Chapter 5 No.5

-Antakaa te Junnun olla rauhassa! toruu is?nt?, toiselta puolen halmeen, leikkaamattoman rukiin yli.

-Saapihan meilt? olla, mutisevat toiset ja painautuvat leikkaamaan.

Mutta v?h?n p??st? on kiusanteko taas t?ydess? k?ynniss??n.

Koko talkoov?ki on liittoutunut yht? ainoata vastaan. H?n on iso, roteva, mustaverinen mies, joka selk??ns? oikaisematta leikkaa kuin uhalla, muista v?h?n loitompana, koettaen olla heid?n pistopuheitaan kuulematta. Mutta h?nt? tahdotaan saada suuttumaan. H?nt? koetetaan saada siihen, mihin h?net lopulta tavallisesti saadaankin: tarttumaan johonkin itsens?kokoiseen esineeseen ja nakkaamaan se menem??n luontonsa lauhduttamiseksi. Usein on h?net t?ll? tavalla saatu sinkoamaan tupakkihakkuri tuvan nurkkaan, vy?r?ytt?m??n suuria kivi? sijoiltaan tai karjaisten hyp?ht?m??n seisoalleen-mink? j?lkeen h?n poistuu eik? takaisin tultuaan puhu p?iv?kausiin sanaakaan. Ja kun h?n ei koskaan k?y k?siksi eik? osaa muutenkaan puolustautua, pidet??n h?nt? v?h?n kuin h?lm?n? ja usutetaan pikkupojatkin h?nt? h?rn??m??n. Is?nt? on h?nen ainoa puolustajansa, sill? h?n on vankka ty?mies, tarkka kaikissa toimissaan, hoitaa hyv?sti hevosia ja ruokkii v?list? lehmi?kin vaimo v?en mieliksi.

Nyt on ilveily taas alkanut p?iv?llist? sy?dess? ahon reunassa. Ruualle ruvetessaan on Junnu pannut hattunsa ja tupakkakojeensa, joista h?n ei luovu muulloin kuin ateriain aikana, viereens? m?tt??lle. Kun h?n sy?ty??n alkaa haparoida tavaroitaan, l?yt?? h?n hatun takaansa p?kkel?n p??st? ja piippunsa samasta paikasta, johon se on pistetty rakoon kannon tupakoitavaksi.

Se her?tt?? yleist? ilakkata, eik? is?nt?k??n voi olla muiden mukana naurahtamatta.

Sanaakaan sanomatta ottaa Junnu hattunsa ja piippunsa ja kysyy kukkaroaan, joka on sekin kadoksissa.

-Mit? sin? meilt? kysyt, kysy p?kkel?lt?! vastataan h?nelle ja nauretaan yh? hurjemmin.

Junnulle selvi?? iva vasta silloin, kun renki Tahvo nyht?isee kukkaroa, joka neulastaan on pantu riippumaan Junnun omaan vy?h?n h?nen selk?ns? taa. H?n ei voi en?? pid?tt?yty?, hujahduttaa Tahvoa takak?teen nyrkill??n, mutta kun Tahvo v?ist??, iskee Junnu rystyns? verisiksi pet?j?n kylkeen.

Kerran, kaksi kohoaa miehen rinta, ja sieraimet lev?ht?v?t. Mutta sitten h?n ottaa sirppins? ja menee yksin leikkaamaan.

-Sy?pi niin ahnaasti, ett? saisi tukan p??st? kolita eik? tiet?isi! huudetaan h?nen j?lkeens?.

-On se kerran kuulema ollutkin kolittuna, s?est?? Tahvo.

-Milloinka? kysyy joku.

-Silloin kun istui ruunun ruokap?yd?ss? Kuopion linnassa.

-Suunne kiinni! komentaa is?nt?, ja k?skee v?kens? ty?h?n.

Mutta siell? jatketaan samaa puhetta.

-Mist? hyv?st? sille ruunun ruoka annettiin?

-Viilipytyn varkaudesta ... oli vienyt sen syd?nmaan m?kist? toisten rosvojen sy?t?v?ksi.

-Kuka sen on sanonut?

-Itse kertoi.

-Suus kiinni, kenkkajalka! huutaa Junnu yht?kki? kaikkien kummaksi.

-Suus kiinni, suden selk?!

Junnulla on selk? pitk? ja jalat lyhyet, ja aina on h?nt? siit? ivattu.

-Siihen selk??n kun oli vitsoja mahtunut niin, ettei piiskuri luullut t?ytt? tulevankaan. ?Aletaanko uudelleen?? oli kysynyt vallesmannilta, ja Junnulle oli ly?ty toiset parit lis?? vankihuoneen pet?j?ss? ... muttei ollut sittenk??n ??nt? p??st?nyt.

-Olisikohan kantsukkatakaan ?l?ht?nyt?

-Mitenh?n olisi, jos olisi ollut oma is?ns? omasta k?dest??n antamassa...

Junnu oli ?p?r?poika, ja se oli ilke? viittaus siihen huhuun, jonka joku oli keksinyt, ett? Junnun is? oli Ven?j?n kasakka, joita entisin? aikoina majaili kirkonkyl?ss?.

-Oletteko vaiti! huutaa is?nt? ankarasti.

-Herra Jeesus siunatkoon! parkaisevat samassa naiset, ja miehet p??st?v?t kirouksen kuin yhdest? suusta...

Sill? Junnu on temmannut sylens? t?yteisen kiven maasta, nostanut sen ilmaan kuin tuohik??r?n ja nakannut sen, kauheasti manaten ja kasvot julmasti v??nnyksiss?, leikkuuv?en keskeen.

Muut enn?tt?v?t v?ist??, mutta Tahvo lyyk?ht?? kiven viereen jalkaan satutettuna.

-Tappaa, tappaa! huutaa h?n.

-Eik? tapa ... oletko vaiti siin? ... ei h?n ole luutakaan vikuuttanut, vakuuttaa is?nt? juostuaan muiden mukana tarkastamaan Tahvon jalkaa.

-Nuoriin se mies! K?yk?? kiinni, ennenkuin p??see karkaamaan!

Miehet hy?kk??v?t rukiin l?pi Junnun kimppuun, tarrautuvat kiinni, mutta kertapy?r?yksell? karistaa h?n heid?t luotaan.

-Antakaa te Junnun olla aloillaan elk??k? sotkeko ruista! Pois sielt? ja ty?h?n joka mies!

-Viel?k? is?nt?kin puolustaa semmoista petoa, joka ei katso, mit? heitt??? Kenenk? syy, jos olisi p??h?n sattunut!

-Oma syysi!... Ja enk? min? ole sinua varoittanut?

-Mutta kipurahani min? riitelen, mutisee Tahvo nilkuttaen sirppins? luo.

-Riitele mit? riitelet, mutta raja pit?? olla leikill?kin, toraa is?nt? ohikulkiessaan.

Mutta hirvitt?? h?nt? sent??n itse??nkin, kun h?n oikein katselee tuota kive?, joka pudotessaan on uponnut puoleksi maan sis??n ja jota h?n itse tuskin olisi jaksanut liikauttaakaan. Oli toki ikuinen onni, ettei se sen pahemmin sattunut.

Junnun silmiss? on maailma ollut punaisena ja keltaisena, maa kuin lainehtinut ja mets?n ranta huojahdellut. Mutta voimainponnistus h?nt? itse??nkin kauhistuttaa ja h?n herpoontuu siit? niin, ettei tahdo pysy? pystyss?. Ja v?h?n aikaa siin? ?lyt?nn? seisottuaan l?htee h?n kulkemaan suoraan synkimp??n korpeen tiet?m?tt?, minne menee, ja muistamatta, mink? t?hden menee. Vasta kun h?n on jonkun matkaa kulkenut, tullut aidan kohdalle ja nousee sen yli, selvi?? h?nelle, ett? h?n on ollut miehen tappamaisillaan ja ett? h?nell? kiveen ryhtyess??n, joka oli sattunut h?nen tielleen, todellakin oli ollut se aikomus.