Chapter 7 No.7

Kirilin ja Atshmianov kiipesiv?t vuorelle polkua my?ten, Atshmianov j?tt?ytyi j?lkeen ja pys?htyi, mutta Kirilin astui Nadeshda Feodorovnan luo.

- Hyv?? iltaa! - virkkoi h?n tervehtien sotilaan tapaan.

- Hyv?? iltaa.

- Niinp? niin! - lausui Kirilin, katsoen taivasta kohden ja miettien.

- Mit? niinp? niin? - kysyi Nadeshda Feodorovna, oltuaan hetken vaiti ja huomattuaan, ett? Atshmianov piti heit? kumpaakin silm?ll?.

- Niinp? siis, - puheli upseeri verkkaan, - rakkautenne kuihtuu ennenkuin on ehtinyt kukkaan puhjeta, niin sanoakseni. Miten on t?m? ymm?rrett?v?? Oliko se teid?n puoleltanne keimailua tavallaan, vai pid?ttek? minua tyhj?ntoimittajana, jota kohtaan voi menetell? mielens? mukaan?

- Se oli hairahdus! J?tt?k?? minut! - lausui Nadeshda Feodorovna jyrk?sti, katsoen h?neen pelokkaasti t?n? ihanana, hurmaavana iltana ja kysyen itselt??n h?mill??n: "onko todella ollut hetki, jolloin tuo mies minua miellytti ja p??si niin l?heiseksi?"

- Niin vainen! - virkkoi Kirilin; h?n seisoi kotvan m?t??n puhumatta, mietti ja jatkoi: - Mit?h?n tuosta? Odottakaamme, kunnes tulette paremmalle p??lle, mutta toistaiseksi rohkenen vakuuttaa teille, ett? olen kunnon ihminen enk? salli kenenk??n sit? ep?ill?. Minun kanssani ei leikitell?! Hyv?sti!

H?n tervehti sotilaallisesti ja astui syrj??n, raivaten tiet? pensasten l?pi. Hetken kuluttua l?hestyi arastellen Atshmianov.

- T?n??n on kaunis ilta! - virkkoi h?n hieman murtaen armenialaiseen tapaan.

H?n oli koko pulska ulkomuodoltaan, k?vi muodinmukaisesti puettuna, k?ytt?ytyi luontevasti, kuten hyvinkasvatettu nuorukainen, mutta Nadeshda Feodorovna ei pit?nyt h?nest? sent?hden, ett? h?n oli velkaa t?m?n is?lle kolmesataa ruplaa; my?sk??n ei h?nest? ollut mieleen, ett? kekkereihin oli osalliseksi p??stetty puotilainen, ja h?nest? oli kiusallista, ett? Atshmianov l?hestyi h?nt? juuri t?n? iltana, jolloin h?nen sielussaan oli niin puhdasta.

- Kekkerit ovat onnistuneet ylimalkaan hyvin, - sanoi Atshmianov hetkisen vaitiolon j?lkeen.

- Niin, - my?nsi Nadeshda Feodorovna, ja ik??nkuin juuri t?ll? hetkell? olisi muistunut h?nelle mieleen, virkkoi h?n yliolkaisesti: - Niin tuota, sanokaapa siell? kaupassanne, ett? Ivan Andreitsh k?y n?in? p?ivin? suorittamassa ne kolmesataa ruplaa ... tai mink?verran sit? lienee.

- Olen valmis antamaan viel? kolmesataa, kunhan ette joka p?iv? muistuta tuosta velasta. J?tt?k??mme tuo proosa!

Nadeshda Feodorovna naurahti; h?nelle tuli mieleen naurettava ajatus, ett? jos h?n olisi ollut riitt?m?tt?m?n siveellinen ja tahtonut, olisi h?n hetkess? voinut vapautua velastaan. Jospa esimerkiksi t?lt? kauniilta, nuorelta houkalta panisi p??n py?r?lle! Kuinka se itse asiassa olikin naurettavaa, tyhm?? ja hurjaa! Ja h?n tunsi ?kki? halua hurmata, riist?? puhtaaksi, hylj?t? ja sitten katsoa, mit? tuosta tulisi.

- Sallikaa minun antaa teille yksi neuvo, - virkkoi Atshmianov arasti. - Varokaa Kirilini?. H?n kertoo kaikkialla teist? mit? kamalimpia juttuja.

- Minua ei huvita tiet??, mit? mikin aasinp?? minusta kertoo, - vastasi Nadeshda Feodorovna kylm?sti, ja h?net valtasi ?kki? levottomuus, ja naurettava ajatus pit?? tuota nuorta, kaunista Atshmianovia lelunaan oli kadottanut vieh?tyksens?.

- T?ytyy jo menn? alas, - sanoi h?n. - Minua kutsutaan.

Alhaalla oli kalakeitto jo valmiina. Sit? kaadettiin lautasille ja sy?tiin niin hartaasti kuin vain ulkoilmakekkereiss? on tavallista; ja kaikista maistui kalakeitto eritt?in hyv?lt?, ja kaikki olivat sit? mielt?, etteiv?t he olleet kotona milloinkaan sy?neet mit??n niin herkullista. Kuten t?llaisissa kekkereiss? on tavallista, sai ruokaliinojen, myttyjen, tarpeettomien, tuulessa liehuvien rasvaisten paperien paljous sellaista sekasotkua aikaan, etteiv?t osanottajat tienneet miss? kenenkin lasi ja leip?pala olivat; he kaatoivat viini? matolle tai polvilleen, pudottivat maahan suolaa, ja ymp?rill? oli pime? eik? nuotiokaan en?? loimunnut niin kirkkaasti eik? kukaan viitsinyt nousta heitt?m??n risuja tuleen. Kaikki joivat viini? ja Kostjalle ja Katjallekin annettiin puoli juomalasillista. Nadeshda Feodorovna joi koko lasillisen, sitten toisen, p?ihtyi ja unohti koko Kirilinin.

- Erinomaiset kekkerit, hurmaava ilta, - sanoi Lajevski riemastuen viinin vaikutuksesta, - mutta sittenkin pit?isin hyv?? talvea kaikkea t?t? parempana. "Majavainen kaulus hopeaisna pakkasessa loistaa."

- Kullakin oma makunsa, - huomautti von Coren.

Lajevskin tuli paha olla: selk?? paahtoi nuotiosta hohtava kuumuus, rintaa ja kasvoja von Corenin viha; ja t?m? viha, l?htien viisaasta ja s??llisest? miehest?, jolla luultavasti oli perusteellinen syykin vihata, alensi ja lannisti h?nt?, ja kykenem?tt? sit? vastustamaan h?n lausui mielistelev?ll? ??nell?:

- Min? rakastan intohimoisesti luontoa ja s??lin, etten ole luonnontutkija. Min? kadehdin teit?.

- Min?p? en s??li enk? kadehdi, - virkkoi Nadeshda Feodorovna. - En ymm?rr?, kuinka voi tosissaan ty?skennell? turilasten ja koppakuoriaisten tutkimisesssa sill? aikaa kun kansa k?rsii.

Lajevski kannatti h?nen mielipidett??n. H?n ei ollut yht??n perill? luonnontieteist? eik? sent?hden koskaan ollut voinut k?rsi? muurahaisten tuntosarvia ja torakoiden koipia tutkivien miesten mahtipontista ??nens?vy? ja viisasta, syv?mielist? ulkomuotoa, ja h?nt? oli aina suututtanut se, ett? n?m? ihmiset, tuntosarvien, koipien ja jonkin alkuliman (h?n oli ties miksi kuvitellut t?t? alkulimaa osterin muotoiseksi) nojalla ottavat ratkaistaksensa ihmisen alkuper?? ja el?m?? koskevia kysymyksi?. Mutta Nadeshda Feodorovnan sanoissa oli kuulostavinaan valhetta, ja vain intt??kseen vastaan h?n lausui:

- T?hdellist? eiv?t ole koppakuoriaiset, vaan johtop??t?kset!