Chapter 2 No.2

Rajzacin linna sijaitsi, kuten mainittu, noin kaksi penikulmaa Riian kaupungista it??np?in l?hell? Düna-joen rantaa. Vuosisatoja oli kulunut siit? kun sen mahtavat peruskivet oli laskettu. Kolme tornia, yksi keskess? ja kaksi pienemp?? kummassakin p??ss?, kohosivat huomattavasti sammaleiden peitt?mien harmaiden seinien yli, ja ne n?kyiv?t pitk?lle linnaa ymp?r?iv?n mets?n yli. Korkea suojelusmuuri, jossa oli useita ampumaluukkuja, antoi Rajzacille linnotuksen muodon, ja sellaiseksi se jossain m??rin oli tarkotettukin.

Aika, jota kertomuksemme k?sittelee, oli kaikkea muuta kuin rauhallinen, ja t?m?n edelliset vuosikymmenet olivat samanlaatuisia. Ven?l?isten, turkkilaisten ja saksalaisten kanssa k?ytyjen taistelujen vaihteluksi oli my?s toisinaan sis?llisi? levottomuuksia, jotka saattoivat Puolan asukkaat varustautumaan toisiaan vastaan. Puolalainen ylimist? oli nimitt?in vallanhimoista ja itsetietoista v?ke?, jonka voi saada ainoastaan asevoimalla tunnustamaan ylemp?ns?, sellaisen, jolla yksin??n oli ratkaiseva voima. Sanaa "puolalaiset valtiop?iv?t" k?ytettiin sent?hden usein, kun tahdottiin kuvata ep?j?rjestyst? kokouksessa, jossa kaikki j?senet koettavat kynsin hampain saada oman yksityisen mielipiteens? m??r??v?ksi, siten synnytt?en hajaannusta ja ep?j?rjestyst?.

Ruotsin kuninkaiden sotaretkill? Puolaa vastaan oli t?m? sis?inen kateus ja eripuraisuus hyv? ase vallottajan k?siss?, niinp? nyt Kaarle kahdennentoistakin retkell?. Tietysti l?ytyi my?s rehellisi? ja is?nmaataan rakastavia puolalaisia, jotka tekiv?t ahkeraa ty?t? pit??kseen Puolan kansan koossa, mutta he eiv?t onnistuneet. Jokainen tahtoi olla herra, ei kukaan totellut, ja sent?hden onkin Puola jo meid?n aikanamme mennyt perikatoaan kohden, s.t.s. lakannut olemasta oma kuningaskuntansa. Kolmen mahtavan naapurinsa, Ven?j?n, Preussin ja It?vallan jakamana on sill? vain nimens? j?lill?.

Mutta me palaamme takasin Sobieskin suvun vanhaan sukutilaan. Sadun j?ttil?isen kaltaisena seisoi Rajzacin linna siin? n?k?j??n aivan hylj?ttyn?. Sen muurilta eiv?t kaikuneet mitk??n sotahuudot eik? pienten pensaiden ja k?ynn?sten peitt?mist? ampumaluukuista mitk??n kanuunansuut vilkkuneet anastajaa vastaan. Iloiset laulut eiv?t kaikuneet avarista saleista, ei n?kynyt komeasti puettuja ritareita korskuvien ratsujen sel?ss?, ei helli? impyeit? ihanina kes?-iltoina kuuntelemassa luutun sointuvia n?pp?ilyj?, eik? raikuvia mets?stystoitotuksia metsik?ss?, vaan kaikkialla vallitsi raskas ja painostava synkkyys, joka oli t?ydellisess? sopusoinnussa itse linnan kanssa, jonka keskitornissa oleva rautainen tuuliviiri surkeasti natisten k??nteleikse sinne t?nne, aikaansaaden niin kamalan ja aavemaisen tunnelman pime?ss? y?ss?. Ainoastaan silloin t?ll?in n?kyi joku ihmisolento pelokkaan laahustavasti hiipiv?n pitkin vallia eli arasti katsovan jonkun ampumaluukun l?vitse, josta h?n silloin oli pakotettu ajamaan pois ne pienet nelijalkaiset asukkaat, jotka linnan hallitsijattarelta lupaa pyyt?m?tt? olivat sinne asettuneet asumaan. Tuskin kertaa p?iv?ss? k??nnettiin linnan raskasta tammiporttia saranoillaan.

Ja kuitenkin s?ilytti Rajzacin linna monta hauskaa muistoa eritt?inkin niilt? ajoilta, kun Puolan suurin sankari, kuningas, Johan Sobieski, joka puolalaisen armeijan avulla pelasti voittoisan turkkilaisen joukon piiritt?m?n Wienin, oleili t??ll?. Juhlatilaisuus seurasi toistaan, suuret salit loistivat kullassa ja purppurassa. Ei n?kynyt t??ll? silloin happamia naamoja, kun Puolan parhain ylimyst? oli rient?nyt t?nne, saadakseen nauttia sankarikuninkaan l?sn?olosta.

Kuinka ihana olikaan mennyt aika ja sen mukanaan tuoma ritarillisuus ja runollisuus! Mit? enemm?n aika riensi eteenp?in, sit? proosallisemmaksi se muodostui. Edellisten vuosisatojen tunnus oli kiitos ja ylistys, nykyajan tunnus on raha, raha! Mammonan takia heitt?v?t nykyajan lapset ajattelemattomasti pois kunniansakin.

Johan Sobieskin kuoleman j?lkeen j?i Rajzacin linna suvun omaisuudeksi, ja aikana jota t?m? kertomus koskettelee, asui linnassa ruhtinas Sobieskin ij?k?s puoliso. Vanha linna n?ytti nyt olevan ik??nkuin h?peiss??n muistellessaan entisi? loisto-aikoja.

Sen p?iv?n iltana, jolloin Kaarle XII kulki Düna-joen yli, oli leskiruhtinatar Martha Sobieski kutsuttanut ymp?rilleen koko palvelijakuntansa, joka nousi l?hes sataan henkeen, ja pit?nyt heille seuraavan puheen:

"Olen t?n??n saanut kirjeen ruhtinas Sergo Panitzkylt?, joka on kihloissa poikani tytt?ren kanssa. Kirjeess? ilmotetaan, ett? anastaja, ruotsalainen kuningas, l?hestyy n?it? seutuja. Kysyn teilt? nyt, tahdotteko uskollisesti palvella Puolaa ja sen kuningasta?"

"Tahdomme", vastasivat kaikki syv??n kumartaen sek? asettaen k?den rinnalleen uskollisuuden merkiksi.

"Hyv? on. Aseita l?ytyy vanhassa arsenaalissa. Ne eiv?t ole olleet anastajan iso-is?n aikojen j?lkeen k?yt?nn?ss?, mutta tuottakoot ne nyt j?lleen kunniaa. Sin?, Joseph", jatkoi h?n k??ntyen vanhimman palvelijan puoleen, jota vanhuutensa ja uskollisuutensa takia pidettiin suuremmassa arvossa kuin muita palvelijoita, "sin? ryhdyt komentajaksi, min? luotan sinuun".

Vanha uskollinen palvelija teki viel? syvemm?n kumarruksen kuin toiset ja sanoi:

"Pyh? neitsyt on todistajanani, ett? min? uhraan henkeni ja vereni hallitsijattareni edest?, ja min? menen takuuseen siit?, ett? toisetkin palvelijat tekev?t samoin".

Kun Martha Sobieski viel? kerran oli vastaanottanut palvelijainsa uskollisuuden vakuutukset itse??n ja Puolaa kohtaan, meni h?n p?? pystyss? ja pojantytt?rens? tukemana sis?lle huoneeseen. Tyytyv?isyys, joka niin selv?sti kuvastui h?nen piirteist??n uskollisuusvakuutusta teht?ess? kartanolla, h?visi v?hitellen, ja kun h?n oli tullut suureen raskailla kullatuilla nahkatapeteilla koristettuun salonkiin, jossa kuningas Johan muinoin tapasi vastaanottaa vieraitaan ja jossa Sobieskin suvun kuolleiden j?senten muotokuvat mykkin? katselivat elossa olevia j?lkel?isi?, vaipui h?n huohottaen mukavaan nojatuoliin ja k?tki muutamiksi silm?nr?p?yksiksi vanhan liituvalkeiden hiuksien ymp?r?im?n p??ns? k?siins?, samalla kun raskaat huokaukset nostattivat h?nen rintaansa.

Eleonora seisoi mykk?n? ja ajatuksiinsa vaipuneena h?nen edess??n. Nuori ruhtinatar ei ollut kasvonpiirteisiin ja muotoon n?hden kaunis, mutta h?nen pienill? kasvoillaan lep?si niin ihmeen syd?mellinen hyvyys, mik? h?nen tummansinisist? silmist??nkin kuvastui, ett? sen, joka kerran n?ki t?m?n nuoren ruhtinattaren, oli mahdoton h?nt? unohtaa. Suloinen ja puhdas naisellisuus teki h?net vieh?tt?v?mm?ksi kuin moni h?ik?isev? kaunotar oli.

Kauan odotettuaan, ett? leskiruhtinatar alkaisi puhumaan, k?vi t?m? odotus h?nelle vihdoin liian pitk?ksi, ja h?n virkkoi sent?hden vienonpehme?ll? ??nell?:

"Mit? sin? ajattelet, iso-?iti?"

T?m? lempe? ??ni her?tti rouva Marthan unelmistaan.

"Lapseni", sanoi h?n hetkisen katseltuaan ymp?rilleen, "vaikeat tapaukset odottavat meit?. Niinkuin ?sken kuulit, l?hestyy Kaarle XII seutujamme. Ylpe?n? menestyksest??n tsaarin joukkoja vastaan ei h?n tahdo enemp?? eik? v?hemp?? kuin panna kuningas Augustin pois valtaistuimelta. No, no", jatkoi vanhus viitaten Eleonoraa olemaan hiljaa, "yhdelt? n?k?kannalta katsoen ei h?nen aikomuksensa ole niin perin moitittava. Saat kuulla, lapseni", jatkoi h?n, huomatessaan, ett? pojantyt?r osotti ihmettely?, "etk? sin? en?? ihmettele. Kuningas Kaarle oli juuri noussut valtaistuimelle, kun tsaari Pietari, kuningas August ja Tanskan kuningas ?kkiarvaamatta ja ilman syyt? hy?kk?siv?t h?nen p??lleen. Viimemainitun kanssa h?n selvitti asian miltei samassa silm?nr?p?yksess?, Ven?j?n tsaari on ly?ty, ja vastapalvelukseksi kuninkaamme osanotosta toisten suunnitelmiin on nyt t?m? itsep?inen ruotsalainen saanut p??h?ns? vallata h?nelt? Puolan kruunun. Niin ovat asiat nykyisin".

"Mutta", virkkoi Eleonora miettiv?sti, "kenen h?n tahtoo asettaa tilalle? Itsens?k?, niinkuin h?nen iso-is?ns? teki?"

"H?nen suunnitelmistaan ei viel? tiedet? varmuudella mit??n", vastasi rouva Martha vitkaan. "Veljell?ni, kardinaalilla, on kyll? l?hempi? tietoja siit?, mutta h?nt? en ole pitk??n aikaan n?hnyt. Valtiomiehen? ei h?n sit?paitsi ole ylen aulis antamaan tietoja. Olen useasti kysynyt h?nelt? asioita, jotka koskevat poliittista el?m??, mutta aina saanut v?lttelevi? vastauksia. Niin, herrat diplomaatit ovat, niinkuin entisajan oraakkelit, niukkoja tiedonannoissaan".

Voimiaan ponnistellen lausuttuaan n?m? sanat, vaipui leskiruhtinatar takaisin nojatuoliinsa ja k?tki taas kasvot k?siins?. Muutaman minuutin kuluttua nousi h?n yl?s ja viittasi Eleonoraa luokseen.

"Ota kynttil?, lapseni", sanoi h?n tuskin kuuluvalla ??nell?.

"Paneutuuko iso-?iti levolle?"

"En. Ota kynttil?!"

Rouva Martha otti senj?lkeen Eleonoraa k?dest? kiinni ja meni hitain askelin Johan Sobieskin muotokuvan luo.

"No niin, no niin", virkkoi leskiruhtinatar, kun kynttil?nvalo valaisi kuninkaan kauniita kasvoja, "nyt voivat vanhat silm?ni selvemmin n?hd? sinut, sin? Puolan suurin sankari! Oi, jospa sin? nyt el?isit! Silloin voitokas k?sivartesi musertaisi t?m?n pohjoisen karhunmaan kuninkaan, joka nyt riehuu viljavilla seuduillamme ja h?ik?ilem?tt?m?sti leikkii Puolan kunniakkaalla kuningaskruunulla. Mutta anna kuitenkin henkesi tulla ei ainoastaan Puolan kuninkaan vaan my?s koko h?nen sotajoukkonsa yli, niin ett? ne voisivat ajaa pois anastajan ja palauttaa levon ja rauhan vertavuotavaan maahamme. Sinun k?siisi, pyh? neitsyt", jatkoi h?n tehden hartaasti ristinmerkkej? kultaisen madonnankuvan edess?, "sinun k?siisi, pyh? Jumalan ?iti, j?t?n Puolan kohtalon, poista paha, ennenkuin vihollinen saa liian suuren vallan maassa. Me luotamme sinun apuusi, joka et koskaan ole k??ntynyt pois niist?, jotka rehellisell? syd?mell? polvistuvat edess?si".

Vanhus oli juuri laskeutumaisillaan polvilleen silkkipallille, kun samassa salongin h?m?r?st? nurkasta ??ni lausui sanan:

"Amen!"

??ni kuului niin kumealta, melkeinp? kamalalta, suuressa salongissa, ja naiset k??ntyiv?t kauhistuneina ??nt? kohden. Rouva Martha sai kuitenkin heti takaisin mielenmalttinsa ja virkkoi ter?v?ll? ??nell?:

"Kuka se on, joka uskaltaa ilmottautumatta tunkeutua t?nne? Kuinka hoitaa Joseph teht?v?ns?!"

"?l? moiti vanhaa, rehellist? miest?", virkkoi vieras, ja samassa astui pitk?, ylev? mies esiin.

Leskiruhtinatar oli nyt tuntenut ??nen.

"Veljeni, veljeni", virkkoi ruhtinatar rient?en kardinaali Primasta vastaan, joka syd?mellisesti syleili sisartaan. Kardinaalin takana n?kyi nuori komeasti puettu puolalainen. Hienojen huulten ymp?rill? oleva r?yhke? ja ylimielinen piirre vaikutti sen, ettei h?n ollut erityisemmin puoleensa vet?v?.

T?m? mies oli ruhtinas Sergo Panitzky, viimeinen j?lkel?inen aikasempien urot?ittens? kautta loistavassa suvussa, joka Kaarle X Kustaan sodassa teki itsens? kuuluisaksi sek? Puolassa ett? Tanskassa. Ruhtinas Sergo ei kuitenkaan viel? ollut ehtinyt tehd? itse??n kuuluisaksi muuten kuin ennenmainituilla "puolalaisilla valtiop?ivill?", miss? h?n sek? sopivissa ett? sopimattomissa tilaisuuksissa oli ?rsytt?nyt toisinajattelevat itse??n vastaan. Hyv?ksi onneksi oli kesken kaikkea puhjennut sota, ja kunnianhimoinen ruhtinas riensi heti kardinaali Primaksen luo, jonka piti tulla h?nen sukulaisekseen.

Puolassa niinkuin melkein kaikissa muissakin maissa oli vallalla se tapa, ett? ylh?iset perheet kihlasivat lapsensa jo kehdossa, huolimatta siit?, voivatko he sitte kypsyneemm?ss? ij?ss? pit?? toisistaan eli ei. Siten luonnollisesti syntyi monta onnetonta avioliittoa, mutta t?m? ei kuitenkaan liikuttanut avioliittosopimuksen tekij?iden vanhempia, jotka panivat painoa ainoastaan syntyper??n ja rikkauteen.

Juuri sellainen kihlaus sitoi nuoren ruhtinattaren Eleonora Sobieskin Sergo Panitzkyyn, josta rouva Martha hetki sitte oli puhunut palvelijoille. Kihlatut olivat ainoastaan kolme kertaa n?hneet toisensa, mutta heti ensi kerralla oli Eleonorassa her?nnyt ehdoton vastenmielisyys ruhtinas Sergoa kohtaan. Eik? h?n mitenk??n tahtonut vastenmielisyytt??n salata, ei edes iso-?idin ja kardinaalin l?sn? ollessa. He eiv?t olleet t?h?n asti mit??n sanoneet, mutta nyt kun ruhtinas tuli kohteliaasti kihlattunsa luo ja aikoi suudella h?nen k?tt??n, mutta Eleonora veti ?kki? k?tens? pois, lausui leskiruhtinatar ankarasti:

"Eleonora! ?l? unohda, ett? h?n on sinun kihlattusi!"

Nuori ruhtinatar kalpeni huomattavasti ja h?nen k?tens? vapisi, kun h?n vastenmielisesti ojensi sen. Mutta ruhtinas Sergon huulet olivat tuskin koskettaneet sit?, kun Eleonora tulisesti veti k?tens? takasin ja riensi kuin pelotettu karitsa pois huoneesta, ennenkun l?sn?olevat olivat ehtineet tointua h?mm?styksest??n ja ihmettelyst??n.

"?lk?? pahastuko h?nen sopimattomasta k?yt?ksest??n nykyhetkell?", sanoi rouva Martha parhaansa mukaan koettaen salata harmiaan. "Teid?n saapuessanne oli meill? vakava keskustelu, ja luultavasti teid?n ?kkin?inen tulonne h?mm?stytti h?nt? siin? m??rin ett? h?n riensi pois. H?nh?n on viel? niin nuori", jatkoi vanhus onnistuen huultensa ymp?rille saamaan sovituksen hymyn, "pari vuotta lis?? vaan, niin kyll? h?n varmaankin on toisellaisessa mielentilassa".

Ruhtinas Sergo kumarsi syv??n, samalla purren huuleensa. H?n oli kyll? ennenkin huomannut, kuinka ep?suosiollinen Eleonora oli h?nt? kohtaan. Mutta h?n ei siit? puhunut nyt mit??n, vaan suuteli kunnioittavasti vanhan leskiruhtinattaren k?tt?, jonka j?lkeen h?n istuutui akkunan viereen, sormillaan naputtaen marssia, joka oli selv? todistus niist? tunteista, jotka h?nen sis?ss??n liikkuivat.

Sisar ja veli olivat pian syventyneet keskustelemaan p?iv?n tapahtumista, ja leskiruhtinatar sai nyt kuulla kauan odottamansa tiedon, kenet Kaarle XII oli m??r?nnyt Augustin seuraajaksi Puolan valtaistuimelle.

Stanislaus Leczinskin nime? lausuttaessa vet?ytyi leskiruhtinattaren otsa syviin ryppyihin. Kiivaasti tarttui h?n veljens? k?teen ja kuiskasi h?nen korvaansa liikutetulla ??nell?:

"Vastusta t?t? nimityst? niin paljo kuin voit. Sin? tied?t, etteiv?t Leczinskin ja Sobieskin suvut ole koskaan katsoneet toisiaan lempein silmin".

"Mutta kuningas sanoo, ettei h?n tunne ket??n jalompaa puolalaista", virkkoi kardinaali vitkaan.

"Ei ket??n", huudahti leskiruhtinatar nousten yl?s ja heitt?en samalla silm?yksen veljeens?. "Ei ket??n! ?h! Miss? sitte h?nen silm?ns? ovat! Etk? sin?..."

Kardinaali asetti samassa k?tens? sisarensa huulille, samalla kun h?n heitti merkitsev?n sivusilm?yksen akkunaa kohden, jonka luona ruhtinas Sergo oli. "Kahdenkesken", sanoi h?n.

"Niin", kuiskasi ruhtinatar, joka ymm?rsi kardinaalin viittauksen, "huomen-aamuna rukoushuoneessani".

Siskokset erosivat sen j?lkeen ja meniv?t kumpikin huoneeseensa. Ruhtinas Sergo j?i edelleen akkunan viereen, rummuttaen sormillaan kiivasta marssia. Vihdoin n?hdess??n Eleonoran menev?n linnankartanon poikki, riensi h?n ulos pitkin leveit? rappuja, mutisten itsekseen:

"Itsep?inen ja omavaltainen h?n on, mutta viel? ovat, taivaalle kiitos, vanhat lakimme voimassa, ja niiden mukaan h?nen t?ytyy tulla minun omakseni".