Chapter 3 No.3

Ry?v?ri

Asiat kiertyiv?t semmoisiksi, ett? meid?n piti muuttaa pois tuosta meren niemimaasta. Pit?j?, johon muutimme, oli noin nelj?n penikulman p??ss? merest?. Pit?j?n l?pi juoksi er?s mahtava Pohjanmaan virta.

Vuosiluku oli muuttunut, sill? nyt jo piirrettiin 1868. Vaikka toinen vuosi oli tullut, oli kuitenkin viimeisen kovan katovuoden hirve?t seuraukset parhaaltaan k?rsitt?vin?.

Paikkakuntaan tultuamme kohtasi kamala n?ky. Kuihtuneita, n??ntyv?n n?k?isi?, horjuvia ja kalpeita haamuja kulki pitkin teit? kyl?st? kyl??n, talosta taloon, etsien, eik? jollakin olisi heille antaa jotain suuhun pantavaa, hiukiavan syd?men hengiss? pysymiseksi. K?yh?inhuone kyll? oli hallituksen k?skyst? v?liaikaisesti laitettu yleisen h?d?n poistamiseksi, ja sinne kahteen avaraan pytinki-rotinkiin oli sijoitettu k?yhi? ja sairaita niin paljon kuin suinkin mahtui. Melkein heti paikkakuntaan tultuani menin sit? katsomaan. Surkealta siell? n?ytti. Laihtuneita ja kuihtuneita k?si? ojenneltiin tulijaa kohti kaikkialta s?ngyist? ja muualta, Jumalan t?hden anoen jotakin sy?t?v??. Kunnan kyll? oli k?sketty nuot kaikki hyv?sti hoitaa ja ruokkia. Mutta kun asiat eiv?t olleet taloissakaan sen paremmasti, k?vi se aivan mahdottomaksi. Olki- ja pet?j?leip? oli taloissakin kaikkialla sy?t?v?n? ja eih?n sit? parempaa voinut k?yh?inhuoneessakaan olla. Kuitenkin kokivat ihmiset vied? sinne, mit? hengest? irti oli. Lihanpalaa, maito- ja piim?kannua kokivat he sinne kantaa, mutta mit? se oli n?in paljolle. Sen verran oli h?t?aputoimikunnalta saatu selv?? viljaa, ett? toisinaan voitiin niist? velli? keitt??.

T?m?n kaiken kurjuuden ohessa oli n?lk?kuume - tuo tavallinen ankara seurakumppani - yhtynyt t?ydent?m??n tuota h?vityksen kauhistusta. Senp? t?hden k?yh?inhuoneessa olijat olivatkin melkein kaikki sairaina. Niiden, jotka olivat terveen muotoisia, oli m??r?n? tehd? k?sit?it?. Mutta heid?n k?sity?ns? supistui yksinomaan ruumisarkkujen tekemiseen, ja olipa heill? ty? ja tuska, jos he saivat niin paljon arkkuja tehdyksi kuin niit? hoitolassa tarvittiin. Niit? kuoli k?yh?inhuoneessa ja ulkona siit? niin paljon, ett? sit? oli kamala katsella. Ei ollut ensink??n mieli iloinen ja pirte? sunnuntai-aamuin, kun nelj?kin kymment? kirstua makasi rinnakkain hautausmaalla. Tuo ammottava hautakaan, joka oli heille viimeiseksi leposijaksi aijottu, ei n?ytt?nyt jaksavan kaikkia niell?, eik? tuo ruumishauta n?ytt?nyt milt??n ruumishaudalta, vaan jonkummoiselta kanavalta. V?risten seisoi kalvistunut saattojoukko tuon kuilun partaalla, joista usea jo seuraavana sunnuntaina suistui tuohon kamalaan kuoppaan. N?listynyt lapsiparvi itki usein haudan partaalla, kun heid?n ainoat tukensa ja turvansa peitettiin maan mustiin multiin. Semmoista silloin voi tapahtua pit?j?ss?, jossa v?kiluku ei ollut kuin v?h?n p??lle viiden tuhannen. Ja yht? kaikki, kun n?lk?tilastollisia virka-ilmoituksia annettiin, sanottiin: "ei ole viel? ket??n n?lk??n kuollut".

* * * * *

Vaikka n?in oli koetettu k?yhi? ja sairaita sijoitella yhteen kohti, oli kuitenkin kerj?l?isi? summaton joukko liikkeell?, niinkuin edell? on mainittu. Niit? tuli ja meni kymmenitt?in - sadottain p?iv?ss?. Kun olin samassa pit?j?ss? syntynyt ja mieheksi kasvanut ja vasta paikkakuntaan takaisin muuttanut, katsoivat he hyv?ksi tuttavuuden nimess? paahtaa kaikin meille, niinkuin ennen sy?m?tt?m??n ja kokemattomaan paikkaan ainakin ja ehk?p? senkin vuoksi, kun kuulivat meill? olevan selv?? leip??. Vaimoni koki pit?? k?tt??n oikeana ja nyk?st? palan kullekin, mutta t?m? k?yh?in tulviminen k?vi niin ankaraksi vihdoin, ett? jos v?h?nk??n kullekin olisi antanut, olisivat v?h?t viljavaramme loppuneet parissa p?iv?ss?. T?ytyi katsoa omankin perheen kohtaloa ja kielt??nty? kaikille antamasta. Er??n? p?iv?n? tuli er?s noin kolmentoista vuoden ik?inen poika huoneesen. Selv?sti huomasi h?nen olevan n?lk?-p?h?ss?.

"Antakaa Jumalan t?hden minulle jotakin sy?t?v??!" sanoi h?n h?t?isesti, heti huoneesen tultuansa.

"Ei, poika rukka, riit? jokaiselle anovalle antaa, ellei t?ss? tahdo jo aivan pian joutua lapsijoukkonsa kanssa samalle mierolle kuin sin?kin. Koe, poika raukka, menn? nyt toiseen taloon", sanoi vaimoni lempe?sti kehoitellen.

"Toisista taloista ei ole nyt paljon apua, sill? heill? ei ole, mist? he mit??n antaisivat", sanoi poika ja istui alakuloisena penkille.

T?m?n keskustelun j?lkeen menin surumielisen? kamariini miettien t?t? kamalaa aikaa.

Vaimollani oli leipomus juuri; kun min? menin kamariin, loi h?n leipi? uuniin. Sen tehty??n tuli h?nkin kamariin. Keskustelimme hiukan aikaa t?st? kamalasta h?d?st? ja pahoittelimme, kun ei voi t?t? h?t?? poistaa ja tarvitsevaisia auttaa.

Samassa tuokiossa sy?ks?ht?? vanhin lapsistamme kamariin h?t?ytteen n?k?isen?.

"Se poika sieppasi leiv?n uunista ja juoksi sen kanssa kiireesti ulos", sanoi h?n.

Silm?sin pihalle. Poika juosta kytyytti pitkin pihaa, rakkaasti rintaansa vasten painaen h?yry?v?? taikinaista leip?? ja toisella k?dell??n ahnaasti repien sit? ja tukkien suuhunsa. Leiv?t uunissa eiv?t olleet ehtineet viel? oikein kuortuakaan, mutta poika ei joutanut sit? odottamaan; kun silm? v?ltti, sieppasi h?n likim?isen leiv?n uunin suusta, vaikkei se ollutkaan paljon muuta kuin kuumettunutta taikinaa.

"Antakaa pojan menn? rauhassa, ei h?n sit? tarpeetta ottanut. Mit? h?n ei pyyt?m?ll? saanut, otti h?n sen oikeutetulla ry?v??misell?", sanoin ja kyyneleet nousivat silmiini; vaimoltani p??si syv? huokaus.

Kahden vuorokauden per?lt? tuli tieto, ett? poika oli kuollut. Paha omatunto j?i meille j?ljelle tuon uutisen kuultuamme.