Chapter 3 No.3

Siit?, mit? t?h?n asti on kerrottu, tied?mme jo, ett? l?ytyy er?s kunnianarvoisa herra Gábor Berkessy ja ett? h?nell? on naima-ik?inen tytt?, jota valtakunnan kahdelta eri taholta kaksi nuorta miest? rient?? kosimaan, asianomaisen perheens? seurassa, niinkuin asia vaatii.

Meid?n t?yty kunnioitetuilta lukijoiltamme pyyt?? viel? v?h?n k?rsiv?llisyytt?, katsahtaaksemme pikimm?lt??n er??sen kolmanteen paikkaan; sitte menemme mekin heti sinne.

--'in komitatin hallintokaupungissa asui er?s nuori leskirouva, Julia Csalváry,[15] jota yleinen mielipide nimitti maailman-naiseksi. Semmoisen nimen saamiseen ei tarvita suuria ansioita. Nuorena rouvana oli Julia saanut kokea sangen ankaraa kohtelua vanhalta miehelt?ns?, joka oli yht? suuressa m??r?ss? ahne ja typer? kuin mustasukkainen. Sit? pikemmin mursivat tukahutetut intohimot sulkunsa vanhan herran kuoleman j?lkeen. Kaunis ja jotensakin rikas leski oli ymp?r?itty ihailijoilta, eik? h?n liioin yritt?nytk??n heit? luotansa pois torjumaan. H?n piti iltaseuroja, oli k?yt?kselt??n vapaa, ilmestyi tanssijaisiin loistavassa puvussa, ratsasti mielell??n, joka kaikki vaikutti, ett? pieness? kaupungissa h?nest? yleisesti puhuttiin.

Er?s vanha herra, jonkinlainen sed?n tapainen, entinen asessori, asui alati h?nen luonansa h?nen holhojanansa, sihteerin?ns? tahi sellaisena. H?n juoksi lakkaamatta koko kaupungissa kielittelem?ss?; mit? hyv?n?ns? kotona tapahtui ja mit? oli tapahtumattakin, tiedettiin jo samana hetken? aatelis- ja porvaris-kasinossa (luku- ja kokous-salissa); viel?p? sekin, ettei Julia k?ytt?nyt yht? paria silkkisukkia enemm?n kuin yhden kerran sek? ett? h?n joka vuosi antoi istuttaa rokkoa itseens?, koska h?n pelk?si muuten saavansa rupulia. Kaikenlaisia pienempi? tapauksia, niinkuin ihailijain vaihtoja, rakkauden riitoja, pahanp??n puuskia ja perheellisi? kiusoja, saattoi joka p?iv? aivan tuoreina onkia Nánásy[16] sed?lt? (niin nimitti herra asessoria koko kaupunki), jolla sent?hden alituisesti oli tekemist? yhden, milloin toisen kanssa: v?list? tahtoivat huutoon tulleet ihailijat vaatia h?nt? miekkasille, toisinaan taas uhkasivat rukkaset-saaneet kosijat antaa h?nelle selk??n; usein ei h?n uskaltanut menn? ulos kadulle pelosta, ett? h?nen p??llens? karattaisiin. Kotona taas antoi Julia h?nen tuntea kaikkia oikkujansa; mutta kaikki n?m?t eiv?t saaneet mit??n muutosta aikaan tuossa hyv?ss? vanhuksessa, joka siit? huolimatta kielitteli, mit? h?n saattoi, ja taas mit? h?n saattoi, k?rsiv?llisyydell? kaikkia seurauksia kantaen.

Julian sukulaiset kehoittivat h?nt? ehtimiseen naimisiin menem??n ja nykyisest? el?m?st?ns? luopumaan, valitsemaan jonkun ihailijoistansa ja muut luotansa l?hett?m??n. Mutta Julia oli niin oikullinen, ett? vaikka h?n todella rakastikin jotakuta, h?n heti kun sukulaisensa kehoittivat h?nt? sit? mieheksens? ottamaan, oli valmis siit? luopumaan eik? koskaan en?? sit? n?kem??n. Sill? tavoin lykk?si h?n naimisensa vuodesta vuoteen, oli yh? vaihtelevainen, pysyi yleisen? puheen-aineena, mutta siit? ei koskaan tullut sen enemp??; milloin hylk?si ennustettu ylk?mies morsiamen, milloin t?m? h?net. Usein oli koko asia milt'ei p??tetty, mutta useimmiten eiv?t asianosaiset itse siit? tiet?neet mit??n.

Er??n? aamuna kertomuksemme aikana meni Nánásy set? ky?kkiin, tiedustellaksensa, mit? keitettiin. H?n kysyi seuranaiselta, kummoisella tuulella Julia oli, ja astui sitte sis??n h?nen vaatetuskamariinsa, kertoaksensa h?nelle mit? kahvihuoneissa puhuttiin.

Julia vaatetti silloin itse?ns?; kamarineitsyt poltti par'aikaa h?nen pitki? vaaleita hiuksiaan k?h?riin. Nuori rouva istui huolettomasti nojautuneena sametilla katetussa nojatuolissaan, ik?vyksiss? leikitellen kashmiri-huivinsa pitkien silkkiripsujen kanssa.

- "Hyv?? huomenta, hyv?? huomenta, armas, kaunis serkkuseni", sokelsi mielistelev?sti vanha Nánásy set? ja tassutteli polkka-askelin Julian luokse, tarttui h?nen k?teens?, suuteli sit? rantimesta alkain sormenp??h?n asti, joka kohdalla huudahtaen: "Oi, mik? herttainen pieni k?si! Oi, mik? nautinto silt? vastaan-ottaa vaikka korvapuusti! Voi, kuinka kaunis Schulini t?n??n on! N?ill? pitkill? suortuvilla te varmaankin taas aiotte tehd? jonkun hourup?iseksi, n?ill? k?h?rill? à l'anglais. Oi, te olette kovasyd?minen Penelope! T?n??n aamulla oli taas kaksintaistelu teid?n t?htenne. Kaunis Lujzi, tuo pulskea tummaverinen poika, sai iskun otsaansa. H?n saattaa pit?? itse??n onnellisena, he, he, he! T?m? nauha, suokaa minun pist?? se hiuksiinne t?h?n, kas niin! Enk? min? sit? paraiten ymm?rr?? Eik? minusta olisi tullut hyv? kamarineitsyt? He, he, he".

Julia vaan ei tahtonut nauraa kaikille n?ille hullutuksille ja sanoi yksivakaisesti palvelijattarellensa:

- "Betty, tuo minulle kenk?ni!"

- "Ei, min? en salli, ett? kukaan muu kuin min? tuon ne", huusi Nánásy set?, ty?nt?en Bettyn syrj??n ja rient?en kenki? hakemaan. L?ydetty?ns? ne suuteli h?n niit? monin kerroin, viel?p? anturoitakin ja laski ne sitte Julian eteen, joka pudisti jalastaan kirjaellut tohvelit ja veti siihen hienon, mustan atlas-keng?n, yht? v?h?n huolien Nánásy sed?n l?sn?-olosta, kuin jos joku h?nen palveluspiikansa siin? olisi ollut. Sitte nousi h?n yl?s ja k??nteli itse??n peilin edess?, ik??nkuin olisi tahtonut sanoa: "Enk? ole kaunis?"

- "Oi kuinka ihana, kuinka taivaallinen!" huusi riemusilmin Nánásy set?, ja vaipui ihastuksissaan siihen tuoliin, josta Julia oli noussut.

- "Nánásy set?", sanoi Julia, katsellen itse??n selk?puolelta peiliin, "min? tahdon uskoa teille sangen t?rke?n asian, josta ei saa kielitell?, ennenkuin se on loppuun saatettu".

- "Enk? min? ole vaiteliain sihteeri maailmassa?"

Julia oli suuttua.

- "Min? en laske leikki?, set?. Mutta min? sanon sen, ett? jos te kerrotte asiasta ennenkuin se on tapahtunut, tukistan min? teit? pahanp?iv?isesti".

- "Nánásy set? on iloitseva siit? armosta", naljaili vanha herra, ottaen leikillisesti peruukin p??st??n ja n?ytt?en Julialle p??ns?, joka oli sile? kuin vesimeluna.

Kamarineitsyt purskahti ??rett?m??n nauruun t?st? leikinteosta, jonkat?hden Julia rypisti kulmakarvansa h?nelle ja viittasi h?nt? menem??n pois kamarista.

Nánásy set? koetti kaikin tavoin saada nuorta rouvaa nauramaan; h?n asetti peruukkinsa nurin p?in, avasi kitisten nuuskarasiansa, teki hullunkurisia niiauksia, mutta kaikki oli turhaan: Julia ei t?n??n tahtonut nauraa.

Kun he olivat j??neet kahden kesken, sulki Julia oven, asetti vanhan herran sohvaan istumaan ja j?i itse h?nen eteens? seisomaan.

- "Kuulkaa, Nánásy set?! Min? aion menn? naimisiin".

Puhutellun kasvot osoittivat h?mm?styst? ja odotusta.

- "Teid?n t?ytyy viel? t?n?p?n? l?hte? --'iin, k?yd? ala-ispán'in luona ja h?nelt? pyyt?? naimakirjaa minulle. Sielt? ette saa palata takaisin, vaan t?ytyy teid?n suoraa p??t? matkustaa Pest'iin ja toimittaa kaikki, mit? h?iksi tarvitaan - te ymm?rr?tte sen paremmin kuin min? - niin ett? se on tehty t?st? p?iv?st? viikon per?st?, sill? silloin pit?? kaikki j?rjestyksess? oleman".

- "Te voitte luottaa minuun, enkelini. Ennen kolmen p?iv?n kuluttua joko on kaikki t??ll? taikka saatte kuulla, ett? Nánásy set? on kuollut".

- "Pestiss? tulee teid?n my?skin mahdollisimman lyhyimm?ss? ajassa teett?? minulle morsiushame".

- "Uskokaa se vaan minulle, enkeliseni. Min? itse etsin kuuluisimmat neulojat, joita ylh?isimm?t naiset ja n?yttelij?tt?ret k?ytt?v?t, Kereszesy'n tahi Sónári'n, ja ellen min? viikon p??st? tuo loistavinta morsiuspukua, kuulututtakaa per??ni sanomalehdiss?, niinkuin kadonnutta sylikoiraa, josta rehellinen l?yt?j? saapi viisi florinia".

- "Sen ohessa on teid?n kirjoittaminen kirje sukulaisilleni ja kutsuminen heit? t?st? p?iv?st? viikon taa pidett?viin h?ihini, mutta siihen on teill? viel? aikaa Pestiss?. Astukaa nyt vaan heti vaunuihin ja l?htek??".

- "Kyll?, lintuseni, serkkuseni. Mutta mit? kirjoitan sukulaisillenne, mit??"

- "No, mist?h?n olemme puhuneet? Sit?, ett? menen naimisiin".

- "Niin! mutta kenen kanssa?"

- "Onko sekin tarpeellista tiet???"

- "Hahhahha! Seh?n on p??asia koko jutussa".

- "Kummallista! No, kirjoittakaa siis: Kálmán Sós'in[17] kanssa".

- "Kálmán Sós? Kálmán Sós? Min? olen jo kerran kuullut sen nimen.

Kuinka se kirjoitetaan? Kahdella o'lla vaiko kahdella s'll??"

- "Kirjoittakaa kuinka tahdotte".

- "Kuka, kummoinen on t?m? kunnon nuori mies?"

Julia vastasi yksivakaisella huokauksella "runoilija".

- "Ja muutoin?"

Julia katsahti puoleksi suuttuneena puoleksi kummastuneena vanhukseen, ik??n kuin olisi tahtonut sanoa: "kuinka yksinkertaiset vanhat ihmiset sent??n ovat" ja lausui, ynse?sti olkap??t??n kohottaen:

- "Minusta on kohtalo ollut tarpeeksi antelias, kun se jollekin antoi rikkaan hengen rikkaan viran sijasta".

Nánásy ei ymm?rt?nyt t?t?, sent?hden tyytyi h?n vastaukseen ja t?ydensi sit? itse seuraavalla tavalla: Joku n?lk?ytynyt raukka, tanssimestari tahi komediantti tahi joku muu sentapainen oiva otus, jonka Julia on valinnut miehekseen sent?hden, ett? voisi h?nt? sit? helpommin hallita.

Julia j?tti vanhan herran miettim??n ja rupesi omalla k?dell??n kokoilemaan matkalle tarvittavia kapineita ja niit? vaununlaatikkoon asettamaan; parranajoneuvot pani h?n erin?iseen lippaasen; taskukirjaan kirjoitti h?n mit? ei saisi unhottaa, pisti siihen lukematta tukun pankinsetelej? ja antoi sen Nánásy sed?lle; h?n auttoi itse ukon ylle vanhaa takkia ja bundaa, veti h?nen korvillensa matkalakin ja antoi h?nen tuskin vet?? henke?ns?, ennenkuin oli saanut h?nen istumaan esille ajettuihin vaunuihin, jottei h?n saisi aikaa kellek??n laverrella tuota tuoretta salaisuutta.

Mutta ennenkuin Nánásy set? oli ajanut kaupungin l?vitse, kohtasi h?n pari kolme tuttua herraa, ja jottei salaisuus l?vist?isi h?nen kylke?ns?, kertoi h?n sukkelaan heille, vaunuistaan ulos nojautuen, ett? h?nen serkkunsa menee naimisiin, ottaa jonkun nuoren tuntemattoman miehen, l?hett?? nyt h?net ala-ispán'in luokse naimakirjaa hankkimaan sek? Pestiin vaatteita ja torttuja toimittamaan.

Tunnin per?st? puhui sent?hden jokainen koko kaupungissa noista salaisista h?ist? ja arveli, kuka tuo onnellinen ylk?mies lienee, sill? Nánásy set? ei ollut ilmoittanut h?nen nime?ns? - s??st?v?isyydest?, jotta h?nell? takaisin tullessaankin olisi jotain kertomista.

Julia palasi takaisin saliinsa siin? rauhallisessa tunnossa, ett? oli asiansa hyvin toimittanut, ja antoi palvelijoillensa k?skyn olla ket?k??n sis??n laskematta, paitsi Kálmán'in.

Ennen pitk?? kuului askelia porstuasta; Julia yritti antamaan kasvoillensa mit? miellytt?vimm?n katsannon, tuntiessaan n?m?t askelet, sill? rakastuneet ihmiset tuntevat saapasanturain kopinastakin valitsemansa. T?ss? kohdin voittavat rakastuneita ainoastaan sanomalehdentoimittajat, jotka askelten ??nest? porstuassa voivat p??tt??, tuleeko posti tilausrahoilla vaiko joku runoilija v?rsyill?.

Juliassa oli maneetti-voima p?invastainen. H?n odotti runoilijaa, ei postia, eik? h?n pettynyt. Kálmán Sós avasi oven.

H?n oli miellytt?v?, kalpea, nuori mies. Se ei h?ness? ollut miellytt?v??, ett? h?n oli kalpea, vaan se, ett? h?n tuli ovesta sis??n semmoisella katsannolla kuin Hamlet p??kallolla, ja astui intomielisill? askelilla Julian eteen, nosti h?nen k?tens? huulillensa ja piti sit? siin? kauan, ehk? pit?isi sit? viel? nytkin, ellei Julia olisi puhutellut h?nt? ja tarttunut h?nen k?teens?.

- "Vaivaako teit? jotain, Kálmán, koska olette noin murheellinen?"

- "Murheellinen olen, se on totta", vastasi runoilija; "niinkuin Leviathan, joka k?vi iloisessa enkeliseurassa ja jonka otsaan jo oli kirjoitettu, ett? h?n oli taivaasta alas sy?st?v?".

- "Herran t?hden!" sanoi Julia s?ik?htyen, "mik? onnettomuus teit? uhkaa?"

- "Ei mik??n, ei mik??n", sanoi Kálmán rauhallisesti, mutta semmoisella katsannolla, josta saattoi hirmuisinta aavistaa, ja vaipui suurella teateri-hermottomuudella nojatuoliin.

- "Vaan ihan varmaan teit? joku paha vaivaa!" huusi nainen todellakin pel?styneen?; "min? pyyd?n, min? vaadin teit? sit? minulle ilmaisemaan".

Runoilija tarttui taas juhlallisesti Julian k?teen ja katsoi h?nt? ter?v?sti silmiin.

- "Uskotteko aavistuksia?" kysyi h?n kolkolla ??nell?.

- "Kuinka niin?"

- "Eik? teill? ole kokemusta siit? tunteesta, joka on jotakin unelman tapaista, vaikka olemme hereill?? Iloisimmillaan ollessamme tuntuu yht'?kki?, ik??nkuin joku kylm? k?si pyyhkisi kasvojamme, niin ett? aloitettu nauru j??tyy huulillemme, ja ik??nkuin ?kki-arvaamatta n?kisimme edess?mme taikapeilin, josta omat kasvomme tirkist?v?t vastaamme vaaleina, synkkin?, tahtoen sanoa: ?l? iloitse!"

- "?lk?? lausuko tuommoisia", keskeytti h?nt? Julia, jonka hermoja t?mm?inen runollisuus ahdisti: "semmoisista ei ole hyv? puhua. Puhukaamme ennemmin h?ist?mme. Oletteko jo saanut kirjeen sukulaisiltanne?"

Kálmán Sós'in katsanto meni Lord Byron'in kaltaiseksi ja h?n lausui tuijottavin silmin:

- "Te olette onnellinen; oi, te olette viel? lapsi ja saatatte iloita kaikista".

- "Olkaa vaiti! Olenhan min? teit? vanhempi koko viisi vuotta, jos ei enemm?n".

- "Oi, Julia, vuodet eiv?t tee aikaa. Te olette kahdeksankolmatta vuotinen lapsi, min? nelj?nkolmatta vuotinen ukko. Se ei ole vanhin, joka on kauimpana kehdosta, vaan se, joka seisoo likimp?n? hautaa. P?ivien luku ei tuota ryppyj? kasvoihin, vaan p?ivien suru. Min? olen k?rsinyt niin paljon, ett? siin? olisi kyll?ksi viidenkymmenen vuoden el?m?lle".

- "Kálmán parka!" huokasi Julia, runoilijan olkap??t? vastaan nojautuen. H?n oli kyll? hell?tuntoinen, ollaksensa kysym?tt?, mit? peijakasta h?n niin paljon k?rsinyt oli. Muutoin olisi Kálmán siihen vastannut, ettei ihmiskorvain ole hyv? sit? kuulla.

- "Katsokaa", jatkoi Kálmán, "t?ll? hetkell?, jolloin min? n?en taivaallisia kasvojanne, syd?meni pit?isi leimua siit? ajatuksesta, ett? saan omistaa teid?t, teit? ij?ti omakseni kutsua, n?ytt?? joku j??kylm? huokaus sieluuni kuiskaisevan: ?l? iloitse, kaikki on ep?tietoista auringon alla".

- "Mutta t?m? on jo varmaa, sill? min? olen l?hett?nyt naimakirjaa tuomaan ja viikon p??st? ovat sukulaisemme t??ll? ja me viet?mme h?it?mme".

- "Hoh! Viikon p??st?? Tied?ttek?, ett? silloin on elokuun kolmastoista p?iv??"

- "Min? en ole katsonut kalenteriini".

- "Oi, Julia! Luvulla kolmetoista on hirmuinen vaikutus kohtalooni. Kaikki onnettomuudet ovat kohdanneet minua kuukauden kolmantenatoista p?iv?n?".

- "No, sitte pid?mme h??t sen edellisen? p?iv?n?".

- "Te puhutte semmoisella uskalluksella, kuin pit?isitte kohtalon k?tt? omassa k?dess?nne".

- "No niin, jos min? tahdon, ja my?s te tahdotte, saamme mielest?ni siit? uskalluksella puhua".

Kálmán kohotti, n?m?t sanat kuultuansa, silm?ns?, nosti etusormensa pystyyn ja viittasi yl?sp?in, niin ett? Julia rupesi luulemaan, ett? h?n oli keksinyt jonkun h?m?h?kin-verkon, joka riippui alas laelta, ja n?ytti sit? h?nelle.

- "Meid?n ylitsemme vallitsee kohtalo, ja kohtalo on oikullinen. S?rjetyt syd?met, h?vitetyt toiveet ovat rakkaimpia uhreja, jotka h?nt? huvittavat. Oi Julia, te olette onnellinen, jos ei syd?meenne ole tunkenut noita maneetillisia tunteita, jotka t?ytt?v?t ajatuksenne huomisp?iv?n aavistuksilla, jos rinnassanne ei l?ydy niit? taikakieli?, joita kohtalon ankara k?si soittaa; muuten olisivat teid?nkin kasvonne oppineet minun haavoistani kalpeuden".

Julia alkoi jo kyll?sty? kaikkeen t?h?n mielikuvitukseen, maneettisuuteen ja muihin senlaisiin kivulloisiin aavistuksiin, ja antaaksensa kanssapuheelle toisen suunnan, istui h?n pianon ??reen ja rupesi soittamaan kaunista fantasiaa.

Kálmán nojautui sen tuolin selk?? vastaan, jolla Julia istui, ja n?ytti synkistynein kasvoin tulevaisuuteen katsovan; h?nen tukkansa nousi pystyyn, h?nen silm?ns? s?ihkyiv?t; sitte laski h?n k?sivartensa ristiin ja antoi p??n vaipua rintaa vastaan; uudestaan nojautui h?n tuolia vastaan ja kallisti p??ns? k?tens? nojaan; lopuksi h?n ei en?? voinut hillit? tunteittensa painoa, vaan l?i k?tt??n otsaa vastaan ja huudahti suurimmalla intoisuudella:

- "Oi, t?mm?ist? hetke?! kuulla t?t? laulua - syleill? sinua - ja kuolla yhdess?, k?si k?dess?, syd?n syd?nt? vastaan - hengitt?? sielunsa toinen toiseensa! - Haluatko sin? kuolla minun kanssani, oi Julia?"

- "Kyll?, jahka ensin tulemme oikein vanhoiksi, silloin se varmaankin on ihanaa, mutta anna meid?n viel? el?? v?h?isen".

Kálmán katseli s??livin silmin Juliaa, katkeruudella havaiten, kuinka alhaisella kannalla sen naisen sielu seisoo h?nen omaansa verraten, joka ei voi k?sitt??, mik? hirve? autuus siin? on, ett? saa kuolla yhdess? - vaikk'ei meit? mik??n vaivaa. Harva ihminen kykenee t?t? k?sitt?m??n.

Sen j?lkeen ei Kálmán en?? puhunut ainoatakaan sanaa, h?n astui muutamat kerrat edes takaisin salissa, niinkuin kuleksiva aave, jonka ainoa intohimo on el?vi? ihmisi? peloittaa; sitte otti h?n ?kisti hattunsa ja astui itsemurhaajan katsannolla Julian eteen, syd?nt? kauhistuttavalla ??nell? lausuen:

- "Herran haltuun! Suokoon taivas, etteiv?t aavistukseni toteutuisi".

T?m?n sanottuaan raasti h?n itsens? irti morsiamensa k?sist?, oli raastaa ovenkin irti saranoista ja sy?ksyi hurjistunein kasvoin ulos.

Julia raukka joutui aivan ep?toivoon ja rupesi pelk??m??n kaikenlaista pahaa. H?n l?hetti sent?hden palvelijan h?nen j?lkeens? pit?m??n vaaria, ettei h?n tekisi itselleen mit??n vahinkoa, eik? rauhoittunut ennenkuin t?m? tuli takaisin sill? tiedolla, ett? kunnioitettu herra kasinossa sy? h?r?npaistia sipulin kanssa, josta palvelijan mielest? saattoi p??tt??, ett? h?n t?n??n tuskin en?? ryhtyy naisten kanssa puheisin.

T?st? puoliksi tyyntyneen? sai Julia j?lkeen puolen p?iv?n vastaan-ottaa lukemattomia tervehtij?it?, kaikenlaisia ihmisi?, viel?p? h?nen h?mm?stykseksens? semmoisiakin, jotka eiv?t pariin kolmeen vuoteen olleet astuneet h?nen kynnyksens? ylitse. N?m?t koettivat viittauksilla ja neuvoilla nuuskia ja ilmi saada sit? salaisuutta, jonka h?n luuli olevan jo viiden peninkulman p??ss? kaupungista, ja yhdest? kummastuksesta toiseen joutuen, huomasi h?n vihdoin, ett? jo koko kaupunki tiet?? h?nen h?ittens? viett?misest? viikon per?st?.

Vihdoin oli h?n pakoitettu sulkemaan itsens? lukon taa kaikilta vierailta. H?n istui kirjoitusp?yt?ns? ??reen ja alkoi kirjoittaa kaunista, hell?tuntoista kirjett? ylk?miehelleen, sili? h?n k?sitti nyt, kuinka h?nen prosalliset muistutuksensa eiv?t muuta voineet kuin her?tt?? ep?sointua runoilijan yleviss? mielenkuvituksissa ja kuinka katkeria j?lki-??ni? ne olivat j?tt?neet t?h?n henkeen, joka ei k?ynyt maallisissa saappaissa. H?n tahtoi sent?hden sovittaa t?t? rikostansa ja johdatti ajatuksensa noihin hullutuksiin, joita Kálmán oli esiin tuonut; h?n koetti mieleens? kuvitella noita kummallisia tunteita, joita aavistuksiksi nimitet??n ja jotka syntyv?t ihmisess?, jos h?n on vatsansa kylmetytt?nyt tahi h?n saapi nuhaa taikka h?n tanssissa tuntee, ett? joku haka on aukenemaisillaan tahi p??n koristus l?htee irti. T?m?nkaltaisissa aavistuksissa kirjoitti h?n kokoon tukuttain kuutama-juttuja, kun h?nen kamarineitsyns? astui sis??n ja toi kirjeen, jonka postiljoni vastik??n oli h?nelle antanut.

Julia otti harmistuneena kirjeen, joka tempasi h?net pois h?nen aavistustensa sumusta, mutta heitetty?ns? siihen silm?yksen ja tunnettuansa k?si-alan, joutui h?n todellisten aavistusten alaiseksi, sill? kuvertilla oli Kálmán'in k?si-alaa.

Sykkiv?ll? syd?mell? piti h?n k?dess??n tuota suljettua kirjett?. Mit? h?n kirjoittanee? Armollinen taivas! Jos kirjeess? nyt seisoisi, ett? kun luen n?it? rivej?, silloin jo niitten kirjoittaja...

H?n ei malttanut saattaa loppuun t?t? hirve?t? ajatusta, vaan viittasi ?kisti kamarineitsytt? poistumaan ja avasi, yksin??n j??ty?ns?, vapisevalla k?dell? kirjeen. Nelj? tihe??n kirjoitettua sivua n?ki h?n edess??n.

"Jumaloittu, ikuisesti unhoittumaton enkeli!

"Oletko koskaan taivaalla n?hnyt kaksi t?hte?, jotka seisovat niin likell? toisiaan, ett? paljaalla silm?ll? katsoen pit?isi niit? yhten? ainoana ja jotka maailman luomisesta asti ovat kiert?neet toinen toisensa ymp?ri, muodostaen ihmetelt?v?n ilmi?n t?htimaailmassa, mutta joista yht'?kki? toinen, kaikkia hallitsevan kohtalon odottamattomasta sanasta, eroo toisesta ja vaeltaessaan taivaalla muuttuu pitk?h?nt?iseksi pyrst?t?hdeksi, jonka teht?v?n? on kuljeksia ulkopuolella maailmaa ja myrsky? ennustavalla leimullaan peloittaa vapisevaa pient? t?ht?st?..."

Julia ei malttanut lukea koko t?t? t?htitiedett? loppuun asti, vaan riensi suorastaan loppuun ja luki mit? siell? seisoi.

"... koska is?ni tahto on el?m?lleni rautainen kahle, joka pit?? minua, niin, kuin Prometheusta kallioon, kiinni sidottuna ja h?n vaatii, ett? otan Gábor Berkessyn, protonotariuksen tytt?ren vaimokseni, ei ole muuta neuvoksi, kuin kuolla taikka totella. Jos vaan itseeni katsoisin, olisi kuoleman valitseminen minulle autuus, mutta min? ajattelen sinua, jonka sielua semmoinen tapaus ij?ksi kauhistuttaisi, ja sent?hden tahdon el?? ja totella, ainoastaan sinun t?htesi, ainoastaan sinun rauhasi vuoksi. Kyyneleet silmiss?, kuoleman tikari syd?mess?ni kirjoitan sinulle n?m?t rivit: unhoita ij?ksi minut, joka kuolen sinua muistaen.

Kálmán Sós."

Julia oli kuin kuusta pudonnut.

T?m?k? oli se kuoleman-aavistus, se maneettisuus, ne salaper?iset mielenkuvitukset, ett? h?n tahtoo naida toisen?

Seuraavana hetken? otti nainen kylm?verisesti kirjeen ynn? omansa kanssa ja heitti ne, viitsim?tt? niit? edes rikki repi?, kaminiin.

H?n soitti.

Kamarineitsyt tuli sis??n. Julia kirjoitti muutamia sanoja ja sulki ne sinetill?.

- "Palvelijan tulee heti hankkia ratsastava sananlenn?tt?j?, joka l?htek??n herra Nánásyn per??n ja, jos h?n viel? tapaa h?net ala-ispán'in luona, antakoon h?nelle t?m?n kirjeen, mutta jos h?n ei en??n ole siell?, rient?k??n h?nen j?liss??n Pestiin ja hakekoon h?nt? 'Kultaisesta Kotkasta', jossa h?nen on tapa asua. Palkintoa ?lk??n s??stett?k?".

Koko kaupunki oli jo t?ytetty uutisella, ett? Julia menee naimisiin; onneksi ei viel? kukaan tiet?nyt, kenen kanssa.

Sill? tavoin uhkaa Gábor Berkessyn tyt?rt? jo kolmannelta taholta onni. Kuinka t?m? hupaisa kilpailu on p??ttyv?, siit? saamme aikanaan, asian kehityst? my?ten, tietoa.