Chapter 4 No.4

Tuli kuin tuuliaisp?? sis??n, juuri kun Viion leski katseli kaappiin ruvetakseen ruokaa laittamaan Elsan kotiin tuloksi ty?st?. Oikein s?ps?hytti Viion leske?, niin ett? h?n siunasi itsekseen.

Vieras tervehti tuttavallisesti, tarttui Viion leske? k?teen suurella kourallaan, johon toisen k?si upposi kuin v?lj??n vanttuuseen.

?No ette te ole entisest? muuttunut, vaikka onhan siit? jo mit? lieneek??n aikaa, kun min? olen teit? n?in k?sist?ni katsellut?, alkoi vieras heti puhella. ?Ette ole vanhentunut, ja jos ette pahastuisi, niin sanoisin suoraan, ett? olette puolikymment? vuotta nuorentunut. Ja min? luulin teid?n kuivettuneen kolmeen sykkyr??n kangaspuittenne ??ress?, mutta el?p?s: on entist? pystympi.?

Viion leski katseli kulmat kurtussa vierasta, joka puheli kovalla ??nell?, syyti sanoja kuin kontista kaataen ja muuten k?ytt?ysi sill? tavoin, jotta tuli ajattelemaan, ett? mik?h?n tuulenajama t?m? on.

Viion leski ei viitsinyt kysy? kuka vieras oli, kun h?n heitt?ysi niin tuttavaksi.

?Istukaa?, sanoi h?n, kun sai vieraan puheessa v?h?n rakoa.

Toinen purskahti nauramaan. ?Olisitte yksin tein sanonut rouvaksi, niin olisi se viel? komeampaa ollut.?

Mik? mahtoi t?m? olento olla? Siin? oli jotakin hyvin tuttuakin.

?Istumme sitten, ettemme veisi unta em?nn?lt? ja talontytt?relt? naimaonnea?, sanoi vieras muka vakavasti ja alkoi ny?kk?ist? p?? kallellaan ja k?det ristiss? aivan kuin vanhat eukot, niin ett? Viion leski veti suutaan hymyyn, kun vieras tekeytyi niin hullunkurisen n?k?iseksi. Ja h?n mietti ja muisteli, ett? kukahan t?m? veitikka oli.

?Mutta en min? n?in kes?isen kiireen aikana jouda istumaan?, sanoi vieras ja nousi liikkeelle ruveten puhelemaan ja kyselem??n kaikenlaatuista.

Joitakin Elsan tuttuja h?n mahtoi olla, arveli Viion leski ja toivoi, ett? Elsa pian tulisi, sill? tuntui kiusaavalta ja vastenmieliselt?.

H?n oli siro ja notkea, vaan n?ytti liian suurikasvuiselta. Muoto ei ollut mik??n ruma eik? siev?, vaan jotakin karkeatekoista n?kyi siin?. Silm?t pienet, harmajat, katse oli v?liin vakava, jolloin se olisi voinut miellytt??kin, mutta toisinaan ter?v? ja jyrkk?, joka pani arastelemaan. Katse vaihteli vilkkaasti puheensa mukaan niinkuin ??nikin, joka oli milloin lempe? ja hele?n sointuisa, milloin minkin v?rinen. Vaihtelevasta katseesta voi p??tt??, ett? h?n ehti ajatella paljon, ja kun alinomaa liikkui ja ymp?rilleen vilkuili, niin luuli, ett? h?n tarkasti joka pienimm?nkin sopukan muuta puhuessaan. Asiasta toiseen siirtyi h?n alituiseen ja kerkesi niin kysell? ja ottaa selon v?h?ss? ajassa monista seikoista, jotka h?n n?ytti ymm?rt?v?n melkein puolesta sanasta.

Oikein helpottavalta tuntui Viion leskest?, kun Elsa tuli kotia.

?What a fine girl!? sanoi vieras katsellen Elsaa kauan aikaa kallella p?in, tarttui sitten molemmista k?sist? kiinni ja sanoi:

?Voi lempsatti! Ollappa min? pulska merimies, niin...? ja h?n sieppasi

Elsaa vartalosta ja huiskautti kohona ymp?ri.

?Kevyt kuin lehti!?

Viion leski l?isk?ytti k?mmeni??n yhteen ja huudahti:

?Latun Liisa!?

?Niin min?k?? Yes box! Sep? tietenkin. Luulitteko paremmaksi? Ilmanko teittelittekin!?

?En min? sinua tuntenut, koko otusta!?

?No k?tell??n sitten uudestaan!? ja h?n tarttui Viion leske? k?teen ja pudisti oikein pitk??n ja hartaasti, mik? toista nauratti.

?Miss? sin? olet ollut niin n?kym?tt?miss?? Enh?n ole n?hnyt sinua pitkiin aikoihin.?

?Onhan sit? hommaa ollut: puunhakkuuta, tanssiaisia, lumenluontia ja risti?isi?. Min? olen ollut j?tk?n?, kotit?iss?, kasakkana ja tiesi min? kaikkena. Olen min? aikonut k?yd? monastikin, vaan aina on sattunut estett?, Elsan rippipyh?n? olin tulossa, vaan portilla tuli pari merimiehen akkaa ja pyysiv?t minua kirjoittamaan heille kirjett?, ja niin j?i silloinkin tulematta. Te kun muutitte kauemmaksi meilt?, niin on sit? v?h?n kuin vierauduttu. Kirkossa Elsan rippipyh?n? min? n?in teid?t viimeksi, vaan on kai siit? aikaa mokomakin kun te olette minua n?hnyt.?

?Ihmek? sitten, ett? en sinua tuntenut!?

?Niin, kerki??h?n sit? sill? aikaa niin kaunistua, ettei tunne?, sanoi Liisa k?yden tyrkk??m?ss? Elsaa ja meni Viion lesken eteen ja katsoi niin vakavasti ja viattoman n?k?isen?, ett? olisi luullut h?nen oikein totta kysyneen:

?Enk? ole kaunistunut??

?Lienet kaunistunutkin?, naurahti Viion leski.

?Niin no, sit?h?n min?kin. Ilmankos ne herratkin ovat joskus tyk?nneet minusta, ett? ovat tulleet minun kanssani passeeraamaan, nimitt?in syksyisin ja talvisin - pime?ll?.?

?Sin? herrain kanssa ollut?? kysyi Viion leski h?mm?styneen?.

?Eih?n se ihme, ett? min? herrain kanssa olisin, vaan se minusta ihme, ett? herrat minun kanssani. Vaan totta puhuen, niin eiv?t minusta aina ole v?litt?neetk??n. Kuulkaahan! Kerrankin min? v?h?n parantelin poltetulla korkilla naamaani ja k?velin sitten katua. Tuli heti muuan mukaani. Min? en n?ytt?nyt varsin kasvojani, ennenkuin tultiin lyhdyn kohdalle, jossa k??nnyin tirkistelem??n kumppaniani vasten naamaa ja panin toisen silm?ni n?in ja suuni n?in.?

Viion leski katsoi Liisaa silm?t sel?ll??n ja henke??n pid?tt?en, Elsa purskahti nauruun, niin pahalle kuin h?nest? n?yttikin, kun Liisalla oli toinen silm? ummessa kuin nukkuessa ja toinen sel?ll??n ja kierossa, ja suu kauhean rumasti v??r?ss?.

?Herra sylk?si paholaisen nimeen: 'tphyi kun on ruma!'?

?Ja tuolla tavoin sin? uskallatkin?? p?ivitteli Elsa.

?Peloittihan minua, ett? jos v??ristelless? tuuli k??ntyisi, niin j?isi silm?t ja suu v??r??n, ja min? arvaan, ett? en olisi sitten mik??n kaunis, vaikka ei minusta nytk??n ruma ole kovin kaukana, vaan olenhan kumminkin v?h?n luojan luoman n?k?inen.?

?Mutta eik? sinua peloittanut se herra??

?Eei, mit? minulla 'rumalla akalla' oli pelk??mist?. Luulin min?, ett? ehk? sylkee silmille, vaan eih?n se; tupsahutti maahan ja l?hti kolmessa mutkassa juoksemaan tiehens?, aivan kuin olisin paholainen ollut. Siihen j?in yksin?ni seisomaan kadulle kuin kalamiehen koira rannalle.?

?Mutta kaikkea sinullekin mieleen johtuu!? sanoi Viion leski moittivasti.

?Sanokaatte!? vastasi Liisa muuttuen vakavaksi... ?Olen min? itsekin ihmetellyt sit?. Mutta min? olen sellainen huimap??, ett? ei ole aikaa ajatella ja punnita tekojani. Ja annahan sitten, ihminen aikoo naimisiin!?

Liisa purskahti itkem??n.

Viion leski ja Elsa katselivat h?mm?stynein? toisiaan, kun Liisa vy?liinaansa vetisteli.

?Naimisiinko?? kysyi Viion leski.

?Niin sit?h?n min? l?hdin sanomaan, ett? minua huomenna kuulutetaan ensi kerta.?

?No mit? sin? oikeastaan itket sitten??

?Sit? kun min? olen sellainen ilman aikojaan paha hattara ja viisastunenko milloinkaan!?

Liisan itku oli hillitty?, hiljaista ja tyynt?, vaan syd?mellist?, niin ett? Viion leskell?kin mieli sulautui ja teetteli kyyneli? silmiin. H?n olisi halunnut Liisalle jotakin lohdutukseksi sanoa, vaan ei tiennyt miten lohduttaa.

?Eih?n se itkien paremmaksi tule?, sanoi Liisa pyyhkiess??n kyyneleit?, ?mutta helpottaa se, kun saa itke?. En min? olisi miss??n muualla viitsinyt itke?. Yksin se on niin joutavaa ja ik?v??.?

?En ole saanut sinulle onneakaan toivotetuksi viel??, sanoi Viion leski, kun Liisa oli p??ssyt taas entiselleen.

?Ei se ole my?h?ist? viel?k??n. K?tell??nk? sitten kolmas kerta. Kiitoksia paljon!? puheli Liisa, ettei Viion leski ehtinyt sanoa sanaakaan. Samoin h?n Elsallekin k?tt? tarjotessaan jo, ennenkuin Elsa ehti mit??n lausua, sanoi:

?Samat sanat, vaan viel? rakkaammasti! Sitten kun sin? Elsa tulet naimisiin, saat oikein kelpo miehen, ja kelpo miehen sin? saat, niin jo min? olen hyvill?ni. Min? otan sinua n?in ja nostan n?in. Hurraa, el?k??n, el?k??n!? huusi Liisa nostaessaan Elsan tuolille seisomaan.

?Seekatti kun min? pid?n sinusta ja olen aina pit?nyt?, sanoi h?n p??t??n pudistellen ja pidelless??n Elsaa tuolilla. ?Ja sinusta pit?v?t kaikki.?

?kki? py?r?ht?en Viion lesken tyk? sanoi h?n aivan kuin kahdenkeskist? asiaa:

?Mutta kerran min? olin vihassa Elsalle. En muista mink? vuoksi se minulle sanoi, ett? minusta tulee huono ihminen, mutta sek? minulle pahaa teki. Min? olin pieks?? Elsan, vaan j?i toki tekem?tt?.?

Aivan kuin s??lien meni h?n ja kietoi k?tens? Elsan kaulaan ja j?i niin istumaan h?nen viereens?.

?Mutta kenen kanssa olet sitten kihloissa? Eth?n ole sit? viel? sanonut, eik? ole r??py? ollut kysy?. Olisi hauskaa tiet?? sekin?, tuumi Viion leski.

?Enk? ole sanonut? No tottapa olen ajatellut, ett? seh?n on sama, kunhan on mies: kunhan on kupissa ja kuppi kohallaan. No se on muuan niit? vanhoja kampraatteja, Tepon Iikka vain - muistanetteko sit? poikasena: sellainen jutikka, jos satuitte huomaamaan. Eik? se nytk??n ole erinomainen, onpahan vain kuin tuossa. Vaan min? tykk??n merimiehist?, ja kun Iikkakin on v?h?n sit? sorttia, niin ajattelin, ett? otanmahan tuon, sill? muitakaan en saa. Ja sit? se lie Iikkakin arvellut ja p??tti ett? h?nen pit?? korjata tuo Liisa raukka, vaikka onhan se v?h?n niinkuin olisi kesken ristilt? siepattu, vaan v?ltt?? se h?nelle. Ja niin ne liitot syntyiv?t. Eik? ole teist?kin, Viioska, niin, ett? vakka on kantensa valinnut??

Elsa purskahti nauramaan ja Liisa katsahti h?neen hyvin kysyv?sti, sill? h?n huomasi, ett? Elsa nauroi nyt jollekin muulle, omille ajatuksilleen. Ja Liisan katse pakotti Elsan selitt?m??n. H?n kertoi nauraneensa, kun yht'?kki? muisti miten Iikka ja Liisa kerran tappelivat Karjansillan tyk?n?. Tuntui hullunkuriselta nyt sit? muistellessa.

Liisa tuli oikein hyvilleen, kun ei se pahempaa ollut.

?Kerranko tahi kahdesti me Iikan kanssa olemme otelleet. Ja yht? rakkaita muistoja on useimmilla t?m?n kaupungin pojilla minusta. Niin ett? jos pojat vanhoja muistelisivat, niin en min? t?st? kaupungista miest? olisi saanut?, nauroi Liisa. ?Mutta voi minua! t?ss? min? istun kuin maanantaimorsian. Ja ?iti kun muistutti, ett? el? nyt vain tartu suustasi kiinni koko p?iv?ksi. - Kuule, Elsa, otathan sin? minulta v?h?n ompeluty?t? tehd?ksesi. Minulla ei olisi itsell?ni aikaa, mutta pahin syy on kuitenkin se, ett? min? en osaakaan sellaista, joka on v?h?n niinkuin parempaa. Min? olen niin huono siihen konstiin, ett? kuulkaahan, Viioska: kun min? kerran rakentelin itselleni paidan, niin ?iti sit? katseltuaan sanoi, ett? siet?isi roiskia sill? minua ymp?ri korvia, jos kehtaisi aikaihmist? niin h?v?ist?. Ja niin harmissaan kuin olikin, niin nauroi vedet silmiss? sille paidalle. Pituutta siin? kyll? oli, sill? siit? tuli kaksi tavallisen pituista pussia, mutta niin kaitainen, niin kaitainen - se oli tosiaan pitk? ja hoikka kuin Nahkalan kissa. Vaan ompeleet olivat lujat, min? kun ne omin k?sin neuloinkin. ?iti moitti sit?kin ja sanoi, ett? olen ommellut kuin olisin purjetta aikonut enk? paitaa.?

Kun Liisa sai sen asian toimeen, k?tteli h?n Viion leske? ja Elsaa niin kiireell?, kuin olisi ollut tulipaloon l?ht?, vaan kerkesi sittenkin ?kutsua jo valmiiksi? heit? h?ihin ja Viion leskelle vakuuttaa, ett? h?n ei saa pois mill??n ehdolla j??d?, sill? h?n vaikka kesken vihkimisen hypp?? h?net hakemaan ja kantaa sinne.

?Min? sanon papille, ett? top tykk?n??n, pastori: t??ll? ei n?y olevan Viioska ja h?n olla pit??. Vassokuu herr pastori, sitt neer siksi aikaa, ett? Viioskan haen. Mutta totta puhuen? - ja Liisa palasi takaisin ovelta sanomaan - ?minua peloittaa ajatellessa, ett? te ette olisi h?iss?. Min? voin muuten tehd? jonkun suuren tyhmyyden, vaan kun te olette, niin pysyn min? aisoissani. Te olette niin vakava ja hyv?.?

Sen kanssa h?n lenn?hti ovesta ja he n?kiv?t h?nen kadulla menev?n sellaista kyyti?, kuin olisi joku niskasta pukannut. Joka toisen askeleen pani h?n juoksemalla, mik? teki h?nen k?yntins? hullunkurisen n?k?iseksi.

?Niin on kuin olisi ?itins? h?net suustaan sylkenyt?, arveli Viion leski itsekseen.

Liisassa oli kuitenkin h?nen mielest??n jotakin viel? vastenmielisemp?? kuin ?idiss??n, joka oli jyrkk? k?yt?ksess??n, vaan Liisa oli suorastaan v?kivaltainen. Tuntui kuin h?n voisi tehd? mit? hyv?ns? ja aivan kuin pakosta tuli tekeytym??n h?nelle mielin kielin.

Vaikka ei Viion leski ajatellut, ett? Liisa mill??n tavoin pakottaisi h?nt? h?ihin, niin kuitenkin h?n, ik??nkuin jotakin olisi pel?nnyt, sanoi Elsalle:

?Sin? tietysti menet h?ihin - jos kutsuja todemmastaan tulee, vaan eik? liene tyhj?? h?l?tt?nyt.?

Elsa vakuutti, ett? totta se oli.

?Melkein joka n?kem?ss? on Liisa minulle sanonut, ett? h?n kutsuu meid?t h?ihins?, ja jo kev??ll? uskoi salaisuutensa kuka on sulhasensa ja ett? t?n? kes?n? h?nen h??ns? tulevat. Vakuutti, ettei kukaan muu tied?, ei heid?n vanhempansakaan koko asiaa, eiv?tk? voi aavistaakaan.?

Ja nauraen selitti Elsa, ett? jo lapsena oli Liisa aina uhannut heti, kun jollekin suuttui, ettei h?n kutsu sit? peijaisiin eik? h?ihin heille.

?Vaan teid?t ja minut aikoi h?n kutsua, milloin vain jotakin puhetta oli siit? tahi Liisa erityisesti tahtoi suosiotaan osoittaa.?

Kutsut ne tulivatkin sitten ja kutsujen j?less? heti morsiankin selityksineen.

?Oli aikomus pit?? vain pienet h??t, ettei olisi kutsuttu kuin sukulaiset ja joku kaikkein paras tuttu, mutta Iikan toverit sanoivat, ettei siit? tule mit??n. Harvoin he ovat maissa ja harvemmin saavat olla h?iss?, sanoivat, ja merimies on siksi kunnollinen mies, ettei sit? hiljaisuudessa haudata eik? vihit?k??n. Se ei passaa, sanoivat, ja muuan tuli tovereinsa puolesta pyyt?m??n meit?, morsianta ja sulhasta, meid?n h?ihimme, jotka he pit?v?t. Niin niist? nyt tulee suuret tanssih??t. Voi, voi kun minua huolettaa! Sinulle, Elsa, siell? hauska tulee. Osaathan sin? tanssia? Tietysti!?

?En.?

?Et tanssia osaa!? huudahti Liisa ly?den k?mmeni? yhteen. ?No ei sill? v?li?, se k?y itsest??n, n?in vain!? Ja Liisa py?ritti Elsaa muutamia kertoja, rallattaen tahtia. ?Min? otan sen huolekseni, ett? sin? tanssimaan opit?, sanoi h?n sitten.

Mutta Elsa ei ollut aikonut l?hte? h?ihin. Muissa pidoissa ei ollut viel? ollut kuin risti?isiss?, ja nekin kaikki olivat olleet pieni? ja tuttua v?ke? niiss?. Tuollaisiin suuriin tanssih?ihin menoa ei ajatellakaan hirvinnyt!

?Niin, miten se on? Elsa on arvellut, ett? jos ei h?n tulisi...?, koetti Viion leski ruveta kierrellen ja soveliaasti selittelem??n, kun huomasi, ett? Elsa ei itse uskalla sanoa.

?Ett? Elsa ei tulisi? Oletko edes tuumaillutkaan olla poissa??

?Niin min? olen...?

?Elsa!? ja Liisa l?i nyrkki? tuoliin ja sanoi sitten:

?Ja nyt se on p??tetty, ett? sin? tulet!?

Viion leski ei saanut selv??, oliko Liisa vihassa vai muuten tosissa. Mutta h?n itse karehtui v?h?n ja aikoi Liisalle, kun alkaa h?nelle ?yst??, sanoa sellaiset sanat, ett? Liisa luopuu komentelemasta. Mit? h?nell? on t??ll? komentamista!

?No ent? te?? kysyi Liisa Viion leskelt?.

?En min? tule?, sanoi Viion leski ter?v?sti ja yritti sanomaan, ettei

Elsankaan ole pakko menn?.

?Min? muistelen, ett? teill? oli komea puku, kun olitte Elsan rippikirkossa. Jos se ei ollut omanne, niin kyll? min? hankin teille??

?Omani se oli.?

?No rakas Viioska?, alkoi Liisa, ja ihmetellen kuunteli Viion leski, kun Liisa n?yr?sti pyyteli. V?liin Liisa nimitteli h?nt? niin hassun komeilla nimill?, ett? nauratti ihan pakahtumaan asti, taas vuoroon puhui h?n niin vakavasti ja vakuuttavasti, n?yr?sti ja pyyt?v?sti, ett? mielt? liikutti.

?Eih?n minusta, vanhasta ihmisest?, ole h?iss? mit??n hupia??

?Vanhat l?sn?olollaan tekev?t ne arvokkaaksi ja vakavaksi - huvista pit?v?t nuoret huolen.?

?Ei minun l?sn?oloni lis?? arvoa eik? poissaoloni sit? v?henn?.?

?Mutta ajatelkaahan toki, Viioska. Jos teid?n juhlastanne olisi ollut poissa ilman mit??n syyt? joku henkil?, jota te arvossa piditte, niin milt? olisi tuntunut? Eik?h?n olisi ik?v?lle tuntunut ja mielt?nne pahoittanut??

Viion leski ei ymm?rt?nyt Liisan harrasta halua saada h?net h?ihins?, vaan lopultakaan h?n ei voinut vastustaa h?nen pyynt???n, joka oli n?yr?? kuin rukous. Mutta kun h??p?iv? tuli ja piti alkaa hommautua, iski Viion leskell? halu vastaan. Outoja ihmisi?h?n siell? oli enimm?kseen ja tututkin olivat vieraantuneet.

Elsa oli jo valmiina. H?nen piti menn? aikaisemmin, kun oli morsiusneitin? niinkuin Ojanniemen Marikin, joka oli tullut Elsaa hakemaan yhdess? menn?kseen. Viion leski heille hym?hteli hyv?ntuulisena, kun he h?nt? py?ritteliv?t ja laittelivat, mutta h?n oli kylliss??n itsekseen. Puettuna h?n istahti toimettoman n?k?isen? ja huokasi kuin olisi hautajaisiin meno ollut, p?ivitteli Liisaa, oli kylliss??n h?nelle, mutta itselleenkin.

Mit? h?nen tarvitsi menn? lupautumaan, vaikka kuin Liisa olisi rukoillut.

?Jos nyt olisi Liisa t?ss?, niin sanoisin, ett? en tule h?ihin ja sill? hyv?!? sanoi h?n tyt?ille.

?Tuossa h?n tuli?, sanoi Mari ja kaikki tulivat h?milleen.

?H?ist? ei ole varmaan tullut mit??n?? arveli Elsa.

?No onko niit? ollut edes todemmasta aikeissa! Onko niit? kukaan muu puuhannutkaan kuin Liisa?? tuumi Viion leski puoleksi leikki? toiseksi totta.

?Voi kun te olette sievi?!? sanoi Liisa tyt?ille. ?Herrajesta! Minua haluttaisi rutistaa teid?t, mutta teihin en uskalla koskea sormellakaan. Ja Viioska! Teh?n olette arvokkaan n?k?inen kuin kuvern??rska. Vaan teit? ei haittaa, jos min? v?h?n halaan!?

?El? hyv? lapsi kurista minua?, pyyteli Viion leski, kun Liisa syleili h?nt?. ?T??ll?kin on h??v?ki valmisna?, sanoi h?n irti p??sty??n, ?ja morsiusneideill? oli jo kiire l?htem??n, mutta tuossa on morsian viel? aivan kuin ei niin? miehin??nk??n.?

?Mik?s kiire t?ss? minulla. Min? olen kuullut monen mamman sanovan tytt?relleen, ett? kerki?t sin? siihen lystiin, mink? naimisiinkin. Min? otan sanasta vaarin enk? h?t?ile.?

?Hohoi?, huokasi Viion leski ja istahti arvellen ruveta sanomaan, ett? h?n j?ttyy h?ist?.

Liisa istahti viereen ja huokasi h?nkin.

?Min? l?hdinkin t?nne todemmastaan viel? kerran rauhassa huokasemaan.

Ruvetaanpa huokaamaan joukolla. Se mies, joka syvimp??n huokaa!?

Tyt?t nauroivat, vaan Viion leski muistutti vakavasti, ettei ollut aikaa en?? Liisalla leikin tekoon.

?Ei, ei leikintekoa. Mutta antakaa min? pikkuisen itkaisen, sit? vartenhan min? tulin, vaan en ole saanut r??py? alkaa.?

Liisa samassa lensi kuin poukka Viion lesken eteen, laskeusi polvilleen ja hautasi kasvonsa h?nen syliins?. Itketty??n siin? jonkun hetken nosti h?n p??ns? ja vesiss? silmin katsoi Viion leskeen ja kysyi:

?Luuletteko te, Viioska, ett? minusta ilmo el?iss?ni tulee kunnon ihmist???

Viion leski ei ottanut vastatakseen siihen, vaan toimitti Liisaa l?htem??n pukeutuakseen ja ollakseen valmis juhlaansa.

?Mutta sanokaa, rakas Viioska, tuleeko minusta oikea ihminen??

?Enh?n voi sit? tiet??.?

?Mutta voitteko toivoa, voitteko uskoa??

?Nyt ei ole, Liisa, aikaa kyselyihin ja vastauksiin, vaan mene.?

?Menn?h?n sit? pit?isi?, sanoi Liisa nousten yl?s. ?Vaan voi, voi tytt?kullat, kun se tuntuu vaikealle! Tuntuiko teist?, Viioska? Ei se ole teist? tuntunut, te olette ollut eri ihminen! Voi, jos sit? olisikin... Viioska, ette usko, kun min? olisin onnellinen, jos olisin puoleksi sellainen kuin tuo Mari tahi nelj?sosakaan kuin Elsa. Teit? Jumalan luomia! Helpottaakohan t?m? milloinkaan??

?Vaan l?hde, Liisa kulta, muuten teet haverit?, pyyteli Viion leski.

?Ennen maailmassa sit? luuli, ettei mit??n sen vaikeampaa ole kuin piiskat, silloin kun niit? odotti - mutta sitten kun ne oli saanut, se ei ollut mit??n. No eih?n t?ss?k??n auta muu kuin l?hde, Liisa, ja ota hurtti hum??ri ja rep?sev? meininki.?

?Mene niinkuin olisit jo siell?!? toimitti Viion leski.

?Olisin min? kuitenkin, Viioska, teilt? halunnut jonkun hyv?n sanan tahi edes puoli sanaa.?

?Tuumitaan, Liisa rakas, sitten.?

?No niin, tuumitaan sitten!? sanoi Liisa.

?Niinp? mene nyt?, toimittivat tyt?tkin.

Liisa katsoi heihin veitikkamaisesti ja sanoi:

?Ajatelkaa, tyt?t, min? olen kohta Tepposka!?

Syrj?silm?ll? katsahti h?n Viion leskeen ja j?i katsomaan sitten kallellap?in ja jonkun aikaa mietitty??n virkkoi:

?Viioska, meh?n ollaan kohta v?h?n niinkuin sukua: merimiehen akkoja molemmat. Viioska ja Tepposka! No sen p??lle me v?h?n tanssitaan. Hei tyt?t, katsokaa! N?in se on merimiesten rouvilla lysti, ne tanssivat ja engelskaksi laulavat:

Tiimai, tiimai sellai tui

Komtit pitikit kom tits nuu

Somlai kaffe somlai tee

Somlai redigati rasnavee.?

Viion leski j?i viel? py?rim??n, kun Liisa sy?ksyi ovesta ulos. Vilahti ikkunassa, kun h?n kadulla juoksi kannatellen molemmin k?sin hameitaan.

Nuorena oli Viion leski paljon mukana ollut ja tottunut k?ytt?ym??n arastelemattomasti ja vapaasti. Vaan naisten huoneeseen tultuaan joutui h?n h?milleen siit? huomaavaisuudesta ja arvonannosta, jota h?nelle siell? osoitettiin. H?net toimitettiin istumaan parhaimmalle paikalle ja h?n joutui heti kyselyjen ja katselujen keskustaksi. H?nelt? kysyttiin kuin viisaimmalta, kuka vaalia saarnanneista papeista oli paras, mit? mielt? h?n oli siit?, ett? virsikirja aiottiin uusia, ja muuta sellaista. Ja vihdoin kun puhe kantausi lapsiin, joutui h?nen tytt?rens?, Elsa, ihmettelyjen ja kiitosten esineeksi.

Elsa pidettiin selv?n? esimerkkin? siit?, kun lasta kasvatetaan Jumalan pelossa ja rukouksella, sit? arvelua vastaan, ett? toiset lapset ovat luonteeltaan erilaisia, toiset pahuuteen enemm?n taipuvia. Erotus on vain siin?, p??ttiv?t useimmat, ett? kaikki vanhemmat eiv?t jaksa pysy? kiinni oikeassa ohjauksessa, lujassa luottamuksessa Jumalan apuun.

Viion leski pujahti kuin varkain saliin saatuaan siihen tilaisuuden pastorin tullessa. Salissa istui miesv?ke? ja nuorisoa. T??ll? tuntui heti vapaalle ja hauskalle. Keskustelu oli hilpe?? ja raikasta. Vanhemmat merimiehet olivat h?nelle tuttuja ja useat heist? olivat h?nen nuoruuden tahi lapsuudenkin tovereitaan. Nuoret merimiehet olivat aina samanlaisia yleens?, ja yksitellen kun heit? tarkasti, niin muistutti heist? tuo ja t?m? siin? tahi t?ss? suhteessa sit? ja sit?kin h?nen aikaisiaan joko viel? elossa olevista tahi jo kuolleista. H?nen katseensa liikkui pian tuossa nuoressa joukossa kuin tuttavien parissa ainakin. H?n ymm?rsi heid?t yksityisseikkoja my?ten.

V?liin oli h?n kuulevinaan kuin Viion ??nen, joskus niin selv?n?, ett? melkein vavahti ja rupesi katselemaan kuin etsien. Kun h?nen ymp?rilleen kokoontui vanhoja tuttaviaan, niin virisi v?hitellen omituinen tunnelma, ep?selv? kuin unenn?k?. Oli kuin aika vuosia sitten, jolloin Viiokin oli mukana, ja niinkuin olisi ollut nytkin tuolla joukossa puhelemassa, josta h?nen ??nens? kuului. H?n eli puoleksi nykyisyytt? toiseksi entisyytt? ja siihen h?n vaipuikin, kun heid?n keskustelunsa sinne siirtyi. Ja siit? havahtui h?n kuin unesta vihkimistoimitukseen, kun pappi seisoi jo keskilattialla ja h??v?ki oli ker?ytynyt saliin.

Morsiusparia odotettiin.

Viion leske? aivan kuin peloitti, sen huomasi h?n yht'?kki? ja h?n aivan kuin odotti jotakin onnettomuutta tapahtuvaksi. Ja my?skin jotakin naurunsekaistakin pyrki mieleen, kun h?n muisti Liisan l?hd?n heilt?. Jotakin hassua oli nytkin tulossa. Miten h?n tuli kuvailemaan, ett? jo ovesta tullessa Liisa jotakin nurinkurista tekee. Niin j?nnityksell? h?n sit? odotti, ett? kun ovi v?h?n raottui, niin kasvonjuonteensa olivat jo aivan kuin jotakin hassua onnettomuudeksi olisi tapahtunut.

H?n ehti kuvailla morsiusparin n??nkin: sulhanen oli lyhyt paksu tallukka, silm?t ja suu naurussa aivan kuin sanoisi: ?jo se on tuo Liisa!? Varkain pyrki t?llaista mieleen, vaikka h?n koetti pakottaa itse??n vakavaksi.

Morsiusparin tulo teki miellytt?v?n juhlallisen vaikutuksen.

Tuoko sulhanen nyt oli ilman aikojaan Tepon Iikka! Muodoltaan h?n ei ollut mik??n kaunis, vaan miellytt?v?. Mutta varreltaan oli pulskinta merimiest?, pitk? ja roteva. Hyv?ss? merimiespukineessa n?ytti h?n joukkonsa valiolta.

Ja Liisa! Kuin ruhtinatar arvokas. H?n n?ytti jykev?n, hartevan kumppaninsa rinnalla hennolta. Solakka vartensa mustassa puvussa n?ytti viel? soreammalta. K?yt?s oli reipas, vaan sulava ja vakava. Hieno ujo hymy suupieliss?, katse lempe?, vaan el?v? ja ?lyk?s.

Ei olisi uskonut, jos ei omin silmin olisi n?hnyt. Miten olisi voinut Liisaa ajatella niin kerrassaan erilaiseksi. Se oli Viion leskest? nytkin viel? yht? ihmeellist? kuin sekin oli ollut, ett? Liisa heill? paki paraastaan leikki? laskiessaan voi heitt?yty? yht'?kki? tunteittensa valtaan, syd?melliseen itkuun, joka melkein vastustamattomasti veti toisetkin mukaansa, ja siit? taas antautui ylimielisyyteen.

Hartaalla mielenkiinnolla seurasi h?n vihkimistoimitusta. Kun kuunteli heid?n lupauksiaan, niin tuntui kuin ne olisi tehty kuin kallioon syv?lle uurrettu merkki. He n?yttiv?t niin varmoilta, ett? tuli aivan itsest??n ajattelemaan, ett? el?m? on noitten edess? sujuva, jos se on ollenkaan sujuakseen.

Kun h?n vihkimistoimituksen j?lkeen meni nuorelle pariskunnalle toivottamaan onnea, niin olisi h?n halunnut sanoa jotakin hyvin syv?lt? syd?mens? pohjasta, jos vaan olisi saanut sopivan sanan. Vaan h?nen meni samaan tapaan kuin muittenkin. Tuntui sen vuoksi hyv?lle, kun Liisa hymyillen puristi rutasemalla h?nen k?tt??n, oli kuin Liisa olisi ymm?rt?nyt h?nen ajatuksensa.

Molemmin k?sin tarttui Viion leski Latun em?nn?n k?teen, kun tapasi h?net jossakin syrj?ss? seisomassa, ja lausui h?nelle ilonsa Liisan onnesta. Viion leski joutui v?h?n h?milleen, kun Latun em?nt? poikkesi heti muuhun asiaan. Vieden h?net istumaan sanoi h?n terveisi? Nikkil?n em?nn?lt?, jonka kertoi tavanneensa viime talvena k?yh?in myyntipaikalla, miss? oli k?ynyt vartavasten h?nt? n?hd?kseen.

?Ketter? oli aivan kuin ennenkin, n?k? v?h?n huonontunut, mutta muisti hyvin kaikki. Kyseli tuttaviaan, teit? ja Elsaa eritt?in, ja oli hyvill??n, kun kuuli teid?n hyvin voivan. Sanoi, ett? kun saisi viel? n?hd? kerran!?

Syd?mellisell? rakkaudella ja s??lin mielell? puheli h?n Nikkil?n em?nn?st?, joka tyytyv?isen? ja aina vain toivoen eleli nikarasta nikaraan, ja Nikkil?st?, joka raukka niin kauan sai kitua mielens? katkeruudeksi.

?Mittaa Jumala h?nelle laupeutesi j?lkeen?, kuiskasi h?n itsekseen huoaten.

?Mit?s sanotte, Viioska, nuoresta pariskunnasta?? tuli keskeytt?m??n Lapin em?nt?. ?Eik? ole pulska pari? Kelpo miehen sai Liisa, mutta verosensa mieskin sai.?

?Liian uusia kiitt???, sanoi Latun em?nt? vakavasti ja yritti puhetta muuhun k??nt?m??n, vaan Lapin em?nt? kehuvasti jatkoi:

?Uskallan min? kiitt??. Min? olen aina sanonut Liisasta kaikille, ett? saattepa n?hd?, niin se viel? kelpo em?nt?n? keikkuu, sen min? olen sanonut jo aikoja sitten. Kyll?h?n sen ovat uskoneet muutkin nyt viime aikoina, kun ovat n?hneet, miten nuoret miehet sen ymp?rill? pivartelevat kilvan ja Liisa keikkuu kuin ruhtinatar heid?n keskell??n.?

N?in l?ik?htelev?? ei ollut muitten tunteitten purkaus, jotka tulivat onnea toivottamaan morsiamen ?idille, vaan tulvehtiva kiitos pursui esiin kaikkien sanoissa. Nauravalla mielihyv?ll? kuunteli Viion leski heid?n tunnustuksiaan ja tunsi jonkunmoista tyydytyst? siit?, kun jotkut lausuivat niin sattuvasti ja ik??nkuin ilmaisivat h?nen tunteensa, joille h?n ei ollut sanoja tavannut.

Latun em?nt? pysyi vakavana, tuli melkein viel? vakavammaksi kuin oli ollut. H?n tuntui ja n?ytti n?yr?lle ja vaatimattomalle ja katseensa oli enemm?n surullinen kuin iloinen.

Viion leske? se sai h?vett?m??n. H?ihin l?htiess? oli h?n jonkunmoisella vastenmielisyydell? ajatellut Latun em?nt??, luullut ett? h?n nyt jotenkin kehuskelisi tytt?rens? onnea. Mist? h?nelle se ajatus oli tullutkin! H?n istui siin? itse??n moittien, kun joku ?kki? k??riytyi h?nen kaulaansa ja h?n kuuli korvaansa kuiskattavan:

?Minun on nyt helppo olla. En tied? miten olisin tullut toimeen, jos en olisi saanut k?v?ist? teill? itkem?ss?.?

Ja sitten n?ki Viion leski edess??n morsiamen iloisen muodon, ja lempeist?, ?lykk?ist? silmist? loisti kiitollinen katse kuin l?mmin, kirkas s?de.

Liisa py?r?hti istumaan Viion lesken ja ?itins? v?liin, jonka kaulaan kietoi k?tens?, painoi posken poskea vasten ja lapsellisella suunliikkeell? ja omituisen hell?ll? ??nell? sanoi:

??iti rukka!?

Viion leski tunsi ?killisen ty?nn?hdyksen rinnassaan ja silmiin kiersi kyynelt?. Ahdistava ty?nn?hdys tuntui samassa pehmoiseksi, miellytt?v?ksi tunteeksi, joka v?reili hymyss?.

?Olisin min? sinut pojalleni suonut?, sanoi Lapin em?nt? avomielisesti Liisalle. ?Sitten min? olisin v?h?n verran hyvill?ni ollut, kun tuollainen tytt? olisi sukuun saatu.?

Liisa ja ?itins? k??ntyiv?t katsomaan toisiaan. He muistivat molemmat sen tapauksen, kun Liisaa piiskattiin Lapin Mikon vuoksi. Sit? oli kumpikin itsekseen usein muistellut sek? nauraen ett? vakavana. Se oli hassuimpia tapauksia Liisan piiskaamisessa ja tarttunut Latun em?nn?n mieleen yksityisseikkoja my?ten. Mutta samalla se oli ik?vyyten? seurannut kummankin mieless? ja antanut surullisiin ajatuksiin aihetta.

Liisa purskahti ?kki? nauramaan, tuntui nyt niin hassulle koko juttu.

?Mit? naurat?? sanoi Lapin em?nt? v?h?n h?mill??n ja loukkautuneena.

?Sit? vain, kun sit? ei tied? pienen?, miten lysti on isona!? sanoi

Liisa ly?d? lapsauttaen Lapin em?nt?? polvelle.

Soitettiin valssiin ja puhemies tuli pyyt?m??n morsianta.

?Katsokaa. Nyt Tepposkaa vied??n!? sanoi Liisa hyvin olevinaan, joka synnytti kovan naurunr?h?k?n, ja Latun em?nt?kin hym?hti.

Mieltymyksell? seurasivat sitten kaikki Liisan reipasta, sulavaa k?yt?st? huimaavassa valssissa, joka heti remahutti nuorison huvitteluhalun kuin ilmiliekkeihin.

Mik? viel? oli kankeutta ja juroutta vanhemmissa ihmisiss?, se suli nyt nuorison raikkaan ilon ??ress?, jossa jokainen tuntui kuin nuorentuvansa. Muutamat tempasi nuorten ilolle antautuminen mukaansa koppinaan ja ne, joita vanhuuden vakavuus enemm?n hillitsi, seurasivat kuitenkin hengess? mukana viritt?en mieleens? nuoruutensa aikoja.

?Ei jaksa, ei jaksa. Kintut ovat kangistuneet. Ei tuntenut uupumusta ennen, silloin kun me oltiin nuoria?, sanoi muuan vanhanpuoleinen mies istahtaessaan Viion lesken viereen. Se oli Kilpel?inen, Viion lesken lapsuuden tovereita. H?net oli jo nuorten sytytt?m? innostus houkutellut tanssiin, jossa vanhuutensa tunsi.

?Sinun h?iss? sit? tanssittiin?, sanoi h?n Viion leskelle ja alkoi kehua, ett? siihen aikaan sit? tanssia vasta jaksettiin, enemm?n kuin nykyinen sukupolvi. Yhdell? p?iv?? ei h?it? uskottu, eip? kahdellakaan. Viio ja h?n olivat parhaita siihen aikaan.

?Se oli pulskaa n?hd?, kun Viio py?ritti tytt?j?, sellainen kaunis mies, sorja kuin koivu!?

Ja Kilpel?inen kertoi ja kertoi, ja he juurtuivat siit? sitten puhelemaan menneet asiat kaikki halki lapsuudesta saakka. Oli muistelmia, joille naurettiin, ja toisia, joita ihasteltiin kuin kaunista satua.

?Jopa joo, niin se on?, sanoi lopuksi vanha merimies. ?Nuoruus iloineen on meid?t j?tt?nyt, niinkuin se j?tt?? kaikki, vanhentaa kaikki itse vanhentumatta koskaan. Me katselemme nuoruutta t?ss?, ja kun nuo ovat vanhenneet, jotka tuossa nauttivat ihaninta aikaansa, n?kev?t he, niinkuin me nyt n?emme toisten nuoruudessa oman nuoruutensa kuvan. Katsohan tuossa noita tanssijoita, tuota paria. Siin? n?et itsesi nuorena. On aivan kuin siin? kiit?sit sin? ja Viio, sin? morsiusneitin? ja Viio sulhaspoikana, niinkuin olitte minun h?iss?ni.?

Tanssiva pari py?r?hti siihen heid?n luokseen ja Elsa istahti tuolille, joka oli heti h?nen takanaan, joten sattui j??m??n tyhj? sija Viion lesken ja Elsan v?hin.

?Te ette varmaankaan minua tunne?? sanoi merimies arastelevalla ??nell?

Viion leskelle.

Viion leski katsoi h?nt? pitk??n aivan kuin tunteakseen. H?n oli h?net huomannut Elsan sulhaspoikana ja katsellut sen vuoksi h?nt? tarkemmin kuin muita nuoria miehi? huomaamatta h?ness? kuitenkaan mit??n, joka olisi muistuttanut tuttavuudesta. Nyt oli h?neen tuon nuoren miehen kysytty? vastannut kuin olisi h?n joku tuttava. Vaan ei jaksanut h?n muistaa. Muotonsa n?ytti aivan vieraalle.

?Olen saattanut n?hd? teit? joskus pienen? poikasena, vaan en voi muistaa ollenkaan.?

?Ette tietystik??n, sill? min? olin pieni kun viimeksi n?itte, ja tuskin huomasittekaan minua silloin. Vaan ehk? muuten muistanette nimelt?. Min? olen Tuira.?

?Erkki Tuira!? lausui Viion leski ilahtuneena ja osoitti h?nelle tuolia vieress??n pyyt?en siihen istumaan.

T?ss? nyt yht'?kki? t?m? mies, jota aikoinaan oli niin paljon muistellut, vaan jonka luuli jo kadonneeksi! Viion leski katsoi h?nt? pitk??n silm?st? silm??n.

Tuira oli ollut kajuttapoikana samassa laivassa sill? retkell?, jolla Viio hukkui, ja h?n ensim?isen? saattoi t?m?n murhesanoman Viion leskelle.

?T?m? tapaus on katkera teille?, oli Tuira kirjoittanut, ?mutta voinetteko enemm?n surra sit? kuin min?, sill? minulta orvolta pojalta meni h?ness? yst?v?, is?. H?n oli ainoa maailmassa, jolla minua kohtaan on ollut lempeytt?, ainoa, joka on neuvonut ja ohjannut hyvyydell?, kohdellut rakkaudella. Min? sen vuoksi olen el?nyt el?m??ni, tehnyt ty?t?ni siin? toivossa, ett? kerran joudun mieheksi ja voin palkita h?nelle hyvyytens?. Nyt el?m? tuntuu tyhj?lle, vaikealle ja raskaalle, ei ole muuta ajatusta, kuin el?? antaen p?iv?n menn?, toisen tulla.?

Viion leski oli silloin kiintynyt tuntemattomaan nuorukaiseen ?idillisell? hellyydell?, oli seurannut h?nt? h?nen tietym?tt?mill? retkill??n ajatuksillaan ja rukouksillaan. Ja kun Tuira ei tullut, niinkuin kirjeess? oli luvannut, viel? samana kes?n? kotia, vaan oli j??nyt merille, eik? ollut mit??n tietoja h?nest? saanut, oli h?n luullut h?net kadonneeksi tuntemattomiin kohtaloihin. Viion leskest? tuntui kuin olisi h?n nyt haudan takaa tullut.

?Min? olen luullut teit? kuolleeksi!?

?Min? sorruin maailmalle, ja siell? on aika mennyt, vuosi vuodelta kulunut?, sanoi Tuira ja kertoi tapaukset, joitten takia h?n tuli viipyneeksi. Olisi ollut nytkin edullisia paikkoja tarjolla, vaan halutti l?hte? k?ym??n kotimaassa.

?Te olette vasta tullut??

?Juuri n?ihin h?ihin?, sanoi Tuira naurahtaen ja lis?si, ett? on h?n ollut p?iv?n toista, jotta on kerennyt pikimm?lt??n silm?t? entisi? olosijojaan.

?Mille n?ytti ja tuntui??

?Tuntui omituiselle. Kaikki on muuttunutta, osaksi uusiintunutta, osaksi vanhentunutta ja osaksi kerrassaan kadonnuttakin, niin ett? vaikea on tuntea mit??n heti ensi silm?yksell?. Ihmiset ovat aivan kuin eri sukua. Suuri osa silloisista tutuista on kadonnut, toiset aika muuttanut vieraiksi ja uusi polvi on kasvanut, jota ei tunne ollenkaan. Ainoa, joka nuorisosta oli tuttua minulle, oli Elsa neiti, jota en el?iss?ni ennen ole n?hnyt, vaan tunsin Viion n??lt?. Elsassa on paljon is??ns? ja sen vuoksi minusta tuntui pian kuin olisin jo ennen h?nen kanssaan tuttava ollut.?

?Nuoret tutustuvat pian?, sanoi Viion leski. ?Pian sit? perehtyy entisiin tuttuihin sek? ihmisiin ett? seutuihin. Kun saatte v?h?n tarkemmin katsella niit?, niin alkaa enemm?n ja enemm?n n?ky? kohtia ja seikkoja, jotka viritt?v?t vanhat muistot, mitk? sitten kiinnitt?v?t teid?t vanhoilla tuttavuuden siteill?.?

Heid?n puheensa katkesi ja syntyi hetken ??nett?myys. Viion leskest? tuntui, ett? heill? on toisilleen yhteist?, mist? puhella, mik? pyrki esiin, vaan johon ei rohennut koskettaa. H?n aivan kuin pelk?si, ett? Tuira siihen ryhtyy, ja sen vuoksi h?n rupesi puhelemaan jotakin aivan tavallista, pit?en keskustelun ulohtaalla siit?, mihin h?n kuitenkin halusi joskus p??st?.

H?nest? oli kuin olisi h?n tavannut jonkun mieluisan sukulaisen pitkien aikojen per?st?. Omituiselle tuntui, kun tuo nuori mies, johon h?n kiintyi yh? enemm?n ja enemm?n, oli samalla niin vieras ja tuttu. Jotakin hyvin tutunomaista h?ness? oli, joka melkein vaivasi, niin ett? olisi aivan kuin halunnut h?nen olevan erin?k?isen, niin miellytt?v? muoto kuin olikin h?nell?: siniset, lempe?t, v?h?n uinailevat silm?t, hienohipi?iset, raikasv?riset kasvot ja kaunis suu.

Kun Viion leski sitten naisten huoneeseen menness??n kuuli puhuttavan Tuirasta, niin oli h?n levottomana aivan kuin olisi jotakin h?nen l?heist??n arvosteltu, ja tarkalla korvalla kuunteli mit? kerrottiin.

Tiedettiin ett? h?n on hyviss? varoissa ja kelpo mies ja puheltiin h?nest? suurella ihastuksella. H?n oli ollut aivan pahanen poika merelle l?htiess??n, viel? huutolaisena, sill? h?nell? ei ollut vanhempia, ?itins? oli kuollut pojan ensi vuosina ja muuta ei ollutkaan kuin ?iti.

?Ja sellainen mies on sitten tullut.?

?Merell? niist? miehi? tulee!?

T?st? syntyi sitten v?ittely?, kun joku sanoi, ett? merell? mieheksi tulo ei ole varmempaa kuin maallakaan. Asiaan innostuneina tuettiin mielipiteit??n mainitsemalla esimerkkej? hyvist? ja huonoista sek? maalla kasvaneista ett? merell? olleista. V?ittely loppui siihen huomautukseen, ett? kenelle Jumala armonsa osoittaa, niin siit? mies tulee. Ja jos ei h?n armossaan ja is?llisess? hyvyydess??n suojele, auta ja menestyst? anna, niin ei auta olipa h?n maalla tahi merell?.

Se hyv?ksyttiin yksimielisesti ??nekk?ill? my?ntymyksill?, ja Viion leski huomasi, ett? useat katsoivat h?neen aivan kuin h?n olisi tuon huomautuksen tehnyt tahi kuin olisivat kysyneet: ?eik? niin??

Illan kuluessa kuuli h?n syrj?korvalla mainittavan Tuiraa ja Elsaa, sanottavan kauniiksi pariksi ja jonkun kerran teht?v?n viittauksia pitemm?llekin. Viion leski arkausi n?ist?, jotta h?n karttoi Tuiran l?hestymist? ja keskusteluun antautumista h?nen kanssaan, niin mieluiselta kuin olisi tuntunutkin h?nen l?hell? olonsa. H?n pysytteli sen vuoksi naisten huoneessa, tekeytyen v?linpit?m?tt?m?ksi nuorten huvitteluista salissa.

Vasta kun purppuriin soitettiin, meni h?nkin katsomaan t?t? tanssia, joka veti kaikkien vanhainkin huomion puoleensa. Se oli vanhain aikaista tanssia, joka oli jo syrj?ytynyt siin? m??r?ss?, ett? sit? ainoastaan harvinaisuutena viel? k?ytettiin vanhain huviksi. Ja huvitettuja he olivatkin. T?m? heid?n mielitanssinsa vei heid?t ik??nkuin l?hemm?ksi mennytt? aikaansa. Siin? selvimmin py?ri ja pujottausi esiin vanhat muistot, nuoruuden mielialat. Vanhat valtasivat t?m?n tanssin aivan kuin olisivat halunneet siten temmata nuoruuden haltuunsa viel? hetkeksi.

Nuortunein mielin istui Viion leskikin katselemaan tanssin monimutkaista kulkua, joka oli niin tuttua h?nelle. Mutta h?nen silm?ns? pyrkiv?t seuraamaan yhden parin kulkua. H?n huomasi sen itsekin ja koetti sit? varoa. Aivan katselemalla katseli h?n Liisaa, joka oli johtavana sieluna ja aivan kuin puhalsi reipasta henke? koko joukkoon. El?v? vilkkautensa, tarmokas ryhtins? sopivat nyt h?nelle tuossa asemassa, jotta h?n oli kuin luotu siihen. Tahi katseli ja ihaili Viion leski Ojanniemen Maria, pient? hentoa tytt??, jolla oli kauniit lempe?t silm?t, enkelim?iset kasvot, jonka k?yt?ksess? oli jotain ylh?isen siev??, muista poikkeavaa, vaan samalla ujoa ja hiljaista.

Mutta tiet?m?tt??n oli h?n taas katselemassa niit?, joihin silm? aivan kuin v?kisten pyrki. Ja kun vuorojensa v?liss? Tuira ja Elsa tulivat istumaan paikoilleen, h?nen l?helleen, unehtui h?n kuuntelemaan heid?n puhettaan. H?n ei ollut utelemassa heid?n keskusteluaan, h?n kuunteli vain heid?n ??nt??n. Tuiran ??ni muistutti Viioa, oli h?n huomannut. Muutamat sanat lausui h?n aivan kuin Viio ja naurunsa oli niin yhdenlaista, ett? Viion leski k??ntyi ehdottomasti katsomaan h?nt?, jolloin tunsi aivan kuin jonkunlaista pettymyst?. Ja sen vuoksi koetti h?n sit? karttaa ja huolellisesti pit?? katsettaan muualla, nauttiakseen h?iritsem?tt?m?sti ??nen synnytt?mist? tunteista. Sen vuoksi h?n my?skin, kun Tuira tahi Elsa jotakin h?nelle virkkoivat, koetti soveliaalla tavalla olla lyhytsanainen, jotta keskustelua ei syntyisi ja h?n saisi vain kuunnella heid?n molempain ??nt?, joissa oli samaa sointua.

?Do you like girls!? sanoi Tuiralle veitikkamaisesti Liisa, joka tuli miehineen purppurin loputtua heid?n luoksensa.

Muutamat vanhat merimiehet, joita oli l?hell?, rupesivat nauraa hohottamaan ja katselivat Tuiraa, joka joutui h?milleen.

Liisa taputteli Elsaa poskelle molemmin k?sin hell?n hyv?ilev?sti, ja Elsa punastui korviaan my?ten, aavistaessaan ett? h?nest? oli ehk? puhetta ollut.

?Girl like a rose!? sanoi Liisa silmill??n osoittaen Tuiraa katsomaan

Elsaa, jota viittausta Tuira noudatti vaistomaisesti.

?Min? olen hyv? kaikkeen, kuin sy?j?nvoide?, sanoi Liisa Viion leskelle, tarttuen h?nt? kynkk??n ja vet?en mukaansa. ?Niinkuin kuulette, osaan min? englannin kielt?kin. Mutta min? osaan sit? vain pari kolme makeata sanaa.?

Viion leski ei tiennyt mik? oli mieless? Liisalla, joka kuletti h?nt? kynk?ss??n l?pi salin etehiseen ja edelleen ulos, yli kartanon humalamaahan, jossa istutti h?net penkille viereens? ja k?si yh? kainalossa.

?Minun on niin hauska olla ett?!? alkoi Liisa. ?Kyll? minussa on vakavuuttakin ja se pyrkii esiin ja kyll? se p??seekin. Mutta min? en sit? ole ennen uskonut, kun kukaan muukaan ei ole uskonut. Aina sanoivat kaikki, ett? minusta ei tule oikeaa ihmist?, ja min? uskoin sen. Se minua ajattelutti ja itketytti. Vaan min? en itkenyt, en vaikka! Reuhasin heille enin silloin, kun mieli alakuloisin oli ja kun oikein itketti. Kun teill? sain itke?, niin rupesin aina uskomaan, ett? ehk? sent??nkin minusta ihminen tulee.?

?Mutta hyv?inen aika, miksi et muutenkin voinut sit? uskoa??

?En. Min? olen pienest? pit?en ollut sellainen rasavilli, oikea ilkeys... Voi, voi kun se ?iti raukka on saanut t?hteni k?rsi?...?

Liisa pid?tti itkunsa, pyyhk?si silmi??n ja jatkoi:

?Kaikki sanoivat, ett? minusta tulee huono ihminen, ja minua se peloitti. Ja min? aivan uskoin niin k?yv?n. Min? uskoin, ett? minussa on pahahenki, niinkuin Lapin em?nt? kerran vakuutti.?

?Mutta Lapin em?nt? kertoi sanoneensa aina, ett? sinusta kelpo ihminen tulee.?

?Niin Lapin em?nt? raukka niinkuin muutkin nyt! Sit? ei ole kukaan sanonut eik? uskonut. Jos minusta huono ihminen olisi tullut, niin olisivat kaikki sanoneet: 'enk? min? sit? sanonut!' Ja sit? he ovat sanoneet eik? muuta.?

Hetken mietitty??n kys?si Liisa:

?Uskotteko te, Viioska, ett? minusta voi tulla oikea ihminen??

Viion leske? h?vetti vastata mit??n ja tuskalliselle tuntui ??nett?myytens? h?nest? itsest??n.

?En min? halua sen enemp?? kuin ett? minusta tulisi tavallisen hyv? merimiehen akka!?

Viion leski kietoi k?tens? Liisan kaulaan.

Kyynelsilmin j?i h?n sitten istumaan Liisan menty? sis??n.

Pahaa h?nkin oli aina luullut Liisasta, pit?nyt melkein huonon ihmisen alkuna ja jo ajatellut, ett? se olisi rangaistukseksi Latun em?nn?lle, joka ei uskonut Jumalan johdatusta t?llaisessa. Sen vuoksi h?nell? ei ollut koskaan lohdutuksen sanaa Latun em?nn?lle, kun t?m? oli valittanut onnettomuuttaan, huoliaan ja vaivojaan Liisan takia. H?n ei tullut ajatelleeksi Latun em?nn?n mielen raskautta, vaikka itse oli samanlaisia huolia tuntenut. Ja Liisa raukka! Mik? taakka on painanut h?nen nuorta mielt??n, kun on ollut itse toivoton ja kaikki muutkin pahoilla luuloillaan h?nt? masentamassa. Ja jos h?n t?ss? ep?toivoisessa taistelussaan olisi sortunut, niin jokainen olisi vain ajatellut, ett? niin k?vi kuin oli ennustanutkin!...

Kun Viion leski sis??n tuli, ruvettiin tanssimaan morsiuskruunua, n?hd?kseen kuka ensim?isen? oli morsian oleva. Kaikki nuoret olivat piiriss?. Morsian huppusilmin seisoi keskell?, py?r?hti muutamia kertoja ymp?ri ja sy?ks?hti tavoittamaan piirist? ja saatuaan k?tens? johonkin kiinni, silpasi hupun silmilt??n. Kun h?n n?ki, ett? se oli Elsa, niin Liisa iloisena tarttui h?nt? vartalosta kiinni ja tempasi h?net ?killisell? liikkeell? kohoksi ilmaan.

Ihastuksissaan merimiesjoukko kajahutti riemuisan el?k??nhuudon, joka avonaisten ikkunain kautta sys?ytyi kes?y?n tyyneen ilmaan ja palasi takaisin raikahtelevana kaikuna.

?Viion Elsa on joukosta ensim?inen morsian!? sanoivat naisetkin mieliss??n toisilleen ja mainittiin samalla Tuiran nime?.