Chapter 3 No.3

Henrik k?vi nyt papin luona. Ellen meni aina h?nt? vastaan-ottamaan, kun h?nen opetus-tuutinsa siell? oli loppunut, ja silloin he tavallisesti k?veliv?t kankaalla tai talon mailla. Henrik puhui siit?, mit? oli keskusteltu papin kanssa. H?n oli ylimalkain taipunut hengellisyyteen puritanin tavalla. El?m? h?nen kodissaan ei voinut tehd? h?nen luontoansa iloiseksi; h?nen olemisensa koulussa k?yh?n? vapaa-oppilaana ei my?sk??n ollut ruusunkarvainen. H?n oli sanalla sanoen saanut synk?n katsantotavan ylip??t?.

H?nen el?m?ns? maalla, voimallinen ravinto, raitis ilma ja ruumiillinen ty? oli hiukan helpoittanut t?t?. Vaan luonto on luonto ja vaaleankarvainen lehm? ei koskaan muutu punaiseksi, vaikka sille kuinka paljon nauriita sy?tett?isiin, sanoi Lyps?j?-Tiina.

Ellen kuunteli alussa hurskaasti, sill? h?n oli kuullut ett? niin oli teht?v?. Mutta kun Henrikin esitelm?t eiv?t eritt?in k?sitt?neet jumaluus-oppia, vaan pyhi? taruja ja kertomuksia vanhasta testamentista, niin t?m? kuunteleminen viran puolesta muuttui el?v?ksi osan-otoksi. H?n sai kertoa niit? uudestaan monta kertaa ja kun sitten rupesi puhumaan papin selityksist?, niin Ellen itsekseen jatkoi tarua samaan suuntaan, kuin se oli aloitettu, lis?ten siihen yht? ja toista omasta havainto-piirist??n. Siten luonto h?nen ymp?rill?ns? tuli h?nelle yh? el?v?mm?ksi. Puut ja pensaat, kukkaset ja ruohot, niin, itse kivetkin puhuivat h?nelle, el?imi? mainitsematta, jotka olivat h?nen likeiset tuttavansa.

Ja t?ll'aikaa Henrik k?vi h?nen vieress?ns? ja vaivasi itse?ns? kaikenlaisilla mutkallisilla jumaluus-opillisilla kysymyksill? n.k. pyhent?misest? lihankiduttamisen kautta, syntisyyden eri asteista, puhumattakaan Pyh. Kolminaisuuden suuresta arvoituksesta.

Er??n? iltap?iv?n?, ennenkuin syys-y?t olivat aloitetut, oli Ellen tavallisuuden mukaan tullut Henriki? vastaan pappilan edustalle ja he olivat menneet yhdess? kotiap?in kankaan yli.

He k?viv?t istumaan vanhalle rauniolle, m?ell? saartokaivannon toisella puolella, ja katselivat sielt? niittyjen yli. Pelloilta l?heisyydess? tuli kypsyneen viljan tuoksua sinne asti, miss? he istuivat.

Ellen levitti sieraimiansa ja hengitti tuoksua.

- Sin? Henrik menet varmaankin leikkuusen huomenna?

- Menen!

- Sitten sinun t?ytyy t?n? iltana kertoa tuosta vanhasta kartanosta, joka oli t??ll?. Sin? kerrot niin kauniisti siit?.

Henrik oli vaipunut mietteisin. H?n oli kaukana vanhasta kartanosta, kaukana uudessa testamentissa.

Kun Ellen ei saanut mit??n vastausta, k??ntyi h?n pahoillansa pois. Vaan koska Henrik ei n?ytt?nyt tulevan sen hupaisemmaksi, laski Ellen k?tens? polvilleen ja rupesi laulamaan laulua, jonka oli kuullut v?en tuvassa ja monta asiaa lensi sill'aikaa h?nen p??ns? l?pi.

Kun palasi karua ja pimeni y?

M? itkien odotin siell?,

Ja kun oli loppunut p?iv?n ty?

M? vuoteella valitin viel?.

H?n vastaan tuli, h?n katsonut ei,

Loi syrj?h?n silm?ns?; tiennyt

En oisi m? kaikki! H?n rauhani vei,

Ja siit? on vuosia vierryt.

Kaks' kielt? on suussa tuon pett?j?n

Mist' toinen vei mielenkin multa.

Oi, vaikka h?n tiesi mun lempiv?n,

On h?nell? toinen jo kulta.

Vaan joskin mun suruni kuolohon vie,

Jos tyls?ksi mieleni vuoli:

H?n rakkahin kaikista mulle lie,

En ik?n? toisesta huoli.

Henrik her?si unelmistaan.

- Mit? lauluja sin? laulat!

- Mit?k? lauluja laulan? kertoi h?n kummastellen.

- Niin, se ei ollut mik??n laulu sinulle!

- Ah! se on kaunis laulu. Se soi niin kauniille ja Tiina laulaa sit? aina!

Henrik puri huultansa ja ymm?rsi ett'ei h?n voinut ruveta tarkempiin selityksiin.

- Sinun pit?isi ennemmin oppia joitakuita kauniita iltalauluja, sanoi h?n hetken ??nett?myyden j?lkeen.

- Niin opeta joku minulle. Onhan nyt ilta; laula joku!

Henrik punastui ja katsoi ymp?rillens?.

Kun oli vakuutettu siit?, ett? olivat yksin, aloitti h?n ??nell?, joka, niinkuin sanotaan, on karkenemassa, er??n virren nuottia. H?n oli aloittanut liian matalalta ja oli milt'ei vaipua vanhaan saartokaivantoon asti ennenkuin loppuun p??si. H?n lauloi:

Jo p?iv? menee mailleen,

Levolle laskeuu,

Ja illan hetket rient?? -

Sieluni valmistu!

Et tied? kes?n tullen

Min syksy tuottavi!

Jo ehk? t?n? y?n?

Sua kutsuu tuomari.

Pukusi huonon koitat

S? vaippaan k?tke?,

Vaan kerj?l?isen nuttu

On vihdoin n?kyv?.

Jos aurinkokin laski,

On moni vartia,

Mi syd?n-y?ll? tutkii

Jokaista soppea.

Kas, illan hetket rient??,

Soi ??ni kellojen!

Oo valmis joka hetki,

L?henee viimeinen.

Laulettuansa h?n nousi. Ellen j?i istumaan, veti jalat allensa ja liikkui edes-takaisin.

- Se k?y niin hitaasti ja siit? tulee mieli niin oudoksi! sanoi h?n.

- Eik? se ole kaunis mielest?s? kysyi Henrik ?re?sti.

H?n alensi toista olkap??t?ns? v?h?n ja pani p??ns? kallelle.

- Sanoakseni totuuden, niin pid?n Tiinan laulua parempana!

Henrik tuijoitti melkein kauhistuneena Elleniin. Mutta Ellen katseli hymyillen ja niin viattomasti h?nen kasvoihinsa, niin tiet?m?t?inn? rikoksestaan, ett? Henrik kauhistuksen sijassa tunsi s??li? ja paitsi sit? viel? toistakin tunnetta, jota h?n olisi ollut ensim?inen kielt?m??n ja viimeinen ymm?rt?m??n jos olisi viitattu siihen. Ja kuitenkin tuo salak?hm?inen hell? tunne asui vakaantumattoman pojan syd?mess?, jossa se kuiskasi ett? Ellen, joka tuossa istui sammuvassa iltavalossa, suuret tummat silm?t h?neen luotuna, tuuhea tukka valuen alas niskaa my?ten, hienosti muodostetuilla p?ivettyneill? kasvoilla, jotka eiv?t en??n olleet ainoastaan lapsellisia, ja hienoilla k?sivarsilla, paljaat olkap?ihin asti, v?kev?t jos kohta hienot, - ett? t?m? puoleksi haaveellinen olento, joka niin lujamielisen? kulki maailman l?pi ja aina tiesi mit? h?n arveli kaikista asioista ja mit? h?nen oli tekeminen; ett? t?m? keijukainen, joka samalla oli niin inhimillinen, oli h?net valloittanut ja ahdisti h?nt? t?ll? vallallansa tavalla, joka h?nest? jo nytkin tuntui p??sem?tt?m?lt?. Rakkaus t?ll? ij?ll? on kaikissa tapauksissa onnetoin. Tarvitaan yht? paljon j?rke? kuin syd?nt? rakastaaksensa eik? samalla siit? k?rsi?.

Henrik oli tuskauntunut ja tyytym?t?in. Ja kuitenkin olisi h?n mielell??n viel? hetken aikaa tahtonut seisoa Ellen'in edess?.

Mutta nyt Ellen nousi, sys?si tukkansa taaksep?in ja pudisti p??t??n niin ett? kiharat taas levisiv?t ja tummana kehyksen? ymp?r?iv?t kasvoja, joidenka muoto siit? tuli viel? haaveellisemmaksi ja silm?t viel? loistavammiksi.

- Menk??mme sis??n! sanoi h?n. Kaste on jo laskenut, min? olen ihan m?rk? sel?st?ni!

Ellen juoksi edelt?, Henrik ramusi j?less?. Kun olivat tulleet kartanoon, seisahtui Henrik ja pid?tti Ellen'in, sanoen:

- Kuules Ellen, sinun pit?isi ottaa kelvollisia runokirjoja kirjakaapista tuolla sis?ll?. Ja sitten saisit koettaa unohtaa runot v?entuvasta. Ei ne ole kauniita eik? ne sovi sinulle!

Kun kalkki muut kartanossa olivat levolle menneet, meni Ellen puoleksi riisuttuna kynttil? k?dess? jokap?iv?is-huoneesen ja avasi kirjakaapin. Se nirisi ja narisi niinkuin olisi tahtonut panna vastalauseensa t?t? h?iri?t? vastaan monivuotisessa rauhassa. Ellen katseli kummastellen kaikkia n?it? sidotuita ja nidotuita kirjoja, jotka osasivat kertoa niin paljon. Nyt h?n oli aivan ylpe? lukemistaidostansa ja otti joukosta tusinan kirjoja, joissa h?n huomasi olevan runoja. Ne, jotka eiv?t runoutta sis?lt?neet, pisti h?n ylenkatseella paikoilleen j?lleen. Sitten palasi h?n kamariinsa, pani pitk?kseen s?ngylle ja veti peitteen p??llens?.

Kynttil? seisoi niin rauhaisasti keltaisella valollansa pienell? y?-p?yd?ll?. Ellen tarttui kirjoihin yksitt?in ja luki v?h?n sielt? t??lt?. Kaksi niist? oli ihan yht?l?iset ja sis?lsiv?t semmoista, kuin Henrik oli laulanut. Niiden kanssa oli h?n pian valmis. Puolia, niin enemm?n kuin puolia, toisten kirjain sis?ll?st? h?n ei ymm?rt?nyt, mutta kun h?n suotta koetti laulaa v?rssyj? aivan hiljaa, niin se onnistui paremmin.

Niin h?n makasi hehkuvilla poskilla ja kuume veress? ja luki ja lauleskeli siksi kun kynttil? yht'?kki? leimahti ja samassa valittavalla ??nell? sammui.

Ellen s?ik?htyi ja huomasi ett? ensim?inen p?iv?nvalo valaisi sit? osaa huoneesta, joka oli l?hinn? ikkunaa. Valtimuksellinen tunne k?ski h?nen k?tke? n?m? kirjat, ett'ei kukaan arvaamatta l?yt?isi niit?, kun my?hemmin aamulla h?nt? her?tt?isiv?t. H?n tuuppasi kaikki kirjat s?nkyyn ja riisui vaatteet p??lt?ns?.

H?n istui hetken aikaa s?ngyss? ja katseli itse?ns? uteliaasti. Vaan yht'?kki? h?n s?ik?htyi, katseli nopeasti taaksensa ikkunaan p?in, kurkistaisiko kenties joku lintu tai muu el?v? olento ikkunasta sis??n. Vaan ulkona oli kaikki hiljaa ja ??net?int?, ainoastaan p?iv? katsoi ikkunasta sis??n aivan pienill? unisilla silmill?, katseli lasta, jolla ensi kerran oli ollut neidontapaisia tunteita ja nyt kiireesti veti peitteen p??lleen. Samassa kun heitt?ysi pitk?lleen huudahti Ellen hiljaa, sill? h?n satutti itse?ns? kirjoja vastaan, joita ei muistanut olevan siin?.

Ellen oli t?ytt?nyt kaksitoista vuotta. H?n oli voimakas ja solakka, ehk? viel? liian laiha. Ennen oli h?n aina ottanut hartaasti osaa syksyt?ihin; t?n? vuonna ei h?n edes tehnyt niin paljon, ett? olisi sitonut yht??n lyhdett?.

H?n oli varsin iloinen siit?, ett? kalkilla oli niin kiire, Henrikill? my?skin; h?n sai t?ten olla rauhassa eik? h?nen tarvinnut k?ytt?? ?it? lukemiseen. H?n luki koko syksyn, luki viel? ripillelaskentajuhlan aikana, istui penkiss? pappilan perheen takana ja lausui runoja itsekseen. Ei h?n n?hnytk??n papin molempia tytt?ri?, jotka seisoivat lattialla kuorissa silkkihameissa ja ruusuisissa ranskalaisissa shaaleissa vastap??t? Henriki?. Hetken aikaa tarkasteli h?n Henriki? ja oli tyytyv?inen h?neen niinkuin hevoisv?en eversti pulskaan adjutanttiinsa. H?n oli kovin kalpea t?n? p?iv?n? ja tuo ep?m??r?inen hiusten v?ri teki h?nen kasvonsa viel? kalpeammiksi. Mutta h?n oli niin hyv?nn?k?inen talollisten poikien rinnalla huonosti leikatuissa vaatteissaan, sileiksi nuollulla tukallaan ja kiilt?v?t kultanapit korvissa. Henrik oli saanut p??llens? tohtorin mustan takin - kartanonhaltija ei koskaan muistanut vaatteita. - Se oli hiukan ahdas kainaloista, mutta sit? paremmin tuli h?nen nuori voimakas vartalonsa n?kyviin. Itse Henrik ei katsellut ket?k??n, ei edes pappia, kun t?m? kyseli h?nt?. H?n vastasi vakaasti ja nopeasti kysymyksiin, vaikka pid?tetyll? ??nell?, ja kun pappi jatkoi matkaansa h?nen naapurinsa luo, katseli Henrik yl?s holviin siksi kun juhlallisuus oli p??ttynyt ja tohtori vei h?net ulos kirkosta.

Hra Jansen odotti ulkopuolella vaunuissaan. Ellen hypp?si reippaasti yl?s niihin, mutta Henrik j?i seisomaan kirkon ovelle sek? puhumaan papin ja tohtorin kanssa.

- Tule tervehtim??n meit?! sanoi pappi. Minun taloni on teille aina avoinna!

Henrik kumarsi ujosti ja meni takaperin ulos vaunujen luo.

- Se on esikuvallinen nuori ihminen! sanoi pappi, kun vaunut olivat l?hteneet.

- Poika parka! sanoi l??k?ri. Min? soisin ett? h?n olisi v?hemm?n esikuvallinen, niin h?nen matkansa el?m?n kautta tulisi h?nelle helpommaksi!

- Materialisti! sanoi pappi.

Molemmat herrat k?viv?t kiistellen pappilaan p?in.

Jonkun ajan kuluttua h?mm?stytti Ellen toveriansa lukemalla toisen runon toisensa per?st?, sielt? t??lt? otettuja.

- Mit? t?m? kaikki on? kysyi Henrik.

- Se on koko ylim?inen hylly kirjakaapissa! vastasi h?n.

- Oletko sin? lukenut kaikki ne kirjat?

- Olen; tule kanssani, saat n?hd?!

H?n veti Henriki? mukaansa kamariin ja n?ytti h?nelle piironkilaatikon.

Se ali kirjoja t?ynn?.

Henrik pudisti p??t?ns?.

- Sit? min? en tarkoittanut!

- No olisitpa sitten todellakin voinut sanoa mit? tarkoitit! sanoi

Ellen pahoillansa. Vaan nyt olet vaiti kuin myyr?, ymm?rr?tk?s!

H?n pani sormen huulilleen. Henrik katseli h?nt?. Ellen otti h?nt? k?sivarsista kiinni, nousi varpailleen ja suuteli h?nt?.

- Et saa minua suudella! sanoi Henrik ?k?isesti ja tuuppasi h?nt? pois.

Ellen suuttui ja osoitti h?nelle ovea.

Monta p?iv?? per?tysten meni Ellen pois Henrikin tielt?. Kun huomasi ett? Henrik koetti l?hesty? h?nt?, v?ltti h?n sit? viel? enemm?n. Ei en??n ollut kartanossa kukaan, jolla olisi ollut mit??n sanomista Ellen'in suhteen. H?n sai menn? ja tulla ihan mielens? mukaan. H?n sulki itsens? tavallisesti illalla sis??n kamariinsa kun Henrik ty?n loputtua tuntikausia pelasi shakkia kartanonhaltijan kanssa, joka rupesi tulemaan harmaap?iseksi ja lihavaksi.

Er??n? p?iv?n? juoksi h?n kuitenkin Henrikin luo vanhalla tavallansa.

H?nell? oli muutamia kirjoja kainalossa.

- Mit? t?m? on? kysyi h?n ja n?ytti Henrikille kirjan.

- Se on saksaa! vastasi Henrik.

- Ja t?m??

- Se on ranskaa?

- Osaako kukaan sit? lukea?

- Osaan min? esimerkiksi.

- Voitko opettaa sit? minulle?

- Kyll?, jos sinun tekee mieli ja tahdot olla ahkera!

He hankkivat kiireesti itselleen kielioppia ja sanakirjoja, ja sit? aikaa, mik? Henrikilt? j?i ty?st? ja shakki-pelist?, pani h?n vieraitten kielien opettamiseen Ellenille.

Ellen oli ahkera ja edistyi nopeasti. T?ll? tavalla aika kului s??nn?llisesti ja samalla nopeasti ja huomaamatta.

Henrik oli v?hitellen tullut kartanonhaltijan lemmikiksi, ja mit? enemm?n lihavuus ja huono vointi rupesi vaivaamaan herra Jansen'ia, sit? enemmin kartanon hoito ja hallitus tuli h?nen nuoren voimakkaan apulaisensa osaksi. Henrik oli yht? luotettava ty?ss?ns? kuin h?n oli harva-puheinen; t?m? viimeksi mainittu omaisuus miellytti my?s sangen paljon hra Jansen'ia.

Kartanon-omistaja oleskeli nyt enimmiten sis?ll? ja aika rupesi k?ym??n h?nelle pitk?ksi. T?h?n asti oli h?nen kirjalliset tarpeensa supistuneet ainoastaan muutamiin kirjoihin, joita h?n alinomaa luki uudestaan; paitsi n?it? luki h?n vaan sanomalehti?. Nyt pisti er??n? p?iv?n? p??h?ns? etsi? jonkun kirjailijan teoksia kaapista. H?n huomasi ep?j?rjestyksen, joka vallitsi siin?, ja k?vi ymp?ri koko taloa, etsien puuttuvia kirjoja. Ellen oli l?htenyt ulos ajamaan; h?nen kamarinsa ovi oli auki ja kartanon-haltija astui sinne. Kummaksensa l?ysi h?n siell? laatikot kaikenlaisia kirjoja t?ynn? ynn? sanakirjoja ja kieli-oppia. Herra Jansen otti joukosta er??n kirjan - ja rypisti silm?-kulmiansa. Siin? oli kaikenlaisia vanhoja englantilaisia ja saksalaisia romaneja, ranskalaisia n?ytelmi?, kirjailijoita, jotka olivat olleet p?iv?n sankaria aikoja sitten. Siin? oli semmoisiakin kirjoja, joita ei herra Jansen tiet?nyt omistavansakaan, ja semmoisia, jotka h?n heti pisti mets?stystakin suuriin taskuihin.

T?m? oli ik?v? seikka is?lle, joka juuri oli koettanut sulkea tuota piiri? tytt?relt?ns?. H?n katseli tarkasti koko pakan l?pi ja meni ky?kkiin, syli t?ynn? kirjoja; siell? teki h?n takkaan suuren rovion risuista ja heitti kirjat sinne. Viel? kerran meni h?n kirjakaapin luo, tuomitsi sen sis?lt?? seisoalta ja pani tuomion toimeen ulkona takassa.

Kun Ellen tuli kotia, l?ysi h?n takassa suuren joukon tuhkaa ja puoleksi palaneita kirja-kansia. H?n ei tehnyt kysymyksi?; h?n arvasi mit? oli tapahtunut ja kuka oli t?m?n tehnyt. Tavan mukaan ei t?st? sanaakaan puhuttu is?n ja h?nen v?lill?. H?nen luonteensa oli k?yt?nn?llist? laatua ja h?n kunnioitti tekoja enemm?n kuin sanoja. Kun h?n taas seisoi pahasti kohdellun kirjakaapin edess?, olisi h?n, jos h?n ylimalkain olisi miettinyt kirjallisuutta, sen nykyisest? sis?ll?st? voinut p??tt?? kuinka v?h?n hyvi? kirjoja oli kirjallisuuden alalla.