Chapter 8 No.8

Kuun s?teet tapasivat suihkul?hdett?; pihan paadet olivat kirkkaassa valossa; kalliot kohosivat synkein? yliymp?ri. Istuen l?hteen reunalla ja pit?en vasemassa k?dess??n talismaniansa, Jabaster varjosi toisella k?dell??n silmi?ns?, kun h?n katseli loistavia taivaita.

Huuto kuului: h?nen nime?ns? lausuttiin. Kiihtyneen? ja huohaten sy?ks?hti Alroy ojennetuin k?sin pihalle. Kabbalista hyp?hti yl?s, sulki h?net syliins? ja piti vaahtoavan ja v?v?htelev?n nuorukaisen hell?sti k?siss??n.

"Jabaster, Jabaster!"

"Min? olen t??ll?, lapseni!"

"Herra on puhunut."

"Herra on meid?n turvamme. Rauhoitu, Davidin poika, ja kerro minulle kaikki."

"Min? olen nukkunut, opettaja; eik? niin?"

"Aivan niin, lapseni. Uupuneena paostansa ja tuskauttavasta kertomuksestaan laskeusi ruhtinaani vuoteelle ja nukkui; mutta min? varon, ettei t?m? uni ollut mik??n lepo."

"Levolla ja minulla ei ole mit??n yhteytt? en??n. J?? hyv?sti ij?ksi, sin? turmiokas sana. Min? olen Herran voideltu."

"Juo l?hteest?, David: se palauttaa voimasi."

"Palauttaa liiton, palauttaa arkin, palauttaa pyh?n kaupungin."

"Herran henki on tullut h?neen. Davidin poika, min? rukoilen sinua, kerro minulle kaikki, mit? on tapahtunut. Min? olen leviitta; min? pid?n k?dess?ni tuon sanomattoman nimen."

"Tartu sotatorveesi siis, kutsu kansa kokoon, k?ske meid?n kiireesti rakentaa j?lleen temppelimme. 'Tiilikivet ovat pudonneet pois, mutta me rakennamme marmorilla j?lleen.' Kuulitko tuota laulua?"

"Ainoastaan sinun valitussa korvassasi se kaikkui."

"Miss? min? olen? T?m? ei ole meid?n l?hteemme. Kuitenkin sin? puhuit 'l?hteest?.' ?l? luule, ett? min? hourailen. Min? tunnen sinun, min? tunnen kaikki. Sin? et ole Miriam. Sin? olet Jabaster; min? olen Alroy. Mutta sin? puhuit 'l?hteest?', ja se h?mmennytti minua ja muistutti mieleeni tuon -"

"Israelin Jumala, katso min? lankean polvilleni sinun eteesi! T??ll?, t?m?n jylh?n luonnon yksin?isyydess? - minun ainoa todistajani on t?m? pyh? mies - min? notkistan polveni ja vannon, Herra! ett? teen sinun tahtosi. Min? olen nuori, oi Herrani, ja voimaton; mutta sin?, Herra, olet kaikkivaltias. Mik?, Jumala, on sinun vertaisesi! ?l? ep?ile miehuuttani, Herra, vaan t?yt? minut hengell?si; mutta muista, muista h?nt?, voi Herra, muista Miriamia. T?m? on ainoa maallinen ajatus, joka minulla on, ja se on puhdas."

"Viel? sisarestansa - rauhoitu, poikani."

"Hurskas opettaja, sin? muistat, kun olin sinun oppilaasi t?ss? luolassa. Sin? et ole unhottanut noita tyvenen oppimisen p?ivi?, noita ihania, pitki? y?vaelluksia pyh?? tiedett?mme varten! Min? olin kuuliainen ja painoin mieleeni jokaisen k?skysi sanan semmoisella hartaudella, jota vaan rakkaus synnytt??."

"Min? en saata itke?, Alroy; mutta, jos vaan saattaisin, min? vuodattaisin kyynelen n?itten p?ivien muiston kunniaksi."

"Kuinka levollisesti istuimme noitten vuorten huipuilla ja tarkastelimme t?hti?!"

"Aivan totta, suloinen lapsi."

"Ja jos sin? joskus toruit minua, se oli puoleksi pilaa ja ainoastaan ??nett?myyteni t?hden."

"Mit? h?n nyt tarkoittanee? Se ei tee mit??n, h?n tyyntyy; kuinka juhlalliset h?nen kasvonsa ovat kuunvalossa! Eik? kuitenkaan Salomon suinkaan n?ytt?nyt kauniimmalta nuorella valta-istuimellansa."

"Min? en ole koskaan puhunut sinulle mit??n valhetta, Jabaster."

"Hengell?ni min? takaan sinun vakavuutesi."

"?l? pelk?? lupauksesi puolesta, vaan luota minuun - kun vuoren harjalla sinun kanssasi katselin t?hdikk?it? taivaita, min? en ollut tyvenempi kuin nyt."

"Min? uskon sinua."

"Siin? tapauksessa, Jabaster, usko my?skin yht? t?ydellisesti, ett? min? olen Herran voideltu."

"Kerro minulle kaikki, lapseni."

"Tied? siis, ett?, kun nukuin vuoteella tuolla sis?ll?, uneni h?irittyi. Min? n?in monta unelmaa, ep?selv?? ja katkonaista. Min? en muista yhden ainoankaan sis?lt??, min? tunnen vaan himme?sti, ett? minun oli sallittu el?? kirkkaampia p?ivi? kuin niit?, jotka nyt koittavat sukukunnallemme. Yht?kki? seisoin isolla, harmaalla vuorella ja katselin t?hti?. Ja kun min? katselin, sotatorvi kaikkui. Sen s?velet v?risyttiv?t minua. Niist? en ole koskaan niin kauhistavaa ??nt? kuullut. Ukkonen, joka menn? jyskyi t?m?n luolan ylitse ja murskasi sen vuorenhuipun, jonka rauniot nyt makaavat meid?n ymp?rill?mme, oli vaan heikko, maanp??llinen kohina t?m?n ankaran soiton suhteen. Min? vaalenin, min? hengitin raskaasti. Liekkiv? valo levisi taivaan yli, t?hdet sulivat pois ja min? n?in mahtavan armeijan etujoukot astuvan esiin puhkeavasta s?teist?st?."

"Voi! ei silloin, kun Saul johdatti taistelevia miehi?mme Filistealaisia vastaan, ei silloinkaan, kun Joab luki suuren esi-is?ni sotureita, mik??n inhimillinen silm? n?hnyt niin suurta sotaista komeutta. Sotavaunuja ja ratsuv?ke?, t?yht?p?isten soturein kiilt?vi? rivej?, soturein, jotka olivat aivan tukevat, etteiv?t tarvinneet mink??n hevosen kannatusta, leiskuvia peitsivirtoja ja lippuja, jotka ruskottivat niinkuin auringon lasku; kunnian-arvoisia pappeja heiluttaen hyv?nhajuisia suitsutus-astioita ja profeettoja kultaisilla harpuillansa ylist?en mit? voitollisinta tulevaisuutta."

"Riemu, riemu", he sanoivat, "Israelille, sill? h?n tulee; h?n tulee loistossaan ja voimassansa, meid?n vanhojen toivojemme suuri Messias."

"Ja katso! nyt ilmestyiv?t suuret vaunut; niit? vetiv?t kummalliset el?imet, joitten ruumiit puoleksi k?tkettyiv?t niihin kirkkaisin liekkeihin, joitten p??llitse he n?yttiv?t kulkevan. N?iss? komeissa vaunuissa seisoi soturi, uljaana ja liikkumatonna varreltaan, muodoltansa - pid? k?dest?ni kiinni, Jabaster, kun min? puhun - t?m? p??llikk? olin min? itse!"

"Jatka, jatka, poikani."

"Min? s?ps?hdin unissani ja her?sin. Min? havaitsin itseni istuvan vuoteellani. Tuo uhkea kuvaus oli kadonnut. Ei mit??n n?kynyt paitsi kirkas kuunvalo ja h?m?r? luola. Ja kun huokailin ajatellessani, ett? olin enint??n her?nnyt ja mietin n?kyni outoutta, heikko, hiljainen ??ni kuului ylh??lt? lausuen 'Alroy!' Minua v?v?hti, mutta min? en vastannut mit??n. Min? luulin t?t? mielikuvitukseni luomaksi. Taas nimeni mainittiin, ja nyt min? lausuin hiljaa - 'Herra, t?ss? min? olen, mit? sin? tahdot?' Ei mit??n vastattu, ja pian suuri kauhu valloitti minun ja min? kiirehdin ulos ja huusin sinua, opettajani."

"Se oli '??nen Tyt?r', joka puhui. Vankeutemme ajoista asti t?m? on se ainoa tapa, jolla pyh?t kutsutaan. Min? olen usein kuullut siit?, mutta ei ole koskaan n?in? surullisina, huonontuneina aikoina sen lempe? henk?ys kohdannut meit?. N?m?t ajat ja sanomat ovat kummalliset. Temppelin rakentaminen l?hestyy. Davidin poika, syd?meni on t?ynn?. Rukoilkaamme!"