Alroy Romani

Vaskitorvet kajahtivat viimeisen kerran, kun Vankeuden Ruhtinas astui valkoisen muulinsa sel?st?; h?nen saattokuntansa riemasteli ik??nkuin he viel? kerta olisivat olleet itsen?inen kansa; ja jollei olisi n?hnyt ymp?rill? seisovien Mahomettilaisten pilkallisia syrj?silm?yksi?, olisi helposti luullut t?t? p?iv?? pikemmin voiton kuin veron p?iv?ksi.

"Kunnia ei ole viel? kadonnut!" huudahti arvoisa Bostenag, kun h?n astui asuntonsa saliin. "T?m? tosin ei ole niinkuin Saban k?ynti Salomonin luona; eip? kuitenkaan kunnia viel? ole kadonnut. Sin? olet asettanut hyvin, uskollinen Kaleb." Ij?kk??n miehen rohkeus k?vi suuremmaksi, sill? jokainen askel omien seinien suojassa poisti yh? enemm?n h?nen mielest??n h?nen pelkonsa ?skeiset syyt - uskottoman alhaison luja-??niset kiroukset ja uhkaavat aseet.

"T?m? on oleva ilon ja kiitoksen p?iv?!" jatkoi ruhtinas; "ja katso, uskollinen Kaleb, ett? torvensoittajia hyvin kestitet??n. Tuo viimeinen toitotus toimitettiin uhkeasti. Se ei ollut niinkuin pasunan ??ni Jerikon edustalla; vaan kuitenkin se ilmoitti, ett? sotalaumojen Herra oli meid?n puolellamme. Kuinka noita kirotuita Ismaeliitoja v?v?hti! Huomasitko, Kaleb, sit? pitk?? viheri?isiin puettua Turkkilaista, joka seisoi vasemmalla puolella minua? Jakobin valtikan kautta, h?n vaaleni! No! t?m? on oleva ilon ja kiitoksen p?iv?! Ja'a s??st?m?tt? viini? ja lihapatoja kansalle. Pid?, lapseni, huolta t?st?, sill? kansa huusi uljaasti ja vahvalla ??nell?. Se ei ollut niinkuin tuo ankara huuto leiriss?, kun liiton-arkki palasi; vaan kuitenkin se kuului komealta ja todisti, ettei kunnia viel? ollut kadonnut. Ja'a siis s??st?m?tt? viini?, poikaseni, ja juo Ismaelin h?vi?ksi sit? nestett?, jota h?n ei tohdi maistaa."

"T?m? on todella ollut suuri p?iv? Israelille!" huudahti Kaleb riemuiten h?nkin samoin kuin h?nen hallitsijansa.

"Jos t?t? juhlakulkua olisi kielletty", jatkoi Bostenag, "jos min? olisin kaikista ruhtinaista ollut ainoa, jonka olisi t?ytynyt jalkaisin vied? perille tuo kirottu vero ilman torvitta ja vartiov?ett?, niin, hyv? Kaleb, t?m?n valtikan kautta, min? todella luulen, ett?, vaikka t?m? vanha vereni nyt juoksee verkalleen suonissani, min? olisin - mutta nyt on tarpeeton puhua - isiemme Jumala on ollut meid?n turvamme."

"Aivan niin, Herrani, me olimme niinkuin David Ziphin korvessa; mutta nyt olemme niinkuin Herran voidellut Engedin linnoituksessa!"

"Kunnia ei ole tosiaankaan viel? kokonansa kadonnut", lis?si ruhtinas hiljennetyll? ??nell?; "jos kuitenkin - min? kerron sinulle jotakin, Kaleb - kiit? Herraa, ett? sin? olet nuori."

"El?neeh?n minun ruhtinaanikin hyvi? aikoja viel? n?hd?ksens?."

"Ei, lapseni, sin? et ymm?rr? minua oikein. Sinun ruhtinaasi on el?nyt pahoja aikoja n?hd?ksens?. Tulevaisuutta min? en ajatellut, kun k?skin sinun kiitt?? Herraa, koska olet nuori - sit? suurempi syntini oli. Min? ajattelin, Kaleb, ett? jos sinun hiuksesi olisivat niinkuin minun, jos sin? voisit muistaa, niinkuin min?, niit? aikoja, jolloin emme tarvinneet mit??n lahjoja osoittaaksemme, ett? olimme ruhtinaita - niit? kunniakkaita p?ivi?, jolloin itse vankeuden vangitsimme - min? ajattelin, kuule poikaseni, mik? edullinen perint? se on, kun syntyy menneitten ilojen per?st?."

"Minun is?ni eli Babelissa", Kaleb lausui.

"Voi! ?l? mainitse sit? nime?! - ?l? mainitse!" huudahti ij?k?s p??llikk?. "Synkk? se aika oli, jolloin kadotimme t?m?n toisen Sionin! Me olimme silloin my?skin Egyptil?isten orjina; mutta todestansa Faraon valtakunta oli meid?n k?siss?mme. No Kaleb, Kaleb, sin?, joka tied?t kaikki - nuot vaivaloiset p?iv?t - nuot y?t, yht? levottomat kuin rakkautta sairastavan nuorukaisen - sin?, joka tied?t kaikki, mit? sinun ruhtinaasi on saanut k?rsi?, ennenkuin h?n sai luvan kaunistaa verop?iv??mme kymmenkunnan kurjien vartiain l?sn?-ololla - sin?, joka tied?t kaikki minun vastukseni, joka olet n?hnyt kaikki minun h?v?istykseni, mit? sin? sanoisit dirhemeill? t?ytetyst? kukkarosta, jota seitsem?n tuhatta k?yr?sapelia ymp?r?itsi?"

"Seitsem?n tuhatta k?yr?sapelia!"

"Ei ainoatakaan vailla; minun is?ni heilutti yht?."

"Se oli tosiaan suuri p?iv? Israelille!"

"Ei, se ei ole mit??n. Kun vanha Alroy oli ruhtinaana - vanha David Alroy - emme kolmenakymmenen? vuotena, hyv? Kaleb - kolmenakymmenen? pitk?n? vuotena maksaneet mit??n veroa Kalifille."

"Ei mit??n veroa! ei mit??n veroa kolmenakymmenen? vuotena! Ihmek? siis, ruhtinaani, ett? Filistealaiset taannoin korkoja vaativat?"

"Ei, se ei ole mit??n", jatkoi ij?k?s Bostenag palveliansa huudahuksista vaaria pit?m?tt?. "Kun Moktador oli kalifi, l?hetti h?n samalta ruhtinas Davidilta tiedustelemaan miks'ei dirhemej? oltu koottu, ja heti David k?ski ratsahille ja l?hti etevinten kansalaisten seuratessa palatsille ja sanoi kalifille, ett? vero osoitti semmoista heikkojen n?yrtymist? voimallisempien edess?, jonka kautta suojelusta ja apua pyydet??n; vaan koska h?n ja h?nen kansansa olivat kymmenen vuotta vartioinneet kaupunkia Seldshukeja vastaan, niin kalifi h?nen mielest??n oli h?nelle velkaa."

"Me saamme viel? n?hd? aasin astuvan tikapuita yl?s", huudahti Kaleb, kummastuneena katsoen taivasta kohden.

"Se on kuitenkin totta", jatkoi ruhtinas; "min? olen usein kuullut is?ni kertovan t?t?. H?n eli siihen aikaan lapsi, ja h?nen ?itins? nosti h?nen yl?s katsomaan, kuinka saattov?ki palasi, ja koko kansa huusi: 'valtikka ei ole joutunut pois Jakobilta.'"

"Se oli tosiaan suuri aika Israelille."

"Ei, se ei ole mit??n. T?mm?isi? asioita voisin viljalta kertoa sinulle! Mutta me puhumme turhia; meid?n toimemme ei ole viel? p??ttynyt. Mene sin? kansan luo; lesket ja orpolapset odottavat sinua. Anna runsaasti, hyv? Kaleb, anna runsaasti; Kananealaisten saaliit eiv?t ole en?? meid?n hallussamme, vaan kuitenkin on Herra viel? meid?n Jumalamme, ja lopulta t?m?kin p?iv? on suuri p?iv? Israelille. Ja, Kaleb, Kaleb, ilmoita minun sukulaiselleni, David Alroy'lle, ett? min? tahtoisin puhutella h?nt?."

"Min? teen kaikki viipym?tt?, hyv? is?nt?ni! Meit? kummastutti, ettei meid?n kunnioitettu herramme, teid?n sukulaisenne, t?n? p?iv?n? ollut muassamme veron viennill?."

"Kuka k?ski teid?n kummastella? Menk??t tiehenne! Kuinka kauan mielitte laiskehtia t??ll?? - pois?"

"Heit? kummastuttaa, ettei h?n ollut muassamme t?n? p?iv?n? veron viennill?. Voi! varmaankin - kaikki siit? puhuvat. T?m? poika saattaa meid?t perikatoon - juuri viisas k?si meid?n s?rkynytt? valtikkaamme pitelem??n. Minun silm?ni ovat seuranneet h?nt? h?nen lapsuudestansa asti; h?nen olisi tarvinnut asua Babelissa. Vanhan Alroy'n veri juoksee h?nen suonissaan - kankeaniskainen suku. Nuorena min? olin yst?vyydess? h?nen iso-is?ns? kanssa; min? itse haaveksin silloin moninaisia. Unelmia, unelmia! pahat ajat ovat kohdanneet meit?, vaan kuitenkin me vaurastumme. Min? olen el?nyt kyllin, jotta olen n?hnyt, ett? rikas karavani, joka kuljettaa Indian shaaleja ja Samarkandin kankaita, viel? on ihana katsella, vaikkei juuri niinkuin tanssi liiton-arkin edess?. Ja meid?n kovasyd?miset hallitsijamme ylpein mieli-aloinensa, tulevatko he toimeen ilman meit?? Me hy?dymme viel? rikkaiksi. Min? olen n?hnyt ylpe?n kalifin kukistuvan paljoa viheli?isemm?ksi orjaksi kuin Israel. Ja viel? nytkin nuot voittosat ja hekumalliset Seldshukit vapisevat, kun vaan Arflanin nime? v?h?nkin mainitaan. Kuitenkin min?, Bostenag, ja meid?n hajonneitten sukukuntiemme kurjat j??nn?kset viel? s?ilymme, ja viel?, kiitetty olkoon Jumalamme, me vaurastumme. Mutta meid?n valtamme aika on mennyt; viisaan menetyksen kautta meid?n nyt tulee edisty?. Ivaa ja pilkkaa, kirousta, kukaties ly?mist?kin t?ytyy nyt Israelin tyvenell?, jopa hymyilev?ll?kin muodolla kest??. Ent? sitten? Jokaisesta ivasta ja pilkasta, jokaisesta kirouksesta min? saan dirhemin; ja jokaisesta ly?m?st? - katsokoon se eteens?, joka on minun velkojani taikka tahtoo siksi ruveta. Mutta katso, sukulaiseni tulee! H?nen iso-is?ns? oli minun yst?v?ni. Minusta tuntuu ik??nkuin nyt n?kisin h?nen: saman Alroy'n, joka oli lapsuuteni kumppani. Vaan kuitenkin tuo heikko vartalo ja nuot tytt?m?iset kasvot varsin v?h?n soveltuvat noihin mustiin himoihin ja vaarallisiin aikeisin, jotka, minun luullakseni, piilev?t h?nen hell?ss? rinnassaan. Hyv?, ett? tulitte."

"Te tahdoitte minua t?nne, heimolaiseni?"

"Ent? sitten? Vanhat tahtovat usein, mit? nuoret harvoin tarjoavat."

"Min? en kumminkaan voi kielt?? mit??n; sill? minulla ei ole mit??n annettavaa."

"Sinulla on juveli, jota min? suuresti halajan."

"Juveli! Katso, minun seppeleeni! Te annoitte sen minulle, set?ni; se on teid?n."

"Min? kiit?n sinua. Min? n?en t?ss?, lapseni, monta loistavaa rubinia, monta hienoa ja tummaa helme? ja monta smaragdia, jotka hohtavat ik??nkuin t?hdet kaukaisessa er?maassa. Ne ovat oivallisia kivi?, vaan kuitenkin min? kaipaan yht? juvelia, paljon kalliimpaa, jonka luulin olevan sinulla, David, kun annoin t?m?n korean seppeleen sinulle."

"Miksi te siit? nimit?tte?"

"Kuuliaisuudeksi."

"Merkitykselt??n kahdenvaiheinen sana; sill? kuuliaisuus ei ole mik??n hyv? avu, kun velvollisuus tuottaa h?pe?t?."

"Min? n?en, ett? sin? ymm?rr?t, mit? tarkoitan. Sanalla sanoen, min? k?skin sinun tulla saadakseni tiet??, miks'et t?n? p?iv?n? yhtynyt minuun, kun min? vein meid?n - meid?n -"

"Veromme."

"Olkoon niin: veromme. Miksi olit poissa?"

"Sent?hden, ett? se oli vero: min? en maksa mit??n veroa."

"Jos, David, seitsem?nkymment? kolkkoa talvea olisi saattanut nuoruuteni huimuuden unhotuksiin, min? pit?isin sinua mielet?nn?. Luuletko sin?, ett? min? siit? syyst?, ett? olen vanha, suostun h?pi??n ja hallitsiasukuni orjuuteen? Jos el?m? olisi vaan vapauden tai orjuuden, kunnian tai kunniattomuuden asia, olisi kaikkien helppo p??tt??. Tied?, se ei tarvitse suurta rohkeutta, joka mielii olla ?re?n? kansan-yst?v?n? onnettomassa maassa ja purkaa urhoollista mielipahaansa kanssak?rsivi? vastaan, joitten vaivoja h?n ei kykene lievitt?m??n. Vaan sit? laatua sinun sukusi aina oli. Semmoisia vapauttajia l?ytyi kosolta Alroy'n hallitsiasuvussa. Ja mik? seuraus siit? on ollut? Min? tapasin sinun ja sinun sisaresi orpolapsina, sinun valtikkasi murtuneena ja sinun sukukuntasi hajonneena. Se vero, jonka me nyt kumminkin maksamme niinkuin ruhtinaat, otettiin silloin ruoskalla ja sit? kahleissa tarjottiin. Min? kokosin meid?n h?lventyneen kansamme, min? asetin vanhan valta-istuimemme entisellens? ja t?t? p?iv??, jota sin? arvelet n?yristyksen ja murheen p?iv?ksi, katsovat kaikki syyst? voiton ja pitojen p?iv?ksi; sill?, eik? ole n?hty, ett? Ismaeliitain kiusallakin valtikka ei ole viel? joutunut pois Jakobilta?"

"Tehk??t hyvin, heimolaiseni, ja j?tt?k??t n?m?t asiat. Min? en tahtoisi mielell?ni unhottaa, ett? te olette minun sukulaiseni, viel?p? hyv?kin. ?lk??mme riidelk?. V?h?t minun tunteistani. Ne ovat minun omani: min? en voi niit? muuttaa. Ja mit? minun esi-isiini tulee, jo he miettiv?t paljon, vaan toimittivat v?h?n, no siin? tapauksessa n?ytt?? silt? kuin sukusarjani olisi puhdas ja min? heid?n todellinen poikansa. Oli kumminkin yksi heist? sankari."

"Oi! tuo suuri Alroy; sinun sopii hyvin ylpeill? semmoisesta esi-is?st?."

"Min? h?pe?n h?nen edess??n, set?ni - h?pe?n, h?pe?n."

"H?nen valtikkansa on viel? tallella. Min? en puolestani ole pett?nyt h?nt?. Ja niin min? nyt joudun siihen, mit? meid?n yhteentulomme oikeastaan tarkoitti. Min? tahtoisin j?tt?? takaisin t?m?n valtikan."

"Kenelle?"

"Sen oikealle omistajalle, sinulle itselle."

"Voi! ei, ei - ?lk??t - ?lk??t. Min? pyyd?n teit?, unhottakaat yht? perinpohjin, ett? minulla on oikeus siihen, kuin min? t?st? oikeudesta luovun. T?m? valtikka - te olette k?ytt?neet sit? viisaasti ja hyv?sti; min? rukoilen teit?, pit?k??t se. Minulla ei ole todellakaan, hyv? heimolaiseni, mink??nlaista kyky? t?m?n viran tukaliin teht?viin."

"Sin? himoitset kunniaa, mutta kartat ty?t?."

"Ty? ilman kunniaa on palkkalaisen osa."

"Sin? olet lapsi; sin? el?net kuitenkin, kunnes opit, ett? el?m?n suurin sulo on hiljaiset velvollisuudet ja hyvin ansaittu lepo."

"Jos lepo on minulle m??r?tty, min? tahdon pit?? sit? mets?-el?v?n luolassa."

"Oi David! David! sinun luonteessasi, poikani, on jotakin rajua, joka usein saattaa minun vapisemaan. Sin? olet jo liian paljon yksin??n, lapseni. Ja t?st? syyst?, niinkuin t?rke?mmist?kin, min? soisin, ett? sin? vihdoin rupeat siihen virkaan, joka perinn?n kautta on sinun. Sit? my?ten kuin min? v?h?isell? kokemuksellani neuvon-antajana voin auttaa sinua, min? aina olen altisna sinulle; ja, paitsi sit?, meid?n Jumalamme ei hylk?? sinua, joka olet orpolapsi ja kuninkaallista sukua."

"?lk??tte, hyv? heimolaiseni, jatkako. Minua ei eritt?in haluta nousta semmoiselle valta-istuimelle, joka asettaa minut orjien ensim?iseksi."

"Joutavia! sin? olet nuori. El?mmek? me orjiksi? Onko t?m? sali mik??n palvelian huone? Miss? komeassa haremissa n?kisimme n?in kalliita mattoja ja n?in uhkeita sohvia? Minusta ei tunnu silt? kuin olisin orja. Raha-arkkuni ovat t?ynn? dirhemej?. Onko t?m? orjantapaista? Karavanin rikkain seurue on aina Bostenag'in. Onko t?m? orjan oloa? Astu Bagdadin basaarin poikki ja sin? huomaat minun nimeni mahtavammaksi kuin kalifin. Osottaako t?m? orjuutta?"

"Heimolaiseni, sin? teet ty?t? muitten hyv?ksi."

"Niin me kaikki teemme, niin mehil?inen tekee, ja kuitenkin on h?n vapaa ja onnellinen."

"H?nell? on kumminkin pistin."

"Jota h?n ei voi k?ytt?? kuin yhden kerran; ja kun h?n pist?? -"

"H?n kuolee, mutta niinkuin sankari. Semmoinen kuolema on makeampi kuin hunaja."

"Kyll?, sin? olet nuori, sin? olet nuori. Minulla oli my?skin kerta aikeita. Kaikki vaan unelmia, unelmia. Min? tahtoisin mielell?ni n?hd? sinun onnellisena, lapseni. Noh, anna noitten kasvojen kirkastua; lopulta on t?m? p?iv? kuitenkin suuri p?iv?. Jos sin? olisit n?hnyt, mit? min? olen n?hnyt, David, sin?kin olisit kiitollinen. Tule, kemuilkaamme. Ismaeliita, tuo kirottu Hagarin lapsi, tunnustaa t?n??n, ett? sin? olet ruhtinas; t?n? p?iv?n? sin? my?skin t?yt?t kahdeksantoista vuotta. Kansamme tavat vaativat nyt, ett? sin? otat vastaan miehen-ij?n kunniamerkit. T?st? p?iv?st? siis sinun hallituksesi alkaa; ja meid?n juhlassamme min? esittelen kansan vanhimmat heid?n ruhtinaallensa. J?? hyv?sti hetkeksi, lapseni. Pue kasvosi hymyihin. Min? hartaasti odotan sinun tuloasi."

"J??k??t hyv?sti."

H?n k??nsi p??t?ns? ja silm?ili heimolaistansa, kun t?m? astui ulos: h?nen katkera katsantonsa lauhkeni v?hitellen, kun Bostenag poistui: alakuloisuus astui ivan sijaan; h?n huokaili, h?n heitt?ysi sohvalle ja peitti kasvonsa k?sill??n.

Yht?kki? h?n nousi ja astui ep?tasaisesti ja kiivaasti edes-takaisin huoneessa. H?n seisahti, h?n nojautui yht? pylv?st? vastaan. H?n puhui vapisevalla ja hillityll? ??nell?.

"Voi! syd?meni on t?ynn? huolia ja suru pimitt?? sieluni! Mik? min? olen? Mit? n?m?t kaikki ovat? Raskas pilvi peitt?? el?m?ni. Isieni Jumala, salli sen puhjeta!"

"Min? en tied?, mit? min? tunnen - kuitenkin, mit? min? tunnen, on mielett?myytt?. N?in oleminen ei ole el?mist?, jos el?m? on semmoinen, joksi min? olen toisinaan sit? mieless?ni kuvaillut ja joksi rohkenen sit? ajatella. Jos el?m? on siin?, ett? hengitt??, ett? sy?, ett? nukkuu, ett? valvoo ja taas hengitt??, ett? taas huomaa el?m?n toivottomaksi - jos el?m? on siin?, miksip? n?m?t alati ahdistavat ajatukset, jotka hiljalleen kuiskuttelevat, ett? kuolema olisi parempi?"

"Pois! Paha henki kiusaa minua. Mutta mihin? Mik? nimet?n teko on saastuttava t?t? k?tt?? Se ei saa tapahtua: kaksi kertaa kahden tuhannen vuoden vanha kuninkaallinen veri, se ei saa kuolla - kuolla niinkuin unelma. Oi! syd?meni on t?ynn? huolia ja suru pimitt?? sieluni!"

"Kuule! vaskitorvet julistavat h?v?istyst?mme. Voi! jospa ne vaan kutsuisivat taisteloon! Sotalaumojen Herra! anna minun voittaa niinkuin David tai kuolla, Herra, niinkuin Saul!"

"Miksi min? el?n? Oi! jos vaan se ajatus, joka salaisesti v?ijyy syd?mess?ni, voisi vastata - ei tuon torven ??ni puhuisi lujemmin eik? selvemmin. V??r?n aatteen palveliana min? viivyn t?ss? varjokkaassa el?m?ss? ja kasvattelen noita ??nett?mi? kuvia, joita ainoastaan minun silm?ni n?kev?t, kunnes ne viimein ovat varustetut kaikilla el?m?n kauheilla ehdoilla ja hengitt?v?t ja toimivat ja synnytt?v?t sallimuksen ja kauneuden, ajan ja kuoleman ja kunnian vire?n maailman. Ja tuosta tekojen h?ik?isev?st? er?maasta min? sitten kuljen pois ja her??n ja havaitsen itseni tulleen t?h?n kolkkoon orjuuden maahan aivan niinkuin laitani nyt on. Hirve?t?! hirve?t?!"

"Isieni Jumala! - sill? min? en todellakaan julkene nimitt?? sinua heid?n viheli?isten lastensa Jumalaksi - salli minun kuitenkin, Sinain muiston kautta, sanoa sinulle, ett? viel? jotakin entisen veren kaltaisa juoksee n?iss? suonissa ja ett? viel? l?ytyy yksi, joka mielell?ns? tahtoisi puhua kasvoista kasvoihin sinun kanssasi - puhua ja voittaa."

"Ja jollei se lupaus, jossa me pysymme kiinni, ole pelkk?? petosta, anna h?nen tulla, tulla, viel?p? pian tulla, sill? sinun palveliasi Israel, Herra, on nyt niin pahamaineinen orja, niin suruun vaipunut ja niin ylenkatsottu, ett? silloinkin, kun is?mme ripustivat harppunsa Babelin virran synkkien vesien rannoilla, he olivat kuin paradiisissa siihen verraten, mit? me k?rsimme."

"Voi! He eiv?t k?rsi; he kantavat osaansa eiv?tk? tunne mit??n. Muutoin meid?n varjokas kerubimme t?h?n aikaan j?lleen vartioitsisi liiton-arkkia. Tahto ty?n synnytt?? ja se, joka kauan jotakin aatetta vaalii, vaikka kuinka hurjaa tahansa, huomaa, ett? h?nen unelmansa oli vaan tulevien tapausten ennustaja."

"Ja nytkin kirkas leimaus v?l?ht?? sieluni pimeyden puhki - silt? minusta n?ytt??, silt? n?ytt?? - voi! tuskalloisin olo on se, kun ep?toivossa kunniaa uneksii. Ei, ei, min? el?n ja kuolen aivan halpana olentona; kauneus ja rakkaus ja maine ja mahtavat ty?t, naisten hymyt ja miesten katseet ja tuo jalostuttava oman arvon tieto ja koko tuon suuria tuottavan innon vinhe? virta - n?m?t eiv?t ole minua varten - ja min?, Alroy, pyhien kuningasten j?lkeinen, jonka sielu himoitsee valtaa, min? seison t??ll? turhaan k?dell?ni tavoittaen kadonnutta valtikkaani, h?pe?n-alaisena orjana! Ja el?nk? min? kuitenkin? El?nk?! kyll?, hauskastikin. Kuule! ilo pit?? uhkeita pitojansa n?itten hupaisten muurien sis?puolella. Me riemuitsemme t?n??n; vaan kuitenkin, ennenkuin tuo komea aurinko, jonka vankka kulku seisautettiin miekkojemme edess?, joille se nyt ei katso soveliaaksi paistaakaan; ennenkuin tuo komea aurinko, ik??nkuin sankari kunniakkaalta sotatanterelta, astuu leponsa valoisaan majaan: joku teko tehd??n."

"Minun esi-is?ni, urhoolliset esi-is?ni, jollei t?m? hermoton k?si voi lunastaa takaisin perint??mme, jos tuo saastainen mets?karju viel? rypee suloisessa viinitarhassasi, Israel, en min? kumminkaan ole sinua h?v?isev?. Ei! anna minun hukkua. Davidin huone ei ole en??n; meid?n pyh? siemenemme ei saa en?? piill? eik? pilaantua, ik??nkuin ruostunut tavara, t?ss? pahentuneessa maassa. Jollemme voi kukoistaa, niin kuolkaamme!"

"Voi! ?l? sano niin, veljeni!"

H?n k??ntyy ja luo silm?ns? kasvoihin, kauniisin kuin t?hdik?s y?; h?nen syd?mens? on t?ynn?, h?nen ??nens? matala.

"Oi' Miriam! sin? mustien ajatusten karkoittaja! Sin?k? se olet? Miksi olet t??ll??"

"Miksi min? olen t??ll?? Etk? sin? ole t??ll?? ja tarvitseeko minun tuoda elin mit??n tukevampaa syyt?? Voi! kallis veljeni, tule nyt ottamaan osaa juhlaamme! Huoneittemme sein?t ovat koristetut semmoisilla kukilla, joita sin? rakastat; min? poimin niit? suihkul?hteen reunoilta; pyh?t lamppumme ovat puhdistetut ja j?rjestetyt ja sinun t?ytyy panna niitten ensim?inen liekki palamaan. Portin ulkopuolella neitsyeni vartovat tarjotaksensa sinulle juhlavaatteita. Tule siis, armas veljeni, ottamaan osaa juhlaamme."

"Miksi juhlaa viett?isimme?"

"Voi! eiv?tk? n?m?t lamput ole sinun kalliin nimesi kunniaksi sytytetyt, n?m?t kukkakiehkurat ripustetut! T?n? p?iv?n? on ruhtinas annettu meille, t?n? p?iv?n? -"

"Ruhtinas ilman ruhtinaskuntaa."

"Vaan ei ilman sit?, joka saattaa valtakunnat mieluisaksi ja jota monen hallitsijan syd?n on halannut - kuuliaisia alamaisia, David."

"Orjia, Miriam, kanssa-orjia."

"Mit? me olemme, veljeni, siksi Jumalamme on tahtonut meid?t; n?yrtyk??mme ja vapiskaamme."

"Min? en tahdo n?yrty?, vapista en voi."

"Hiljaa, David, hiljaa! T?m? ylpe? mieli se oli, joka k??nsi Jumalan koston meid?n puoleemme."

"T?m? ylpe? mieli Kanaan valloitti."

"Voi veljeni, armas veljeni! He kertoivat minulle, ett? mustat ajatukset vaivaavat sinua, ja min? tulin, toivoen, ett? Miriam voisi ne haihduttaa. Meid?n entisyytemme, Alroy, on ihana unelma; ja tulevaisuutemme on kumminkin yht? ihana toivo; ja mit? nykyisyyteemme tulee, sin? olet minun veljeni. Sinun rakkaudessasi on nyt minun onneni ja min? pid?n enemm?n sinun satunnaisista syleilyksist?si ja harvinaisista hymyist?si kuin kaikesta sukukuntamme lahonneesta loistosta, pulskeista puutarhoistamme ja hohtavista saleistamme."

"Kuka on vartiolla tuolla ulkona?"

"Kaleb."

"Kaleb."

"Hallitsija!"

"Mene sanomaan heimolaiselleni, ett? min? heti tulen pitoihimme. J?t? minut hetkeksi, Miriam. Ei, pyyhi pois nuot kyynelet."

"Oi, Alroy, ne eiv?t ole surun-kyyneli?!"

"Jumala olkoon sinun kanssasi! sin? olet el?m?ni sulo ja lohdutus. J?? hyv?sti, j?? hyv?sti!"

"Min? huomaan, ett? naisten vaikutus minuun on hyvin suuri. Ei senlaatuisista sankareita saada. Min? en tied? rakkaudesta mit??n paitsi siit? puhtaasta yst?vyydest?, joka sitoo minun t?h?n tytt??n, joka on orpolapsi ja minun sisareni. Me olemme niin yhdenkaltaiset, ett? kun h?n viime p??si?isen? piloillaan k??ri turbanini p??ns? ymp?rille, heimolaisemme nimitti h?nt? Davidiksi."

"Minun sukukuntani tytt?ret eiv?t miellyt? minua, vaikka he ovat erinomaisen ihanat. Jos meid?n nuorukaisemme olisivat yht? urhoolliset kuin nuot ovat kauniit, me viel? tanssisimme Sionilla. Min? olen kuitenkin usein ajatellut, ett?, jos saisin kallistaa t?t? synkk?? otsaani jotakin lumivalkoista povea vastaan, joka olisi minun omani, ja asua er?maassa kaukana ihmisten n?kyvist? ja kaikesta siit? huolesta ja vaivasta ja viheli?isyydest?, joka vaikeroi ja hikoilee ja huokailee minun ymp?rill?ni, min? kenties p??sisin tuon ylen suuren tuskan vointeesta, joka kalvaa olentoani. V?h?t siit?! El?m? ei ole kuin unelma ja minun el?m?ni t?ytyy olla kurja unelma."