Chapter 10 No.10

Kev?t oli. Leivo oli ensimm?isen? tuonut t?m?n sanoman, sitten oli v?st?r?kki saapunut ja antanut todisteensa samasta asiasta, ja nyt meni p??sky takaukseen, ett? niin todellakin oli, ja kuitenkin oli vaikea sit? uskoa ja siit? vakuuttua. Kev?t, jolla ei ollut aurinkoa, vaan ainoastaan harmaita sumuja, jotka kastelivat ja lokasivat kaikki, laskematta l?mp?? maahan, t?m? ei ollut mik??n todellinen kev?t. Kaikki n?ytti kolkolta ja synk?lt?.

Pajupensaissa ja ojan laiteissa lep?si lumi likaisena ja vetisen?; niityill? oli viel? routaa, joka kylm?n peitteens? l?vitse p??sti ainoastaan voikukan ja koiranputken nousemaan. L?mp?? ei ollut viel? tullut, h?yry? ei ollut viel? tarpeeksi, luonto ty?skenteli puolella h?yryll?.

Suikkilan iso saha, kauppahuone Blumen suurin laitos, ty?skenteli sekin puolella voimalla. Vaikka sahanter?t joka p?iv? surisivat ja vinkuivat, kuin vihoissaan ja raivoissaan, repiv?t hirsien syyt esille, tekiv?t sahajauhoja, pintalautoja ja lankkuja kosolta, huomasi jokainen kuitenkin ty?n k?yv?n ponnetta ja vauhditta.

Tuo edelt?p?in tiet?m?t?n jokin, jota kutsutaan mailmanmarkkinoiksi, oli lamassa. Mink?t?hden ja kuinka kauvaksi, sit? ei voinut kukaan tiet??. Mutta ett? se oli lamassa, sen huomasi parhaiten noista mahtavista varastoista, joita oli ylt'yleens?. Tapulit ulottuivat kaikkialle, pihamaalta ja ojanlaiteilta muratille ja pelloille. Ne kasvoivat teiden varsille korkeiksi rakennuksiksi, muodostivat katuja, kujia ja kortteleja tuohon elottomaan ja liikkeett?m??n tapulikaupunkiin, kaupunkiin, miss? ei kukaan asunut noissa t?ytel?isiss? huoneissa, eik? kukaan liikkunut ahtailla kaduilla, ei mit??n jyskett? kuulunut noilta pienilt? aukeilta paikoilta, eik? vaunuja kulkea suristanut raitioteill?, jotka puoleksi sahajauhojen ja nokkoisten peitt?min? luikkivat autioita katuja my?ten.

Saha ty?skenteli puolella voimalla, sen huomasi my?skin nuorisosta. Tuolla 6X1 tuumaisten tapulien v?liss? seisoi vanha naarmuinen ja haavallinen pihlaja melkein kantona. Se oli kuitenkin kiiruhtanut koristautumaan lehdill? ja nupuilla, viel? kerran, ennenkuin sen p?iv?t olivat loppuneet, viett??ksens? nuoren kev??n leikkej?. Sen oksilla lauleli lepp?lintupari, eik? tarvinnut, kuni Bagdadin kaliifi, seitsem?? vuotta tutkia lintujen kielt?, ymm?rt??ksens? ett? onnellisen rakkauden kielt? ne viserteliv?t nuo kaksi. Pihlajan juurella istui nuori tytt? ja nuori mies. Mit? lepp?lintu lauloi allegrossa, sen puhui mies adagiossa; voi, ei mit??n ty?t? sahalla, ei omaa kotia eik? h?it?! Kainot unelmat uudesta onnesta ja nuoresta rakkaudesta hukkuivat kyyneliin ja tukahtuivat huokauksiin.

Sen huomasi vanhoissakin. Tapuloitsija M?kel? seisoi siin? korttelissa, josta 3X9 tuumaiset alkoivat, k?sivarret ristiss? rinnalla. Vastap??t? katua hienoimmassa korttelissa, jossa 3X12 tuumaiset olivat lateissa, istui kirjakaupustelija Johansson koettamassa hengen innolla ja uskon voimalla hankkia itsellens? ja raittiudelle k??nnykk?it?. Leve?ll?, lempe?ll?, jumalisella katseella toisteli h?n toistelemistaan autuuttamisen toivoa ja el?m?n kruunua. "Herra vihaa mahtavia, Israelin ylimm?isi?, ja niit?, jotka ylv?stelev?t, h?n vihaa ylpeit? ja kopeat kiihoittavat h?nen vihaansa".

Ja Antti M?kel? katseli synk?sti edess??n olevaan 3X12 tuuman tapuliin ja ajatteli himmeit?, ep?selvi? ajatuksia kaikkien katoavaisuudesta ja pysym?tt?myydest?. Kun ei nyt en?? Blumeen, ei edes tuohon rikkaaseen Blumeen, jota h?n oli koko elinaikansa palvellut, ollut luottamista, kun t?m? j?tti ty?miehens? maksamatta nelj?ksitoista p?iv?ksi, niin silloin t?ytyi alkaa hakea turvaa kauppahuoneen ulkopuolelta, ja Johansson oli ehk? oikeassa: paloviina ja herrain ylpeys oli Jumalalle vastenmielist?.

Sit? huomattiin kirkossakin, jossa optimistit, helposti liikutettuina ja herkk?verisin?, rakensivat toivonsa rukoukseen ja avuksihuutamiseen t?ll? h?d?n ajalla. Sit? huomasi pieniss? ty?mieskodeissakin, jossa pessimistit istuivat alakuloisina ja synkkin?, kun ?iti varpaisillaan k?veli askareissaan ja lapset arkoina hiipiv?t k?yh?n kodin ulkokulmilla.

Sit? huomattiin kapakassa, jossa opportunistit istuivat hyv?ksens? ja huviksensa k?ytt?m?ss? odottamatonta joutilaisuuttaan, kuiskaamalla esitt?en yhteiskuntaa parantavia oppejaan ja ratkaisemassa ty?v?enkysymyksen kuin sirkkeli tasoittaa lankun p??t. Mutta kauempana huoneessa, myymisp?yd?n takana, meluttiin kovalla ??nell?. Siihen olivat nuorimmat rauhanh?iritsij?t asettautuneet, ja samoin kuin ensimm?iset lumihiuteet py?riv?t ja lentelev?t viel? kylmenem?tt?m?ss? syysilmassa, samaten kuultiin kapakkatuvan kuumassa ilmassa suuria sanoja ja hurjia kirouksia satelevan, t?rm??v?n yhteen tunkeilevan tilasta, sanoja, jotka uhkasivat Suikkilan sahalle ja sen ymp?rist?lle tulta ja h?vityst?.

Melun siin? sis?ll? ylimmill??n ollessa, aukeni ovi ja sis??n astui kiiruusti vanha tapuloitsija naisen seuraamana. Heill? n?kyi olevan jotain t?rke?? ilmoitettavana, sen huomasi heti. L?hinn? seisovat vaikenivatkin heti; huoneessa syntyi ik??nkuin ontto eli aukko keskelle, johon h?lin? kukistui, ja noin minuutin kuluttua kuultiin ainoastaan yksityisi?: noh! noh! mik? nyt on? Tapuloitsija ilmoitti h?yrylaivan ?skett?in laskeneen laituriin, ja ett? herra Emil Blume oli laivassa.

- H?n sen penikka, joka on syyp?? kaikkeen t?h?n kurjuuteen, kuultiin nyt joukosta. H?n, joka muutamia vuosia sitten loikoi t??ll? koko kes?n riippakoikussa eik? edes viitsinyt p??t?ns? nostaa, jos ei joku naisihminen kulkenut sivutse.

- Menk??mme h?nen luoksensa ja kysyk??mme, aikooko h?n maksaa ty?miehillens? vai ei.

Syntyi yleinen meteli kapakassa.

- Ei, seis nyt! odottakaa v?h?sen, huusi nyt tapuloitsija h?lin?n voittavalla ??nell?, h?n ei ole yksin??n. Veikkoliini on h?nen kanssansa, Israel Veikkoliini.

Nyt k??ntyi puhe toisaanne. Tuo ?sken niin synkk? ja kiihottunut mieliala muuttui p?invastaiseksi. - Vai h?n. Niin, jos joku voipi t?ss? auttaa, niin ei sit? tee englantilainen eik? ranskalainen, vaan kyll? Veikkoliini se on, joka sen tekee. Se on mies se, joka on pit?nyt huolta itsest??n, h?nell? on rahaa, Kiiskil?ss? saha ja metsi? viel?. Me menemme miehiss? konttoriin.

Ja synkimm?st? ep?toivosta ja toivottomasta alakuloisuudesta muuttui mieliala pikaisesti toivorikkaaksi parempien aikojen odottamiseksi, aiheettomaksi luottamukseksi kauppahuoneen maksukykyisyyteen.

Kiireimmiten maksettiin ryypyt ja olutpuolikkaat, ja nyt l?hti liikkeelle t?n? kev?tiltana pitk? ep?s??nn?llinen jono konttorirakennukselle.

T?m? sijaitsi alhaalla kosken partaalla, niin l?hell? putousta, ett? tyrsky joskus r?iskyi sen huvisillalle. Rakennusta ymp?r?itsi kaunis, hyvin hoidettu puutarha, jossa kev?tty?t nyt tehtiin suurella uutteruudella. Rappujen edess? olevalla suurella kukkaispenkereell? kukoisti lukemattomia punasinervi? crocus'ia ja muita valkoisia ja kirjavia kukkia, ja siell? t??ll? loisti tulpaani kuin punainen veripilkku mustalla mullalla. Aurikkelit olivat nupulla, ja punaisiksi paleltunein sormin k?mpiv?t pioonit yl?s maasta.

Nuori suoravartaloinen nainen, jolla oli pieni, kaunis p?? ja raskasmielinen, ?lyk?s s?vy somamuotoisissa kasvoissaan, ty?skenteli muutamien ?sken paljastettujen ruusupensaiden ruokkimisessa ja ampelopsis-k?ynn?sten sitomisessa verannan ristikon ymp?rille. Kun h?n kuuli raskasta nassuttavaa astumista m?r?ll? tiell?, katsahti h?n pikaisesti yl?s. H?nen kasvonsa vaalenivat, ja s?ik?htyneen? katsoi h?n ymp?rilleen. Sitten k??ri h?n nopeasti helmansa ja juoksi keve?sti kuin hirvi konttoriin. Silm?nr?p?yksen per?st? tuli h?n ulos miehens? kanssa, joka oli sahanhoitaja Paulsson. T?m? oli voimakas, lyhyenvanttera henkil?, jonka silm?t katselivat ter?v?sti, pist?v?sti. Miehell? oli revolveri k?dess??n. Tuo kaunis rouva koetti hillit? levottomuuttaan ja kuiskasi: Kaarlo, ?l? pikaistu, Kaarlo, Kaarlo. Nyt seisoivat ty?miehet jo pnutarhanaidakkeen sis?puolella.

- Mit? te tahdotte? sanoi Paulsson vihaisesti.

Yleinen hiljaisuus.

- Mit? te tahdotte? kysyi sahanhoitaja korkealla ??nell?.

- Puhua herra Blumen ja Veikkoliinin kanssa, vastasivat pari rohkeinta.

- He eiv?t ole viel? t??ll?, vastasi sahanhoitaja karmeasti. Olenhan sen jo sanonut; ja nyt te j?t?tte heti puutarhan. Mutta heti ... kuuletteko te - ja nuo ter?v?t silm?t alkoivat s?ihky?.

Yleinen liike syntyi nyt ty?miesten joukossa.

- He ovat tulleet ... he ovat t??ll?, vastasivat muutamat.

- Niin, t??ll? min? olen, vastasi nyt er?s ??ni, ja polulla alhaalta kosken luota tuli herra Emil yl?s puutarhaan. Veikkoliini on viel? tuolla alhaalla, laiturilla. - Onko jo tultu n?in pitk?lle, sanoi h?n kuiskaten Paulssonille? H?n oli vaalennut n?hdess??n levottoman ihmisjoukon puutarhassa.

- T??ll? me olemme, sanoi h?n j?lleen, k??ntyen joukkoon p?in. Hyv?? iltaa, hyv?? iltaa, menk?? nyt kukin kotiinsa. Tunnin per?st? saamme puhua ja selvitt?? koko asian.

Lakit lensiv?t pois kansan p??st?. Er?s vanha mies astui esille, pudisti Emil herran k?tt? ja sanoi n?yr?n?: - ?lk?? pahaks' panko, ?lk?? pahaks' panko, nuori herra, min? olen ollut t??ll? aina Teid?n is?nis?nne ajoilta, ollaan v?h?n niinkuin levottomia t??ll? tehtaassa, ?lk?? pahaks' panko, - ja niin vet?yntyi joukko hiljakseen puutarhasta.

Herra Paulsson ja h?nen is?nt?ns? meniv?t verannalle p?in. Emil herra tervehti kohtelijaasti tuota kaunista rouvaa, jonka kasvoille pikaisesti ilmauntui polttava punehdus, punehdus, joka peitti h?nen poskensa, otsansa ja kaulansa, punehdus, joka tuotti uhkaavan ilmeen sahanhoitajan ter?viin silmiin, joka muutti h?nen piirteens? viel? tuimemmaksi ja ihonsa viel? keltaisemmaksi. Tuskin yht?k??n lausetta n?m? kolme toisillensa lausui. Ujostuksissaan astuttiin konttori-rakennukseen. Sahanhoitaja pani revolverin kirjoitusp?yd?lle. Rouva Paulsson katosi ?kisti sis?huoneisiin teet? laittamaan. My?skin Paulsson oli mennyt ulos huoneesta, ja hetkiseksi j?tettiin herra Emil yksikseen.

Oli aikoja kulunut siit? - kohta Paulssonin tultua sahan hoitajaksi - kun herra Emil oli t?ss? huoneessa, joka ennen oli ollut salonkina h?nen vanhempiensa kes?asunnossa; silloin se oli koristettu kukilla ja vanhoilla perhemuotokuvilla. Nyt se oli alennettu konttorihuoneeksi ja t?ynn?ns? n?ytteit? reunuspuista ja l?pileikkauksista, hintaluetteloja kaikkialla, seinill? ja katossakin.

Ei, ei kaikkialla, er?s suuri valokuva vanhanaikuisine aaltomaisine puitteineen riippui huoneen yhdess? nurkassa. Se oli h?nen ja sahanhoitajan, h?nen, nuoruutensa yst?v?n, valokuva. Kuinka hyvin h?n muistikin sit? hauskaa juomap?iv??, jolloin he molemmat ylioppilaina, molemmat laulajoita, valokuvattiin t?m? malja v?lill?ns?. Oi, paljon oli senj?lkeen tapahtunut, joka oli toisistaan eroittanut n?m?t molemmat yst?v?t. Vuosia oli kulunut siit? ajasta, ja kumminkin puhui tuon kauniin rouvan polttava punehdus herra Emilin nuoruuden urost?ist?. Paulsson, yst?v? Kokko, joksi h?nt? sanottiin, oli saanut sahanhoitajan paikan, palkan ja asunnon kauppahuoneelta sek? viel? lahjojakin. Mutta siit? ajasta alkaen oli Kokon entiset py?re?t, avonaiset ja iloiset silm?t muuttuneet noiksi pist?viksi, ter?viksi, jotka nyt her?ttiv?t pelkoa ty?miehiss?.

Herra Emil ei enn?tt?nyt kumminkaan, onneksi kyll?, vaipua ylioppilasmuistoihin; ovi aukeni ja sis??n astui Paulsson ja Veikkoliini. N?ytti silt?, kun Paulsson ei tahtoisi olla yksin?ns? herra Emilin kanssa, ja jonkinmoisella innolla ryhdyttiin liikeasioihin, ik??nkuin ainoalle puolueettomalle alueelle, jolla voitiin yhty?.

Herra Emil veti esille Sch?nfeldin siististi kuni kaunokirjoittajan k?dell? kirjoitettuja ja viivattuja tapelleja, h?nen anomuksensa ulkomaalaisille saamamiehille maksuajan pident?misest?, esitti asian semmoisena, kuin h?n itse Sch?nfeldin innostuttamana sen k?sitti, ja niinkuin kirjeess? Paulssonille oli ilmoitettu.

Herra Emil oli synnynn?isen hyv?n ?lyns?, rikkaan kuvitusvoimansa avulla melkoisesti kehitt?nyt asioimis-?lyns?. Joll'eiv?t ajat olisi olleet niin huonoja, jollei h?n olisi koko aikaa ty?skennellyt edellisen velkakuorman raskauttamana, melkein ilman toivoa ja luottamusta, niin olisi h?n ehken ty?skennellyt voimalla ja innolla. Blumen kauppahuoneelle oli se v?ltt?m?tt?m?n? elinehtona, Paulssonille suureksi eduksi, jos Sch?nfeldin tekem? ehdotus voisi menn? l?vitse, ja t?m? ehdotus oli se, ett? muodostettaisiin yhti?, niin ett? muun muassa Paulsson, joka perinpohjin tunsi liikkeen, ja Veikkoliini, joka omasi halpahintaisia metsi?, yhtyisi kauppahuoneeseen. Herra Emil esitti kaikki edut t?st? loistavalla todistusvoimalla. Edut olivat kielt?m?tt?mi?, vaikeudet tosin melkoisia, mutta tiettyj? ja mahdollisia voittaa.

Veikkoliini kuunteli suurimmalla tarkkuudella. Kaksi punaista, jyrkk?piirteist? pilkkua ilmauntni h?nen laihoille poskillensa, kun t?m? ehdotus h?nelle tehtiin. H?nen muutoin umpinainen luonteensa, joka tuon jonkin takana, jota me sanomme talonpojan levollisuudeksi - kansassa kasvatuksen kautta saavutettu arvokkaisuus, eik? mik??n luonnonlahja - k?tki koko mailman ajatuksia ja tunteita, j?tti h?nen hetkiseksi. H?n hymyili niin, ett? lukemattomia ryppyj? muodostui tuolle ruskealle iholle. H?nen silm?ns? loistivat siit? tyytyv?isyydest?, jota h?n tunsi. H?nen koko olentonsa ik??nkuin laajentui, h?n tunsi nousevansa yl?sp?in, tunsi ett? h?n oli saavuttamaisillaan p??maalia, joka kauan unissa oli h?nelle kangastanut.

Paulsson'in ter?v? silm? huomasi voiton, h?n nousi yl?s hillit?ksens? oman mielenliikutuksensa.

- Min? tuon sis??n v?h?n konjakkia ja vett?, sanoi h?n, ja hieno hymy kohosi h?nen omiin suupieliins? mutta katosi samassa, T?m? oli jotakin niin tavatonta h?nen katkerissa kasvoissaan ja muutti siihen m??r??n koko niiden mielenilmeen, ett? Veikkoliini havahtui humauksestansa ja heti j?lleen tunsi seisovansa lujalla maalla.

- Me olemme aikoneet muuttaa firman nimen "Blume et Komp'ksi", sanoi herra Emil pitk?veteisesti ja katsoi tarkastaen Veikkoliiniin. Veikkoliini hymyili hiljaisen pid?tetyn hymyn, kumartui syv??n ales paperien yli salataksensa mielenliikutustansa, selaili niit? ja sanoi p??tt?v?sti:

- Minunhan kumminkin ensin pit?? saada osa n?ist? asiakirjoista t??ll?.

- Kyll?, ne te saatte Paulssonin tahi h?nen konttoriapulaisensa kanssa tutkia t??ll? konttorissa t?n? iltana. Huomenna pit?isi minun saada teid?n vastauksenne. Se on hyv? tarjous, jonka teille teen, siit? voitte olla vakuutettu. Ja herra Emil antoi Veikkoliinille johtavan katsauksen kaikkiin tapelleihin ja papereihin.

Nyt tuli Paulsson tuoden konjakkia ja vett?. Juotiin "saat t?st", ja p??tettiin, ett? sill? aikaa kuin Veikkoliini tutkii tapelleja, ne toiset kaksi menev?t alas sahalle maksamaan ty?miehille, sill? Blume oli tuonut rahoja mukanaan.

Veikkoliini j?i yksikseen huoneeseen. H?n tirkisteli varovasti kummastakin akkunasta, heitt?ytyi hillit?nn? konttorituolille, ja antaen vapautta riemuitsevalle ilollensa, joka t?ytti h?nen syd?mmens?, p??sti h?n lyhyen r?h?naurun. H?n levitti k?sivartensa, huitoi niill?; h?n tunsi ik??nkuin h?n olisi vuosim??ri? istunut vankeudessa ja nyt, nyt ensikerran ?kisti saanut vapauden. H?n muisti kuinka h?n kerran Viipurissa oli n?hnyt er??n vangitun mustalaisen p??stett?v?n l??ninvankilasta, kuinka t?m? rajattomasta vapaudenilosta oli laskeutunut maahan, suudellut sit? ja vannonut, ett? h?n ei koskaan en??, vaikka mit? rikosta hyv?ns? tulisikin tekem??n, el?v?n? antautuisi vangiksi.

Vapisevin k?sin tarttui Veikkoliini papereihin ja hillitsi ilonsa, kuten olisi siin? ollut vaara. H?n muisti ne tuskalliset tunnit, jotka h?n joku aika sitten oli viett?nyt proomu Vellamon kastarissa, kun h?n ensikerran sai kuulla kauppahuone Blumen rappiotilan; h?n muisti kauheat p?iv?t, pelvon ja toivon p?iv?t, ja ep?ilyksen, enn?tt?isik? h?n ostaa Matti Kiiskil?n talon ja mets?n, ennenkuin tuo odotettu mullistus tapahtuisi. Toista kertaa ei h?n tahtonut tulla samaan tilaan, ja h?n muuttui ?kisti kovaksi kuin valurauta - h?n karkoitti kaiken turhamielisyyden, kaikki tyhj?t unelmat, kaiken laupeuden, kaikki; -ainoastaan h?nen j?rkens?, h?nen vaaran teroittama arvostelukykyns?, h?nen peruuttamattomasti p??tt?v?inen tahtonsa ratkaisisi tuon suuren kysymyksen: herrako - vai palvelija?

H?n tutki esill? olevia tapelleja tarkkaan, ajattelevaisesti. Kului tunti tunnilta - sitten kutsuttiin h?n illalliselle.

Iltaruokaa sy?t?ess? oli mieliala raskaana. Veikkoliini ei viel? tahtonut antaa ratkaisevaa vastausta asiasta. Rouvaa ei n?kynyt, Paulsson ja Blume eiv?t tahtoneet puhua ruotsia, jota Veikkoliini huonosti ymm?rsi, jott'eiv?t her?tt?isi h?ness? ep?luuloa, ja kun he puhuivat huonosti suomea, ei siin? tullut paljon puhutuksi.

Illallisen kest?ess? muuttui Blume ?kisti huomattavan levottomaksi. H?n tuskin saattoi pakottaa itse?ns? istumaan hiljaa, h?nen salainen paheensa alkoi h?nt? muistuttaa l?sn?olostansa, noita veltostuneita piirteit? nytk?ytti, huulet vapisivat silloin t?ll?in vavahtaen, silm?ter?t laajenivat, h?n n?ht?v?sti n?ki kaksia, sill? aika-ajoin tavoitti h?n sivuin niit? esineit?, joita h?n tahtoi ottaa.

Kun illallinen vihdoinkin oli lopussa, kiiruhti h?n huoneeseensa, mutta siell? oli talon naisv?ki viel? parhaillaan siivoamassa, vuoteita tekem?ss? ja l?mmitt?m?ss?. Puoli-vimmoissaan juoksi h?n ulos kev?ty?h?n ja k?veli edestakaisin puistossa ja pihalla. H?n otti liivintaskusta er??n pienen kotelon, jota h?n hermostuneena aukaisi kerta toisensa per?st?.

Ilma oli muuttunut, sumu ja kosteus oli poissa, tuo raaka kev?ttuuli oli lauhkea ja l?mp?inen, taivas kirkas, kuu valaisi seutua. Koivu levitti tuoksuansa, koski pauhasi ja heitti pisaroita ymp?rillens?, jotka muodostivat liikkuvia, moniv?risi? vesikaaria yli tuon valkoisen vaahdon. Ilma oli lieve?, pikkulinnut sirisiv?t silloin t?ll?in pesiss?ns?, ruisr??kk? antoi kuulla narskutustansa, luonto varustautui auringonpaisteiseen ja l?mpim??n p?iv??n, juhlaan ja iloon.

Mutta niinkuin kirottu samoili herra Emil puutarhan k?yt?vill? tuskallisesti odottaen, ett? h?nen huoneensa tulisi kuntoon. Vihdoinkin, vihdoinkin katosivat valot tuolta ylh??lt?, h?n riemuitsi tuskissansa, riensi yl?s, sytytti vapisevilla k?sill? kynttil?ns?, kiskoi auki soman, englantilaisen matkalaukkunsa ja etsi kaikista sen koloista ja s?ilyist? tuota huumaavaa myrkky?, ik??nkuin h?n olisi etsinyt sielunsa autuutta. H?n ei l?yt?nyt sit?. Mahdotonta! H?n oli kuitenkin k?tkenyt sen huolellisesti siihen. H?n malttoi ?kisti mielens?, vaistomaisesti, voidaksensa ajatella, kuinka se oli h?vinnyt, minnek? h?n oli sen pannut, ja oliko h?n sen matkalla k?tkenyt. Jahah, nyt muisti h?n sen, h?n oli pannut sen matkalaukkuunsa. H?nen huulensa vet?yntyiv?t kankeaan suonenvedontapaiseen hymyyn, h?n ik??nkuin havaitsi jotakin kiilt?v?? punaista, jota h?n mieless??n kuvaili edess?ns?; hiki juoksi h?nen otsastansa. Se lievensi h?nen tuskansa ja taistelemalla saavutetulla levollisuudella, vakavuuden ja varmuuden tunteella meni h?n alas konttoriin tuodaksensa sielt? matkalaukkunsa.

Pime?ss? korridoorissa kuuli h?n hiljaisen soinnukkaan ??nen; "Emil, seisahdu, Emil min? pyyd?n", h?n tunsi pehme?n pienoisen k?den, mutta h?n meni muissa ajatuksissa, toisessa teossa. H?n oli hurjimman halun painon alaisena. T?rke?sti huutaen: "pois tielt?", meni h?n eteenp?in rappuja my?ten ja astui konttoriin. H?n ei edes huomannut nyyhkimisen ??nt?, joka kuului rappusista.

Konttorissa oli pime?, h?n sytytti kynttil?n, silloin n?ki h?n er??n paperin p?yd?ll?, johonka oli jotakin kirjoitettu suurilla, j?ykill? kirjaimilla. H?n haki ensiksi matkalaukkunsa ja aukaisi sen pikaisesti. T??ll?, t??ll? sis?ss? se oli, tuo tuskallisesti etsitty, er??ss? siev?ss? kristallipullossa. Taaskin vilahti v?rinl?ike h?nen silmiens? edess?. Noh, nyt saattoi h?n heitt?? pikaisen silm?yksen paperiin. Mit?h?n se mahtoi sis?lt??? H?n luki koneellisesti seuraavat sanat suomeksi:

"En koskaan yhdy kauppahuoneeseen.

"Israel Veikkoliini."

Herra Emil vavahti. Kristallipullo putosi kilisten muutamille rautan?ytteille, jotka olivat laattialla, ja meni tuhanneksi muruksi.

H?mm?styneen? tuijotti h?n laattiaan.

Nyt valtasi h?net raivo ja ep?toivo. Yhdess? sekunnissa selvisi kaikki h?nelle: ett? h?n tuolla ulkona j?lleen luotansa oli sys?nnyt pehmoisen, siev?n k?den, l?mp?isen, rakastavan syd?mmen; ett? Veikkoliini oli j?tt?nyt h?net pulaan; ett? kauppahuone oli joutunut h?vi??n ja, mik? oli kauheinta kaikista, ett? pullo makasi s?rkyneen?, h?nen jalkansa juuressa, levitt?en hienoa karvasmantelin tuoksua ymp?rillens?.

Melkein tunnotonna tuskasta hapuili h?n tulta. H?n tapasi jotain kovaa, kylm??, kiilt?v??, katsoi l?hemmin sit?, ymm?rt?m?tt? ensin mit? se oli. H?nt? v?risytti, se oli Paulssonin revolveri.

- Oikein, sanoi h?n, se tulee kuin kutsuttu.

Kuului muutamia napsauksia ... laukaus, ja kauppahuone Blumen viimeinen edustaja oli mennyt tuntemattomiin.