Chapter 3 No.3

Seuroissa k?yntiin olivat molemmat, niin Elsa kuin Ojanniemen Marikin, kyll?styneet. Mari heti alkuaankaan ei ollut niihin erityisemmin mieltynyt, sill? ei h?nest? siell? koskaan ollut niin hauska kuin Elsa oli kuvaillut. Elsan ihastus oli laskeutunut v?hitellen, kun ei kes?aikoina seuroissa ollut paljon ket??n ja kun syksyll? taas alkoi v?h?n enemm?n niiss? v?ke? k?yd?, niin ei Montinin rouva ollut sittenk??n kuin joskus ani harvoin eik? Hulda kertaakaan. S??nn?llisesti olivat Elsa ja Mari k?yneet seuroissa, mutta ik?vikseen, josta kumpikaan ei tullut toiselle sanoneeksi.

Kuin tottumuksesta hakivat he toisiaan sinne. V?synein? l?htiv?t he aina sielt? ja haukotellen, kunnes ulkona raitis ilma virkisti ja sai reippaalle mielelle. Eiv?tk? he seuroissa pysyneet aina vakavinakaan, vaan pyrkiv?t nauramaan tiet?m?tt? mille oikeastaan nauroivat. Usein seuroihin menness??n jo olivat naurutuulella, jotta heid?n piti peloittaa ja kauhistuttaa toisiaan vakaviksi.

Talven tultua he sunnuntaisin j?lkeen p?iv?llisen rupesivat, kerran sen keksitty??n, tekem??n kelkkaretki? sellaisia, ett? vuoron per??n toinen makasi kelkassa silm?t peitossa ja toinen veti kiert?en ja mutkitellen, py?ritt?en ja kaikilla tavoin eksytt?en ja lopuksi kuletti johonkin outoon sopukkaan, jossa sitten toinen sokossa kuletettuna sai arvailla miss? oli. Se oli hauskaa. Sokossa kulkien oli aivan kuin olisi retkeillyt oudoille maille ja kun pys?hdyttiin vihdoin, niin ei ollut tuttua muuta kuin taivaan t?hdet. Er??n? sunnuntaina kulkeusivat he kelkkaretkill??n keskikaupungille asti. Ja siell?k?s oli hauska, kun ei koskaan tiennyt sokko miss? oli.

?Emme viitsi l?hte?k??n seuroihin?, sanoi toinen, ja se oli toisenkin ajatus ollut.

Sen j?lkeen he eiv?t k?yneet seuroissa kuin joskus, kun ei muu sattunut huvittamaan, ja v?liin, kun pisti p??h?n l?hte? varsin katsomaan oliko siell? ket??n.

Kev?ttalven arki-illat ja sunnuntaipuhteet kuluivat hangella m?ki? laskiessa joltakin nystyr?lt?, kinoksissa telmiess?, jolloin oli toisinaan hyvin hauska, kun sattuivat vallattomalle p??lle, toisinaan viel? hauskempi, kun antautuivat katselemaan t?htitaivasta ja laskivat sinne mielikuvituksensa tahi kirkkaalla kuutamolla kuvittelivat hyvien henkien liikkumista maan p??ll?.

Mutta talvi meni ja sen t?hdekk??t illat. Tuli kev?t ja pyyhki lumen maalta. Pojat telmiv?t palloilla, ja pienemmill? tyt?ill? oli lukemattomia leikkej?. Niihin ei heid?n sopinut ottaa osaa, he olivat siksi isoja, rippikouluun aikovia, eik? heit? haluttanutkaan. Suuret tyt?t olivat illoin k?velem?ss? puhellen kesken??n iloisasti. Pyh?isin olivat uusissa kauniissa puvuissa, ker?ysiv?t toistensa luo ja keskustelivat menemisist??n, kutsuista, huviretkist?. Kaikilla n?ytti olevan jotakin hauskaa aikeissa ja odotettavissa.

Niill? oli hauska, noilla isoilla tyt?ill?! Ja muutenkin tuntui heist?, ett? isona tytt?n?, aikaihmisen? olo oli jotakin erinomaista. Heill?h?n oli omia salaisuuksia, toimia ja retki?, joista sai sen k?sityksen, ett? heid?n el?m?ns? oli h?ik?isev?n iloista. Heit? kohtelivat vanhemmat ihmiset aivan toisin kuin rippikoulua k?ym?tt?mi? ja tavalla, jossa oli jotakin salaper?ist?.

Onnellisia olivat ne, jotka olivat rippikoulussa ja p??sem?ss? isoiksi tyt?iksi. He kun olivat kuin salaper?isen tulevaisuuden kynnyksell?. Ja sen lis?ksi kuvailtiin rippikoulussa oloa hyvin hauskaksi ja riemuisaksi.

Rippil?isen ensimm?inen rippipyh? oli suurimpia juhlia, niin tuntui nuoremmista. Kansa vaelsi kirkkoon laumoittain. Rippil?isen kotona vallitsi syv? hiljaisuus ja harvasanaisuus. Jos ei is?n vakavuutta huomannutkaan, niin oli ?iti sen sijaan itkusilmin ja h?nen kohtelunsa nuorta rippil?ist? kohtaan oli hell? ja palveleva. Rippil?inen itse oli uusissa juhlavaatteissa, paremmissa kuin koskaan ennen, outo ja kankea k?yt?ksess??n, joka jo nuorempia esti kunnioituksen vuoksi l?hestym?st? h?nt?. Sy?m?tt?myytens? pyhitti h?net kerrassaan.

Jos h?n ripille p??sty? heti kuolisi, niin olisi h?n autuas ja p??sisi taivaaseen. H?n oli onnellinen Jumalan lapsi, onnellisin kaikista!

Syksyll? olivat Elsa ja Mari p??tt?neet menn? kouluun. Ja t?ll? p??t?ksell? kiinnittiv?t mielt?ns?. He lukevat ahkerasti rippikoulua varten kes?n, ett? ovat parhaita he kahden. Heill? on sitten niin hauska. Tulevana kes?n? ovat isoja tytt?j?!

Tuntuihan t?m? nyt joltakin, kun muuten olivat kuin jouten, tiet?m?tt? mihin ryhty?.

Mutta ?iti oli Elsan tuumaa vastaan, ett? h?n jo ensi syksyn? menisi rippikouluun, sanoen ett? ei siit? hiljastu, jos my?hemminkin k?y. H?n my?nsi, ett? Elsa mahtanee osata ja ymm?rt??kin sen, mink? useakin, mutta parempi oli k?yd? se hyvin ymm?rt?en.

?Panen mielellesi, ett? jos luulet ymm?rt?v?si asian niin kalliiksi ja vakavaksi kuin se on, niin mene, jos ep?ilet, niin j?t??, sanoi ?iti niin vakavasti ja n?yr?n pyyt?v?sti, ett? Elsa ei olisi voinut tehd? vastoin t?t?. H?n luopui ehdoin tahdoin aikeestaan, ilman v?hint?k??n vastenmielisyytt?, vaan masentuneena.

H?n oli nyt kuin yksikseen j??nyt, eik? ollut mit??n, joka olisi kiinnitt?nyt mielt?. Aika oli ik?v? ty?ss? ja jouten ollessa. Ty? tuntui rasittavalta, niin ett? oli jaksamista viime tunneilla ty?paikassa. P?iv?n istuttuaan alkoi pist?? hartioihin ja uuvuttaa, jotta piti oikoa my?t??n ruumistaan. Hartaasti senkin vuoksi odotti ty?ajan loppua ja joutohetke?. Mutta mieli enin uupui. Jos jotakin hauskaa koetti ajatella, niin ei jaksanut, tuntui kaikki tahkealle, raskaalle ja painostavalle. Joskus kun pist?ysi mieleen joku aie aikansa kuluttamisesta illalla ty?st? p??sty? tahi sunnuntaiksi, niin tymp?si se taas heti.

Ty?paikassa tyt?t olivat mahdikkaita, kiusasivat ja pilkkasivat toisiaan. Elsaa peloitti, ett? joskus rupeavat h?nt?kin kiusaamaan. H?n ei ymm?rt?nyt useinkaan heid?n kiistojaan ja kujeitaan, vaan tuntui h?nest?, ett? se oli jotakin hirve?n pahaa.

?Luulisi tuota konsulin pojan morsiamen kannattavan pit?? omat saksensa, ettei aina olisi muitten varassa?, sanoi kerrankin muuan toiselle, joka siihen vastasi:

?K?ypik? kateeksesi, kun ei itsell?si ole kuin pahanen merikoululainen?

Luuletko saavasi sit?k??n v??r?nokkaa? Hassuttaa vain sinua!?

?Jos hassuttaneekin, kun ei anna pastihuiveja ja viisimarkkoja?, vastasi taas toinen ja nauroi muille silm?? iskien.

?Kun ei ole mist? antaa!?

T?ll? tavalla kerrankin s?tti pari tytt?? toisiaan toisten nauraessa. Ja h?nkin oli eilen illalla ollut muutaman pojan, Kivel?n Riston kanssa soutelemassa! H?nt? peloitti niin, ett? k?det vapisi.

Kun h?n n?ki jonkun tuttavan ohi kulkevan, olisi h?n itkenyt, jos olisi uskaltanut, kun ajatteli ett? tuo sai olla ulkona ja omassa vapaudessaan. H?n odotti iltaa kuin pelastuksen hetke?. Ja sunnuntai piili mieless? hauskana, kun sai olla jouten ja menn? johonkin.

Mutta joutohetket olivat sit? ik?v?mpi?, kuta pitempi? olivat. Ne olivat kuin tyhjyytt? t?ynn?. H?nell? ei ollut mit? tehd? eik? mihin menn?.

Usein kun h?n l?hti johonkin naapuriin, miss? oli tovereita h?nelle, joko ik?isi??n tahi vanhempia, py?r?hti h?n takaisin ?kki? tympeyksiss??n. Ja jos meni perille, niin rupesi siell? kyll?stytt?m??n, vaikka kaikkialla kohdeltiin h?nt? yst?v?llisesti, vanhemmat ihmisetkin kuin omaa vierastaan. Se saattoi h?net vain halveksimaan omaa itse??n, varsinkin jos ihmeteltiin, niinkuin usein tapahtui, ett? kun Elsa ei viel? rippikouluun aikonutkaan. Ei lohduttanut isosti, jos sitten aina sanottiinkin:

?Eip? sill? ettei sit? ehdi k?yd? my?hemminkin.?

Rippikoulu oli lykk?ynyt ep?m??r?iseen tulevaisuuteen, sill? ?iti oli sanonut, ett? Elsa saisi ainakin pariksi vuotta j?tt?? tuon aikeensa, eik? Elsa ollut sent?hden mit??n p??t?st? viel? tehnyt. Mutta syksyll? kun Mari koulun alkoi, p??tti Elsa ett? kahden vuoden per?st? h?nkin k?y, ja se jo tuntui v?h?n lohduttavammalta. Mutta sittenkin katui h?n, ettei ollut jo Marin kanssa yht? aikaa, kun kuuli ett? Montinin Jori ja Vimparin Aappokin k?viv?t samalla kertaa. Itse olivat sen Elsalle sanoneet. Ja sit? muisteli Elsa usein ja h?pesi itse??n ja kadehti Maria.

He olivat Marin kanssa sattuneet kerran yhteen ollessaan katsomassa Unkarin mustalaisia, joita suuri matkue oli tullut ja asettunut leiriin kaupungin laitaan. Kun he sielt? l?htiv?t, niin tulivat Aappo ja Jori heid?n j?lkeens?, tavoittivat heid?t ja rupesivat puhelemaan.

Elsaa h?vetti kauheasti. H?n oli pist?ytynyt sinne kotipuvussa, kun oli kotinsa aivan l?hell?, eik? luullut siell? ket??n noin illalla olevan. Hameensa oli vanha ja muutenkin lyhytt? tekoa alkuaankin. Se oli niin lyhyt, ett? eiv?tk? lie lahkeet n?kyneet.

Hyv?nen aika ja sitten puhelivat rippikoulusta! Kysyiv?t heilt?, ovatko he jo koulussa, aikoivat tulla kev??ll?; lyseolaisten ei tarvitse k?yd? kuin viime viikolla.

Elsaa h?vetti sanoa, ett? h?n ei ole, ja Mari sanoi iloissaan, ett? h?n on. Kun Elsa erosi heist? kotiportilla, niin yritti h?n juosten sis??n ik??nkuin piiloutuakseen, vaan ovelta k??ntyi h?n takaisin ja meni portille, josta portin pielen takaa katsoa kurkotti heid?n j?lkeens?.

Mari oli niin siev?, pitk? hame ja muutenkin puettu niinkuin aikuiset tyt?t. He ovat kaikki rippikoululaisia, eik? kukaan heit? kiusaa, jos ovatkin yhdess?...

Tykkivin syd?min katseli h?n heid?n menoaan, kun pojat astelivat siin? Marin sivulla k??ntyen v?h?v?li? Mariin p?in ja t?m? heihin puhellessaan kesken??n, ja Marilla pitk?n hameen helmat niin siev?sti heiluivat. Elsa katseli heit? niin kauan kuin n?kyi, ja tyytym?tt?m?n?, suutuksissaan ja itkumielin meni h?n sis??n.

Mit? h?nen tarvitsi pannakin t?t? lyhytt? hametta! Ja mit? tarvitsi niitten poikain tulla heid?n kanssa k?velem??n, eiv?th?n ole koskaan ennen olleet heid?n kanssa, Jori ei milloinkaan, lapsenakaan muuta kuin peloitteli heit? joskus, kun sattui tapaamaan... Miksik? h?n ei mennyt sittenkin rippikouluun. Olisi h?n ymm?rt?nyt yht? hyvin kuin muutkin, yht? hyvin osannut ja ymm?rt?nyt kuin Marikin.

Uhkamielisen? p??tti h?n kahden vuoden per?st? menev?ns? kouluun, vaikka mik? olisi, eik? pid? en?? lyhytt? hametta kotonaankaan ja on muutenkin niinkuin aikuiset tyt?t: olivathan nuo jotkut muutkin niin.

Mutta miten h?n olisi niinkuin aikuiset tyt?t, ei h?n sitten tiennytk??n ja kun sattui joskus yhteen jonkun aikuisemman kanssa, tunsi h?n olevansa koulua k?ym?t?n ja v?h?arvoinen mielest??n.

El?m? kulki taas entist? latuaan, ik?v??, yksitoikkoista uraansa. Ei ollut mit??n ajattelemista, ei mit??n teht?v?? tahi aiottavaa, eik? mik??n ollut hauskaa, ei sek??n, mit? hauskaksi kuvaili.

Talvella kun k?vi joskus lyseolaisten m?ess? katsomassa, niin n?ytti hauskalle, kun tyt?t laskivat. Siell? oli suuria ja pieni? tytt?j?, kaikenik?isi?, paljon pienempi? kuin h?n, h?nen kokoisiaan ja aivan aikuisiakin, ja pojat heit? laskettivat. Voi jos olisi h?nkin saanut laskea jonkun kerran, kuvaili h?n seisoessaan syrj?ss? muitten katsojain ja osattomain seassa. Mutta kuka olisi h?nt? laskettanut? H?n ei juuri muita tuntenut kuin Vimparin Aapon, Kivel?n Riston ja Montinin Jorin. Aappo lasketti tytt?j?, Montinin Huldaa tahi muita. Jori laski yksin??n kilpaa poikain kanssa. Risto my?s laski yksin??n. Ja h?n olisi varmaan ottanut kelkkaansa, jos olisi viitsinyt menn? sinne l?helle.

Risto pyysikin sitten muutaman kerran, kun h?n m?keen menness??n tapasi

Elsan. T?m? oli Elsasta niin hauskaa, niin hauskaa, ett?...

?Kuule, eik? siin? huimaa p??t?! - Siin?h?n liukuu kelkka virstan matkan? - Eik? siin? ole vaikea ohjata??

Puoliinkaan kysymyksiin ei harvapuheinen Risto ehtinyt vastata, joita riemastunut Elsa teki.

Siit? heid?n sivu meni muutamia poikia ja k??ntyiv?t katsomaan heit? ja joku kysyi:

?Kuka se on tuo tytt?, jonka kanssa Kivi-Risto on??

Elsa h?pesi niin, ett? posket kuumaksi karahtivat, ja h?nest? kuulosti, kuin pojat olisivat nauraneet. H?n py?r?hti pois ja l?hti astumaan kiireesti.

Mit?h?n ne nuo pojat ajattelivat h?nest?... nauroivatkin...

Kivi-Risto?...

Elsa katsahti syrj?silm?ll? Ristoon, joka oli l?htenyt h?nen mukaansa ja mit??n puhumatta asteli h?nen sivullaan. Risto ei ollut niinkuin muut koulupojat, huomasi nyt Elsa. H?nell? oli ruma puuhkalakki, h?ll? takki ja kaulassa korearaitainen villahuivi, jonka p??t n?kyiv?t takin helman alta. Sukanvarret n?kyiv?t pieksuista. Kelkkakin oli ruman n?k?inen, paljaat laudat, muilla oli vaatteella p??llystetty ja t?ytetty.

Risto esitti, ett? l?htisiv?t Tikkaniemen t?rm?st? laskemaan, joka ei ollut niin korkea ja siell? oli v?hempi laskijoita.

Elsaa ei haluttanut sinne eik? mihink??n. H?nest? kuulosti taas pahalle, kun Risto sorahti sanoessaan t?rlm? ja korlkea. H?nt? h?vetti ja kadutti, ett? oli m?keen mennytkin, ja h?n oli kuin vihassa Ristolle.

T?m?n j?lkeen h?n lyseolaisia h?pesi niin, ett? poikkesi toiselle kadulle, kun n?ki heit? vastaan tulevan. M?ess? ei k?ynyt en?? kertaakaan, eik? h?nt? haluttanut mihink??n. Mit? h?n tekee miss??n!

Kotona oli h?n joutohetkens? kaikki ja rupesi myyr?st?m??n ahkerasti kotiaskareissa ja siivon teossa, jota teki tarkkaan ja hakemalla haki ja etsi t?ikseen, kun ei muutakaan ollut. Sunnuntaisin tuli h?nelle tavaksi lukea ?idille p?iv?n evankeliumi ja raamattua. Ja t?m?n kautta johtui h?nelle mieleen k?yd? seuroissakin, jonka h?n taas otti varsinaiseksi asiaksi.

Mutta h?n k?vi seuroissa k?yd?kseen vain, ilman mink??nlaista vieh?tyst? niihin. Istui siell? ja kuunteli katse koko ajan hartaasti kiinnitettyn? puhujaan, vaan ei kuullut mit??n. Sanaakaan ei muistanut l?htiess??n, mist? oli puhuttu. Masentunut ja uupunut oli h?n kotia tullessaan. Ja koti tuntui hyv?lle.

Kotioloon vieh?ttyi h?n sitten enemm?n, kun alkoi saada ty?t?, ettei tarvinnut pitki? puhteita jouten olla. H?n oli joutessaan tarjoutunut milloin millekin talon em?nn?lle kutomaan lasten sukkia, ja v?hitellen opastuivat sen kautta ulompaakin h?nelle sukankutomaty?t? tuomaan. N?in ty?h?n p??sty??n ei h?n liikkunut kotoa sanottavasti minnek??n eik? osannut sitten mit??n kaivata. Ja kun ty?st? alkoi kasaantua ansiota, niin kiihtyi h?n oikein uuraaksi. H?nest? oli mukavaa, kun oli rahaa. ?iti? sai ilahuttaa milloin mill?kin: kahvilla, parannetulla ruualla, uusilla lipposilla, r?ijyvaatteella. Ja sitten sai h?n itsekin aina jotakin pient? ja voi ajatella rahan kokoamista pukutarvettaan varten siihen, kun h?n menee rippikouluun.

Sunnuntaisin, kun makaili pitemp??n aamusella, hereill??n s?ngyss? mietiskellen, antautui h?n kuvailemaan, miten h?n on sitten aikuisena tytt?n?, miten puettu ja miten toimii.

Ostavat kaikkia ja laittavat kodin hyvin siev?ksi.

Kev??ll? p??si h?n varsinaiseksi ompelijaksi ja sai hyv?n palkan. T?t? h?n ei ollut osannut viel? lukuun ottaa. Ja h?nen kuvailunsa saivat nyt uutta vauhtia. H?n tunsi olevansa jo kohta kuin aikuinen ja eih?n ollut kuin ensi syksy ja sitten seuraava syksy ja sitten kes?, niin silloin on h?n aivan aikuinen.

Mutta h?n menetti malttinsa, kun Mari tuli ilmoittamaan Elsan ?idille, ett? h?n oli ripille p??ssyt - tapa vaati nuoren rippil?isen k?ym??n ilmoittamassa siit? sukulaisille, kummeille ja parhaille tuttaville.

Viion leski lausui Marille muutamia vakavia, syd?mellisi? sanoja, vaan Elsa hyv?ili Maria hehkuvalla innolla, kuin siskoaan, jolle suuri onni on tapahtunut.

?Eik? ole hauska!?

Se ei ollut kysymys, eik? Elsa siihen vastausta odottanutkaan. H?nest? itsest??n oli hauska, sill? h?ness? syntyi halu kouluun syksyll?.

Vaan vasta Elsan into oikein kasvoi, kun h?n meni kirkkoon lauantaina, jolloin rippilapsia vannotettiin, ja pyh?n?, jolloin heid?t herranehtoolliselle laskettiin.

Se oli juhlallista. Nuo rippilapset tuntuivat olevan onnen ja autuuden omia. Oli kuin kaikki heit? varten. Rovasti puhui heille, kun he alttarin ymp?rill? seisoivat, tyt?t toisella puolen, pojat toisella, puhui kauniisti, kehoitti heit? rakastamaan Jeesusta, seuraamaan h?nt? uskollisesti, pit?m??n h?nt? yst?v?n??n. Rippilapset itkiv?t ja rovastikin puhui itkuun sulautuvalla ??nell?. Sunnuntaina oli viel? juhlallisempaa. Kirkko n?ytti nyt niin juhlallisen kauniilta. Korkeista ikkunoista laskeusi valo kirkkaina s?dekimppuina. Urut soivat kauniimmasti kuin koskaan ennen. Kun urkujen soidessa ja seurakunnan seisaaltaan veisatessa rippilapset, kaikki mustassa puvussa, meniv?t alttarin luo ja laskeutuivat polvilleen, tuntui Elsasta, kuin taivaan sininen laki, joka n?kyi kirkonkuvun ikkunoista, olisi ollut entist? sinisempi ja laskeutunut alemmaksi ja aivan kuin jotakin ihmeellist? olisi tapahtumassa.

N?ytti kuin alttaritaulussa Jeesus taivaaseen noustessaan katselisi noita, jotka h?nen edess??n olivat polvillaan, ja heille k?si??n ojentaisi.

T?ss? menossa oli kaikki itse asiassa salaper?ist?. Vaan Elsa ei mieless??n kysellytk??n, mit? se on ja miksi. Se oli juhlallista, suurta ja houkuttelevaa. H?n olisi vuoden el?nyt yhten? p?iv?n? p??st?kseen tuonne. Mutta samalla tuntui my?skin, kuin p??sy sinne olisi hyvin ty?l?st?. Rippikoulu oli kai jotakin hyvin vaikeaa ja se peloitti. H?nest? tuntui kuin h?n ei koskaan p??sisi.

Miten onnellinen oli Mari! H?n n?ytti kauniilta. Kaunein oli h?n kaikista. Mari oli ollut paras joukosta, h?n oli saanut lahjaksi uuden testamentin ja rovasti oli kiitellyt silloin kaikkien kuullen. Mari oli nyt kaukana Elsan edell? ja tuntui Elsasta kuin Mari i?ksi p?iviksi olisi eronnut h?nest?. Mutta se ei masentanut h?nen mielt??n, se vain kiihoitti. H?n tyytyi v?hemp??n, kunhan vain p??si v?h?n l?hemm?ksi sit? onnea, jossa Mari oli.

H?n p??tti ruveta lukemaan ahkerasti. Ja sit? h?n tekikin syksyyn, luki ja pelk?si, ettei h?n voi p??st?. H?n ei ehk? voi ymm?rt?? kaikkea sit?, mit? vaadittiin. ?itih?n oli sanonut, ett? rippikoulu on hyvin raskas, arvokas asia, jota monet v??rin k?ytt?v?t ja ainoastaan harvat ovat kelvollisia.

Kouluajan l?hestyess? peloitti Elsaa samalla tavoin, kuin h?n odottaisi jotakin hyvin erinomaista. Ja sitten koulussa istuessaan odotti h?n sit? p?iv? p?iv?lt?, ik?v?iden tulevaksi jotakin muuta kuin mit? siell? oli. Vaan sit? jokap?iv?isemm?ksi se muuttui. Sen mit? luettiin, osasi h?n kaikki, ja mit? selitettiin, sen oli h?n kuullut monet kymmenetkin kerrat. Kev??ll? odotti h?n sit? tulevaksi viimeinkin. Mutta jo ensi viikolla h?n haukotteli opetuksen aikana, ja ajatus, ett? jos pappi olisi sen huomannut, piti h?net virke?n? loppuajan. Olisi ollut koko h?pe?, jos olisi saanut nuhteet.

Kun pojat tulivat kouluun, niin muuttui koulussa olo viel? joutavammaksi. He olivat vallattomia ja tekiv?t kaikenlaista kiusaa ja pilaa tyt?ille. Tyt?tkin muuttuivat hilskommiksi. Papit torailivat ja kiukkuilivat, pauhasivat ja uhkasivat. Koulussa olo muuttui aivan arkiel?m?ksi, kun viimeinenkin vakavuus oli joutunut h?vi??n. Elsa tunsi pettyneens?.

Lauantaina kuitenkin, kun kokoontuivat sitten kirkkoon ne, jotka olivat hyv?ksytyt ripille p??sem??n, oli joukko talttunutta. Harva yrittik??n kannustamaan vallatonta luontoaan eik? h?n saanut kenenk??n my?t?tuntoisuutta. Se toimitus, mik? nyt oli esill?, vaikutti hillitsev?sti vallattomimpaankin. Oli kuin arkiel?m? olisi lakaistu pois ja juhlapuoli k??nnetty n?kyviin.

Kristillisen seurakunnan l?sn?ollessa oli nyt heid?n osoitettava kristinopin taitoaan ja uudistettava kasteenlupauksensa. Se kuulosti juhlalliselta ja vaikuttikin itsekuhunkin omalla tavallaan.

Elsa tunsi jonkunlaista pelkoa, mutta muuten pysyi h?n v?linpit?m?tt?m?n?, sill? ei h?n en?? osannut odottaa mit??n niin erinomaista, jota oli kuvitellut ja jossa oli niin pettynyt. H?n nyt odotti ainoastaan jotakin v?h?n tavallisesta poikkeavaa.

Toimituksen alussa kuuli h?n mainittavan nime??n, vaan ei huomannut sit? miksik??n, h?nen huomionsa oli muussa, ajatteli, ett? kun huomisesta p??see, niin on t?m? loppunut, joka jo oli kyll?stytt?nyt. Vierustoverit toimittivat h?nelle, ett? h?nt? huudettiin esiin, ja silloin Elsakin huomasi, ett? rovasti katsoi h?neen odottavasti. H?n joutui h?mmennyksiins?, niin ett? menty??n seisomaan rovastin eteen ei h?n ymm?rt?nyt, mit? rovasti puhui, h?nellek? vai muille, vaiko ?idille, jota kuuli rovastin mainitsevan. Vasta p??si tajuamaan, kun rovasti ojensi h?nelle kirjan, uuden testamentin, sanoen sen antavansa muistoksi t?lt? t?rke?lt? hetkelt?, kehoitukseksi sen kirjan opin mukaan el?m??n, esimerkkin? tovereilleen, ?itins? iloksi ja oman kuolemattoman sielunsa autuudeksi.

?Jumala sinua, lapseni, siihen armollisesti auttakoon!?

Kun h?n lahjan saatuaan ja niiattuaan syv??n k??ntyi paikoilleen menem??n, h?n v?h?n vavahti kuin s?ik?hdyksest? n?hdess??n kirkossa ihmisjoukon, jota h?n ei ollut muistanut eik? huomannutkaan ennen selk?ns? taakse. H?n ei uskaltanut katsoa kehenk??n erikseen, vaan kiiruhti paikoilleen ja laskeusi kumarruksiin penkkiins? h?peiss??n ja iloissaan.

Koko toimituksen ajan oli h?n hajamielinen. Tehtyihin kysymyksiin vastasi aivan tiet?m?tt??n, ja omituisia tyrsk?yksi?, jotka eiv?t olleet itkua eik? naurua, pyrki esiin. H?n sai ne t?in tuskin hillityksi, ja kun sitten muut rupesivat rovastin puhuessa itkem??n, pysyiv?t h?nen silm?ns? kuivina. H?nen oli paha olla, tuntui kuin olisi py?rrytt?nyt. Mutta kun toimitus oli loppunut ja h?n yhtyi ?itiins?, joka itki silm?t peitossa, pyrki h?nell?kin itku valloilleen. H?n sai sen kuitenkin puserretuksi muutamiin kyyneliin, vaan ei ollut varma, milloin se sy?ks?ht?? esiin. Yht??n sanaa h?n ei voinut lausua ?idille eik? uskaltanut katsoa t?m?n itkuisiin silmiin, kun he l?htiv?t kotia. Aivan kuin pulppusi itku kurkussa. Tunsi v?liin, ett? h?n jaksaa kotia asti, vaan taas v?liin, ett? se on aivan mahdotonta. H?n koetti ajatella jotakin tavallista v?h?p?t?ist? asiaa ja luki, montako kadun risteyst? on viel? kotia.

Portille p??sty??n j?tti h?n ?idin tulemaan yksin, juoksi ja paiskausi s?ngyn p??lle kasvoilleen ja laski tulvivan mielens? irralleen.

H?n ei ajatellut mit??n koko iltana. Ei mink??nlaista kysymyst? pyrkinyt esiin. Ajatukset olivat aivan rauhassa sittenkin, kun h?n tyyntyi itkusta. Mit? puheli ?idin kanssa, oli aivan tavallista, jokap?iv?isi? asioita. Mit? h?n tunsi, oli vain kuin hiljainen, mutta hyvin syv? huokaus, mik? pyrki esiin eik? koskaan tarpeeksi syv?lt? p??ssyt. Piti v?h?n v?li? itkem?ll? koettaa sit? helpottaa.

Aamulla her?si h?n hirve? pelon tunne mieless?, aivan kuin olisi jostakin my?h?stynyt, mist? ei mill??n ehdolla my?h?sty? saanut, ja aivan kuin olisi kokonaan j??nyt. Selville asiasta p??sty??n pysyi h?n sittenkin levotonna.

Oli tuskallista. Kun h?n pukeutui, tuntui kuin kaikki olisi painanut ja ahdistanut ja niinkuin h?n ei olisi ehtinyt valmiiksi. H?n oli valmis kuitenkin jo aikoja ennen ja peloitti, ett? ehk? on joku erehdys, kello v??r?ss? tahi ei kuulu kellojen soitto t?nne.

Kun kellot alkoivat soida, vavahti h?n heti ensimm?isille ly?nneille. Oli kuin jotakin hyvin tuskallista olisi ty?ntynyt rintaan ja omituinen pelko ahdisti. Tykkivin syd?min kuunteli h?n nyt.

Miten monella tavalla kirkon kellot soivat!

Kun arkina ilmoittivat kuolonsanomaa tahi soivat matkavirtt? tuonelan tuville saatettavalle, niin kuulosti raskaalta, aivan kuin tuo humajava ??ni kulkisi vitkalleen maata my?ten. Heikkenev? humina oli kuin hiljainen syv? huokaus ja jokainen uusi kumahdus kuin murheen purkaus... Mutta sunnuntaina, miten keve? ja kirkas oli niitten kutsuva ??ni! Pium... paum... ne lensiv?t j?lekk?in kuin leikkiv?t linnut, laskeusivat alas miellytt?vin? kuin houkutus, suloisina kuin lupaus... Jouluna soivat ne paljasta riemua, kun niitten kumahtava ??ni kiiri l?pi talvisen aamuh?m?r?n, kun kaikkialla oli hiljaista ja rauhallista, kirkosta tulvehti lempe? valo, ja aamun tummalla taivaalla tuhannet t?hdet tuikkivat kuin kilvassa.

Ja nyt?

Se ei ollut surullista, ei se ollut iloistakaan. Juhlallista se oli, vaan niin raskasta, niin peloittavaa, vaativaa, tuomitsevaa...

Mit? oli? Ja mit? oli tuleva?

Oli kuin suuret, raskaat ovet olisivat hiljalleen auenneet, joitten takana oli jotakin kauhean vakavaa, suurta ja peloittavaa...

H?n tunsi pahoinvointia istuessaan kirkossa ja kuunnellessaan saarnaa. H?n ei kuullut muuta kuin yksityisi? sanoja silloin t?ll?in. Odotuksen ahdistus pani ajatukset aivan kuin sekaisin. Saarnan loputtua h?n ei tiennyt sitten mit??n, mit? oli tapahtunut siihen saakka, kun h?n huomasi istuvansa penkiss??n kumartuneena. V?hitellen alkoi sitten jotakin katkonaista muistiin palautua ja selvisi ensin, ett? h?n oli jo k?ynyt alttarin ??ress?.

Tuntui rauhalliselta, vaikka mieli olikin lainehtiva. Itkett?v? tunne ei ollut en?? pakottava ja tuskallinen, vaan vieno ja mieluisa. Kun h?n kumarruksissaan penkiss??n kuunteli urkujen mahtavaa soittoa ja seurakunnan veisuuta, niin tuntui kuin siin? olisi ollut jotakin kehoittavaa, el?hytt?v??. Ja kun h?n kotona uusi mieleens? p?iv?n tapauksen, syntyi h?ness? vieno, ik?v?iv? mieliala. H?n kaihosi jotakin, joka oli mennyt, kadonnut, haihtunut, jonka haluaisi uudelleen n?hd?, kuulla, tuntea.