Chapter 9 No.9

Ilmarin Juuse.

N?m?t kertomukset ovat toistensa mukaisia, nimitt?in n?lj?n kanssa taistelevain kansalaisten kurjuuden ja n?lk?kuoleman kuvauksia. Ja kuitenkaan ei voi olla kertomatta, mit? omin silmin on n?hnyt ja omin korvin kuullut.

Ilmarin talo oli kyl?n takamailla ja j?lemmin perustettu kuin muut kyl?n rinta-talot, sill? ompa itsekullakin halu saada omaa turvetta, vaikkapa huonompaakin. Senp? vuoksi Ilmarin tilukset olivatkin karuja maita, r?mekk?j?, hietikoita ja kiviper?isi? kankaita. Muut, ennen asuttuneet talot olivat parhaat maat jo ennen vallanneet allensa ja senp?t?hden Ilmarin talo oli perustettu semmoisille maille, jotka eiv?t muille kelvanneet.

Yli puolen vuosisadan oli Ilmarissa jo ponnisteltu talonteossa, k?rsitty puutosta ja toivottu. Mutta eip? r??hk?t r?meet, karut kankaat ja hienot p?lyhietikot tahtoneet ottaa totellaakseen antamaan toimeentulevaa elatusta ahkerimmallekaan ty?ntekij?lleen. Harmaja hallakin oli paljon useimmin vieraana Ilmarissa kuin muilla onnellisimmilla. T?m?n kaiken t?hden olikin k?yhyys ja kurjuus alinomaisena kumppanina Ilmarin perheess? parhaimmillaankin ollessa.

T?m? ei oikeastaan kuulu kertomukseemme, mutta kuitenkin on tarpeellinen tiet??, mink?laiset tilukset kantatilalla Ilmarilla oli.

* * * * *

Kyl?ss? oli vahva, roteva, naimaton mies, jota kutsuttiin Ilmarin Juuseksi. Sukunimens? oli h?n perinyt tuosta Ilmarista, sill? h?nen is?ns? oli ensim?isen? asukkaana asunut tuossa Ilmarissa, mutta alinomaisten puutostensa t?hden n??ntynyt ja h?vinnyt tuossa el?m?n kovassa taistelussa.

Juuse ei ollut mik??n kirjamies. Poikasena ollessaan sai h?n lukusijoilla papistolta ankaria nuhteita ja uhkauksia. Aikaisemmaksi tultuansa, alkoi h?n v?istell? noita tukalia lukusijoja, eik? tullut niihin ensink??n. T?st? oli vaan se seurauksena, ett? h?nt? ruvettiin oikein kruunun voimilla kuljettamaan lukupaikkoihin. Kun rippikoulun aika tuli, kulkea junttasi Juuse kymmenisen vuotta uskollisesti rippikoulussa, sill? varsin vastenmieliselt? tuntui h?nest? tuo kruunun kyyti lukusijoille ja tuota kyyti? h?n nytkin pelk?si. Vihdoin p??sti papisto h?net ripille, vaikkei h?n suinkaan ollut koulunk?ynti ajallaan tullut entist? paremmaksi. Siivo h?n oli luonnostansa ja koki kirjaansa silmin, suin ja peukaloin iske? p??h?ns?, niin ett? koko ruumis t?risi ja hiki p??st? valui.

N?in varttui Juuse vankaksi, leve?harteiseksi mieheksi. Jo kymmenvuotiaasta saakka ansaitsi h?n vieraan ty?ss? elatuksensa. Ahkera, siivo ja n?yr? kun oli, oli h?n kaikkein haluama ty?mies. H?nelle maksettiin hyvi? palkkoja renkin? ollessaan, mutta Juusella oli se paha tapa kuin monella muullakin, ett? partavero oli suurempi kuin vuosipalkat. T?m?n t?hden ei h?nell? ollut koskaan kelvollisia nuorenmiehen vaatteita yll??n.

Mutta ihmisen ei ole yksin??n hyv?? olla. T?m?n totuuden alkoi Juusekin tuntea kun h?n oli nelj?nnell?kolmatta ik?vuodellansa. H?n valitsi el?m?ns? kumppaniksi er??n rotevan piikatyt?n, jonka kanssa pian liitto solmittiin.

Ei ollut sill? hyv?, jos nyt oli el?m?n kumppani, nyt vaati saada v?h?nk??n omaa turvetta ja oma katto p??ns? p??lle.

Sukurakkaus tuohon entiseen kovaan kotiinsa pakotti h?net menem??n Ilmarin nykyisen is?nn?n luo, pyyt?m??n torpan maata. Jo samana kertana tehtiin kaupat ja Juuse sai er??n r?meisen paikan torpan maakseen. Siihen h?n rupesi rakentamaan m?kki?ns? ja ei ollut kulunut viel? vuoden vertaakaan aikaa, kun nuori pari muutti asumaan omaan m?kkiins?. Siin? he sitten raivasivat karua torpan tilaansa ja kasvattivat lapsiansa, joita alkoi tulla ehtimiseen. Viimeiselt? saivatkin he tiluksensa siihen voimaan, ett? hyvin? vuosina tultiin jotenkuten omistansa toimeen; mit? puuttui, sen tienasi Juuse kyl?st? ty?ll??n, sill? kun h?n oli hyv? ty?mies, oli h?nell? aina ty?t? saatavissa. Vaikkei Juuse ollutkaan kirjamies, eik? siis mik??n sivistynyt, osasi h?n kuitenkin vaimoaan ja lapsiaan rakastaa kaikella kunniallisella perheenis?n helleydell? ja rakkaudella ja vastarakkautta sai h?n my?s perheelt??n palkinnoksi hyvyydest?ns?. Kaiken v?kens? ja voimansa uhrasi h?n perheens? toimeentulon eduksi.

Tuli sitten tuo kamala vuosi 1867. Luonnollistahan on, ett? Juuseltakin meni kaikki, niinkuin kaikilta muiltakin. Kauhea h?t? tuli nyt Juusenkin perheelle. Ty?t? ei saanut mist??n, ei edes ruokansa edest?k??n. T?ytyi ruveta my?m??n mit? hengest? irti oli, ett? hiukankin olisi saanut suurusta oljen ja pet?j?n sekaan. Kauvan ei t?m?k??n keino riitt?nyt, sill? mit? nyt t?mm?isen? aikana mill??n sai ja vilja oli sanomattoman kallista, jos jollakin oli sit? hiukan my?d?. K?yh?inhoito kyll? koki tehd? kaikkensa, mit? suinkin voi, mutta eip? sek??n tyhjin k?sin voinut paljon mit??n tehd? tuon yleisen kauhean h?d?n lievent?miseksi. Jonkun naulan selv?? viljaa sai Juusekin sielt? silloin t?ll?in joukollensa, mutta mit?p? se oli n?in paljolle. Perhe laihtui ja kuihtui ankaran n?lj?n k?siss? niin, ettei heiss? ollut muuta kuin kelme?, ryppyinen nahka luiden p??ll? ja henki niiden raoissa.

"Kun olisi kerran p??ssyt kes??n, olisi toivoa el??, sill? ainahan maa kes?ll? karvanen on, ja seassa on paljon semmoista, jota suolan kanssa saattaisi sy?d? ja ne olisivat toki paljon parempia kuin mehuttomat oljet", kuultiin Juusen usein sanovan 1868 vuoden talvella.

Niin koetettiin el?? kes?? odotellen toivossa, niinkuin ainakin parempia ja lihavempia aikoja odottaessa.

Er??n? kertana meni Juuse taasenkin k?yh?inhoidolta apua hakemaan. Paikkakunnalla oli k?yh?inhuone laitettu hallituksen k?skyst?, niinkuin muuallekin.

"Ei, hyv? ihminen, meill? ole mit??n antamista, mutta laita lapses k?yh?inhuoneesen, niin ainahan he siell? jotakin ravintoa saavat. Koeta sin? itse vaimosi kanssa el?tell? itse?si, kuten parhaiten taidatte", sanoi k?yh?in hoidon esimies.

Katkeralta tuntui t?m? neuvo, vaan parempaa ei ollut saatavissa.

Kyynel silmiss? veiv?t is? ja ?iti kuusi lastansa k?yh?inhuoneesen.

Ainoastaan nuorin, rintalapsi, j?i kotiin vanhempain hoteisiin.

K?yh?inhuoneen keittolaitoksessa jaettiin juuri heid?n sinne p??sty?ns? velli? k?yh?in hoitolaisille. Horjuvia haamuja ty?nt?ytyi keitti?n ovelle semmoisessa tungoksessa, ettei kukaan ollut p??st? ovelle. Vahvemmat ty?nsiv?t syrj?lle vanhimmat, nuorimmat ja vaivaisimmat vellin tahtojat. Siit? syntyi semmoinen melu ja meteli, ettei toisen ??nt? toisesta voinut eroittaa eik? kukaan voinut saada velli? kuppiinsa.

Juusellakin oli iso pahkakuppi k?dess? ja, vahvin kun oli, ty?nsi h?n kaikki muut syrj?lle ja ojensi kuppinsa vellinjakajalle.

"Mit?, tuommoinen vankka mies tulee t??lt? ruokaa tahtomaan, kyll? t??ll? on ty?t? tositarpeessakin olevista", sanoi vellinjakaja.

"En min? itselleni tahdokaan, mutta minulla on t??ll? kuusi lasta, joiden edustajana minulla on oikeus olla", vastusti Juuse.

Ei tuo melu h?lvennyt, ennenkuin k?yh?inhuoneen johtaja tuli parin miehen kanssa j?rjestyst? pit?m??n, sill? n?lk? oli kullakin. H?n se lopetti kiistan Juusen ja vellinjakajan kesken ja h?n k?ski t?ytt?? Juusenkin maljan vellill?. T?m?n h?n antoi lastensa eteen ja kehoitti heit? sy?m??n. Lapset k??reentyiv?t maljan ymp?rille ja alkoivat ahnaasti j?k?l?leiv?n kanssa pistell? velli? poskeensa.

"Sy?k?? tekin, is? ja ?iti", sanoivat lapset melkein yhteen ??neen, kuin he olivat jonkun kerran velli? suuhunsa pist?neet?

"?lk?? meist?, lapsikullat, huoliko, sy?k?? te nyt vaan, lapsiraukkani", sanoi Juuse ja vesikarpaleet nousivat h?nen karheisiin silmiins?.

Pian lipittiv?t lapset tuon vellin suuhunsa. Olipa se heist? oikea juhla-ateria, sill? olihan velli keitetty selv?st? viljasta ja olipa siin? lihan makuakin seassa.

Esimies toimitti niin, ett? Juuse ja vaimokin saivat velli?.

Erityisesti pyysi sitten Juuse esimiest?, ett? h?n heid?n lapsensa ottaisi erityiseen huomioonsa, koska he itse olivat aivan voimattomat ja v?h?v?kiset t?ss? tungoksessa puoliansa pit?m??n. Esimies lupasi tehd? parastansa.

Pari viikkoa on kulunut ja tuo n?lj?n ja puutoksen seuraama n?lk?kuume osasi k?yh?inhuoneesenkin. Melkein j?rki??n kaatuivat hoidokkaat tuohon ankaraan tautiin ja kuolon ankara viikatemies alkoi niitt?? runsaan saaliin heid?n seassaan.

Tavan takaa k?vi Juuse katsomassa lapsiansa tuossa turman pes?ss?. Kun h?n huomasi ankaran taudin iskeneen kiinni noihin horjuviin haamuihin ja ankarasti kuolevan heit?, rupesi h?n tahtomaan lapsiansa pois k?yh?inhuoneesta. - Se h?nelle my?nnettiinkin, sill? olipa k?yh?inhuoneen hoitajillakin h?t? ankaran sairastuksen ja hirvitt?v?n suuren kuolevaisuuden t?hden, mik? raivosi siell?.

Juusen lapsista ei ollut viel? yksik??n sairaana ja sent?hden toivoi h?n v?ltt?v?ns? lapsensa pois viem?ll? silmin n?ht?v?st? kuolemasta.

Oli kulunut l?hes viikon p?iv?t siit?, kun lapset kotiin tulivat. Vanhin lapsista rupesi silloin nurkumaan p??t?ns? ja niskojansa kipe?iksi; parin vuorokauden kuluttua oli h?n vuoteen hyv?n?, ankarassa kuumeessa, houraillen yhten??n.

Juuse ei voinutkaan tuolla k?yh?inhuoneesta lastensa poisnoutamisella pelastaa n?lk?ist? perhett?ns? taudin kourista; taudin siemen oli heihin jo tarttunut.

Kun tauti t?ll? tavalla kerran p??si perheesen, sairastui j?rki??n kaikki lapset ja ?iti, mutta Juuse ei.

Kyll? sen arvaa, mik? ty? nyt Juuselle tuli hoitaessaan y?t ja p?iv?t seitsem?? sairasta, semminkin kuin ei ollut sairaille mit??n antamista, ei ruokaa itsell??nk??n sit? v?hemmin muille. Kantatalosta, Ilmarista, tuotiin tosin joskus maitotilkka ja pet?j?leip??. Sit? koetti Juuse veden ja suolan kanssa keitt?? ja valuttaa tuota suolaista keittosinukkaa sairasten suuhun, etteiv?t he per?ti hiukeaisi; itse h?n kasti pet?j?ist? suolaan ja ryypp?si vett? p??lle.

Kahden viikon kuluessa kuoli nuorin lapsi ja Juuse pesi sen ja vei aittaan laudalle; parin p?iv?n kuluttua kuoli ?iti.

Kovin murtui vahvan miehen mieli nyt. H?n koetti ajatella sinne t?nne, mutta mit??n reik?? mink??n avun saamiseen ei l?ytynyt; h?nen t?ytyi kuin t?ytyikin j??d? tuon kamalan kuolon keskelle, hoitamaan viel? elossa olevia lapsiaan.

Kun kolmas viikko oli kulunut loppuun, ei koko perheest? ollut el?vien joukossa muita kuin Juuse itse; kaikki muu perhe makasi j?rjestyksess? tyhj?n aitan lattialla. Juuse tuli nyt murheesta, n?lj?st? ja paljosta vaivasta niin voimattomaksi, ettei h?n kyennyt rakkaita omaisiaankaan maahan laittamaan, vaan k?yh?inhoitohallituksen t?ytyi se teht?v? toimittaa. Niinp? er??n? p?iv?n? ajoi pihalle kaksi hevosta, joiden kummankin reess? oli nelj? ruumiskirstua; n?m?t olivat k?yh?inhuoneen ty?h?n kykenev?in hoitolaisten k?sit?it?.

Joihinkin ryysyihin k??r?styin?, pantiin ruumiit kirstuihin ja alettiin ajaa kirkolle p?in.

Juuse ei voinut sen vertaa nousta vuoteeltaan yl?s, ett? h?n olisi mennyt katsomaan rakkaan perheens? l?ht??. Kumminkin h?n tiesi, mit? tekeill? oli ja sent?hden itke? tihisteli h?n vuoteessa itsekseen hiljaillensa.

Siin? oli nyt Juusen hyv?in toivoin loppu; ei p??styk??n kes??n eik? tautia voitu est?? perheesen p??sem?st?.

Vaikkei Juuse itse kaatunutkaan n?lk?kuumeesen, j?i h?n kuitenkin n?lj?n ja murheen kalvaamana vuoteelle maata. H?n ei kyennyt liikkumaan miss??n eik? toimimaan mit??n. Sen verran kykeni h?n liikkua kontturoimaan, ett? h?n sai m?kkins? l?mmitetyksi. Kukaan ei piitannut h?nest?, sill? eip? ymp?rist?ll? asuvilla itsell??nk??n ollut mit??n sy?t?v??. Ainoastaan Ilmarin talosta nytkin tuotiin tavasta maitotilkka ja pettuleip??. Juuse oli nyt niin voimaton, ettei h?n kyennyt sit?k??n maitosinukaksi keitt?m??n, vaan koki siten saada niist? ravintoansa, ett? kaasi vett? maitotilkkaan monin verroin enemm?n kuin maitoa oli ja pani rajusti suolaa sekaan. Sitten h?n haukkasi pet?j?ist? ja ryypp?si tuota suolavett? p??lle. Kunpa tuotakaan olisi ollut ehdon kyll?lt?, mutta niin ei ollut, sill? Ilmarin talossakaan ei ollut suurin poisanteen varaa. T?m?n t?hden Juuse ei pitkiin aikoihin saanut mink??nlaista sy?t?v??. N?lk? kalvoi ja j?yti yhten??n h?nen heikontuneita voimiaan.

Pari l?himm?n torpan vaimoa k?vi h?nt? tavasta katsomassa ja jotakin apua h?nelle huoneellisissa asioissa tekem?ss?, mutta eip? heill?k??n ollut varaa ruualla h?nt? auttaa. Kuitenkin olivat eukot siin? onnellisessa tilassa, ett? he kykeniv?t v?hin liikkumaan ja jotakin toimimaan.

"Eik? teill? ole hyvin n?lk?kin?" kysyi Juuselta er??n? kertana toinen eukoista.

"Mik?p?s se lienee, vaan mit?p? se parkumalla paranee. Kyll? osaisin sy?d?, kun olisi sy?mist?", sanoi Juuse.

"Eik? se tunnu hyvin hankalalta, kun on kova n?lk??" kysyi taasen muija.

"Eih?n tuosta niink??n kovin tied?, kun kerran on siihen tottunut ja kun joskokin saa jotakin syd?meens? -; tuntuu tuo vaan el?minen ja oleminen tukalalta ja rauhattomalta; kun olisi tullut kes? ... mutta tuo murhe ja muu voimattomuus..." sanoi Juuse uupuneen n?k?isen?.

Er??n? kertana k?nttyr?iv?t eukot taasenkin Juusen m?kkiin. Heill? oli nyt mukanaan maitotilkka ja pala survoleip??. N?m?t aikoi Juuse j?tt?? niiksi ajoiksi, kuin ei h?nell? en??n ole mit??n sy?t?v??. H?n kiitteli ja kosteli muijia hyv?ntahtoisuudestaan.

"Mutta jos kuolema tulisi", arveli toinen muijista.

"Tulkoon vaan, se olisi paljon parempi, sill? olenpa kovin murrettu ja kalvattu mies", sanoi Juuse yht?kaikkisesti.

"Mutta mihink?s luulisitte joutuvanne, jos kuolema tulisi?" sanoi eukko, jatkaen ik??nkuin huolehtien h?nen sielunsa tilasta ja viitaten pit?m??n siit? huolta.

"Min? en ole mik??n kirjanoppinut, mutta sanotaanhan noita olevan kaksikin, jotka ihmisest? kuoleman j?lkeen huolen pit?v?t - ... Ottakoon nyt kumpi ensin enn?tt?? - minulle ei maistu el?m? en??n milt??n, enk? min? voi v?litt?? mist??n mit??n", sanoi Juuse uupuneena.

Kauhistuen l?htiv?t eukot pois.

Kolmen p?iv?n per?st? tulivat he taasenkin Juusen m?kkiin. He sanoivat hyv?np?iv?n, mutta Juuse ei vastannutkaan. He silm?siv?t vuoteen vieress? olevalle tuolille, johon he olivat laskeneet viimmestuomansa maitotilkan ja survoleip?palasen. Palasta ei ollut ja astia oli tyhj?. He astuivat s?ngyn luo ja silloin huomasivat he, ettei Juuse en??n olekaan el?vitten joukossa. H?nen silm?ns? kiiluivat kuin lasinapit syv?lle painuneista silm?kuopista. Vasemmassa kourassaan n?ytti h?n puristavan jotakin, ik??nkuin erinomaisen t?rke?? ja tarpeellista. Mummot v??nsiv?t kouran auki. Siell? oli hiukkanen suoloja; luultavasti oli h?n kokenut niit? ime? hiukenevan syd?mens? katkeamisen esteeksi. H?nen rintansa p??ll? oli avonainen talon ainoa virsikirja, jota h?n n?ytti oikealla k?dell?ns? painavan rintaansa vasten. Otaksua sopii, ett? kuin h?n tunsi loppunsa l?hestyv?n, haki h?n tuon virsikirjan, saadaksensa sielt? jonkun lohdutuksen sanan.

Tuntuipa silt?, kuin ei Juuselle olisikaan viime kamppauksessa ollut aivan sama, kumpi noista kahdesta h?net ensiksi enn?tt?isi kuoleman j?lkeen haltuunsa ottaa.