Chapter 8 No.8

Y?sijan etsij?.

H?n, tuo Ojansuun Jussin poika, suuresta sisarjoukosta oli kymmenennell? ik?vuodellaan. Is? kyll? oli kelpo ty?mies, vaan mit?p? ty?teli?isyysk??n autti noina kovina aikoina. Vaikka kyll? karvaalta tuntui, t?ytyi vanhempien laittaa lapsistansa mierolle, mik? vaan kynnelle kykeni. Niinp? sai Jussi poikakin menn? katsomaan parastansa. Yksill? paikoilla tieri poika, ik??nkuin luovien parhaita ruokapaikkoja. Seitsentaloisessa puhtokunnassa kierteli h?n kuukausittain. V?liin sanottiin h?nelle, ett? h?n nyt jo saisi menn? muualle p?in, mutta semmoisista viittauksista huoli h?n viisi. H?n vaan laahaili ja puuhaili yht? ja toista, kantoi puita ja vett? huoneisiin, pilkkoi puita, purki hevosmiesten kuormia ja teki kaikenlaista muutakin semmoista asiaa, jota h?n suinkin voi tehd?. Sitten vet?ysi h?n pime?n tultua johonkin pime??n huoneen soppeen odottamaan, viel?k? h?nt? nytkin k?skett?isiin pois. Usein tuo temppu auttoikin, sill? ainapa h?nellekin annettiin jotakin sy?t?v??. Vaikka talot olivat pit?j?n vankimpia, k?viv?t kuitenkin n?in? kovina aikoina liiat el?tit rasittaviksi, semminkin kuin ei aina tahtonut olla, mit? omallekaan perheelle antaa.

Vaikka poika olikin niin huonoilla oloilla, oli h?nell? kuitenkin, niinkuin kaikilla muillakin sen ik?isill? poikasilla tavallisesti on haluna, ett? heill?kin pit?isi olla jotakin erikoista omaisuutta. Semmoista h?nell? jo olikin. H?n nimitt?in oli tehd? jukertanut itselleen pahanp?iv?iset suksik?lisk?t ja niist? piti h?n erinomaista huolta. Ehtimiseen tervaili ja paahteli h?n niit?, tarkasteli m?ystimi? ja sauvoja. Tallin nurkkauksessa oli niiden siapaikka ja siell? k?vi h?n niit? tavan takaa tarkastelemassa; tuntuipa silt?, ettei h?n olisi niist? luopunut, vaikka olisi lehm?n saanut.

Niukan ja huonon ravinnon t?hden oli poika k?ynyt sangen laihaksi, kalpeaksi ja voimattomaksi; oikein h?n n?ytti horjuvan liikkuessaan, niinkuin kaikki muutkin sellaiset el?j?t, sill? eip? kell??n ollut lihavat p?iv?t.

"Kyll? sin? Jussi saat nyt jo menn? toiseen taloon y?sijaasi hakemaan. Ei ole mill? omaakaan perhett? el?tt?isi, sit? v?hemmin voi vieraita henkil?it? ruokkia", sanoi er??n talon em?nt? kerj?l?ispojalle.

Tuo k?sky tuntui pojasta oikein pahalta; oli niinkuin h?n olisi kuullut oman kuoleman tuomionsa. Vaikkei h?nell? tuossa puhtokunnassa suinkaan lihavat p?iv?t ollut ja vaikkei h?nt? kaikesti juuri niin hyvill? silmill? katseltu, eik? hyv?sti puhuteltu, oli h?nen kuitenkin vaikea luopua tuosta tutunomaisesta piirist?. T?m?n t?hden koki h?n hiljaisena ja n?yr?n? k?rsi? kaikki vastahakoisuudet ja n?ytt?? olevansa aina hyv?ll? mielell?. Kun poikaraiska kuuli tuon em?nn?n vakavan h??t?missanan, huomasi h?n, ett? sit? on v?ltt?m?tt?m?sti toteltava. Heti rupesi h?n vaatekulujansa kokoilemaan ja suksiansa tarkastelemaan. Matka, mik? pojalla oli toiseen puhtokuntaan ment?v?n?, oli noin puoli penikulmaa, sill? l?hemp?n? ei ollut taloja. Sinne ei t?m?n kautta ollut mink??nlaista hevostiet?; olipa nyt pojalla suksipahaset tarpeesen.

Vaikka em?nt? oli aamup?iv?ll? tuon h??t?misp??t?ksens? julistanut, l?hti poika vasta my?h??n illalla tuolle v?ltt?m?tt?m?lle, tiett?m?lle taipaleelle; niin raskaalta tuntui h?nest? ero noista tutuista ihmisist?, jotka olivat palasensa h?nen kanssaan kahtia taittaneet. P?iv?kaudet istui h?n yksin?isess? nurkassa ja v?liin n?htiin h?nen silmist?ns? kyynelten tippuvan. Talon v?en k?vi s??liksi tuo murheellinen majanmuuttaja ja he kokivat antaa h?nelle ruokaa, mit? heill? annettavissa oli. Kun sitten l?ht?hetki tuli, pisti poika itkusilmin k?tt? em?nn?lle ja kaikille muille, kiitellen ja kostellen heit? kaikesta hyv?st?. Sitten l?hti h?n.

Kova talvi-ilma oli. Arvattavahan on, ett? pojalla oli sangen huonot ja repalaiset verhot, sill? seh?n seuraa itsest?ns? muun huonon toimeentulon ohessa. H?nen vaateriepunsa olivat niin iki-kuluja, ett? niiss? oli paikka paikan p??ll? ja yht?kaikki vilkahteli paljas iho sielt? t??lt?, sill? eip? kursitut paikat pysyneet niin lujasti kiinni pukimessa kuin alkuper?inen vaate pysyy.

Kirkas talvi-illan t?ysikuu valaisi kolmenkymmenen viiden asteen kylm??m?? lumista kentt??, jota my?den poika menn? laapusteli toista puhtokuntaa kohden. Oli niin kirkas kuutamo, ett? pojan rinnalla h?nen eteenp?in rient?ess??n kulki aina himme? varjo.

H?nen matkallansa oli iso valtava joki ja sen toisella puolella oli tuon toisen puhtokunnan laajat peltovainiot.

Kovasti koki ankara pakkanen n?listynytt? ja uupunetta poikaraiskaa. Kaikista irvist?vist? paikkojen lomista tunki viimansekainen ankara pakkanen pureskelemaan ja kangistuttamaan h?nen uupuneita j?seni??n. Ennen joelle tuloa tuntui jo silt?, ettei h?n jaksaisikaan taloon asti. Kuitenkin ponnisteli h?n, mink? voi, sill? onhan henki kaikille niin kallis.

* * * * *

Useampia tiimoja my?hemmin pojan l?hd?n j?lkeen, sattui er?s saman puhtokunnan mies, mist? poika oli l?htenyt, asiainsa vuoksi suksilla kulkemaan samaa suuntaa kuin poikakin. Tuo kulkija sattui peltovainiota kulkiessaan huomaamaan kiiluvalla hangella jonkun mielest?ns? oudon myttyr?n. Heti k??nsi h?n suksiensa keulat ep?ilem??ns? esinett? kohden. Likelle p??sty?ns? huomasi h?n siin? olevan uupuneen poikasen. Likemmin tunnustellessaan l?yt??ns?, tunsi h?n heti ett? poika oli sama poika, joka niin kauvan oli heid?n puhtokunnassansa oleskellut ja joka iltamalla oli l?htenyt sielt? pois. Oitis sieppasi h?n pojan syliins? ja alkoi kiiresti kiid?tt?? h?nt? l?himp??n taloon. Sinne p??sty?, havaittiin ett? poika oli pahasti kauttaaltansa paleltunut. Ainoastaan syd?n tuntui heikosti tykytt?v?n, vaan muutoin n?ytti h?n aivan kuolleelta, sill? mit??n muuta elonmerkki? ei h?ness? n?kynyt. Koetettiin h?nen j??tyneit? ja kangistuneita j?seni??n hieroa lumella ja kylm?ll? vedell?. Kun oli tehty ty?t? pari tiimaa, aikoi poika aukoa silmi?ns?. H?n tapaili katseillansa ymp?rill??n olevia ja h??rivi? ihmisi?. Kaikki ymp?rill? olevat ihmiset olivat hyvill??n, kun poika toki saatiin pelastetuksi kuolemasta. Pojan katse kiintyi nyt yksinomaan tuohon vieraasen joka oli h?net l?yt?nyt ja taloon kantanut. H?n tunsi h?net heti vanhaksi tuttavaksi.

Pojan huulet n?yttiv?t liikkuvan; oli niinkuin h?n olisi tahtonut puhua jotakin, vaan ??nt? ei tahtonut tulla.

"En min? jaksanutkaan t?t? taivalta kulkea, min? uuvuin v?lill?", sanoi h?n vihdoin kalkkevasti ja niin iloisen n?k?isen? kuin semmoisissa oloissa mahdollista oli. Tuntui silt?, ett? se oli pojan mielest? v?ltt?m?t?n tapahtuma ja ett? h?n nyt on tehnyt kaikki, mit? h?nell? t?ss? maailmassa teht?v?? olikin. Se oli h?nen viimeinen lauselmansa, sill? kohta sen per?st? veti h?n viimeisen heng?hdyksens? ja meni sinne, miss? ei en??n vilu eik? n?lk? vaivaa. H?mm?stynein? seisoivat ihmiset kauvan aikaa h?nen ymp?rill??n ja kyynelet valahtelivat kaikkein silmist?.