Chapter 4 No.4

Diakoni oli varsin herkk? nauramaan ja nauroi vaikka kuinka mit?tt?m?lle asialle, niin ett? sai pistoksen ja oli nikahtua. N?ytti kuin h?n olisi rakastanut ihmisseuraa vain sen vuoksi, ett? ihmisill? on naurettavia puolia ja ett? heille sopii antaa lystikk?it? nimi?.

Samoilenkon h?n risti juoksijah?m?h?kiksi ja h?nen sotamiesapurinsa r??kysorsaksi, ja kerran, kun von Coren Lajevskista ja Nadeshda Feodorovnasta puhuessaan sanoi heit? koira-apinoiksi, oli h?n ihastuksesta ihan haltioissaan... H?n kiinnitti ahnaasti katseensa toisen kasvoihin, kuunteli silm?? r?v?hytt?m?tt?, ja ilmeist? oli, kuinka nauru t?ytti h?nen silm?ns? ja kasvot j?nnittyiv?t h?nen odottaessaan, milloin saisi remahtaa valloilleen ja nauraa l?k?hty?kseen.

- H?n on irstainen ja l?peens? turmeltunut olento, - jatkoi el?intieteilij?, ja diakoni, toivoen kuulevansa naurettavia sanoja, kiinnitti katseensa h?nen kasvoihinsa. - Tapaa harvoin sellaista raukkamaisuutta: ruumiiltaan h?n on hontelo, kivuloinen ja vanha, ja ?lylt??n h?n ei miss??n suhteessa ole paksua kauppiaanmuijaa kummempi, joka ei muuta tee kuin sy?, juo, makaa h?yhenpatjalla ja armastelee renki??n.

Diakoni purskahti j?lleen nauramaan.

- ?lk?? naurako, diakoni, - sanoi von Coren, - se on per?lt?kin typer??. Min? en olisi kiinnitt?nyt huomiota h?nen mit?tt?myyteens?, - lis?si h?n, ensin odotettuaan diakonin naurun lakkaamista, - olisin sivuuttanut h?net kokonaan, ellei h?n olisi niin vahingollinen ja vaarallinen. H?nen vahingollisuutensa ilmenee etup??ss? siin?, ett? h?nell? on naismaailmassa menestyst? ja h?n siis uhkaa lahjoittaa maailmalle j?lkel?isi?, tusinan verran Lajevskeja, yht? kivuloisia ja turmeltuneita kuin h?n itsekin. Toiseksi h?n on mit? suurimmassa m??r?ss? tartuntaa levitt?v?. Vistist? ja oluesta olen teille jo puhunut. Vuoden parin per?st? se p??see vallalle koko Kaukaasian rannikolla. Tied?tteh?n, kuinka kansan suuri enemmist?, olletikin sen keskikerros, luottaa sivistykseen, yliopisto-arvoihin ja kirjalliseen kieleen. Tehk??n h?n mink? konnuuden tahansa, kaikki uskovat, ett? se on hyv??, ett? sen t?ytyy niin ollakin, koska h?n on sivistynyt, vapaamielinen ja yliopistossa opiskellut. Lis?ksi h?n on kovaosainen, liika ihminen, heikkohermoinen, ajan uhri, mik? tietysti merkitsee, ett? h?nelle on kaikki luvallista. H?n on miellytt?v?, herttainen mies, suhtautuu niin suopeasti ihmisten heikkouksiin; h?n on puhelias, my?t?tuntoinen, sopuisa, ylpeydest? vapaa, h?nen kanssaan voi ryyp?t?, puhella rivouksia, hieman juoruillakin... Yhteinen kansa, joka uskonnon ja siveyden asioissa aina on taipuvainen ihmisjumaloimiseen, suosii enimmin niit? pikkujumalia, joilla on samanlaisia heikkouksia kuin sill? itsell??n. P??tt?k?? siis itse, kuinka laaja ala h?nell? on levitell? tartuntaansa! Lis?ksi h?n on jommoinenkin n?yttelij? ja sukkela teeskentelij? ja osaa mainiosti kutkutella ihmisten heikkoja puolia. Ottakaapa h?nen konstinsa ja temppunsa, esimerkiksi kuinka h?n puhuu sivistyksest?. H?n ei ole saanut oikean sivistyksen hajuakaan, mutta kuulkaapa, kuinka h?n julistaa: - "Sivistys on meid?t kokonaan t?rvellyt! Kuinka kadehdinkaan villikansoja, noita luonnonlapsia, jotka eiv?t sivistyksest? tied? mit??n!" On n?et ymm?rrett?v?, ett? h?n ennenmuinoin on koko syd?mest??n harrastanut sivistyst?, palvellut sit?, omaksunut sen perinpohjin, mutta se on muka uuvuttanut h?net, tuottanut h?nelle pettymyst? ja tuskaa; h?n n?hk??s on Faust, toinen Tolstoi... Schopenhaueria ja Spenceri? h?n kohtelee yliolkaisesti kuin koulupoikia ja taputtaa heit? is?llisesti olalle: mit? nyt muka Spencer? Tietysti h?n ei ole lukenutkaan Spenceri?, mutta kuinka somaa sent??n, kun h?n kevyeen, huolimattoman ivalliseen tapaansa puhuu naikkosestaan: - "H?n on lukenut Spenceri?!" Ja ihmiset kuuntelevat h?nt?, eik? kukaan huoli ymm?rt??, ett? semmoinen puoskari kuin h?n ei ole oikeutettu suutelemaan Spencerin keng?npohjia, saati tuohon tapaan puhumaan Spencerist?. Penkomaan sivistyksen juuria, repostelemaan auktoriteetteja, kukistamaan alttareja, heitt?m??n niihin lokaa ja narrimaisesti vilkuilemaan, vain puolustaakseen ja peitt??kseen omaa kehnouttaan ja siveellist? vajavaisuuttaan - semmoiseen kykenee vain ??rimm?isen itserakas, halpamainen ja katala elukka.

- Min? en k?sit?, Kolja, mit? sin? h?nest? oikein tahdot, - virkkoi Samoilenko ja silm?ili el?intieteilij??, ei en?? vihaisesti, vaan syyllisyytt? tuntien. - H?n on samanlainen ihminen kuin kaikki muut. Tietysti h?nell? on heikkoutensa, mutta h?n on kumminkin nykyajan aatteiden tasalla, hoitaa virkaansa, tuottaa hy?ty? is?nmaalle... Kymmenen vuotta takaperin palveli t??ll? asioitsijana muuan vanha ukko, ylen viisas mies... Niin, h?nell? oli tapana sanoa...

- Turhaa puhetta! - keskeytti el?intieteilij?. - Sin? sanot, ett? h?n hoitaa virkaansa. Mutta kuinka h?n sit? hoitaa? Ovatko tavat sen kautta, ett? h?n tuli t?nne, muuttuneet yht??n paremmiksi, virkamiehet yht??n s?ntillisemmiksi ja kohteliaammiksi? P?invastoin, yliopistosivistyksen saaneen miehen arvovallalla h?n on vain antanut kannatuksensa heid?n irstaisuudelleen. S?ntillinen h?n on vain kuukauden kahdentenakymmenenten? p?iv?n?, jolloin h?n saa palkkansa, kaikkina muina p?ivin? h?n vain tassuttaa tohvelit jalassa kotonaan ja koettaa olla sen n?k?inen, kuin tekisi Ven?j?n hallitukselle suurenkin hyv?nty?n sill?, ett? oleksii Kaukaasiassa. Ei, Aleksander Daviditsh, ?l? sin? h?nt? puolusta. Sin? olet ep?oikeudenmukainen alusta loppuun. Jos sin? todellakin h?nt? rakastaisit ja pit?isit l?himm?isen?si, niin ennen kaikkea et voisi olla piittaamatta h?nen heikkouksistaan, et niit? kohtelisi suopeasti, vaan koettaisit h?nen omaksi hy?dykseen tehd? h?net vaarattomaksi.

- Mit? tarkoitat?

- Tehd? vaarattomaksi. Koska h?n on parantumaton, voi h?net tehd? vaarattomaksi vain yhdell? tavalla...

Von Coren vet?isi sormellaan poikkipuolin kaulaansa.

- Tahi hukuttaa, sama se ... lis?si h?n. - Ihmiskunnan ja heid?n omat etunsa vaativat, ett? t?llaiset ihmiset ehdottomasti poistetaan.

- Mit? sin? puhut?! - jupisi Samoilenko, nousten seisoalleen ja kummastuneena katsellen el?intieteilij?n rauhallisiin, j?ykkiin kasvoihin. - Diakoni, mit? h?n puhuu? Oletko sin? j?rjill?si?

- Min? en vaadi kuolemanrangaistusta, - sanoi von Coren. - Jos sen vahingollisuus on todettu, niin keksik?? jokin muu. Jos Lajevskia ei sovi tuhota, niin erist?k?? h?net, riist?k?? h?nelt? persoonallisuus, pankaa h?net yleiseen ty?h?n...

- Mit? sin? puhut? - lausui Samoilenko kauhistuneena. - Pippuria, pippuria! - huudahti h?n sitten ep?toivoisella ??nell?, n?hdess??n, ett? diakoni s?i t?ytettyj? k??ryl?it? ilman pippuria. - Sin?, j?rkevimpi? miehi? mit? on olemassa, mit? sin? puhut?! Yst?v?mmek?, ylpe?, sivistynyt ihminen, pantava yleiseen ty?h?n!!

- Jos on ylpe? ja ryhtyy vastarintaan - niin rautoihin!

Samoilenko ei kyennyt virkkamaan sanaakaan ja liikutteli vain sormiaan; diakoni katsahti h?nen tyrmistyneihin, todellakin koomillisiin kasvoihinsa ja purskahti nauramaan.

- Lakatkaamme puhumasta siit?, - sanoi el?intieteilij?. - Sinun, Aleksander Daviditsh, on muistaminen vain se, ett? alkuaikoina oli ihmiskunta olemassaolon taistelun ja luonnollisen valinnan kautta suojeltu sellaisilta yksil?ilt? kuin t?m? Lajevski on; nyt sit?vastoin on kulttuurimme melkoiseksi osaksi heikontanut taistelua ja valintaa. Ja meid?n on itsemme pidett?v? huoli kivuloisten ja kelvottomien h?vitt?misest?, muuten uhkaavat Lajevskit lis??ntyess??n tuhota sivistyksen, ja ihmissuku rappeutuu aivan t?ydellisesti. Emme voi syytt?? siit? muita kuin itse?mme.

- Ellei selviydyt? muuten kuin ihmisi? hukuttamalla ja hirtt?m?ll?, - lausui Samoilenko, - niin hiiteen sitten sivistyksesi ja ihmissukusi! Hiiteen! Kuules mit? sinulle sanon: sin? olet perin oppinut, ylen j?rkev? mies ja is?nmaasi ylpeys, mutta sinulta ovat saksalaiset pilanneet p??n. Niin juuri, saksalaiset!

Aina siit? asti, kun Samoilenko l?hti Tartosta, jossa oli opiskellut l??ketiedett?, h?n oli vain harvoin n?hnyt saksalaisia eik? ollut lukenut ainoatakaan saksalaista kirjaa, mutta h?nen ajatuksensa mukaan l?hti kaikki paha politiikassa ja tieteess? saksalaisista. Mist? h?n sellaisen ajatuksen oli saanut, ei h?n itsek??n osannut sanoa, mutta lujassa se vain oli.

- Niin juuri, saksalaiset! - toisti h?n viel? kerran. - L?hdet??n juomaan teet?.

Kaikki kolme nousivat p?yd?st? ja otettuaan lakit p??h?ns? l?htiv?t pystyaidalla ymp?r?ityyn puistoon, miss? istahtivat vaaleiden vaahterain, p??ryn?- ja kastanjapuiden katveeseen. El?intieteilij? ja diakoni istuivat penkille pienen p?yd?n ??reen, Samoilenko heitt?ytyi juurista tehtyyn, leve?- ja loivaselk?iseen nojatuoliin. Palvelija toi p?yd?lle teevehkeet, hilloa ja pullon marjamehua.

Oli kova helle, kolmisenkymment? astetta varjossa. Polttava ilma oli ik??nkuin paikalleen j?hmettynyt, ja kastanjapuun oksasta maahan riippuva pitk? h?m?h?kinverkko uinui rentona liikahtamatta. Diakoni otti kitaran, jonka vakituinen paikka oli maassa p?yd?n vieress?, soinnutti sen ja lauloi hiljaisella vienolla ??nell?: "Seminaaripojat ne krouvin luona seisoi..." mutta vaikeni samassa kuumuuden t?hden, pyyhki hien otsaltaan ja loi silm?ns? polttavaa sinitaivasta kohti. Samoilenko torkahti; helteest?, hiljaisuudesta ja makeasta, p?iv?llisenj?lkeisest? unenhorroksesta, joka tuota pikaa valtasi kaikki h?nen j?senens?, h?n raukesi ja humaltui; h?nen k?tens? hervahtivat, silm?t siristyiv?t, p?? painui rinnalle... Melkein kyyneliin asti heltyen h?n tuijotti von Coreniin ja diakoniin ja mutisi:

- Nuori sukupolvi... Tieteen t?hti ja kirkon kynttil?... Katsoppas vain, pitk?liepeinen halleluja kohoaa p??piispaksi... Kukaties saamme viel? h?nen k?tt??n suudella... Sama se... Suokoon Jumala...

Kohta alkoi kuulua kuorsaamista. Von Coren ja diakoni joivat teens? loppuun ja l?htiv?t kadulle.

- Tuletteko taas laiturille merih?rki? onkimaan? - kysyi el?intieteilij?.

- En, kuumanlaista on.

- Menn??n minun asuntooni. Autatte postil?hetysten pakkauksessa ja kirjoitatte joitakin papereita puhtaaksi. Samalla juttelemme, mihin ty?h?n voisitte ajanvietteeksi ryhty?... T?ytyy tehd? ty?t?, diakoni. N?in ei k?y laatuun.

- Sananne ovat oikeat sek? loogilliset, - vastasi diakoni, - mutta laiskuuteni saa puolustuksensa nykyisen el?m?ni olosuhteista. Tied?tte itse, ett? aseman ep?m??r?isyys melkoisesti edist?? ihmisen haluttomuutta. Onko minut l?hetetty t?nne m??r?ajaksi vai ainiaaksi, sen Jumala yksin tiet??; min? oleilen t??ll? ep?tietoisena, vaimoni v?rj?tt?? viluissaan ja ik?viss??n is?ns? luona. Ja tunnustaa t?ytyy, kuumuudesta ovat aivotkin v?s?ht?neet.

- Lorua, - sanoi el?intieteilij?. - Kuumuuteen voi tottua, ja vaimotta el?m??n voi my?s tottua. Ei saa hemmoitella itse??n. T?ytyy pit?? itse??n kurissa.