Chapter 4 No.4

Ei t?m? seikka suuresti vaikuttanut Ellen'iin. H?n oli, kuten jo sanottiin, k?yt?nn?llinen luonnoltaan. Koska h?nen is?ns? oli sulkenut h?net ulos kirjallisuudesta, niin h?nell? arvattavasti oli tukevat syyt siihen. Ilman tukevia syit? h?n ei luullut mit??n tapahtuvan, ja kun v?list? silloin t?ll?in joku asia n?ytti j?rjett?m?lt?, tuli se vaan siit? ett'emme voineet n?hd? noita salaisia syit? - samalla tavalla kuin ei voinut huoneessa, jossa puimakone ty?skenteli, n?hd? hevoista ulkopuolella, joka vet?m?ll? sen liikkeelle pani.

Ja kun h?n mietteiss??n oli n?in pitk?lle p??ssyt, oli h?n melkein tyytyv?inen siihen ett? h?nen kirjallinen aikakautensa oli ohitse. H?n oli lukenut kaikki ne kirjat, jotka olivat j?lell?, ja hankkia jollakin lailla itselleen uusia hukkuneiden sijaan, sit? ei h?n ajatellutkaan. Arvattavasti h?n ei ollut viel? saanut k?siins? kaikkein vaarallisimpia kirjoja taikka h?nen luontonsa oli niin raitis, niin v?h?n hermoista kokoonpantu, ett'ei kielletty hedelm? ollut eritt?in houkuttelevainen.

Ellen'in mielest? oli hauska taas olla entisill??n, liikkua vapaasti kuin lintu ja tuuli, ilman tuota surinaa korvissansa ja uneksimatta y?kaudet kaikenlaista kummaa. Kun h?n niin tunsi kuinka iloinen ja raitis h?n taas oli, p??tti h?n perinpohjin nauttia t?t? tuntoa ja luonnon ihanuutta. H?n p??tti olla tekem?tt? niin mit??n.

Ja h?n ei todellakaan tehnyt mit??n.

Vaan ennen pitk?? t?m? maleksiminen ymp?ri tienoota peninkulman pituisia matkoja jalkasin taikka vaunuissa k?vi ik?v?ksi, varsinkin kun p?iv? saattoi kulua ilman ett? h?n kohtasi ihmisi? tai elukoita. Eik? suinkaan ollut hupaista kohdata papin tytt?ri? silloin t?ll?in, jotka rypistiv?t nen??ns? "villille", niinkuin Elleni? pappilassa nimitettiin, kun ei ollut ket??n ihmist?, jolle olisi voinut uskoa ett? h?n suuresti ylenkatsoi papin tytt?ri?, jotka jo olivat olevinansa "damia" ja ottivat vastaan ylioppilas-visiti? lukukausien v?liaikoina, sek? vetiv?t kalossia jalkaansa kun taivaasta oli pudonnut pari tippaa vett?.

Henrikill? oli nyt aina kiire. Ellen'in mieleen muistui silloin Andreas, jonka h?n kokonaan oli unohtanut kirjallisella aikakaudellansa. Sill? voimalla, mill? h?n hallitsi kaikkia kartanossa, is??ns? siihen luettuna, sai h?n aikaan ett? Andreas tuli h?nen henkivartijakseen. T?m?n henkivartijansa kanssa kulki h?n sitten ymp?ri seutua, ajoi h?nen kanssa pieniss? vaunuissaan, taikka k?veli h?nen kanssansa hietas?rkki? my?ten meren rannalla, jossa h?n istui hiedalle katsomaan auringon laskua tai kuulemaan mielihyv?ll? tyrskyn tohisevaa laulua.

Pian kaikki tunsivat heit? t?ll? harvaan asutulla seudulla. Kun Ellen antoi Ruskon juosta vaunujen edess? ohjakset h?ll?ss? jonkun talon ohitse, tulivat ihmiset ulos, nostivat k?det varjoksi silmiens? yli ja katselivat heid?n j?lkeens? hymyten tai puhuivat jotakin kuivaa leikki?. Pappilassa kielet olivat ahkerassa liikkeess?, varsinkin kun huomattiin ett? Ellen p?iv? p?iv?lt? enemm?n ansaitsi kaunottaren nime?; kaikenlaisia ulkonaisia temppuja halveksien oli h?n majesteetillinen, vaikk'ei ollut p??kaupungin mallin mukaan leikattu, viel? v?hemmin pikkukaupungin. Er?s haaveksiva ylioppilas joutui aivan ep?suosioon, kun kerran koetti l?hesty? Ellen'i? matkoillansa, viel?p? j?lest?p?in kirjoitti runoelman h?nest?, jotta tohtori sai taistella ristitytt?rens? puolesta, kunnes viimein v?syi ja vet?ysi pois tuosta muuten vieraanvaraisesta talosta.

Andreas ei ollut oikein iloinen asemastansa. Ei puhettakaan siit? ett? Ellen tahallansa olisi asettunut millek??n korkealle kannalle h?nen suhteen. Mutta tahtomattansa, tiet?m?tt??n oli Ellen korkeammalla kannalla. H?n oli aina alkuunpanija pienimmiss?kin asioissa ja Andreaksen tuli vaan totella ja seurata h?nt? my?t?- ja vastoink?ymisess?. V?list? puhui Ellen asioita, jotka olivat yhteydess? h?nen kirjallisen aikakautensa kanssa, ainakin olivat sen synnytt?mi?. Silloin poika parka tarpeeksi tunti eroituksen heid?n v?lill?ns?, ei ainoastaan s??ty-eroitusta, vaan my?skin eroituksen heid?n kasvatuksessaan, ja, kiintynyt kun oli Elleniin, niin kiintynyt ett? mielell??n olisi mennyt tuleen h?nen edest?ns?, oli kuitenkin aikoja, jolloin h?n mieluummin olisi k?ynyt h?nen takanansa tai olisi j?tt?nyt sijansa pieniss? vaunuissa toiselle. Aivan hullua oli kun Ellen'in ter?v? silm? huomasi t?m?n ep?kohdan ja koetti sivist?? Andreasta. H?nen hidas luontonsa ei voinut seurata kaikkia hypp?yksi? Ellen'in opetuksessa taikka h?nelt? puuttui ne alkeis-tiedot, jotka olisivat tehneet sen mahdolliseksi. Silloin tapahtui v?list? ett? opettaja k?vi k?rsim?tt?m?ksi, vaan Andreaksen rehelliset uskolliset silm?t saattoivat pian Ellenin mieleen sen ajan, jok'ei ollut niin kaukana, milloin Andreas laitumella lehmien keskell? oli ollut h?nen opettajansa, oli saattanut h?nen tekem??n ainoan p??t?ksen, mik? oli ollut h?nelle vaikea tehd? el?m?ss?ns?.

Tuli n?ille kahdelle valmistus-aika pyh. Ehtoolliselle. Andreas oli v?h?n vanhempi tavallista ik??, Ellen taas tavallista nuorempi. Mutta herra Jansen oli juuri tahtonut ett? he yhdess? k?visiv?t papin luona. Andreas ei ollut niin v?kev? ruumiiltaan kuin muut pojat talossa; k?yty?ns? ripill? kuului h?n miesten pariin ja h?nell? oli silloin kyll? vaikutus-alaa, jossa voimia kysyttiin; ei h?nelle vahingoksi ollut ett? h?n oli odottanut hiukan. Ellen, niin Ellen oli jo niin t?ysikasvuinen ett'ei en?? k?ynyt p?ins? pit?? h?nt? pikku-tytt?n?. H?nen vaatteensa olivat k?yneet liian ahtaiksi ja lyhyeiksi; h?n oli teht?v? "kartanon neidoksi" juhlallisessa tilaisuudessa.

He k?viv?t yhdess? papin luona ja Ellen tuli v?h?n rauhallisemmaksi. Useimmat heid?n huvimatkoistaan j?iv?t siksens? ja supistuivat pieniin k?velymatkoihin, niinkuin ennen Henrikin kanssa. Andreaksen oli my?skin parempi olla kuin ennen. H?n eli jo huomaamatta saanut lyijy-renkaat korviinsa ja pappi kiitti h?nt? aina toisten l?sn?ollessa. Andreas oli mielest?ns? tullut ik??nkuin enemm?n samalle kannalle herrasv?en ja tuon neidon kanssa, joka puoleksi oli h?nen leikkisiskonsa, puoleksi h?nen haltijattarensa. Er??ll? k?velymatkalla tuli h?n maininneeksi jotakin t?h?n suuntaan, mutta h?n asetti sanansa v?h?n sopimattomasti, jotta sattui menn? v?h?n yli rajan.

Ellen rypisti hienoja silm?-kulmiansa, vaan ei sanonut mit??n.

Tultuansa kartanoon, ei h?n mennyt tapansa mukaan ensiksi talliin

Andreaksen kanssa Ruskoa taputtamaan, vaan astui suoraan sis??n talon

suuresta ovesta, jonka paiskasi kiinni saattajansa nen?n edess?.

Herra Jansen istui sohvassa ja oli huonon-voipa.

- ?l? toki paiskaa ovea tuolla lailla! sanoi h?n ?re?sti kuin kipe?t ihmiset ainakin.

Ellen k??ntyi, nousi varpailleen ja katseli h?nt? suuttuneena. Puri sitten huultansa ja astui teeskennellyll? hiljaisuudella taasen ulos.

Ulkona seisoi Andreas alla p?in.

- Mit? sin? t?llistelet? kysyi Ellen kohdatessansa h?nen silm?ilyst??n.

Andreas katseli h?nt? pel?styneen?, k??ntyi ja juoksi raskaasti ravaten talliin pihan poikki.

Ellen'in teki mieli nauraa, vaan outo tunne sanoi h?nelle, ett'ei se nauru tekisi h?nelle hyv??.

H?n meni talliin.

Andreas seisoi siell? taputellen Ruskoa ja kyyneleet juoksivat karpaloina alas poskia my?ten.

Ellen meni h?nen luoksensa ja kysyi h?nelt? kovalla ??nell? miksi h?n itki!

- Sen sin? tied?t varsin hyvin! vastasi Andreas nyyhkien.

- ?l? itke! huusi Ellen. En k?rsi itkevi? poikia!

Andreas pyyhk?si heti silmist?ns? kyyneleet pois.

Ellen meni h?nen luoksensa ja tarttui h?nen k?teens?.

Samassa loi Andreas silm?ns? Ellen'iin niin surumielisesti ja rukoilevasti.

Ellen pani k?sivartensa h?nen kaulaansa.

- Hei hei! kuului ??ni oven suusta: vai t??ll? leikitell??n rakastajia!

Se oli Henrikin ??ni, vaikka se soi niin vieraalta ja pilkkaavaiselta.

Ellen tuskin tunsi sit? ja tuijoitti h?neen niinkuin aaveesen.

Siin? seisoivat kaikki kolme ja katselivat toisiansa.

- Ulos! huusi Ellen ja juoksi l?pi koko tallin ja toisesta ovesta ulos sille tielle, joka aitaa my?ten meni niityille. Ei h?n ymm?rt?nyt itse?ns?, h?ness? kuohui ja kiehui; h?n oli suuttunut koko maailmaan, Andreakseen, Henrikiin, is??n. He saisivat kaikki olla maan alla!

Siell? tuli ihmisi? tiet? my?ten - papin tytt?ret. Ett? n?m?kin tulivat juuri nyt, se pani kiusaukset kukkuroilleen. He seisoivat hetken aikaa ja osoittivat h?nt?. Ellen kumartui niinkuin h?n olisi etsinyt jotakin maasta. H?nest? tuntui niinkuin syd?n olisi rikki r?j?ht?m?isill??n, ja h?n juoksi er?st? vakoa my?ten kunnes oli kanervakankaalla. Siin? heitt?ysi h?n maahan, itki nyyhkytti ja repi kanervia ymp?rilt?ns? siksi ett? oli aivan uupunut. Makasi sitten liikkumatta ja ajatteli koko juttua alusta asti ja rupesi yht'?kki? nauramaan, nousi ja meni hymyten kotiap?in; tultuansa sinne olivat h?nen kasvonsa kirkkaat ja yst?v?lliset kuin p?iv?n valo.

Henrik seisoi pihalla ja korjasi vaunuja.

- Sin? melkein peloitit minua tallissa! sanoi Ellen ??neens?.

- Sinun ei tarvitsisi olla niin tuhlaavainen hyv?ilemisess?! vastasi

Henrik lyhyesti.

Ellen nauroi ja l?hestyi h?nt?.

- Puhukaamme asiasta. Min? olin menetellyt pahasti Andreasta kohtaan enk? voinut n?hd? h?nen itkev?n. Anna t?nne k?tesi!

- En!

- Joutavia; anna t?nne, sanon min?!

H?n otti Henrikin korvasta kiinni, k??nsi h?nen p??t??n puolehensa ja suuteli h?nt? poskelle.

- Sin? olet noita! sanoi Henrik puoleksi totisesti ja puoleksi v?ltt??ksens? muuta sanomista.

- En ole, vaan imett?j?ni oli noita.

Ripille-laskennon p?iv? oli k?siss?, se oli palmusunnuntai. P??si?inen tuli my?h??n sin? vuonna ja kev?t aikaisin! Ellen nousi p?iv?n kanssa. H?n oli oikein toimissaan. Tiina oli edellisen? p?iv?n? pannut h?nelle esille mustan silkki-hameen ja shalin. Ellen'in t?ytyi kohta saada ne p??llens?. Kun h?n seisoi t?ydess? puvussa loi h?n silm?ns? tuohon vanhaan hameesen, joka, vaikka se oli pitennetty, kuitenkin n?ytti niin naurettavalle ja halvalle t?m?n uuden rinnalla, jolla oli leve?t hihat ja pitk? lieve. H?n astui peilin eteen. Shali ei h?nt? miellytt?nyt, h?n n?ytti niin vilustuneelle siin?. H?n hajoitti pitk?? tukkaansa sel?lle. N?in oli h?n paljon paremman n?k?inen; niin, h?n oli tyytyv?inen itseens? t?llaisena! H?n katseli peiliin, katseli kaunista nuorta neitoa, joka seisoi siin?. H?n pudisti noita leveit? hihoja, nosti ne yl?s kyynysp??n yl?puolelle, veti ne alas j?lleen, katseli k?sivarsiansa, jotka olivat py?re?t, v?kev?t ja p?ivettyneet. Ne eiv?t oikein sopineet t?h?n komeuteen! H?n otti esille palasen liitua ja hieroi niit? sill?. Ei hyi! se oli kahta hullumpi. H?n otti p??llens? valkoset hienot alushihat. Niin, se k?vi laatuun!

Ja kun h?n seisoi noin koristamassa itse?ns? ja neuvottelemassa peilin kanssa, muistui mieleens? ett? h?n nyt oli t?ysikasvuinen ja ett? paljon, jota ennen oli sopinut tehd? lyhyeiss? hameissa, ei nyt en?? k?ynyt laatuun. H?n huokaili ja ajatteli papin tytt?ri?. Ei, semmoiseksi h?n ei tahtonut tulla!

H?n astui askeleen taaksep?in ja takeltui liepeesen. Tyhm? liete! H?n kumartui ja nosti sen k?sivarrelleen. Ratsastus-hame! hm! siksi se oli melkein lyhyt, mutta ... kuinka olisi nyt, ennenkuin v?ki nousi, l?hte? pikkusen ratsastamaan Ruskolla? Sit? ei kukaan n?kisi, ja paitsi sit? ei h?n viel? ollut ripill? k?ynyt!

Ei koskaan kauan viipynyt ennen kun h?n pani tuumansa toimeen. H?n meni talliin, pani loimen ja mahavy?n Ruskon selk??n ja vei sen taka-ovesta ulos niitty-tielle. Rusko tunsi Ellenin ja nuoli h?nen k?tt?ns?. H?n lupasi sille suuren ruiskakun jos se kantaisi h?nt? oikein siev?sti eik? heitt?isi h?nt? sel?st?ns?, ja sitten kapusi h?n yl?s hevosen selk??n.

Eteenp?in Rusko juoksi hiljaisesti ravaten viljamaiden ohitse kankaalle, jossa k?veli kunnes Ellen l?ysi kanerva-tien, miss? h?n taas pani sen ravaamaan. Ellen oli iloinen sielunsa sisimm?ss? sopukassa. Raitis kev?t-aamu, rehoittava vilja, leivoset, jotka nyt lensiv?t ilmaan, kanervat, jotka eiv?t koskaan riisuneet pois pukuansa, olkoon ilma mink?lainen tahansa - kaikki kiittiv?t h?nen kanssansa t?t? oivallista tuumaa: t?ydess? neiti-komeudessa lopettaa lapsuuden aika ulkona luonnossa, Jumalan avaran taivaan alla, tutuilla rakkailla paikoilla.

Kuinka h?mm?styisiv?tk??n talossa, jos tiet?isiv?t miss? neiti Ellen nyt oli!

H?n nauroi ??neen t?t? ajatellessaan ja oli oikein huvitettu ajatellessansa Henriki?, joka otti kaikki niin totisesti. Niin, kuinka asian laita Henrikin suhteen olikaan? Mit? Ellen'in tunteet Henrikin suhteen olivat? Mist? syyst? h?n aina ajatteli Henriki?...?

Tosi kyll? ett? h?n enimmiten tahtoi pikkusen, aivan pikkusen kiusata Henriki?. Se on, ei mill??n lailla harmittaa! Ei, siksi Henrik oli liian suuri ja kaunis, ja paitsi sit? - h?n ei voinut Ellen'i? vastustaa. Siin?p? solmu. Siin?p? se, joka oikeastaan oli niin vieh?tt?v?? Henrikiss?. H?n oli suuri ja v?kev? ja kaunis katsella, tiesi niin paljon enemm?n kuin Ellen, eik? kuitenkaan voinut h?nt? vastustaa. Ja kuka oikeastaan osasi h?nt? vastustaa? Is?, Tiina, Andreas? ei kukaan. Andreas? Pitih?n Ellen Andreaksestakin, niin, oikein paljon. Mutta h?n oli liian itkusuinen ja mieto; h?n ihan h?visi sormien v?liss?, niinkuin tuo hieno hieta meren rannalla.

- Hop Rusko!

Ellen istui suorana ja loistavana hevosen sel?ss?, katsellen ymp?rillens? kuin nuori ruhtinatar, joka tuntee voimansa. H?nest? tuntui ik??nkuin t?ll? hetkell? kaikkien pit?isi olla mieltyneet h?neen, pit?isi tuntea kuinka nuori ja voimakas, kuinka terve ja itseens?-luottava h?n oli ja kumartua h?nen edess??n. H?n ei en?? ollut tyytyv?inen ratsastamiseen, h?nen t?ytyi alas maahan, istumaan kanervikkoon ja ruohikkoon, miss? h?n tiesi her??v?n kev??n hengitt?v?n, itikkojen lent?v?n ja liikkuvan. H?nen t?ytyi, k?det polvien ymp?ri, painaa notkea selk?ns? taaksep?in niin ett? silmill? osasi seurata leivosia, jotka, nopeasti siipi?ns? siuvahuttaen, lensiv?t suoraan yl?s ilmaan, niinkuin nuo pienet noitaukot tohtorin pullossa, jota h?n kerran Ellen'ille oli n?ytt?nyt kotonansa.

Jumala tiesi mit? kaikkia n?ki kun oli niin korkealla kuin leivoset!

H?n yh? tirkisteli noihin mustiin pilkkuihin; h?n n?ki taivaan niiden yl?puolella suurena vaalean sinisen? lasiholvena, jossa pilvien hattarat h?m?h?kin verkkoina liikkuivat sinne t?nne tuulessa. Tuon lasiholven l?pi oli h?n n?kevin?ns? suuren, suuren salin, jossa Herra Jumala istui sohvassa, paljo kauniimmassa sohvassa kuin se, joka oli kotona kartanossa. Suuri joukko enkeleit? hyvin ep?selvill? kasvoilla seisoi h?nen ymp?rill?ns? ja kuuntelivat h?nen k?skyj?ns?. Ellen n?ki H?nen kasvonsa, H?nell? oli pitk? valkoinen parta ja H?n n?ytti yst?v?lliselle ja s??liv?lle.

T?m? ei varmaankaan ollut sama, kuin Henrikin Jumala. Vaan niit? olikin kolme!

T?rkeint? Ellenille t?ll? kertaa oli ett? se Jumala, jota h?n n?ki, ei voinut olla suuttunut h?neen sent?hden ett? h?n ripillep??st?-aamuna oli ratsastanut ulos luontoa ihailemaan. Olihan t??ll? paljo kauniimpi, kuin siell? sis?ll?.

H?nen t?ll? lailla ilmaan katsoessaan, nousi aurinko nousemistaan. Kuiva tuoksuva kev?t-ilma aaltoeli h?nen ymp?rill?ns?. K?vi ik??nkuin suhina ilosta ja l?mpim?st? h?nen ymp?rill?ns?. Linnut ja ilman itikat aloittivat nyt noita suuria soittajaisia, joiden oli kest?minen syksyyn asti. Oli palmusunnuntai-aamu, raitis l?mp?nen kev?t-aamu, t?ynn? suuria aavistuksia. Sill? tavalla Ellen vietti ripillep??st?-juhlaa luonnon helmassa.

H?n k?vi hitaasti kartanoon p?in ja veti Ruskoa j?lkeens?. Kun h?n avasi tallin oven, pisti er?s mies p??ns? ulos siit? ja oikein ?llistyi n?hdess?ns? silkkiin puetun neiti Ellen'in hevosen kanssa. Ellen j?tti huoletoinna Ruskon miehen haltuun ja meni pihan yli huoneisin.

Herra Jansen seisoi mustissa vaatteissa ja n?ytti olevan oikein h?diss??n.

- Mutta mit? sin? ajattelet, lapsi, kun p?tkit tiehesi tuolla lailla?

Pit??h?n meid?n menn? kirkkoon!

- Sin? my?skin? Sit? en tiet?nyt! vastasi h?n lyhyesti.

Henrik my?skin mustissa oli tullut huoneesen.

- Ellen...! sanoi h?n nuhdellen.

- ?l? kiusaa minua! huusi Ellen s?ken?ivin silmin. Min? olen t?ysikasvuinen; min? teen mit? tahoon!

Tultuansa kirkosta kotia k?veli hra Jansen edestakaisin huoneen lattialla ja hieroi k?si?ns?. Henrik seisoi ikkunan vieress?. Ellen oli mennyt kamariinsa.

- Onpa tuo mainio vaja Jumalan palvelusta varten! sanoi kartanonhaltija. Onhan ihmisen niin vilu siell? ett? hampaat kalisevat suussa!

Henrik ei sanonut mit??n.

- N?etk? Ellen'i?? kysyi kartanonhaltija. Sieluni autuuden kautta! En ole koskaan n?hnyt semmoista n?k??! H?n muistutti...!

H?n mutisi jotakin itsekseen ja jatkoi vaivaloista k?ynti?ns? edestakaisin lattialla.

Henrik mulkoitti silm?ns?; ei h?n koskaan ollut kuullut kartanon-haltijan puhuvan t?ll? tavalla.

Ellen astui samassa sis??n. H?n oli viel? mustassa silkki-hameessansa kapealla valkoisella kauluksella. H?n oli j?rjest?nyt hiuksiaan kiharoiksi ja pannut p??llens? kultaneulan, rannerenkaita, kaulavitjoja ja sormuksia, joita oli l?yt?nyt kokonaisen varaston p?yd?ll? kotiin tultuansa. Ehk? oli h?nen huomionsa viel? liian kiintynyt n?ihin tavattomiin koristuksiin, mutta h?nen tummat silm?ns? loistivat sen kautta kahta enemm?n ja h?nen pulskea vartalonsa sek? se tapa, mill? h?n astui, laskien varpaansa vakaasti lattiaan, kaikki osoitti ett? h?n oli nainen, joka taisi kantaa koristuksia niin, ett'ei koristukset kantaneet h?nt?.

Herra Jansen meni tyt?rt?ns? vastaan, syleili h?nt? ja suuteli h?nen otsaansa. K?sivarsi h?nen vy?ll?ns? vei h?n Ellen'in ikkunalle, jossa Henrik seisoi. Sinne tultuaan sai h?n pahan ysk?ns? ja meni huoneesta ulos.

Ellen katseli kummastellen is?n j?lkeen ja sitten Henrikiin.

- Mit? is? tarkoitti? kysyi h?n.

Henrik oli k?ynyt veri-punaiseksi ja katseli lattiaa.

- Mihink? menet iltap?iv?ll?? kysyi Ellen hetken per?st?.

- Min? ... en tied?. Ehk? min? menen pappilaan. He pyysiv?t minua kirkkomaalla!

Ellen mittasi h?nt? silmill?ns? kireest? kantap??h?n.

- Kuule Henrik, min? sanon sulle jotakin. Min? en huoli sinusta rahtuakaan jos viel? menet noiden ihmisten luo. Min? kyll? huomasin kirkossa kuinka nuo tummat tyt?t t?llisteliv?t sinuun lakkaamatta, paitsi silloin, kuin tarkastelivat minua ja kuiskasivat kesken?ns?. Tied?n my?s varsin hyvin ett? tuo yst?v?llisyys kirkkomaalla tuli minun osaksi ainoastaan sent?hden, ett? tohtori seisoi vieress?ni. Min? en voi niit? k?rsi? enk? tied? miksi min? sit? salaisin! Sin? et saa menn? sinne en??. Anna minulle k?tt? sen lupauksen vahvistukseksi?

Henrik tahtoi sanoa jotakin. Ellen rypisti silm?-kulmansa ja ojensi h?nelle k?tt?.

- Ei sanaakaan, se ei maksa vaivaa. Anna mulle vaan k?tesi!

Henrik puristi h?nen k?tt?ns?. Ellen hymyili, kumartui ik??nkuin suutelemaan, mutta vet?ytyi kohta s?ik?htyneen? takaisin, rupesi hyr?ilem??n laulua ja meni ulos huoneesta. Ovessa seisahtui h?n ja lausui leikillisesti: tapaamme toisiamme hetken per?st? tuolla kummulla penkin tyk?n?!

Henrik j?i seisomaan. H?n pani k?det silmiens? eteen, ik??nkuin sill? tavalla olisi tahtonut s?ilytt?? ihanaa n?ky?, niin kauan kuin mahdollista.