Chapter 3 No.3

Aikakulkija palaa.

Luulenpa ett? sill? kertaa ei kukaan meist? oikein uskonut aikakoneeseen. Tosiasia on se, ett? aikakulkija oli yksi niit? ihmisi?, jotka ovat aivan liian viisaita, jotta heihin voisi uskoa: et koskaan tuntenut p??sev?si h?nest? oikein selville; aina vainusit jotain ovelaa salatarkotusta, jotain v?ijyv?? sukkeluutta h?nen n?enn?isen suoruutensa takaa.

Jos Filby olisi meille n?ytt?nyt tuon mallin ja selitt?nyt asian aikakulkijan sanoin, olisimme paljoa v?hemm?n ep?illeet h?nt?. Sill? me olisimme k?sitt?neet h?nen vaikuttimia. Yksinkertaisinkin ihminen olisi ymm?rt?nyt Filbya. Mutta aikakulkijalla oli aina p??h?npistoja, ja siksi me ep?ilimme h?nt?. Asiat, jotka olisivat tehneet v?hemm?n viisaan miehen kuuluisaksi, n?yttiv?t kepposilta h?nen k?siss??n. Erehdyt suorittaessasi jotakin liian helposti. Vakava ihmiset, jotka ottivat h?net vakavasti, eiv?t koskaan olleet aivan varmoja h?nen k?yt?ksest??n. He olivat tietoisia siit?, ett? jos uskoisivat maineensa h?nen kerallaan arvosteltavaksi, niin olisi se yht? varomatonta kuin jos lastenkamari kalustettaisiin munankuori-porsliinilla.

T?st?p? syyst? en luule kenenk??n meist? puhuneen paljoa aikakulkemisesta tuon ja seuraavan torstain v?lisen? aikana, vaikkakin useimpain mieliss? ep?ilem?tt? hy?riv?t sen merkilliset mahdollisuudet m.m. omituiset ajanlaskuvirhemahdollisuudet, ja n?iden aiheuttama ??rim?inen h?mmennys.

Min? puolestani mietiskelin erikoisesti tuota mallikonekepposta. Siit? muistan keskustelleeni l??k?rin kanssa, jonka perjantaina tapasin Linné-Iaitoksella. H?n sanoi n?hneens? samantapaisen esineen Tiibingeniss? ja h?n painosti erikoisesti kynttil?n sammumista. Mutta miten kepponen suoritettiin, sit? h?n ei kyennyt selitt?m??n.

Seuraavana torstaina menin j?lleen Richmondiin - luulenpa olleeni aikakulkijan uskollisimpia vieraita - ja my?h??n saapuneena tapasin nelj? tai viisi miest? jo h?nen vierashuoneeseensa kokoontuneina. L??k?ri seisoi lieden ??ress? paperiarkki toisessa, taskukello toisessa k?dess?. Etsin katseellani aikakulkijaa ja kuulin l??k?rin sanovan:

"Kello on nyt puoli kahdeksan; parasta lienee ryhty? p?iv?lliselle".

"Miss? on...?" kysyin min? mainiten is?nt?mme nimen.

"Vai niin, te tulitte siis vasta? Onpa tosiaan omituista. H?nell? on voittamaton este. T?ss? kirjelipussa h?n pyyt?? minua alkamaan p?iv?llisaterian seitsem?lt?, ellei h?n jo siksi ole palannut. Sanoo tultuaan selitt?v?ns? tarkemmin."

"Olisi vahinko antaa ruuan menn? pilalle!" sanoi er??n tunnetun sanomalehden toimittaja.

L??k?ri soitti kelloa.

Sielutieteilij? oli paitsi l??k?ri? ja minua ainoa, joka oli ollut t??ll? p?iv?llisell? edellisen?kin torstaina. Muut l?sn?olijat olivat Blank, yll?mainittu toimittaja, er?s sanomalehtimies ja muuan toinen - hiljainen, ujo, parrakas mies - jota en tuntenut, ja joka, mik?li huomasin, ei illan kuluessa kertaakaan avannut suutaan.

P?iv?llisp?yd?ss? aprikoitiin hiukan syyt? aikakulkijan poissaoloon ja min? vihjasin puoleksi leikill? aikakulkuun. Toimittaja halusi siihen selityst?, ja sielutieteilij? otti esitt??kseen puisevan kertomuksen siit? "nerokkaasta paradoksista ja kepposesta", mink? todistajia me viikko sitten olimme olleet.

Kesken h?nen kuvaustaan k?yt?v??n viev? ovi aukesi hitaasti ja ??nett?m?sti. Min? istuin p?in ovea ja n?in sen ensim?isen?...

"Halloo!" huudahdin. "Vihdoinkin!"

Ovi avautui kokonaan, ja aikakulkija seisoi edess?mme.

Minulta p??si h?mm?styksen huudahdus.

"Taivas n?hk??n, mies, mit? on tapahtunut?" huusi l??k?ri, joka toiseksi n?ki h?net.

Ja koko p?yt?kunta k??ntyi oveen p?in.

H?n oli merkillisess? tilassa: takki oli p?lyn ja lian peitossa ja hihat vihre?n v?rin tahrimat; tukka oli p?rr?inen ja kuten minusta n?ytti, harmennut, joko p?lyst? ja liasta tai siksi, ett? sen v?ri todella oli vaalistunut. H?nen kasvonsa olivat kalmankalpeat, ja leuassa oli ruskea, puoleksi paatunut naarmu; h?n n?ytti kuluneelta ja k?rsiv?lt?, kuin olisi h?n saanut kovia kokea.

Hetkisen h?n ep?r?i ovensuussa ik??nkuin valon huikaisemana, mutta astui sitten huoneeseen. H?n kulki juuri sama tavalla nilkuttaen kuin olen hell?jalkaisten maankiert?jien n?hnyt tekev?n. Tuijotimme h?neen vaijeten odottaen h?nen puhuvan.

H?n ei virkkanut sanaakaan, vaan tuli vaivalloisesti p?yd?n luo ja viittasi viiniin p?in. Toimittaja t?ytti samppanjalasin ja ojensi sen h?nelle. H?n tyhjensi sen, ja viini n?kyi tekev?n h?nelle hyv??, sill? h?n katsahti ymp?ri p?yd?n, ja kasvoilla v?ip?hti h?nen entisen hymyns? h?ive.

"Mit? ihmett? olet tehnyt, mies?" kysyi l??k?ri. Aikakulkija ei n?ytt?nyt kuulevan.

"?lk?? h?iriytyk? minun takiani", h?n sanoi hiukan ?nkytt?en. "Voin varsin hyvin!"

H?n pys?htyi, ojensi lasinsa saadakseen lis?? samppanjaa ja nielaisi sen yhdell? kulauksella.

"Hyv?? on", h?n sanoi. H?nen silm?ns? kirkastuivat, ja poskille kohosi vieno puna. H?nen katseensa hipaisi meid?n kasvojamme jonkinlaisin tylsin hyv?ksymis-ilmein ja kiiti sitten ymp?ri l?mmint?, kodikasta huonetta. Sitten h?n taas puhui, yh? ik??nkuin tunnustellen tiet? sanojensa lomitse:

"Nyt menen pesem??n ja pukeutumaan ja sitten tulen alas selitt?m??n asioita... J?tt?k?? minulle palanen tuota lampaanpaistia. Min? ihan kuolen, ellen saa lihaa".

H?n katsahti p?yd?n yli toimittajaan, joka oli harvinainen vieras, ja kysyi h?nen vointiansa. Toimittaja aikoi kysy? jotain.

"Kerron heti kaikesta", sanoi aikakulkija. "Olen niin hullunkurisessa asussa! Tuossa tuokiossa olen kunnossa j?lleen".

H?n laski lasinsa p?yd?lle ja astui portaille viev?lle ovelle. J?lleen huomasin h?nen rampuutensa ja h?nen askeltensa pehme?n, laahustavan ??nen. Kohosin seisaalleni ja huomasin silloin, ettei h?nell? ollut mit??n muuta jaloissaan kuin risaiset, verentahraamat sukat. Sitten ovi sulkeutui h?nen j?lkeens?. Olin jo seuraamaisillani h?nt?, kun muistin, miten vastenmielist? h?nest? oli her?tt?? touhua.

Hetkisen olin omissa mietteiss?ni. Sitten kuulin toimittajan, joka tapansa mukaan ajatteli otsakkeittain, lausuvan: "Er??n etev?n tieteilij?n merkillinen k?yt?s". Ja t?m? palautti huomioni hauskaan p?iv?llisp?yt??n.

"Mit? peli? t?m? on?" sanoi sanomalehtimies. "Onko h?n n?ytellyt amat??rikaupustelijaa? En jaksa seurata mukana".

Kohtasin sielutieteilij?n katseen ja luin h?nen kasvoiltaan oman tulkintani. Ajattelin aikakulkijaa vaivalloisesti kompuroimassa portaita yl?s. En luule kenenk??n muun huomanneen h?nen rampuuttaan.

Ensim?iseksi tointui h?mm?styksest??n l??k?ri, joka soitti kelloa - aikakulkija ei siet?nyt palvelijoita p?yd?n ??ress? odottelemassa - ja pyysi l?mmint? lautasta. Silloin toimittajakin tarttui taas kahveliin ja veitseen murahtaen, ja hiljainen mies seurasi esimerkki?. K?ytiin j?lleen k?siksi p?iv?lliseen, ja keskustelun muodostivat jonkun aikaa vain ihmettelev?t huudahdukset. Sitten toimittaja alkoi palaa uteliaisuudesta.

"Onko yst?v?mme koettanut lis?t? vaatimattomia tulojaan, mutta saanut kokea vastoink?ymist?, vai lieneek? h?nell? Nebukadnesar-vaiheensa?" h?n kyseli.

"Olen vakuutettu siit?, ett? nyt on kysymyksess? aikakonejuttu", sanoin kertoen uudelleen edellisest? yhdess?olostamme t??ll?. Uudet vieraat ilmaisivat suoraan ep?ilyksens? ja toimittaja esitti vastav?itteit?: "Mit? tuo aikakulkeminen oikein oli? Eih?n mies voinut peitty? p?lyyn paradoksissa piehtaroiden, vai kuinka?" Ja aiheeseen syvennytty??n h?n turvautui ivailuun. Eik? tulevaisuuden v?ell? ollutkaan vaateharjoja? Eik? sanomalehtimiesk??n mist??n hinnasta tahtonut uskoa, vaan ryhtyi toimittajan kera tekem??n kevytt? pilaa koko asiasta. Kumpikin oli tuota uudenaikaista sanomalehtimieslajia - kovin iloisia, ylimielisi? nuoria miehi?. "Tulevaisuuden erikoiskirjeenvaihtajamme kertoo", huusi sanomalehtimies juuri, kun aikakulkija palasi. H?nell? oli yll??n tavallinen iltapukunsa, eik? siit? muutoksesta joka minua ?sken oli h?mm?stytt?nyt, ollut j?lell? muuta kuin riutunut n?k?.

"Kuulehan", virkkoi toimittaja hilpe?sti, "n?m? velikullat t?ss? sanovat sinun matkustaneen ensi viikon puoliv?liin!! Tahtoisitko kertoa meille kaikenlaista pikku Roseberyst?? Mit? kertomus maksaa?"

Sanaa sanomatta asettui aikakulkija paikallensa. Vanhaan tapaansa h?n rauhallisesti hymyili.

"Miss? lampaanlihani on?" h?n kysyi. "Mik? nautinto saada taas ty?nt?? kahveli lihapalaseen!"

"Kertomus!" huusi toimittaja.

"Hiiteen kertomus!" sanoi aikakulkija. "Min? haluan sy?mist?, min?. En hiisku sanaakaan ennenkuin saan suoliini hiukan peptonia. - Kiitoksia. - ja suolaa my?s".

"Yksi sana vain", pyysin min?. "Oletko ollut aikaa kulkemassa?"

"Antaisinpa shillingin rivilt? sananmukaisesta kertomuksesta", virkkoi toimittaja.

Aikakulkija ty?nsi lasinsa hiljaista miest? kohti kilauttaen sit? kynnell?ns?; hiljainen mies, joka oli tuijottanut h?nt? kasvoihin, vavahti suonenvedontapaisesti ja kaatoi h?nelle viini?.

P?iv?llisen loppupuoli tuntui ep?mieluisalta. Mit? minuun tulee, nousi alinomaa ?kkin?isi? kysymyksi? huulilleni, ja uskallanpa v?itt??, ett? samoin oli toistenkin laita. Sanomalehtimies koetti lievent?? j?nnityst? kertomalla kaskuja Hettie Potterista. Aikakulkija kiinnitti kaiken huomionsa p?iv?lliseens? osottaen maankiert?j?n ruokahalua. L??k?ri poltteli paperossia tarkastellen aikakulkijaa silm?ripsens? lomitse. Hiljainen mies n?ytti tavallistakin k?mpel?mm?lt? ja pelk?st? hermostuneisuudesta joi samppanjaa p??tt?v?isesti ja s??nn?llisesti. Vihdoinkin aikakulkija ty?nsi lautasensa syrj??n ja katsahti ymp?rillens?.

"Minun t?ytynee pyyt?? anteeksi", h?n sanoi, "mutta olin kerrassaan n?lk??n n??ntym?isill?ni. Olen el?nyt eritt?in ihmeellist? aikaa".

H?n ojensi k?tens? sikaria tavottaen ja puraisi silt? p??n.

"Mutta tulkaahan tupakkahuoneeseen. Kertomukseni on liian pitk? rasvaisten lautasten ??ress? kerrottavaksi". Ja h?n kulki edell?mme viereiseen huoneeseen soittaen ohimenness??n s?hk?kelloa.

"Oletko kertonut koneesta Blankille, Dashille ja Choselle?" h?n kysyi minulta heitt?ytyen taap?in nojatuolissaan ja mainiten nuo kolme uutta vierasta nimilt??n.

"Mutta koko juttuhan on mahdoton", v?itti toimittaja.

"En jaksa todistella t?n? iltana. Saatan kertoa teille jutun, mutta todisteluun en ryhdy. Tahdon kertoa teille, jos sit? haluatte", sanoi aikakulkija, "mit? minulle on tapahtunut, mutta keskeytt?misi? on teid?n v?ltett?v?. Suurin osa siit? kuulostaa valheelta. Mutta olkoon niin! Se on totta kaikesta huolimatta - jokaikinen sana. Olin laboratooriossani kello nelj?lt?, ja sen j?lkeen ... olen el?nyt kahdeksan p?iv?? ... p?ivi? sellaisia, joita ei yksik??n ihmisolento ennen ole el?nyt! Olen upo uupunut, mutta en voi menn? nukkumaan ennenkuin olen kertonut siit? teille. Sitten vasta k?yn levolle. Mutta ei mit??n keskeytyksi?! Suostutaanko?"

"Suostutaan!" sanoi toimittaja.

"Suostutaan!" toistimme me muut.

Ja nyt aikakulkija alotti kertomuksensa, jonka t?ss? teille esit?n. Aluksi h?n nojasi taap?in tuolissaan puhuen v?syneen miehen tavoin; mutta v?hitellen h?n vilkastui.

Kirjoittaessani muistiin h?nen kertomustaan tunnen aivan liiankin selv?sti kyn?n ja musteen riitt?m?tt?myyden - ja ennenkaikkea oman kykenem?tt?myyteni - ilmituomaan sen tehoa. Otaksun lukijan seuraavan kyll?kin tarkkaavaisena, mutta h?n ei saata n?hd? puhujan kalpeita, vakavia kasvoja pienen lampun valokeh?ss?, ei kuulla h?nen ??nens? s?vy? eik? seurata h?nen ilmeittens? vaihteluja kertomuksen k??nteiss?.

Useimmat kuulijoista olivat varjossa, sill? tupakkahuoneen kynttil?it? ei oltu sytytetty, ja vain sanomalehtimiehen kasvot ja hiljaisen miehen jalat olivat valaistut. Aluksi me vilkuilimme silloin t?ll?in toisiimme, mutta luovuimme siit? pian ja katselimme yksinomaan puhujan kasvoja.