Chapter 3 No.3

Simon vaimo toimitti varhain kaikki aamuaskareensa: hakkasi puut, kantoi veden, ruokki lapset. Sitte otti itsekin jonkun suupalan ja alkoi arvella, milloin panisi taikinan, huomennako vai t?n??n? Olihan iso kyrs?nkannikka viel? j?lell?.

"Jos, arvelee h?n, Simo siell? sy? p?iv?llisens? eik? sitten sy? paljon illalla, niin huomisen p?iv?? leip? kyll? riitt??."

Siin? Martta k??nteli ja katseli kyrs?? ja p??tti: "en teekk??n t?n??n viel? taikinaa. Jauhojakaan ei ole en?? muuta kuin yhteen taikinaan. Perjantaihin p??st??n tavalla tai toisella."

Martta pisti leiv?n talteen ja istui p?yd?n ??reen paikkaamaan miehens? mekkoa; neuloessaan muistelee miest??n ja ajattelee, kuinka se nyt turkiksia ostelee.

"Kunhan vaan turkkuri ei sit? pett?isi. Kovin se meid?n ?ij?mme on yksinkertainen. Itse ei se ket??n pet?, mutta pieni lapsikin voi h?net pett??. Kahdeksan ruplaa on suuri raha. Sill? saa jo hyv?tkin turkinainekset. Turkki on aina turkki, vaikka se ei olisikaan parkkinahoista. Mik? leikki oli viimekin talvena ilman turkkia! Ei p??ssyt avannolle eik? muuannekaan. Kun ukko meni kyl??n, niin pani se kaikki vaatteet p??lleen, min? j?in aivan ilman. Kyll?p? oli jo aikakin menn?. Pit?isip? sen jo palata. Kunhan vaan ukkoseni ei olisi j??nyt kyl?ilem??n!"

Juuri n?it? miettiess??n, kuuleekin Martta-muori askeleita portailta; joku astui porstuaan. H?n pisti neulansa kankaaseen ja l?hti porstuaan. N?keep? kaksin tultavan: Simo seisoo porstuassa ja h?nen takanaan vieras, hatuton mies huovikkaissa.

Martta tunsi heti miehess??n viinan hajun. Aivan oikein, arvelee h?n, nyt se on ollut omilla teill??n. Oikein syd?nt? kouristi, kun n?ki miehens?, ilman kauhtanaa, mekko vaan yll? ja k?det tyhjill??n, vaikenevan ja kainostelevan. Joi kun joikin rahat, arvelee h?n, tuhlasi kaikki jonkun maankulkijan keralla ja viel? p??lle p??tteeksi senkin raahasi mukaansa kotia.

Martta p??sti heid?t edell??n tupaan, meni itse per?ss? ja, tarkastellessaan vierasta, huomasikin sen olevan tuntemattoman, laihan nuorukaisen, puetun heid?n kauhtanaansa. Ei paitaa eik? takkia sill? ollut ollenkaan. Tultuaan sis??n, j?i se liikkumatonna seisoa tuijottamaan, luoden silm?ns? maahan. Martta arveli: ei se suinkaan ole mik??n hyv? ihminen - kun on niin peloissaan.

Nyre?n? meni Martta uunin ??reen ja katselee, mit? siit? nyt tulee.

Simo otti lakin p??st??n ja istui hyv?np?iv?isesti penkille.

- Noh, Martta, sanoi h?n, etk?s toimita sy?t?v?? illalliseksi?

Martta mutisi jotain itsekseen; seisoo vaan pankon vieress? liikahtamatta, katsellen milloin toista, milloin toista ja pudistellen p??t??n. Simo kyll? huomaa, ettei eukko suinkaan ole tyytyv?inen, mutta mink?s sille voi; ei ole mit??n huomaavinaan ja tarttuu vierasta k?teen.

- K?yd??np?s veliseni sy?m??n, sanoo h?n h?nelle.

Vieras istui penkille.

- Mit?s nyt! Etk?s ole mit??n keitt?nyt?

Martta vimmastui.

- Kyll? keitin, mutta en sinulle. Johan sin? olet j?rkesikin juonut. Menit turkin hakuun ja kadotit kauhtanasikin ja lis?ksi toit kotiasi alastoman maankulkijan. En min? ole juopoille illallista laittanut.

- Riitt?? jo, Martta. Mit?s j?rjett?m?sti suutasi soitat?

Tiedustelisit ensin, mik? mies vieras on...

- Sano sin?, mihin rahat olet hukannut?

Simo hakemaan kauhtanaa, sai sielt? setelin ja levitti sen.

- Tuossa on rahat; naapuri ei maksanutkaan velkaansa, huomenna lupasi toimittaa.

Martta suuttui kahta kauheammin: turkkia ei ostanut ja talon ainoan kauhtanankin antoi alastomalle, oudolle miehelle, ja senkin sitten kuljetti kotiansa.

Tempasi rahan p?yd?lt?, k?vi k?tkem??n sen ja samalla sanoo:

- Ei minulla ole illallista. Mik? sit? kaikkia alastomia juoppoja jaksaisi ruokkia.

- Voi Martta! Hallitseppa kielesi. Kuule ensin, mit? sinulle sanotaan,

- Eip? humalaisen hullun puheista kuitenkaan viisastuisi. Enp? syytt? estellyt sinun vaimoksesi ruvetessani. ?itini antoi minulle ison joukon palttinak??ryj? my?t?j?isiksi - sin? joit ne; menit ostamaan turkkia - joit senkin.

Simo kyll?kin tahtoi selitt?? vaimolleen juoneensa vaan kaksikymment? kopeekkaa ja kertoa, miss? ja kuinka tuon vieraan kohtasi; mutta Martta ei suo h?nelle sananvuoroa, sanat tulvailevat parittain h?nen suustansa. Mit? jo kymmenen vuotta sitten tapahtui, senkin nyt laulaa kuuluville.

Martta toimitti ja puhui puhumistaan; viimein kohahti Simon luo ja tempasi h?nt? hihasta.

- Anna pois minun mekkoni. Yksi vaan minulla onkin ja senkin riistit p??lt?ni ja kiskoit yllesi. Anna pois sin? kyl?nkoira. Jospa siihen paikkaan pakahtuisit.

Simo alkoi riisua mekkoa, k??nsi hihan nurin, akka nyk?isi siit?, niin ett? neulokset rasahtivat. Sitten eukko tempasi mekkonsa, heitti sen p??h?ns? ja tarttui k??k??n. Oli jo l?hte? tuvasta, mutta pys?htyi viel?: syd?n rupesi sulamaan - halusi p??st? mielipahasta ja saada tiet??, kuka tuo vieras oli.