Chapter 10 No.10

Ei Juha jaksa, ei jaksa aina el?? siin? uskossa, ett? Marja mielell??n meni. Silloin h?n uskoo, kun p?iv?ll? ty?ss? uhmaten raataa, milloin pelloilla, milloin kaskessa, milloin niityn raivuussa, kun raataa niin, ett? itse??nkin ihmetytt?? ty?ns? tulos. Mutta sitten uupuu, kyll?styy ty?h?n, ei sied? sit? moniin p?iviin n?hd?k??n, koska se kaadettu puu, se v??nnetty kivi on siihen kaadettu ja v??nnetty vihassa Marjaa kohtaan. Silloin muuttaa ty?maata, ryhtyy toiseen-uskoo ja on uskomatta.

Kai se on totta, koska Kaisa sen n?ki ja koska Marja oli uhannut; ja ei kai h?nt? olisi saanut venheeseen v?kisin, sen kaatumatta. Ja kun oli minulle tyly. Mutta toisekseen: vaikka olisi minuakin miten vihannut, saattoiko niin ymm?rt?v?inen ihminen t?ydess? j?rjess? j?tt?? talon, joka oli h?nen omansa, h?nelle rakennettu, oman kotinsa, jota oli ollut itse tekem?ss?, ja l?hte? tietym?tt?mille perille, vieraan, vihollisen, verivihollisen mukaan? Kuinka h?n olisi voinut olla niin mielet?n? Ei h?n voinut menn? mielell??n, h?net sittenkin vietiin v?kisin.

Mutta saattoihan menn?, saattoihan suutusp?iss??n menn?, saattoi olla lumottukin, vaan on katunut, on varmaan katunut jo kosken alla, mutta ei ole en?? p??ssyt pakenemaan. Jos l?htikin ensin mielell??n, niin v?kisin se sen sielt? sitten vei. H?n tulee viel? takaisin, h?n itsens? sielt? jotenkuten keinottelee. Sulan aikana se ei sielt? p??se isojen vesien ja koskien takaa. Ovat saattaneet tehd? sen, mink? usein ennen vankeina viemilleen vainovuosina, ett? ovat silm?t ummessa pitki? taipalia taluttaneet. Vaan talvella heit?kse suksille. Hiiht?? yht? suoraa latua p?iv?nlaskua kohti. Tai on saattanut l?hte? koettamaan jo kes?ll?kin, vaan on eksynyt ja uupunut ja menehtynyt. Tai ovat koirineen takaa ajaneet ja ottaneet kiinni.

Tai ei ole l?htenytk??n. Jos sill? on siell? hyv? olla omassa maassaan. Kai sill? on siell? hyv? olla, eik? tee mielik??n kotiinsa. Ik?v?h?n sill? t??ll? olikin. Eih?n sille osattu hupina olla. Vasta kun joku vieras tuli, silloin lauleskeli ja naureskeli ja kepe?n? k?veli.

Tuli Juhalle taas ty?n vimma, h?n kiipesi vaaralle ja kaatoi puita kuin pajukkoa. Vaaralta n?kyiv?t rannattomat er?maat, siell? t??ll? jokin vieraan maan vaara. Siell? se on niiden takana jossakin toisen talossa, toisen pihoja k?velee. Oliko mennyt mielell??n, oliko v?kisin viety- siell? se on. Mutta miss??

Mennyt se on, i?ksi mennyt. Ei se l?hde, vaikka h?net l?yt?isinkin. Niin on, kuin ?iti sanoi. En min? h?nt? saa v?kisin venheeseeni, jos ei tule mielell??n. Enk? min? heille yksin mit??n mahda. Ja vaikkapa saisinkin sen suden tapetuksi ja omani viel? el?v?n? tapaisin-eih?n se ole elukka mik?, koira, jonka kahleissa kyl?st? kotiin talutat. Et h?nt? en?? itseesi kesyt?-enemm?n kuin ennenk??n. Ja silloin tuli Juhalle taas n??nnytt?v? uupumus, niin ett? tuskin jaksoi kotiin k?vell?, ja h?n istui p?iv?kaudet penkill? p?? k?sien varassa tai harhaili pihalla avop?in, avojaloin, silm?t ilmeett?min?, suu velttona auki.

Tointui siit? taas sen verran, ett? joulun j?lkeen l?hti kinkerille, saatavain maksoon rovastille, puolimatkaan kirkolle. Jos saisi silt? jotakin selvyytt?, jos se sen sittenkin sattuisi tiet?m??n miten kuten. Kun olisi vain tiet?nyt, kuinka oli-olipa sitten miten tahansa. Ja viel? kerran l?hti Juha asiaansa rovastille puhumaan, joka oli heid?t vihkinyt ja toivottanut onnea.

Rovasti istui kylm?n? helmikuun t?htiaamuna jyv?kuormansa sevill? ja laski kinkeritalon pihasta j??lle, kun tunsi jonkun hypp??v?n kannoille.

-Kuka siell??

-Min?h?n t?ss?...

-Ka, Juha.-No, kuinka on asiat? Aioin tuolla jo kysy?, mutta minne lienet kadonnut.

-T??ll? odotin.-Entisell??n on asiat, sanoi Juha.

-No, se se nyt vasta. Ei ole siis tullut takaisin?

-Eik? taida tullakaan-sanovat mielell??n menneen.

Juha haastoi siin?, milloin reen vieress? paarustaen, milloin v?h?ksi aikaa jalakselle nousten, rovastille, mit? piika oli n?hnyt ja mit? ?iti sanonut: ettei Marjaa oltu vietyk??n v?kisin, vaan ett? oli mennyt mielell??n.

Juha odotti, ett? rovasti olisi piiskan varrella hujauttanut ja sanonut: se nyt on akkain juorua, ei se ole mielell??n mennyt.

Vaan vanha rovasti ei virkkanut mit??n. ?Vai mielell??n? Vai niink? onkin asiat?? Ja h?n n?ki heid?t vihill? edess??n, vanhan miehen ja nuoren naisen, ja muisti miten oli heit? vertaillut toisiinsa ja ajatellut, ep?illyt, mutta sitten kuitenkin p??tt?nyt: ?Ehk?! Ka, miksei saattaisi olla onneksi heille, koskapa oli ollut meillekin.?

-Kun onneakin toivotitte, l??h?tti Juha lumessa paarustaen,-niin sit? olen ajatellut, ett? etteh?n olisi, jos ette uskonut, tiennyt-te sen silmist? kyll? n?itte, mik? se on.

Rovasti ei oikein ymm?rt?nyt, mit? Juha tarkoitti.

-Niin mink??

-Senp? sen, ett? jos olisitte arvellut, ett? se saattaa semmoisen tehd?, ette olisi k?teen tarttunut-taikka tuota-niin, sit? min? vain, ett? luuletteko, ett? se on saattanut sen tehd??-Onpa on, onpa saattanut, kun se oli venakko.

-Jaa, niin, seh?n oli venakko.

-Oli. Sielt? oli. Jos sit? sinne verens? veti? Vaan olisiko sen silti tarvinnut-?

-Se voi kyll? olla jo veriss?kin semmoinen-en sano, ett? on, vaan se voi olla.

-Veriss?p? veriss?. Niinp? niin. Jos se ei kyll?k??n parempaa osannut.

-Enh?n sano, kun en tied?-arvelin vain!

Juha k?veli per?ss?, ei pit?nyt en?? kiinnik??n-koskapa se saattoi olla rovastinkin mielest?, niin kai se my?s oli!

-Sit? min? viel?-jos saan puhua.

-Istukaa t?h?n laidalle.

-Kyll? min? t?ss?kin-sit? min?, ett? mit? se Jumala minulle t?ll?- mit? se oikein niinkuin voipi tarkoittaa-sit? min?, ett? mink? t?hden se minua n?in rankaisee?

-Rankaisuksiko se Juha sen itselleen katsoo?

-Voi toki-ett? kun puree, niinkuin kahdella veitsell? rintaa kiert?isi. Ett? mink?t?hden se niin?

-Jos se on sent?hden, ett? rakastit h?nt? enemm?n kuin Jumalaa?

-Ett?k? enemm?n-tai ett?k? Jumalaa sent?hden v?hemm?n? Juha melkein kivahti.-V?hemm?nk?? Voi, hyv? rovasti, en min? sent?hden Jumalaa v?hemm?n,-koommin niinkuin enemm?n!

-Enemm?nk??

-No totta kuin ett?-kun kiitin ja ylistin ... ett? kun semmoisen onnen minulle annoit, niin nuoren ja hempe?n minulle iloksi annoit.

-Totta on, ett? hempe? vaimo on Herran lahja.

-On se ... joka oli niin l?mmin ja hempe?-kun vain tahtoi.

-Ei olisi pit?nyt kuitenkaan sit? katsoa ja siit? semmoisesta iloita.

-Vaan min? kun katsoin ja iloitsin. Enk? h?pe? sanoa: nyt on sit?kin semmoinen valtava kaipuu.

-Ei ole siin? kuitenkaan vaimon kunnia.

-Vaan miss?s?

-Sive?ss? mieless? ja muussa taidossa.

-Oli se sive?kin-ihan tarpeeksi, liiaksikin. Ja muussakin taidossa taitava-tekev? ihminen.-Kyll? rovasti ymm?rt??-on itsell??nkin nuori-ei pit?isi minua moittia!

Juha pudottihe pois kannoilta, seisoi yksin aavalla j?rvell?. Taas oli h?nelle tehty v??ryytt?. Ei, ei h?nelle, vaan Marjalle. Rovastikin uskoi, ett? se oli mielell??n mennyt. Mit? min? l?hdink??n sit? sille puhumaan? Mit? min? h?nell? sanottamaan, ett? se on sill? veriss?, venakon? Mutta kun se oli se, joka meid?t vihki, tarttui k?teen ja toivotti onnea. Vaan ei liene, perkele, mieless??n toivottanutkaan, vaikka suullaan! Lienee toista salaa ajatellut, toista sanonut. Mist? se sen muka tiesi, ett? Marja mielell??n? Siksik? vain, ett? on venakko? ?iti sen on sille uskotellut, lienee antanut sille, lahjakontille, jotakin, ett? minulle niin sanoisi. Vaan Marja ei mennyt mielell??n! V?kisin h?net vietiin!

-Marja ei mennyt mielell??n, sanoi Juha kotiin tultuaan, yht?kki? ?itins? eteen pys?htyen.-El? sano mit??n, el? suutasi avaa. Jos sanot, min?-

-Vai ei se mennyt.

-Ei!

-Seh?n on hyv? sitten.

-Hyv? se on. Se on hyv?.

-Rovastiko sen sinulle sanoi?

-Rovasti.

Seuraavina p?ivin? oli Juha tavallista ahkerammassa toimessa. Ajoi pihaladon heini? t?yteen, pilkkoi puita ja hakkasi ison r?ykki?n navettahavuja. Er??n? aamuna, kun ?iti nousi, oli Juha kadonnut, eik? em?nt? saanut suksenladusta selkoa, minnep?in h?n oli l?htenyt.