Chapter 9 No.9

Vaimo k?vi puheliaaksi ja alkoi kertoa:

"Noin kuusi vuotta takaperin, sanoi h?n, joutuivat n?m? lapset orvoiksi sek? is?st??n ett? ?idist??n; is? haudattiin tiistaina ja ?iti kuoli perjantaina. N?m? raukat syntyiv?t kolme p?iv?? j?lkeen is?ns? kuolon, ?iti ei el?nyt p?iv??k??n. Min? asuin mieheni kanssa siihen aikaan maalla, jossa pidimme taloa. Heid?n is?ns? oli yksin?inen talonpoika ja eli mets?ty?ll?. Vahingossa kaatui puu h?nen p??lleen ja osui vy?t?isten kohdalle, likist?en sisukset pahanp?iv?isesti. Kotia saatiin tosin hengiss?, mutta siell? sitten heitti henkens?; vaimo taasen samalla viikolla synnytti n?m? kaksoset, juuri n?m? samaset tyt?t. Siin? viel? k?yhyys, yksin?isyys; vaimo oli yp? yksin, ei ollut ?mm??, ei edes mit??n tytt??k??n l?sn?.

"Yksin synnytti, yksin kuolikin."

"K?vin siis aamulla katsomaan naapuria, tulen tupaan, tuo raukka olikin jo j?ykk?n?. Mutta kuollessaan oli h?n vier?ht?nyt t?m?n tyt?n p??lle ja nurjahduttanut siten sen jalan sijoiltaan. Naapuria tuli kokoon, - ruumis pestiin, puettiin, laitettiin arkkuun ja haudattiin. Hyv?t ihmiset toimittivat kaiken tuon. Lapset j?iv?t j?lkeen. Mit?s niiden tehd?? Vaimoista olin min? ainoa, jolla oli vakainen lapsi. Ensimm?ist? poikaani imetin, se oli kahdeksannella viikolla. Otin n?m?kin toistaiseksi luokseni. Kyl?n miehet tulivat kokoon, neuvottelivat, mit? niiden piti tehd?, viimein sanoivat minulle: 'pid? sin?, Mari, n?it? tytt?riepuja luonasi v?h?n aikaa, kunnes me p??semme asiasta selville.' Min? imetin kerran suorajalkaisen, mutta t?t? likistetty? en ruvennutkaan imett?m??n. En luullut sen kuitenkaan j??v?n eloon. Sitten kuitenkin rupesin arvelemaan: miksip? viattoman lapsiparan pit?isi k?rsim?n ja menehtym?n. Imetin sit?kin ja niin sek? omani ett? n?m?t kumpaisetkin ruokin rinnoillani. Min? olin nuori, v?kev? ja maito oli voimakasta. Ja Jumalakin antoi niin paljon maitoa, ett? rinnoista yh? ulos pyrki. Kahta kerrassaan ruokin ja kolmas odotti. Kun toinen rinnasta hellitti, otin kolmannen. Jumala soi minun n?m? isoiksi imett??, mutta omani laskin hautaan, kun se k?vi toista vuotta. Eik? Herra sen enemp?? minulle lapsia suonutkaan. Varallisuus kasvoi kasvamistaan. Nyt asumme t??ll? myllyll?, kauppiaan luona. Palkka on iso, el?m?mme mukava. Lapsia vaan ei ole. Kuinkapa yksin tulisinkaan toimeen, jollei n?it? lapsosia olisi! T?ytyyh?n minun niit? rakastaa! Neh?n ovatkin el?m?ni ainoa ilo ja valo."

Vaimo painoi toisella k?dell??n ontuvan tyt?n rintaansa ja toisella pyyhk?isi kyyneleet poskiltaan.

Martta huokasi ja lausui:

- Oikeinpa n?ytt?? sananlasku sanovan: "ilman isoa, ilman emoa on kyll? eloa, vaan ilman Jumalata ei ole el?m?t?."

Heid?n puhellessaan siin? kesken??n, l?hti valo siit? nurkasta, jossa Mikaeli istui, ja valaisi huoneen ik??nkuin aamunkoite. Kaikki katsahtivat h?neen ja n?kiv?t Mikaelin istuvan k?det polvillaan, katsovan yl?s ja hymyilev?n.