Chapter 2 No.2

Kiid?, joutuin kiid?, sin? uljas ratsu, ja polje er?maan j?ljet?nt? tiet?. Sinun allasi on ??ret?n maa, sinun yll?si ??ret?n taivas - rautainen tanner ja vaskinen laki. Kiid?, kiireesti kiid?, sin? uljas ratsu, ja polje er?maan j?ljet?nt? tiet?!

Voi! luuletko, ett? n?m?t suolaiset lakeat johdattavat Yemen'in onnellisiin lehtoihin ja vainuatko t?ss? kuumassa tuulessa Arabian hyv?nhajuista henk?yst?? Suloinen hairaus, jalo hevonen, sill? t?m? suolainen er?maa ei johdata Yemen'in onnellisiin lehtoihin eik? se henk?ys, jota vainuat meit? kohtaavassa tuulessa, ole Arabian hyv?nhajuinen henk?ys.

T?m? on sammunut, t?hdet ovat syttyneet palamaan koko er?maan taivaan loistolla, ja laskeuva y? tuottaa nyt kasteisilla siivill?ns? virvoitusta nuoren Hebrealaisruhtinaan n??ntyv?lle ruumiille ja kalvealle poskelle.

Yh? eteenp?in ratsu rient??, yh? h?nen vankka syd?mens? voimistuttaa h?nt?. Vuoden-ajan ja matkan pituuden, polttavan maan, paahtavan auringon s?teet, kaikki voittaa h?nen vikev? ruumiinsa, h?nen j?nter?t hermonsa ja tuliset suonensa.

Sy?t?v??, juotavaa heill? ei ole mit??n. Ei mik??n el?hytt?v? l?hde, ei mik??n varjokas puu n?y suotuisin seuroinensa. Ei mik??n el?in, ei lintukaan ilmesty n?ill? harmailla autiomailla. Ei mik??n h?iritse t?t? mahtavaa ??nett?myytt?. Jo shakalinkin hirve? huuto tuntui lievitt?v?lt?. Joku hallava mets?rotta lumivalkeilla viiksill?, hiipien jostakin kuivettuneesta orjantappurapensaasta, k??rmeenpoika v?lkkyviss? hampaissaan, irvistelee iloisena kuutamossa. T?ss? heid?n ainoa seuransa.

Aamu tulee, raikas, lemuava aamu, jota rikollinenkin ik?v?itsee. Aamu tulee ja kaikki astuu n?kyviin. Ja valo vuotaa niinkuin sinetti maan p??lle, ja t?m?n kasvot kuvautuvat ik??nkuin leimalla painettu vaha. Heid?n edess??n ja my?skin heid?n oikealla k?dell?ns? oli hiekkainen er?maa; mutta y?n kuluessa he olivat suuresti l?hestyneet niit? vuoriharjanteita, jotka vasemmalta puolelta rajottivat er?maata ja joita kohden Alroy oli ensiksi ohjannut hevostansa.

N?m?t harjanteet kuuluivat vankkaan Elbursin selk??n; ja kun aurinko nousi er??n korkean vuorenhuipun takaa, hevonen yht?kki? seisahtui ja hirnui ik??nkuin pyyt?en vett?. Mutta itse uupuneena Alroy ei voinut kuin hyv?ilemisell? viihdytt?? h?nt?. Ja rohkaistuneena ymm?rsi hevonen is?nt?ns? ja hirnui taas iloisemmin.

Tunnin taikka kaksi ruhtinas ja h?nen uskollinen kumppaninsa eteniv?t vitkalleen, mutta, kun p?iv? kului, k?vi kuumuus niin rasittavaksi ja jano niin hirmuiseksi, ett? Alroy j?lleen joudutti hevostansa vuoria kohden, jossa h?n tiesi l?yt?v?ns? l?hteen. Ratsu samosi altiisti eteenp?in ja n?ytti samoin kuin is?nt?kin haluavan j?tt?? kuivan ja raukaisevan er?maan.

Monta monituista kertaa onneton pakenija mietti, eik? h?nen pit?isi laskeuta alas hevosen sel?st? ja kuolla; ei mik??n kidutus, jota Hamadanissa ehk? kohtaisi h?nt?, voinut tuntua kauheammalta kuin se pitkitetty ja sanomaton tuska, jota h?n nyt k?rsi. Kun h?n riensi eteenp?in nojautuneena hevosensa kaulan puoleen, h?n huomasi semmoisen paikan, joka n?ytti tummemmalta kuin ymp?r?iv? hiekka. T?ss?, h?n arveli, l?ytyy kenties vett?. H?n koetti pid?tt?? hevostansa, mutta t?in tuskin se h?nelt? onnistui ja viel? suuremmalla vaivalla h?n astui hevosen sel?st?. H?n paneusi polvillensa ja kaapi k?sill??n heikosti yl?s hiekkaa. Se oli hyvin kosteata. H?n oli melkein menehtym?ll?ns? turhaan ty?h?ns?. Vihdoin, kun h?n oli kaivanut noin jalan syv?lt?, pulpahti v?h?isen vett? esiin. H?n pisti k?tens? siihen, vaan se oli suolaista kuin valtameri. Kun hevonen n?ki veden, se pystytti korviansa, mutta sit? haisteltuaan k??nsi pois p??ns? ja hirnui surkeasti.

"Voi el?in-raukka!" huudahti Alroy, "min? olen syyp?? sinun k?rsimyksiisi, min?, joka tahtoisin olla hyv? is?nt? sinulle, jos maailma sen sallisi. Oi, jospa me kerran viel? olisimme oman kirkkaan l?hteeni luona! T?m? ajatus on mielet?n. Ja Miriam! Min? pelk??n, ett? olen per?ti hentosyd?minen." H?n nojausi hevosensa selk??n tuntien itsens? aivan v?syneeksi ja heitt?ysi v?v?hyttelev??n nyyhkytykseen.

Ja ratsu inisi hiljaa, k??nsi p??t?ns? ja hivutti hienosti otsaansa h?nen k?sivarteensa ik??nkuin lohduttaakseen h?nt? h?nen k?rsimisess??n. Ja kumma kyll? k?vi Alroy'n tila huokeammaksi, kun h?n oli saanut purkaa syd?mens? liikutuksen, ja ihastuen uskollisen hevosensa hellyyteen h?n notkistui alas, otti vett? ja heitti sit? hevosen jaloille niit? j??hdytt??ksens? ja pyyhki pois vaahdon sen kasvoista ja huuhteli niit?, ja hevonen hirnui taas iloisesti.

Ja nyt yritti Alroy j?lleen nousemaan sen selk??n, mutta voimat puuttuivat h?nelt?, ja hevonen laskeusi heti polvilleen ja vastaan-otti h?nen. Ja kun ruhtinas oli p??ssyt istualle, kohosi hevonen ja juoksi taas entist? suuntaa ripein askelin. P?iv?n aletessa he olivat kulkeneet muutaman penikulman sill? ep?tasaisella ja kallioisella maalla, joksi vuoret loivenivat; ja et??lt? eroitti Alroy kauan kaivatun l?hteen katoksen. H?nen mielens? virkistyi ja h?nen voimansa palasivat. H?n taputti ratsunsa kaulaa ja osotti k?dell??n katosta, ja hevonen pystytti korviansa ja kiiruhti eteenp?in.

Juuri auringonlaskussa he enn?ttiv?t l?hteelle. Alroy hypp?si hevosen sel?st? ja aikoi taluttaa sit? l?hteen partaalle, mutta se ei tahtonut liikkua. Se seisoi vavisten lakastuneilla silmill? ja sitten huoaten kaatui maahan ja kuoli.