Chapter 10 No.10

Doroteasta tuntui kuin kellot olisivat tuoneet tervehdyksen h?nen ?idilt??n. H?n nousi hiljaa tuoliltaan, suuteli pikkusiskoja ja silitti sek? Miinan ett? Triinan vaaleita kutreja.

?Nyt saatte menn? ulos leikkim??n?, sanoi h?n. ?Kysyk?? k?elt? kuinka monta vuotta te saatte el??, poimikaa voikukkia, tehk?? niiden varsista pitki? ketjuja ja puhaltakaa kukista untuvia ja kysyk??: mit? kello on? Leikkik?? nyt vaan, min? menen kirkkoon.?

Lapset juoksivat iloisina ulos ja Dorotea otti hyllylt? virsikirjansa, jonka h?n oli saanut pastorilta rippikoulusta p??stess??n. Silloin oli Swartin em?nt? lahjoittanut h?nelle kakun, jonka h?n itse toi lukkarin taloon. Yst?v?llisesti h?n oli katsellut Doroteaa ja sanonut: ?Sellaisesta rippikoululapsesta min? pid?n; min? pid?n sinusta Dorotea, enemm?n kuin kaikista muista.?

Mutta nyt-nyt oli kaikki toisin.

Kun Dorotea eilen kulki l?pi kyl?n, tuli Swartin em?nt? h?nt? vastaan. Dorotea tervehti yst?v?llisesti, mutta eukko k??nsi h?nelle selk?ns? eik? vastannut sanaakaan. Dorotea oli v?h?ll? itke? ajatellessaan tuota tapaamista.

Surullisena otti h?n virsikirjan k?teens?, otti arkusta huivinsa, joka oli ensim?inen, mink? h?n itse oli ansainnut, ja joka senvuoksi oli h?nelle niin rakas. Sitten h?n meni lieden luo katsomaan, paloiko valkea oikein, ja t?m?n tehty??n h?n meni avaamaan ovea Ilolle, joka raapi ovea haluten p??st? ulos juoksentelemaan, ja haukkuen riensi koira pois lasten luo.

Dorotea meni kirkkoon. Kuinka maailma t?n??n oli kaunis! Kuinka ihanat olivat puutarhat ja pellot, joilla kukkaset ja lehv?t kilvan levitt?ysiv?t auringon suudeltaviksi. Koko luonto n?ytti olevan sunnuntaivaatetuksessa. Siin? oli kyl? viheri?in puiden suojassa, tuolla s?iv?t lehm?t paksussa ruohostossa, t??ll? aaltoili vilja vienon tuulenhengen k?ydess?, kaikki oli niin raitista, tuoretta ja juhlallista. El?m? on ihana! kaikui n?kym?t?n soitanto h?nen ymp?rill??n ja h?nen syd?mess??n, el?m? virtasi h?nt? vastaan kukkaskedoilta ja hiilakkaan siniselt? taivaalta. Kaikki oli hiljaista ja odottavan rauhallista, juuri kuin kirkossa silloin kun pappi alkaa saarnata.

Pois h?lveni Dorotean suru.

H?nest? tuntui kuin olisi h?n viel? ollut lapsi, ja istunut kirkonmuurin takana, jossa auringonpaiste levisi yli hiljaisten hautain; h?nest? tuntui kuin olisi h?n istunut viheri?ll? kukkanurmella itsekseen, lukenut lapsenv?rssyj??n, laulanut kilpaa lintujen kanssa tai iloisen karitsan tavoin juossut ymp?ri ketoa kooten kauniita kivi? tai poimien kukkia seppeleeksi tai kuin olisi h?n katsellut yl?s sinitaivaan korkeuteen, jossa valkeat pilvet vaeltelivat.

Kuinka onnellinen h?n oli!

H?n oli melkein unohtanut olevansa matkalla kirkkoon, h?n oli v?h?ll? heitt?? virsikirjansa perhosen j?lkeen, joka lensi h?nen ohitsensa, h?n oli niin onnellinen ja iloinen; h?n oli melkein kuin lapsi ajatuksiltaan ja mielelt??n.

Silloin tuli Swartin em?nt? tiet? pitkin k?dess??n virsikirja ja nen?liina.

Kun Dorotea n?ki h?nen tulevan, meni h?n h?nt? vastaan ja sanoi yst?v?llisesti:

?Hyv?? huomenta!?

?Anna minun olla rauhassa?, murahti eukko ?re?sti. ?Mene tiehesi ja anna minun olla rauhassa!?

Kauas pakeni nyt ilo Dorotean syd?mest?. Swartin em?nn?n sanat sen karkoittivat. H?n vet?ytyi pois em?nn?n l?heisyydest? ja l?ksi hiljaa, kyyneleet silmiss??n, astumaan vanhaa kirkkoa kohti.

Poissa oli nyt kaikki luonnon ihanuus.

Swartin em?nt? p?yhisti itse??n ja astui l??h?tt?en eteenp?in, p?? pystyss? ja nen? viel? enemm?n pystyss?, niin ett? auringon s?teet kutkuttivat h?nen sieraimiaan pakottaen h?net aivastamaan.

Mutta tultuaan kirkon portille voitti Dorotea surunsa. H?n meni ujona eukon luo ja sanoi syd?mellisesti:

?Hyv? em?nt?, sanokaa mill? olen rikkonut teit? vastaan, jotta voisin pyyt?? teilt? anteeksi??-h?n tarttui eukon k?teen, ja t?m? seisoi siin? l??h?tt?en, saamatta sanaakaan suustaan-?olettehan te aina ollut minulle niin hyv? sek? hyvin? ett? pahoina p?ivin?! ?lk?? antako minun t?ll? tavoin seista edess?nne; min? tahdon mielell?ni luulla, ett? vika on minussa, mutta nyth?n olemme menossa kirkkoon, ja kuinka voimme rukoilla Jumalaa, ellei meill? ole rauhaa syd?miss?mme??

?Mit?? Rukoilla? Min?k??? sanoi eukko vet?en k?tens? Dorotean k?dest?. ?Min? voin rukoilla miss? min? vain tahdon, ei minua siit? mik??n est?. Mutta helposti voi tapahtua, ett? rehelliset ihmiset k??nt?v?t selk?ns? sellaiselle kuin sin? olet, joka teet kaikenmoisia konsteja saadaksesi rikkaan miehen ja p??st?ksesi talon ja tavarain omistajaksi. Sinun is?si ja minun mieheni ovat naapuruksia?-h?nen ??nens? oli kuin k??rmeen s?hin??-?muusta tuttavuudesta min? en tahdo tiet?? mit??n.- Tuommoinen k?yh? lukkarin siki?! Niin....?

H?nen t?ytyi vaijeta, sill? kirkkoherra meni juuri heid?n ohitseen. H?n oli kuullut, mit? eukko sanoi.

Kirkkoherra oli vakava mies; h?n loi silm?ns? Doroteaan ja pudisti p??t?ns?, mutta meni kirkkoon sanaakaan sanomatta, ja Swartin em?nt? seurasi h?nt? l??h?tt?en.

Ent? Dorotea? Koko h?nen ruumiinsa vapisi ja h?pe?n puna nousi h?nen poskilleen. Koko kirkkotarha alkoi py?ri? h?nen silmiss??n; h?n olisi tahtonut vaipua syv?lle maan poveen. Mutta kirkkoon ei h?n mill??n muotoa tahtonut menn?. H?n meni kotiin, polvistui vuoteensa viereen ja tahtoi rukoilla, mutta kaipasi sanoja. H?n tahtoi itke?, mutta ei voinut. H?nen syd?mens? oli pakahtumaisillaan surusta ja h?nen kurkkunsa melkein puristui kokoon. H?nell? ei ollut lepoa eik? rauhaa; h?n heitt?ytyi tuolille noustakseen heti k?velem??n levotonna edestakaisin lattialla. Niin painoi h?nt? h?v?istys.

H?nen uskollinen rakkautensa olisi siis vain rakkautta rahaan!

Mutta myrsky asettui, ja valons?de loisti h?nen sieluunsa. H?n muisti raamattunsa, otti sen alas hyllylt?, istui p?yd?n ??reen ja avasi kirjan. Sattumalta aukeni se paikka, jossa kuvataan Vapahtajan k?rsimyksi?. Alussa oli h?nen mielens? viel? kiihdyksiss? ja kirjaimet meniv?t sekaisin h?nen silmiss??n. Mutta sitte h?n luki:

?Ja he sylkiv?t h?nt?, ottivat ruovon ja l?iv?t h?nt? p??h?n.?

Silloin tyyntyi h?nen mielens?. Kyyneleet alkoivat valua h?nen poskilleen, irroittaen h?net tuskansa kahleista.

H?n meni tyyntyneen? askareihinsa, pani p?iv?llisruuan tulelle, ja kun ruoka oli valmis, kutsui h?n pikkusiskot sis?lle.

Nyt h?ness? ei en?? voinut huomata mit??n erikoista; ainoastaan silm?t olivat v?h?n punaiset.

Kun sitten lukkari tuli kirkosta, silitteli h?n Doroteaa poskelle, katsahti h?nen silmiins?, ja kun tytt? ujona loi silm?ns? alas, suuteli is? h?nt? hiljaa ohauksille.