Chapter 3 No.3

Molemmat asioitsijat astuivat etehiseen. Ilma siell? oli kaupungin vanhassa osassa tavallisen Viipurin-ilman mehua. Haisi homeelle ja kostealle, kuten ainakin kolmannentoista vuosisadan linnassa. Laveata, kohtalaisen siisti? porrask?yt?v?? my?ten astuttiin yl?s isoon konttorisuojaan, jonka pitk?puoli oli varustettu useilla ikkunoilla, jotka kaikki k??ntyiv?t pohjoiseen. Kuusi isoa kalttop?yt?? seisoi, kuten percheron hevoset hinkaloissaan, suojan pitk?ll? sein?ll?, kiilloitettujen mahonkipuisten ristikkojen v?lill?. P?ytien selk?m?t olivat sanomalehtien ja lukemattomien kirjetten peitt?min?.

Jotkut yksin?iset k?rp?set huvensivat aikaansa ja karkoittivat n?l?npuremat surisemalla ja hyppim?ll? harsoverhoisesta kaasuvarresta riippuvan paperipalasen ymp?rill?.

Konttorihuoneisto oli tyhj?, paitsi prokuuran kirjoittajan sija. Tuolla ylh??ll?, korkealla istuimellaan ratsasti tuo v?sym?t?n laskukone Sch?nfeld, selaillen isoja mollinahkaan sidottuja folianttejaan, verraten hintaluetteloja ja kirjeit?, huomioonsa ottamatta noita kahta sis??n astuvaa. Matti ja Veikkoliini saivat h?iritsem?tt? odottaa ovella hyv?n aikaa.

Viimein kuultiin askeleita, ja tuskin sai Veikkoliini sanotuksi: "h?n se on", ennenkuin ovi aukeni ja sis??n astui Emil herra, laihana ja kalpeana, puettuna siniseen "pitsakki" nuttuun, jonka povitaskusta surureunainen nen?liina ?lykk??sti pisti ulos. Nyt karkasi herra Sch?nfeld seisaalle, muodosti sile?ksi ajetun naamansa simaiseen hymyyn ja lausui murtevalla ruotsinkielell?:

- Kuinka herra konsuli voi?

Tuo niin sanottu konsuli n?ytti levottomalta.

- Valitettavasti en oikein hyvin, vastasi h?n. Mutta mitenk? on, Sch?nfeld, oletteko ehtinyt katsella kirjoja, ja mink?lainen on tulos...?

- Herra konsuli, tulos ei ole hyv?, vastasi toinen vakavasti ja matalalla ??nell?. Mutta t??ll? on ihmisi? konttorissa.

Emil Blume k??nn?hti itsens?. H?nen raukeat silm?ns? ja veltot piirteens? elehtyiv?t ?kki?.

- Mit? miehi? nuo on? kysyi h?n.

- Toinen on meid?n vanha asioimisyst?v?mme, tukkienostelija Veikkoliini, vastasi Sch?nfeld hymyillen ja pannen erityist? painoa m??r?yssanalle. Toista en tunne. Parasta olisi kai, jos herra konsuli itse puhuisi heid?n kanssansa.

Emil herra teki niinkuin neuvottiin. H?n puhutteli Veikkoliini? samalla alentuvaisesti ja ammattiveljellisesti, ojensipa viel? h?nelle valkoisen kapean k?tens?kin.

- Min? olen Emil Blume, uusi is?nt?, koetan t?ytt?? is?ni sijan asiain hoidossa. Se on kyll? vaikeata, mutta luotan h?nen vanhoihin apulaisiinsa. Kuinka Veikkoliini jaksaa, ja kuka on toverinne?

- Kiitoksia kysym?st?, kyll?h?n terveen? nyt ollaan; t?m? t??ll? on muutoin se Matti Kiiskil? Pielisj?rvelt?.

- Mik? mies Kiiskil? on? kysyi herra Emil k??ntyen j?ttil?isen puoleen.

Matti h?mm?styi t?mm?isest? kysymyksest?. Koko ik?ns? oli h?n ollut Blumen v?ke?. Nelj?toista kes?? oli h?n kuljettanut Luumen, Pluumen eli Spluumen -mink? nimisen? t?m? kauppahuone oli tunnettu koko Karjalassa - nelj?toista vuotta oli h?n kuljettanut heid?n lauttojaan ja lossejaan, maksanut mets?nmyyjille ja uittajille kauppahuoneen rahoja kymmeni? tuhansia, nostanut palkkansa, ja nyt t?m? herra Blume ei tiet?nyt, kuka h?n oli.

Matin t?t? itsekseen kummastellessa, vastasi Veikkoliini:

- H?n on Vellamon kuljettaja.

- Mink? Vellamon?

Matin alaleuka painui velttona alas. Blume ei tuntenut omaa, tammista, tasasaumaista, haaksirikkoutuneesta ven?l?isest? kruununaluksesta rakennettua Vellamoaan. Paljaalta kummastukselta ei h?n nytk??n ehtinyt vastata ennen Veikkoliini?.

- Vellamo on yksi teid?n, kauppahuoneen losseja. Kiiskil? on kuljettanut sen sek? tusinan muitakin lankuilla lastattuja losseja Uuraaseen. H?n on nyt paluumatkalla Suikkilan sahalle. H?n se on, joka ensi talvena tulee johtamaan tuota isoa mets?nhakkausta Pallasvaaran ja Naulamaan er?maissa.

- Vai niin! Mit? muuta kuuluu sahalta, mitenk? mets?nostot sukeutuvat?

Veikkoliinin laihat kasvot, jotka aamullisesta mielenliikutuksesta saakka olivat n?ytt?neet v?syneilt? ja veltoilta, elehtyiv?t nyt, ja valppaan tarkkaavaisuuden ilme kuvautui niihin.

- Hinnat ovat nykyj??n ulkomailla alhaalla, sanoi Veikkoliini tutkien, mutta tiet??h?n herra, herra ... herra sen paremmin kuin min?.

- Niin, kyll? sen tied?n, sanoi nuori Blume miettiv?isest?. Mutta niiden ei pit?isi en??n aleta, sanoo herra Sch?nfeld. Ja luoden apua pyyt?v?n katseen herra Sch?nfeldiin lis?si h?n:

- Miten on, luulenpa uskaltavamme ostaa mets?? taas, vai mit? ajattelette, herra Sch?nfeld? Kruunu on hakattavaksi leimauttanut kaksikymment? tuhatta puuta jossain Pielisj?rven takana; eik? Veikkoliini tahtoisi tavallisesta palkkiosta ottaa selkoa, mink? arvoinen se mets? on?

Ennenkuin herra Sch?nfeld ehti sekaantua keskusteluun, sanoi

Veikkoliini:

- T?m? mies on juuri silt? seudulta, miss? mets?huutokauppa on pidett?v?; h?nell? itsell??nkin on v?h?inen mets? tuolla Pielisj?rven seudulla, ja h?n aikoo juuri kysy?, mit? herra Blume voisi siit? tarjota.

- Niin, herra Sch?nfeld, mit?h?n nyt sopii tarjota? kysyi nuori

Blume.

Herra Sch?nfeld, kyn? korvansa takana, tuli nyt aidakkeelle. Molemmat herrat kumartuivat konttorip?yt?? vasten ja alkoivat ahkerasti laskemaan, josta Veikkoliini saattoi p??tt??, ett? Sch?nfeld tahtoi maksaa niin v?h?n, kuin suinkin oli mahdollista, tahi melkeinp? ei mit??n. Puutavaran hinnat olivat alenneet Englannissa, ruotsalaiset ja norjalaiset tarjosivat kaikkien mahdollisten hintojen alle.

Lopputuloksena oli se, ett? Veikkoliini otti tutkiaksensa mink?lainen mets?n asema oli, mink? arvoinen mets? oli, ja lopullisesti sopiaksensa hinnasta ei puulta vaan koko mets?st?, ja sen mukaan voitaisiin sitte toimia.

- Onko Veikkoliinilla muuta sanottavaa?

- Olisihan kyll? sit?kin, vastasi h?n arvelevaisesti, silitt?en kerta kerralta leukaansa. Kysyisin n?yrimm?sti, voinko saada mit? minulla on Teilt? saatavana.

Blume loi pikaisen levottoman silm?yksen herra Sch?nfeldiin.

Veikkoliini huomasi h?nen levottomuutensa, mutta n?ytti itse tyynelt? ja selitt?m?tt?m?lt? tavallisuutensa mukaan.

- Katsokaa, sanoi h?n, olen aikonut ostaa v?h?n maata nyt, kun hinnat ovat halvat, ja tahtoisin sent?hden - - -

- Niin, tietysti, herra Sch?nfeld - ja nuori Blume k??ntyi ensimm?isen konttorimiehens? puoleen, - laske selville Veikkoliinin saatava.

Veikkoliini otti esille kuluneen muistiinpanokirjansa.

- Se on 7,800 markkaa, sanoi h?n vitkaan, pannen korkoa summalle.

- Niin, se k?y yhteen, sanoi konttorinp??llikk?. Rahat ovat kyll? pantuina liikkeeseemme ilman irtisanomisaikaa, mutta eih?n suinkaan Veikkoliini niit? heti tarvitse?

- Kyll?h?n min? ne tarvitsisin niin pian kuin mahdollista.

- No niin, siin? tapauksessa maksetaan ne teille kahden kuukauden per?st?, sanoi herra Sch?nfeld p??tt?v?isesti.

Veikkoliini n?ytti arvelevaiselta ja silitti taas leukaansa monta kertaa. H?n oli n?ht?v?sti kahdella p??ll?.

- Vai niin, kahden kuukauden per?st? siis. Maksetaanko rahat

Suikkilan sahalla, vai kuinka?

- Tietysti Suikkilan sahalla, tahi miss? vain tahdotte. Ja Blume laski molemmat miehet menem??n jotenkin jyrk?sti hirsienostelijan mielest?.

Veikkoliini ja Kiiskil? meniv?t ulos. Kahta tuntia my?hemmin l?hdettiin matkalle pohjaanp?in. Mutta n?in? kahtena tuntina kuljeskeli Veikkoliini huolestuneena. Olisiko kuitenkin jotain per?? siin?, ettei kauppahuone Blume en??n ollut niin vankka kuin ennen. Varmistuakseen asiasta k?vi h?n etsim?ss? vanhaa yst?v??ns? Sergei Feodorovitschia, mutta t?m? ei ollut kotona.

Matka Kiiskil??n oli pitk?llinen. Saimaan kanavaa yl?sp?in vetiv?t hevoset heid?n proomujaan. Avaroilla vesill? olivat kauppahuoneen hinausvenheet k?ytett?vin?, mutta ei aina. Suuria varastoja piti viel? muutaman viikon kuluessa kuljetettaman alas Uuraaseen, ja h?yryt olivat alinomaisessa ty?ss?. Paikoittain t?ytyi sent?hden varppaamalla, purjehtimalla tahi soutamalla p??st? eteenp?in, taikka maattiin paikoillaan. T?ll? ajalla ei Veikkoliini sanallakaan kajonnut mets?kauppaan. Ei Mattikaan puhunut asiasta, koska h?n ei tahtonut n?ytt?? liian hetaalta; h?n muisti vaimonsa neuvoa.

Veikkoliini istui joka p?iv? tuntim??ri? proomun ahtaassa kastarissa laskemassa ja kirjoittamassa.

Istuen oikein taidepajan valossa, joka kirkkaana ja puhtaana lankesi h?nen kasvoillensa, k?sillens?, toimi- ja konttorikirjoihinsa, j?tt?en muut esineet puolih?m?r??n, olisi h?n n?in ollut oivallinen kaava hollantilaiselle laatumaalarille. H?nen kovat, ik??nkuin vaskeen piirretyt kasvonsa, vaaleat selitt?m?tt?m?t silm?ns?, j?ntev?t k?tens?, kaikki esitti sis?llisen voiman ja valppaan ?lyllisyyden kuvan. H?n vertasi muistiinpanojaan, laski ja arvioitsi. Ja ennenkuin sahalle tultiin, oli h?nell? asia selvill?. Jos niit? hintoja, joita nyt maksettiin Englannissa, Ranskassa ja Hollannissa, verrattiin siihen, mit? kauppahuone Blume viime aikoina oli maksanut mets?st??n ja sahoistaan, niin oli p?iv?n selke??, ett? liike ei voinut kauan kannattaa. Ja jos hinnat ensi kev??n? viel? enemm?n alenisivat, piti kauppahuoneen olla vankka pysy?ksens? pystyss?.

Mutta oliko kauppahuone vankka? Syit? oli kyll? vastata t?h?n kysymykseen kielt?m?ll?. Kun Veikkoliini liitti toisen toiseen ja muistellessaan ettei h?nen rahojaan heti h?nelle maksettu, k?vi h?n levottomaksi. Olivatko h?nen ty?ns? hedelm?t siis ep?varmat? - Mutta toiselta puolelta, voisiko kauppahuone Blume olla ep?vakaa? Ei, se ei voinut olla mahdollista, satavuotinen, vankka, arvossa pidetty, luotettava kauppahuone - ja kuitenkin? Mitenk? h?n saisi varman tiedon siit?, t?ydellisesti, selv?sti, luotettavasti varman tiedon? H?nen t?ytyi se saada, maksakoon mit? tahansa.

Er??n? iltana, kun syksytuuli oli kovasti ravistellut proomua, sanoi h?n "Vahvalle Matille": t?n?-y?n? makaamme Puumalan kyl?ss?, min? tahdon nukkua kyll?kseni yhden y?n. En kauemmin kest? t?t? jyskytyst? proomussa.

- Niinkuin Veikkoliini tahtoo, vastasi Matti.

Puumalassa laskettiin siis ankkuriin, ja matkustajat meniv?t maihin lev?t?ksens? ison kyl?n tilavassa keskievarissa. Veikkoliini k?veli synkk?n? kyl?ss? koittaen varovaisesti kyl?n kauppiailta ja liikemiehilt? urkkia, olivatko h?nen ep?ilyksens? mielikuvituksen luomia, tyhji? houreita, vai oliko niiss? per??. H?nen kysymyksens? olivat kuitenkin niin hienoja, ettei kenk??n niit? k?sitt?nytk??n. Ja koska tavallisesti on niin, ett? luulemme mit? mielell?mme tahdomme luulla, tunsi Veikkoliini itsens? levollisemmaksi, ja hiukan h?peiss??n itsest??n, ep?ilyksist??n ja mielikuvituksistaan, meni h?n levolle.

H?nen maattuaan sike?sti ja tuskaisia unia n?kem?tt?, her?tti h?net auringon noustessa ep?selv?, yksitoikkoinen jupina. H?n ei laisinkaan muistanut miss? h?n oli, nosti varovaisesti p??t??n ja katseli t?hystellen ymp?rilleen.

Ja katsos, ikkunan edess?, mihin aurinko heitti jyrke?piirteisen, kellerv?n valoneli?n tupaan, makasi mies kyykistyneen? vanhalla kuluneella viheli?isell? matolla. H?nen vieress??n oli laattialla kirjaeltu lakki. H?n taivutteli kaljua p??t??n, joka oli paljaaksi ajettu, niin ett? iho tummansinisen? n?kyi, ja korvat loistivat punaisina auringonvalossa, seitsem?n kertaa laattialle, ja nousi sitte taas aamun valon vallassa. H?nen mustat silm?ns? tuijottivat it??np?in harrasta intoa hehkuvina. N?ytti silt?, kuin katsoisivat ne kaukaiseen et?isyyteen, sadan maan ja sadan j?rven taakse, miss? onnen ja autuuden kruunu oli saavutettavissa. Kummallisia sanoja, "Medsjid ei kooran, Medinet en Neebe" l?ksi kuiskinana h?nen ter?v?huulisesta suustaan.

Yh? nopeammin liikkui h?nen huulensa, yh? innokkaammin mies kumarteli. Nyt nosti h?n k?tens?, pani ne, t?ynn?ns? kunnioitusta, rinnalleen, seisoi hetkisen ??net?nn?, loi silm?ns? taivaaseen, niin ett? silm?nvalkeainen n?kyi. Sen j?lkeen otti h?n laattialta py?re?n lakkinsa, k??ri yhteen viheli?isen mattonsa, pisti sen suureen nahkapussiin ottaen samalla esille v?h?n sipulia, suolaa ja leip?? sek? alkoi aamustella.

Nyt nousi Veikkoliini, haukotteli ja liikutti j?seni??n; toinen ei n?ytt?nyt edes huomaavan h?nt?.

- Hyv?? huomenta, vieras, kuinka asiat k?yv?t?

- Kiitoksi, vastasi tataarilainen, ei paljo hyvin. Olen t?m? vuosi l?hteny liikkeelle aikaisemmin, kuin olisi pit?ny. Sianteurastus ei olla viel? alkanu, harjakset tahto pysyy korkeassa hinnassa.

- Vai niin, te olette harjaksenostelija! Kuinka voitte saada kaikki harjakset myydyiksi. Ompa teill? kauhea m??r? niit?, kun ajatte niit? haltuunne n?in pitkin koko Karjalaa. Ja mink?t?hden ette osta harjaksia Ven?j?ll?.

- Niin, jupisi tataarilainen, asia olla se, ett? kaikki tehtaat

Tallinnassa ja Pietarissa tahto suomalaisi harjaksi. Sergei

Feodorovitsch Viipuris osta minult kaikki harjakset.

- Vai niin, te tunnette siis Sergei Feodorovitschin, kuinka h?n jaksaa?

- Minu vanha yst?v? ja tuttava Sergei Feodorovitsch voi hyvin, olla vain levoton, ku min? viime kerta n?in h?ne; olla kaupas nuore Blume kans, se olla huono kauppa, Blumen kauppa.

Veikkoliini karkasi ?kisti seisaalle. H?n ei voinut hillit? itse??n, vaan vaaleni kovasti. Siis h?nkin, Sergei Feodorovitschkin aavisti pahaa. Ja Sergei Feodorovitschilla oli hyv?t haistimet, h?n vainusi paremmin kuin karhukoira.

- J??ttek? kauaksi aikaa t?nne, kysyi Veikkoliini nopeasti.

- Min? mene pois t?m? p?iv?, mutta tule takasi ensi viikko.

- Kuulkaa, sanoi Veikkoliini ep?illen ja kuiskaten, luotuansa silm?yksen Mattiin, joka makasi rahilla; tahdotteko luvata minulle yhden asian - - -olla puhumatta tuosta asiasta t?n??n t?ss? kyl?ss?, tarkoitan tuosta Blumesta.

Tataarilainen n?ytti kummastuneelta.

- Niin, ei minu tarvite puhu se, ei se minu koske, Jumala kiitos.

- Kiitoksia, sanoi Veikkoliini, meni pois Matin luo, her?tti h?net ja sanoi: nouse heti ja l?htek??mme matkaan.

Matti her?si, katsoi kummastuneena ymp?rilleen ja teki niinkuin

Veikkoliini oli sanonut.

Veikkoliini meni suurimman levottomuuden vallassa alas proomulle. H?nen t?ytyi olla yksin, ihan yksin saadaksensa mietti? t?t? asiata. Matin h??r?tess? k?ysien ja kaapelien kanssa meni Veikkoliini alas ahtaaseen kastariin. Olihan siis per?? kuitenkin siin?, ettei Blume ollut luotettava, ja h?n, h?np? oli pannut kaikki vaivalla ansaitut rahansa siihen liikkeeseen! Hiki tihkui h?nen otsallensa, koko h?nen sisuksensa hehkui, oli kapinassa. H?n ei tuntenut n?lk??, h?n ei kuullut hinauslaivan r?ikeit? vihellyksi?, h?n ei huomannut, ett? proomu leiskui kuin t?ydess? myrskyss?, h?n ei kuullut ett? sade hakkasi proomun kantta. Mik? onneton kohtalo vainosi h?nt?? Pitik? h?nen siis menett?? vaimonsa, lapsensa ja nyt omaisuutensa, kalliin s??st?rahansa, kaikki mit? h?n oli haalinut kokoon monen pitk?n vaivalloisen vuoden ajalla.

Kun myrsky h?nen sis?ss??n viimein oli tyyntynyt, alkoi aprikoiminen p??st? oikeuteensa. Mit? tuli h?nen tehd?? Ainoastaan yksi keino tarjountui. Mutta oliko oikeaa, oliko kunnollista valita se? H?n ik??nkuin tunsi, ett? se p??t?s, jonka h?n oli tekev?, jo valmiina asui h?nen sis?ss??n. Se oli siin? siemenen?, se paisui, itui, kehitti lehtens?, ja oli kyll? aikanansa puhkeava kukkaan, toimeen, toimeen, joka h?net pelastaisi.

Mutta h?n ei tahtonut jouduttaa t?t? p??t?st?, sen piti tulla noin itsest??n, h?nen tahtomattaan, h?n oli toimiva ik??nkuin tarkoittamatta. Jos siis se, mit? h?n oli tekev?, olisi pahaa, niin oli siin? puolustusta itse tapauksessa. Ken ei ole hairahduksen ja pikaistumisen alainen! H?n mietti miettimist??n, ja jota enemm?n h?n mietti, sit? vahvemmaksi ja p??tt?v?isemm?ksi h?n tunsi itsens?. Viimein sai h?n kiinni oikeasta n?k?kohdasta. Olihan h?nen velvollisuutensa pelastaa omansa, valvoa omia etujansa; h?nen piti niin tehd?. Ja sen h?n olikin tekev?. Jos siksi tuli, niin kyll?h?n h?n pelastuisi kuivalle maalle; kuinka toisten k?vi, niin, se oli heid?n asiansa.

T?t? h?n istui hautomassa monta tuntia. Vihdoin viimeinkin, kun jo alkoi olla iltapuoli, nousi h?n kannelle. Oli nyt tultu Pyh?sel?n yli ja l?hestyttiin verraten tasaista maata. Tuolla vasemmalla oli Joensuu vinoine taloineen, mataloine aidakkeineen, jotka k?viv?t aaltoihin, kaupunki kun on rakennettu ohuelle maakerrokselle, jonka alla on kahdenkymmenen jalan paksuinen liejupohja.

Hinausvene vihelsi. Pielisen kanavan sulku avasi mustan, mahtavan kitansa ja nielaisi h?m?r??n pimeyteens? sek? Vellamon ett? sen hinaajan. Nyt nousi vedenpinta tuossa mustassa syvyydess?. Sulun ovet avattiin, ja h?yryvene oli j?lleen vapaa.

Joensuussa oli Veikkoliini? odottamassa s?hk?sanoma, joka per?ytti aiotun mets?kaupan. H?n tuli iloiselle mielelle, sill? t?m? helpotti suuresti h?nen omia tuumiansa.

Seuraavana p?iv?n? jatkettiin matkaa pitkin kanavoitettua jokea,

kolkkojen vesiper?isten nevojen ja autioiden hietakankaitten v?lill?.

Kun y? saavutti, loikoi proomu ankkurissa syv?ss? lahdessa korkeain

Kolinvuorien jyrkkien haaraketten v?lill?.

Oli tultu mahtavalle Pielisj?rvelle, joka seuraten harjujen suuntaa luoteesta kaakkoon levitt?? vesipintaansa kymmenen peninkulman pituuteen. Ankara l?nsimyrsky vinkui ja raivosi ylh??ll? ilmassa, mutta vedenpinta oli verraten tyyni. Matkustajat h?yrysiv?t n?et eteenp?in niitten valtavien vuorien ja harjujen suojassa, jotka kohoavat j?rven l?nsipuolella jopa kahdeksansadan viidenkymmenen jalan korkeuteen vedenpinnasta. Vasta silloin, kun oli sivuttu Marttilan niemeke, alettiin tuntea Pielisj?rven huikentelevaa vett?, sill? t?h?n p??ttyiv?t harjut. Ja nyt, nyt nuokkui ja survoi proomu, kuten lastu vedell?. Ja kuitenkin, sanoi Matti, ei t?m? ole mit??n verrattuna siihen, kun myrsky tulee pohjasta tahi etel?st? puuskuen pitkin koko pitk?? j?rve? saarien ja rannan harjujen v?litse. Jumal'armahtakoon sit? lauttaajaa, joka silloin ei suojaan sopivaan paikkaan ehdi. Myrsky repii h?nen lauttansa rikki ja h?n itse musertuu pirstaleitten v?lille.