Chapter 7 No.7

Ei unta, ei p?iv?n t?it?,

Ei p?ivi?, ei ?it?,

Ei mulla muutakaan:

Kun poissa on armas kulta,

Niin poissa on kaikki multa

Ja tyhj??...

Elsa rutisti paperin, jolle h?n kirjoitteli, ja tuppasi sen taskuunsa. K?yhi? olivat sanat, aivan mit?tt?mi?! Ik?v?ns? oli syd?nt? ahdistava tuska, jota ei voinut lausua eik? ajatella, vain tuntea. Ja h?n luuli, ettei h?n kauan sellaista kest?. Ensim?inen p?iv? oli pitk? kuin vuosi ja t?m? viikko oli kuin iankaikkisuus. Aivan mahdotonta oli jaksaa kuukausia, jotka Jori oli viipyv?. H?n rukoilee hartaasti Jumalaa, ett? Jori tulisi pikemmin takaisin.

T?m? sunnuntai oli ensim?inen Jorin menty?, ja oli aivan kuin pime? arkip?iv?, jolloin mieluinen ty? on kesken loppunut eik? tied? mit? tehd?. Sunnuntait olivat aina olleet niin ??rett?m?n hupaisia. Joko aamupuolet tahi iltap?iv?t olivat he yhdess?. Kun eiv?t olleet purjehtimassa, niin olivat k?velyretkill? kaupungin ymp?rist?ss?, jotka Jori tarkoin tunsi ja tiesi kauniita ja somia paikkoja, joita Elsa ei ollut voinut aavistaakaan oleviksi. Milloin tapautuivat pienelle, kauniille lammelle, milloin lorisevalle purolle, milloin jollekin suurelle yksin?iselle kivelle, joka oli kuin j?ttil?israkennus sakeassa mets?ss?, tahi kauniille aukealle. V?liin kulkivat he peninkulmia metsiss? kierrellen, tavaten milloin mit?kin uutta ja ihmetelt?v??.

Mit? h?n nyt tekisi t?n??n, miten saisi kulumaan ajan? Oli ollut puhetta ?idin kanssa l?hte? kirkkoon, miss? saarnasi ylioppilas Vimpari, jota kuulemaan tulvanaan virtasi kansaa Vaaraltakin. Vaan Elsaa ei haluttanut nyt, h?nest? tuntui, ettei h?n voi l?hte?. Halusi saada itke? ja sit? varten p??st? johonkin yksikseen. Esteeksi ?idilleen selitti h?n p??nkivistyksen, jonka vuoksi mieluummin halusi menn? k?velem??n.

H?n meni maantielle, jota astui kiivaasti, aivan kuin olisi johonkin kiire ollut, ja poikkesi Karjansillan tielle. Itku oli kurkussa, vaan se oli kuin salpauksissa, ett? ei omin ehtoinsa l?htenyt. Ja se tuntui pahalle ja tuskalliselle.

Voi sit? Joria, kun meni! Mit? h?nen tarvitsi ruveta ?k?yt?nn?lliselle alalle?. Olisi ruvennut ylioppilaaksi ja papiksi niinkuin Aappokin. Tahi ei olisi ruvennut miksik??n. Olisi ruvennut kivenhakkaajaksi!...

H?n tuli Montinin kaukavainiolle, koivikkokunnaalle. T??ll? sunnuntai tuntui pyh?lle ja juhlalliselle. T??ll? voi h?n Joria ajatella rauhassa ja muisti h?net selvemmin.

Tuosta oli Jori kulkenut, tuossa istunut, tuohon kaivertanut heid?n nimens? koivuun. T??ll? oli mieluista ja armasta. Kaikki tunsivat t??ll? Jorin ja ik?v?iv?t h?nt?. Koivut huokailivat, linnut alakuloisina ja ??nett?min? hyppiv?t puitten oksilla ja py?r?hteliv?t pensaikoissa. Ainoa oli leivo laulava, vaan senkin s?velet olivat kaipausta. Marjanvarret ymp?rill??n, kivet, joita oli siell? t??ll? koivikossa, tuolla kedot, niiden takana mets?, kaikki olivat alakuloisia yksin?isyytt??n, ik?v??ns?. Elsa itki omasta ja heid?n puolestaan...

Mutta itketty??n riemuitsivat he Jorin tuloa, kertoilivat toisilleen sit? onnea ja ajan armautta! Kumpu oli kauniimpi, kivet kirkkaammat, koivut kuiskailivat toivoa, kedot hymyiliv?t ja mets? niiden takana auerti iloa, aurinko paistoi helakammin ja valkoiset pilvet hohtivat onnen suloa. Elsa itse oli huumauksissa odotellessaan, ett? Jori tuli ja sulki h?net syliins?...

Kotonakin oli kirkkaampaa ja kaikki esineet taas aivan kuin hymyiliv?t. Kirkkaimmin s?teili valkoinen kivi, jonka muutamalla purjehdusmatkalla Jori oli l?yt?nyt ja Elsa sen ottanut ja piti koristusten joukossa piirongin p??ll?. Sen kanssa h?n ajatuksissaan puheli, se ymm?rsi paremmin kuin muut. Se kertoi h?nelle kaipausta her?tt?vi? muistoja ja el?hytti sitten kirkkaalla toivolla.

Oli hauska sitten viikollakin illoin tulla kotia, kiihdytt?? itse??n kaipauksen tunteella ja hurmata mielt??n Jorin tulolla. Eih?n h?n olisi ymm?rt?nytk??n, miten ??rett?m?n onnellinen h?n oli ja miten oli suloista el?m?, jos ei Jori olisi ollut poissa.

Nyt vasta h?n osasi oikein nauttia heid?n k?velyretkist??n metsiss?, jossa he olivat kaukana maailmasta, ja paremmin kuin miss??n muualla tunsi ja tiesi olevansa kahden. Siell? he leikkiv?t kuin lapset, rakennellen patoja johonkin ojaan, vuoleskellen laivoja johonkin lampeen, rakensivat kivist? milloin mit?kin laitoksia johonkin kankaalle tahi jonkun kaukaisen kedon varrella h?n sitoi seppeleit? ja Jori kukkia haki. Ja heid?n purjehdusmatkansa olivat kuin kaunista unta. P?iv?t p??st??n uudelleen voi h?n mielenkiinnolla muistella sellaista retke?: kun pieni paatti keinui kaukana meren sel?ll?, jonka laskeva aurinko kultasi ja jonne kaupunkia n?kyi ainoastaan kirkontorni kapeana patsaana ja meren takaa joku yksityinen saari. Jori puhui v?liin vakavaa ja kaunista, v?liin herttaista leikki? tahi lauloi kauniita lauluja. He eiv?t kaivanneet silloin mit??n...

Tuo menneisyys oli kes?isen kirkasta. Vaan kirkkaampi oli tulevaisuus. Se oli hohtavaa ja h?ik?isev??, kuin pilven valkoinen laita, ja levisi punertavana ruusutasankona, ja ilma oli lintujen viserryst? t?ynn?.

Mutta v?liin pyrki ik?v? kuitenkin omiin valtoihinsa, jotta t?in tuskin sai sen tukahdutetuksi. Ja uudistuessaan oli se aina ankarampi. Se otti h?net valtoihinsa kerrankin kesken hauskoja muistojaan ja ajoi itkulle, jota vaivoin sai pid?tetyksi kotona puhkeamasta.

H?n riensi ulos, koetti kiiruhtaa l?himp??n yksin?iseen paikkaan. Mutta Pikkukankaalla, jonne h?n poikkesi maantielt?, oli lapsia marjanraakoja poimimassa, eik? h?n tuntenut omaa rauhaa pyrkiess??n syvemm?lle mets??n, kun sinne harvan mets?n l?pi n?kyi liike maantielt?. H?n l?hti maantielle p?in, menn?kseen edemm?ksi, Kontinkankaalle, miss? oli rauhaisaa. Mets?? kahloessaan n?ki h?n maantiell? ajavan maalle p?in Montinin tyt?t ja Vimparin Aapon. Aappo istui takana ja Hulda ajoi hevosta, laski menem??n kiivasta juoksua kauniilla hevosella. Hevonen oli jo ohi ja n?kyvist? mennyt, kun Kastor laukkasi j?less?. Elsa ilahtui aivan kuin hyv?n toverin n?kemisest?. Sen j?lkeen kun Jori oli mennyt, ei h?n ollut n?hnyt Kastoriakaan. Ja h?nt? halutti kutsua sit? luokseen, vaan tuntui kuitenkin, ett? se olisi v??rin. Vaan kun Kastor pys?htyi ?kki? ja nuuskien l?hti tiet? juoksemaan takaisin ja katosi n?kyvist?, p??tti Elsa, ett? h?n kutsuu, kun Kastor uudelleen menee ohi. H?n j?i vahtimaan sit? ja kulki hiljalleen maantielle p?in. Elsan v?h??k??n aavistamatta sy?ksyi Kastor h?nen eteens? j?lest?p?in, haukkui ja hyppi ja oli riemussaan h?vitt?? Elsan, joka oli suojatakseen itse??n kyyristyksiss??n maassa.

Vasta p?iv?llisen j?lkeen kotiutui Elsa v?syneen?, vaan reippaalla mielell?. He olivat Kastorin kanssa kierrelleet metsi?, ketoja, v?liin juosseet ja leikkineet kuin vallattomat lapset, v?liin kulkeneet kumpikin omissa tuumissaan, v?liin taas lep?illeet jollakin kauniilla muistorikkaalla paikalla, jonne Elsaa oli usein haluttanut, vaan jonne ei ollut yksin??n uskaltanut l?hte?. Ja nyt oli h?n saanut taas vereksi? aineksia, joilla el?hytt?? mielikuvitustaan ja kirkastaa onnellisuutensa tunnetta odotellessaan Joria.

Onnen paisteessa keskell? kirkasta iloa ja rauhaisaa tyynt? eli h?n, kun syysmyrskyt alkoivat puhaltaa ja p?iv?t olivat muuttuneet harmaiksi ja illat mustiksi ja synkiksi. H?n odotteli talven tuloa, joka tuntui olevan nyt l?hell? ja sen kanssa tuo j?nnitt?v? hetki, jolloin sai n?hd? Jorin, n?hd? h?nen kauniit silm?ns?, kuulla h?nen puhuvan. Vaan sittenk??n ei jaksanut aina maltilla odottaa. Tuntui aika olevan viel? niin kaukana, ja se peittyi v?liin h?m?r??n kaukaisuuteen, pakkasp?ivien j?lkeen ja korkeitten lumikinoksien taakse sinne saakka, kun pitkien pime?in per?st? taas aurinko alkaa pilkoittaa. Jori oli sanonut, ettei h?n tied? tuleeko joululle vai j??k? sinne viel? joulun yli.

Voi kuinka kaukana tuo aika tuntui olevan, kun syksyinen taivas selkesi ja aurinko paistoi l?mp?isesti, oli tyyni ja kes?inen henki leyh?hteli ilmassa. Ik?v?n puuska tuli silloin kuin rajuilma, se painosti mielt? ja pimitti toivon.

H?n tunsi olevansa niin yksin. Kun olisi ollut jokukaan, jolle puhella, jolle sanoa huolensa, itke? ik?v?ns?!

Melkein kuin tiet?m?tt??n meni h?n Marin luo, jossa ei ollut k?ynyt sitten viime talven, eik? tavannutkaan h?nt? kuin joskus kadulla, eik? sen enemp?? silloinkaan, kuin ett? sivumennen sanoivat hyv?n p?iv?n toisilleen. Vaan sit? h?n ei tullut ajatelleeksikaan nyt, eik? Marikaan kummastellut Elsan tuloa v?h??k??n. H?n oli hyvin yst?v?llinen ja puheli aivan kuin olisivat olleet yksiss? joka p?iv?.

Elsasta tuntui kuitenkin Marissa jotakin hyvin outoa. N??lt??n oli h?n muuttunut. Kasvot olivat turpeat ja muutenkin oli h?n lihava ja ruman t?ytel?inen h?ll?ss? kotipuvussaan. H?n puheli kovalla ??nell? ja v?liin taas kuiskutteli, nauroi paljon ja nauraissa v?liin iski silm??. ??nens? k?hisi ja toisinaan oli siin? jotakin hyvin karkeaa, joka oli vastenmielist?. Omituisia sanoja ja sananparsia k?ytti h?n ehtimiseen ja joskus lausui sanan tahi pari ruotsiksikin. K?yt?ksess??n oli h?n huolimaton, niin ett? istuikin miten sattui. H?n kertoi hauskuuksia ja kaikenmoisia mieluisia tapauksiaan, vaan niin katkonaisesti, ettei Elsa niit? ymm?rt?nyt, ei saanut selv?? mik? oikeastaan niiss? oli hauskaa. H?nen kertomuksensa tuntuivat Elsasta kummallisilta jutuilta. Niiss? oli osakkaina henkil?it?, joita Elsa ei tuntenut ollenkaan, ja aivan ylioppilaita ja muita herroja. Marilla oli my?skin muutamia heid?n valokuviaan, joita h?n n?ytteli ja itsekustakin aina jotakin mainitsi, mik? oli ?hyvin kaunis poika, paljon kauniimpi kuin valokuvassa?, mik? rikas, mik? hyvin hauska ja herttainen, mik? vakava ja hyv? poika, mik? mukava velikulta. Muutaman valokuvan h?n sieppasi pois.

?Sit? en n?yt?.?

Elsa luuli, ett? se oli Aapon kuva.

?No saat sin? sen sent??n n?hd?, vaan en min? sano nime?.?

Elsa ei tuntenut sit?, Mari kertoili siit? ylistellen kaikin tavoin ja lopuksi sanoi nimenkin, joka oli sekin vieras Elsalle.

Aapon kuvaa ei ollut eik? Mari puhunut h?nest? sanaakaan eik? muistakaan entisist? asioista.

Elsa sai sen k?sityksen, ett? Marista piti hyvin moni poika. Ehk? kaikki nuo, joitten kuvat h?nell? oli, olivat rakastuneet h?neen ja h?n on hyl?nnyt Aapon.

Mink?h?n t?hden Mari on Aapon hyl?nnyt? ajatteli Elsa kotia menness??n.

Miksik?h?n h?n ei rakastanut Aappoa, vaikka kaikki ihmiset kiittiv?t

Aappoa ja sanoivat, ett? h?nest? tulee hyv? pappi, h?n oli niin

kauniisti saarnannut.

Elsa p??tti, ett? h?n ei kenest?k??n pit?isi muusta kuin Jorista, ei vaikka tulisi kuin kaunis ja kuin rikas ja kuin ylh?inen ja vaikka Jori olisi mik? hyv?ns?. Vaikka Jori olisi rumakin, niin h?n pit?isi, rakastaisi sittenkin viel? Joria, sill? Jori oli niin hyv?, ett? ei kukaan koko maailmassa.

Nyt vasta Elsa tunsi, kuinka paljon h?n rakastaa Joria, ett? h?n rakastaa ??rett?m?sti. Mit??n koko maailmassa ei ollut, jota h?n ei voisi hyl?t? Jorin t?hden. H?n olisi nyt vain halunnut jotenkin osoittaa t?t? rakkauttaan.

H?n rupesi kuvailemaan mieless??n miten h?n uhrautuisi. H?n n?ki Jorin sairaana, kuolemaisillaan ja h?n istui Jorin vuoteen ??ress?, hoiti ja valvoi ja rukoili ja paransi h?net rakkaudellaan. Jori joutui kaikenlaisiin vaaroihin ja h?n ilmestyi pelastajana pannen henkens? alttiiksi.

Elsa oli onnellinen niiss? mielikuvissaan, joita h?n vieritteli toisen toisensa j?lkeen esiin. H?n ei ollut en?? yksist??n rakastettu, vaan rakasti. Ja kaipauksensa oli sit? suurempi.

Jori raukka, joka oli siell? yksin, ei ket??n, joka h?nt? rakastaa. Kukatiesi on sairaana eik? ole ket??n, joka hoitaa. Ja kun syksyinen ilta pimeni, tuuli ja sade pieksi ikkunoita, tuntui Elsasta, ett? Jori siell? kaukana kodistaan on myrskyss? turvatonna. Ja h?n olisi tahtonut h?net suojata... syleill?... suudella...

Ei kukaan koko maailmassa voisi olla Jorille niin hell? kuin h?n, eik?

Jori miss??n saisi tuntea niin suurta rakkautta kuin h?nen luonaan.

Hell?? huolta pit?ess??n Jorista, verhotessaan h?nt? rakkautensa koko l?mm?ll?, tunsi h?n aina samalla syv?? s??li? Aappoa kohtaan.

Aappo raukka, josta Mari ei en?? v?litt?nyt!

Kai h?n on kauhean onneton hyl?ttyn?. Jos Aappo tulisi ja puhelisi h?nelle, niin h?n lohduttaisi ja taivuttaisi Marin rakastamaan Aappoa. Ehk? Mari onkin vain jostakin v??rink?sityksest? Aapolle suutuksissaan ja rakastaa viel? Aappoa.

Elsa kuvitteli t?ydellisen kertomuksen, jossa n?m? rakastavat ovat v??rink?sityksest? luopuneet toisistaan, vaan rakastavat toisiaan kuitenkin ja ovat onnettomia. Elsa s??li molempia ja itki.

Muutamana iltana Elsan ty?st? tullessa tuli Aappo Elsan kanssa k?velem??n. Elsa oli hilpe?ll?, raikkaalla mielell?. Ilma tuntui niin talviselle ja virkist?v?lle. Koski pauhasi kuin talvipakkasella ja kylm? tuulen henki otti kasvoihin. Maa oli kohmetuksissaan, taivas selke? ja kuu paistoi t?ysin?isen?.

Aappo esitti ett? l?htisiv?t v?h?n k?velem??n johonkin, vaikka maantielle. Elsalle se oli mieleen, sill? h?n oli usein toivonut tapaavansa Aappoa jossakin sopivassa tilaisuudessa senkin vuoksi, ett? kysyisi Jorista, josta Aappo varmaankin tiesi jotakin. Ja h?n oli kuin odottamalla odottanut, ett? Aappo joskus tulisi tahtomaan h?nt? k?velem??n, jolloin saisi puhella kaikesta.

Aappo puheli yht? ja toista tavallista, viipym?tt? miss??n asiassa, laski leikki? ja oli hyvin tuttavallinen puheessaan ja k?yt?ksess??n. Suru ei h?nt? painanut, sen huomasi Elsa heti, p?invastoin oli h?n iloinen ja huoleton, ylimielinenkin. Aivan toisenlainen oli h?n kuin Elsa oli luullut.

H?nest? tuntui Aappo vastenmieliselle ja sen vuoksi ei tullut mieleenk??n kysy? Jorista, vaan h?n kuitenkin toivoi, ett? Aappo h?nest? ehk? mainitsee jotakin. Mutta Aappo puheli aina vain kaikkea turhanp?iv?ist?, johon Elsalla ei ollut mit??n sanottavaa ja jota h?n ei viitsinyt lopulta tarkoin kuunnellakaan, vaan antoi toisesta korvasta tulla toisesta menn?. H?n mietiskeli itsekseen ja kyll??ntyi sitten pian Aappoon.

?En min? viitsi en?? edemm?ksi l?hte??, sanoi h?n viimein.

?No miksi et! onhan nyt niin kaunis ilma?, ja Aappo rupesi puhelemaan kuutamosta, kuinka se on aina kaunista, romantillista.

Elsasta tuntui tyhj?lle puhe ja aivan kuin olisi se rumentanut kuutamon. Aappo koristeli kauniilla sanoilla puhettaan ja lausui oudon mahtavasti, mik? Elsaa vaivasi. H?nest? tuntui Aapon puhe tyhm?lle ja t?lp?lle.

Puhellessaan tarttui Aappo kuin tiet?m?tt??n Elsaa k?sipuoleen ja kun Elsa ty?nsi h?nen k?tens? pois, niin oli h?n sitten vasta huomaavinaan tekonsa ja kohteliaasti kumartaen tarjosi Elsalle k?sivartensa.

?Ei kiitoksia.?

?No miksi ei??

?Ei passaa!?

?Miksi ei passaa? El? ujostele tyhj??!? sanoi Aappo, otti Elsan k?den, veti sen kainaloonsa ja piteli v?kisten, kun Elsa koetti tempoa irti.

?Jos et ole siivosti, niin min? suutelen sinua!? sanoi Aappo ja otti Elsaa kaulasta. Vaan ennenkuin h?n tiesik??n, oli Elsa kiskoutunut irti ja juoksussa pakoon.

?Sin?p? joutava olet!? sanoi Aappo, kun h?n tavoitti Elsan.

Elsa siirtyi toiselle puolen tiet? ja sanoi:

?Jos tulette, niin min? ly?n kivell? ja huudan, niin ett? kuuluu kaupunkiin. Sielt? pian tulee ihmisi? ja on sitten kaunis kunnia teille!?

?Mutta mit? sin? Elsa tyhj??!? koetti Aappo sopertaa uskaltamatta en?? samalle puolen tiet? kuin Elsa. ?Eih?n se nyt mit??n ollut. Mit?s se olisi, jos olisit k?vellyt minun kynk?ss?ni ja jos tahdoin suudellakin. Eih?n se mit??n pahaa ole...?

Elsa ei puhunut mit??n.

?Vai niink? sin? muka siit? Jorista pid?t, ettet muitten anna suudellakaan tahi et edes kule k?sitysten muitten kanssa??

Ei sanaakaan toiselta puolen.

?Ei sinun tarvitse h?nest? niin kovin v?litt??, sill? ei Jorikaan v?lit? sinusta.?

Elsa astui kiivaammin.

?Jorilla on paljon flammoja, niin ett? saat sin?kin muista pit?? ja j?tt?? Jorin. Ei Jori ole paras mies auringon alla, on niit? muitakin yht? hyvi? kuin h?n!?

J?lest?p?in kuului k?rryn jyrin?? ja Elsasta tuntui heti turvallisemmalta. He olivat jo maantien h?kin luona, kun hevonen ajoi ohi. K?rryiss? istui joitakin naisia ja mies. Muuan nainen k??ntyi taakseen katsomaan ja Elsa kuuli nime??n mainittavan. Se oli varmemmaksi turvaksi h?nelle, vaan Aapon puolesta h?n pelk?si, ett? jos ovat n?hneet, kun Aappo oli tyhm?. H?kin luona tuli taas joku ihminen vastaan ja l?heisell? kadulla, jolle he olivat p??sem?ss?, kulki ihmisi?, joitakin tuttujakin. Kun he tulivat muutamaan kadun kulmaan, miss? seisoi poliisi, pyysi Elsa t?t? saattajakseen kotia, ja kun t?m? kernaasti suostui, ojensi Elsa k?tens? Aapolle ja kuiskasi:

?Menk?? nyt ja h?vetk??, kun olette puhunut pahaa toveristanne!?

Kun Elsa tuli kotia, oli h?nell? kauhean vaikea. Itku oli ihan v?kistenkin tulla. Sai sen juuri pid?tetyksi ruvetessaan puhelemaan ?idin kanssa koettaen olla iloinen. Mutta kesken puheen yritti joskus sy?ks?ht?m??n, niin ett? h?n jo ajatteli antaa sille vallan, vaan vastusti kuitenkin, miettien, ett? h?nell? ei olisi mit??n syyksi sanoa.

Jos h?n olisi voinutkin sanoa ?idille kaikki. Tahi jos vain olisi saanut itke?, itke? niinkuin halutti. Muuta h?n ei olisi halunnut. Tuntui ett? h?n olisi itkenyt itsens? vesiksi.

Maata pannessaankaan h?n ei voinut itke?, sill? ?iti olisi sen huomannut. H?n hillitsi ja asetti itse??n koko voimallaan ja voittikin siin?. H?n tunsi ett? itku ei voi en?? purkautua, mutta se oli kiihke?n? tunteena rinnassa, joka ahdisti aivan kuin olisi tahtonut tukehduttaa. P??t? huumasi ja ajatukset olivat sekaisin.

Y?ll? ?iti h?net her?tti, kun h?n valitteli. H?n oli aivan hiess? ja kylm? karsi ruumista. Mieless? oli viel? selv?n? uni, joka kuvautui aivan tapahtuneena tapauksena.

Se oli kylm?? ja kolkkoa! Oli kuin paljasta kalliota. Kuu paistoi koleasti ja aivan kuin kylm?? huokuen. H?n makasi pieness? ladon kehikossa, jonka sein?t kohosivat kohonemistaan ja samalla supistuivat l?helle toisiaan. Lato muuttui syv?ksi kaivoksi, jonne kuu kamalan v?ritt?m?n? kuumotti, ja ylh??lle kaivon laidalle ilmestyi Aappo, joka nauroi ja piteli Ojanniemen Marin nukkea k?dess??n uhaten pudottaa sen kaivoon. Se nukke muuttui suureksi kiveksi. H?n huusi Latun Liisaa apuun. Vaan huutonsa ei kuulunut mihink??n kaivosta eik? h?n saanut lopulta ??nt? suustaan, ei voinut hengitt??k??n. Aappo piteli yh? sit? kive? uhaten pudottaa sen.

?N?itk? sin? unta, Elsa??

?N?in pahaa unta.?

?Eth?n sin? vain ole sairas??

?En.?

Tuntui nyt helpolle, kun mieli oli p??ssyt irralleen unen kahleista.

H?n nukkui rauhallisesti ja hyv?sti loppuy?n ja oli aamulla virke?. Uni oli unohtunut mielest?, vaan eilisiltainen tapaus tuntui enemmin unelta kuin todelliselta. H?n p??tti, ett? Aappo on varsin tahtonut h?nt? peloitella ja piloillaan niin teki ja puhui. Olihan h?n muutenkin niin leikillinen ja ylimielinen. Elsa katui, ett? oli niin sanonut Aapolle erotessaan h?nest?, ja h?pesi, kun oli pel?nnyt h?nt?. Ei h?n nyt kehtaisi Aappoa silmiink??n katsoa.

Mutta illalla ty?st? kotia tullessaan oli h?n kuitenkin arka. H?n kulki kiireesti, ja jos jonkun miehenpuolen n?ki j?less? tulevan, l?hti h?n juoksemaan. Siit? pelostaan h?n ei p??ssyt muinakaan iltoina. Kotiin p??sty? ja ty?ss??n ajatteli h?n, ett? kun Jori tulisi, niin olisi turvallinen olla, sitten h?n ei en?? pelk?isi!

H?n ei uskaltanut yksin??n l?hte? lainakirjastoonkaan illoilla, vaan k?vi aina hakemassa toverikseen er??n tyt?n naapurista, jonka Elsa oli huomannut mielell??n olevan h?nen seurassaan ja jonka vanhemmat Elsasta pitiv?t ja olivat hyvin yst?v?llisi?. Mutta kerran ei tyt?n ?iti laskenutkaan tyt?rt??n. Ynse?ll? ??nell? sanoi h?n:

?Ei tarvitse Liinan l?hte?!?

Elsa joutui h?milleen, vaan viel? enemm?n, kun em?nt? sanoi pisteli??sti mahtaillen:

?Onhan niit? Elsalla herroja, jotka mielell??n saattelevat. Tottapa ne kirjastoonkin l?htev?t, kun vaivautuvat maantielle asti!?

Elsa katsoi em?nt?? suurin silmin pitk?n aikaa. H?n ei tiennyt mit??n, ei ajatellut, ei kuullut, ei n?hnyt mit??n. Ja sitten tapasi h?n itsens? Marin luona itkem?ss? polvillaan Marin edess? ja p?? h?nen syliss??n.

?Rakas, kaunis, hyv? Elsa, el? itke! El? armas kultani noin itke. Toinnu toki, pieni sirkkuni!? koetti Mari puhella, vaan rupesi lopuksi itkem??n itsekin.

Mari ei kysynytk??n Elsalta mit? h?n itki, vaan j?i itse viel? itkem??n Elsan l?htiess?, mik? Elsaa ihmetytti, mutta oli kuitenkin lohdutukseksi.

?Sin? olet sairas?, sanoi ?iti Elsalle huolestuneena.

?En ole.?

?Vaan sin? n?yt?t niin kovin heikolta, kyll? sin? olet kipe?.?

?En min? ole, ?iti kulta, kipe? mitenk??n.?

?Sin? olet sitten rasittanut ty?ll? liiaksi itse?si. Heit? ainakin v?hemm?ksi kotity?t ja kule sen sijaan k?velem?ss?, ja jos ei aina k?vell? haluta, niin mene johonkin kyl??n, on sekin virkistykseksi.?

K?velem?ss?! Ja kyl?ss?! Voi ?iti rukka, jos tiet?isit, mit? kyliss? minusta ajatellaan: ett? min? olen herrain kanssa! Parempi on ett? et tied?!

Vaan tuntui kovaonniselle, ettei voinut kenellek??n puhella tuskaansa.

Voi jos olisikin voinut ?idille kertoa, kertoa kaikki alusta alkaen.

Vaan miten voisi kertoa kaikki! Ei, ei ollut ket??n, jolle h?n olisi

voinut kertoa, ei ket??n...

Ajatelkoot ihmiset mit? tahansa. Vaan h?n ei ole huono ihminen. Luulkoot, ett? Jori on herra, vaan h?n ei ole herra. H?n sanoo Jorille, kuinka ilkeit? ihmiset ovat!

Me rakastamme Jorin kanssa vain toisiamme, emmek? muita... Aappokin valehteli, ettei Jori pid? minusta. Jori rakastaa, rakastaa, rakastaa!

Se oli h?nen ainoa lohdutuksensa ja turvansa. Ja sit? h?n vakuutti itselleen my?t??n.

Rakastaa! kuiskasi Elsa kuulumattomasti, siksi ett? huulet v?h?n liikahtivat, kun h?n istui ty?ss??n ty?paikassaan pime?n? joulukuun p?iv?n? ja sai kirjelipun.

Se oli Jorilta, sen h?n arvasi, h?n ei tiennyt p??tt?? sit? mist??n, vaan h?n oli siit? varma. H?n luki tyynesti p??llekirjoituksen, avasi kirjeen ja katsoi aivan kuin olisi lukenut, vaan ei kuitenkaan lukenut. Niinkuin se ei olisi ollut mit??n, pisti h?n sen taskuunsa ja oli tyynen n?k?inen, vaikka h?nen oli vaikea istua ja tuntui kuin olisi py?rrytt?nyt. Kukaan ei n?ytt?nyt v?litt?neen h?nen kirjeen saamisestaan. Heid?n huomiotaan h?n ei ollut tahtonutkaan karttaa. Sill? h?nen oli aina annettu olla rauhassa, niin ettei v?hint?k??n kiusantekoa oltu yritettyk??n h?nelle. Siihen ei ollut kukaan l?yt?nyt aihetta eik? ollut halunnutkaan l?yt??, sill? Elsa oli rauhallinen ja aina ollut hyv?ss? sovussa kaikkein kanssa. H?n ei ollut loukannut ket??n ja sai olla itsekin loukkaamatta. H?n ei olisi suinkaan sent?hden pel?nnyt lukea kirjett? toisten vuoksi, vaan h?n pelk?si itsens? t?hden.

H?n koetti tyynnytt?? itse??n. Kun h?n meni kotiin puoliselle, ei h?n siell?k??n lukenut, ennenkuin vasta ty?h?n l?htiess??n.

T?n? iltana siis tavataan!

H?n puheli ty?paikassa toveriensa kanssa niinkuin ei mit??n olisi tapahtuva ja teki ty?t? niin ajatuksella ja tarkoin aivan kuin olisi se ollut mieless??n eik? mit??n muuta. Ja kuitenkin h?n oli niin levoton, rauhaton, niin j?nnityksiss??n, ett? h?n ei luullut jaksavansa p?iv?? loppuun el??.

Oli ruvennut tuiskuamaan. Kun Elsa tuli ulos, p?lyytteli tuuli lunta ja ajoi pitkin katuja sakeana savuna, joka lyhtyjen kohdalla kuumotti valkoisena sumuna. Ihmisi? ei n?kynyt kaduilla kuin joku harva vastaantulija, joka pyryss? oli pahki tulla.

Elsasta tuntui, ett? Jori jo on ehk? odottanut kauan. Tahtoi aivan juoksuun kiskoa, vaan h?n hidastutti askeleitaan. Syd?n l?i kiivaasti ja polvet notkahtelivat, kun h?n n?ki Jorin. Hymyillen ojensi Elsa k?tens?, jota Jori puristi lujasti,

Sanaa suuhun tulevaa ei ollut kummallakaan, kun he l?htiv?t astumaan tuulen pieks?ess? lunta heit? vasten. Elsa pisti k?tens? Jorin kainaloon, puristausi l?helle ja veti sitten hiljaa k?tens? pois.

?Onko sinulla ollut ik?v??? kysyi Jori.

?On v?h?n!...?

Siihen heid?n puheensa taas katkesi. Vaan Elsasta tuntui hyv?lle n?in.

H?nest? oli niin turvallista ja lumipyrykin tuntui vain hauskalle.

?No mit? sin? olet sill? aikaa tuuminut?? kysyi Jori, kun he k??ntyiv?t toiselle kadulle ja tulivat suojan puolelle.

?Min? olen ajatellut ett? meill? olisi pieni m?kki, jossa olisi kaksi kamaria.?

?Miksi kaksi??

?Sinulle ja minulle.?

?Vaan mink?t?hden kaksi? Min? ajattelin, ett? pyh?n? l?htisimme ajelemaan yhdess?: l?hdemmek? kahdessa reess???

?Ei tietystik??n.?

?No niin no??

?No mit?s kun reki!?

?No mink? vuoksi kahta kamariakaan??

?Vaan, rakas Jori, en min? sit? nyt tied? mink?t?hden, vaan min? niin ajattelen, ja anna nyt olla, kaksi kamaria.?

?No olkoon sitten!? my?nsi Jori nauraen.

?Se m?kki olisi kaukana, hyvin kaukana mets?ss?, jossa olisi korkeat puut. Siin? m?kin luona olisi leve?lehv?inen kuusi. M?kin edess? lampi ja lammen rannoilla suuret tuuheat koivut. Lammessa uisi vesilintuja, oravalla olisi pes?ns? siin? kuusessa ja pienill? linnuilla pes?ns? koivuissa. Arki-iltoina kun olisimme ty?n heitt?neet, niin menisimme lammelle soutelemaan.?

?Mit? ty?t? me tekisimme??

?Sin? hakkaisit kive?...?

?Min? olisin siis kiviporari, niink??? kysyi Jori nauraen.

?Niin - sin? naurat!?

?No niin. Ent?s sitten??

?En min? viitsi, kun sin? naurat!?

?En min? en?? naura. Kerro vain!?

?Meill? olisi vain hyvin hauska siell? kaukana. Eik? niin sinustakin, Jori? - Mutta kuule! Oletko sin? Jori? Min? en tahdo osata uskoa sit? oikein. Min? en pelk?? nyt mit??n!?

Elsa tarttui Jorin k?sivarteen, puristausi l?helle ja tavoittaen h?nen katsettaan sanoi hell?ll?, luottamuksen ??nell?:

?Rakastathan sin? minua? Rakastatko, Jori??