Chapter 4 No.4

Oli paahtavan kuuma. Vankkurit, joissa meid?n matkustajamme istuivat, kulkivat aivan hitaasti pitkin paksuhiekkaista tiet?. Hiekka narisi py?r?in alla, ja Lotta ja Liisa, jotka olivat aivan paksulti hiess?, astuskelivat tyynesti ja hiljakseen askel askeleelta ja ny?k?yttiv?t p??t??n, h?nnill??n hosuen pois vihaisia k?rp?si?. Juhani istui l?isk?ytt?en niit? silloin t?ll?in laimeasti ruoskallaan, ja ukko Witt ?hkyi silloin t?ll?in: ?puh, puh!? kunnes piippu vihdoin putosi h?nen suustaan ja h?n vaipui uneen.

Ukko Swart oikoili haukotellen selk??ns?, kunnes vihdoin kuumuus sai vallan h?nenkin ylitsens?, h?n ny?k?ytti ja ny?k?ytti p??t??n, ja ennen pitk?? ilmaisi peloittavan kumea kuorsaaminen, ett? ukko Swart nukkui.

Kalle Witt huojahteli ja ny?kkyili, kunnes h?nen silm?luomensa tulivat niin painaviksi, ett? h?n asetti p??ns? is?ns? syliin ja nukkui. Ja Frits h?n ajatteli Doroteaansa ja mit? t?m? oli sanonut edellisen? iltana. H?n ajatteli mist? mahtaa johtua se, ett? kaksi ihmisraukkaa voi pit?? toisistaan niin sanomattomasti, ajatteli ja ajatteli, mutta ei voinut l?yt?? ongelmaansa selityst?, ja t?t? selityst? miettien h?n vaipui unen helmoihin. Ja h?n n?ki unta rakkaudesta ja onnesta ja Doroteasta-se oli ihana uni-he istuivat yhdess? k?sitysten ja Frits sanoi Dorotealle uudelleen j??hyv?isi?. Vain Juhani en?? oli valveilla. H?n hosui ruoskallaan pois k?rp?si? ja ?hkyi silloin t?ll?in, mutta kun jo koko seurue nukkui, ei h?nk??n en?? voinut helteen kiusausta vastustaa, vaan antoi hevosten menn? omin p?ins? ja sulki silm?ns?.

T?m?n havaittuaan sanoi Lotta Liisalle:

?Kuules, me tekisimme sangen tyhm?sti, jos nyt en?? astelisimme eteenp?in n?in omin p?in. Poiketkaamme tien syrj??n huvittelemaan v?h?n mets?ss?; miksi me t?ss? vaivaisimme itse?mme??

Ja Lotta poikkesi tielt? oikealle ja Liisa seurasi h?nt?. Tultuaan puiden varjoon he seisahtuivat ja j?ttiv?t vankkurit seisomaan kuumaan p?iv?npaisteeseen. He ahmivat suihinsa tuoretta, voimakasta ruohoa, ja heill? oli sanomattoman hauskaa, saatuaan narrata koko seuruetta.

Ukko Witt ja ukko Swart keinahtelivat sinne t?nne, Kalle makasi pitkinpuolin vankkureissa ja Frits poikkipuolin. Ampiaiset ja turilaat surisivat heid?n ymp?rill??n, ja h?vytt?m?t k?rp?set istuivat heid?n nenilleen, mutta makaajat ne vain hikoilivat ja pursuivat ik??nkuin heill? ei olisi ollut tuntoa laisinkaan.

Viile?ss? mets?ss? on kaikki niin hiljaista kuin keskell? y?t?. Tuuli huokuu keve?sti l?pi lehtien, se kuiskailee niin hiljaa, ik??nkuin tahtoen olla h?iritsem?tt? koko maailmaa, joka makaa unen helmoissa, unelmien vallassa. Hein?sirkat laulavat pehme?ss? sammalessa niinkuin sirkat kotituvan muurinraossa, p?hkin?pensastossa visertelee rastas vartijalauluaan, tikka napahuttaa kiinni ovet ja akkunat, jotta te saisitte maata rauhassa, ja k?ki kukahtelee kova??nisesti kuin vahtikoira kotopihalla! Ja kaukaa alkaa kuulua laulua kuin kotikyl?ss? my?h?isin? kes?iltoina...

Kaksi iloista ylioppilasta astuskeli esiin pitkin tiet? puiden v?list?. Ensin lauloi toinen heist? yksin??n; se laulu kuului rastaan laululta, mutta sitten kumppani yhtyi lauluun ja nyt se kohisi kuin kedon yli lent?v? myrsky.

He lauloivat villist? mets?st?, jossa ilo on korkealla kun otuksen ajo k?y ja mets? humisee ja huudot raikuvat.

He lauloivat tyynest? laaksosta ja vilvakkaasta viinist? ja punaisesta ruususuusta, joka oli niin suloinen suudella.

He lauloivat myrskyst? ja tuulesta ja hiljaisesta majasta, jossa mets?miehen kaunis lapsi uinuu ruususuisen helmoissa...

Kuinka kauniisti he lauloivatkaan! Mutta kun he tulivat paikalle, miss? vankkurit seisoivat, lakkasivat he laulamasta, ja molemmat viittasivat sormellaan makaajiin p?in, nauroivat ja kuiskuttelivat kesken??n.

?Mutta k?yk? se p?ins??? sanoi toinen.

?K?yk? p?ins?! Tulehan, niin hiivimme sinne!?

He hiipiv?t niin hiljaa kuin osasivat vankkurien luo, ja toisen irroittaessa vitjat vankkurin aisasta toinen riisui hevoset valjaista. Sitten he varovaisesti ottivat ohjakset Juhanin k?dest? ja nousivat hevosten selk??n, jotka n?yr?sti heit? totellen meniv?t syv?lle mets??n, varsat per?ss?. Kun he olivat tulleet niin pitk?lle mets??n, ettei heit? voinut n?hd? vankkureista, sitoivat he Lotan ja Liisan kiinni suureen p?hkin?puuhun, ja siin?k?s he sitten seisoivat ja nauroivat kepposelleen. Ne olivat aika velikultia, ne ylioppilaat!- Mutta he eiv?t tyytyneet viel? t?h?n; he poimivat taskunsa t?yteen pieni? kivi? ja savenpalasia ja hiipiv?t sitten er??n puun luo, jonka pisimm?t oksat ulottuivat miltei vankkurien yli. T?h?n puuhun he kiipesiv?t, toinen asettui oikealle, toinen vasemmalle, ja kun he olivat l?yt?neet sopivat paikat, joista heit? ei tihe?in lehv?in l?pi voitu huomata, kurottautuivat he ulommas ja t?ht?siv?t ukko Swartin nen?nk?rkeen. He l?iv?t vetoa, kumpi heist? ensin osaisi siihen, ja nyt alkoi piiritys, ik??nkuin jos Swart olisi ollut Sevastopoli ja h?nen nen?ns? joku sangen t?rke? varustus siin?. Kaikenlaisia hullutuksia ne k?lmit ja peijoonit sent??n keksiv?tkin!

Hei! nyt toinen heist? heitti ison savenpalan aivan vasten Swartin paksua, kaunista nen??. Swart s?ps?hti unissaan ja rupesi aivastamaan.

?Ei?, sanoi h?n unenp?pper?ss?, ?en min? siihen rupea. Emme me pelanneet nen?n n?pp?yksist?!? H?n oli pelaavinaan Schafkopfia. ?Vai niin, sin? tahdot pelata minun nen?ll?ni!?-ja samassa antoi h?n kolauksen Wittille, joka oli myyvin??n kauroja ja parhaillaan sitovinaan viimeisen s?kin suuta kiinni. Witt tarttui Kallea-joka makasi h?nen polvensa p??ll?-kauluksesta ja veti ja nyki siit? niin, ett? poika oli kuristumaisillaan; h?nen huulensa olivat jo siniset kuin ruiskukka. Ja Kalle t?ykk?si Fritsi?.

?Hyv?sti?, sanoi Frits, ?muista minua! Kahden vuoden kuluttua min? tulen takaisin, ja silloin me viet?mme h??mme.? Ja h?n kurotti k?tens? ukko Swartin ymp?rille ja suikkasi h?nelle suuta: ?Hyv?sti, armas Dorotea!?

Nyt rupesi Juhanikin liikahtelemaan. H?n veti k?ytt?, joka oli sidottu aisojen poikkipuun ymp?rille ja huusi: ?Noh, noh!? kunnes sai silm?ns? oikein auki: ?Mit? hiisi??, sanoi h?n, ?mit? t?m? on??

?Miss?s hevoset ovat?? huusi ukko Swart kauhistuneena.

?Miss?s hevoset ovat?? huusi my?s ukko Witt, ja Frits ja Kalle huusivat yhteen ??neen:

?Mit? t?m? on? Mihin hevoset ovat joutuneet??

?Ja varsat?, sanoi Swart. ?Mit? ihmeit? t?m? merkitsee? T?m?p? vasta kummallista! Miss? varsat??

?No, sanoi Juhani, ?ne ovat veijarit vieneet tammojen mukana.?

?T?m? on ik?v? juttu?, sanoi Witt. ?Mit? me nyt teemme, Swart??

?T?ss? on ollut silm?nk??nt?j?tempuilla pelins??, sanoi Swart. ?Yl?s jalkeille joka mies! Menk??mme kukin eri haaralle etsim??n.-T?m?p? vasta ihmeellist?!?

Ja nyt he porhalsivat kuin hullut pitkin mets??, huusivat ja kiljuivat Lottaa ja Liisaa, mutta eiv?tp? Lotta ja Liisa niin sanaa vastanneet. Oli meno ja meteli sellainen, ett? olisi voinut luulla paholaisen olevan liikkeell?. Kun he kaikki olivat kadonneet mets??n, laskeutui toinen ylioppilaista alas piilopaikastaan, ja tuossa tuokiossa h?n istui vankkureissa tutkimassa ev?skorien herkullista sis?lt??. Toinen laski alas puusta nuoran, johon maahantullut sitoi kiinni ev?skorit. Sitten hinasi toinen korit yl?s puuhun, ja nyt alkoi perinpohjaisempi ev?iden tarkastelu. Isonpuoleisen makkaran, astiallisen voita ja pitkulaisen s?mpyl?n he korjasivat talteensa. Kaikki seitsem?n ev?skoria he sitten ripustivat puun eri oksille, niin ett? se n?ytti kelpo joulupuulta, ja kun t?m? oli tehty, l?htiv?t he tiehens?, ja kauan kuului heid?n laulunsa et??lt?.

He lauloivat kuinka mets? on niin ihmeen ihana silloin kun koreja riippuu puussa ja talonpojat juoksentelevat yltymp?ri hevosten haussa. Peipponen, k?ki ja ylioppilas ovat kolme iloista lintua, jotka h?yhenist??n tunnetaan, he lauloivat. Miksi olitkaan, talonpoika, niin tuhma, ett? nukuit mets??n, jossa asuu niin monta kiusaa; siell? on pidett?v? silm?t auki, siell? on monta iloa ja hupia,-oi, mik? ihana, paksu makkara!

* * * * *

Mutta kukaan ei kuullut t?t? lystillist? laulua, sill? koko seurue juoksi ymp?ri mets?? hevosia hakien. He kurkistelivat joka soppeen, jokaisen pensaston he tarkoin tutkivat, ja lopulta osuivatkin he sille paikalle, johon veitikat olivat tammat vieneet. J?lleenn?kemisen ilo oli suuri; suru oli kuin poispuhallettu, ja kun hevosia taas valjastettiin, kummasteli ja kyseli koko seurue, kuinka tapaus oli ollut mahdollinen. Ja heid?n mielest??n oli suuri onni, ett? juuri niin tapahtui kuin tapahtunut oli.

?Onpas t?m? vasta hullua?, sanoi Swart, ?noin vain ilman muuta riisua hevoset valjaista. Min? vain en osaa t?t? k?sitt??!?

?Mit? hiisi?!? huudahti Kalle Witt, ?miss?s ev?skorit ovat??

?Poika, oletko sin? tullut hulluksi?? sanoi Swart. ?Mihink?s ne nyt olisivat joutuneet??

Swart meni vankkurien luo, mutta eip? h?nk??n n?hnyt koreja.

?Ei, nyt on taas paha merrassa! Nekin ovat poissa.?

?Ne ovat poissa, siin? olet vallan oikeassa?, sanoi Witt.

Juhanikin kurkisti vankkureihin ja totesi, ett? ev?skorit olivat poissa.

H?n katseli tyhmistyneen? paikkaa, miss? ne olivat olleet.

?Siunaa ja varjele!? huusi Swart, joka kurkisteli joka haaralle. ?Olemmeko me todellakin kaikki noidutut? Vai olemmeko tulleet hulluiksi? -Mutta katsokaas, tuollahan ne riippuvat puussa. Siell? ne riippuvat kaikki. Antakaa kun lasken: yksi, kaksi, nelj?-kuus-seitsem?n! Ne ovat kaikki tallella!?

?T?llaista min? en ole viel? el?ess?ni n?hnyt?, sanoi ukko Witt. ?En voi k?sitt?? t?t?.?

?T??ll? kummittelee, sill? hyv?. T??ll? rikeeraa paholainen joukkoineen?, sanoi Kalle Witt.

?T?ll? paikalla ei ole kaikki kuin olla pit?isi?, sanoi ukko Witt.

?Ei?, sanoi Juhani, ?kyll? t??ll? vehkeilee paholainen.?

?T?m? kaikki on minusta kuin unenn?k???, sanoi ukko Swart. ?Mutta jonkun teist? t?ytyy kiivet? puuhun.?

Frits sanoi, ettei h?n osannut kiivet?.

?Ja min? en my?sk??n voi kiivet??, sanoi Juhani. ?Minun rupee p??t?ni niin huimaamaan.?

Nyt t?ytyi Kallen panna uudet housunsa alttiiksi, ei auttanut muu. H?n kiipesi ja saikin ev?skorit onnellisesti alas-mutta kiilto h?nen keltaisista housuistaan oli poissa.

Kun he n?kiv?t kadottaneensa vain yhden makkaran, astiallisen voita ja s?mpyl?n, sanoi ukko Swart:

?On sent??n hyv?, ett? kaikki p??ttyi niin, kuin on p??ttynyt. Mutta t?st? jutusta me vaikenemme visusti kaikki, sill? muuten joutuisimme pilan esineiksi. Varsinkaan ei minun eukkoni pid? saada vihi? t?st?, sill? sitten min? en en?? saisi h?nelt? rauhaa. Kuuletkos, Frits! Sin? pid?t suusi kiinni, ymm?rr?tk?s??---

Pikkulinnut, jotka olivat n?hneet tapahtuman, kertoivat sen tovereilleen pitkin mets??, puulta puulle lent?en. Ja kun matkamiehemme ajoivat mets?n l?pi, kuului kaikkialta:

?Kuulkaapas, kuulkaapas! Swart ja Witt, Swart ja Witt. Niit? narrattiin. Varis ties, varis ties-tirlirlit. Koko mets? sen tiet??. Kas vain, kas vain! Witt, Witt-Witt-veijari!?

Ja k?ki kummasteli ja kukerteli.

Ja harakka nauroi ja n?rhi kirkui:

?Sep? oikein, se oikein!?

Ja kun he ajoivat ulos mets?st?, istui varis pet?j?n oksalla ja raakkui:

?Huraa, huraa! Ukko Swart, ukko Swart, jopa vain, jopa vain, jopa narrasivat!

Ja orapihlajapensastossa pellon laidassa lauleli rastas:

?Ei haittaa, ei haittaa, s??li housuja, keltahousuja!?

Ja vanha tarhap?ll? kiljui Wittille:

?Ukko Witt, ukko Witt, kello putos, uhuu, putos pensastoon, uhuu!?

Ja se oli totta, sill? kun Witt aikoi katsoa kuinka paljon kello oli, oli h?nen suuri taskunauriinsa poissa.

Kun he sitten vihdoinkin saapuivat majatalon pihalle, seisoi siell? oven edess? nelj? hanhea, ja ukko hanhi sanoi:

?Mit? tyhmyyksi?! Kuka k?skee nukkumaan avoimella maantiell?!?

Ja kolme tyhm?? naarashanhea rupesi my?s huutamaan:

?Kuka antaa itse??n niin narrata, kuka vain, kuka vain!?