Koko t?m?n illan oli Kanteleinen iloisena riehunut. Tavallisissa oloissa hiljainen ja hillitty ??ni oli nyt kohoillut ja mieli pysynyt korkeassa j?nnityksess?.

Kun tytt?parven kuhina alkoi eteisest? kuulua, j?rjesti opettaja pojat salissa kunniatervehdykseen kahden puolen ovea. Sen auetessa kajahti laulu:

"Terve yst?v? s?, t?nne suojahamme,

Terve liittohon nyt nuorien!

Edistys, valistus, siin? ohjelmamme,

Sek? rakkaus pohjana sen."

Tyt?t pys?htyiv?t h?mill??n ovelle. Astuivat kuitenkin opettajan rohkaisevia viittauksia noudattaen saliin. Heit? oli 5. Kukoistavilla kasvoilla pakkasen purema helakkuus punersi raikkaana kuin kev?inen aamu. Poikain ??net yh? kohosivat ja silmiin ilmestyi hehkua, joka ik??n kuin heijasti takaisin tytt?jen jo nauravista silmist?.

Laulu jatkui:

"Palvellaksemme Suomea, kansaa sen

Ja sen toiveitakin ilolla,

Oomme yhtynn? liittohon nuoruuden;

Lippu liehukoon korkealla!"

Maalari oli seisahtunut tulipes?n eteen, tuijotellen ihmeiss??n nuorten parvea ja kuunnellen sytytt?v?? laulua. Miehen suupieleen ilmestyi kummasteleva, myh?ily? muistuttava vivahdus. Sep?n Kustaan kirkas tenori sai maalarin huomion vihdoin kokonaan kiintym??n aivan kuin h?n olisi muistellut jotain h?m?r?? tahi kuunnellut jotain hyvin kaukaista. Silm? tuijotti Kustaan silmiin. Piipunperien kaivu j?i puolitiehen, maalari ainoastaan n?ytti kuuntelevan ja muistelevan. Otsallekin jo nousee el?m?? ... ja poskip?ihin. Silmiss? ei en?? vilahtele paatuneen h?jynkurisuuden leima, niist? pyrkii esiin yh? kirkastuva hymy. -

Tyt?t ovat laskeneet vaatekantamuksensa p?yd?lle. Vilkas juttelu on alkanut juosta. Siin? oli Juurikkalan Elli, Varam?en Sohvi, Palom?en Lempi, Sep?n Maiju ja Koivusen Liisa. Tytt?jen t?it? pojat kilvan levittelev?t ja kehuvat. Tyt?t taas maksavat tutkimalla ja kehumalla poikain t?it?. Rupatus k?y vilkkaana porinana. Mutta kun asia nyt oli saanut sen k??nteen, ett? talolla ruvettiin maalaamaan, katsottiin yksimielisesti viisaammaksi vied? vaatteet pois talolta siksi kun maalaus olisi toimitettu.

Tyt?t olivat hieman ottaneet vaatetta p??lt??n, kun salissa oli l?mmin. Kanteleisen katse kulki, h?nen sit? itse huomaamattaan, Sohvin mukana. Tyt?n valtaava, keltaisenruskea tukka roikkui kahtena palmikkona pitkin selk??. Kummallista, ajatteli Kanteleinen, miten kaksi tuollaista palmikkoa voi pukea tyt?n vartaloa! Onpa, onpa!...

Tytt? ei tiet?nyt ollenkaan olevansa tarkastelun alaisena. H?nen kasvonsa joutuivat k??ntym??n niin, ett? Kanteleinen hieman vavahti...

Opettaja jo pel?styy, ett? kun ei vain kukaan huomaisi... Mutta juuri silloin k?y Sohvi yli lattian. Kas, miten h?nen pieksujalkansa nousee kuin pontimen ty?nt?m?n?! Tytt? kohoo varpailleen joka askelella, astunta ja vartalon notkahdus muistuttavat tanssia. -

- Min? t?ss?, yritt?? maalari saada ??nt??n kuuluviin.

- Mit?, maalari? kysyy pari, kolme yht'aikaa.

- Olen vain yritt?nyt muistella yht? laulua, jota me tapasimme laulaa siihen aikaan ja jonka laulamisesta meit? kerran sakotettiinkin, mutta en min? vain muista miten se alkoi.

Maalari n?ytti todella ponnistelevan muistiaan. Parvi kokoutui maalarin ymp?rille.

- Koettakaa nyt muistella.

- Se oli se Akselin ja Hildan laulu ... eik? teist? kukaan?

- Akselin ja Hildan, muistelevat jotkut. Mutta kukaan ei ole kuullut.

Maalari on k?ynyt puheliaammaksi.

- Niin kaunista laulua on harvoin, virkkoi h?n. Ja se vallesmanni kehtas meit? sakottaa siit?, kun kerran Mikkeli-y?n? oikein syd?mest?mme sit? vedimme.

- Eik? maalari muista yht??n?

- Paikka paikoin. Siin? oli, niinkin, ett?:

"Akseli sek? Hilda,

H?nen morsiamensa,

Kauniina kes?y?n?

He rakkaudestansa

Puhuivat, muistutellen

Muinoista onnea."

Maalari tavoittelee kauan vaiennutta ja ruostunutta s?velt?. Nuoret ymp?rill? vaikenevat j?nnittyen odotukseen.

Maalari jatkaa:

"Ik?v?, vaan my?s hauska

Se y? oli Hildalle,

H?n armastansa lempi,

Nojas sen rinnalle,

H?n surussansa lauloi

Ja huoliin huokaili:

Hyv?sti kauniit lehdot,

Hyv?sti rakkaani."

Vanhan miehen ??ness? v?r?hti toisinaan ik??n kuin kaukainen kaiku Mikkeli-y?n laulusta 40 vuotta sitten. Kuuli aivan hyvin, ett? h?n oli ollut aikansa laulumies. Nuorten uteliaisuus kasvoi.

- Sen Hildan is? l?hti Kaliforniaan eik? tahtonut antaa tyt?rt??n

Akselille, joka oli k?yh?. Ja se Hilda lauloi sitte, ett?:

"Pois t??lt? Pohjolasta

Is?ni tahtoopi,

H?n Kaliforniahan

Huomenna l?hteepi.

H?n viepi minut muassaan

Ja meid?t erottaa,

S? h?nen mielest?ns?

Oot halpa arvokas."

- En muista en??. Maalari ravisti p??t??n.

- Ja siit?k? sakotettiin? kysyi Kanteleinen.

- Niin. Se oli siihen aikaan se huuto-sakko. Jos lauloi vaikka mit? y?ll? klo 9 j?lkeen illalla tai ennen klo 4 aamulla, niin sakottivat ne. Vaikka t?m?kin oli painettu viisu, istuin min?kin siit? nelj? vuorokautta vesikopiss'. Ja meit? oli 9 n?it? Jokirannan poikia. Eik? me sill? kertaa oltu edes yht??n ryyp?tty, ei sen merkki?k??n! Mutta se vallesmanni ja ne toiset hyv?t, jotka sen joukoss' olivat, ne olivat juovuksiss', ja...

- Ja te saitte huuto-sakon?

- No nek?s!

* * * * *

Kanteleinen hiihtelee kotiinsa yksin. Ajatukset el?v?t voimakkaasti illan muistoissa ja mielikuvissa. Siell? oli ollut hauskaa. Illan mittaan oli mielialassa tuntunut niin omituinen nousuliike. Maailmassa n?ytti sittekin olevan jotain, joka pani asioita ainakin joskus kulkemaan mielen mukaan.

H?nen ymp?rill??n hy?ri hyvi? ihmisi?. Mist? johtui t?m? vaihdos? Muutamia kuukausia takaperin tuossa samassa salissa oli aivan toisenlainen mielialan viritys. Mik? sen n?in oli vaihettanut?

H?n kummasteli. Ajatellessaan havaitsi, ett? koko kyl? oli muuttunut. Arkana vilahti mieless?: oliko h?n siihen vaikuttanut? Mutta ei vastannut siihen ehdottoman my?nt?v?sti. Olihan h?n yritt?nyt, mutta v?h? oli tullut tehty?, eiv?tk? ne h?nen puheensakaan...

Ehk? se t?m? h?yl?ileminen? Mutta miten sek??n? Olisiko siin? ehk? se vanha jokirantalaisten puuty?-harrastus her?nnyt uuteen eloon?

Siin? kiersi ja kaarsi kaiken ymp?rill? tietoisuus siit?, ett? jos ei h?n t?nne sattunut, samoin ne viel? nukkuisivat kuin viime vuonnakin. Niille maille tultua t?ytt?? syd?men kuohahtava ilo. Tukeva s??ri ponnahtaa voimakkaammin, pakkasen huurre syleilee tutummin ja el?m?ntaivaan ranta punertaa.

Kanteleinen saapuu kotiinsa. Muori tulee avaamaan ovea ja murisee itsekseen. Nuori opettaja ei ole kuulevinaan, vaan hiipii kantap?it??n hilliten huoneeseensa.

Sytytt?? tulen.

Siin? p?yd?ll? ovat oppilaitten kirjoitusvihot korjausta varten. H?n siirt?? ne konemaisesti eteens?. Avaa yhden, tekee muutamia korjauksia.

Unohtaa kuitenkin kohta itsens? ja j?? tuijottamaan lampunruuviin, omituinen, sis??np?in k??ntynyt hymy huulten ymp?rill?. Silm?t tirkist?v?t, aivan kuin todellakin tarkastaen lampunruuvia, mutta v?hitellen niiden ilme muuttuu.

Armastava, hell? kaiho ja edelleen sis??np?in k??ntynyt hymy...

- Sohvi Kanteleinen, jupisee, ja suu menee leve?mp??n nauruun.

Muori ohahtaa toisella puolen sein??. Kanteleinen palaa tajuntaansa. Hieman ravistellen, aivan kuin vapautuakseen mielentilastaan, juo h?n lasillisen kylm?? vett?, tempaa vihkol?j?n eteens?, etsii kyn?n ja ryhtyy ty?h?n.

Download Book