Chapter 3 No.3

On jo iso p?iv?, kun Shemeikka her?? aitassaan. Sel?ll??n maaten, k?det niskan takana h?n tarkastelee y?sijaansa... Naisen aitta, lienee itsens? em?nn?n. On olevinaan parhaita taloja t?m?, mutta eiv?t isot ainakaan em?nn?n k?tk?t. Kaksi sarkaista talvihametta ja yht? monta kes?ist? kotikutoista, yksi ainoa palttinapaita, muut piikkoa. Kimppu harmaita sukkia orrella riippumassa. Eip? ihme, ett? huikenivat silm?ns? silkkihuiviin ja solkeen, ?ij?n niinkuin h?nen naisensakin. Suotta taisin tehd? kalliin lahjan, olisivat talonsa myyneet, jos en v?hemm?st? antanut.

Vaan eip? Uhtuan Shemeikka ensi kertaa lahjaa naiselle antane. Eiv?t mahtuisi t?m?n aitan orsille kaikki silkit, jotka on annettu. Onhan hyv?, ett? on yst?vi? t?m?nkin tien varressa... Se on sorea nainen, aivan unia itsest??n n?ytti...

Yht?kki? kuului, niinkuin silloin, kun vikla lentoon l?htien ??neens? remahtaa, kuului laulahdus, tarhalta alkaen ja sielt? pihan yli tupaan tuoden ja taas tarhalle ja sielt? takaisin-oli Shemeikka kuullut heid?n, naisien laulavan, vaan ei milloinkaan niin syv?st? rinnasta, ei niin selv?sti ja helposti kurkusta kumpuavan. Oli, kuin olisi ollut laulajassa iloa ja riemua niin, ettei itseens? en?? mahtunut. Heid?n laulustaan aina kuulee, mit? eiv?t muuten anna tiet??. Vaan eip? ole monesti sattunut mik? eilen: ei edes huudahtanut, vaikka ly?v?ns? pelk?sin... Antoi heti paikalla itsens? morsiameksi pukea. Vapisi, vaikka koetti olla. Olisi se pian saatavissa, kun vain viitsisi. Vaan johan sinun sukuasi, Shemeikka, yhden miehen osaksi juoksentelee vierasten talojen tanhuvilla, mik?p? omillasikin. Ei aavisteta, is?t, kenen poikia polvillaan keikutellaan. Olisiko h?nellekin, hyv?lle miehelle, t?ss? se ilo toimitettava? Se se on kaikista hupaisinta ja hulluinta, kun vuoden p??st? taloon tulee ja siell? lenn?tet??n oma poika partaa repim??n.

H?n nauroi puoleksi auenneella, ??nett?m?ll? suulla, ja veri kihahti. H?n sys?si jalallaan auki oven ja n?ki Marjan maitopytty? kantaen notkuttelevan tupaan. Sill? on ryhti kuin parhaalla pajarin tytt?rell?, on sill?!

Marja siivil?i maitoa p?yd?n p??ss?, kun Shemeikka tuli tupaan. K?si kaarena korkealla, kun kauhalla maitoa siivil??n hulahutti. Kohisi maito, sitten lirisi, kohisi taas ja taas lirisi, k?den kaaren noustessa ja laskiessa.

-Huomenta, em?nt?.

-Ka, huomenta, vieras.

Ei v?ist?nyt Marja katsetta. Vastasi siihen pitk?sti, niinkuin uhalla.

Oli sunnuntaiasussa, harteilla Shemeikan silkki ja rinnassa solki.

-Viel?k? is?nt? nukkuu? kysyio Shemeikka.

-Vai nukkuu! Meni jo ennen auringon nousua lahnan kutuun. K?ski sanoa pitk?nnukkujalle, ett? kun nousee, ei saa p??st?? pois ennenkuin h?n tulee ... vaikka iltaan viipyisi.

Shemeikka j?i seisomaan, seuraillen Marjaa silmill??n, huulilla hymy. Kun Marja oli maidon siivil?inyt, nouti h?n pienen tuopin, t?ytti sen ja pyysi vieraan ottamaan. Shemeikka vain hymyili. Marja kysyi, hym?ht?en h?nkin, pitik? vieras k?yh?n talon tarjousta halpana, koska ei kelvannut?

-Et taaskaan, em?nt?, tunne Karjalan tapoja. Meill? ei vieras milloinkaan ota itse, em?nt? h?nen k?teens? kiid?tt?? kaiken, mit? tarjoo. Tuulisp??n? jo ovensuuhun vastaan lenn?tet??n.

-Saahan t?m?n lenn?tt??!-ja Marja tempasi p?yd?lt? haarikan ja vei sen

Shemeikalle. Shemeikka nosti sen huulilleen.

-Antaja meill? odottaa, kunnes vieras on maljansa pohjaan tyhjent?nyt.

-Kaikkiko t?ytyy tehd? niinkuin siell?? nauroi Marja.

-Kaikki, sanoi Shemeikka totisesti ja mulautti silmi??n tuopin laidan yli.

-Eik? olisi parempi niin, ett? maassa maan tavalla?

-Ei, sanoi Shemeikka totisesti yht? ja teenn?isen juhlallisesti ja ojensi Marjalle tuopin.-Marja nauroi katketakseen sen kujeille, viedess??n tuoppia takaisin p?yd?lle.

-On nyt urhon turpa maidossa kuin vasikan!

Shemeikka ei pyyhkinyt partaansa, lipaisi sit? vain v?h?n kielell??n ja virkkoi yh? samaan tapaan:

-Se oli toinen kaunis Karjalan tapa. On viel? kolmaskin, kaikista kaunein. On vierahan parta pyyhitt?v? sen, joka sen tahrii.

Nopealla, v?l?ht?v?ll? liikkeell? ojensi Marja h?nelle esiliinansa vy?lt??n, mutta yht? nopealla tempasi Shemeikka h?nt? niskan takaa, samalla kun toisella k?dell? kohotti leukaa ja painoi pitk?n suudelman h?nen huulilleen. Marja tunsi voimakkaan voivuttavan rinnan ja n?ki tummat, kiehahtavat silm?t; Shemeikka tunsi pehmoisen poven ja n?ki raukenevan, ummistuvan katseen.

-Ei saa, sanoi Marja laimeasti ja jos ei olisi p??ssyt pois, olisi siihen lyyk?ht?nyt-ja jalka oli paetessa raskas kuin sen, joka unissaan pakenee.

Shemeikka meni hitaasti ja tyynesti ulos ja istahti rappusille. Marja kulki ohi.

-Ei saa vieras toista kertaa semmoista tehd?.

-Ka, mink? t?hden ei?

-Jos joku olisi n?hnyt?

-Senk? t?hden ei?

-Eik? muutenkaan. On luvattava. En uskalla tuoda ruokaa p?yt??n.

Se pyysi sit? niinkuin ei olisi itse omin voimin kyennyt, melkein rukoilevin silmin ja ilmein.

-Luvataan sitten. Saaneeko katsoakaan?

-Katsoa saa.

-Onpa hyv?, ettei tarvitse ummessa silmin.

Marja hym?hti h?millisen hell?sti... Pilkkasiko se?

Sy?ty??n loikoili Shemeikka pihamaalla, l?mpim?ss? paisteessa, sel?ll??n, k?det niskan alla. Marja v?ijyi tuvan ikkunassa, kasvot kalpeina ja j?ykkin? lasia vasten, povi kohoillen, silm? hivellen kaarevaa rintaa ja jalkojen j?ntev?? jousta, kun toinen jalka toisen p??ll? lep?si.

P??skyt liiteliv?t ylh??ll? ilmassa Shemeikan p??n p??ll?, l?mmin tuuli leyhytteli rintaa ja kaulaa.

Ei tule puheille, v?lttelee. Joko liiaksi arkiutin? Olisiko pit?nyt varovammin viihdytell?? Mik? mahtaisi oikein pit?? olla t?m?n lintusen houkuttelulaulu? Itse?nik? kiitt?isin ja kehuisin: t?mm?inen solakka poika, kauppias kuulu, mets?nk?vij? mainio sinua haluaa! Vai h?nt? itse??nk? kehuisin, korvaansa kuiskuttaisin: ylen ihana olet, en ole ikin? vertaistasi n?hnyt; n?eth?n, etten mit?n? voinut, kun sinut n?in, t?ytyi halata, t?ytyi suudella. Yksi sulaa suruisesta soitosta, toinen iloiseen lauluun hullaantuu. Mutta mit? laulanetkin, yhteen menoon laula naisen uuvuttelulaulu niinkuin lapsen, ettei her?t? ehdi. Kun kiehtomassa olet, el? vaikene, ettei lumous laukea, kun olet s?keen sanonut, heti tied? jo toinen, mill? jatkat.

Ilmaantui aittansa kynnykselle em?nt?, istahti ompelemaan, ei p??t??n k??nt?nyt, ei silm??ns? nostanut. Shemeikka h?nt? siihen katseli, ja jo tiesi, mink? houkuttelulauluistaan h?n t?lle linnulle laulaa.

H?n nousi, meni ja istahti kahareisin kynnykselle, toinen jalka aitassa, toinen ulkona-ja sanoi yht?kki? yll?tt?en:

-Haastaisit minulle huolesi, em?nt? nuori.

Marjan ??ni v?h?n vavahti:

-Huoleniko? Mitk? huoleni?

-Kaikki ne, mitk? sinulla on.

-Mist? sin? tied?t, mit? minulla on ja mit? minulla ei ole vai eik? ole ollenkaan?

Shemeikka piti v?h?n laulunsa lomaa, sitten kosketti uudelleen soitinta, jonka jo tunsi hyvin hel?ht?neen.

-Ei ole rattoisa el?m?si t??ll? er?maassa.

Marja ei vastannut, ompeli.

-Miehesi vanha ja j?r?, piikatytt?si hiljainen ja mit?t?n, ei vierasta k?y talvikausiin, kes?ll? jos joku tulee, niin meneekin.

-Kun ei ole parempaa n?hnyt, ei osaa kaivatakaan.

-L?hde kanssani Karjalaan hupailemaan!

Marja katsahti s?ps?ht?en yl?s, mutta sitten taas alas.

-Ja mit? min? siell??

Silloin tuli kiihke?, tiukka, ahdistava kysymys:

-Ja mit? sin? t??ll?-t?ss? surkeassa maassa-semmoinen kuin sin??

-Ja mik? t?ll? maalla vikana? Ja lieneek?p? muuallakaan parempi?

-He huonosti t??ll? naisensa hoitavat. Ei meill? niinkuin t??ll? niskaansa ty?n teolla k?yristet?, ei meill? silmi?ns? riihen kitkussa soaista, ei meill? kaskessa kasvojansa noeta, ei meill? selk??ns? k?sikiviss? katkota. Talon nuorikot t??ll? kuin orja-akat meill?, k?yryniskat, tihrusilm?t, riippurinnat, pystymahat, kuin takkuiset, kes?iset koirat-et sin?, em?nt?, ihme ja kumma, viel? semmoinen, mutta pian sinustakin semmoisen tekev?t. Pian puna poskiltasi putoo, pian kiilto silmist?si katoo.

-Ent?p? katookin-kenellep? siit? lie vahinkoa?

-Kyll? sen tied?t kenelle.

-Olisiko siell?k??n parempi?

-Siell?k?? Miehet hankkii, miehet liikkuu, vierailta mailta viljan valmiina tuovat-naista ilonaan pit?v?t, ei orjanaan.

-Mit? sitten naiset tekev?t?

-Ka, kankaita kutovat, koreitaan kirjaelevat ja orjia opastavat. Kes?ll?, milloin huvikseen haluavat, kalaa pyyt?v?t, marjoja poimivat, makeita keitt?v?t. Niinp? aina nuorina pysyv?t, niin kauan kuin ik? antaa, punakkoina, pulleina, pehmein?. On keve?t jalkansa karkelossa, ovat hele?t ??nens?, kun illatsuissa laulaen karsinassa istuvat. Hellin? ja herttaisina pysyv?t-t??ll? kaikki j?r?j? ja ??nett?mi?. Ka niin Karjalan mies omaansa hoitaa!

-Hyv?p? n?kyy olevan heill? siell? el?m?, sanoi Marja, ompelustaan k??nt?en.

-Kullassa kuhajavat, silkiss? sihajavat. Emme talvikausia heid?n vuoteillaan viru. Rinta rakkautta t?ynn? joka kev?t palaamme, kes?n lyhyen kerrallansa karkelemme, heit? polvellamme istutamme.

Shemeikka ihan korvaan puhuu, yh? kiihtyy h?nen laulunsa niinkuin metsolla soitimessa. V?h?n aina l?henee, Marja sit? mukaa siirtyy, huuli omassa tekem?ss??n hymyss?, silm? ompeluksessa kiinni, sormi kiivaasti neulaa k?ytt?en.

-Tulisit, em?nt?, kerran Karjalaa katsomaan, koska Karjalasta olet kotoisin! Ollaanhan naapureja, toisten vaaroilta tulet toisten vaaroille tuikkaa. P?iv? koskia lasketaan, toinen tyyni? vesi? soudetaan, v?liin v?h?n kankaita astutaan, ja kolmas taas koskisia vesi? viilletet??n- niin jo sielt? suvannon alta minun kalamajani kuumottaa, ja siit? viel? v?h?n, niin jo ollaan kotikyl?ss?. Kyl? siell? suuri korven koskemattoman keskess?. Talo siell? minulla vanha ja rikas. K?sill??n sinua kantaisivat, heimonsa l?yt?lasta, ilosta iloon kuljettaisivat, juhlasta juhlaan, karkelosta karkeloon kiid?tt?isiv?t. Vanha ?iti minulla, ylen on hyv? ja herttainen, se sinua kuin sukulaistaan-silkkihin, samettiin pukisi. Tule Karjalaan, em?nt?!

Olisiko tuo totta vai pilaa? ??ni totta, mutta pilaa mahdotonta, mit? puhui.

-Tule k?ym??n, tule katsomaan! Tule heti! Minun kerallani!

-Sinun kerallasi?

-Mit? sin? t??ll? teet, kaunis, sorea em?nt?! Vanhenet, r?nstyt, tulet samanlaiseksi kuin kaikki muut. T??ll? v?h?n viel? el?t, ei huulesi hymyhyn kuonnu. Silm?si samenee, tukkasi kuihtuu, poskesi painuu kurttuun kuin paleltunut marja. Niskasi k?yrist?v?t, vartesi v??rist?v?t, liialla raatamisella sorjat jalkasi vinoon v??nt?v?t ... sinun sorjat jalkasi...

-El? puhu semmoisia.

Mutta Shemeikka jatkoi:

-Ja ket? varten? Tuota-ryppyotsaista, unisilm?ist?, j?r?huulista liuhupartaa, pitk?selk?ist?, l?nkis??rt?...

-El? puhu minulle en?? mit??n!-Marja melkein parkaisi, kuin h?t?? huutaen.

-Joka y?kaudet siell? r?hkii ja p?hkii-rykii ja r?helt??-

-Voi, voi-el?!

-Ett? ilkesikin tarjota itsens? semmoiselle kuin sin?! Ett? saatatkin semmoisen vuoteessa virua?

-En min? h?nen vuoteessaan viru! huusi Marja yht?kki? kuin vimmassa, silm? ep?toivoisen vihaa v?l?ht?en, ja hyp?hti yl?s, h?pesi sit? samassa ja istahti alemmalle portaalle.

-Etk?? Etk? todellakaan?

-Ja mit? se kehenk??n kuuluu, miss? min? virun, vaikka viruisin sikopahnassa?

H?n olisi purskahtanut itkuun, jos ei olisi noussut ja mennyt. Mit? se minusta kaikkia kysyy? Ja mit? h?n minulle semmoisia haastaa? Ja mit? h?n kaikkea halventaa? Mink? Juha sille mahtaa, ett? on semmoinen kuin on? Ja mit? se kehenk??n kuuluu, kenelle min? menin?-Miksei Juha tule jo kalasta?-Ja mit? min? h?nen puheitaan kuuntelen? Ja h?nen koreitaan kannan?

H?n aikoi riist?? ne, heitt?? ne menem??n, kun n?ki Juhan tulevan j?rvell?. H?n py?r?hti sinne, riensi rantaan, kiinnitti juoksuaan.

Mutta tottahan se oli puhunut-totta oli puhunut. Semmoinen oli Juha poloinen, juuri semmoinen: pitk?selk?, tihrusilm?, l?nkis??ri, m?r?ss? sarkatakissaan kuin takkuinen koira. Mutta kuta surkeamman n?k?inen oli, sit? enemm?n Marja tahtoi h?nt? hyvitt??, sit? enemm?n n?ytt?? iloitsevansa h?nen saaliistaan. Verkot olivat k?yten??n kutulahnoja, leveit?, lihavia, k?sn?p?it? k?mil?it?. H?n tempasi verkon, vei sen virepuulle.

-El?h?n, Marja, el?h?n, varoitteli Juha. El?h?n ryvettele silkkej?si-saadaan n?m? Kaisankin kanssa.

Mutta Marja riisui silkkihuivinsa ja pani sen luotaan, k??r?isi ymp?rilleen Juhan takin, jonka t?m? juuri oli riisunut ylt??n, tahtoi tekeyty? samanlaiseksi takkuiseksi ja harmaaksi kuin Juha, tahtoi n?ytt?? Shemeikalle, joka asteli vihellellen pihalla ... elk??n luulko!

-Siin?p? vasta saalis, melkein niinkuin ne meid?n muinaiset saaliit,

Juha! innosteli h?n verkkoa nostaessaan. Tulehan auttamaan, ettei repe?.

-Ei se repe?, ei se repe?! ... kas niin, hekotteli Juha, kannattaen verkkoa keskelt? sill'aikaa, kun Marja sit? virepuille levitti.

-Miss? sinulla oli verkot?

-Siell?h?n ne oli Hein?lahden luhdalla.

-Siell?h?n me silloinkin, muistatko?

-Muistanpa toki, muistanpa hyvinkin.

-Montako korvollista min? silloin, ensimm?isen? kes?n?, suolasinkaan?

-Taisitpa suolata, taisitpa suolata ... ensimm?iset suoluusi... mo-montako lienetk??n...

Se muisti ne ajat, se tahtoi niit? muistella ... se sanoi sen ihan kuin sanoakseen!

Shemeikka seisoi aitaa vasten nojaten, katseli Marjan eleit? ja hym?hti itsekseen ja vihelteli hiljaa... Et minua pet?.

-Tuli n?kyy Huutoniemest?! huusi Kaisa pihasta rient?en.

-Siell? on joku j?rven takana, joka pyyt?? venett? ... mahtaisiko olla ?iti?

-Anoppi?-Sen se on tuli. Se sen aina sytytt?? suuren kuin juhannuskokon.

Siihen meni Juhan ilo. Marjan kasvot olivat j?ykistyneet ja suu v??nn?ht?nyt katkeraan kaareen.

-Odottakoon, ei t?st? nyt joudeta, oli Juha sanovinaan v?linpit?m?tt?m?sti.

-Parasta kun haet heti, haettavahan se on kuitenkin ... muuten ehk? minua syytt??.

-Olkoon siell?.

Mutta hetken p??st? h?n kuitenkin l?hti, sytytetty??n ensin tulen rannalle merkiksi siit?, ett? kutsu oli huomattu.

Marja liikkui kiivaasti verkkoineen niinkuin olisi ollut vihassa niille, raastoi kalat irti rihmojakin katkoen...

-Ei ole anoppi mielivieras mini?lle? sanoi Shemeikka yh? aitaan nojaten.

-Jos tekisin niinkuin teht?v? olisi, tuohon heitt?isin heid?n talonsa. Tuskin rannasta nousee, niin jo alkaa eik? lakkaa ennenkuin on haukkunut ??nens? painuksiin ja viel? sittenkin k?h?j??.

-Mist? se haukkuu?

-Vein muka suuresta suvusta heid?n parhaansa ... oli liian hyv? minulle.

-Liian hyv? sinulle? Kuka?

-Juha.

Shemeikka puhkesi sielt? aitansa takaa lyhyeen pilkalliseen nauruun, ja

Marja antoi h?nen nauraa.

Marja on p??stellyt kalat ja viritt?nyt verkot kuivamaan, on l?hett?nyt piian koskirantaan, toiselle puolelle talon, noutamaan liossa olevia kala-astioita, ja itse istuu h?n nuottakodan kupeella kivell? ja siivoo kaloja. Suomustaa, puhkoo, huhtaisee ja heitt?? vasuun. Kalan siivottuaan tarttuu toiseen, raastaa kuin vihassa... Mit? min? t?ss? en??? Hoitakoot itse talonsa, ?iti ja poika! Jos olisi Juha mies, pois k??nnytt?isi kiusanhengen. Kun tiet??, ettei anna minulle y?n lepoa, ei p?iv?n rauhaa. Mutta eip?h?n, vaikka olen sit? h?nelt? pyyt?nyt. Joka kes? antaa t?nne tulla. Pelk?? sy?j?t?rt?, ei uskalla sanoa vastaista sanaa. ?K?rsi h?nt?, k?rsi h?nt? viel? v?h?n.? Vaan onko minun pakko sit? k?rsi?, ett? aina ?iti?nikin solvaa? ... teen kerran semmoisen pystyn, ett?...

Shemeikka liikkui tuvan edess?. N?kyi laittavan laukkuaan... L?htee jo h?nkin... Tulleeko hyv?stillek??n, tyhj?n puhuja, pilan tekij?. Mahtoi antaa olla niiden puheiden puhumatta.

Marja siivoo kaloja p??t??n nostamatta, huivi silmill?, mutta kuulee l?hestytt?v?n, askel askeleelta. Nyt se on ihan takana, nyt kiert?? eteen ja istuu kivelle vastap??t?. Marja n?kee h?nen jalkansa polvia my?ten ja polvien v?liss? k?det, sirot ja sulavat; ja n?kee omat sierettyneet sormensa ja suomujen p?rskin?n.

-Joko sitten l?hdemme? kysyy Shemeikka.

-Minnek??

-Karjalaan, niinkuin oli puhe.

-Mink? t?hden sin? sit? taas minulle puhut?

-Sent?hden, ett? sin? olet minun.

-Mink? t?hden min? olisin sinun enemm?n kuin muidenkaan?

-Sent?hden, ett? min? tahdon.

H?n on kumartunut melkein kiinni Marjaan.

-Sent?hden, ett? sin? tahdot? sanoo Marja yh? huivinsa sis?st?.

-Ja sent?hden, ett? sin? itsekin tahdot. El? p?rskyt?.-H?n tarttuu

Marjaa k?teen, puristaa sit? niin, ett? veitsi putoaa siivuulaudalle.

-El?, Shemeikka-p??st?-

-Tuletko?

Marja koettaa irtautua, mutta ei p??se. Vasta kun h?n herke?? riuhtomasta, hellitt?? Shemeikka. Marja on noussut, mutta vaipuu taas takaisin niinkuin h?nen p??t?ns? huimaisi.

-Min?h?n olen toisen, h?n melkein kuiskaa, silmiss? avuton, s?ik?htynyt, kuin armoa anova ilme.

-Kenen toisen?

-Juhanpa.

-Et ole h?nen enemm?n kuin lintu, jonka on pyyt?nyt ja h?kkiins? pist?nyt. Kun joku avaa oven, on lupa lent??ksesi, minne mielesi tekee. Et ole h?nen enemp?? kuin poro, joka on tunturilta v??r?n is?nn?n aitaan eksynyt.

-Kuka se on sitten minun oikea is?nt?ni?

-Min?!

-Mink? t?hden sin? olet oikeampi kuin Juhakaan?

-Sent?hden, ett? mielesi palaa minussa eik? h?ness?. Sent?hden, ett? olet sielt? mist? min?. Ja sent?hden, etten min? kysy lupaa, vaan otan kysym?tt?, ja ett? jos et tule hyv?ll?, niin min? vien sinut v?kisin.

Shemeikka on h?nen takanaan, puhuu h?nen korvaansa, Marja jo selin h?nen syliss??n, silm?t ummessa.

-Sent?hden, ett? olet minua toivonut ja odottanut, ett? olet minua p?ivill? t?hystellyt ja ?ill? ik?v?inyt, puhteet pitk?t pime??n iltaan kuunnellut!

-Mist? sin? sen tied?t?

Marja kavahtaa p?in ja puristautuu kahden k?den h?nen toiseen k?teens?.

-Kun sen vieress? tuskissasi viruit, mieless?si voivottelit: voi, jos tulisi joku, joka minut t?st? tempaisi...

-Mist? sin? sen tied?t?

-Tule! Rienn? koskelle!

-En saa!

-Tule-mene-kierr?! ei kukaan saa tiet??.

-En uskalla.

-N?in sinut silloin-koko ruumiisi-rintasi-jalkasi-

Marja kyyristyy, suojaa itse??n, niinkuin olisi alasti, Shemeikka erottaa h?nen k?tens? hajalleen, Marja saa viimeiset voimansa kootuksi, ettei kaatuisi selin nuottakodan korkean kynnyksen yli, ja sys?? Shemeikan menem??n niin, ett? h?n jalka kalavasuun takertuen horjahtaa ja kaatuu vasun kanssa veteen.

Kun h?n siit? selvisi nousemaan, oli Marja kadonnut. L?himm?n saaren takaa pisti esiin venhe, jonka kokassa istui airoilla Juha ja per?ss? joku nainen.

Marja oli paennut pihaan ja k?tkeytynyt aittaansa. H?n n?ki Shemeikan tulevan, tempaavan laukkunsa tuvan rappusilta, heitt?v?n sen olalleen ja pitkin, kiukkuisin askelin poistuvan koskelle p?in. Oli satuttanut itsens?, koska oli verinaarmu poskessa.

Mutta tuskin oli Shemeikka kadonnut, kun Marjan sis?ss? parkaisi: Mink? t?hden sin? sen sille teit? Mink? t?hden sin? h?net suututit? Mink? t?hden sin? ty?nsit h?net pois, joka tahtoi sinut pelastaa? Tuli, tuli kerran se, jota olet kaiket ik?si odottanut, tuli maailman komein poika-antoi silkit ja soljet-tahtoi v?kisin vied? sinut, ottaa n?iss? ryysyiss?si sinut, kuluneen kapineen, toisen t?hteen! Sin? h?net sys??t luotasi, ett? otsansa veriin satuttaa... Vihoissaan l?hti, lienee jo venheeseens? hyp?nnyt, taakseen katsomatta koskea alas viilett?? eik? en?? milloinkaan tule...

H?n riisti ylt??n kalaryysyns?, j?tti ne siihen, miss? seisoi, tempasi orrelta oman pyh?nuttunsa ja sy?ksyi ulos.

-Anoppi!

Pihamaalla seisoi h?nt? vastassa iso, laiha, luiseva, vanha nainen.

Ei sanonut sanaakaan, ei hyv?? p?iv??. Silm?t seisoivat kuin valmiina iskem??n, ja kasvojen rypyt vuoroin kiristyiv?t, vuoroin laukeilivat pinnistyksest??n. Seisoivat siin? anoppi ja mini? v?h?n aikaa vastakkain, niin ?s?hti anoppi:

-Mink? t?hden on kalat kaadettu vasusta ymp?ri ja toiset j?tetty siivoamatta?

Marja ei vastannut.

-Heitetty sinne sikain suolattavaksi-ja jo n?kyv?t suolanneenkin-ja itse tultu aittaan maata?

Marja ei viel?k??n vastannut, py?r?hti ja meni tupaan, anoppi per?st?...

-Ei sanaa vastata-ei hyv?? p?iv?? sanota.

Yh?k??n ei Marja mit??n sanonut.-Kun istuu, sitten l?hden!

-Tiettiin tulevan, vaan ei ole kuivaa kannikkata p?yt??n varustettu, saati kalaa paistettu.

-Ei nyt anoppi heti tultuaan riitaa rakenna.

-Se on sanottava, mik? on sanottava-kuta pikemmin sit? parempi-ja mik? on ennenkin sanottu ja sanotaan, niin kauan kuin kieli suussa liikkuu ja ??ni kurkussa kulkee!

Nyt ei Marjakaan en?? voi hillit? itse??n.

-Silloin on parasta, ett? anoppi j?? ja min? l?hden.

-L?hde, veikkonen, ja mit?s tulitkaan!

-Jo t?ss? karjalan mies minua houkuttelikin mukaansa-tahtoi jo v?kisinkin vied?.

-Valehtelet! Ei ne sinua Karjalaan huoli, koska sielt? em?sikin hylk?siv?t.

-Elk?? ?iti?ni h?v?isk?!

-H?p?isen! H?p?isen sek? ?idin ett? tyt?n-h?p?isen aina ja iankaikkisesti-haudassanikin sinua h?p?isen, joka veit minulta parhaan poikani-mahdoit menn?, mahdoit antaa itsesi vied?-voi, kuinka min? olisin ollut iloinen, jos olisit mennyt-kuka se oli, joka muka olisi semmoisen vienyt ja jolle t?m? muka ei l?htenyt?

-Uhtuan Shemeikka! huusi Marja anoppinsa nen?n alla ilkahtaen, keikahti, py?r?hti ja meni.

Portailla tuli Juha vastaan. T?rm?siv?t yhteen, olivat kaataa toisensa kumoon.

-Minne sin? sill? tavalla juokset?

-?iti?si pakoon! huusi Marja menness??n.

-Marja! huusi Juha h?nen j?lkeens?, mutta Marja katosi jo tuvan nurkan taa, silmiss? kylm?, pist?v?, viilt?v? katse, joka tunki Juhaan, niinkuin olisi veitsi rinnasta isketty aina selk?ytimeen asti.

Raskain askelin astui Juha tupaan ja istahti penkille soudusta uupuneena, hikikarpaloita otsaltaan pyyhkien.

-Etp?h?n totellut, ?iti, vaikka lupasit, sanoi h?n alakuloisesti. Tuskin pihaan p??sit, niin jo riidan rakensit. Jo sen rantaan kuulin, eih?n t?st? el?m?st? taas mit??n tule enemm?n kuin ennenk??n.

?iti tuhkaisi vain pilkallisen hym?hdyksen. Mutta silloin Juha vimmastui ja kimmahti yl?s ja l?i lakkinsa p?yt??n ja huusi niin, kuin olisi samalla itkenyt:

-Mutta sen min? sanon ja sen saat uskoa,-ett? jos t?st? ei sopua synny-ja jos viel? kerran Marjan mets??n ajat,-niin venheeseen sinut istutan ja soudun takaisin,-ja vaikka-vaikka koko Huutoniemen polttaisit, en tule sinua sielt? toista kertaa hakemaan.

?iti tiesi, ett? se oli vain uhkaus, monta kertaa ennen sanottu ja kuultu.

-Jos sin? jonkun tahdot venheeseen istuttaa, niin istuta h?net, ja anna menn? Rajakoskesta alas. Silloin teet sen, mik? olisi pit?nyt tehd?ksesi jo aikoja sitten. L?het? narttu omain koirainsa luo, niin ei sielt? niit? en?? t?nne ker??. Kyll? tiedet??n! Vai ryss?in kievari t?st? nyt tulee! Sit? olen odottanutkin. Onpa ihme, ettei jo ennen. Vaan satuinpa parhaaseen aikaan, ja paraspa sinulle sattuikin, kun Shemeikan poika!

-Shemeikan?

-Shemeikka Shemeikan poika! huusi eukko. Is?si tappajan! Pikku velivainajasi k?rvent?j?n! Sen poikaa t??ll? sinulla suojelutti, jonka is? sinun is?si sein??n seiv?sti ja sen tehty??n lapsen k?tkyest? palavaan uuniin nakkasi. Sen teki ja sen sukuja t??ll? suojelee akkasi, joka lienee itsekin samaa ja onkin!

-Mist? te sen tied?tte, ett? se oli Shemeikan poika?

-Itse sen minulle juuri menness??n ilkkuen huusi.

-Kuka siell? itkee ja voivottaa? kysyi Juha yht?kki? kuulostaen.

Kuului juoksun jytin?? ja yh? l?henev?? itkua ja voivotusta.

-Marjako siell? itkee?

Juha riensi ulos. Ei ollut itkij? Marja, vaan Kaisa, joka voihkien vaipui rappujen eteen, syd?nalaansa painaen, saamatta sanaa suustaan.

-Mik? sinun tuli?

-Juoskaa koskelle apuun!

-Menik? Marja koskeen? kiljahti Juha.

-Kun se Karjalan mies-kunse-vei-em?nn?n.

-Mitenk? vei? Miss??

-Nyt, nyt-ihan ik??n-min? n?in-

-Mit? n?it?

-Tempasi venheeseens?.

Enemp?? ei tytt? saanut sit? selitetyksi, k?tt??n huiskuttaessaan ja taas itkuun purskahtaessaan.

Juha riensi koskelle, Karjalan miesten valkamaan, johon toisten l?hdetty? eilen oli j??nyt Shemeikan venhe. Se oli poissa. H?n riensi alemmaksi niemeen, josta voi n?hd? kosken alijuoksun. Ei n?kynyt muuta kuin valkeat kuohut mustaa pilve? vastaan, ja lohi loikkasi ilmaan niskasuvannossa. Turhaa se on! Mutta karkasi h?n kuitenkin viel? eteenp?in, niin pian kuin p??si kivikolla rannalla, kaatui, nousi ja p??si suvannon ymp?ri lahden pohjaan. Siin? oli suvannon poukamassa heinikkoa, tallattua, ja vesakkoa, josta oli k?sin lehti? riivitty. Tuossa oli huivi, Marjan huivi, tuossa oli lipokas, h?nen lipokkaansa.

Juha ei k?sit? muuta, kuin ett? h?nen t?ytyy saada apua l?hte?kseen j?lkeen ... j?lkeen niin pitk?lle, kunnes tavoittaa, vaikka maailman ??reen, vaikka olkoon maan alle ment?v?, minne koski n?ytti putoavan kuin manalan mustaan kitaan.

?iti, Kaisa ja pari tervanpolttajaa seisoi pihalla, kun Juha tuli.

-Tied?tte tapauksen, sanoi h?n miehille, huohottaen, tuskin ??nt? saaden, juoksusta heng?styneen?.-Ry?sti, katala. Tuossa on h?nen huivinsa.

-Mik? sen on sis?ss??

-Lipokas-ne rannalta l?ysin.-Olisi ollut upotettava.

-Itseh?n sen estit. Mahdoit antaa meille vallan.

-Olisi pit?nyt.

Juha istui ??neti hetken.

-Autatteko minua kuitenkin, miehet, vaikken min? teit?? L?hdemme j?lkeen, ehk? viel? saavutamme.

-Emme en?? saavuta, kun kerran koskille p??si. Rajakoski on peninkulmaa pitk? ja ennenkuin p??st?isiin l?htem??nk??n, on se jo alla, ja siell? k??ntyv?t vedet kolmeen suuntaan, eik? kukaan tied?, mit? tiet? se on mennyt.

-Seuraamme h?nt?, kunnes tapaamme, vaikka omaan maahansa.

-Se retki on teht?v? isommilla joukoilla.

Juha ymm?rsi itsekin, ettei h?n n?ill? miehill?, jos olisivat l?hteneetkin, olisi mihink??n kyennyt.

Miehet juttelivat kuin mit? muuta asiaa tahansa.

-Olisinpa luullut olevan hankalata saada niin iso ihminen v?kisin venheeseen.

-Mik?s siin?, sanoi toinen. Kun kerran venheeseen sai, ja miksei olisi saanut vaikka kantamalla, ja potkaisi venheen koskeen, niin aikapa siin? en?? pois hyp?t?. Vei onnekseen ja pit??. Ovat ennenkin pit?neet. Eik? se ole t?ss? teossa yksin. Siell? vartovat muutkin, vaikka olivat edelt? l?htevin??n.

Piika tuli yh? nyyhkien, tuvasta, tarhalle menossa.

-Mitenk? se oikein k?vi? kysyi Juha.

-En min? tied?, voi, en min? osaa...

-Se siit? poukamasta sen otti?

-Siin? oli yht'?kki? venhe ... en tuloaan n?hnyt, mutta siin? olin.

-Miss? sin? olit?

-Siin? olin, astioita huuhtelin, niin n?in em?nn?n tulevan ... ja sitten se heitti sen venheeseen ja hypp?si per??n ... ja Marja kaatui sel?lleen venheen pohjaan ja meni alas esiliina silmill?. En min? muuta tied?...

-Sen n?it?

-Sen n?in.

Juha nousi ja meni aittaansa.

-Oletko varma, ett? se sen v?kisin vei? kysyi em?nt?.

-Voi, mik? piti tapahtua! itki tytt?.

Em?nt? n?ki Juhan aitassaan kiireesti muuttavan pyh?vaatteita ylleen.

-L?hdetk? sin? minnek??

-L?hden.

-Minnek??

-Nostatan koko pit?j?n.

-Taitaa j??d? nostamatta siit? asiasta pit?j?.

Juha riensi jo rantaan, sys?si venheen vesille ja alkoi soutaa etel?? kohti.