Chapter 5 No.5

Kev??n ja kes?n kuluessa yhtyiv?t molemmat s??nn?llisesti joka ilta siin? paikassa, miss? t?m? kertomus alussa heit? kuvaa. He katselivat auringon laskua, katselivat toisiansa, puhuivat joutavia asioita ja vaikenivat viimein. H?m?r?ss? he nousivat ja meniv?t k?sityksin huoneisin, miss? Henrik pelasi shakkia kartononhaltijan kanssa, taikka Ellen luki ??neen h?nelle.

Syyspuolella kartanonhaltijan terveys rupesi k?ym??n hyvin huonoksi. Ellen ja Henrik hoitivat h?nt? niin hyvin kuin mahdollista koko talven. Seuraavana kev??n? oli h?n hyvin heikko ja er??n? p?iv?n?, k?yty?ns? h?nt? katsomassa, tohtori otti Ellen'in erikseen ja sanoi h?nelle ett'ei h?nen is?ns? voinut kauan el?? en??.

Ellen k?vi kalman kalpeaksi, puri huuleensa eik? sanonut mit??n. Koko y?n oli sairas k?rsinyt paljon ja hengitt?minen oli varsinkin ollut vaikea h?nelle. Seuraavana aamuna kysyi Ellen tohtorilta uskoiko t?m? ett? is? saisi k?rsi? paljon ennen kuolemaansa.

- Min? toivon ett? niin ei tule tapahtumaan! sanoi tuo hyv?ntahtoinen mies. Kaikissa tapauksissa tahdon tehd? kaikki mit? voin lievent??kseni h?nen viimeisi? hetki?ns?. Luultava on ett? h?n, kun otetaan lukuun h?nen ruumiinrakennuksensa, on halvaukseen kuoleva. Joku veren-pes? on s?rkyv? hengitt?misen vaikeudesta, h?n on niin verev? mies, ett'ei tauti voi aivan kauan h?nt? kiduttaa ... mutta mit? min? seison ja l?rp?ttelen sinulle, lapseni!

Ellen oli kuunnellut tarkasti.

- Et siis usko ett? is? on k?rsiv? paljon kuollessansa. Se on hyv?.

- On kauhea ett? ihmisen pit?? k?rsi? niin paljon!

Ellen hengitti helpommin ja meni taas sis??n is?n luo.

- Mist? sin? puhuit tohtorin kanssa? kysyi sairas. Ei suinkaan h?n tahtonut saada teit? uskomaan ett? min? kauan tulen olemaan t??ll?. Tule t?nne!

H?n viittasi Henrikille, joka seisoi vuoteen jalkapuolella, ja puhui vaivalla, tarttuen molempien k?siin!

- Min? l?hden pois, se on selv?. Testamenttia ja semmoista min? en ole tehnyt; mit? hy?ty? siit? olisi ollut. Kartano on tietysti Ellenin. Min? olisin pit?nyt huolta sinusta, Henrik, toisella lailla, jos en olisi luullut ett? sinulla jo on sijasi... Erehdynk?? Voinko j?tt?? t?m?n kartanon sinun haltuusi siksi ett? Ellen antaa sulle luvan samalla hoitaa itse?ns? ... kuinka on laitanne, lapset, teid?n keskin?inen v?linne?

H?n haparoi heid?n k?si?ns? ja koetti suurella vaivalla nousta katselemaan heit?. Ellen katseli vapaasti Henriki?; t?m?n silm?t olivat tavan mukaan muualla, ja h?nen k?tens? vapisi.

Samassa p??sti Ellen huudon. Is? oli vaipunut taaksep?in. Verikuohua n?kyi h?nen suupieliss??n ja silm?t py?riv?t h?nen p??ss?ns?.

- Juokse, juokse! huusi Ellen Henrikille. Tohtori on tuskin viel? ehtinyt kartanosta ulos.

H?n painoi kuolevan k?tt? tuskissaan vasten rintaansa ja katseli sanomattomalla s??liv?isyydell? v??ntynytt? muotoa. T?ll? hetkell?, kun h?n ensi kerran seisoi silm? vasten silm?? kuoleman kanssa, ei h?nt? kauhistuttanut kuoleman tulo, vaan kuolevan vaivat koskivat kipe?sti jok'ainoaan tunnokkaasen paikkaan h?nen olennossaan. H?n, jonka jalo syd?n sykki niin jalosti kaikkea el?m?? kohtaan eik? koskaan tahalla olisi r??k?nnyt pienint?k??n itikkaa, kauhistui sen voiman edess?, joka noin musersi tuota v?kev?? miest?. Pitik? ihmisten siis aina k?rsi? p??st?ksens? el?m?st?, joka, miten pappi oli sanonut, alkoi velalla ja monelle, ehk? useimmallekin oli vaan pitk? sarja suruja ja huolia? Satoja ajatuksia lensi t?ll? hetkell? p??ns? l?pi. Miksi ei tullut suuri jalka musertamaan k?rsiv?? ihmisraukkaa kantap??ns? alle, niinkuin Ellen oli tehnyt hiirelle, joka oli purtu puolikuolleeksi? Ja miksi ei tohtori voinut antaa h?nen is?paralleen ainoastaan muutamia pisaroita kaikkein v?kevint?...?

Tohtori seisoi h?nen vieress?ns?.

- Nyt jo! mutisi h?n, min? olisin luullut kest?v?n viel? v?h?n aikaa!

H?n tarttui kuolevan k?teen, nosti h?nen p??t?ns? ja laski sitten k?tens? h?nen syd?melleen.

- Se on loppunut, kuiskasi h?n.

Henrik k??nsi itsens? pois ja itki. Ellen katseli vakaasti kuolleen kasvoja, n?ki kuinka tuo ennen niin el?v? muoto hyytyi hyytymist??n, kuinka silm?-laudat v?hitt?in sulkeutuivat ja leuka painui sis??np?in. Ellen huokasi syv??n ja heitti lakanan kulmaa yli kuolleen kasvojen.

- Tule lapseni! sanoi tohtori. Se n?ky ei tee sinulle hyv??!

- Min? olen n?hnyt! sanoi Ellen ja meni ulos huoneesta.

Kun maahan-paniaiset olivat ohitse ja saattojoukko oli j?tt?nyt kirkkomaan, k??ntyi pappi Ellenin puoleen, joka seisoi kuorissa kanttorin vieress?.

- Eik? teid?n tekisi mieli tulla v?h?n kotia meid?n luokse t?m?n j?lkeen ... suruissanne!

- Ei, kiitoksia. Min? l?hden kotia kartanoon!

- Mutta te j??tte niin yksin?nne!

- Onhan minulla Henrik!

- Henrik?

- Niin, h?n j?? edeskinp?in kartanoa hoitamaan is?n tahdon mukaan!

- Vai ni-in!

Ellen nousi vaunuihin. Henrik oli mennyt tohtorin kanssa.

Mit? harvemmin asuttu seutu on, mit? v?hemmin ihmisi? yhdess? paikassa asuu, sit? v?hemmin heit? haluttaa antaa toinen toisensa olla rauhassa.

Kev?t kului ja siell? t??ll? kuiskattiin nurkissa. Kes? tuli ja puhe kiihtyi Ellenist? ja Henrikist?. Olivathan molemmat t?ysikasvuiset. Ellen oli kaunis tytt?, eik? v?h?n innoitseva, Henrik my?skin pitk?, kaunis mies, joka ei ainoastaan pist?nyt papintytt?rien silmiin, vaan monen talon-omistajankin tytt?ren likelt? ja kaukaa. Mutta kun kaikki heid?n ponnistuksensa meniv?t hukkaan, tarttuivat he tuohon vanhaan kelpoaseesen, jonka nimi on panetteleminen. Ellenille olivat jo kauan olleet velkaa jotakin samanlaista.

Nyt molemmat saivat sek? pussittain ett? s?kitt?in pit?? hyv?n?ns? t?t? tavaraa.

Er??n? iltana kohtasi Henrik pappia maantiell?. Pappi sanoi hyv?? iltaa, puhui kaikenlaisista pit?j?n pienist? asioista ja sanoi viimein, pist?en k?sivartensa Henrikin kainaloon:

- Kuulkaappas, kelpo nuori yst?v?ni; en tahdo vaivata teit?, mutta ettek? pian ai'o tehd? loppua t?st??

- Mit? tarkoitatte? - kysyi Henrik h?mm?styneen?.

- Jos ette pian ai'o menn? naimiseen Ellenin kanssa? jatkoi pappi.

Henrik tunsi punastuvansa, vaan ei paikalla tiet?nyt mit? vastata.

- Tietysti kuitenkin on teid?n aikomuksenne menn? h?nelle mieheksi - olettehan kelpo kunniallinen ihminen, ja kartano on hyv? - sent?hden en voi ymm?rt?? miksi ette pian voi j?rjest?? tuota asiaa. Ellen on v?h?n nuori viel?, totta kyll?, mutta onhan se kuitenkin parempi kuin ett? ihmiset puhuvat ... no niin, en min? ep?ile teit? ... mutta kuten sanottu...!

Henrik otti k?sivartensa pois papin k?sivarresta.

- Suokaa anteeksi, hra pastori, vaan min? en tiet?nyt ett? n?in puhutaan, muuten olisin jo aikoja sitten ollut poissa t??lt?. En min? kuitenkaan kauan nyt en?? ai'o antaa sy?tett? kulkupuheille!

- Niin niin, nuori yst?v?ni, hyv? omatunto on aina perustus. Mutta miettik?? toki asiaa!

Henrik sanoi kohta sen j?lkeen hyv?sti ja j?i tielle seisomaan siksi ett? pappi oli kadonnut h?m?r?ss?. Sitten meni h?n nopeasti suoraan kankaan poikki kartanoon.

Ellen oli jokap?iv?ishuoneessa, jossa h?n oli sytytt?nyt valkean ja tarkasti nyt tili-kirjoja meijerinhoitajan kanssa.

Kun olivat kahden kesken sanoi Henrik levottomasti:

- Min? en voi j??d? t?nne. Meist? puhutaan!

Ellen oli tyynesti pannut pois tilikirjansa paikoilleen.

- Sen tied?n kyll?! vastasi h?n.

- Sin? tied?t sen? kysyi Henrik kummastellen.

- Tietysti. Kyll? he avaavat suutansa tarpeeksi. Mutta mit? se sinuun koskee?

- Ellen! sanoi Henrik. Sin? olet niin kummallinen. Sinun t?htesih?n min? tahdon pois. Min? en voi k?rsi? ett? moittivat sinua!

- Se on minun asiani, anna niiden l?rp?tell?. Olemmehan kuitenkin m??r?tyt toisillemme. Taikka - h?n meni hymyillen Henrikin luo - emmek? ole?

Henrik kallisti p??t??n.

- Ellen...!

- Tunnethan sin? minun ajatukseni asiasta! sanoi Ellen hypistellen Henrikin takinkaulusta. Minusta olen viel? liian nuori menn?kseni naimiseen ja sin?kin voit viel? oppia yht? ja toista t?mm?isen suuren kartanon hallinnon suhteen, ennenkuin me yhdess? rupeemme siihen. J?? sin? t?nne aivan huoletoinna; eih?n kukaan sinua kiusaa!

Henrik taisteli itsens? kanssa ja h?nen silm?ns? lensiv?t levottomasti sinne t?nne.

- Ei, Ellen, ei, joko et ymm?rr? minua tai et tahdo minua ymm?rt??. Ihmiset, pahakieliset ovat laillansa oikeassa, mutta min? olen syyllinen etk? sin?. Vaikka sin? tyynesti, jopa leikillisestikin voit puhua t?st? naimisesta, niin min? en ole samalla kannalla kuin sin? ja minun on tuskallista sit? tunnustaa. Jumala, joka syd?mi? tutkii, tiet?? mink?laisia ajatuksia v?list? pist?? p??h?ni, ja on minua rankaiseva niist?, vaan t?nne en voi enk? tahdo j??d? niin kauan kuin asiat ovat t?ll? kannalla. Meid?n t?ytyy erota toisistamme kunnes - kunnes sin?...!

H?n ei lopettanut lausetta. H?n tunsi ett'ei ??ni ollut h?nen vallassansa, ja meni nopeasti ovesta ulos.

Ellen katsoi h?nen j?lkeens? rypistetyill? kulmakarvoilla.

- Niin mene sin? vaan, koska olet niin uppiniskainen! sanoi h?n.

H?n yh? pitkitti tuota mutisemista itsekseen sill'aikaa kun toimitti mit? viel? oli teht?v? talossa ennenkuin h?n pani maata. Riisuessansa kamarissaan j?i h?n yht'?kki? miettim??n hiusneula suussa ja hame k?dess?. H?n muisteli taas mit? Henrik oli sanonut ja v?hitellen h?nen katsantonsa kirkastui. Niin, kun h?n laski p??ns? vuoteelle hymyili h?n ja kuiskasi Henrikin nimen, kasvot sein?lle p?in k??nnettyin?.

Seuraavina p?ivin? Henrik ei Elleni? l?hestynyt.

Viimein tuli Henrik er??n? p?iv?n? ilmoittamaan ett? oli vastaan-ottanut kartanon-hoitajan paikan ainoassa suuremmassa kartanossa l?hiseuduilla, jonka entinen hoitaja oli v?h?n vanhentunut.

- Vai niin! sanoi Ellen, niinkuin se olisi ollut luonnollisin asia maailmassa. Niin, siell? sin? varmaankin voit oppia yht? ja toista; karja on viel? suurempi kuin meid?n ja hein?nteko sek? turpeiden leikkaaminen samaten!

- Min? l?hden sinne nyt paikalla! sanoi Henrik, osoittaen vaunuja, joihin oli asettanut kapineensa.

- Todellakin, no hyv?sti sitten! Luultavasti tulet pian t?nne k?ym??n, tie ei ole pit?? ja min? olen aina kotona! lis?si Ellen hymyten ja ojentaen Henrikille k?tt?.

Henrik pusersi sit?, seisoi hetken aikaa niinkuin h?n olisi tahtonut jotakin sanoa, mutta maltti mielt?ns? ja hypp?si yl?s vaunuihin, heilutti piiskaa ja oli ulkona kartanosta.

Ei kukaan en?? olisi tuntenut tuota ennen niin pintapuolista tytt??. Tai oikeemmin: joka ennen pintapuolisesti oli tuntenut Elleni?, h?n nyt h?mm?styi n?hdess??n sit? muutosta, joka h?ness? oli tapahtunut. Asia oli se, ett? Ellen, luonnollinen ja terveellinen kuin kasvatuksensa oli ollut, ainoastaan oli koettanut kuluttaa aikaansa niin hyvin ja hauskasti kuin mahdollista, niin kauan kuin ajalla ei ollut mit??n vaatimuksia h?nen suhteen. Nyt h?n ei ainoastaan ollut kartanon neito, vaan my?skin sen omistaja. Mik? ennen oli h?nt? karkoittanut kartanosta, se piti h?nt? nyt kotona. T??ll? oli alaa h?nen voimillensa; t?m? monipuolinen raitis el?m? keskell? h?nen v?ke?ns?, jotka kaikki h?nt? tottelivat, se oli Ellenin mieleen. - H?n taisi ehdottomasti saada tahtonsa t?ytetyksi ainoastaan sent?hden, ett? h?n niin tahtoi, ja paitsi sit? sai h?n viel? kokea kuinka yhden tahdon johtamana suuri ja suuremmoisesti kokoonpantu kone liikkui kun tuo johtava tahto samalla oli j?rkev?, tai paremmin sanoen: kun sill? oli p?? ja syd?n paikoillansa.

H?n nousi auringon kanssa ja meni kohta katsomaan ett? p?iv?n ty? alkoi sek? sis?ll? ett? ulkona. Joka paikassa kartanossa ja sen mailla n?htiin h?nen hoikka korkea vartalonsa. H?nen pukunsa oli yksinkertainen, mutta kuitenkin semmoinen, ett? se soveltui h?nen vartaloonsa ja salli kaikkien j?senten vapaasti liikkua. Pappilassa h?nt? nimitettiin "neidoksi ilman kure-liivi?". Kes?ll? k?ytti h?n huivia, jotka milloin veti varjoksi kasvoilleen, milloin sys?si niskaan, niin ett? ruskeat tihe?t kiharat muodostivat tumman kehyksen kasvoille. Talvella taas, kun aurinko ei silmi? vaivannut, k?vi h?n joko paljaalla p??ll?, taikka pieness? myssyss?, joka oli reunustettu joutsenen utuvilla ja jonka Andreas oli h?nelle lahjoittanut; se soveltui h?nelle niin erinomaisen hyvin ett? olisi voinut luulla h?nen valinneen sen tarkoin mietitty?ns? sen etuja ja vaikutusta. H?nen muotonsa oli nyt t?ydellisesti kehinnyt ja h?nen kasvoissaan vallitsi tuo tyynyys ja varmuus, jota nimitet??n majesteetilliseksi ja sanotaan ruhtinaitten ja maailman suurten tunnus-merkiksi ja joka mahtavasti vaikutti kansaan. Kohta kun h?nt? l?hestyi, tunsi ett? seisoi ihmisen edess?, joka oli p??ssyt selville oman itsens? suhteen ja menetteli sen mukaan - harvinainen seikka aikakaudessa, jolloin itsen?isyyden puutetta vaan huutamalla valitetaan. Samaten kuin is?ns?, oli Ellenkin harvapuheinen, vaan sen sijaan ett? is?n harvapuheisuus vaikutti peloittavasti, oli Ellenill? omituinen vieh?tysvoima, jotta ihmiset mielell??n palvelivat h?nt?, ja kartanon "nuorta haltijaa" tavallisesti mainittiin kiitoksella.

Andreas seisoi, ripill? k?yty?ns?, miesten riviss?. H?nen ruumiinrakennuksensa oli heikko ja luontonsa hell?. Ellen s??sti h?nt? niin paljon kuin mahdollista, j?tti helpoimmat ty?t h?nen teht?viksi, j?tti h?nelle niin paljon vapautta kuin suinkin oli mahdollista h?nen asemaansa katsoen, ja n?ytti ylimalkain niin pieniss? kuin suurissa asioissa kuinka paljon h?n ajatteli Andreaksen parasta, melkein niinkuin sisar veljens? etua. Andreaksen kumppanit olisivat kenties pahastuneet n?ist? pienist? etuoikeuksista, jos ei koko olentonsa olisi ollut h?nell? kilpen?. Lempe? ja hiljainen kuin Andreas oli, valmis palvelemaan ja kaikkiin osaa ottamaan, v?isti h?n tiet?m?tt??n edelt?k?sin kaikki kateuden loukkaukset. Usein k?vi h?nen muotonsa surumielisen n?k?iseksi, ja Lyps?j?-Tiina, jota hienotuntoisuus ei sanottavasti vaivannut, sanoi h?nelle er??n? p?iv?n? vasten silmi?:

- Sin? et varmaankaan kauan el?, pieni Andreas!

Ellen, joka kuuli t?m?n, nuhteli Lyps?j?-Tiinaa. Andreas huokaeli, h?n katseli samassa niin ihaellen haltijatarta kuin h?n olisi tahtonut sanoa: kauan tai ei, kun vaan saan el?? h?nen l?heisyydess??n niin kauan kuin el?n!

Ellen taputti h?nt? olkap??lle ja Tiina asetti h?nen etehens? vahvasti ruokaa sanoen:

- Sy?, pieni Anders! Ainakin tarvitset v?h?n lihaa luittesi p??lle!

Henrik oli antanut Ellenin kauan odottaa tuloansa.

Viimein Ellen ei voinut en?? malttaa mielt?ns?, vaan l?hetti h?nelle kirjeen. Se kuului n?in:

"Rakas Henrik!

Joo aiot j??d? tulematta siksi kun oikein ik?v?itsisin sinua, niin olet p??ssyt tarkoituksesi perille. Jos et huomenna illalla tule minua tapaamaan penkill? tuolla tarhassa, niin tulen itse ylihuomenna vaunuissa sun hakemaan kotiin mukaani. Sen pituinen se.

Sinun tuleva

Ellenisi".

Seuraavana iltana Henrik hypp?si aidan yli vanhojen puiden v?lill?.

H?nen "tuleva Ellenins?" istui kun istuikin penkill? ylh??ll?, mutta

Andreas oli siell? my?skin. Henrik puri hampaitansa yhteen ja meni yl?s

kummulle:

- Ehk? min? h?iritsen! sanoi h?n lyhyesti.

Ellen katsahti h?neen. Andreas astui muutamia askeleita taaksep?in.

- Mit? sin? puhut h?iritsemisest?? Tule t?nne istumaan, mutta anna ensin Andreakselle k?tt?. Noin!

Henrik k?vi istumaan; kohta sen j?lkeen meni Andreas.

- Sin? et kaipaa seuraa, n?en min?!

- En. Kun sin? et ole t??ll?, t?ytyy minun tulla toimeen miten paraiten voin.

- Kuinka on kartanon laita?

- Kiitos vaan. Kuten n?et tullaan ilman sinuttakin toimeen!

- Oletko sin? kutsunut minua t?nne sanoaksesi minulle tuota? Olisit yht? hyvin voinut sit? kirjoittaakin!

Henrik nousi.

Ellen veti h?net penkille takaisin.

- Mutta Henrik, mik? sinua vaivaa? Min? luulen, Herra paratkoon, ett? olet luulevainen Andreaksen suhteen. Hyi h?pe?!

Henrik istui hetken aikaa ja liikutti huuliansa. Viimein puhkesi kauan pid?tetty sanavirta sulkujen yli:

- Sin? arvelet ett? min? olen mustasukkainen. Niin ehk? olenkin! Sin? et koskaan voi olla mustasukkainen, luulen ma, sill? sin? et voi rakastaa, luulen ma. Ja vaikka min? tied?n sit? synniksi, t?ytyy minun sanoa: min? olen luulevainen jokaisen esineen suhteen sinun l?heisyydess?si, eik? ainoastaan Andreaksen, vaikka en luule ett? h?n juuri voi olla minun kilpailijani, min? olen luulevainen kaiken suhteen, johonka kosket, jota katselet. Sano minulle nyt suoraan, tahdotko todellakin tulla omaksein, ja m??r?? sitten aika. Jos ainoastaan aiot leikki? kanssani ja sill'aikaa kenties ajattelet toista, niin min? l?hden t??lt? kauas pois. Lu'in v?h?n aikaa sitten Skotlannista ja maanviljelyksest? siell?. Hiukan rahoja olen s??st?nyt ja k?det minulla on, jotka voivat ty?t? tehd?. Jos tahdot jatkaa t?ll? lailla, niin min? l?hden ja Jumala antakoon sinulle anteeksi ett? olet menetellyt n?in minua kohtaan!

H?n hypp?si yl?s, mutta Ellen veti h?net toistamiseen vierehens?, vaan t?ll? kertaa syleili h?n Henriki? hartaasti.

- Miksi et ole koskaan puhunut minulle t?ll? lailla? Tahdoitko ett? min? kosisin sinua?

Henrik vapisi ankarasti. H?nen silm?ns? tahtoi niinkuin ennenkin karttaa Ellenin silm?yst?, vaan t?ll? kertaa Ellenin katsannossa oli jotakin sanomattoman vieh?tt?v??, jotta Henrikin silm?t eksyiv?t kun eksyiv?tkin kauas neiden tummien silmien syvyyteen, kunnes kaikki h?nen ymp?rill?ns? ik??nkuin muuttui sumuksi ja Ellenin l?mp?nen heng?hdys tuntui yh? l?mp?isemm?lle. Veri kiehui h?nen suonissaan, silm?t himmentyiv?t ja h?n tunsi ett? l?mp?set, pehmoset huulet kohtasivat h?nen huuliansa, ja onnen huudahduksella sulki h?n Ellenin syliins?, suuteli h?nt? innokkaasti ja - pyysi samalla ett'ei h?n pahastuisi.

- Nyt min? kuitenkin otin sinut! sanoi Ellen veitikkamaisesti, vapauttaen itsens? h?nen syleilyksist??n.

- Niin, mutta nyt menemme pian naimiseen, eik? totta?

- Menemme, etk? sin? l?hde Skotlantiin?

- En. Ai! mit? se oli!

H?n oli istunut jonkun kovan esineen p??lle, joka oli Ellenin taskussa.

- Se on tosi, sanoi Ellen hymyillen, en ole n?ytt?nyt sit? sinulle viel?. Ostin sen kaupungissa kun olin siell? markkinoilla, siell? sanottiin ett? vankeja oli p??ssyt irti ja min? ajan aina yksin. Kun taas l?hden kaupunkiin, ostan min? sinullekin t?mm?isen! Yh? hymyillen veti h?n esille revolverin, jolla oli varsi norsunluusta. Kes?-illan valossa loistivat sen piiput sinisell? hohteella.

Henrik otti sen varovasti k?teens? ja aikoi antaa hanan langeta alas.

- Ei, pid? vaari. Patruunit ovat kaikki siin?. N?etk? noita pieni? messinkinappia. T?m? ei ole niinkuin toiset pistolit tuli-hatukoilla. T?h?n tartutaan, tuohon painetaan, ja - yks, kaks, kolme, nelj?, viisi, kuusi! siin? makaa kuusi karkuria. Useampia ei taida tulla samalla kertaa! ha, ha, ha!

- Ole varovainen! sanoi Henrik, kun Ellen taas pisti sen taskuunsa.

- Ole sin? huoleti, ne luodit kyll? tiet?v?t mihink? tahtovat!

He nousivat ja k?viv?t k?si k?dess? valoisana kes?-y?n? edestakaisin, keskustellen tulevaisuudesta.