Alussa olivat pojat ehdottaneet, ettei Kanteleinen itse ryhtyisi t?ihin, pit?isi vain huolen johdosta. Siihen h?n ensin oli taipunutkin, varsinkin kun oli niin paljon ohjattavaa sek? juoksi yht? my?t??n katsomav?ke?, joka tarvitsi selitt?j??, puhetoverin tai j?rjestyksenpit?j??. Mutta pian h?n kyll?styi t?h?n. Sellainen tuntui liian paljon johtajan, poliisimiehen tai tyhj?ntoimittajan osalta. Jo muutaman illan kokeiltuaan h?n oli havaitsevinaan, ett? se uhkasi rikkoa toverisuhteita. Moni, joka t??ll? teki ty?t?, oli arka ja ep?luuloinen.

Viel? enempi oli siihen taipumusta monella katsomassa k?vij?ll?. Kanteleinen tiesi vanhasta kokemuksesta kotikyl?lt?, ett? toverisuhde pysyy aina lujana niin kauan kuin tehd??n samallaista ty?t?, mutta pyrkii heti j??htym??n ja joutumaan kieroon, kun toinen alkaa t?ikseen lukea ja asua huoneessa, toisen liikkuessa ruumiillisissa askareissa ulkona. Suhteeseen ilmestyy ik??n kuin joku h?m?r?ksi tekev? valonhimment?j?, toveriel?m? k?y harvasanaisemmaksi, ajatukset alkavat kulkea eri teit?.

Ja jos ne, n?m? pojat, t??ll?kin alkavat tehd? ajatuksilleen sellaisia omia, uusia polkuja, joille ne eiv?t ota minua mukaansa, niin min? j??n yksin "per??n katsomaan" kun ne pillastuvat ja j?tt?v?t...

Siihen ei h?n suostu!

Kanteleinen toimitti koululta seurahuoneelle h?yl?penkin ruvetakseen tekem??n puheenjohtajakoroketta ja pulpettia.

Apulaisekseen keksi h?n Peltosen rengin, Juhon. T?m? oli 30:ss? oleva nuorimies, jolla oli hyv?n ty?miehen maine, mutta joka viime vuosina oli ruvennut ryypiskelem??n, usein muutamien is?nt?miesten joukossa. Juhokin oli tullut er??n? iltana katsomaan. Kanteleinen tunsi miehen kykyj? siit?, kun oli n?hnyt h?net Peltosella korjaavan rikkoutunutta reenketaraa.

Kun Kanteleinen rupesi houkuttelemaan Juhoa kanssaan t?ihin, tapahtui se aluksi tuttavallisen leikin varjossa. Juho vastusteli sill?, ettei h?n osaa ja ett? pit?? hoitaa hevosia kotona. Kanteleinen havaitsi pian, ettei vastustus ollut aivan ehdottoman jyrkk??. Jostain syyst? teki h?nen mielens? saada Juho mukaan. K?vikin jo kysym?ss? itselt??n is?nn?lt?, sallisiko t?m? rengin tulla seurahuoneelle iltapuhdet?ihin. On hieman vaikea sanoa, mit? kansakoulujohtokunnan esimies t?st? ajatteli, mutta suostumuksensa h?n antoi ja lupasi, ett? hevoset h?n kyll? hoitaa itse niin? parina iltana viikossa, mitk? Juho h?yl?ilee seurahuoneella.

N?in tuli Juho mukaan. Kanteleinen huomasi heti saaneensa erikoisen ty?toverin.

Nuoren opettajan lempiaineita seminaarissa olivat olleet puuty?t. P??st?todistukseensakin oli niist? saanut 10. Sama innostus eli yh?. H?n oli laittanut oikein komean pulpettipiirustuksen. Kun h?n n?ytti sit? Juholle, ep?ili t?m? ett? se olisi liian suurit?inen, ja lausui sen aivan kuin urakkamies, ep?ilem?tt?k??n ettei sit? saataisi kuntoon, jos vain olisi aikaa. Kanteleinen lohdutti sill?, ett? jos Juhon aika k?visi t?p?r?ksi, h?n voisi jatkaa yksin. Siihen Juho taas sanoi, ett? jos sit? kerran ruvetaan tekem??n, niin valmiiksi asti se tehd??n yhdess?; h?n ei ole orja, vaikka on renki; jos is?nt? niin v?h?ll? v?syy hevosten hoitelemiseen ja alkaa ik?v?id? h?nt? iltasin pitkin penkki? lojumaan, niin odottakoon. Mies tuntui alkavan l?mmit?.

- Miksi eiv?t is?nn?t laita kelvollisia ty?kaluja, ett? sais edes puun valkoiseksi!

Juho katseli t?t? sanoessaan Kanteleisen pitk??h?yl??, jonka t?m? oli tehnyt kes?t?ikseen. H?yl?penkill? oli muitakin uusia ty?kaluja. Rengin silmiss? alkoi jotain el??, aivan kuin kauan uinuneet vaistot olisivat ruvenneet toimimaan, her?tt?en miehen sielussa uusia tahi harvinaisia ilonv?reit?. Tuo katse siirtyi ty?kaluista lautavarastoon, jota Kanteleinen asioikseen hitaasti, valikoiden liikutteli.

Milloin lie takkikin jo lent?nyt Juhon p??lt?. Kanteleinen havaitsi sen vasta kun mies jo k?sitteli lautoja, rivakoin, itsetietoisin ottein. Oli todella soma katsoa. Jokainen silm?nisku, ??nn?hdys, ruumiinliike, ote - kaikki kuvastivat toimimaan ruvennutta rajua ty?nhalua, joka etsi tyydytyst??n. ?skeinen, hieman hidasteleva, venyttelev?, kaksimielinen "ollako vai ei" oli miehen j?tt?nyt.

Siin? oli 30-vuotias talonpojanrenki, jolla kyl?ss?kin kyll? oli kuuluisan ty?miehen maine. H?n oli nuorempana ollut taloissa, joissa olivat jonkullaiset puusep?n ty?kalutkin, ja oppinut niit? luontaisten lahjojensa avulla k?yttelem??n. Mutta nyt jo moniaina vuosina oli h?n palvellut renkin? sellaisissa taloissa, joissa ei ollut edes h?yl?penkki?. Silloin ei ollut illoiksi muutakaan teht?v??. Pitk?t puhteet venyttiin pitkin raheja tai istuskeltiin naapureissa juttuamassa. Halu katosi siihenkin mit? olisi mahdollisesti voinut tehd? vaillinaisilla ty?kaluilla. Kun sitte alkoi kyl?ss? liikkua viinankauppaajia ja Juhokin sattui silloin t?ll?in ryyppyseuroihin, korvasi t?st? johtuva toimeliaisuus uusine huveineen pitkien syys- ja talvipuhteiden ty?tt?myydest? johtuvat ik?vyydet.

Niin olivat Juhossa parin, kolmen vuoden kuluessa kasity?halut uinahtaneet. H?n ei en?? usein niit? edes muistellut. Mutta nyt, jouduttuaan kosketuksiin "tuon miehen", opettajan kanssa, h?n oli joutunut omituiseen innostuksen tilaan. T?ss? verrattomia ty?kaluja, h?nen k?ytett?vikseen! Ty?, arvokkaampi kuin ne, joita h?n oli ennen yritellyt, Samalla kuin innostus nousemistaan nousi, tuntui kuin nuorempana joskus el?v?sti tunnettu mielihalu, jota oli niin hartaasti aikoinaan nuoruuden utukuvista selvitellyt, olisi nyt odottamatta tipahtanut selvi?n? kuin taivaasta, siihen k?sin kosketeltavaksi...

Mutta t?m?n ihmeellisen ilontunnon pohjalla pysyi vaikutusvaltaisena er?s ik?v? muisto, joka kalvoi mielt?. H?n oli kerran, kun Kanteleinen oli pit?nyt puhetta, p?iss??n vihelt?nyt ja r?hissyt tuolla toisessa huoneessa, aivan tarkoituksella tehd?kseen kiusaa. Sinne oli tultu suhdittamaan, mutta h?n kiihtyi vain. Ja siin? ymp?rill? oli ollut parvi nuoria poikasia, jotka h?nt? yllyttiv?t. Vihdoin oli tullut Kanteleinen ja pyyt?m?ll? pyyt?nyt olemaan hiljaa. Silloin h?n tunsi kiusanteosta niin suurta iloa, ett? heti kun opettaja sulki oven alkoi h?n uudestaan Peltosen pikkuoriin tavalla hurjasti kiljua. Pojat pitiv?t h?nt? mestarinaan ja nauroivat katketakseen. H?n oli niihin aikoihin kuullut uudesta opettajasta niin paljon kaikellaista, ett? h?nen mielest??n kuului asiaan, ett? kyl?n paras renki n?ytt?? sille, mik? on kyl?n yleinen mielipide, ja ettei h?n omasta puolestaankaan aijo kaikellaisia herraspoikasia totella eik? lakitella.

Ja nyt se sama mies seisoo tuossa, aivan l?hell?. He rupeavat tekem??n yhdess? ty?t?, samaa ty?t?, yhteisill? ty?kaluilla. Yht'?kki? kuohahtaa aivan kuin joku sielun pohjasakkakerros. H?n el?? silloisessa mielentilassa muutaman silm?nr?p?yksen. On jo melkein ??neen p??sem?isill??n: "Piruakohan se tuo mies oikein meinaa?" Silloin katsoo h?n kulmiensa alta Kanteleista sivulta p?in. -

Kanteleinen oli seurannut ty?toverinsa alkuvalmisiuksia. Havaittuaan mill? mielenkiinnolla t?m? k?vi kiinni, vavahti Kanteleisen nuori opettajasyd?n. Jo ennen oli h?n pit?nyt t?st? miehest?, huolimatta siit?, ett? se oli p?iss??n ilke?. Nyt h?nen havaintonsa varmistuivat. Seuratessaan miten Juho ensin tarkasteli h?yli?, sitten tempasi lautakasaa, sitten ... oli h?n huomaavinaan, tahi ainakin kuvitteli sit?, miten sis?inen, kauan uinaillut luonteentarmo yht'?kki? tuossa miehess? her?si ja alkoi toimia. Se pani heittelem??n kaikkea mik? k?siin sattui, h?yli? ja lautoja. Juho nousi Kanteleisen silmiss? aivan huomaamatta. H?n l?ysi itsens? yht'?kki? ajattelemasta uutta ty?njakoa, aivan tasa-arvoista, jossa kumpainenkaan ei ole mestari. Samalla vallitsi joku salainen tunne siit?, ett? tuo mies on nopeampi, rajumpi, aikaansaavampi, joskin h?n itse taas mahtanee osata hieman enemm?n ja hienommin. -

Kanteleisen silm? sattuu Juhon silm?ter??n juuri silloin kun t?m? kulmiensa alta katsoen tutkii: "Piruakohan se tuo mies oikein meinaa?"

Kanteleisen totinen katse saa hymy?. H?n ei lue Juhon silm?niskun sis?lt??, vaan ?skeisen oman ajatuksensa jatkona kys?see:

- Osaatko kiillottaa?

- En min?...

Se tuli ep?m??r?isesti. Kanteleinen j?i siihen k?sitykseen, ettei Juho ole aivan vieras sillek??n taidolle.

Yht'?kki? kohotti Juho katseensa lautal?j?st?, mihin se ?sken oli arkana paennut, astui askeleen Kanteleista kohti ja kysyi:

- Kuinka opettaja arvelee...

Kysymys koski jotain osaa ty?st?. ??ness? oli jo luottava, vilpit?n kaiku.

- Sano V?in?ksi vaan, Juhoksihan min?kin sinua...

Juhon suu meni nauruun ja silm?kulmassa vilahti taas jonkinlainen ep?ilyksen piirre. Mutta se haihtui sielt?, kun Kanteleinen ryhtyi selitellen antamaan vastausta ty?toverinsa ?skeiseen kysymykseen.

Download Book