Chapter 5 No.5

Kuusi p?iv?? oli kulunut siit?, kuin kaunis leski Julia oli l?hett?nyt Nánásy sed?n ulos maailmaan levitt?m??n tietoa h?nen naimisiin-menostaan, kutsumaan sukulaisia h?ihin, hankkimaan naimis-lupakirjaa sek? Pestist? ostamaan morsiuspukua ja leivoksia. T?m? kaikki toimitettiinkin s?ntilleen.

H?nen per??ns? l?hetetty sanansaattaja saapui joka paikkaan tuntia my?hemmin, kuin h?n sielt? oli l?htenyt, ja sill? tavoin palasi Nánásy set? takaisin --'iin, sanansaattajaa kohtaamatta, ja astui, iso lipas kainalossa, sis??n kauniin hoidokkaansa luokse, joka jo oli ruvennut luulemaan, ett? h?n oli karannut komitatista.

- "T?ss? olen, lintuseni. Kaikki olen toimittanut. T?ss? on toinen morsiuspuku, sen valmisti Barza, t?ss? toinen, sen teki Kereszessy; t?ss? taskussani on lupakirja; sukulaiset tulevat my?skin kaikki; sokerileivokset ovat vaununlaatikossa".

Julia vapisi vimmasta; viimeiset sanat kuultuansa l?i h?n raivokkaasti p?yd?lle laskettua lipasta, niin ett? se murtui rikki.

- "Viek?? morsius-puvut hiiteen. Lupakirja my?skin hiiteen, tortut, sukulaiset! menk?? itsekin sinne!"

Nánásy set? ?llistyi kovasti t?st? vastaan-otosta; suunsa liikkui, mutta ei antanut mit??n ??nt?. H?n ei kyennyt mit??n ajattelemaan, h?n vaan katsoa t?llisteli, kun n?ki ett? Julia, n?m?t sanat lausuttuansa, ep?toivosta itkien vaipui alas sohvaan ja rupesi nyyhkytt?m??n niin ett? oli tukehtua.

Nánásy set? ei ollut syntynyt semmoiseksi, joka olisi saattanut itselleen n?in sekaantuneita kohtauksia selitt??. Kun on s?ntilleen toimittanut kaikki toimekseen uskotut asiat, kun luulee palkinnoksi siit? saavansa - pari muiskua, ja sen sijaan saa pari laatikkoa p??h?ns? viskatuksi... H?n ei voinut kaikkea t?t? ensink??n k?sitt??.

T?ll? hetkell? kuului hevosen-ravia pihalta, ja Julian kamarineitsyt sy?ksi sis??n em?nt?ns? luokse, tuskin jaksaen huutaa, mit? tahtoi:

- "Neiti - armollinen rouva - nuoren Kálmán herran hevonen..."

- "Uskaltakaa vaan laskea h?net sis??n!" huusi Julia, kiivaasti hyp?ht?en yl?s sijaltaan.

- "Mutta Kálmán herra ei istu sen sel?ss?, vaan er?s vieras nuori herra, jota en viel? koskaan ole n?hnyt".

- "Kuka?"

Kuka? Siit? tied?mme me jo kertoa. Se oli tuo onneton Sándor, jonka hevonen naapurikyl?st? oli tuonut t?h?n kaupunkiin, Julian asuntoon asti. N?hdess??n portin avoinna juoksi se sis??n pihalle ep?toivoisen ratsastajansa kanssa ja seisahtui sitte kauniisti porstuan eteen, tuttavantapaisella hirnunnalla tervehtien ulkona seisovia palkollisia.

Asian laita oli se, ett? Kálmán tavallisesti joka p?iv? ratsasti Juliaa tervehtim??n, ja silloin antoi tuo rakastettava nainen aina sokeria hevoselle omasta hienosta k?t?sest??n ja t?ten oli h?n hemmoitellut hevosta niin, ett? se usein v?kisin vei is?nt?ns?kin Julian pihaan, eik? sen ollut mahdollista kulkea sit? katua, taloon poikkeematta. Mutta, niinkuin edellisest? tied?mme, ei Kálmán kuuteen p?iv??n ollut k?ynyt Julian luona, eik? hevonen niin pitk??n aikaan ollut sokeria saanut. T?t? laiminly?nti? se ei mill??n tavoin p??h?ns? saanut, vaikka kyll? sanotaan, ett? hevosella on iso p??. Mainittuna ilta-p?iv?n? oli se sent?hden itseksens? p??tt?nyt, ettei sit? varten ollut hevoseksi syntynyt, jotta sen kanssa pilkkaa teht?isiin, ja kun se taas tunsi suitset suussaan, l?hti se liikkeelle eik? itsepintaisessa johdonmukaisuudessaan seisahtanut ennenkuin oli tullut --'iin Julian pihalle, jossa se sitte porstuan edess? alkoi iloisesti hirnua, sokeria odottaen.

Sándor putosi alas hevosen sel?st? niin pian kuin se seisahtui; h?n ei n?hnyt eik? kuullut mit??n, eik? voinut sanaakaan suustansa saada. Hajas??rin ja kyyristyneen? konttasi h?n nelin ry?min ovelle asti, jonka Julia silloin juuri aukaisi, n?hd?ksens? kuka oli tullut.

Ei kukaan tuntenut t?t? Lazarusta.

Kuka? Mik?? Mit? tahtoo h?n? Kuinka tuli h?n t?nne?

- "Voi! - ?lk?? kysyk? minulta mit??n", vaikeroitsi onneton ratsastaja, "min? olen hukassa - olen kuollut - k?teni, jalkani eiv?t ole minun - pankaa minut levolle, kutsukaa tohtoria, min? heit?n heti henkeni - voi kuvettani, voi!"

Julia rupesi aavistamaan jotain ??ret?nt? onnettomuutta ja l?hetti vilpitt?m?ll? my?t?-tuntoisuudella palvelijansa heti l??k?ri? hakemaan. Sill? v?lin vei h?n tuon kova-onnisen seikkailijan vuoteesen ja hoiti h?nt? kaikella naisellisella hellyydell?, kunnes vihdoin l??k?ri tuli ja rauhoitti h?nt? sill?, etteiv?t sairaan "jalommat osat" olleet tuosta vaivaloisesta ratsastamisesta vahingoittuneet ja ett? muutaman tunnin lepo oli kaikki taas paikallensa saattava.

Berkessyn kartanossa kasvoi sill? v?lin vaara yh? suuremmaksi. Rouva Gulyási ei j?tt?nyt ket??n hetkeksik??n rauhaan, h?n ajoi joka ihmisen poikaansa hakemaan ja vaati jokaista takaisin palaavaa ilmoittamaan, mihin oli t?m?n j?tt?nyt. Vihdoin sai h?n suonenvetoa, h?net t?ytyi panna maata ja peitt?? l?mpimill? peitteill? sek? juottaa teevedell?; h?n voivotteli kaiken y?t? ja k??nsi koko talon yl?salaisin. Molemmat tytt?-raukat ja rouva Tállyai, jotka yht? mittaa valvoivat h?nen vuoteensa vieress? ja hoitivat h?nt?, eiv?t aamuun asti voineet silmi??n ummistaa h?nen t?htens?. Menyhért herra makasi sill? aikaa rauhallisella omatunnolla viereisess? huoneessa; h?nt? t?ytyi joka tunti hereille ravistaa, jott'ei h?n kuorsaisi niin hirve?sti ja saattaisi sairaalle uudestaan suonenvetoa.

P?iv?n koittaessa nukkui vihdoin k?rsiv? potilas v?symyksest? ja voivotuksesta, ja rouva Tállay'kin laskeusi sohvalle lep??m??n, kun yht'?kki? hajdú tuolla ulkona k?yt?v?ss? rupesi suurella melulla takkeja p?lytt?m??n.

Molemmat tyt?t juoksivat p?istikkaa ulos.

- "Vaiti! ?lk?? pit?k? melua, vast'ik??n nukkuivat t??ll? sis?ll?!"

- "Puhdistanhan vierasten herrain takkeja", selitti puolustuksekseen hajdú.

- "Kas, jotain putosi toisen takin taskusta", sanoi esiin juosten Liza ja otti yl?s pienen taskukirjan lattialta.

- "Aha!" sanoi hajdú, "se putosi varmaankin herra Kálmán Sós'in taskusta".

Kirjan kanteen oli kultaisilla kirjaimilla painettu: "P?iv?kirja".

Kuka panisi pahaksensa, jos pari nuorta tytt??, joiden k?siin sattuu er??n heihin mieltyneen nuoren miehen p?iv?kirja, ei voisi hillit? itse??n siihen v?h?isen kurkistelemasta? Molemmat tytt?mme vet?ytyiv?tkin ?kisti syrj??n er??n pilarin taakse ja rupesivat kuiskaellen ja naureskellen suurella kiiruulla tuota salaper?ist? taskukirjaa sormiensa v?liss? tutkimaan. Se oli kirjoitettu t?yteen kaikenlaisia v?rssyj?; sielt? t??lt? putosi siit? kuivattu kukka tahi hiuksista punottu lemmikki, jotka he panivat takaisin samaan paikkaan, josta olivat pudonneet; muutamat v?rsyt lukivat he ja naureskelivat niit?, sill? ovathan v?rssyt varsin viaton asia. Yht'?kki?, kun he toinen toisensa k?dest? sieppailivat p?iv?kirjaa, sattui Linka siin? huomaamaan er??n tutun runon. H?n luki sen: se oli ihan sama runo, jonka h?n eilen oli lukenut Regél?'ss? itselleen kirjoitettuna, sill? pienell? eroituksella vaan, ettei t?m?n p??llekirjoitus ollut Linka B:lle, vaan Julia Cs:lle ja ett? mit? siell? oli kirjoitettu tumman-verev?lle, oli t?ss? vaalean-verev?lle; siell? puhuttiin mustista silmist?, t?ss? sini-silmist?, mutta muuten oli jokainen enkeli ja keijukainen ihan samalla paikalla, niinkuin my?skin nuot samat syd?men-tuskat, kuoleman halu ja lupaus yhtymisest? toisessa maailmassa.

Linkasta tuntui niin, kuin h?n olisi vastaanottanut onnentoivotuksen, ja sitte per?st?p?in huomannut, ettei se ollutkaan h?nelle aiottu; h?n heitti ?kisti pois p?iv?kirjan ja juoksi huoneesen, luullen, ett? sata silm?? h?neen katsoi ja ett? jokainen m?ki h?pe?npunan h?nen kasvoillansa. H?n tunsi itsens? kovasti rangaistuksi siit?, ett? ensimm?isen kerran el?iss??n oli ollut turhamielinen. Nuot kauniit, imartelevat lauseet eiv?t siis alkuansa olleet kirjoitut h?nelle, vaan ainoastaan vaalean-verev?lt? mustan verev?lle siirretyt. H?n oli harhaluulostaan t?ydellisesti parannettu.

Aurinko seisoi jo korkealla, kun toinen niist? ratsastajoista, jotka olivat seuranneet j?lki? ja vihdoin tavanneet h?net siit? talosta --'ssa, jonne hevonen oli h?net vienyt, palasi takaisin sill? rauhoittavalla tiedolla, ettei nuorta herraa v?hint?k??n vaivaa, vaan ett? h?n p?in vastoin on varsin hyviss? k?siss?, kelpo kauniin rouvan hoidon alaisena, joka ei salli nuoren herran palata takaisin, ennenkuin on t?ydellisesti tointunut, ja joka pyyt?? h?nen kunnioitettuja vanhempiansa tulemaan luoksensa ja olemaan vierainansa siksi, kuin nuori herra on j?lleen entisiin voimiinsa tullut, sill? ratsastaminen on h?nt? v?h?isen voivuttanut.

T?st? tiedosta tointui Zsuzsi t?ti heti paikalla, nousi yl?s, tuli terveeksi ja antoi valjastaa hevoset. H?n ei edes odottanut suurusta, vaan kun talon is?nt? ilmestyi, kiitti h?n t?t? vieraanvaraisuudesta, ty?nsi vastustamattomalla kiireell? miehens? ja Pétike'n, jonka posket viel? olivat k??reiss?, vaunuihin sek? k?ski kuskin ajaa t?ytt? laukkaa --'iin. Kuskinlaudalla Marczin vieress? istui sanan-tuonut renki, opastaaksensa heit? asianomaiseen paikkaan, silla h?n oli matkalla unhottanut rouvan nimen, mutta toivoi kuitenkin l?yt?v?ns? t?m?n taloon.

Gábor set? pudisti syd?mellisesti Menyhért herran k?tt?, joka pois l?htiess??n vaunuista huusi h?nelle:

- "Juttumme ei ole viel? p??tetty, liquidum est debitum, ja jos ei se muulla tavoin k?y, ryhdymme brachialiter ry?st??n".

T?t? katsoi Menyhért herra sangen hyv?ksi sukkeluudeksi ja nauroi sille aika tavalla, noilla kauniilla korupuheilla tarkoittaen tuota jo vanhastaan sovittua avioliittoa.

Koko talonv?ki seurasi l?htevi?; siell? olivat my?skin nuot kaksi tytt?? ja kaksi nuorta miest?. Linka oli silminn?ht?v?sti huonolla tuulella, kun sit? vastoin Liza ei voinut salata iloansa siit?, ett? n?ki Gulyás'in herrasv?en l?htev?n.

- "Neiti Lina n?ytt?? kovin synkk?mieliselt?", sanoi teaterillisen suloisella ??nell? Kálmán.

Lina ei voinut siihen vastausta antaa; h?n vet?ytyi syrj??n, rupesi puhumaan Károly'in kanssa ja meni sitte h?nen kanssansa sis??n.

Kálmán k??ntyi h?mm?styneen? Lizan puoleen, joka oli j??nyt ulos.

- "Mink?t?hden neiti Linka on noin nyreiss??n?"

Liza ei paljon ajatellut, mit? siihen lausuisi, ja vastasi sen vuoksi lapsellisella leikinteolla:

- "No ettek? ymm?rr?, ett? h?n suree sit?, kun Gulyásilaiset ry?st?ll??"

- "Ket?? Vanhaa herraako?" kysyi Kálmán pel?styneen?.

Lizalla oli kahdentoista vuoden i?ll? niin ter?v? j?rki, niin viekkaat silm?t, kuin toisella nelj?nkymmenen-vuotiaalla ei ole. Kun Kálmán pel?styneen? oli lausunut n?m?t sanat: "ket?? vanhaa herraako?" saattoi se selv? h?mm?stys, joka n?kyi h?nen kasvoillaan, Lizaa siihen ajatukseen, ett? saattaisi ehk? olla hyv? vahvistaa tuota erhetyst? Kálmán'issa, ja h?n sanoi sent?hden sangen vakavalla ja s??liv?isell? katsannolla Kálmán'ille, puoleksi kuiskaten:

- "Tietysti, vanhaa Berkessy?, mutta ?lk?? puhuko siit? kenellek??n".

- "Se on mahdotonta", virkkoi Kálmán h?mill?ns?, "pidet??nh?n h?nt? sangen rikkaana miehen?".

- "Hja, monta miest? pidet??n rikkaana, joka ei sit? ole", sanoi Liza, olkap?it??n kohauttaen, ja juoksi iloisesti hyr?ellen pois.

Kálmán k?veli, k?sivarret ristiss?, kauan aikaa edes takaisin k?yt?v?ss?; h?n oli suuresti h?mmentynyt. Saattoiko h?n arvata, ett? kaksitoista-vuotias tytt?lapsi itsest??n keksisi tarua h?nt? pett??ksens?? Jos h?n olisi kuullut t?m?n tarun joltakin vanhemmalta ihmiselt?, olisi h?n ennemmin voinut ep?ill? sen totuutta, mutta kuinka saattaisi lapsi puhua semmoisia, jos h?n ei olisi sit? l?heisimmilt??n kuullut? T?ss? on nyt pahemmassa kuin pulassa. Vanhaa Berkessy? katsottiin sangen rikkaaksi, h?n oli aina el?nyt varsin komeasti, ja vaaleissa oli h?n ensimm?inen kulunkeja suorittamaan - mutta ent?s, jos juuri t?m? olisi syyn? h?nen h?vi??ns?? - T?ss? tapauksessa olisi kuitenkin parempi palata takaisin Julian luokse; t?m?n maine on tosin v?h?isen ep?ilt?v?, mutta h?n on kumminkin kaunis, ja vaikkapa h?n onkin kevytmielinen ja tuhlaavainen, on h?n sent??n rikas. Yhteytt? ei tule vaikeaksi uudestaan aloittaa. Takaisin palaaminen, taitavasti n?yt?nt??n pantu esiin-astunta, pahimmassa tapauksessa itsemurha-komedia on taasen kaikki entiselleen asettava.

Kun nyt vaan olisi ollut hevonen, jolla saattaisi kotiin l?hte?. Ehk?

Berkessy on niin kohtelias ja l?hett?? h?net kotia hevosellansa.

T?ll? toiveella astui h?n sis??n huoneesen Gábor herran luokse, joka siell? yksin?ns? tupakoitsi Károly'in kanssa. Vanhus istui iso-selk?isess? nojatuolissa, Károly seisoi h?nen vieress??n.

Kálmán astui esiin ja miettien itsekseen, mit? h?n olisi sanova, jotta vanha herra voisi ymm?rt??, ettei h?nen aikomuksensa en?? ole naida h?nen tyt?rt?ns?, j?i h?n hetkeksi ??neti seisomaan, veti yl?s kaulustansa, p?rr?tti hiuksiansa joka haaralta yl?sp?in ja katseli tapansa mukaan korkeuteen.

Ja t?ss? olivat pahat henget taas h?nen eteens? asettaneet peilin ja h?n unhotti taas itsens? ja lausui sanat: "hyv? herra", sek? k?tt? ett? p??t? liikuttaen, itsellens?.

Samassa hetkess? aloitti Gábor herra, t?m?n eriskummaisen asennon huomattuansa, uudestaan eilist? j?ttil?isnaurua, jota Kálmán'in nyt t?ytyi kokonaan itselleen omistaa. H?n punastui, h?nen huulensa vapisivat; h?n joutui vallan raivoon.

Kesken suurinta hahatusta vaikeni yht'?kki? vanha herra, ik??nkuin h?n ?kisti olisi leikannut naurunsa poikki ja kysyi mit? vakavimmalla katsannolla:

- "Mit? herra orpanani haluaa?"

- "Hyv? herra!" vastasi Kálmán, vimmasta tuskin sanaa suustansa saaden. "Min? luulin teiss? tapaavani sivistyneen ihmisen, joka oli luopunut tuosta vanhan ajan k?sityksest?, ett? runoilijoita katsotaan muka naurettaviksi ihmisiksi".

Berkessy vastasi vakavasti ja tyvenesti:

- "Min? en katso runoilijoita naurettaviksi ihmisiksi, hyv? herra, sen todistavat huoneeni sein?t, joilla kotimaisen kirjallisuutemme etevinten miesten kuvat riippuvat; sen todistaa kirjastoni, josta ei puutu yht??n arvokasta kirjallisuuden tuotetta; mutta naurettavana pid?n min? sit? ?p?r?-runoutta, joka siell? t??ll? puhkee esiin hedelm?puun varresta ja vaan viheri?itsee, mutta ei mit??n kukkia kasva. Min? kunnioitan ja pid?n arvossa niit? suuria henki?, jotka, perinpohjaisilla tiedoilla ja loistavalla nerolla kutsumuksensa uralle astuen, ovat kansamme kunniana ja ylpeyten?; mutta ett? pit?isin jokaista ruokopilli? kanteleena, sit? en tosiaan tee. Todellista runoilijaa, joka ajatuksillansa jalostuttaa sielujamme, kunnioitamme et??ll?kin, mutta sille, jota vaan sent?hden nimitet??n semmoiseksi, ett? h?n sepitt?? riimej?; jonka runottaret ovat tuttuja kamarineitsyit?, joiden kautta helposti saattaa tyhj?np?iv?isi? rakkauden-ilmoituksia kokemattomain tytt?jen k?teen soittaa; joka kaikkialla tahtoo k?yt?ksell?ns? antaa meid?n tiet?? virastansa, - sille saatamme korkeintaan hymyill?, ja jos luonto minun hymylleni on antanut v?h?n kovemman ??nen, ei se ole minun vikani. Sill? meid?n kesken sanottuna, rakas Kálmán orpanani, teist? l?ytyy sangen v?h?n edellisi? ominaisuuksia, mutta sit? enemm?n j?lkimm?isi?. Teid?n ei tarvitse panna pahaksenne t?t? puhetta minulta, vanhalta miehelt?".

Kálmán ei kaikista t?h?n asti ilmestyneist? sanakirjoista l?yt?nyt semmoisia sanoja, joilla olisi voinut t?h?n puhutteluun vastata. Te saatatte jollekulle sanoa, ett? h?n on varastanut hopealusikoita, se ei ole mit??n siihen verraten, kun jollekin sanotaan, ett? h?n on huono runoilija.

- "Hyv? herra, jos en muistaisi, ett? olen teid?n talossanne..."

- "Se ?lk??n teit? v?hint?k??n est?k?. Minun luonani on vieras herrana".

- "Semmoinen loukkaus on pest?v? pois verell?ni", huusi Kálmán raivoissaan; h?n ei viel? uskaltanut sanoa: "toisen verell?".

- "Min? en ole parran-ajaja", vastasi siihen vanha herra tyvenell? ivalla.

Károly astui vihdoin v?liin, tarttui Kálmán'in k?sivarteen ja kuiskasi h?nen korvaansa:

- "Kumppani, etk? huomaa, mit? naurettavaa roolia sin? n?yt?t l?rp?tyksill?si vanhaa miest? kohtaan".

- "Miks'ei h?nell? ole poikaa, jotta voisin h?nelt? saada hyvityst??"

- "Ole huoleti, jos et muuta halua; min? olen h?nen poikansa, sill? min? nain h?nen tytt?rens? ja annan sinulle sit? hyvityst?, jota vaadit, mutta ?lk??mme nastako melua asiasta. Sin? ep?ilem?tt? tahdot l?hte? kotia, min? valjastutan hevoset, ja --'ssa p??t?mme yst?viemme kanssa asian".

Gábor herra ei kuullut, mit? molemmat nuoret herrat puhuivat, eik? voinut siit? tietoa saadakaan, sill? Károly v?itti, ett? vaan oli ollut puhe kotiin-l?hd?st? ja ett?, koska h?nen muutenkin t?ytyy matkustaa --'iin, h?n ottaa mukaansa Kálmán'in. T?m? rauhoittikin vanhusta ja heti sen j?lleen n?emme molempien nuorten miesten l?htev?n pois.

Sill? tavoin soittivat siis kaikki kolme kosijaa pois talosta yht? haavaa, niinkuin olivat tulleetkin, ja ep?tietoista on, palaako en?? yksik??n heist? takaisin.