Puhdet?iden jatkuessa nuorisoseuratalolla alkoi siell? k?yd? kyl?n is?nt?v?ke? vakinaisina katsojina. Joskus tuli vaimov?ke?kin. Ensikerroilla ne sanoivat tulleensa katsomaan mit? t??ll? tehd??n. Mutta sitten miehet rupesivat juttelemaan ett? t??ll? k?yd??n huviksensa. Kehuivat ett? on oikein hupa katsella kun ty? noin k?y. Vihdoin joku lausui ajatuksenaan, ett? opettajan pit?isi oikein vasituisesti ruveta opettamaan puut?it? noille muillekin kyl?n "klopikoille", kun eiv?t ne en?? osaa mit??n. Asiaa pohdittiin vahvasti penkkikeskusteluissa talvipuhdeiltoina.

Seurahuoneelta ei ollut t?h?n ehdotukseen viel? saatu mit??n varmaa vastausta, mutta kyl?n kauppapuodista alettiin kysell? h?yl?nteri?, puraita, vintil?it?, sahoja, puuviiloja y.m. Kauppias sai varustaa t?t? laatua tavaroita aivan uuden varaston. Vanhat h?yl?penkit vedettiin esiin heinien alta tai otettiin alas ulkosuojain orsilta ja tuotiin tupiin. Niit? tarvitsivat enimm?kseen hyvin nuoret, nuorukaisiksi kypsyv?t pojat ja kansakouluoppilaat, jotka tahtoivat kotona jatkaa k?sit?it??n. Sellaisissa oli puuty?innostus puhjennut mukaansa tempaavalla vauhdilla.

Seurahuonella alkoivat ty?t valmistua. Talo oli t?ynn? sirosti valmistettuja penkkej? ja tuoleja. Puheenjohtajakoroke p?ytineen her?tti suoranaista ihailua. Ravintolan tarjoilup?yt? ja muut p?yd?t, keitti? mukavine raheineen ja hyllyineen, nekin olivat kuin itse? varten tehtyj?. Juhlasaliin oli rakennettu niinik??n aivan uudet voimistelutelineet. Kaikki oli saatu toimeen uhraamatta juuri ensink??n rahaa.

Sin? iltana, jolloin lattia lopullisesti lakaistiin, katselivat seuran j?senet ty?t?, mink? tehneet olivat, ja tunsivat iloa siit?. Niiden ilontunne, jotka olivat aineksia ker?nneet ja vet?neet, oli yht? suuri ja t?ytel?inen kuin niidenkin, jotka olivat tehneet, joku tuli sanoneeksi sit?kin, ett? milt? mahtaisi tuntua, jos joku potkisi tai muuten tahallaan s?rkisi nyt jotain t?st? mik? kauniissa, valkoisessa valmiudessaan paikoillaan aivan kuin ihailuaan odotti. Sellaiselle ihmiselle antaisi aivan ehdottomasti selk??n, tunnustettiin. Pojilla ei koko iltana ollut mit??n muuta puheenaihetta. Kukin selitti omaa ty?t??n, miten oli mink?kin osan tehnyt, miten voittanut halkioimet, oksat, kierot ja kaikki muut alkavan puusep?n vastukset. Toisiaan kuunneltiin asianymm?rryksell? ja halulla, kehuttiin ja sanottiin vikapaikoista ettei mill? ole mit??n merkityst?.

Sit? oli oikein hupa n?hd?, kuinka syd?mens? pohjasta he kaikesta t?st? iloitsivat.

Talo oli nyt todellakin asutun n?k?inen. Ei yksik??n paikka en?? ollut rempallaan. Jos sellainen olisi onnistuttu keksim??n jostain piilosta, olisivat kaikki hy?k?nneet sen kimppuun. Kotiinp?in olevaa v?ke? oli ylt?kyllin. Ei edes niit? vanhoja likaisia ja repaleisia tauluja ollut en?? seinill?. Oli osteltu uusia tauluja, jotka esittiv?t historiallisia ja kansallisia aiheita. Niihin oli ly?ty leveit?, uljaita, yksinkertaisia raameja, jotka sein?ll? n?yttiv?t oikein komeilta.

Ilta oli jo kulunut my?h?iseksi, mutta poisl?ht?? ei kukaan n?ytt?nyt ajattelevankaan. Se johtui siit?, ett? pojat tiesiv?t odottaa tytt?j?, joiden piti tuoda koko talon kaikkiin ikkunoihin uudet, itse kutomansa ikkunaverhot ja p?yt?liinat. Kangaspuut olivat olleet sit? varten vireiss? pitkin talvea Juurikkalan muorin kamarissa. Elli oli saanut aikaan, ett? h?nen ?itins? ?iti salli kangaspuitten olla kamarissaan, jossa valiojoukko kutomataitoisia kyl?n tytt?j? vuorop?ivin k?vi kutomassa. Elli itse oli kuuluisa kankuri. Moni tytt? oli kyll? hieman arkaillen suostunut kutomaan kartiinivaatetta, mutta Elli oli mennyt heille persoonalliseen takuuseen, ettei kangas sotkeudu, h?n kun oli aina saatavilla ja valmis avustamaan jos sattui vahinko. Niin p??si kutominen vauhtiin. Tyt?t pyrkiv?t kilpaa vuorolleen. Juurikkalan muori iloitsi koko syd?mest??n, kun sai nuorta, rattoisaa seuraa. Pari kertaa p?iv?ss? h?n "p?iv?miehens?" kahvitti ohrakahvillaan, joskus pisti voileiv?nkin.

Oli helmikuu. Ulkona hallitsi pakkanen, mutta seurahuoneella oli valoisaa ja l?mmint?. Pojat alkoivat jo odottaa tytt?j? ikkuna- ja p?yt?verhoineen.

Silloin astui sis??n kyl?n maalari. H?n oli pieni, keski-ik?inen mies, tihrusilm?, suupieless? karipaltti, jonka pes? oli puoliksi palanut. Mies oli aina ollut nuorisoseuralle vihamielinen. Tuskin lie ennen koko talossa k?ynyt. Toisinaan oli haukkunut seuraa Jumalan sanan valossa, toisinaan h?n kiukutteli opettajan raittiuspuheitten johdosta, joista kyl?ll? miesten kesken juttuja k?vi. H?n tuli ja mit??n puhumatta katseli ymp?rilleen. Pojat vaikenivat, silmiss? utelias odotus.

- Tuota, virkkoi maalari vihdoin, saako n?it? maalata?

Katsoi syrjitt?in tihrusilmill??n valkeita esineit? ja vuoroin yht? ja toista noista pojista. Katse pys?htyi vihdoin Kanteleiseen.

Siihen ei kukaan vastannut. Maalari n?ht?v?sti tajusi mist? oli kysymys ja jatkoi:

- Se vain tuo Piilom?en porvari k?ski tulla kysym??n, ett? jos niit? saa maalata. Se lupasi itse maksaa maalit ja palkan.

Sylki.

- Huh, hoh!

Ilonhuudahdus k?vi l?pi joukon.

- Tottahan sellaisilla ehdoilla!

Siihen tapaan huudettiin monesta suusta.

Sitte ruvettiin imehtim??n Palom?en porvaria. Mieliala kohosi yh? t?m?n uuden lahjan johdosta. Seh?n oli uusi tunnustus heid?n ty?llens?. Maalarinkin silm?t tuntuivat, mik?li niit? saattoi ymm?rt??, leppyis?mmilt?. Taikka taisi se vaikutelma l?hte? siit?, ett? ennest??n tuttu ??nen piinaava pinnistys oli laskenut virityst??n.

Kyll? maalari saisi tulla milloin vain haluaa. Piti muuten heti valita Piilom?en porvarille kiitt?j?t. Toiset kuitenkin arvelivat ett? sen sopii j?tt?? siksi kun ty? on valmis ja ett? seuran kokouksessa ne tulee valita.

Mutta nyt kolisivat ulkona seinustaa vasten tytt?jen sukset, kuului jalkain t?min??, ja naurua, iloisia ??ni? ja supatusta.

Sep?n Kustaa oli juuri ?skeisen ilon p??lle puhaltamaisillaan jumalanluomallaan tonava-valssia, mutta h?nkin hiljeni vaikenevaan, huulten v?list? hiljaa huokailevaan odotukseen.

Download Book