Chapter 9 No.9

Oli muuan elokuun sunnuntai ja oikein herttainen ilma, jota ihastelivat kaikki. Sateisen y?n j?lkeen paistoi p?iv? kirkkaasti ja l?mmin etel?tuuli leyh?hteli levitt?en tuoreuden tuoksun. Nurmikkopaikat olivat uuden vihre?t ja kaikkialla oli puhtaan n?k?ist?. Auer vilisi ilmassa, joku leivokin laski s?veli??n kuin parhaana kev?tp?iv?n? ja p??skyset suurissa parvissa korkealla ilmassa pitiv?t ??nek?st? iloa...

Vaaralla miehet istuskelivat tahi venyiv?t kaduilla paitahihasillaan, kokoontuneina kenturapaikoille joukkoihin puhelemaan asioistaan: kes?n ansioista, toistensa ty?tuumista, maailman kuulumisista, ja mihin milloinkin puhe kantausi. Pojat, jotka jotakin tajusivat, olivat samassa joukossa tunkeutuneina johonkin rakoon ja uteliaina seurasivat puhetta, varsinkin jos kerrottiin seikkailuja merimatkoilta. Tyt?t ja pienemm?t lapset pitiv?t ??nek?st? melua omissa joukoissa leikkiess??n mik? mit?kin. Vaimotkin pist?ysiv?t silloin t?ll?in kadulle katsahtamaan lapsia tahi muuten pikimm?lt??n silm??m??n maailmaa, ja kun sattui puhekumppania, niin j?iv?t suusta kiinni, kunnes kumpikin muisti ty?ns? ja s?ik?hti, ett? eih?n vain siell? velli kuohu tahi puuro pohjaudu tahi puu putoa lattialle, jolloin juosten silpasivat sis??n.

Viion leski ja Elsa istuivat p?yd?n ??ress? ikkunan luona, jonka molemmat puoliskot olivat auki ja josta ulkoilma tunkihe sis??n tuoksuineen, hempeine henk?yksineen ja riemuisine ??nineen.

T?n??n oli Viion leski ensi kertaa ylh??ll? ja tunsi virkistyst? ja pikaista palautumista entiselleen. H?n puheli Elsalle jotakin lystik?st? lapsuutensa ajoilta, hassutuksia, joita heill? siki?ill? oli. Ja Elsa kertoi taas vuoroonsa leikeist??n ja puuhistaan Karjansillan tyk?n? ja hiekkat?yr?ill? siell?. He ihastelivat ja nauroivat yhteisesti kertomuksilleen.

Vaan kun ?iti rupesi kertomaan nuoruudestaan, j?i Elsa ??nett?m?ksi aivan kuin h?nell? ei olisi ollut mit??n kerrottavaa ja h?n n?ytti levottomalta ja alakuloiselta. ?itikin j?tti kertomisensa v?h?n ajan kuluttua, kun h?nest? se ei en?? tuntunut sujuvan, johon h?n ei syyt? ymm?rt?nyt eik? ajatellutkaan.

Syntyi ??nett?myys, joka keskeytyi ainoastaan silloin t?ll?in jollakin sanalla. Molemmat katselivat ulos lasten leikki? ja muuta hommaa, mit? n?kyi ja oli hauskan n?k?ist?.

Viion leski sai korvaansa ulkoa jotain ?Usko?-laivasta, jonka nime? kuuli usein mainittavan. Siit?, mit? h?n sanoista kiinni sai, p??tti h?n, ett? se on tullut.

Tuirakin oli siis kaupungissa. Viion leski oli hyvill??n, ettei Tuira ole tullut heill? k?ym??n, ja p??tteli, ett? h?n ei tulekaan, sill? kyll? kai h?n on kuullut asiasta puhuttavan. Pianhan sellainen levi??.

?Onko se totta, ett? Viion Elsalla tulee herrasristi?iset?? kuului ??ni kadulta selv??n kuin olisi puhuja huoneessa ollut, ja siihen vastaus: ?On se totta. Lieneek? tuohon en?? kauankaan!? - ?Sellainenpa se olikin fr??kyn?. Ja oli niin olevinaan hyv?. Niin jumalinenkin.? - ?Niin, sano sin?!? - ?Oikea pyh? neitsyt.? - ?Teeskentelij? niinkuin ?itins?kin!?

Toisiaan katsoen kuuntelivat Viion leski ja Elsa t?t? puhetta. Viion leski tyynen?, Elsa posket tulipunaisina ja silm?t liekehtien.

Pari naista meni ikkunan ohi ja katsahtivat sis??n, menness??n. Heill? oli virsikirjat k?dess? ja olivat mustassa puvussa, n?ht?v?sti tulivat rippikirkosta, kun olivat my?hemp??nkin viipyneet kuin muut.

?Tuossa juuri olivat molemmat, jos lienev?t kuulleet!? - ?Kant?nkka jos kuulivatkin! Pyhyttist?! Tosi on tosi, pit?k??t hyv?n??n.? Ja viel? kovemmalla ??nell? lis?si n?ht?v?sti tarkoittaen sen Viion lesken kuuluviin: ?Viioskakin siell? Latun Liisan h?iss?! Kaukana taisi siell? olla jumaliset ajatukset. Tyt?lleen n?ytti vain miest? pyydystelev?n. On se nyt sen saanut!...? Kuului suuri??nist? ivallista naurua.

Elsa katsoi ?itiins? kysyv?sti, vaan kun n?ki h?nen olevan rauhallisen aivan kuin ei olisi kuullutkaan koko puhetta, rupesi h?n itse itkem??n.

?Jos sin?, lapsi kultani, itket jokaiselle sanalle, mit? itsest?si kuulet, niin on sitten sinulla itkemist?!?

?Min? en v?lit? siit?, mit? minusta sanovat, vaan kun teit?kin minun t?hteni soimaavat!?

Viion leski j?i miettim??n. Eih?n nuo ihmiset tehneet suurempaa rikosta h?nt? vastaan kuin h?n oli tehnyt ennen jotakin onnetonta ?iti? kohtaan tuomitsemalla h?nt?. Jos n?m? puhuivatkin v?h?n karkeammasti, niin ajatus oli kuitenkin sama. H?nkin oli aina ollut l?yt?m?ss? vikoja ja syit? toisissa.

Ansaitsevana otti h?n vastaan syyt?kset, joskin ne olivat liioiteltuja. Ja se, ett? niiss? oli liikaa, tuntui kuin lohduttavalta ajatellessa jotakin sinnep?in, ett? en ole toki noin huono sent??n ollut.

?Sep? on hauska n?hd?, ett? olette jo ylh??ll?! Ei tarvitse kysy?k??n vointianne, sen n?keekin. Niin terveen n?k?inen?, puheli Liisa Viion leskelle heti ensi sanoikseen sis??n tullessaan. ?Vaan t?ll? on yh? kosteat silm?t. Heit?, Elsa kulta, pois tuo n?k?tt?minen. Ota reipasta mielt?! Eih?n maailma ole viel? kokonaan kumossa!?

?Emme t?ss? ole juuri n?k?tt?neet itkusilmin koko aikaa. Olemme nauraneetkin ja pit?neet hauskaa?, sanoi Viion leski.

?No niin pit??. Iloinen olla pit??, vaikka syd?n m?rk?? juoksisi. Elsa! on niit? sinullakin viel? ilon p?ivi?.? Liisa rupesi sitten laskemaan leikki? ja kujeilemaan, niin ett? Viion leski ja Elsakin nauroivat v?liin vesiss? silmin.

?Sin? olet kuin pahanen tytt? viel??, sanoi Viion leski.

?No kerki??h?n sit? akoittua viel?!?

?Kuule - asiasta toiseen - 'Uskohan' on tullut?? kysyi Viion leski.

?Mist? te sen tied?tte??

?Min? olin kuulevinani.?

?On. On se tullut?, sanoi Liisa ja katsoi mit? se kumpaankin vaikutti, vaan ei h?n huomannut mit??n. Elsakin oli kuin ei olisi asia kuulunut h?neen v?hint?k??n.

?Se on Tuirakin siis maissa??

?On.?

?Ei suinkaan h?n t??ll? tulle k?ym??n?, sanoi Viion leski ja katsoi syrj?silm?ll? Elsaa.

?Min? tulin juuri sit? varten, sanomaan teille, ett? Tuira on maissa, ettette h?mm?styisi, jos sattuisi tulemaan. Onko sinusta, Elsa, vastenmielist?, jos tulisi??

?Tulkoon vain minun puolestani, en min? ole tehnyt mit??n rikosta h?nt? vastaan!?

?Et, et. Eih?n sit? ole kukaan sanonutkaan! Miksi sin? noin kiivastut?? lohdutteli Liisa.

?Oletko sin?, Liisa, tavannut h?net?? kysyi Elsa ter?v?sti.

?Olen.?

?Oletko puhunut minusta??

Hetken mietitty??n vastasi Liisa my?nt?v?sti.

?Ei tule, Liisa, siit? mit??n!? sanoi Elsa p??tt?v?sti. ?Luuletko sin?, ett? minun tunteeni ovat niin tuulen p?llyytell?. Vai luotatko siihen, ett? min? nyt menen, mihin talutetaan. Ei! Se olisi v??ryys meit? molempia kohtaan, minua itse?ni ja Tuiraa, ja suurin v??ryys Tuiraa kohtaan. Etk? sin? sit? ymm?rr?, Liisa!?

Liisa oli vaiti ja istui kuin syytetty allap?in.

Tuira meni ohi ja odotettiin tulevaksi sis??n. Elsa istui tyynesti, vaan

punaveret kohosivat kuitenkin poskille. H?n purskahti nauramaan, kun

Tuira ei tullutkaan, vaan palasi takaisin ikkunan ohi kulkien kiireesti.

Elsa meni ikkunaan ja huusi:

?Tuira! Tulkaa meillekin sanomaan terveisi? merelt?.?

Sulettuaan ikkunat sieppasi h?n saalin ymp?rilleen, j?rjesti kuvastimessa tukkaansa ja katsahti pikimm?lt?in pukuansa yleens?.

Kun Tuira astui sis??n, punastui Elsa korvia my?ten, vaan oli hyvin rauhallinen ja hilpe?. H?n tervehti yst?v?llisesti ja hyvin tuttavallisesti.

?Olisimme olleet hyvin pahoillamme, jos ette olisi tullut k?ym??n meill?. Vaan ei suinkaan aikomuksenne ollutkaan j?tt?? kerrassaan k?ym?tt?? ?iti ja te olitte niin hyvi? yst?vi?. Pitk?t p?iv?t puhelitte yhdess? ja teill? molemmilla n?ytti olevan niin hauska.?

Tuira ei osannut sanoa sanaakaan.

?Te kirjoititte meille kerran. ?iti oli oikein iloinen siit?. Vaan ette pannut osoitetta, jotta olisimme vastanneet kirjeeseenne. - Milloin te olette tulleet??

?Perjantaina.?

?T?n? iltana teill? on sitten tuliaistanssit? Eik? niin??

Elsa puheli vilkkaasti, lakkaamatta. Viion leski ja Liisa eiv?t sanaa lausuneet, he vain ihmetellen kuuntelivat Elsan puhelua, joka oli kuin viserryst?, sujuvaa, katkeamatonta, iloista.

Elsa asetti alussa kysymyksi?, joihin Tuira saattoi lyhyesti vastata kielt?m?ll? tahi my?nt?m?ll?, sitten v?hitellen houkutteli h?net pitempiin vastauksiin ja lopuksi puhelemaan omin ehtoinsa. Toisetkin sekaantuivat sitten v?hitellen keskusteluun ja viimein unehuttivat kaikki sen, mik? oli kangertanut mielt?, unehuttivat sen aivan kuin ei olisi mit??n hankaluutta olemassakaan. Elsa johti puhetta lakkaamatta, aina uuteen, kun joku asia oli jo siksi tarkoin puhuttu, ett? alkoi keskustelu rakoilla. H?n nauroi ja muut nauroivat leikki? laskien.

?K?yk?? nyt t??ll? vastakin?, sanoi Elsa, kun Tuira viimein muisti l?ht?? ajatella. ?Ja kun nyt t?n? iltana menette tansseihin, niin valitkaa siell? morsian itsellenne! T??ll? on sievi? tytt?j?. Ottakaa kaunis, herttainen, hyv? tytt?, mutta heitt?k?? pois pitk?t meriretkenne!? sanoi Elsa sormia puistaen varoittavasti.

Elsa katsoi viel? tarkastavasti, kun Tuira meni ikkunan ohi. H?n ihasteli h?nt?. Kaunismuotoinen, pitk?, harteva. H?n oli miehistynyt sitten viime n?kem?st?, oli nyt kuin merikotka.

?Olisin min? voinut h?neen rakastua silloin!? sanoi Elsa vaipuessaan istumaan hervottomana. Veret katosivat kasvoilta ja h?n meni uupuneen, rauenneen n?k?iseksi.

?Pane maata, sin? n?yt?t v?syneelt??, sanoi ?iti.

?V?synyt min? olen!? sanoi h?n heitt?ytyen makuulle, johon v?h?n ajan per?st? nukahti.

Liisa ja Viion leski katselivat h?nt? kyynel silmiss? ja mietteiss??n.

Tuira astui katua tuijottaen maahan mit??n n?kem?tt?. H?n kopeutui h?yryvenerantaan. Siell? seisahtui samaa paalua vasten nojaten, kuin oli seisonut viime retkelleen l?htiess??nkin. H?n oli katsovinaan eteens?, vaan ei h?n katsonut mit??n. Kaikki oli yhten? ryhm?n?, joka oli yhden v?rist?. Vaikka olisi ollut poissa saaret ja kaikki paljasta merta, tahi poissa meri ja kaikki mik? n?kyi ollut paljasta maata, ei h?n olisi huomannut mit??n erotusta entisest?. Ihmisi? liikkui, h?yryveneit? tuli ja meni tohisten ja puksuttaen, kellot kilisiv?t rannassa, h?yrypillit salmessa vihelsiv?t, sel?nteell? muutamassa veneess? soitettiin k?siharppua, mutta Tuira ei kuullut mit??n, ei huomannut mit??n. Jos enkelit taivaasta olisivat laskeutuneet pasuunoineen, niin ei olisi h?n p??t??n k??nt?nyt, ei silm?? liikauttanut.

H?n l?hti rannasta tiet?m?tt? minne meni ja mist? tuli, tiet?m?tt? itsest??n ja muista. Miss? p?iv? oli kulunut, ei h?n tiennyt, kun istui illalla merimiesten kapakassa: ?Hei pojat, olutta! T?n? p?iv?n? rahalla ja huomenna ilman.?

H?n istui muutamassa kamarissa parin toverin seurassa maistellen olutta. Salista kuului vinhakka soitto. Sielt? tuli aina v?h? v?li? miehi?, reippaita ja iloisia, hiki otsalla, jonka pyyhkiv?t korean kirjavilla nen?liinoilla juodessaan lasin olutta ja puhellen toisilleen tyt?ist? kehahdellen kukin ?minun tytt???, jolla sellainen oli. Ja l?htiv?t taas tanssiin.

?Tuira! Ankkurissako sin? aiot maata n?in hyv?ll? tuulella?? kysyi muuan.

?Ei se uskalla l?hte??, sanoi toinen Tuiralle, ?pelk?? joutuvansa haaveriin!?

?Ja ett? h??tyy sitten talveksi t?nne makaamaan kuivaan tokkaan!? nauroi kolmas.

?Ei Tuira malttaisi j??d? maihin talveksi, vaikka enkelin syliins? saisi!?

?Vaan sit? se pelk??.?

Nauraen laskivat he leikki? Tuiralle, kunnes taas l?htiv?t tanssiin, kun soitto alkoi kuulua.

Tuira j?i istumaan Risto Kivisen kanssa, joka ei my?sk??n v?litt?nyt tanssista. He olivat tutustuneet merell? viime kes?n?, ollen iltakauden yhdess?, kun sattuivat samaan satamaan. Ravintolassa olivat istuneet ja puhelleet pitk?n illan ja vilkkaasti ja pitkill? ryypyn v?leill?. Nyt istuivat he lausuen sanan silloin toisen t?ll?in, vaan maistellen sit? tihe?mp??n, ny?k?ten p??t? toisilleen ja katse vakavana, kun ottivat lasin.

?Tuira! Sinua tyt?t kaipaavat!? sanoi muuan, joka tuli tanssista viillyttelem??n itse??n.

?Odota, Kivinen. Min? k?yn tytt?j? v?h?n py?r?ytt?m?ss?!?

Kivinen istui kamarissa, ryhm?tti leve?n? ja tukevana kuin karhu ja tuijotti allap?in p?yt??n. H?n ei huomannut, ett? kaikki riensiv?t saliin kuin jotakin kummaa katsomaan ja ett? h?n oli j??nyt aivan yksin. Kova el?k??nhuuto salista kohotti h?nen p??t??n ja h?n n?ki Tuiran tulevan miesjoukon etunen?ss? kuin riemusaatossa.

?Olutta! Lis?? olutta! Ja paljon!? k?ski Tuira ja meni paikalleen p?yt??n, jonka ??ress? Risto Kivinen istui. ?Nyt sit? Kivinen juodaan, sill? koko maailma on paljasta olutta! Eik? se ole Kivinen sent??n lysti?? Olutta kaikki! Maistettiin! Maljanne, pojat!? huusi Tuira k??ntyen tovereihin, jotka seisoivat h?nen ymp?rill??n ja tarttuivat laseihinsa huutaen:

?El?k??n Tuira! El?k??n!?

Lasit juotiin pohjaan ja uutta kaataen lauloi Tuira jonkun lyhyen s?keen.

?Ei, en min? osaa laulaa. Mutta sin?, Kivinen! Laula sin?. Laula joku laulu, joka on kuin... Etk? sin? osaa mit??n, joka humahtelee, ulvoo kuin tuuli taklaasissa, joka kuohahtelee kuin aalto, tuommoinen Atlantin aalto, joka rymy??, jys?htelee, ruskaa kuin laiva karilla aallon pieks?ess?. Laula jotakin, joka on pime?? ja raivostunutta kuin ?inen myrsky. Laula!?

?En min? osaa sellaista laulua?, sanoi Kivinen.

?No osaa kai joku muu? Laulakaa sellainen laulu, pojat!?

?Ei sit? ole sellaista laulua!? sanoivat kaikki.

?On se, vaan te ette osaa. Sep? kumma, ett? ei sellaista laulua olisi!?

?Oletko sin? kuullut??

?En.?

?No niin.?

?Ryyp?t??n sitten olutta - ei ryyp?t?, vaan juodaan! Hei pojat, olutta! T?n? p?iv?n? rahalla ja huomenna ilman! Vaan t?n? p?iv?n? sit? juodaan ja juodaanko huomennakin? - Ei, huomenna, pojat, ei juoda!?

?Juodaan vain huomennakin!? sanoivat toiset ja l?htiv?t taas tanssimaan puhellen ihailemalla Tuurasta, joka oli puheaineena salissakin.

Tuira ja Kivinen j?iv?t istumaan p?yt?ns? ja oluviensa ??reen. He joivat. Tyhjensiv?t lasin toisensa j?lkeen, ja Tuira puheli. Mutta h?nen ??nens? v?hitellen aleni, jotta h?n viimein kuiskaili. H?n kuiskaili itsekseen p?? retkallaan rintaa vasten, josta aina v?h?ksi aikaa kohahti, kun tuli joku toveri k?ym??n siin?, l?i olkap??lle ja sanoi jotakin. Kivinen istui toisella puolen p?yt?? samassa asemassa kuin oli koko illan ollutkin, vaan silm?t vett? juoksi.

Salista kuului melu, joka koveni ja kiihtyi. Kuului huutoa, ryskett? ja aivan kuin olisi pirstottu rikki tuoleja ja ovia.

?Onpahan, Kivinen, sellainen laulu!? sanoi Tuira kohottaen p??t??n ja katsoen Kiviseen.

?Herroja!? kuului huoneessa kiihke? ??ni.

Tuira kavahti pyst??n, kuunteli melua hetkisen, l?i nyrkill? p?yt??n, josta lohkesi toinen laita, ja lasit hel?htiv?t kuin olisi kokonaisen ikkunan yhdell? iskulla pirstonut.

?Kivinen! Herroja! Minulla on niille v?h?n kapanvelkaa!?

?Niin on minullakin!...?

?No l?hdettiin!...?

He sy?ksyiv?t yhdess? saliin, jossa miehet olivat kaikki yhdess? joukossa huiskien ja huutaen.

?Miss? ovat herrat?? huusi Tuira ja sy?ksyi joukkoon, Kivinen j?less? ja vimmautuivat otteluun.

?Puhtaaksi sali!? kiljahti Tuira katsahtaen Kiviseen ja he alkoivat toimensa sys?ten ja syyt?en miehi? ulos ovesta, tutut ja tuntemattomat, joka k?vi nopeasti ja puhtaasti kuin ajatus.

Pihalla seisoivat kaikki miehet h?mm?stynein? siit?, mit? oli tapahtunut, ja katselivat tyhmin? toisiaan.

?Pid? sin? nyt vahtia, Kivinen. Min? k?yn puhuttelemassa tytt?j??, sanoi

Tuira ja asetti Kivisen etehisen ovelle.

?Elk?? pel?tk?, arvoisat neidet! Ei t?m? mit??n ole. Me erotamme vain vuohet lampaista. T??ll? tulee viel? hauska!? puheli Tuira naisille, jotka salin loukossa seisoivat peloissaan. J?rjestetty??n naiset kahteen riviin salissa ovensuusta l?htien k?ski h?n soittajat luokseen, vei ne etehiseen ja k?ski heid?n soittaa marssia.

?Meripoikain marssi! Soittakaa niin, ett? raikuu!?

Soittajat tekiv?t ty?t? k?sketty? ja Tuira portailta huusi joukolle, joka kartanolla seisoi odotellen mit? tuleman piti:

?Sailors in! One of time. You must tell me word: I am sailor.?

K?skyn mukaan kohosivat merimiehet portaita, lausuivat Tuiralle tunnussanan: ?I am sailor? - min? olen meripoika - ja kulkivat marssin raikuessa saliin, jossa naisrivit muodostivat kunniak?yt?v?n.

Salissa naurettiin ja pidettiin aika lystin? t?t? juhlallista menoa ja ihmeteltiin sit? voimaa, jota nuo kaksi olivat osoittaneet. Neh?n olivat koko kunnia ja turva meripoikain joukolle! Etsittiin Tuiraa seuran huviksi viel?, vaan h?nt? ei l?ytynyt mist??n.

Seuraavana p?iv?n? tiedustelivat merimiehet toisiltaan Tuiraa ja Kivinen etsi h?nt? tarkoin kuin neulaa lattialta. Oli etsitty kaikki paikat. Miss? ihmeess? h?n oli?

Sit? ei tiennyt kukaan muu kuin Tepon Liisa.

?Tuira oli eilen ollut aika lysti? poikaa tansseissa?, kertoi Liisa

Viion leskelle ja Elsalle illalla heid?n luo pist?ytyess??n.

H?n kertoi Tuiran tanssimisesta, kun huomasi toiset uteliaiksi.

Tuiraa olivat kiusanneet toiset, ettei h?n uskalla tanssiin, kun pelk?? rakastuvansa ja ett? pit?? j??d? sitten maihin. Tuira oli l?htenyt tanssimaan. Oli ottanut l?himm?n tyt?n ja tanssinut hurjasti. Kun oli sen heitt?nyt, niin oli heti siepannut toisen. Ja niin j?rjest??n. V?hitellen olivat kaikki j??neet katsomaan Tuiran tanssia, joka oli ollut kuin vihurituulta. J?rjest??n oli h?n siepponut syliins? tytt?j?, py?ritt?nyt heit? kannatellen k?sivarsillaan, niin ett? olivat lehten? lent?neet kohona maasta. Viimeisen kanssa tanssiessaan oli h?n py?r?ht?nyt keskilattialle, viskannut tyt?n kohoksi korkealle ilmaan, niin ett? tytt? oli kiljahtanut pelosta ja muutkin naiset, kun olivat luulleet, ett? tytt? putoaa lattiaan. Vaan Tuira oli ottanut h?net k?siins? kuin pienen lapsen, suudellut ja kantanut sitten muutaman merimiehen syliin. Kaikki olivat remahtaneet huutamaan suositusta, niin ett? salin ikkunat olivat s?lisseet. Sen valssin oli Tuira vain tanssinut eik? muuta.

?Tyt?t ihastelevat nyt h?nt? ja ovat ihan hulluiksi tulemassa kaipauksesta, kun eiv?t tied? minne h?n on kadonnut!?

?No miss? h?n sitten on?? kysyi Viion leski ja Elsa yhteen suuhun.

?H?n on merell? jo kotirantainsa n?kym?tt?miss?, edemp?n? noita ruskottavia pilvi? tuolla taivaan ranteella.?