Chapter 3 No.3

Lautamies oli ajanut pihaan eik? n?kynyt pit?v?n erikoista kiirett? sis??ntulollaan. Sitoi viivytellen hevosensa portin pieleen, kaivoi hein?tukon sevilt? ja heitti sen eteen, levitti loimen selk??n ja l?hti sitten verkalleen tulemaan pihan yli. Se oli her?tt?nyt herrassa ep?ilyst?, ja levotonna oli h?n k?vellyt lattiata edestakaisin, aina v?h?n v?li? seisahtuen ikkunasta katsomaan.

H?n oli pitk?nlainen, soikeanaamainen ja rauhallisesti katseleva mies. Herra koetti arvata h?nen asiansa, mutta ei sit? p??lt?p?in v?h??k??n n?kynyt.

-K?yk?? istumaan, pakotti herra itsens? sanomaan, kun ei lautamies puhunut asiaansa, vaan j?i oven suuhun seisomaan.

-On tuota saanut istuakin, sanoi lautamies, mutta istuutui kuitenkin.

Tupakkaakin piti herran tarjota, vaikka paha aavistus alkoi yh? karkeammin kierrell? rinnassa. Pulkkinen, herran ainainen puhetoveri ja nytkin saapuvilla, sen n?ki, mik? herran mieless? kangerteli, h?n kyll? tiesi lautamiehen asian ja seurasi viekkaalla syrj?silm?ll? kummankin k?yt?st?.

-Hyv?nlainen on ilma ... ei ole suvikaan, vaan eip? niin nihki pakkanenkaan, aloitti lautamies puheen, kun oli piipun sytytt?nyt ja sit? siististi poltteli. H?n veteli lyhyit? laihoja savuja ja tarkasteli piippuaan, viputellen koko ajan kenk?ns? k?rell?.

-Semmoinen on n?tti talvinen ilma, arveli Pulkkinen.

-Kotoap?ink? lautamies ajelee? kysyi herra.

-Kotoahan min? alkujani l?hdin t?n' aamuna ajelemaan.

-Onko ollut manuita paljon? tiedusteli Pulkkinen.

-Ainahan niit? on ollut manuitakin v?liin.

Piika toi kahvia kahdella kupilla, toisella Pulkkiselle, toisella herralle.

-Tarjoo lautamiehelle.

Lautamiehen juodessa ei herra voinut olla kysym?tt?:

-Onko lautamiehell? minulle mit? erikoista asiata?

-Herrallehan sit? olisi.

-K?y, Pulkkinen, pois, niin saa lautamies...

-Eik? tarvitse menn? ... saa sen asian kuulla vierasmieskin.

Nyt oli Hellmanni varma siit?, ett? se oli manuu.

-Manatako meinaat? ?s?hti h?n.

Lautamies kallisti viimeisen kerran teevadilta kahvia, asetti sen p??lle paikoilleen kupin ja muutti polveltaan lusikan teevadille. Sitten pani p?yd?lle kaikki, otti piipun lattialta, jossa se oli ollut asetettuna tuolia vasten, ja sytytti. Vasta kun oli muutamia savuja vet?nyt, sanoi h?n:

-Manata.

-Mist? hyv?st?? H?h? Kenenk? asiasta? Velastako? Olenko min? velkaa kellek??n?

-Ei toki velasta v?h??k??n.

Lautamies nousi seisoalleen, pani piipun sijoilleen hyllyyn ja sanoi varmalla, virallisella ??nell?:

-Vaan kunnianloukkauksesta, joka on tapahtunut viime viikon tiistaina pit?j?n tuvalla, kutsun teit? oikeuden eteen siit? asiasta vastaamaan ensi maanantaina taksoituslautakunnan puolesta kapteeni St?lhammar.

-Vai niin! Vai niin! Ohoh! Vai siit?! Hm! Herra oli joutunut aivan h?milleen. Tuota oli h?n heti lautamiehen n?hty??n alkanut pel?t?, mutta ei h?n tahtonut aavistuksiaan uskoa. Nyt se tuli niinkuin leimaus pilvett?m?lt? taivaalta. Ja lautamiehen varmuus ja arvokkuus esti h?net haukkumisiin h?r?ht?m?st?.

-Kunnianloukkauksesta? Vai niin! Miss? min? h?nt? olen loukannut?

-Tottapahan sen tiet?nev?t ne, jotka minua k?skiv?t teit? k?r?jiin kutsumaan.

-Vaan tulenkos min? heid?n kutsuilleen?

-Omassa vallassannepahan se lienee...

-Kuka se k?ski manaamaan?

-Kapteeni minulle manuun antoi.

-Sano sille, ett? min? en tule ... ei tarvitse luullakaan! K?ske pyyhkim??n pois kanne tuomarin kirjasta... Turha vaiva se on! I-ihan turha vaiva!

Herra k?veli ep?vakaisesti ja levottomasti edestakaisin lattialla ja vakuutti yh?, ettei h?n tule ja ett? on turha vaiva.

-Pit?? t?st? l?hte? ajamaan, sanoi lautamies ja heitti k?tellen hyv?stins?.

Kun lautamies oli painanut oven kiinni, teki herra liikkeen l?hte?kseen h?nen j?lkeens?. Mutta sitten k??ntyi h?n kuitenkin Pulkkisen puoleen.

-Kuule, Pulkkinen, luuletko sin? siit? mit??n olevan?

-En tunne min? lakia. Mahtaiskohan mit? olla...

-K?y kysym?ss? lautamiehelt?, mit? se arvelee... Mene nyt pian, ennenkuin se enn?tt?? l?hte? ajamaan. Se jo p??stelee hevostaan irti. Vaan el? kysy niin, ett? min? muka olisin l?hett?nyt. Ole tiedustelevinasi niinkuin omasta puolestasi.

Sill'aikaa kun Pulkkinen n?kyi puhelevan lautamiehen kanssa, t?m?n seistess? loimi k?dess?, jonka oli hevosen sel?st? ottanut rekeen pannakseen, ?kk?si Hellmanni tyhj?t kahvikupit p?yd?ll?. Julmistuen siit? hy?kk?si h?n salin yli ruokasalin ovelle ja karjaisi sielt? keitti??n piialle:

-Mit? hiiden h?vytt?myytt? se on, ettei kuppeja haeta pois? Siin?k? sin? meinaat antaa niiden seistakin? Siin?k?? Etk? sin? vastaa, lunttu? H?h?

-Herra Jeesus siunatkoon! Eih?n t?ss? viel? tullut-

-Viel?k? sin? vastustat? Jos suusi avaat, ajan sinut heti paikalla-!

Mars hakemaan!

Herra seisoi ovella ja osoitti h?net ojennetulla k?dell? ohitsensa menem??n. Piika kiiruhti itku kurkussa kuppeja hakemaan, ja herra astui h?nen kintereill??n. Koko ajan oli tyt?ll? se pelko mieless?, ett? p?yd?n ??ress? se h?nen kuppeja ottaessaan ... silloin se tukkaan tarttuu...

Mutta samassa tuli siihen Pulkkinen, ja piika p??si pujottautumaan pakoon.

-No, mit? se sanoi?

-Sanoi olevan satain markkain sakot ja hyv?ss? lykyss? v?stinki?.

-E-ohoh! E-oo! El? valehtele! Ei se tied? ... se valehtelee ... peloittelee...

-Eik?h?n mahtaisi lautamies tiet???

-Ei se tied? paremmin kuin muutkaan... Enint??n jos on, niin on viisikymment? markkaa! Vai v?stinki?! En min? usko, en ollenkaan min? sit? usko!

Mutta uskoi sen herra kuitenkin, ja yh? enemm?n alkoivat h?nen silm?ns? pelosta p?ly?. Pulkkinen teki l?ht??.

-Kuules, Pulkkinen, el?h?n mene ... kuinka suuren sakon sanoi se olevan?

-Sanoi istuvan oikeuden haukkumisesta olevan satain markkain sakon, mutta kuului se saattavan tuhansiinkin nousta. Eik? aina tunnu rahallaankaan p??sev?n.

Herran tukka oli aivan ep?j?rjestyksess?, ja suun ymp?rys rev?hteli kuin itkua aloitellessa.

-Satain ... tuhansien markkain sakko ... tuhansien markkain sakko, ja ehk? viel? v?stinki?... Mutta ehk? ne vain peloittelevat t?ll? manuulla? Luuletko sin?, ett? niill? on tosi mieless?? Mit??

-Kysyin min? sit?kin lautamiehelt?, ja toden sanoi olevan.

-Tosi niill? on! Se niill? on ... ei ne heit?! On ne semmoisia susia ... kyll? ne on koko roistoja!

-Sit? arveli lautamies, ett? eik? nuo ehk? mahtaisi sovintoon ruveta, jos maksaisi.

-Josko maksaisi?

-Ei kai ne ilmankaan...

-Eih?n ne ilman ... tiet??h?n sen ... vai ilman? Ei ne v?h??n heitt?isik??n ... kyll? ne ottaa osaavat, kun kerrankin saavat ... on ne semmoisia susia!

-Vaan p??sisih?n tuosta sill? lailla edes rahallaan.

-Jottako muuten v?stinki??

-Miksip?h?n oikeus sen katsoisi ... sit? ei tied? edelt?p?in kukaan.

-Kyll? se sen siksi katsoo ... ei ne armahda ... niill? on kaikilla vanhaa vihaa ... on ne semmoisia advokaatteja!-Voi t?t? onnettomuuden kohtausta, voi t?t? onnettomuuden kohtausta!

Tukkaansa repien ja vaikeroiden k?veli Hellmanni sinne t?nne kaikissa huoneissa. Pulkkinen teki l?ht?? moneen kertaan, mutta herra ei h?nt? p??st?nyt.

-Minnek? sinulla on semmoinen kiire ... ei sinulla ole minnek??n kiirett? ... odotahan nyt, el?h?n mene! Istu siihen tuolille!

-Eik?h?n teid?n sittenkin olisi parasta menn? sovinnoille.

-Kyll? se on se parasta, se se on parasta! Mene, Pulkkinen, ja k?ske valjastamaan! Sano, ett? heti valjastavat! Voi t?t? onnettomuuden kohtausta!

Kaikki talonv?ki kummasteli herran siivoa l?ht??, piika kaikista eniten. Ei mink??nlaista komentelua, ei huutoa, eik? haukkumisia, niinkuin aina ennen. Niin liikkui ja k?p?steli herra kuin vanha ukko, ja reen per??n istuessaan h?n yhk?isi kuin sairas.

-Annahan ohjakset t?nne, sanoi h?n surkealla, miltei n?yr?ll? ??nell? rengilleen, ja k?ski hitaasti hevostaan.

-Niinp? se nyt oli kuin uitettu koira, tuumasi renki Pulkkiselle katsellessaan is?nt?ns? l?ht??.

Mutta herra ajoi tiet? my?ten ja oli mielest??n onnettomin ihminen maailmassa. H?n oli vihattu ja vainottu. Kaikki olivat liitossa h?nt? vastaan. Kun yhdet alkavat h?nen kanssaan k?r?j?t? k?yd?, niin muut per?st?. Saa niit? aina syit? miehen p??lle, kun niit? vain hakemaan rupeaa. Ei niin hyv?? miest?, jota ei syyhyn saa, kun k?ytt?? juonia ja advokaatteja...

H?n oli laskeutunut j??lle, jossa alkoi k?yd? kipakka tuuli, samalla kuin piiskasi j?iden sekaista lumir?nt?? alas taivaalta vasten kasvoja ja korvanlehti?. Sivulta p?in k?vi tuuli ja j??hdytti ensin oikean olkap??n ja koko kyljen, siit? tunki l?pi vasempaan puoleen ja v?hitellen koko ruumiiseen.

R?nt? kasteli kauluksen ja valoi siit? m?rkyytt? alas kaulalle ja poveen. V?risytti ja puistatti, niinkuin olisi tahtonut karistaa nivelet erilleen toisistaan.

Paha omatunto k?ytti hyv?kseen turvattoman makuista mielialaa ja alkoi kumeasti kolkutella sielt? t??lt?, niinkuin olisi sillan alta pyrkinyt yl?s tulemaan. V?hitellen sai se siin? longistetuksi el?m?n muutamista pahoista paikoista suurille raoille. Niist? irvisti hampaitaan moni teko, joka oli kauan aikaa ollut piiloon painettuna ja viimein kokonaan mielest? unohtunut. Tuskastuen yritti h?n v?kisin kirist?? raot kiinni, mutta kuta enemm?n h?n sit? koetti, sit? enemm?n repesiv?t ne toisistaan hajalleen. Silloin koetti h?n olla huomaamatta eik? ollut mit??n n?kevin??n. Kyll? h?n tiesi, ett? h?nt? joku tahtoi peloitella. Vaan ei se h?nest? sill? lailla liiaksi hy?tyisi!

Uhka ei kuitenkaan auttanut, eiv?tk? pahat paikat ottaneet sulkeutuakseen. Silloin sai arkuus vallan ja pani sielun vapisemaan sit? mukaa kuin vilu tuli tuntuvammaksi ja kuta kipe?mmin j??rakeet kasvoja ruoskivat. Ihan tuntuvin kourin kiristi mielt? se ajatus, ett? kostaja on kimppuun k?ynyt ja ett? se se on kaikki n?in laittanut. Se, eik? muu mik??n, h?nen silm?ns? sokaisi ja pani h?net haukkumaan siell? pit?j?ntuvalla, antaakseen siten vihamiehille vallan. Se on viekas ja taitava, kamppaa jalallaan ja kaataa silloin juuri, kun ei arvaa v?h??k??n varoa.

Vaistomaisesti alkoi h?nen mielens? siin? haparoida jotain asetta, jolla voisi torjua kostajata luotaan ja jonka avulla saattaisi itse??n puolustella. Kauan etsitti, ennenkuin l?ytyi, mutta viimein johtui mieleen kuitenkin semmoinen hyv? teko, joka aseeksi kelpasi. Ja pit?m?ll? piti h?n edess??n ja k??nteli joka taholle ja riiputteli ja heilutteli kuin linnun pel?tti? sit?, mink? oli saanut k?siins?. Vanha kerj?l?isvaimo se oli, h?n oli sen kerran t?ll? samalla sel?ll? ajaessaan tavannut ja ottanut paleltumasta rekeens?. Lapsensa kanssa oli vaimo umpea tiet? paarustellut ja siihen olisivat paleltuneet kohta, ellei h?n olisi heit? auttanut, rekens? per??n pannut ja nahkasilla peitt?nyt. Itse oli viel? kuskille istunut, vaikka oli kova pakkanen ja kipakka viima. Sill? lailla oli kotiinsa ajanut, ja siell? oli vaimo saanut sy?d? ja sairastaa toista viikkoa, ja lapselle oli v?list? annettu vehn?st?kin niinkuin my?skin vaimolle itselleen kahvia. Eik? vaimo lapsineen ollut edes oman pit?j?n kerj?l?isi?; jostakin oli kaukaa Pohjanmaalta, ja h?n tiesi kertoa kaikenlaista herran kotipuolesta. Hyv? h?n oli ollut hierojakin ja hieronut olikin herraa ja koko talonv?ke?. Mutta hyv? ty? pysyi hyv?n? ty?n? kuitenkin, sill? olisi niit? hierojia ollut omassakin aluskunnassa.

T?t? muistellessa kohentui mieli, ja irvallaan olevat raot n?yttiv?t vet?ytyv?n kiinnemm?ksi. Samassa oli j??matkakin loppunut. Hevonen, joka oli t?h?n asti hiljaa umpiteit? kulkea kituuttanut, kiskaisi yht'?kki? reen neliss? rantat?rm?lle, kello kilahti kiihke?sti aisassa, ja painavat ajatukset haihtuivat seurasta.

-Hevonen! huusi h?n ja sujahdutti sit? suitsillaan parempaan vauhtiin. Mit? hulluja h?n t?ss? syntej??n hautoo! Ei h?n ole sen pahempi kuin muutkaan!

Ja kun herra l?heni kapteenin taloa ja ajaa karahutti pihaan, olivat kaikki ?skeiset raot painuneet visusti toisiinsa, niin ett? omantunnon p??llys oli kuin hyv?sti kiinni juotettu silta. Ei rakoja n?kynyt eik? rakojen juotoksiakaan. Kaikki oli yht? sile?? levy?.