Chapter 10 No.10

Elatushuolet j?iv?t Viion lesken hartioille, kun h?n parantui, sill? Elsa sitten joutui ty?h?n kykenem?tt?m?ksi. H?n oli istunut silloin kangaspuihin rohkeudella ja innolla. Uutterasti h?n kalkutteli, uurasti varhaisesta aamusta iltamy?h??n. Vaan j?lke? tuli v?h?n ja ty? pian alkoi tuntua v?kin?iselt?. H?n koetti yh? vain kiinnitt??, mutta sen raskaammalle ty? tuntui ja sen hitaammin se k?vi. Pian huomasi h?n ty?n kerrassaan voittavan h?net. H?n ei jaksanut istua v?kistenk??n kuin lyhyen ajan yht?mittaa.

Silloin heitt?ysi huoleksi, miten voivatkaan toimeen tulla. Tarpeet olivat kasvamassa vain ja sellaiset menot tulossa! S??st?, mit? Elsalla oli, se oli mennytt? jo. Mit?s nyt eteen?

T?llaista pelkoa ja huolta toimeentulosta h?n ei ollut koskaan tuntenut. Se oli kauheaa. Se vaivasi y?t ja p?iv?t. Illoin esti unen tulemasta, aamuin pyyhk?si se sen silmist?, kun viel? tuntui v?sytt?v?n lyhyen, levottoman nukkumisen j?lkeen. Ja p?iv?ll? oli huoli painamassa mielt? joka hetki. Jos mit? teki, joka vaati ajatuksen mukanaan, niin jys?hti mieleen ?kki? peloittava huoli, joka teki rauhattomaksi ja aivan kuin pani sekaisin kaikki.

Ainoa toivonsa oli voimistuvansa, jotta ty?h?n kykenee siksi aikaakaan, kun Elsa p??see sivu. Ja siihen toivoon tarttui h?n ja turvautui kuin piintyneeseen uskoon. H?n jo tunsi voimien lis??ntymist? ja laski varmasti, ett? h?n jo silloin ja silloinkin voi tarttua ty?n p??h?n.

Vaan siihen asti, ja sen varalle? Olihan hyvi? ihmisi?! Kyll? ne h?nt? auttavat ja t?llaisessa tositarpeessa, jonka selitt?m?tt?kin tuntevat! H?n meni J?ntin em?nn?n luo, joka oli parhaita tuttujaan, kun h?n vuosikausia oli h?nelle kankaita kutonut. H?n oli aina ollut yst?v?llinen, hyv?sti maksanut, ja oli paremmissa varoissa kuin muut, joita h?n tunsi. Tuntui Viion leskest? varmalta, ett? J?ntin em?nt? auttaa, lainaa siksi, kunnes voivat maksaa: jos ei ennen, niin sitten kun Elsa on palautunut.

?Minulla olisi antaa ja antaisinkin, jos olisi toisenlainen ja tositarve. Vaan min? sanon teille suoraan, ett? minun rahani ovat kunnialla ansaittuja ja liian hyvi? sellaisten el?tt?miseksi, jotka juoksentelevat miesten j?less? ja rakentelevat jalkalapsia. Minua kummastuttaa, ett? te kehtaattekaan tulla pyyt?m??n ja vaivata itse?nne. Jos minun tytt?reni olisi sill? tavoin el?nyt, niin kadulle olisin ajanut!? oli J?ntin em?nt? sanonut ja kuvaillut, miten oli v??rin Viion lesken huolehtia sellaisesta tytt?rest? ja auttaa. ?Sill? tavoin niit? huonoja ihmisi? syntyy ja lis??ntyy, kun niit? suojellaan ja autetaan. K?rsik??t, niitt?k??t mit? ovat kylv?neet, sy?k??t mit? ovat vet?neet!?

?Mutta onhan h?n minun lapseni ja onhan kysymyksess? kahden ihmisen henki.?

?Vaikka! Ei tarvitse m?rk?? sormeakaan ojentaa!?

Viion leski ei voinut ajatellakaan en?? kenelt?k??n menn? lainaan pyyt?m??n. Ja kuin taivaasta neuvona piti h?n keksint???n myyd?, mit? oli sellaista, jota ilman tuli toimeen. H?nell? oli mustat vaatteet, vanhat jo, mutta hyvin s?ilyneet, muutamia huiveja, jotka ovat olleet kallisarvoisia, ja lis?ksi yht? ja toista pient? kamua. H?n laski rahoja summan, jolla voivat tulla siev?sti el?en hyvin toimeen. Eik? kukaan voi syytt?? ja moittia h?nt?, kun raha ei tullut lainaksi. Sill?, jolta pyyt?? jotakin apua, on oikeus puolellaan sanoa mit? hyv?ns?, ja n?kyv?t osaavan sanoakin.

Mutta nekin, joille h?n meni kaupalle tavaraansa, osasivat ja pitiv?t oikeutenansa sanoa suoria sanoja ja antaa viisaita neuvoja.

?Siit? sen n?kee, ett? ei pit?isi tytt?ri??n kasvattaa fr??kyn?iksi, eik? mitenk??n ylpeill? heid?n t?htens?. Se n?kyy aina olevan niin, ett? ylpeys k?y lankeemuksen edell?? - t?h?n suuntaan kuuli h?n puheita ja lis?ksi kaikenmoisia viittauksia, pistopuheita, joita ei kaikkia ymm?rt?nytk??n, vaan aavisteli niiss? piilev?n niin myrkyllist?, ett? eiv?t ole ilenneet itsek??n selvin sanoin lausua.

Katkeruutta mieli t?ynn? ja rahaa ei puoliakaan, mit? oli ajatellut myydess??n saavansa, tuli h?n aina kotia retkilt??n.

Mist? olivat ihmiset saaneet perusteet kaikkiin niihin syyt?ksiin, joita he tekiv?t? Ei h?n voinut ymm?rt?? antaneensa v?hint?k??n aihetta niihin. Eih?n h?n ollut kasvattanut Elsaa fr??kyn?ksi. Elsahan oli ollut ty?ss? pienest? pit?en, varemmin kuin moni muu. Kunniallisella ja raskaalla ty?ll? h?n on el?tt?nyt itse?ns? ja ?iti?ns?kin. Mist? se vihamielisyys heit? molempia kohtaan ja juuri niiden puolelta katkerin, jotka ennen enin kiitteliv?t ja iloitsivat heid?n hyv??ns?? Kaikki olivat nyt aivan kuin iloisia, ett? n?in oli k?ynyt, sen sijaan kuin olisi luullut heid?n ainakin s??liv?n, jollei surevan ja itkev?n.

Kovasyd?misilt? tuntuivat ihmiset. Totta on mit? Latun em?nt? sanoi, ett? l?himm?isen rakkaus on ihmisist? kaukana kuin taivas maasta, ajatteli h?n kerrankin kotia tullessaan. Mutta tuo ajatus jys?hdytti h?nen omaatuntoaan, sill? se lause oli silloin kun se sanottiin, paikallaan h?nellekin. Ja joskin jonkunlaisella s??lill?, niin kuitenkin ankarasti tuomiten oli h?n puhunut onnettomista langenneista ja heid?n ?ideist??n aavistamatta l?hellek??n, mit? k?rsimyksi? n?ill? raukoilla oli. Niit? k?rsimyksi? ei voinut tuntea muu kuin se, joka on niit? kokenut tahi avoin silmin n?hnyt.

Nyt h?n olisi ymm?rt?nyt puhella Nikkil?n kanssa. H?n k?sitti nyt sen keskustelun, mik? heill? oli Elsasta. Se oli l?mmint?, siin? oli rakkautta. Ja miten itsek?s h?nen oma uskonsa todellakin oli! ?Is? meid?n, anna minulle.? Sellaista todellakin h?nen rukouksensa ja uskonsa oli ollut.

N?yrtymys, jota h?n tunsi, synnytti tyytyv?isyytt? ja tyytyv?isyys antoi toivoa. Tuntui kuin jotakin valoa olisi pilkoittanut, niinkuin p?iv? olisi ollut tulossa, niin ahdasta kuin olikin.

Kaikki muu mit? oli liikenev?? ollut, oli jo myyty paitsi vihkisormus. Oli h?n sit?kin jo monasti ajatellut, vaan oli s??li ollut sit? menett?? ja oli sit?paitsi ajatellut, ett? voi tulla sellainen tarve, jolloin oikein tiukasti kysyt??n varoja, jonka vuoksi oli sit? s?ilytt?nyt viimeiseen saakka. Kaikki oli kuitenkin mennyt paremmin kuin oli osannut odottaa. Mutta nyt oli kuitenkin vuoronsa sormuksella, kun muuta ei ollut.

Vaan sep? auttaakin jo pitk?ksi aikaa, ajatteli Viion leski, ja aikaa voittaen voitetaan vastukset. H?n odotti Liisaa Elsan luo, jotta h?n p??see rahan hankintaan.

?Elsa nukkuu?, kuiskasi h?n ja teki k?dell??n varoittavan liikkeen sis??ntulijalle, luullen h?nt? Tepon Liisaksi, vaan tarkemmin katsottuaan huomasi ettei se Liisa ollutkaan.

?Elk?? pahastuko! Min? tulen katsomaan miten Elsa jaksaa.?

?Kah, Ojanniemen Marihan se on. Sinuapa ei ole n?kynyt meill? koko pitk??n aikaan. Min? luulin Tepon Liisaksi, joka lupasi tulla t?nne Elsan ja lapsen luo, siksi aikaa kuin k?yn v?h?n asioillani kaupungilla.?

?Miten Elsa jaksaa??

?Hyvin.?

?Ent? lapsi??

?Oikein hyvin lapsikin.?

Samassa tuli Liisa tuomisia molemmissa k?siss?.

?Taisitte jo pitk??n odottaa? En tahtonut saada tytt?? nukkumaan. - Siell? on suden ilma, voittekohan te menn?? Soma se on, kun on joulukuu k?siin k?ym?ss? ja sataa taivaan t?ydelt?.?

Viion leski ei v?litt?nyt ilmasta. H?n l?hti ja k?ski Marinkin olla, jos on aikaa ja haluttaa, kunnes Elsa her??, arvellen ett? Elsa varmaan on hyvill??n Marin k?ynnist?.

?Mutta el? sin? rupeakaan minua haukkumaan?, sanoi Mari Liisalle Viion lesken menty?.

?Et sin? sill? kuitenkaan parane?, vastasi Liisa vet?en Maria istumaan syrj??n, etteiv?t kuiskutellessaan her?tt?isi Elsaa. ?Mutta synti ja h?pe? se on, ett? sin?kin nuori ihminen juoksentelet ja aikasi t?rv??t - puhumatta nyt muusta - kun voisit auttaa tarvitsevia sin? yksin?inen ja ty?h?n kykenev?, nuori ja voimakas ihminen. Nytkin voisit olla suureksi avuksi. Sin? ymm?rr?t helposti t?m?nkin talon tarpeet nyt, ja ajattele ett? ei ole mit??n tuloja eik? ole ollut pitkiin aikoihin. Viioska sairastui ja Elsan piti olla poissa ty?st??n, ja sitten Elsa ei en?? kyennyt. Mutta ei kyennyt toinnuttuaan Viioskakaan, vaikka niin koetti hengen rajoja my?ten. Voi, jos tiet?isit, mit? h?n raukka on saanut k?rsi? kokien puutetta ja ihmisten kylm?? syd?mett?myytt?!?

?Kyll? min? aavistan.?

?Kaikki, jotka ennen kiittiv?t ja ylisteliv?t Viion leske? ja Elsaa, ovat nyt heit? syytt?m?ss?, polkemassa, herjaamassa. Kaikki ovat aavistaneet muka, ett? n?in on k?yp?kin, t?m? lopuksi tuleva. Viion leski on muka ollut ylpe? ja sen vuoksi Jumala h?nt? rangaissut ja mik? sanoo mit?kin. Siihen uskoon taipuvat nekin muutamat harvat, jotka ovat pit?neet kummana, ett? n?in on k?ynyt. Ei m?rk?? sormeakaan halua kukaan avuksi ojentaa, vaan ovat kylmi? ja tunnottomia, Viion lesken on pit?nyt myyd?, mit? sielu on siet?nyt. Nyt meni h?n myym??n vihkisormuksensa, ainoan mit? h?nell? viel? oli muistoa entisist? oloistaan. Ja siin? nyt ovat kaikki lopussa. Mik? sitten neuvoksi? En ymm?rr?, miten h?n voi olla niin levollinen ja niin keve?sti kuormaansa kantaa.

?Voi, min? haluaisin auttaa?, sanoi Mari, ?oikein syd?mest?ni sen tekisin, vaan miten voin? On minulla nytkin rahaa, vaan...?

?Vaan mit???

Mari oli ??neti ja n?ytti kaduttavan, ett? oli tullut sanoneeksi.

?Mit? sin? yritit sanomaan?? tinkasi Liisa.

?Niin, ett? en min? n?it? rahoja voi antaa, ymm?rr?th?n sin?!? sanoi

Mari ?re?sti.

?Rupea ty?h?n, sin?h?n olet sukkela ja taitava ompelija. Helppohan sinun on asiaan ryhty?.?

?Ei se ole niin helppo! Sin? Liisa rakas et ymm?rr?. Siell? minun asunnossani juoksee joutilaita. Se on kaikkien kievari. Mit? siell? tulisi oikeaa??

?Muuta pois. Muuta t?nne, t??ll? voit muutenkin auttaa??

?Ei! Minusta tarttuisi n?ihin paha maine. Ajattele miten helposti se nyt tarttuisi. Puhuttaisiin tietysti kaiken kauheita ja heid?n tilansa k?visi viel? arveluttavammaksi. Sit?paitsi...? Mari mietti hetkisen ja jatkoi sitten: ?Jos miten k?visi viel? vasta, niin voitaisiin ajatella minua syylliseksi, houkuttelijaksi. Ei, ei se k?y!?

?Mit? sin? sitten pelk??t? Ett?k? Elsa viel? horjahtaisi? Ei h?n ole...?

?Minuksiko? Min? en varmasti sano sinne enk? t?nne. Elsa on eri ihminen ollut aina kuin min? ja h?n voi pysy? oikeana ihmisen?, vaan olla pysym?tt?kin. Ihminen ei ole aina tahtonsa herra, ja maailman rannalla on monta mutkaa. Min? en voi t?nne muuttaa siit?kin syyst?, ett? min? olen heikko ja pelk??n vaikuttavani Elsaan tahtomattani, tiet?m?tt?ni. Min? en luota itseeni.?

?Muuta sitten meille.?

?No se on eri asia.?

?Mutta tied?t sanomattakin, mill? ehdolla!?

?Min? lupaan, ett? moitteen syyt? ei ole niin kauan kuin teill? asun.?

?Lupaa samalla i?ksesi.?

?Voisinhan min? mieliksesi luvata, vaan sen enemp?? se ei merkitse. Min? olen tehnyt sata lupausta, rukoillut Jumalaa, k?ynyt seuroissa, kulkenut kirkossa, itkenyt itkem?st?kin p??sty?ni, katunut ja kaduttuani...?

?Kuka? Mariko se on?? kysyi Elsa. ?Olipa hauska, ett? tulit k?ym??n. Min? olen kaivannut sinua katsomaan poikaani. Et usko kuin se on kaunis!?

?Mutta sin? itse olet kaunis. Voi kuin sin? olet kaunis! Et sin? nukkuessasi ollut, mutta nyt! Katso, Liisa!? ihaili Mari aivan ihmeiss??n.

Elsa hymyili ja Mari tarttui Liisaa k?sipuolesta, katseli vuoroon Elsaa ja vuoroon Liisaa, aivan kuin olisi t?lle tarkoittanut, ett? etk? sin? n?e!

?Oletteko katsoneet poikaa, ett? eih?n sill? ole mitenk??n paha?? kysyi

Elsa.

?Voi Elsa!? ihmetteli Mari lasta katsoessaan. ?Aivan kuin...? ja lopun selitti Mari p??n ny?kk?yksell? Elsalle.

Elsa hym?hti ja Mari huomasi, ett? h?n ymm?rsi.

?Kuule, Elsa, kyll? sinulla tulee hauska ja sin? tulet onnelliseksi!?

?Miss? ?iti??

?Meni v?h?n asioilleen, kohta kai h?n tuleekin?, vastasi Liisa ja alkoi selitt?? Elsalle, ett? Mari tulee h?nen luo asumaan, josta sitten keskustelivat kaikki hyv?ksi mielekseen.

Iloisina n?ki heid?t Viion leski ja toivorikkaina, kun h?n tuli kotia.

Ja niin h?n itsekin oli.

?Min? olen m?rk? kuin kastettu riepu. Siell? sataa taivaan t?ydelt? ja on pime?, ett? ei n?kisi, vaikka tikulla silm??n pist?isi. Varmaankin min? olen kahlonut joka rapakon?, kertoi h?n nauraen.

??iti rukka?, s??litteli Elsa ?iti?, joka kastuneissa vaatteissaan n?ytti nyt niin laihalta suoskaleelta ja niin s??litt?v?lt?, kun astuessa m?r?t keng?t turahtelivat. Mutta Elsakin huomasi, ett? h?n on tavallista iloisempi.

Ensi kerta oli, ett? Viion leski ei ollut kuullut neuvoja, opetuksia tahi pistopuheita. Ja tuo kultasepp?, joka sormuksen oli ottanut panttiin, oli yst?v?llinen, vaikka oli outo. Enemm?n oli antanut pantatessakin rahaa sormuksesta, kuin h?n oli osannut siit? toivoa myydess?. Oli niit? hyvi?kin ihmisi?, ja tuntui h?nest? nyt, ett? ei niin kovasyd?misi? ollutkaan, kuin h?n mielens? katkerana ollessa oli ajatellut. Olihan usea heist? ennen ollut h?nelle avulias, niinkuin J?ntin em?nt?kin, joka oli toimittanut h?nelle kankaan kutomista, ja muut samalla tavoin, jos ei t?iss?, niin kuitenkin sanoissa osoittaneet yst?vyytt??n ja luottamustaan. Tuntui h?nest? nyt, ett? h?n oli heille yst?vyyden velkaa, jota aivan kuin toivoi voivansa viel? heille osoittaa. Vaan rakkaimpina mieless?, l?himp?n? h?nen kiitollisuutensa tunnetta oli, paitsi Liisa ja h?nen ?itins?, tuo kultasepp?, jota h?n olisi halunnut kiitell? oikein syd?mellisin sanoin, mik? oli j??nyt tekem?tt?, kun h?n oli vieras, ettei muuta kuin nimen tiesi.

Teid?nk? oma t?m? on? oli kultasepp? kysynyt ja sitten udellut, ett? mink? vuoksi h?n myy vihkim?sormuksensa, ja neuvonut j?tt?m??n panttiin joksikin aikaa, jos voi viel? lunastaa. Oli luvannut antaa lis??, jos sittenkin on pakko myyd?. Yht? iloinen kuin rahasta oli Viion leski tuon vieraan ihmisen tunnollisuudesta ja yst?vyydest?. Se olikin kuin hyv? l??ke h?nen katkeruutta ja kovuutta kokeneelle syd?melleen.

T?n? y?n? h?n nukkui levollisesti ensi kerran pitk?st? ajasta. Ja aamulla h?n her?si virke?ll?, iloisella mielell?. Kirkkaammalle n?ytti kaikki ja toivo aivan kuin pilkisti kaikkien takaa, ja varmemmasti h?n ajatteli ja toimi. Luotettavalta tuntui taas el?minen, kun h?n muutamana p?iv?n? istui kangaspuihin ja tunsi voimaa itsess??n, ja viel? oli entist? s??st?? suurin osa ja isoimmat tarpeet olivat kaikki tyydytetyt.

Kun h?n lasta hoiteli ja sen kanssa toimi, tunsi h?n itsens? onnelliseksi. Tuo pieni olento oli kuin suuri kalleus, jonka menett?minen olisi tehnyt umpeen painamattoman aukon el?m??n. Sen kanssa oli tullut maailmaan uutta, jonka ymp?rille k??ri? ajatuksiaan, toiveitaan, jolle voi uhrautua ja omistautua rakkaudella.

Tuollainen pieni turvaton olento!

Se tuorensi h?ness? ?idin rakkauden ja onnellisuuden ensim?iset, suloisimmat tunteet. Ja tuntui tyydytyst? mieless?, jossa oli asunut Viion el?iss? voimakas ja masentava kaipuu pojattomuudesta, mik? oli tiet?m?tt? pohjastanut my?hemminkin.

Kun Elsa nousi, tunsi Viion leski ?killist? iloa aivan kuin p?iv?n s?de olisi pilkist?nyt keskell? talvista pimeytt?. Oli turvallista nyt. Huolet, jotka olivat huoistuneet sen avun kautta, mit? Mari tarjosi, katosivat nyt j?lett?miin. Ja onnellisuuden tunne l?mmitti mielt?.