Chapter 7 No.7

Talon pyh?aamu-eine.

Tuo monasti kerrottu kuolon enkeli k?vi ahkerasti nuuskimassa, miss? olisi n?lj?n n??nnytt?mi? henkil?it?, mitk? h?n niin v?h?ll? vaivalla voi tuonen tuville saattaa. Jos n?lk? oli ankara, niin tauti oli viel? ankarampi. Vatsa ei jaksanut sulattaa olkia ja pettua, eik? ruumis saada siit? ravintoansa. Semmoinen luonnoton ravintoaine pakeltui vaan sisuksiin, eik? ottanut kulkeakseen tavallista rataa. Luonnollinen seuraus oli, ett? n?lk?kuumeesen kaatuneet saivat kauhean polton.

Meill? oli lavemangiruisku. Koetin sen avulla pelastaa ihmisi? niin paljon kuin kerkesin. Talosta taloon, kyl?st? kyl??n hyppyytettiin minua ruiskuneni. Niinp? vuoden 1868 kev??ll? tultiin minua hakemaan er??sen kaukaiseen syd?nmaan taloon, jossa is?nt? oli polttoon kuolemaisillaan. Kev?t oli jo siksi kulunut, ett? vedet olivat irrallaan; sent?hden ei ollut kysymyst?k??n hevoskyydist?. Lauvantai-iltana my?h??n l?hdimme tuolle ep?ilytt?v?lle taipaleelle. Paljoin vaivojen ja ponnistusten per?st? p??simme vihdoin l?pim?rk?n? perille, kun kaikellaisten tulvillaan olevain puroin yli t?ytyi kahlailemalla menn?. Teht?v?ni siell? tehty?ni ja p??stetty?ni is?nn?n kauheista tuskistansa, l?hdin palausmatkalle. Olin niin v?syksiss? ja uuvuksissa, ett? menin muutamaan taloon jalkojani lev?ytt?m??n. Aamu oli jo, sill? p?iv? alkoi jo jotenkin valoisasti sarastaa. Se oli er??n sunnuntain aamu. Talon v?ki oli ylh??ll? ja iloinen takkavalkea paloi takassa. Vanha is?nt? ja em?nt? istui takkavalkean ??ress?, ik??nkuin l?mmitell?kseen kohmettuneita ja kangistuneita j?seni??n. Heid?n aikaiset lapsensa, kolme poikaa ja kaksi tyt?rt?, py?riskeliv?t ulompana; oli niinkuin olisivat he pyh?st? kunnioituksesta vanhuksia kohtaan pysytelleet noin ulahtaalla.

Pystyvalkea oli jo melkein loppuun palanut. Yht'?kki? vanha em?nt? kaatoi kek?leet liedelle, samassa sieppasi h?n koukussa riippuvan padan esille; silm?sin siihen ja huomasin sen olevan aivan tyhj?n; n?ytti silt? kuin em?nt? olisi ruvennut eineen laittamisen puuhiin; katsoin per??n, mit? h?n siihen panee. H?n heitti padan hiillokselle ja liepsahti itse ulos. Kun h?n sielt? palasi, oli h?nell? kiulussa jotakin p?hn??, jotka h?n kumosi pataan ja alkoi siin? niit? h?mmennell? ja paahtaa. Utelias kun olin, tahdoin saada selv?n, mit? pataan pantiin. Silloin huomasin, ett? ne olivat suolahein?n siemeni?, joita usein hyvinkin runsaasti kasvaa uutissuoviljelyksill?, kun ne ensikertaa ovat j?tetyt hein?n kasvuun.

Vanha em?nt? paahtoi nuot suolahein?n siemenet mielens? mukaisiksi, kaatoi sitten jotain maitosinukkaa sekaan ja p?l?hytti pataan hiukan suolaa. Sitten h?n keitti sit? juhlallisesti, kauhalla keitostansa tahdin mukaisesti h?mmennellen. Katsoin h?nen vanhaa, kuihtunutta ruunistansa, kuinka tahdikkaasti h?n keitostansa h?mment?ess? ny?kk?si edestakaisin; tuntui silt?, ett? h?n pataansa h?mmenteli yht? suurella luottamuksella ja arvokkaisuudella kuin entisin? hyvin? aikoina, jolloin h?n jotakin lihavaa liharuokaa h?mmenteli.

Kun h?n oli mielest?ns? tarpeeksi asti keitostansa keitt?nyt, ammensi h?n sen kuppeihin ja kantoi p?yd?lle. Hiljaisen tyytyv?isin? odottelivat aikaiset lapset, niinkuin vanhemmatkin keitoksen j?htymist?. Mutta kun aika tuli, kehoitti is?nt? v?ke?ns? sy?m??n. Itse h?n k?veli edell? p?yt??n ja hiljaisina ja n?yrin? seurasivat muut. Kaikki panivat he k?tens? ristiin ja siunasivat ruokansa. Pian olivatkin nuot suolahein?n siemenill? t?ytetyt kupit tyhjin? ja kun sy?t?v? oli loppunut, panivat he taasen k?tens? ristiin ja ??nett?nn? kiittiv?t he kaikki siit? hyv?st?, mit? he olivat saaneet nauttia.

Kun he p??siv?t sy?m?st?, pantiin taasen pystyvalkea roihuamaan. V?ki n?ytti olevan niin tyytyv?isen?, kuin he olisivat sy?neet lihavimman aterian, mit? el?iss??n olivat koskaan sy?neet. Roihuava pystyvalkea valaisi koko huoneuksen niin tarkkaan, ettei ainoatakaan loukkoa j??nyt pimeyteen. Kaikkialla vallitsi semmoinen puhtaus, ett? vaikkei mit??n oltu maalattu, olivat kaikki esineet niin puhtaita, ett? ne n?yttiv?t ik??nkuin l?pikuultavilta. V?ki oli paitahihasillaan ja nekin n?yttiv?t silmiss?ni puhtauden perikuvilta. J?rki??n kokoontui perhe takkavalkean ??reen istumaan. Silm?ilin heit? erikseen itsekutakin. Laihoja ja kalpeita olivat he, mutta itsekussakin n?ytti heiss? olevan tyytyv?isyys nykyisiin oloihin ja tulevaisuuden parempi toivo kajasti heid?n kasvoistansa.

Tuo kuva painui syv?sti mieleeni ja min? l?hdin pois; ehti?kseni kirkkoon, pyh? kun oli. Kun tulin kirkkotarhaan, huomasin silloin, ett? koko tuo n?kem?ni perhe tuli kirkkoon, vanhemmat edell? ja kaikki heid?n aikaiset lapsensa per?ss?; valkeihin nen?liinoihin k??rityt virsikirjat oli heill? kaikilla mukana. Seurasin kirkossakin silmill?ni tuota tyytyv?ist?, tutunomaista perhett?. Penkkiin istuttuaan kumartuivat he virsikirjainsa nojaan; n?ytti silt?, kuin he olisivat kaikki surunsa ja huolensa laskeneet kaiken hyv?n antajan eteen; niin minusta ainakin n?ytti.