Chapter 8 No.8

Selitys.

Niin kauvas kuin katseeni kantoi n?in koko maailmassa vallitsevan saman rehev?n hedelm?llisyyden kuin Thamesin laaksossa. Jokaiselta m?elt?, jolle kiipesin, n?in yht? runsaasti loistavia, rakennusaineeltaan ja -tavaltaan yh?ti vaihtelevia rakennuksia; samanlaisia alati viheri?iv?in kasvien muodostamia tiheikk?j?, kukkapeittoisia puita ja puumaisia sananjalkoja. Siell? t??ll? v?lk?hteli vesi hopeanhohtoisena, ja taustalla maa kohoili aaltoilevina sinikukkuloina h?ipyen et?isyydess? taivaan sineen.

Erikoisesti huomiotaher?tt?vi? olivat er??nlaiset py?re?t kaivot, joista toiset minun n?hd?kseni olivat sangen syvi?. Sellainen sijaitsi my?skin sen kukkulalle viev?n polun varrella, jota pitkin ensi k?velyll?ni olin kulkenut. Siin?, kuten muissakin, oli omituisesti taottu pronssireunus, ja suojasi sit? sateelta pieni kupukatto. Istuessani n?iden kaivojen reunalla ja kurkistaessani alas pimeyteen, jossa n?kyi jonkinlaisia ilmatorvia, en voinut huomata veden kimmellyst? enk? sytytt?m?ll?ni tulitikulla saanut heijastusta aikaan. Mutta kaikista kuului m??r?tynlaista kumahtelevaa ??nt? ik??nkuin suuren koneen jyrin??, ja tulitikun lepatuksesta huomasin, ett? tasainen ilmavirta painui ilmatorvista alas. Heitin viel? paperipalan kaivoon, mutta sen sijaan ett? se olisi liihoitellut hitaasti alasp?in se yht?kki? nopeasti katosikin n?kyvist?.

Jonkun ajan per?st? tulin yhdist?neeksi mieless?ni n?m? kaivot korkeihin, siell? t??ll? rinteill? sijaitseviin torneihin, sill? ilmassa niiden yl?puolella n?kyi usein juuri sellainen v?reily kuin kuumana kes?p?iv?n? n?hd??n p?iv?n paahteisella rannalla. Sovittamalla yhteen havaintoni tulin vakuutetuksi laajan maanalaisen ilmanvaihtoj?rjestelm?n olemassaolosta, jonka todellista merkityst? oli vaikea k?sitt??. Aluksi olin taipuvainen yhdist?m??n sen n?iden ihmisten terveydenhoidollisiin varusteihin. Se oli luonnolliselta n?ytt?v?, mutta ehdottomasti v??r? johtop??t?s.

Ja t?ss? minun t?ytyy tunnustaa, ett? sain hyvin huonon selon viem?reist? ja kulkuneuvoista ja muista mukavuuksista ollessani t?ss? todellisessa tulevaisuuden maassa. Muutamissa lukemistani tulevien aikojen ja maiden kuvauksissa esitet??n suuri joukko rakennustapaa, yhteiskunnallisia laitoksia y.m. koskevia yksityisseikkoja. Mutta kun sellaiset yksityiskohdat saattaa helposti huomata, milloin koko maailma mahdutetaan ihmisen mielikuvitukseen, niin on todellisen matkustajan, joka liikkuu sellaisten tosiseikkojen parissa kuin min? t??ll?, niit? aivan mahdoton havaita. Ajatelkaa mieless?nne kuvausta Lontoosta, jonka suoraap??t? Keski-Afrikasta tullut neekeri palattuaan esitt?? heimollensa! Mit? h?n tiet?isi rautatieyhti?ist?, yhteiskunnallisista liikkeist?, telefooni- ja telegraafilangoista ja muista samantapaisista seikoista? Me olisimme kuitenkin halukkaita selitt?m??n niit? h?nelle. Mutta kuinka paljoa voisi h?n tiet?m?st??nk??n saada yst?v?ns?, joka ei ole matkustellut, k?sitt?m??n tai uskomaan? Ajatelkaahan sitten, kuinka kaita neekerin ja meid?n aikojemme valkoisen miehen v?linen juopa on, ja kuinka laaja oli v?limatka minun ja n?iden kultaisen ajan ihmisten v?lill?! Olin tietoinen paljosta n?kym?tt?m?st?, joka enensi mukavuuttani, mutta lukuunottamatta yleisvaikutelmaa itsetoimivasta j?rjestelm?st? pelk??n, etten voi esitt?? mieliksenne paljoakaan nykyajan ja tulevaisuuden v?lill? vallitsevasta erosta.

Mit? esimerkiksi hautaamiseen tulee, en voinut n?hd? merkki?k??n ruumiinpolttouuneista tai haudoista. Mutta mieleeni juolahti, ett? saattoihan olla hautausmaita tai ruumiinpolttouuneja jossakin minun tutkimuspiirini ulkopuolella. T?m? taas oli sellainen kysymys, jonka halusta otin pohtiakseni, ja se valtasi uteliaisuuteni aluksi kokonaan. Asia h?mm?stytti minua, ja sitten tein uuden, viel?kin h?mm?stytt?v?mm?n havainnon: t?ss? kansassa ei ollut lainkaan vanhoja eik? heikkoja ihmisi?.

Minun on tunnustettava, ett? tyytyv?isyyteni ensim?isiin teorioihini itsetoimivasta sivistyksest? ja h?vi?v?st? ihmiskunnasta ei ollut pitk?aikainen. Mutta en voinut muutakaan keksi?. Sallikaa minun esitt?? vaikeuteni. Nuo monet suuret tutkimani palatsit olivat pelkki? asuinpaikkoja, suuria ruokasaleja ja makuuhuoneita. En tavannut mit??n tehtaita enk? mink??nlaisia ty?v?lineit?. Ja kuitenkin n?ill? ihmisill? oli miellytt?v?t puvut, jotka varmasti aika ajoin tarvitsivat uudistamista, ja heid?n jalkineensa, vaikkakin koruttomat, olivat jokseenkin mutkikkaita metallity?n tuotteita. T?ytyih?n tuollaisia tavaroita jollakin tavoin valmistaa, eik? tuossa pikku v?ess? n?kynyt luovan kyvyn merkki?k??n. Heid?n keskuudessaan ei ollut myym?l?it?, ei ty?pajoja eik? j?lke?k??n mink??nlaisista tuontitavaroista. Kaiken aikansa he viettiv?t hiljaisessa leikiss?, kylpiv?t virrassa, armastelivat puoleksi leikill??n, s?iv?t hedelmi? ja nukkuivat. En voinut k?sitt??, kuinka kaikki saattoi pysy? kunnossa.

Sitten palasi ajatukseni j?lleen aikakoneeseen; jokin, en tiennyt mik?, oli korjannut sen valkean sfinksin onttoon jalustaan. Miksi? En kuolemaksenikaan voinut sit? k?sitt??. Ja nuo vedett?m?t kaivot sitten, nuo lepattavat pylv??t? Tunsin, ett? minulta puuttui avain. Tunsin - miten sanoisinkaan? Olettakaamme, ett? l?yd?mme kirjoituksen, jossa on siell? t??ll? lauseita selv?ll? oivallisella englanninkieli?, mutta niiden v?liss? on toisia lauseita, jotka ovat kokoonpannut meille tuiki tuntemattomista sanoista ja kirjaimista. Niin, juuri sellaiselta maailma minusta n?ytti kolmantena vierailuni p?iv?n? vuonna kahdeksansataakaksituhatta seitsem?nsataayksi!

Sain lis?ksi t?n? p?iv?n? jonkinlaisen yst?v?n. Katsellessani muutamien pikku ihmisten kylpemist? matalikolla, tapahtui, ett? yksi heist? sai suonenvedon ja alkoi ajautua alas virtaa. P??virta vy?ryi melko nopeasti, mutta ei liian voimakkaasti keskinkertaisellekaan uimarille. Saatte aavistuksen n?iden olioiden kummallisesta vajavaisuudesta, kun kerron teille, ettei yksik??n heist? tehnyt pienint?k??n yrityst? tuon heikosti huutavan olennon pelastamiseksi, joka oli hukkumaisillaan heid?n silm?ins? n?hden.

Huomattuani t?m?n riisuin kiireesti vaatteet ylt?ni ja kahlasin virtaan alempaa tarttuen pienokaisraukkaan, jonka laahasin turvaan maihin. V?h?n aikaa hierottuani h?nen j?seni?ns? palasi h?nen terveytens?, ja ennenkuin h?net j?tin, n?in tyydytyksekseni h?net reippaana j?lleen. Niin alhaiseksi olin tuon rodun arvostellut, etten odottanut mit??n kiitollisuutta h?nen puoleltaan. Siin? kuitenkin erehdyin.

T?m? tapahtui aamulla. Iltap?iv?ll? tapasin naikkoseni - siksi h?nt? luulin - palatessani keskukseeni er??lt? retkeilylt?. H?n otti minut riemuhuudoin vastaan ja lahjoitti minulle suuren kukkakiehkuran, joka ilmeisesti oli sidottu vartavasten minulle. Tuo olio miellytti minua. Mahdollisesti olin tuntenut yksin?isyytt?. Joka tapauksessa panin parhaani n?ytt??kseni, ett? pidin saamaani lahjaa arvossa. Pian istuimme pieness? lehdossa syventynein? keskusteluun, jonka muodostivat p??asiassa hymyilyt. Tuon olennon yst?v?llisyys liikutti mielt?ni aivan samoin kuin lapsen hellyys olisi tehnyt. Me ojensimme kukkia toisillemme, ja h?n suuteli k?si?ni. Tein samoin h?nelle. Sitten yritin hiukan puhella ja sain tiet??, ett? h?nen nimens? oli Weena, mik?, vaikka en tuntenutkaan nimen merkityst?, jollakin tavoin n?ytti kyll?kin sopivalta. T?m? oli omituisen yst?vyyden alku, jota kesti viikon ja joka p??ttyi - kuten kohta saatte kuulla!

H?n oli aivan lapsen kaltainen. H?n halusi aina olla kanssani ja koetti seurata minua kaikkialle. Seuraavalla retkeilyll?ni oli syd?nt?s?rkev?? uuvuttaa h?net ja lopuksi j?tt?? h?net n??ntyneen? ja vaikeroiden j?lkeeni huutelemaan. Mutta maailman probleemi oli ratkaistava. Sanoin itselleni ett? en ollut matkustanut tulevaisuuteen liehitell?kseni pikku olentoa. Mutta j?tt?ess?ni h?net oli h?n kovin apealla mielell?; h?nen moitteensa erotessamme olivat joskus aivan raivoisia, ja luulenpa loppujen lopuksi minulla olleen yht? paljon vaivaa kuin lohtua h?nen rakkaudestaan. Siit? huolimatta h?n kuitenkin tuotti minulle paljon hupia. Ajattelin ett? pelkk? lapsellinen hellyys sai h?net noin minuun tarrautumaan. En ollut t?ysin tietoinen siit?, miten paljon olin tuottanut h?nelle k?rsimyst? j?tt?ess?ni h?net, ennenkuin jo oli liian my?h?ist?. Ja liian my?h??n vasta k?sitin selv?sti, mit? h?n minulle merkitsi. Sill? tuo pieni ihmisnukke n?ytt?m?ll? pit?v?ns? minusta ja heikolla, mit?tt?m?ll? tavallaan osottamalla minusta v?litt?v?ns? her?tti pian minussa saapuessani valkean sfinksin l?heisyyteen, melkein kodin tunnelman. Ja minulla oli tapana etsi? katseellani tuota pient?, valkeaan ja kullanv?riin verhottua olentoa, niin pian kuin olin p??ssyt m?en yli.

H?nelt? my?s opin sen, ettei pelko viel? ollut kadonnut maailmasta. P?iv?nvalolla h?n oli kyll?kin peloton ja minuun h?nell? oli mit? eriskummaisin luottamus; kun esimerkiksi kerran er??n? typer?n? hetken? irvistelin h?nelle uhkaavasti, h?n vain nauroi. Mutta pime?? h?n pelk?si, pelk?si varjoja ja tummia esineit?. Pimeys oli h?nen ainoa kauhunsa. Tuo omituisen kiihke? tunne pani minut ajattelemaan ja tekem??n havaintoja. Huomasin silloin muun muassa n?iden pikku ihmisten pime?n tullen kokoontuvan suuriin taloihin ja nukkuvan ryhmiss?. Jos tunkeutui heid?n luokseen ilman valoa, saattoi heid?t suuren pelon valtaan. Pime?n tultua en milloinkaan tavannut yht?k??n heist? ulkona tai yksin sis?ll? nukkumassa. Olin kuitenkin yh? sellainen p?lkkyp??, ett? syrj?ytin tuon opetuksen, ja huolimatta Weenan surkeudesta, tahdoin itsepintaisesti nukkua erill??n noista uinailevista joukoista.

Pahoitin h?nen mielt??n suuresti, mutta lopulta h?nen vanha hellyytens? minua kohtaan voitti, ja tuttavuusaikamme viiten? y?n?, viimeinenkin siihen luettuna, h?n nukkui p?? minun k?sivarrellani.

Mutta kertomukseni livahtaa pois minusta itsest?ni h?nest? puhuessani.

Oli muistaakseni h?nen pelastamisensa edellinen y?, kun her?sin p?iv?nkoitteessa. Olin nukkunut levottomasti ja n?hnyt sellaista ep?miellytt?v?? unta, ett? olin uponnut, ja ett? merivuokot kopeloivat kasvojani pehmeill? suurihmoillaan. Her?sin h?tk?ht?en kuvitellen ett? jokin harmahtava el?in juuri rynt?si ulos huoneesta. Koetin saada uudelleen unenp??st? kiinni, mutta oloni tuntui tukalalta ja levottomalta. Vallitsi juuri tuo harmaa h?m?r?nhetki, jolloin esineet paraikaa ry?miv?t esiin pimeydest?, kaikki on v?rit?nt?, selv?piirteist?, mutta kuitenkin ep?todellista. Nousin ja l?hdin alas suureen eteiseen ja siit? kivilaattoja my?ten ulos palatsin edustalle. Halusin tehd? hyveen v?ltt?m?tt?myydest? ja n?hd? auringonnousun.

Kuu laski paraikaa, ja sen h?ipyv? valo ja varhainen, kalpea p?iv?nkoitto yhtyiv?t kesken??n aavemaiseksi h?m?r?ksi. Pensaat olivat pikimustat, maa tumman harmaa, taivas v?rit?n ja iloton. Ja ylh??ll? m?ell? luulin n?kev?ni aaveita. Kolme eri kertaa tutkiessani tarkoin rinnett? n?in valkoisia haamuja; kahdesti kuvittelin n?hneeni yksin?isen, valkean, apinamaisen olennon juoksevan kovaa vauhtia yl?s m?ke? ja kerran l?hell? raunioita n?in niit? kolme kantamassa jotain tummaa esinett?. Ne liikkuivat kiireisesti. En n?hnyt, miten niiden sittemmin k?vi. N?ytti silt?, kuin ne olisivat kadonneet pensaikkoon. P?iv?nkoitto oli viel? himme?, n?hk??s. Minulla oli tuollainen viile?, ep?varma, varhaisaamujen tunne, joka lienee teille tuttu. Ep?ilin silmi?ni.

It?isen taivaan valjetessa ja p?iv?n valon alkaessa levitt?? eloisaa v?rityst??n viel? kerran yli maailman, tutkin tarkoin seutua. Mutta noista valkeista olennoista en n?hnyt j?lke?k??n. Ne olivat siis pelkki? h?m?r?n haamuja. "Ne olivat varmaankin aaveita", ajattelin. "Milt?h?n ajalta lienev?t olleet per?isin?" Sill? hupaisena juolahti mieleeni Grant Allenin kummallinen k?sitys aaveista: jos jokainen sukupolvi kuollessansa j?tt?? henki? j?lkeens?, niin maailma lopulta tulee niit? yl?n t?yteen. Tuon teorian mukaan niit? olisi jo ollut lukemattomia noin kahdeksansadantuhannen vuoden p??st?, eik?p? ollut siis lainkaan ihmeellist? n?hd? nelj? yhtaikaa.

Mutta pila ei tyydytt?nyt minua, ja koko aamun ajattelin noita olentoja, kunnes Weenan pelastaminen karkotti ne mielest?ni. Yhdistin ne ajatuksissani jollain ep?m??r?isell? tavalla siihen valkoiseen el?imeen, jonka olin s?ik?hdytt?nyt ensi kertaa kiihke?sti etsiess?ni aikakonetta. Mutta Weena toi mieluisen vaihdoksen ajatusteni kulkuun. Yht?kaikki ne pian rynt?isiv?t kimppuuni viel?kin tuhoisampina.

Luulen jo maininneeni, miten paljon kuumempi ilma vallitsi kultaisena aikakautena kuin meid?n aikanamme. En voi selitt?? syyt? siihen. Saattaapa olla, ett? aurinko oli kuumempi tai maa l?hemp?n? aurinkoa. Tavallisesti otaksutaan auringon tulevaisuudessa v?hitellen viilenev?n. Mutta ihmiset, jotka eiv?t tunne sellaisia teorioja kuin nuoremman Darwinin, unohtavat, ett? kiertot?hden on loppujen lopuksi yksitellen palattava alkukappaleeseen. N?iden loppuratkaisujen tapahtuessa aurinko loistaa uudella voimalla; saattaa olla, ett? joku kiertot?hti jo on tullut t?m?n kohtalon alaiseksi. Mik? syyn? lieneek??n, se kuitenkin on varma, ett? aurinko oli paljoa kuumempi kuin se nyt on.

No, er??n? hyvin helteisen? aamuna - nelj?nten? luullakseni - etsiess?ni suojaa kuumuudelta ja huikaisevalta valolta suunnattoman suurissa raunioissa sen komean rakennuksen l?hell?, miss? s?in ja nukuin, tapahtui seuraava kumma seikka. Kiipeilless?ni n?iden muurir?ykki?iden keskell? l?ysin kapean k?yt?v?n, jonka ikkunoita tukkesi pudonneet kivikasat. Ulkona vallitsevaan valoloistoon verrattuna se oli minusta alussa l?pitunkemattoman pime?. Astuin hapuillen sis??n, sill? vaihdos valosta pime??n pani v?rit?pl?t py?rim??n silmiss?ni. ?kki? pys?hdyin kuin lumottuna.

Pimeydest? katseli minua silm?pari, joka loisti ulkoa tulevan p?iv?nvalon heijastuksessa. Vanha vaistomainen villiel?inten pelko yll?tti minut. Puristin k?teni nyrkkiin ja katselin kiinte?sti noihin loistaviin silm?teriin. En uskaltanut k??nty?. Silloin muistui mieleeni k?sitykseni siit? ehdottomasta turvallisuuden tilasta, jossa ihmiskunta nyt n?ytti el?v?n. Ja sitten taas muistin tuon omituisen pimeyden kauhun. Johonkin m??rin pelkoni voittaen astuin askeleen eteenp?in ja puhuin. My?nn?n, ett? ??neni oli k?re? ja ilmaisi pelkoni. Ojensin k?teni ja kosketin jotakin pehme??. Yht?kki? nuo silm?t sy?ksyiv?t syrj??n, ja jokin valkoinen juoksi ohitseni. Syd?n kurkussa k??nnyin ja n?in omituisen pienen apinamaisen olennon, joka erikoisella tavalla piti p??t??n taivutettuna alasp?in, ja juoksi takanani n?kyv?n valolaikan yli. Se t?rm?si graniittim?hk?lett? vastaan, horjahti syrj??n ja piiloutui silm?nr?p?yksess? tumman varjon peittoon er??n toisen rauniokasan alle.

Vaikutelmani siit? on tietysti ep?t?ydellinen; mutta n?in, ett? se oli v?rilt??n likaisenvalkoinen, ja ett? sill? oli omituiset suuret harmaanpunaiset silm?t; lis?ksi oli sill? p??ss??n ja sel?ss??n pellavanv?rinen harja. Mutta, kuten sanottu, se katosi siksi nopeasti, etten voinut sit? selv?sti n?hd?. En my?sk??n voi sanoa, juoksiko se nelinry?min vaiko vain etuk?p?li??n hyvin alhaalla pit?en.

Hetkisen per?st? seurasin sit? toiseen raunior?ykki??n. Aluksi en voinut sit? l?yt??; mutta jonkun aikaa oltuani tuossa synk?ss? pimeydess? tapasin yhden noita py?reit? kaivomaisia aukkoja, joista olen teille kertonut, kumoon kaatuneen pylv??n puoleksi peitt?m?n?. ?kkin?inen ajatus lenn?hti mieleeni: olisikohan tuo olento kavunnut ilmatorvea my?ten alas kaivoon? Raapaisin tulitikulla valkeata ja katsoessani alas n?in pienen, valkoisen, liikkuvan olennon, joka suurin kirkkain silmin kiinte?sti katsoi minua alaslaskeutuessaan. Minua v?risytti. Se muistutti niin suuresti ihmish?m?h?kki?! Se kapusi sein?m?? alas, ja nyt vasta huomasin joukon metallisia jalka- ja k?sivaroja, jotka muodostivat jonkinlaiset portaat ilmatorvea my?ten. Sitten tulitikku poltti sormiani ja putosi k?dest?ni sammuen pudotessaan, ja raapaistuani toisen oli pikku hirvi? jo kadonnut.

En tied? miten kauvan istuin tuohon kaivoon kurkistellen. Pitk??n aikaan en onnistunut vakuuttautumaan siit?, ett? n?kem?ni olento oli ihminen. Mutta v?hitellen valkeni minulle se totuus, ett? ihminen ei ollut pysynyt yksilajisena, vaan oli erilaistunut kahdeksi, selv?sti toisistaan eroavaksi roduksi, ett? nuo minun suloiset lapseni tuolla ylemm?ss? maailmassa eiv?t olleet meid?n sukupolvemme ainoat j?lkel?iset, vaan ett? t?m? vaalennut, ilett?v? ?inen olio, jonka olin vilaukselta n?hnyt, my?skin oli kaikkien aikojen perillinen.

Ajattelin heiluvia pylv?it? ja maanalaista ilmanvaihtoa koskevaa teoriaani ja aloin arvailla niiden todellista merkityst?. Mit? tekemist? t?ll? apinalla oli minun suunnitelmani kanssa, joka koski t?ydellisess? tasapainotilassa olevaa j?rjestely?? Mit? sukua se oli toimettomassa rauhassa el?ville kauneille yl?maailman asukkaille? Ja mit? mahtoikaan tuolla alhaalla ilmatorven juuri k?tke?? Istuin kaivon reunalla vakuuttaen itselleni, ettei miss??n tapauksessa ollut syyt? pelkoon, ja ett? minun t?ytyi laskeutua alas saadakseni pulmallisiin kysymyksiini vastauksen. Ja samalla ehdottomasti pelk?sin alas menoa. Siin? ep?r?idess?ni tuli kaksi kaunista yl?maailman ihmist? lemmenkisailussaan juosten auringon valaiseman nurmikon poikki varjoon. Miesolento ajoi naisolentoa takaa viskellen juostessaan kukkasia h?nen ylleen.

He n?yttiv?t huolestuneilta n?hdess??n minut siin? k?sivarsi kaatunutta pylv?st? vasten kaivoon katselemassa. Ilmeisesti pidettiin n?iden aukkojen huomaamista huonoihin tapoihin kuuluvana; sill? kun min? viittasin kaivoon koettaen muodostaa sit? koskevan kysymyksen heid?n kielell??n, niin he osottivat yh? selvemmin vastenmielisyytt??n ja k??ntyiv?t pois. Mutta minun tulitikkuni her?ttiv?t heiss? mielenkiintoa, ja raapaisin niill? valkeata heid?n huvikseen. Koetin taas udella heilt? tietoja kaivosta, mutta j?lleen ep?onnistuin. Niinp? sitten j?tin heid?t aikoen menn? Weenan luo koetellakseni, mit? tietoja h?nelt? saisin.

Mutta mieless?ni tapahtui jo vallankumous; arvailuni ja vaikutelmani olivat jo soljumaisillaan uudeksi suunnitelmaksi. Minulla oli nyt hallussani avain n?iden kaivojen merkitykseen, ilmanvaihtotorneihin ja aavesalaisuuteen, puhumattakaan pronssiporteista ja aikakoneen katoamisesta! Ja hyvin ep?m??r?isen? kangasti katseelleni sen taloudellisen kysymyksen ratkaisu, joka oli minua h?mment?nyt.

T?llainen oli uusi k?sitykseni: T?m? toinen ihmislaji asui ilmeisesti maan alla. Kolme erikoisseikkaa saattoi minut ajattelemaan, ett? sen harvinainen esiintyminen maan p??ll? oli kauvan kest?neen maanalaisen el?m?n tulos. Ensiksikin useimmilla, enimm?kseen pimeydess? el?vill? el?imill? on yhteist? vaalennut v?ri - esimerkkin? mainittakoon valkoinen kala Kentuckyn maanalaisissa onkaloissa. Toiseksi tuollaiset suuret silm?t, jotka saattavat heijastaa valoa, ovat y?el?imill? - kuten p?ll?ll? ja kissalla - yhteinen piirre. Ja loppujen lopuksi osotti tuo ilmeinen h?mmentyminen p?iv?npaisteessa, nopea, mutta hapuileva ja k?mpel? pakeneminen tummiin varjoihin ja omituinen p??n asento valossa verkkokalvon ??rim?ist? herkkyytt?.

Jalkaini alla maan sis?ss? oli varmaankin suunnaton joukko tunneleita, ja n?m? tunnelit olivat tuon uuden ihmisrodun asuntona. Tuuletustorvien ja kaivojen olemassaolo m?en rinteill? - itse asiassa kaikkialla, paitsi jokilaaksossa - osotti tuon tunneliverkon laajuutta. Mik? siis olisi luonnollisempi otaksuma kuin ett? juuri t?ss? keinotekoisessa alamaailmassa suoritettiin ne ty?t, joita p?iv?nvalossa el?v?n rodun mukavuus vaati. T?m? k?sitys oli niin todenn?k?inen, ett? hyv?ksyin sen heti paikalla, ja ryhdyin nyt pohtimaan kysymyst?, miten t?m? ihmisrodun pirstoutuminen oli tapahtunut. Rohkenen v?itt?? teid?n jo aavistavan teoriani muodon, vaikka, mit? itseeni tulee, tunsin hyvin pian sen olevan sangen kaukana totuudesta.

Ensiksikin, oman aikamme kysymyksist? l?htien, oli minusta p?iv?n selv??, ett? nykyisen, kapitalistin ja ty?miehen v?lill? vallitsevan aivan tilap?isen ja yhteiskunnallisen erotuksen laajeneminen antoi avaimen koko asemaan. Ep?ilem?tt? t?m? tuntuu teist? kyll?kin eriskummalliselta ja vallan uskomattomaltakin, ja kuitenkin on nytkin jo olemassa siihen suuntaan viittaavia asianhaaroja. Pyrit??n esimerkiksi k?ytt?m??n maanalaista tilaa v?hemm?n koristeellisiin sivistystarkotuksiin; niinp? on olemassa Lontoon maanalainen rautatie, uusia s?hk?rautateit?, tunneleita, maanalaisia ty?pajoja ja ravintoloita - ja n?m? kasvavat ja karttuvat. Arvelin, ett? t?m? pyrkimys ilmeisesti oli voimistunut siin? m??rin, ett? teollisuus v?hitellen oli menett?nyt syntymisoikeutensa yl?ilmoissa. Tarkotan, ett? se oli laskeutunut aina syvemm?lle suurempiin ja yh? suurempiin maanalaisiin tehtaisiin, viett?en yh? enenev?n osan ajastaan siell?, kunnes lopuksi...! Eik? jo nyky??nkin it?lontoolainen ty?mies el? sellaisissa keinotekoisissa oloissa, ett? h?n k?yt?nn?ss? el?? aivan erotettuna maan luonnollisesta kamarasta?

Rikkaitten yksinomainen pyrkimys - joka ep?ilem?tt? johtuu heid?n yh? hienostuvasta kasvatuksestaan ja laajenevasta juovasta heid?n ja k?yh?list?n raa'an voiman v?lill? johtaa jo toiseltapuolen melkoisten maa-alueitten valtaamiseen heit? varten. Puolet Lontoon ymp?rist?n kenties kauneinta maaseutua esimerkiksi on t?ten julistettu rauhoitetuksi alueeksi. Ja t?m? sama laajeneva juopa mik? rikkaiden taholta johtuu korkeamman sivistysprosessin pitk?ik?isyydest? ja sen tuottamista kulungeista, samoinkuin lis??ntyneist? keinoista ja houkutuksista hienostuneitten tapojen saavuttamiseksi tekee yh? harvinaisemmaksi tuon eri luokkien v?lisen vuorovaikutuksen ja ristinaimisella saavutetun kohoamisen, mik? nyky??n viel? hidastuttaa eri yhteiskuntakerroksiin kuuluvien ihmisten toisistaan erkaantumista. Niinp? lopuksi asuvat maan pinnalla huvia, mukavuutta ja kauneutta tavottelevat omistajat, maan alla taas kaikki osattomat, ty?miehet, jotka v?hitellen mukautuvat ty?oloihinsa. Kun he kerran siell? olivat, tuli heid?n, ep?ilem?tt? maksaa veroa, eik? niin pient?k??n, luoliensa ilmanvaihdosta, ja jos he kielt?ytyiv?t sit? tekem?st?, niin he kuolivat n?lk??n tai tukehtuivat ilman puutteeseen maksamattomien verojensa vuoksi. Niiden heist?, joilla oli taipumusta tyytym?tt?m??n ja kapinalliseen mielenlaatuun, t?ytyi kuolla; ja lopuksi, tasapainotilan s?ilyess?, eloonj??neet mukautuivat helposti maanalaiseen el?m??ns? ja olivat tavallaan yht? onnellisia kuin yl?maailman ihmiset omissa oloissaan. Hienostunut kauneus ja kelme? kalpeus seurasivat aivan itsest??n, niin p??ttelin.

Uneksimani ihmiskunnan suuri voitto muutti muotoa ajatuksissani. Se ei ollutkaan sellainen siveellisen kasvatuksen ja yhteistoiminnan voitto, jota olin mieless?ni kuvitellut. Sen sijasta n?in todellisen ylimyst?n, jonka aseena oli huippuunsa kehitetty tiede, ja joka vei nykyp?ivien teollisuusj?rjestelm?? johdonmukaiseen p??t?kseen. Se ei ollut voittanut vain luontoa, vaan sen lis?ksi l?him?isens?kin. N?in, huomatkaa, ajattelin silloin. Minulla ei ollut mit??n sopivaa Utopiakirja-opasta. Selitykseni saattaa olla varsin v??r?, mutta arvelen sen kuitenkin olevan eritt?in todenn?k?isen.

Mutta n?inkin olettaen tuo vihdoinkin saavutettu t?ydellinen sivistys oli varmaankin jo kauvan sitten sivuuttanut huippukohtansa ja nyt suuresti rappeutunut. Yl?maailman asukkaiden ylen turvattu el?m? oli vienyt heid?t hitaasti tapahtuvaan huononemiseen, yleiseen ko'on, voiman ja ?lyn kutistumiseen. Sen saatoin jo aivan selv?sti havaita. En viel? tiet?nyt, miten maanalaisen v?en oli k?ynyt, mutta niist? havainnoista p??tt?en, joita olin tehnyt morlokeista - t?ten, sivumennen sanoen, n?it? olentoja nimitettiin - saatoin p??tell?, ett? ihmistyypin muutos heid?n keskuudessaan oli viel? paljoa perusteellisempi kuin tuon tuntemani kauniin eloi-rodun keskuudessa.

Sitten her?si pulmallisia kysymyksi?. Miksi olivat morlokit vieneet minun aikakoneeni? Olin nimitt?in varma siit?, ett? juuri he olivat sen ottaneet. No, jos taas eloit olivat valtiaita, eiv?tk? he voisi palauttaa minulle konettani? Ja miksi he niin hirve?sti pelk?siv?t pime???

Min? ryhdyin, kuten olen kertonut, kyselem??n Weenalta t?st? alamaailmasta, mutta siin? taas petyin. Aluksi h?n ei ollut ymm?rt?vill??n kysymyksi?ni ja sitten h?n kielt?ytyi niihin vastaamasta. H?n v?risi ik??nkuin keskusteluaihe olisi ollut h?nelle siet?m?t?n. Ja kun kenties hieman kovakouraisesti pakotin h?nt?, niin h?n puhkesi kyyneleihin. Ne olivat omien kyynelteni ohella ainoat, jolta tuona kultaisena aikana jouduin n?kem??n. Silloin heitin ?kki? morlokit sikseen ja koetin vain karkottaa nuo ihmisperinn?n merkit Weenan silmist?. Ja pianpa h?n taas hymyili ja taputti k?si??n minun juhlallisesti raapaistessani valkeata tulitikulla!