asiat t??ll? Ruotsissa ovat huolettavalla kannalla", sanoi piispa p??t?ns? ravistaen, "kun meill? on kaksi p??t? yhden sijassa..."

"Siit? kai on sent??n loppu tuleva", arveli Krister herra; "armollisen herramme, kuninkaan, t?ytynee kai lopulta t?ss? asiassa antaa my?ten. Huolettavaa ja vaikeata on, kuten sanotte, pit?? j?rjestyst?, kun kirkon omat miehet sit? rikkovat. Eip? mahtane Upsalan hiippakunnan kansa piankaan unhottaa, kuinka Arnold[1] piispa syksyll? Tanskasta t?nne tullessaan v?kisin murratti auki ovet, kun kaniikit kielt?ytyiv?t h?nelle antamasta piispantalon avaimia. Tavoiltaan h?n tainnee olla samanlainen kuin Johannes Gerkenpoika..."[2]

Knuutti piispan veret kuohahtivat n?ist? sanoista. H?nen huhuttiin olleen kovin l?heisiss? v?leiss? 1412 kuolleeseen Vadstenan p??nunnaan, Ingegerd Knuutintytt?reen, joka oli Pyh?n Birgitan tytt?rentyt?r. Kuinka sen asian laita muuten lienee ollutkaan, siit? piispa itse vastatkoon. T?h?n aikaan oli huhu jo enn?tt?nyt h?lvet?, mutta piispaan, joka oli arka sek? kirkon oikeudesta ett? omasta kunniastaan, teki aina vastenmielisen vaikutuksen, kun mainittiin jotakin, joka saattoi t?t? asiaa tarkoittaa. Arkkipiispa Johannes oli kuulu siveett?m?st? el?m?st??n; kenties oli piispa samoihin aikoihin ja sen h?lyn johdosta, mink? t?m?n el?m? synnytti, jossakin tilaisuudessa saanut muistutuksia nuoruutensa tapahtumista. Ingegerd Knuutintytt?rest? ei puhuttu hyv??, ei luostariv?en kesken eik? luostarin ulkopuolellakaan, vaikka h?n olikin Margareta kuningattaren kasvatussisar ja yst?v?. Tyytym?tt?myys arkkipiispa Johannekseen toi kansan mieleen kaikki, mit? samansuuntaista oli tapahtunut, ja silloin mainittiin Ingegerd abbedissan[3] nimi, ehk?p? piispa Knuutinkin. Sen t?hden ilmaisi t?ss?kin tilaisuudessa piispan muoto Krister herran viimeisten sanain johdosta mielipahaa, jota h?n varmaankin olisi tahtonut salata.

Krister herra huomasi t?m?n ja k??nsi hymyillen puheen toiselle tolalle.

"Nyt", sanoi h?n, "kuuluu arkkipiispa Arnoldin tila olevan huono. H?n on Arnossa ja min? olen kuullut rahvaan sanovan, ett'ei h?nell? en?? mahtane olla yht??n tervett? p?iv?? odotettavissa. Mutta surettavalta tuntuu kuulla rahvaan puhuvan, ett'ei pahempaa konnaa ole koskaan pappina ollut. H?nen tautinsa kuuluu olevan inhottava..."

"Niin, niin", jatkoi piispa, "h?pe?llinen tauti. Mutta enemm?n aihetta t?nne tulooni antoi kuitenkin pyh?n kirkon asia. Luulin t??ll? tapaavani arvoisan veljeni, Olavi piispan, mutta h?n lienee nyt juuri l?htenyt Upsalan hiippakuntaan ja, palvelijainsa puheen mukaan, k?ym??n Arnossa sairaan arkkipiispan luona."

"No niin, hurskas is?", sanoi silloin Krister herra, "minusta n?ytt?? sopivalta, ett? nyt tulette vieraakseni R?fvelstadiin, koska aiotte menn? Olavi piispaa tapaamaan. Min? l?het?n sanan h?nelle, ett? h?n palatessaan poikkeaa talooni. Siell? sitten voitte parhaiten pyhist? asioistanne keskustella. Pitk?lt? ei ole my?sk??n Tuomas piispan luokse Str?ngn?siin..."

"Kiitos hyv?ntahtoisuudestanne, herra Krister Niilonpoika! Jollei Olavi piispa palaja ennen iltaa, niin l?hden huomenna matkalle, ja silloin pit?nen sananne mieless?ni."

P?yt? oli jo kaikenlaisia ruokalajeja t?ynn? ja jo oltiin valmiit k?ym??n aterialle. J?sse Eerikinpoika ei ollut s??stellyt mit??n ja varsinkin Knuutti piispa kehui h?nt? sangen onnelliseksi, koska h?n voi hankkia sellaista ruokaa loukkaamatta kirkon s??nt?j? ja yleist? paastonaikaista j?rjestyst?.

Nuoremmat herrat l?henteliv?t naistenpuolta ja kohta syntyi salin sill? puolella vilkas keskustelu, jota naurunremahdukset tuon tuostakin keskeyttiv?t. Parhaiten kunnostivat itsens? herra Juhani Kristerinpoika ja herra Niilo Steninpoika, mutta my?skin herra Kaarlo Knuutinpoika yhtyi siihen vilkkaaseen leikinlaskuun, jota siell? pidettiin. Rouva Ebba Krummedik oli silloin panevinaan merkille, ett? h?n kernaimmin loi katseensa kauniiseen Kaarina Kaarlontytt?reen.

Kaarina neiti ja Agnes olivat liittyneet toistensa seuraan, mutta he olivat kuin y? ja p?iv?. Edellinen oli valkoverinen pohjan kaunotar, jonka suuret tummansiniset silm?t s?ihkyiv?t eloa ja iloa. Agneksen kauneus oli aivan toista lajia ja t?ss? tilaisuudessa n?ytti silt?, kuin h?n olisi ollut l?pin?kyv?ll? suruhunnulla verhottu. H?n tosin hymyili pilapuheille, mutta hymyily oli v?kin?ist? ja h?nen katseensa oli uneileva. Jokin t?rke? asia, mutta sellainen, joka oli vieras h?nen ymp?rist?lleen, t?ytti n?ht?v?sti koko h?nen sielunsa.

H?nen edess??n seisoi nuori Maunu Pentinpoika. H?nen silm?ns? t?hystiv?t hekkuman ilmeell? Agnesta. Ritarin suu hymyili ja h?n oli v?sym?t?n kokiessaan miellytt?? tummasilm?ist? impe?. Mutta t?m?n tummat silm?ripset kohosivat harvoin niin korkealle, ett? ritari sai katsoa h?nen kauneihin silmiins?, ja hymy, joka h?nen huulensa pani v?reille, oli niin raukea, ett? ritarin miellytt?misinnon olisi pit?nyt j??hty?, jolleiv?t h?nen aikeensa tytt??n n?hden olisi olleet vakavat.

"Nyt olen ollut ritarinanne, arvoisa neiti, matkalla G?ksholmasta t?nne", sanoi vihdoin Maunu herra pakottaakseen harvapuheisen tyt?n jotakin varmaa vastaamaan, "mutta te ette kuitenkaan ole minulle antanut mit??n kihlamerkki?. Onhan kuitenkin tapana, ett? ritarilla on jokin merkki syd?mens? valitulta..."

"Saattaahan syd?menne valittu, herra Maunu Pentinpoika", vastasi Agnes koettaen hymyill?, "olla tiet?m?t?n valitsemisesta."

"Tiet?m?t?n", sanoi ritari kummastustaan peitt?m?tt?, "kuinka voitte sellaista sanoa, arvoisa neiti?"

Nyt kohosi Agneksen katse tungettelevaan ritariin ja siit? n?kyi sanoja selvemmin h?nen syd?mens? vastaus. Maunu Pentinpoika, joka kuitenkaan ei sellaista kovin merkille pannut, piti t?t? kaikkea vaan tavallisena pilapuheena ja sanoi samaan tapaan kuin ennenkin:

"Tuossa riippuu hansikkaanne, arvoisa neiti, antakaa minulle se, min? pid?n sit? p??ss?ni kyp?rinkoristeena; saatte n?hd?, kuinka ensi rengastaistelussa olen heiluttava peitse?ni teid?n kunniaksenne."

Ja neitosen vastausta odottamatta h?n tarttui pieneen k?rp?nnahalla reunustettuun k?sineeseen sek? tempasi sen pois kultahaasta, josta se riippui helmikoristeisessa vy?llisvy?ss?.

Kauniin tyt?n silm?t iskiv?t vihastuksen tulta t?st? Maunu Pentinpojan julkeasta teosta. H?n ojensi k?tens? ottamaan takaisin ry?stetty? k?sinett?ns? ja sek? katseeltaan ett? kasvonpiirteilt??n kuningattarena h?n sanoi:

"Muistomerkin omin luvin ottamista en tiennyt ritarintavaksi..."

"Hansikas ensin ja k?si sitten, arvoisa neiti", vastasi ritari leikki? laskien, vaikka h?nen katseensa ik??n kuin arasteli sit? neitsyeellist? majesteettia, joka noista suurista tummista silmist? loisti, "nyt min? pid?n hansikkaan!"

Neitosen kalpeat kasvot punehtuivat n?rk?styksest? ja h?nen siev?t huulensa vapisivat. Mutta mit??n sen enemp?? ei enn?tetty puhua, ennen kuin Hannu kreivi ik??n kuin sattumasta seisoi tytt?rens? rinnalla.

"Yst?v?ni Maunu ritari", sanoi h?n hymyillen, "te kuljette, rientoaskelin, n?ytt?? minusta..."

"Rohkean osalle onni lankee, jalo kreivi", sanoi Maunu vastaten.

"Ja jos olette tehnyt itsenne tytt?reni ritariksi, Maunu Pentinpoika, niin uskon varmaan miekoin ja peitsin osottautuvanne ansiolliseksi taistelemaan h?nen puolestaan ja sen puolesta, mit? h?n arvaa korkeaksi", lis?si kreivi puolittain piloilla.

"Luottakaa siihen!" vastasi Maunu pist?en pienen hansikkaan vy?h?ns?.

Kreivi k??nsihe t?ll?in toisaalle ja kohtasi silloin piispan hymyilev?t kasvot. T?m? viittasi kreivi? tulemaan syrj??n muutaman ikkunan luokse.

"Nuo nuoret n?ytt?v?t sopivan toisilleen!" sanoi h?n puoli??neen.

Kreivi ei vastannut mit??n, vaan katseli ajatuksiinsa vaipuneena linnanikkunasta, josta saattoi n?hd? osan kaupunkia ja nostosillan edustan. Tavatonta liikett? n?kyi siell? olevien ihmisten keskell? ja taajoja v?kijoukkoja seisoi kahden puolen linnantiet? porttiin p?in katsellen. Tiet?m?tt??n katseli kreivi n?it? piispan puhetta kuunnellessaan. T?m?n kasvot olivat huoneeseen p?in eik? h?n sen t?hden saattanut n?hd?, mit? linnanportin edustalla tapahtui.

"Minun n?hd?kseni", jatkoi piispa, "on veljenpoikani, Pentti ritarin tekem? ehdotus kaikin puolin hyv?. Sukumme on Ruotsin valtakunnan ylh?isimpi?; tekin olette vanhaa sukuper??. Teid?n vaakunanne meid?n vaakunamme rinnalla on varsin hyv?sti koristava G?ksholman linnanporttia, arvelen ma, eik? tyt?rt?nne komeampaa linnanrouvaa ole k?vellyt G?ksholman ritarisalin siltapalkeilla, sen sanon min?, Knuutti Bonpoika, niin totta kuin kunnialla kannan y?t? ja p?iv?? isilt?perityss? vaakunassani..."

Kova torventoitahdus, jonka ??ni kajahti korkeaa linnaa vasten, her?tti kreivin ajatuksista ja sai piispan pys?ytt?m??n sanatulvansa.

Peremm?ll? salissa, jonne toitahdus kyll? kuului, mutta jossa kova??ninen puhelu sen sotki, pitkittiv?t kaikki h?iritsem?tt? p?yd?n antimien nauttimista taikka my?skin puhelemistaan naisten kanssa.

Mutta yht'?kki? temmattiin ovi auki, ja kynnykselle ilmestyi tomuuntunut ratsumies, jonka keltaiset saappaat olivat aivan lian vallassa, mik? tiesi kovaa ratsastamista maantiell?, jolta aurinko ja kev?ttuuli eiv?t viel? olleet enn?tt?neet kuivata talven kosteutta.

Se oli Juhani Wale.

Salissa kaikki vaikenivat ja katsoivat kummastellen rauhanh?iritsij??n. J?sse Eerikinpoika riensi esiin, mutta ennen kuin h?n oli sanaakaan saanut sanotuksi, sanoi Juhani herra kova??nisesti:

"Engelbrekt talonpoikaisjoukkoineen on tulossa Vester?siin. He lev?ht?v?t vajaan peninkulman p??ss? t??lt?, v?h?n Skultunan t?ll? puolen. Ennen iltaa he varmaankin tekev?t hy?kk?yksen linnaa vastaan."