Chapter 7 No.7

On sunnuntaip?iv?, kun Junnu palaa korpeensa. Kaikkien muiden kirkossa ollessa on h?n taaskin p??ssyt l?htem??n is?nn?n puheilta kenenk??n huomaamatta. S??st?rahoillaan on h?n is?nn?lt? ostanut nimikkoruunansa, ja he ovat sopineet suullisesti siit?, ett? Junnu, jos haluaa m?kkil?iseksi asettua, saa viljell? maata kymmenen vuotta arennitta, kunhan maksaa halmeviljelyksest? osaelot. Sen lis?ksi on is?nt? pannut sen ehdon, ett? jos Junnu mitenkuten tulisi l?htem??n maailmalle, rakennukset j?isiv?t talon hyv?ksi.

Vai h?n l?htisi maailmalle, kun oli kerran maailmasta p??ssyt! myh?htelee h?n taluttaessaan hevostaan marhaminnasta-selk??n h?n ei henno nousta-ja painuessaan sen kanssa yh? syvemm?lle korven sis??n. Onpa h?n ollut houkko, kun ei jo aikoja sitten ole t?t? tuumaansa toteuttanut! Mutta mist?s h?n olisi voinut aavistaa, ett? on kuitenkin yksi ihminen t?ss? maailmassa, joka ei h?nt? syrji ja vainoa! Ja kymmeneksi vuodeksi ilman arentia, ilman mit??n voitonpyynti? ja ahneutta? Kyll? h?n sen miehen viel? palkitsee kymmenkertaisesti, vie vapaaehtoisena verona kaiken, mik? j?? yli omista tarpeista. Ja kaikkea t?t? hyvyytt? ajatellessa sulaa h?nen mielens? niin, ett? leukaa vet?? v??r?ksi ja t?ytyy karistaa kyynel silm?st?.

H?n pujottelee kulkiessaan kaitaisia, sekavia karjanuria, jotka pilkkomattomina kiertelev?t soiden rantoja ja mets?n rinteit? ja joita eiv?t muut ihmiset n?yt? koskaan kulkeneen. H?n nousee korkean vaaran sel?lle, josta ei n?y muuta kuin rikkomatonta, kellastuvaa syksymets?? ja mets?in v?liss? nukkuvia soita. Muu maailma miss? lieneek??n tuolla kaukana noiden m?kien takana, josta ei kuulu hiiskahdusta eik? nouse savuakaan merkiksi ihmisasunnoista. Hyvin, hyvin kaukana jossain kuuluu vain mets?koira haukahtelevan ja joku laukaus silloin t?ll?in paukahtavan. Vaan ne kai kulkevat omia teit??n, ne eiv?t tule h?nt? h?iritsem??n.

Varovaisuuden vuoksi pist?? h?n kuitenkin sammal tukon ruunansa kelloon taas liikkeelle l?htiess??n.

Eik? h?n saa oikeata rauhaa mieleens? viel? kotiin tultuaankaan.

Viikkokausia vaivaa h?nt? ep?m??r?inen pelko, ett? ?maailma? ehk? l?yt?? h?nen piilopaikkansa, ett? ?ilki?t? hakevat h?net k?siins? ja tulevat suurella joukolla h?nt? t?nne kiusaamaan. Ehk? panee Tahvo toimeen uhkauksensa ja manuuttaa h?net murhan yrityksest??

Ja koko syksyn se aatos h?nt? kiusaa. H?nen asumuksensa on laaksossa lammen rannalla kahden korkean m?en v?liss?. Sill? sijalla, mihin h?n on m?kkins? paikan katsonut, on jo ennest??n vanha, puoleksi maan sis??n vaipunut mets?sauna, tehty siihen entisaikain kaskenpolttajain asuttavaksi. H?n korjaa sen kattoa ja asuu siin?, niin kauan kuin rakentaa pirtti??n. Sen valmiiksi saatuaan aikoo h?n ruveta tallin tekoon.

Uuden tuvan salvoksella veistelless??n h?n v?list? on melkein varmasti kuulevinaan askelia mets?polulta, n?kevin??n jonkun puitten v?liss? liikahtelevan. H?n lakkaa hakkaamasta, kuuntelee kuin vanki vainoojiaan, j?sent? liikauttamatta, henke? vet?m?tt?. Sunnuntaisin h?n heit? varsinkin odottaa ja poistuu varmuuden vuoksi jo aamusta varhain mets??n pyydyksilleen. Ja majaansa l?hetess??n illan h?m?riss? h?n taas hiipii kuin varas omaan pihaansa, v?ijyy ja kuulostelee mets?n sis?st?, ennenkuin uskaltaa astua esiin.

Mutta ei sielt? koskaan ket??n ilmaannu. Ja lumiin menness? on Junnu saanut pirttins? kattop??lle.

Keyri-iltana h?n panee uuden uuninsa ensi kerran l?mmit?. Takka hulmuaa, palavat puut r?isk?htelev?t iloaan pit?en, ja savu vaeltelee katossa sein?st? toiseen. Junnu lep?ilee penkill? pitk?ll??n, piippuaan poltellen ja tuleen tuijottaen.

Onko h?nell? nyt siis vihdoinkin oma katto p??ns? p??ll? ja omat sein?t suojanaan? Onko h?nell? sija, josta h?nell? on oikeus osoittaa ulos jokainen, joka tunkee sinne h?nt? h?iritsem??n? Eik? en?? tarvitse ket??n kumarrella eik? olla kenellek??n mieliksi?

... Olla se ?iti vanha viel? elossa, niin toisi sen t?nne toverikseen, -johtuu h?nelle yht'?kki? mieleen. Ei ole h?n vuosikausiin h?nt? muistellut eik? tahtonutkaan muistella. Mutta olihan se sekin ollut samalla lailla maailman murjottavana kuin h?nkin eik? saanut koskaan omaa kattoa p??ns? p??lle. Oli kuollut huutolaisena ja ihmisten pilkkaamana ja potkimana ja haudattu sin? suurena n?lk?vuonna h?yl??m?tt?m?ss? kirstussa yhteiseen hautaan, ja lieneek? joudettu kellojakaan soittamaan...

Oli tullut olluksi sille niin tyly sen elinaikana,-mutta kun ne veiv?t sen vankeuteen ja tekiv?t eron heid?n v?lill??n. Ja kun ne sen sielt? p??sty? h?p?isiv?t ja haukkuivat heit? molempia:-?Tuolla tulee portto poikineen!-Jaanan Junnu! porton poika!-Jaanan Junnu! porton poika!?- Siit? pit?en h?n alkoi h?vet? ?iti??n ja ?iti h?nt?, ja he tekiv?t molemmat pitki? mutkia toinen toistaan kiert??kseen. Mutta kuolintaudissaan se laittoi sanan ja k?ski k?ym??n puheillaan. Junnu oli silloin jo tukkit?iss? eik? iljennyt l?hte?, kun sana kerrottiin kaikkien kuullen. Kohta tuotiin toinenkin sana, ett? tulla toimittamaan h?net edes kunnialliseen hautaan. Haudatkoot haudattavansa! vastasi h?n eik? mennyt...

Olisi kuitenkin saanut k?yd? toisin se asia,-ja vaikka olisi ?itikin saanut olla ja el?? toisella tavoin, niin se kalvaa h?nt? nyt yht?kaikki. Ja haihduttaakseen n?it? mietteit??n h?n ryhtyy panemaan pajuja rekeens? l?hte?kseen heti kelin tultua rahdinvetoon ja lehm?rahoja ansaitsemaan.

Olisihan ollut tukin-ajoakin toisella kulmalla omaa pit?j?t?. Mutta siell? t?ytyisi taas tulla yhteen ihmisten kanssa, joista parahiksi oli p??ssyt.

Toisen l??nin kaupunkiin h?n ajaa ja kiert?? sinne menness??n kirkonkyl?n ja muut tutut seudut.

Puolen talvea jyry?? Junnu sill? retkell??n ved?tellen merenrannasta sis?maahan kauppamiesten tavaroita kahden kaupungin v?lill?.

Ei kukaan tunne h?nt? siell?, eik? kukaan kysy, mik? h?n on miehi??n. Mutta kuitenkin karttaa h?n taloja kuin omassa puolessaan, sivuuttaa kaikki suuremmat kyl?t ja j?tt?ytyy aina j?lelle muista rahtimiehist?. Ellei ole aivan pyry eik? pakkanen, sy?tt?? h?n tiepuolessa ja hakee y?sijaa katon alla ainoastaan hevosensa vuoksi. Ikkunoista, pihoilta ja tiepuolesta katselevat silm?t h?nt? vaivaavat ja kiusaavat, ja helpotuksesta huoaten l?htee h?n aina pitkille, talottomille taipalille. Sill? silloin h?n on kokonaan kahden kesken hevosensa kanssa, jolle haastelee pitk?t hetket sen vierell? tallustellessaan ja jota auttaa m?kipaikoissa sepiin kiinnitt?m?st??n nuorasta.

Mutta joululta alkavat tiet t?ytty? ja markkinamiehi? ajella kahak?teen kaupungista toiseen.

Ja kerran, kun h?n sill? tavoin kuormineen ponnisteleikse jyrkk?? yl?m?ke?, ajaa reellinen suuriturkkisia ja punav?isi? herroja h?nt? vastaan. Kohdalle tultuaan huutavat he h?nt? v?istym??n. Mutta ennenkuin raskas reki kerki?? k??nty?, sivaltaa muuan reen per?st? pitk?ll? ruoskalla ruunaa selk??n. Junnu vimmastuu, unohtaa hevosensa, joka pel?styksiss??n puhaltaa t?yteen laukkaan, ja siepaten aidaksen tiepuolesta hy?kk?? h?n herrojen j?lkeen. Ne pakenevat, mink? kerki?v?t, mutta seuraavan m?en p??lle p??stess??n h?n saavuttaa heid?t ja vihansa viimeisell? vimmalla pudottaa h?n seip??n reen per??n. Reess?olijat enn?tt?v?t v?isty?, seiv?s katkeaa kahdeksi per?lautaan, ja Junnu j?? l??h?tt?en kaplaiden sijalle seisomaan. Takaisin palattuaan tapaa h?n kuormansa tiepuolesta toisen m?en alta ja hevosensa vaahtoisena vavahtelemasta aisa sel?n p??ll?. Nyrkki??n puiden ja kiukusta itkien huutaa h?n hiljaisen maantien yli kostoa ja kadotusta j?lelleen, eik? sula h?nen vihansa ennenkuin h?n taas tulee tuntoihinsa siit?, ett? oli toki onni, ettei tullut miesmurhaa tehdyksi. Seuraavassa sy?tt?paikassa, johon h?n poikkeaa uupunutta hevostaan vaalimaan, h?n saa kuulla, ett? herrat olivat k?yneet talossa ja mit? lienev?t olleet rautatieinsin??rej?. Katsokoot, katalat, etteiv?t toista kertaa h?nen tielleen tule!

Mutta pois alkaa tehd? mieli maantierosvojen ja markkinamiesten jaloista, ja s??litt?? kiusata hevostakin. Ja kun ansio on ollut hyv?? eik? tee enemp??k??n mieli, palaa h?n pian-yh? kirkonkyl?? ja asutuita paikkoja kiert?en-kotiinsa, suuren reslan pohjalla nuori hieho, jonka h?n on saamillaan s??st?varoilla ostanut.

H?n on peitt?nyt sen huolellisesti nahkasiin ja mattoihin ja istuu itse sevill?. Se on kuin ihmisolento tuo, joka suurilla ruskeilla silmill??n h?nt? katselee, kun h?n tuon tuostakin k??nn?ikse sit? taputtelemaan. H?n on hyv?ll? tuulella, myh?ilee ja naurahtelee itsekseen t?t? joukkoaan ja tuumailee kotikorpea l?hestyess??n onnellisessa mieless??n: ?Eih?n t?ss? ole h?t?? mit??n, hevonen ja lehm? ja oma m?kki, ei toki ole h?t?? mit??n ... ei h?t?? mit??n.?

Kun h?n saapuu m?killeen, on se melkein kokonaan nietoksien sis??n hautautunut. Sinne ei tuo tiet? mist??n, siell? ei ole k?ynyt ainoatakaan ihmist?, ja j?nikset ja mets?kanat ovat vain tepastelleet pihamaalla ja polkeneet h?nen pirttins? ymp?ryksen kovaksi kent?ksi.