Ty?iltojen jatkuessa kasvoi osanottajain innostus yht? my?t??n. Heit? oli kaikkiaan hyv? joukko toistakymment?. Koivusen Vihtori oli vanhastaan tunnettu puumieheksi. H?n teki p?yt??, Varam?en Iikka apulaisenaan. T?m? Iikka oli 17-vuotias poika, renkin? Varam?en nuorella is?nn?ll?. Poika oli tekij?sukua. Oli todellakin somaa katsoa, miten t?m? pari teki ty?t? yhdess?. Vihtorilla aina vakaa, juro katse, t?ynn? itsetietoista sis?llist? vakaumusta, joka kaikki py?ri t?m?n ty?n ymp?rill?.

Karvalakki oli miehell? syv?ll? p??ss?, aivan kuin periaatteen vuoksi sekin, vaikka hiki tippuikin usein pitkin poskip?it?. Iikan lakki lensi usein alotettaessa ensit?iksi naulalle ja silmist? loisti kirkas, hieman vallaton mieli. N?iden silmien loiste sai aina sis?isesti nauttivan, tarkkaavasti hymyilev?n ilmeen, kun poika sattui pys?htym??n ty?ss??n ja katselemaan muutamaa vuotta vanhempaa toveriaan, jolta h?nen mielest??n ty? k?vi niin puhtaasti. Heill? n?ytti olevan hyv?t v?lit. Iikka oli kohottanut Vihtorin esikuvakseen. T?m?n puheet otti h?n opikseen samoin kuin ty?ntekotaidonkin. Se ei kuitenkaan voinut hillit? vallattoman iloista nuorta poikaa joskus nauramasta, kun sattui huomio kiintym??n toverin syv?lle p??h?n painettuun lakkiin, jonka alta kaksi ?lyk?st? silm?? vaivoin saattoi n?hd? ja hiki virtaili valtoinaan.

- Pane se lakki pois, kun s? niin hikoilet, kehotti Iikka joskus.

Toinen silloin sys?si karvalakkia hieman peremm?lle, mutta ei aikonutkaan ottaa pois, ei my?sk??n sanonut mit??n.

Vihtori taas toisinaan pys?htyi katselemaan nuoremman toverinsa h?yl?nlykk?yst?, puukon k?yttely? ja kirvesveistosta. Silloin voi h?nen totisista silmist??n n?ky? hymy? ja joutui odottamaan ett? siell? kielen p??ll? py?riv? kehumasana putoaisi. V?list? sellainen sana jo livahtikin, mutta useimmiten jotenkin kynityss? ja laihdutetussa asussa. Se saattoi muodostua matkalla pikkuohjeeksikin. Mutta silti ymm?rsi Iikan herkk? korva ??nens?vyst? esikuvansa kehuvan ajatuksen. Poika vilautti silmi??n, tunsi olevansa kiitoksesta h?mill??n, mutta k?tki sen visusti her??v?n kunnianhimonsa taimitarhaan. T?llaisessa tapauksessa aiheutui usein ty?kalun tarkastus.

- Tuo h?yl? ei vie puhtaasti! H?n katsoi asiantuntijan tarkkuudella h?yl?nter??, l?i sen irti, etsi hiomakive? vanhan, tottuneen nikkarin vakavalla, h?t?ilem?tt?m?ll? tavalla. Sill? aikaa Vihtori alotti taas ty?ns?. N?in jatkui illasta toiseen. Joskus Iikka suoraan keh?si Vihtoria. Silloin t?m? ?r?hti.

My?skin Erkin Sameli oli tekomies. H?n oli ottanut urakakseen muutamia tuoleja. Toverina oli h?nell?kin nuorempi poika, jonka osa rajoittui aluksi sarvih?yl?n vetoon ja v?h?arvoisempiin avustuksiin. Ty? heilt?kin sujui hyvin. Sameli oli havainnut, ett? pojalla oli taipumuksia, mutta ettei h?n ollut saanut t?h?n saakka mit??n alkuopastusta. H?n rupesi t?m?n havaittuaan ohjaamaan ty?toveriaan, Niilo Mikkonen oli t?m?n pojan nimi. H?nen rohkeutensa ja itseluottamuksensa alkoivat nousta innostuksen kera. Kun oli muutamia iltoja oltu koossa, alkoi Niilo olla aina ensim?isen? nuorisoseuratalolla, vaikka h?n asui muutamain kilometrien p??ss? kyl?n et?isimm?ss? kolkassa. T?m? her?tti jo toisten ik?toverien huomiota. Miten se niin aikaiseen ehtiikin? he toisiltaan kyseliv?t. Muuan pari juoruili takanap?in, ett? kun ei Niilon tarvinnut muka tehd? kotona juuri mit??n, h?n jouti hyvin. Heid?n piti tehd? enemm?n, uskottelivat. Ei t?ss? ollut per??. Mutta se oli totta, ett? Niilon kotona ei ollut h?yl?penkki ollut kunnossa niin? vuosina, joina Niilo olisi voinut sen ??ress? yritell?. H?n oli sen n?hnyt solan orsilla rujona ja jalatonna. Poika ei ollut koskaan siihen kiinnitt?nyt mit??n huomiota. Mutta nyt oli h?nen sielussaan jotain her?nnyt. H?yl?penkki veti puoleensa aivan kuin viulukin, jota h?n oli viimeaikoina opetellut soittamaan. Ja kun h?yl? alkoi ottaa eheit? lastuja, valmistumassa oleva tuolinjalka saada m??r?tyit? muotoja, juuri sellaisia kuin tahdottiin, kuin h?n itse tahtoi, valtasi pojan yll?tt?v?, kuohuva iloisen tyydytyksen tunne, aivan kuin olisi jotain hyvin valtaavaa intohimoa kutkutellut. Se h?nt? seurahuoneelle veti niin aikaisin.

Erkin Samelin luonne oli sellainen, ett? h?n kaipasi aina hieman kehumisia, s?ilytt??kseen kykyns? innostua. Niilo ei ymm?rt?nyt t?t?. Mutta h?n kehuskeli Samelia sis?llisen tunteensa kuohuvasta vaatimuksesta, hyv?ss? uskossa, ilman v?hint?k??n vilppi?. Se teki Samelille hyv??. H?n innostui opastamaan toveriaan suurella halulla ja ohjasi h?net viipym?tt? tekem??n vaativampiakin t?it?. Oli todellinen nautinto n?hd? t?t? paria. Siin? oli yhteishenki saanut oikein persoonalliset muodot.

Kuhilasm?en Mikko oli ollut kahtena iltana mukana, mutta sitten j??nyt pois. H?n ei osannut mit??n t??ll? tehd? ja tunsi itsens? liian ylpe?ksi ja vanhaksi harjoittelemaan. Jotkut laskivat h?nest? hieman pilaa, mutta pian sai h?n j??d? rauhaan, toveripiirin ulkopuolelle. Eik? h?nt? muistettu moneen viikkoon, ennen kuin h?nen nimens? taas pujahti esiin muutaman ik?v?n juorujutun yhteydess?, joka ilmeisesti yritti Mikkoa aivan liioitellen mustata.

Sit? vastoin Sep?n Kustaa oli etsinyt ty?t? toisten seurassa. H?n tunnusti rehellisesti ettei h?nest? ole puusep?ksi, eik? ik?n? tule olemaan, mutta h?n tekisi ja maalailisi kulisseja, jos se sopisi. Ja se sopi. Kanteleinen itse ryhtyi Kustaata apuamaan kehysten kokoamisessa. Kustaa ompeli paikat rikkin?isiin kaukaisiin ja alotti maalauksen. H?nell? oli t?h?n ty?h?n vanhaa tottumusta, sen toiset pojat tiesiv?t ja Kanteleinenkin nyt n?ki. Maalattiin mets?kulisseja. Kanteleinen teki Kustaalle selkoa perspektiiviopista.

Kustaa veteli kankaalle perusviivoja. H?n ei ollut koskaan ennen kuullut mit??n perspektiiviopista. Mutta h?n sovellutti sit? heti.

- N?ink??

Kanteleisen t?ytyi ihmetellen tunnustaa, ett? t?ss? kulissimaalarissa oli niin valtaava annos todellista taiteilijaa, ett?...

- Katsokaahan! huusi h?n paukkuvaan, sihisev??n ja h?lisev??n saliin. P??t k??ntyiv?t n?ytt?m?lle p?in. Kanteleinen asetti rinnan kaksi mets?kulissia ja n?ytti lampulla. Kustaa, silm?kulmat tiukasti rypyss?, kiirehti viel? sudillaan parantelemaan er?it? kohtia, hokien h?mill??n:

- Ei ne ... ei ne viel?...

- Onko hyv?? huusi Kanteleinen katsojille.

Joku alkoi taputtaa k?si? ja toiset yhtyiv?t siihen niin v?litt?m?sti, ett? itse arkatuntoinen Kustaa n?ytti tuntevan sen vilpitt?myyden.

- Mit?s ne tyhj??...

H?n yritti nauraa, mutta se ei onnistunut. Sitte h?n koetti vihelt?? "Laps' Suomen", jota viime aikoina oli paljon laulettu, mutta huulet v?risiv?t. H?n oli h?mill??n. Ennen, kun h?nt? oli kehuttu, ei se ollut vaikuttanut t?ll? tavalla.

Taputus h?yl?penkkien ??ress? oli laannut ja huomio taas kiintynyt kullakin omiin t?ihins?. N?ytt?m?aukon vieress? seisoi muuan m?kinmies ja k?det housuntaskuissa tuijotteli Kustaan maalaamia puun kuvia. H?nen vieress??n seisoi pari pient? poikaa sama lumouksen ihmettelev? ilme silmiss?.

Download Book