Chapter 10 No.10

Pari p?iv?? t?m?n j?lkeen l?hti Erkki T?htiniemest?. H?nen oli matkustaminen eteenp?in naapuripit?j??seen, mutta paluumatkalla lupasi h?n viel? poiketa T?htiniemelle. P?iv? kului kuitenkin toisensa j?lkeen, eik? Erkki? kuulunut. Vihdoin sai Kaarlo h?nelt? kirjeen, jossa h?n lyhimmiten ilmoitti matkustaneensa kotiin toista tiet?, ja jouluksi tuli h?nelt? yhteinen tervehdys T?htiniemel?isille. Siin? oli kaikki.

Aunelle oli t?m? k?sitt?m?t?nt?. Mit? se merkitsi? Ja miten oli se selitett?v? yhteydess? Erkin entisen menettelyn kanssa? Ei tosin Erkki koskaan ollut Aunelle tunteitaan suorastaan ilmaissut, mutta h?n ne sittenkin tunsi. H?n tiesi, ett? Erkki h?nt? rakasti ja h?n Erkki?. Mik? heid?t nyt oli eroittanut?

Jos Erkki olisi ollut v?h?n pintapuolisempi, v?h?n enemm?n semmoinen kuin useimmat muut, olisi Aune kenties luullut h?nen mielens? muuttuneen, mutta nyt h?n ei voinut sit? uskoa. H?n tiesi, ettei Erkki ollut niit?, jotka miellytty??n johonkin sit? kohta osoittavat niin selv??n kuin voivat suorastaan kosimatta, ja sitten ensi mieltymyksen haihduttua varovaisesti vet?ytyv?t pois. Erkki olisi pit?nyt velvollisuutenaan salata, mit? ajatteli, kunnes itse oli selvill? tunteistansa. H?n olisi karttanut toisessa sellaisen tunteen her?tt?mist?, josta ei viel? ollut varma itsess??nk??n. Koko h?nen menettelyns? oli paras todistus siit?, ett? h?n Aunea todella rakasti. Miksi h?n ei siis palannut? Miksi pysytteli h?n poissa?

P?iv?t olivat pitk?t ja ik?v? tahtoi v?kisinkin vallata Aunen. Joskus hiipi mieleen ep?ilyskin. Ent? jos h?n kuitenkin on Erkin suhteen erehtynyt? Jos kaikki olikin hetken huvia vain?

Jo tuo ajatus yksin tuotti Aunelle siet?m?tt?m?n tuskan. Kaiken muun h?n kest?isi, ei vain sit?, ett? Erkin kuva muuksi muuttuisi ja tahrautuisi. Kaikesta muusta h?n voisi luopua, kunhan vain saisi s?ilytt?? tuon kuvan kauniina ja tahratonna. H?n tahtoi uskoa hyv?? Erkist?, tahtoi omistaa h?nelle t?yden kunnioituksensa ja muistella h?nt? jalona, luotettavana yst?v?n?, jommoisena h?n oli oppinut h?nt? tuntemaan.

Ep?ilys Erkin suhteen olikin ainoastaan hetkellinen. Sen tuottama tuska - joskin suuri - ei kest?nyt kauan. Mutta mink??nmoista selityst? Erkin menettelyyn ei Aunella kuitenkaan ollut, ja sit? h?n sanomattomasti kaipasi. - ?Eih?n onni ole toiveittemme toteutumisessa?, oli Aune itse kerran sanonut, ja h?n tunsi, ett? h?nelt? nyt kysyttiin, vastaisiko h?n todella teossa sanoistansa. Taisiko h?n unohtaa oman itsens?? Oliko h?n valmis itkem??n itkev?isten kanssa, iloitsemaan niiden kanssa, joilla iloa oli, riippumatta siit?, mit? h?n itse tunsi tai k?rsi?

H?nest? tuntui kuin olisi h?net nyt vasta koetukselle pantu. Tosin oli h?nen ollut kielt?ytyminen halustaan opiskella, h?nen oli t?ytynyt erota rakkaasta ?idist?ns? ja t?m?n kuoleman j?lkeen jo nuorena kantaa huolten ja velvollisuuksien taakkaa, mutta muuta surua ei h?n viel? ollut kokenut. Ty?, joka h?nell? oli ollut, oli h?nt? aina tyydytt?nyt. Se oli est?nyt kaikki turhat haaveilut ja vaikuttanut sen, ett? h?n tuskin oli huomannut, miten yksin h?n oli ollut, ilman ainoatakaan l?heist? yst?v??, joka h?nt? todella olisi ymm?rt?nyt. Tuttavuus Erkin kanssa oli t?ss? suhteessa aikaansaanut muutoksen. Siksi tuntui ?killinen tyhjyys nyt sit? suuremmalta.

Ilmatkin olivat n?ihin aikoihin ik?v?n harmaat. Tiet olivat yhten??n ummessa ja kulku ulkosalla oli vaivaloista, sill? t?n? talvena oli yhten??n tuulta ja tuiskua.

Aune istui usein illoin yksin huoneessaan kuunnellen, miten tuuli vihurina puhalteli j?rvelt? p?in. Se pyyhk?isi T?htiniemen ohi niin, ett? nurkissa suhisi, ja uunin pellit ulvahtelivat valittavasti. Tuntui silt? kuin ilma olisi ollut rauhattomia henki-olentoja t?ynn?. Pitk??n vihelteli tuuli uunin piipussa, ja lopuksi muuttui se aivan kuin ihmis??nen itkuksi. Ilma vinkui ja vonkui, huokaili ja vaikeroi. Ikkunalasit t?risiv?t tuulessa aivan kuin joku olisi hampaitaan kalistellut, ja nurkista kuului kuin nyyhkytyst?, kun vihuri ohi pyyhk?isi.

Aune ajatteli kaikkia niit?, jotka k?rsiv?t, onnettomia, murtuneita ja suruun sortumaisillaan olevia. H?n n?ki heit? koko joukon kulkevan ohitsensa ja kuuli heid?n syd?nt?s?rkev?? vaikeroimistansa. Mit? voisi h?n tehd? heid?n hyv?ksens?? - H?n tahtoi unohtaa oman surunsa, k?yd? kantamaan k?rsivien kuormaa ja valmistaa iloa ilottomille.

Se mit? Aune sisimm?ss??n koki t?n? aikana, ilmeni h?nen ulkonaisessa olennossaan ainoastaan siten, ett? h?n oli ymp?rist?lleen tavallistakin yst?v?llisempi ja uhrautuvaisempi. Is?ns? h?nt? v?list? ihmetellen katseli, ja kerran h?n veti h?net puoleensa leikillisesti huomauttaen, ett? h?nen ?pieni p?iv?ns?teens? oli viel? tavallistakin l?mp?isempi.? ?Ja kun min? juuri olen sinusta Kaarlolle kannellut!?

Aune katsoi h?mm?styneen? is??ns?.

?No, no, ?l?h?n pelj?sty, min? vain kirjoitin h?nelle, ett? olet heikontunut ja laihtunut. Eih?n se vaarallista ollut??

Mutta Aune pudisti sormea is?lleen ja kiiruhti pois. Voi mit? se is? oli tehnyt! Jos saisi viel? Erkkikin tuon kuulla - - Mit? h?n ajattelisi? Arvaisiko ehken syyn? Olisipa Aune ennen tiennyt mit? is? aikoi!

Aika kului hiljalleen eteenp?in. Oli jo huhtikuu ja p??si?inen oli tulossa. Aune istui is?ns? huoneessa. Lamppu paloi p?yd?ll?. Vanha tohtori oli nojatuoliinsa nukahtanut, ja uunin edustalla teki ?Turva? is?nn?lleen seuraa. Aune oli lukenut ??neen, mutta taukosi huomatessaan is?ns? nukkuvan. Hiljaa laski h?n peitteen is?n polville, siirsi lamppuvarjostimen nukkuvalle paremmin suojaksi ja asettui sitten paikoilleen lukua itsekseen jatkamaan. Turva murahteli tuon tuostakin unissaan, ja sein?kello k?yd? naksutteli tasaista: tik, tak, tik, tak. Muuten oli kaikki hiljaista huoneessa. - Silloin kuului etehisest? askelia. Aune laski ?Valvojan? k?dest??n ja kiiruhti katsomaan. ?Te?, ??nn?hti h?n h?mm?styneen?.

?Terveisi? Kaarlolta?, vastasi Erkki ja ojensi hymyillen k?tens?

Aunelle.

?Onko Kaarlo sairastunut??

?Ei, ei suinkaan. En min? tule surusanomia tuomaan, olkaa huoleti. Minulta vain j?i viime k?ynnill?ni asiat v?h?n kesken. Niin, - min? tarkoitan - Erkki k?vi h?milleen - min? tarkoitan, juuri niinkuin sanoin. Mutta miten te jaksatte, neiti??

?Olkaa toki hyv? ja k?yk?? sis?lle, t?nne saliin ehken?, pyyteli Aune.

?Kiitos, hyvinh?n min? jaksan.?

?Mutta Kaarlo kertoi minulle p?invastaista.?

?Oh?, Aune punastui, ?siihen tiedonantoon oli ainoastaan is?llinen huolehtiminen syyn?.?

Erkki oli jo v?h?ll? sanoa, ett? sep? huolehtiminen on minua t?nne jouduttanut, mutta h?n malttoi mielens?, ja Aune oli sit?paitsi jo kiiruhtanut pois is?lleen ilmoittamaan vieraan tuloa. - - - - - - - - - - -

Erkki oli ollut vuorokauden T?htiniemess?, ja nyt oli ilta. Aunen is? istui huoneessaan sanomalehti? lueskellen, ruokasalissa kattoi palvelija p?yt??, ja Aune, joka oli h?nt? auttanut, oli nyt asettunut saliin soittokoneen ??reen.

Erkki tuli samassa huoneestansa ja istuutui nojatuoliin. Vihdoinkin oli ehken sopiva tilaisuus tullut, jolloin h?n sai olla kahden Aunen kanssa.

Kruunussa paloi pari kynttil??. Muuta valaistusta ei huoneessa ollut. Kasvien varjot kuvastuivat kauniina vastaiselle sein?lle, ja salaper?isin?, viehke?n vienoina kaikuivat soiton s?veleet. Oli sopusointua sek? soiton ett? valaistuksen tuottamassa vaikutuksessa. Siin? oli jotain l?mmint? ja pehme?t?, mutta samalla hienoa, hillitty? tunnetta.

?Laulakaa?, pyysi Erkki, kun Aune oli lopettaa, ja Aune lauloi, joskin vastenmielisesti. H?n oli niin omituisen rauhaton t?n? iltana. Erkki oli sanonut pian taas l?htev?ns?, ja siit? oli Aune pahoillaan, pahoillaan etenkin, kun h?n ei saanut n?ytt?? suruansa. Tuntui raskaalta teeskennell? iloisuutta. H?n oli aina ennen ollut suora Erkille. - Kesken oli h?n nyt lopettaa laulunsa, mutta h?n voitti liikutuksensa ja jatkoi. H?n sulki ainoastaan nuotit, s?esti ulkoa ja lauloi. Voimakkaana ja kirkkaana kaikui h?nen ??nens?:

?On Herra sun tukes horjumaton,

Kun maalliset vaihettelee.?

Se oli j??hyv?islaulu Erkille.

?Kiitos?, Erkki l?heni Aunea. ?Te annoitte minulle hyv?t matkaev??t.? H?n puhui iloisesti ja tyynesti. Aunea melkein hermostutti. ?Olen teille syd?mest?ni kiitollinen.?

?Eip? syyt?. Lauloin osaksi itselleni.? H?nen ??nens? oli surullinen.

?Mutta osaksi minulle my?skin, eik? niin??

?Niin kyll?!?

?Se oli hyvin yst?v?llist?.? Hetkisen v?r?hteli Erkin ??ni melkein veitikkamaisena. Rajaton riemu t?ytti h?nen rintansa, sill? h?n ymm?rsi Aunen mielialan, ja h?n oli, sille nauraa aivan ??neens?, nauraa kesken onnensa suuruutta. Luuliko Aune todella, ett? h?n, Erkki, voisi l?hte? saamatta Aunelta vastausta syd?mens? kysymykselle? Miten lapsellinen pelko!

Mutta pian Erkki malttoi mielens?. H?n oli k?ynyt vakavaksi, kun jatkoi: ?Te olette paljon minulle antanut, mutta pyyt?isin viel? enemm?n. Aune rakas, tahdotteko minua auttaa aina ja kaikessa, l?pi koko el?m?n yst?v?n?ni - vaimonani??

Aune oli k??ntynyt Erkkiin p?in, h?n nosti k?tens?, laski sen Erkin k?teen ja loi kirkkaat, sielukkaat silm?ns? h?neen. Niist? sai Erkki vastauksen.

Mutta illalla, kun Aune huoneessansa seisoi ?idin kuvan edess?, kimalteli kuin aamukastetta h?nen silmiss?ns?, ja h?nen huulillaan oli hymy?. - ?Oi ?iti, n?etk? sin? lapsesi onnen??