Chapter 4 No.4

Aikakulku.

"Viime torstaina kerroin muutamille teist? aikakoneen perusteista n?ytt?en teille itse koneenkin keskener?isen? ty?huoneessani. Siell? se on nytkin, hieman matkasta kuluneena tosin; yksi norsunluusauvoista on s?rkynyt ja er?s messinkipiena taipunut, mutta muuten se on varsin ehyt. Perjantaina toivoin saavani sen valmiiksi, mutta kun kone silloin oli jo melkein t?ydess? kunnossa, huomasin yhden nikkelitangoista t?sm?lleen tuumaa liian lyhyeksi, ja minun oli laitettava se uudestaan, joten kone vasta t?n? aamuna valmistui.

T?n??n kello kymmenelt? kaikkien aikakoneiden esikoinen alotti uransa. Tarkastelin sit? viel? viimeisen kerran, koettelin j?lleen kaikkia ruuveja, lis?sin viel? pisaran ?ljy? kvartsisauvaan ja istuuduin satulaan.

Luulenpa ett? itsemurhaaja, joka pit?? revolveria ohimollaan, aprikoi mit? seuraava hetki my?t?ns? tuo juuri niinkuin min? nyt. Otin liikkeelle panevan vivun toiseen ja jarrun toiseen k?teeni, painoin edellist? ja melkein heti sen per?st? j?lkim?ist?. Tunsin hoippuvani ja sitten jouduin putoamisen painajaistunteen valtaan, mutta katsoessani ymp?rilleni n?in laboratoorioni aivan ennallansa. Oliko jotakin tapahtunut? Hetken aikaa ep?ilin j?rke?ni, mutta huomasin sitten kellon. Vain hetkist? ennemmin, kuten minusta tuntui, se oli ollut suunnilleen minuuttia yli kymmenen; nyt se n?ytti l?hes puolta nelj??!

Heng?hdin syv??n; purin hampaani yhteen, tartuin molemmin k?sin liikkeelle panevaan vipuun, ja kumahtaen l?hti kone liikkeelle. Ty?pajani h?m?rtyi ja muuttui sitten pime?ksi. Rouva Watchet astui sis??n kulkien, ilmeisesti minua n?kem?tt?, puutarhaan viev?lle ovelle p?in. Luulen h?nen tarvinneen suunnilleen minuutin ajan lattian poikki kulkemiseen, mutta minusta h?n n?ytti raketin tavoin kiit?v?n halki huoneen. Painoin vivun sen ??rim?iseen asentoon. Y? saapui kuin lampun sammuminen, ja seuraavassa hetkess? tuli huomisp?iv?. Laboratoorio muuttui h?m?r?ksi ja utuiseksi himmeten sitten himmenemist??n. Mustana saapui seuraava y?, sitten p?iv?, y? taas, j?lleen p?iv? yh?kin nopeammin. Vy?ryv? kohina kuului korviini, ja sieluuni laskeutui kumma, mykk? h?mmennys.

Pelk??np? olevani kykenem?t?n kuvailemaan aikakulun merkillisi? aistimuksia. Erinomaisen ep?miellytt?vi? ne ovat. On juuri sama tunne kuin mink? keinun p?istikkainen heilahtaminen tuottaa. Lis?ksi oli minulla l?henev?n romahduksen hirve? aavistus.

Lis?tty?ni nopeutta, y? seurasi p?iv?? mustan siiven ly?nnin tavoin. Laboratoorion h?m?r? mielle oli kadonnut, ja min? n?in auringon nopeasti hyppiv?n taivaslaen poikki, minuutin ajassa suorittavan tuon matkan ja joka kerta merkitsev?n uuden p?iv?n. Otaksuin ty?pajani h?vitetyksi ja itse joutuneeni taivasalle. Minulla oli ep?selv? tunne siit?, ett? istuin jossakin korkealla, mutta kuljin jo liian nopeasti voidakseni erottaa mit??n liikkuvia esineit?. Hitaimminkin maassa ry?miv? etana sy?ksyi siksi nopeasti ohitse, etten voinut sit? huomata. Pimeyden ja valon v?l?htelev? vaihtelu oli eritt?in kiusallinen silm?lle. Pimein? hetkin? n?in sitten kuun nopeasti muuttuvan uudestakuusta t?ysikuuksi ja huomasin vain vilaukselta kiert?v?t t?hdet.

Pian sen j?lkeen jatkaessani matkaani yh? kasvavalla nopeudella, y?n ja p?iv?n v?r?htely sulautui yhdenjaksoiseksi harmaudeksi; taivas pukeutui ihmeelliseen tummaan sineen loistaen samalla auringonlaskun kirkkaissa v?reiss?. Harppailevasta auringosta muodostui tuliviiru, loistava kaari avaruudessa, kuusta himme?mpi, aaltoileva vy?; ja t?hdist? en voinut n?hd? mit??n muuta kuin siness? silloin t?ll?in himme?sti v?l?htelevi? kehi?.

Maisema oli sumuinen ja ep?selv?. Olin yh? t?ll? rinteell?, jolla taloni seisoo, ja takaa kohosi vuori harmaana ja h?m?r?n?. N?in puiden kasvavan ja h?yrytuprahdusten tavoin katoavan n?kyen milloin ruskeina, milloin vihrein?: ne kasvoivat, versoivat, v?risiv?t ja katosivat. N?in suunnattoman suurten rakennusten kohoavan ja unen lailla katoavan. Koko maanpinta n?ytti muuttuneen - se ik??nkuin suli ja virtaili silm?ini n?hden. Pienet osottimet koneen kulkunopeutta ilmottavissa tauluissa kiersiv?t ymp?ri yh? nopeammin.

Pian huomasin aurinkovy?n heilahtelevan yl?s alas p?iv?nseisauksesta toiseen, v?hemm?ss? kuin minuutin ajassa, joten siis kuljin minuutissa yli vuoden; ja minuutti minuutilta valkea lumivaippa v?ip?hti yli maailman kadoten j?lleen, ja sit? seurasi kev??n hele?, lyhytaikainen vehreys.

L?hd?n ep?mieluisat tunteet haittasivat nyt v?hemm?n ja sulautuivat lopulta jonkinlaiseksi hysteeriseksi hilpeydeksi. Huomasin tosin koneen k?mpel?n heilunnan, jonka syyt? en kyennyt selitt?m??n. Mutta mieleni oli liiaksi h?mmentynyt pit??kseen lukua siit?, ja niin min? jonkinlaisella mieleni valtaavalla vimmalla hillitt?m?sti heitt?ydyin tulevaisuuteen.

Aluksi tuskin ajattelinkaan pys?htymist?, tuskinpa ajattelin mit??n muuta kuin n?it? uusia aistimuksiani. Mutta pianpa mieless?ni syntyi uusi vaikutelmasarja, jonkinlainen uteliaisuus ja samalla ep?m??r?inen pelko, jotka lopulta valtasivat minut tykk?n??n. Mit? merkillisi? ihmiskunnan kehitysmuotoja, mit? ihmeellisi? edistysaskeleita meid?n alkeellisessa sivistyksess?mme saisinkaan n?hd?, ajattelin, jos joutuisin l?helt? katsomaan tuohon h?m?r??n maailmaan, joka silmieni editse riensi ja aaltoili. Ymp?rill?ni n?in suuria ja loistavia rakennustaidon tuotteita, jykev?mpi? kuin mitk??n oman aikamme rakennukset, ja kuitenkin ne n?yttiv?t v?lkkeest? ja usvasta kyh?tyilt?. M?enrinteell? n?in runsaamman vehmauden, jota ei h?irinnyt talven v?liintulo. H?mmennykseni harsonkin takaa n?ytti maailma hyvin kauniilta. Ja niin syntyi mieless?ni p??t?s pys?hty?.

Suurin vaara piili siin? mahdollisuudessa, ett? tapaisin jonkun kappaleen avaruudessa. Niin kauvan kuin kuljin suurella nopeudella, t?m? tuskin haittasi. Olin ik??nkuin ohentunut - liu'uin h?yryn tavoin vastaantulevien kappaleitten pienten lomien l?vitse! Mutta pys?htyess? voisin t?rm?t? tiell? olevaa estett? vastaan; silloin voisivat atoomini joutua niin l?heiseen kosketukseen tuon esteen atoomien kanssa, ett? seuraisi perinpohjainen kemiallinen vastavaikutus - mahdollisesti kova r?j?hdys, joka lenn?tt?isi minut koneineni ulkopuolelle kaikkia mahdollisia ulottuvaisuuksia - tuntemattomaan.

T?m? mahdollisuus oli tavantakaa tullut mieleeni konetta valmistaessani, mutta silloin olin hilpe?sti mukautunut siihen v?ltt?m?tt?m?n? uhkayrityksen? - yhten? niist?, joihin ihmisen on antauduttava. Vaaran nyt ollessa v?ist?m?t?n, en en?? n?hnyt sit? samassa valossa. T?m? johtui siit?, ett? kaiken t?ydellinen outous ymp?rill?ni, koneen merikipua aiheuttava s?rin? ja heiluminen ja ennenkaikkea alinomaisen putoamisen tunne olivat huomaamattani perinpohjin j?rkytt?neet hermostoani.

Vakuutin itselleni, etten voisi milloinkaan pys?hty?, mutta oikullisuuden puuskassa p??tin pys?hty? heti. K?rsim?tt?m?n narrin tavoin kumarruin jarrun yli, jolloin kone hillitt?m?sti keikahti ymp?ri, ja min? viskauduin p?istikkaa ilman halki.

Korvissani kumisi ukkosen jyrin?n kaltainen ??ni, ja lienen hetken aikaa maannut typertyneen?. Armoton raesade viuhui ymp?rill?ni, ja huomasin istuvani pehmoisella m?tt??ll? kumoon kaatuneen koneeni edess?. Viel?kin kaikki n?ytti harmaalta, mutta pian huomasin h?lyn korvistani kadonneen. Katsahdin ymp?rilleni. Olin pienen puutarhanurmikon tapaisella paikalla, jota rododendronpensaat ymp?r?iv?t, ja huomasin niiden sinipunervain ja purppuranv?risten kukkien kimpuissa putoilevan, rakeiden niit? piestess?. Kimmoavat, tanssivat rakeet leijuivat pilven? koneen yll? ja kiitiv?t savuna pitkin maata. Hetkess? olin kastunut l?pim?r?ksi. Kaunista vieraanvaraisuutta, mutisin, miest? kohtaan, joka on matkannut lukemattomia vuosia t?nne p??st?kseen.

Sitten juolahti mieleeni ajatus, ett? olin narri n?in j?tt?ytyess?ni kastumaan. Nousin yl?s ja katselin ymp?rilleni. Suunnattoman suuri, jonkinlaisesta valkeasta kivest? hakattu kuvapatsas h??m?tti ep?selv?n? samean rankkasateen lomitse rododendronien takaa. Mutta muusta maailmasta ei n?kynyt mit??n.

On vaikeata kuvailla tunteitani. Raesateen heiketess? n?in valkoisen kuvan selvemmin. Hyvin suuri se oli, sill? hopeakoivu kosketti sen hartioita. Se oli valkeata marmoria, hiukan siivellisen sfinksin muotoinen; mutta sen sijaan, ett? siivet olisivat olleet pystysuorasti sivuilla, ne olivatkin levitetyt siten, ett? sfinksi n?ytti lent?? liihottelevan. Paksun vaskenruostekerroksen peitt?m? jalusta n?ytti olevan pronssia. Kuvan kasvot sattuivat olemaan minuun p?in; sen sokeat silm?t tuntuivat tuijottavan minuun, ja huulilla v?rehti hieno hymy. Se oli pahasti rapautunut, mik? her?tti mieless? ep?mieluisan ajatuksen taudista.

Katselin sit? jonkun aikaa - puoliminuuttisen ehk? tai puolituntisen. Se n?ytti siirtyv?n eteenp?in tai vet?ytyv?n taaksep?in sen mukaan kuin rakeet ry?ppysiv?t sen edess? tihe??n tai harvemmassa. Lopulta irtautui katseeni siit? hetkiseksi, ja huomasin raeverhon jo kuluneen nukkavieruksi, sek? selkenev?n taivaan lupaavan p?iv?npaistetta.

Katsahdin j?lleen tuohon ry?miv??n valkeaan hahmoon, ja matkani uhkarohkeus selvisi ?kisti minulle kokonaan. Mit?h?n tulisikaan n?kyviin, kun tuo utuinen verho kokonaan vedett?isiin syrj??n? Mit? kaikkea lieneek??n tapahtunut ihmisille? Mit?h?n, jos julmuus olisikin muodostunut yleiseksi intohimoksi? Ent?p?, jos t?m?n pitk?n v?liajan kuluessa ihmisrotu olisikin menett?nyt inhimillisyytens? ja kehittynyt joksikin ep?inhimilliseksi, ep?miellytt?v?ksi ja musertavan voimakkaaksi? Min? n?ytt?isin heid?n silmiss??n joltain vanhan maailman villiel?imelt? - meid?n yhdenkaltaisuutemme t?hden vain sit? pelottavammalta ja vastenmielisemm?lt? - hirvi?lt?, joka viipym?tt? oli tapettava.

N?in jo toisiakin suuria haamuja - suunnattomia rakennuksia sokkeloisine suojelusmuureineen ja korkeine pilareineen. Mets?inen vuorenrinne n?kyi my?skin utuisen h?m?r?n? lientyv?n myrskyn lomitse.

Minut valtasi silmit?n pelko. Mielett?m?n? sy?ksyin koneeni luo ja yritin kaikin voimin saada sit? taas kuntoon.

Samassa auringon vasamat kiitiv?t halki ukkospilvien. Harmaa rankkasade sipaistiin syrj??n, ja se katosi aaveen laahustavien liepeiden tavoin. Sinisell? kes?taivaalla jokunen himmyt, ruskea pilvenhattara katosi n?kym?tt?miin. Suuret rakennukset ymp?rill?ni n?kyiv?t nyt selvin? kiilt?en sateen j?ljilt? ja valkeina r?yst?skouruille kasautuneista sulamattomista rakeista. Oloni tuntui niin turvattomalta oudossa maailmassa. Tunsin samaa mit? lintunen tuntenee kirkkaassa ilmassa, vaanivan haukan liidelless? sen yll?. Pelkoni kiihtyi raivoksi. Heng?hdin, purin hampaani yhteen ja k?vin j?lleen k?sin ja jaloin tuimasti kiinni koneeseeni. Ep?toivoisen ponnistukseni johdosta se taipui - ja k??nn?hti antaen leualleni aimo iskun. Toinen k?si satulalla, toinen vivulla seisoin siin? raskaasti l??h?tt?en valmiina nousemaan koneelleni j?lleen.

Mutta huomatessani n?in nopeasti voivani per?yty?, rohkeuteni palasi. Katselin uteliaammin ja v?hemm?n pelokkaana t?t? kaukaisen tulevaisuuden maailmaa.

Py?re?ss? aukossa korkealla l?hitaloa ymp?r?iv?ss? muurissa n?in joukon komeihin, pehmoisiin viittoihin puettuja olentoja. Hekin olivat huomanneet minut ja katselivat kaikki nyt minuun p?in.

Sitten kuulin l?henevi? ??ni?. Valkoisen sfinksin luona kasvavien pensasten lomitse n?kyi juoksevien olentojen p?it? ja hartioita. Er?s n?ist? poikkesi polulle, joka oikaisi sille pienelle nurmikolle, miss? min? koneineni seisoin. Se oli pieni - ehken nelj?n jalan korkuinen - olio purppuranpunaisessa tuunikassa, vy?t?isill? nahkavy?. Jaloissa h?nell? oli sandaalit tai puolikeng?t - en voinut selv?sti n?hd? kummatko. S??ret olivat paljaat polviin saakka, samoin oli p?? paljaana. Nyt vasta huomasin, miten l?mmin ilma oli.

H?n h?mm?stytti minua suurella suloudellaan ja kauneudellaan ja toiseltapuolen kuvaamattomalla heikkoudellaan. Nuo hehkuvat kasvot toivat mieleeni sen hivuttavan kauneuden, joka on m??r?tylle keuhkotaudin asteelle ominainen. H?net n?hdess?ni palasi luottamukseni, ja min? irroitin k?teni koneesta.