On jouluaattoilta. Kello on viiden vaiheilla. Paksu harmaa pilvim?hk?le on kohonnut pois l?nnen ja pohjoisen puolelta ja j?tt?nyt n?k?piiriin kirkkaan, yh? laajenevan juovan puhdasta taivasta, joka n?ytt?? aikovan kokonaan selvit? poutaan. Ilta-aurinko p??see n?kyviin ja paistaa, tullen yli koko Pariisin, suoraan huoneeseeni. Sen valo on keltainen ja kylm? ja lasiruutujen kuva vuoteeni yl?puolella sein?ss? on pett?v?n kotoinen.
Se muistuttaa Suomea, noita talvisia jouluiltoja siell? kaukana, kun yliskamarini ikkunasta katselin lumista maisemaa, jossa kolkon kuusikon taakse laskeutui viluisen n?k?inen auringon ter?.
Kuulen ajatuksissani keveit? tassuttelevia askeleita, oven takana supatetaan salamyhk?isesti, tartutaan ep?varmasti avaimeen, ja sis??n ty?nt?ytyy jono velji? ja sisaria, joista pisin tuskin ulottuu lukkoa kiinni v??nt?m??n. He ovat tulleet kuluttamaan luonani iltap?iv??, joka h?m?r?n tuloa ja joulukuusen sytytt?mist? odottaessa on niin tukalan pitk?. On kaikki leikit leikittyn?, on pusattu uuvuksiin asti piilosilla ja sokkosilla, ry?mitty p?ytien ja s?nkyjen alukset, ja kuitenkin on viel? vietett?v? monta tuntia, ennenkuin aukeaa ovi suureen saliin. Ei tiedet?, mit? tehd?, kaikki leikit j??v?t sikseen, ei jakseta en?? jatkaa, k?det kupeella riipuksissa huolitaan t?t? yhteist? ep?toivoa eik? tule pyyhityksi hikihelmi?k??n otsalta ja nen?n p??st?.
Mutta sitten muistetaan, ett? yliskamarissa on vanhin veli, ainoa turva t?ss? ??rett?m?n suuressa surussa. H?n osaa huvitella, h?n saa ajan kulumaan, kun vain tahtoo. H?n heitt?ytyy sel?lleen s?nkyyn, miehiss? sytytet??n h?nen pitk? piippunsa ja kiivet??n mik? millekin puolelle. Huoneessa vaeltaa sinisi? savupilvi?, ja h?n kertoo ?juttuja?, joita henke? pid?tellen kuunnellaaan. Eik? huomata, kuinka ikkunan kuva katoaa, kuinka h?my laskeutuu huonekalujen ylle, kuinka ei en?? erota, mit? on p?yd?ll?, mit? nurkassa, miss? ovat toisten nen?t, suut ja silm?t. Ainoastaan tuon tuostakin lauseiden lomassa r?t?j?? piipun koppa ja tuikahtaa sen suusta tupakan hiillos.-?Kerro viel?! Kerro viel?!-Ent?s sitten? mitenk?s sitten k?vi??
Ei muisteta en?? joulua, ei kuusta. Ei, ennenkuin kuuluu yht'?kki? alikerrasta oven avaus ja sisaren ??ni huutaa yl?s kumisevaan vinniin: ?Lapset ho-ooi!... Jo saapi tu-u-uulla!? S?nky alkaa kuohua p?it? ja jalkoja, piipun kopasta lent?? lattialle tulinen tupakan poro, tuoli kaadetaan kumoon, ovi j?? selko sel?lleen, ja ennenkuin min? enn?t?n sit? sulkemaan, ollaan jo alhaalla rappusissa ja vimmatusti paiskataan alaovi lukkoon.-Itse min? pukeudun sitten puhtaisiin kauluksiin juhlan kunniaksi ja laskeudun v?h?n p??st? alas min?kin.
Ne olivat aikoja nekin, kauan sitten olleita ja menneit?. Vanhemmat ovat kuolleet, sisaret ja veljet sirottuneet maailmalle, ja kuka asuneekaan nyt entisess? yliskamarissani.
On sent??n omituinen jylh? autiuden vieh?tys tuossa, ett? nyt on taas joulu, mutta ei ket??n, jonka kanssa sen viett?isin, ei muuta kuin tuo suunnaton maailmankaupunki miljoonine asukkaineen, joista ei yksik??n minua tunne enk? min? heist? ainoatakaan. Valmistaudun kuitenkin jonkinlaisella mielihyv?ll? harhailemaan yksin t?n? iltana. Katsellen ikkunastani ja muistellen milloin mit?kin tapahtumaa entisest? el?m?st?ni pukeudun min? verkalleen. Paneudun puhtaisiin paitoihin, vasta kiilloitettuihin kauluksiin ja kalvosimiin, sovitan kravatin huolellisesti sijoilleen ja otan kotelosta korkean silkkihattuni, sivellen sen nukkaa samettisella sualla. Hansikkaat k?teen ja hopeap?inen k?velykeppi kouraan.
Ilma on kirkas ja kylm?nk?. Laskeudun suoraa p??t? suurille bulevardeille. Tavallista virke?mmin tulvailee nyt v?kijoukko kaduilla. Naisten askeleet ja liikkeet n?ytt?v?t entist? notkeammilta, ja miesten k?ynti on rivakkaa ja voimakasta. Melu kuuluu kirkkaasti kuin kosken kuohu seesteisell? s??ll?, ja ajurien ruoskat l?isk?ht?v?t iloisesti, ik??nkuin leikki? ly?den. Pienet keve?t vaunut ja heid?n hevostensa kipakat kavion iskut takovat katukivi? kuin naulahamarit tehtaassa, samalla kuin mahdottoman suuret kuormavaunut, niin korkeat kuin huoneet, ja niiden edess? hevoset, isot kuin elefantit, saavat aikaan jyskeen, joka muistuttaa suuren jukavasaran jyhm?htelev?? k?ynti?. Ja siit? syntyy yksi ainoa iso ??ni, joka alkaa rattaiden rytin?st?, ottaa vauhtia kavioiden kalkkeesta, kimpoaa kirkaisten taivaalle veturin vihellysten mukana, saa kuin s?keni? itseens? ruoskien l?isk?hdyksist? ja kohoaa yl?s kahden v?lisein?n v?litse paksuna, mahtavana pauhuna. Joskus sattuu esteit? eteen, tie tukkeutuu, ja niin tulvii t?m? huokuva ja huutava vuoksi yli ?yr?ittens?, tunkee takaisin, ja l?heisetkin kadut kuohuvat seisahtuneita ajoneuvoja, hevosten p?it? ja miesten mustia lakkeja. Kunnes ruhka taas selvi?? ja rynn?t??n eteenp?in enennetyll? vauhdilla, voimalla ja melulla.
Mutta suurilla bulevardeilla, jonne v?hitellen pujottelen, on melu kadonnut. Vaunut ovat solahtaneet puiselle pinnalle ja hupsahtaneet ??nett?min? liukumaan; py?r? ei hiiskahdakaan kier?ht?ess??n, ja kuuluu ainoastaan kavioiden tumma ??ni, niinkuin olisi hevosella villainen sukka jalassa. T?ss? hiljaisuudessa on kuitenkin vapisuttava kiihko. Jokaisen hermon p?? teroittuu ja jokainen j?sen pinnistyy varuilleen, niinkuin tehtaassa, jossa huimaratas menn? karmaisee salavihaisesti vonkuen ja liukkaat kautsukkihihnat kiert?v?t suristen akselista akseliin. Ei ole en?? yksityisi? hevosia eik? yksityisi? ajoneuvoja. Kahden puolen katua, toinen toisaalle sujuen, on olemassa vain yksi ainoa jono, jonka p??t? ei n?y.
Vaikka on viel? jotenkin valoisa, ovat tulet jo sytytetyt sis?ll? puodeissa, makasiineissa ja kahviloissa. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat lakkaamatta, ja niiden t?ydelt? ik??nkuin h?yr?ht?? ihmis??ni?, melua ja kiireist? hommaa ulos raittiiseen ilmaan. Kultaseppien ikkunat kiiluvat kalleuksia, sormukset, rannerenkaat, kellot, rintakoristeet, kynttil?jalat ja lamput kasvavat moninkertaisiksi, heijastellen kuvastimesta kuvastimeen. Silkkitavarat hehkuvat s?hk?tulien alla, joita ter?stet??n lasis?rmi?iden avulla. Suuret basaarit ovat ahdetut laesta lattiaan ainoastaan leikkikaluja. Kirjakaupoista vuotavat kirjat ja paperit kuin laavavirrat katuk?yt?ville. Paitamyym?l?t ovat kuin lumilinnoja, joissa nietostaa valkeita kauluksia, liinaa, pellavata ja palttinaa.
Ne ovat nyt kaikki t?ynn? ostavaa yleis??. Edell?ni kulkee ?iti kahden pienen tytt?ns? kanssa. Min? seuraan heit? ikkunasta ikkunaan, ovelta ovelle ja seisahdun heid?n kanssaan katselemaan. ?iti on pakotettu yht?mittaa ostamaan jotain pienokaistensa sormenosoitusten mukaan. K??ryill? s?lytettyin? he kaikki kolme astuvat viimein ovesta sis??n, joka arvatenkin on heid?n asuntonsa ja kohoavat rappuja yl?s, joista kuuluu kadulle saakka, minun seistess?ni ovella, kaiku lapsien iloisesta naurusta.
Jo syttyv?t s?hk?pallot keskell? bulevardia ja kahden puolen katuk?yt?vien partaalla palavat tummempina kaasulyhdyt. Mutta p?iv?n viimeinen heijastus voittaa viel? niiden valon, ja ne n?ytt?v?t silmilt?, jotka ovat huienneet eiv?tk? viel? tottuneet n?kem??n.
Joudun kahvilaan, jonka ikkunat ovat v?rillisin kuvin koristetut, niinkuin keskiaikaisessa kirkossa. Ovessa kohtaa minua melkein kodikas henk?ys. Ter?ksinen kamiini keskell? lattiaa levitt?? herttaista l?mmint? ymp?rilleen. Palvelija kiiruhtaa ottamaan haltuunsa p??llystakkini ia keppini. H?n osoittaa minulle mukavan sijan sohvalla ikkunan edess? ja tuo tuoreimman iltalehden luettavakseni.
Tilaan absinttia, tuota unhotuksen ja haaveitten juomaa, jolla on se voima, ett? se vet?? hiljaa hunnun toisensa per?st? silmien eteen. S?hk?pallot tuolla ulkona ovat jo p?iv?n valosta voitolla, niill? on nyt l?mpim?mpi loisto, ja on niinkuin ne levitt?isiv?t sinist? samettiutua ymp?rilleen. Omnibusvaunut, suuret vaaleat hevoset, tulipunaiset ilmoitustaulut myllert?v?t ikkunain ohitse. Punaista, sinist? ja valkoista sekaantuu yhteen, ja se sekoitus on alituisessa liikkeess?. Mutta sanomalehtikioski ei liiku, ei my?sk??n musta bulevardin puu eik? kaasulyhdyn pylv?s.
Minulla olisi sanomalehtikin, mutta en viitsi sit? lukea. Miksi en ole tullut ennen t?nne iltojani haaveksimaan, t?m?n vilisev?n virran partaalle ... niin, todellakin virran partaalle ... t?h?n satumaiseen ritarilinnaan...
Mutta tuolla ylemp?n?, kaareutuen mustan huonerivin yli, on kirkas kuulakka taivas. Illan rusko ei ole viel? kokonaan sammunut. Se on kalpea ja kylm?, painuen bulevardin n?k?piirin perille ja tullen selke?mm?ksi aletessaan. Mutta minulta se ei p??ty viel? sinne, se jatkuu suurena kaareutuvana taivaan lakena pohjoista kohti, yh? edemm? ja edemm?. Ja kuta pohjoisemmaksi se tulee, merien poikki ja vuorten yli, sit? kylmemm?ksi se k?y ja t?hdet syttyv?t siin? tuikkamaan. Siell? Suomessa, siell? se nyt parhaillaan luo paukkuvan pakkasen. Lumen se puree kitisev?ksi ja kuivaksi, ja nurkissa natajaa. Helsingin Esplanaadin puut ovat valkeina h?rm?st?, telefonilangat riippuvat paksuina ja huuruisina, piipuista kohoaa valkeat savukiemurat ja ajurien tiuvut kilisev?t...
Kuka on tuo, joka kulkee keikutellen tuossa, tuuhea puuhka heilahdellen alapuolelle polvia? Posket punoittavat, kun h?n hetkeksi seisahtuu valaistun ikkunan eteen, ja silm?ripset ovat huurussa. Tuo hieno, kylm? hipi? ... jos saisi koskettaa sit? huulellaan...
Ja enk?h?n kerran viel? saakin. Min? olen siit? varma, min? en h?t?ile enk? huolehdi. Min? odotan aikaani. Min? olen kerran l?yt?v? onneni min?kin.
Tuo hienosti tuoksuva absinttiko sen tehnee ... mutta mieleni v?reet ovat yht'?kki? muuttuneet. Minulle ei ole en?? t?m? el?m? eik? t?m? Pariisi entisens? n?k?inen. Minussa kuohahtaa ilo, ja mieleni herahtaa hyv?ksi. En ole ennen ymm?rt?nyt n?it? oikein arvostella. Olen pel?nnyt t?t? kaupunkia satap?iseksi pedoksi, ja t?m?h?n onkin hell? kaunotar, lempe?silm?inen ja hienohipi?,-joka tarjoutuu tarttumaan kaulaasi, on valmis hyv?ilem??n ja tuudittamaan ja silkill? sivelem??n.
Ulos taas takaisin kadulle. Ja minusta n?ytt?? t??ll? nyt joka paikassa kuohuvan kiihkoa, tulista tunnetta ja el?m?niloa, niinkuin kuumista maanalaisista l?hteist?. Vuosisatain kehitys suihkuaa t??ll? yl?s ilmaan kaikkialta ja laskeutuu kuin hienona sateena ymp?rist??n, tuorestuttaen ja virvoittaen joka paikan. Ja huippu sen kaiken, tuo joka hetki vaihteleva vaahtokimppu, on tuo kaikkialla vastaantuleva pariisitar, keve? k?rpp?, vilkasliikkeinen orava. H?n on suloinen kuin lapsi ja arvokas kuin kuningatar. Mik? mesisulous h?nen liikkeiss??n ja haastelussaan! Mik? j?nn?htelev? notkeus h?nen astunnassaan! Kuinka h?n mahtaa osata rakastaa ja hellitell? ja antautua sen omaksi, joka on h?net voittanut!
Min? alan ymm?rt?? ranskalaisen mieltymyksen t?h?n h?nen p??kaupunkiinsa. Min? k?sit?n h?nen is?nmaanik?v?ns?, niin pian kuin h?n ei n?e n?it? suuria v?kirikkaita bulevardejaan, kahvilain valaistuja ikkunoita, omnibusvaunujen ohikulkua, niin pian kuin ei tunne jalkainsa alla t?t? keve?sti astuttavaa asfalttia ja kuule sanomalehdenmyyj?in huutoja. K?sit?n niin hyvin, kuinka h?n voi tuntikaudet vaeltaa t?ll? lailla edes ja takaisin ja kuvitella olevansa koko maailman keskipisteen?.
Enk?h?n voisi min?kin sulautua ja tottua t?h?n lopuksi ik??ni? Onhan se kaunis se Suomi, ja sen taivaanranta her?tt?? niin vienoja ja puhtaita tunteita. Mutta ne ovat niin laimeita, niin heikkoja. Siell? on kyll? kes?y?n kirkkaus, mutta ilmassa liikkuu aina nuo kylm?t, j??hdytt?v?t juovakkeet, joita huokuvat roudasta sulamattomat suot.
Siell' varjot on niin viile?t all' lepp?in, koivujen, ja lehdot kullan-kiilt?v?t, ja laine vilpoinen.
Kuink' autuus siell' on armahin kultaansa armastaa, sielt' uskoisuus on syntyisin ja sinne halajaa.
Mutta t??ll? on hehkua ja virke?t? liikett? ja t?ytel?ist? el?m??. T??ll? voisi k?yd? nuoresta viel? vanhoillaankin, nuortua uudelleen ja nauttia el?m?st??n kauemmin kuin muualla.
Johtuu taas Anna mieleeni ja h?nen veljens? antamat neuvot. Ja min? arvelen, puolittain kysyn itselt?ni, mink? vaikutuksen h?n tekisi minuun nyt, jos h?net n?kisin t??ll?, tuossa kadulla, noiden toisten rinnalla. Olisiko mahdollista, ettei h?n ehk? olisikaan minulle se, miksi olin h?nt? pitkin aikaani kuvitellut? Vaan kenties laimeampi, v?h?p?t?isempi?-Ja olisiko veli ehk? ollutkin oikeassa?
En ajattele sit? sen enemp??. Harhailen suuren oopperan editse, k??nnyn alas Avenue de l'Operata pitkin ja ohi Theatre Fran?ais'n. Siit? Louvren holvien alitse ikivanhaan kuningasten linnan pihaan, jonka keskell? on rautainen pylv?s, korkea kuin juhlariuku, ja kahden poikkipuun nen?ss? riippuu suuret py?re?t s?hk?lamput levitt?en haaveellista valoa. K?yn siltaa my?ten Seinen poikki ja seisahdun hetkeksi seuraamaan noita pieni? h?yry venheit?, joiden punaiset kokkalyhdyt kuvastuvat veteen kuin tuulastulet.
Olen kokonaan haihduksissa omista huolistani. Minulla on yksi noita harvinaisia, t?ydellisen tyynen mielen p?ivi?, jolloin ei ajattele muuta kuin hetkellist? olemassaoloaan. Usein on minulle sattunut, ett? kun sellaisten p?iv?in iltoina olen saapunut kotiini, on ollut s?hk?sanoma p?yd?ll?ni tai kirje odottamassa. Paha aavistus s?ps?hdytt?? heti kohta mielt?, ja kun on vapisevalla k?dell? rikkonut sinetin, niin saa lukea jotain, jota ei pitk??n aikaan ole muistanut, jota kenties on pel?nnyt tulevaksi, mutta joka jo oli kokonaan unohtunut. Ja t?llaiset hetket voivat kuitenkin olla suurimpia k??nnekohtia el?m?ss?.
Sy?ty?ni Duvalin ravintolassa Seinen vasemmalla rannalla palaan takaisin samoja teit? ja pist?ydyn menness?ni Regencen kahvilaan, silm?ill?kseni siell? ohimennen suomalaisia sanomalehti?.
Tapaan tutun kahvilan melkein tyhj?n?. Palvelijat seisovat joutilaina, ja biljardit vaikenevat peittojensa alla. Tavalliset kahvilassa istujat ovat tietysti kotonaan, perheiss??n. Sill? jokainen, jolla vain on yst?v? tai tuttava, on liittynyt h?nen seuraansa t?ksi illaksi. Ainoastaan joitakuita vanhoja herroja istuu sanomalehti? lukien ja piippua poltellen. Kenties he ovat ulkomaalaisia, kenties sellaisia, joilla on kahvila ainoa koti, niinkuin minullakin.
V?h?n matkaa minusta, toisessa p??ss? samaa p?yt??, on er?s nuorempikin mies. H?n oli siin? jo minun tullessani. H?n on juonut kahvinsa ja n?ytt?? odottavan. On levoton ja katselee tuon tuostakin kelloaan. Sovittu aika on n?ht?v?sti jo ohitse. H?n malttaa kuitenkin viel? mielens? ja laittaa itselleen paperossin. Hetken kuluttua n?en lasisen oven l?pi naisen, joka kadun poikki kiiruhtaa ohiajavan omnibuksen editse ja juoksee suoraan t?nnep?in. Nyt huomaa h?net herrakin, h?n ilostuu ja kilist?? tarjoilijaa maksaakseen. Nainen pujahtaa ovesta sis??n ja tulee suoraan h?nen luokseen. Ne v?h?n v?ittelev?t, selitt?v?t, ymm?rt?v?t toisensa ja menev?t k?sik?dess? ulos.
Kuvittele, ett? olisi sinullakin joku, jota odottaisit noin! Ajattele, ett? se olisi h?n, ett? h?nt? juuri nyt odottaisit! Sivulleen katsomatta kulkisi h?n nopein askelin bulevardia pitkin, k??ntyisi t?nnep?in oopperan kohdalla. Nyt h?n olisi jo tuolla puolen tuota aukeata pikkutoria, Place du Theatre Fran?ais'ta. Odottaa vaunujen ohimenoa, yli p??st?kseen. Min? en n?e h?nt?, h?n on tuon suihkul?hteen takana...
-Iltaa, t??ll?k? sin?kin istut yksiksesi?
Se, joka laskee k?tens? olkap??lleni, on er?s tuttava suomalainen, jonka olen t??ll? joskus tavannut.
-Jahah, vai niin! No, mit? sinulle kuuluu?
H?nen seuransa ei minua juuri eritt?in huvita, eik? h?nelle kuulu juuri mit??n erityist?. Ei h?n tied? juuri enemp??, kuin mink? sanomalehdetkin tiet?v?t, ett? siell? kotona on uhkaavat ajat ja ett? aiotaan vied? omat postimerkit ja oma raha. Se on tietysti surullista, ja me pudistamme p??t?mme ja huokaamme molemmat. H?nen kertomuksensa muistuttavat minulle my?s, ett? siell? on suomenmielisi? ja ruotsinmielisi?, jotka t?t? nyky? taistelevat viroista. H?n on suomenmielinen, ja ruotsinmieliset vehkeilev?t h?nt? vastaan.
Meill? ei ole juuri mit??n sen enemp?? yhteist?, me eroamme toisistamme sanomalehtemme taakse kumartuneina.
-Vai niin, katsos sit?! sanoo h?n yht'?kki?. Ne vain kihlautuvat siell? kotona.
-Kuka on kihloissa? kysyn min? keskeytt?m?tt? lukemistani.
H?n ojentaa minulle sanomalehden, josta luen ensimm?iselt? sivulta suurilla kirjaimilla ilmoituksen:
Kihloissa:
ANNA HJELM
TOIVO RAUTIO
-Oo, vai niin, kuulen min? ??neni sanovan.
-Sin? olit tuttu Hjelmin perheess?, kuka on tuo Toivo Rautio? Onko h?n niit? Pohjanmaan Rautioita?
-En min? h?nt? tunne.
-Pianpa se tytt? tarttuikin. Min? en tosin tuntenut h?nt? muuta kuin ulkomuodolta. H?n oli helkkarin siev? tytt?. Min? n?in h?net teatterissa, ja joskus her?tti h?n huomiota Esplanaadissa veljens? kanssa.
-Gar?on!
-Joko aiot menn??
-Minun t?ytyy tavata er?st? tuttavaa.
N?en pitk?n lyhtyrivin jollain kadulla yhtyv?n jossain kaukana. Kuulen rattaiden rytin?n ja hevosten kavioiden kalkkeen. Er??n puodin eteen laskeutuu romahtaen rautainen esirippu. Er??n talon koko p??dyn yli kulkee suurin messinkikirjaimin sanat: ?H?tel du Louvre?. Iso rakennus vasemmalla, pilkko pime?, musta, synkk? m?hk?le. Valaistu kellotaulu jonkin pylv??n p??ss?. Sen osoittimet ovat yhten?.
Nyt ne istuvat siell? Annan kamarissa, h?nen pienell? sohvallaan. Huoneessa ei ole kynttil??. Ainoa valo on se, mik? tunkee salista puoleksi auki olevan oven kautta. Jos h?n tulisi ulos, niin h?nen otsatukkansa olisi ep?j?rjestyksess? ja poskip??t punoittaisivat.
Min? k?yn ja k?yn, ajattelematta, minne k?yn...
Keskell? jotain avaraa paikkaa, jonkin vesis?ili?n reunalla on ryhm? vihert?vi?, limaskaisia vetehisi?. P?? ihmist? ja jalkapuoli kalan pyrst??. Ne kiiluvat kosteutta ja n?ytt?v?t tulien valossa ilkkuvilta ja irvist?vilt?.
Mihink? ihmeeseen min?! Tuossa on Seinen silta ja Edustajakamarin p??ty. T?m?h?n on Place de la Concorde!... Ja min?h?n asun Montmartressa!
-Hoo-op!
Takaa tulevien vaunujen ratas hipaisee hihaani. Tuskin ehdin alta pois.
Kuski murahtaa minulle jotain vihaisesti.
Jos et sin?, niin en min?k??n!
Ja l?ht?illan uhka alkaa kasvaa minussa ja enenee yh?, kuta likemm?ksi tulen Montmartrea. K?velen nopeasti torien poikki ja mustavarjoisia sein?vieri? pitkin. Jumalan kiitos, ett? siit? nyt vihdoinkin on tullut selv?! Hyv?, ett? kerrankin katkesi viimeinen lanka! No, nyt ei ole en?? vanhoista juurista vastusta! Ty?nn? tynk? uusiin maaemihin! Iske niin, ett? ymp?rist? jym?ht?? ja karisee kupeilta vanha kaarna!
Ovat ne sent??n narrimaisia! Pannaan kuulutus sanomalehteen. Ja kuinka monta kertaa aina yhdess? ivattiin tuollaisia kihlausilmoituksia! Puuttuisi vain, ett? veljen kihlaus olisi siin? vieress?, yht? paksuilla kirjaimilla. Kenties se olikin! Kuinka liikuttavaa, kun veli ja sisar!... Ja h??t tietysti samana p?iv?n?!
Minulle ei katsota tarpeelliseksi mit??n ilmoittaa. Mit? varten sit? vaivaa! ?Saahan se lukea sen lehdist?!?-Ollaan tietysti ihastuneita sulhaseen ja v?vypoikaan.
Olen kulkenut rue Blanchea, joka mutkailee kylm?nn?k?isten rakennusten v?li?. Yht'?kki? minun sit? nyt muistamattamani, aukeaa sen yl?p??st? Montmartren rinteelt? eteeni ?Moulin Rouge.? Se paistaa punaisemmalta kuin koskaan ennen. Sen punaiset, pienill? s?hk?lampuilla kirjatut siivet vaakkuvat hitaassa tahdissa viittil?iden jo kaukaa luokseen. Ikkunoista tuikkavat punaiset tulet, ja ovi alhaalla myllyn jalkojen v?liss? on punainen sekin. Joka taholta kiiruhtaa sit? kohden v?ke?. Yksityisi? k?velij?it? ja kokonaisia ryhmi? rient?? bulevardilta ja l?heisten katujen suista mylly? kohti. Vaunuja seisahtuu toiset toistensa per?st? sen edustalle, ajaen pian pois toistensa tielt?. Alituisena kuiluna vet?? ja nielee myllyn alus ihmisi? sis??ns?. Ne menev?t tottuneina, varmoina ja tyytyv?isin?, naureskellen naiset ja miehet, niinkuin kuvassa kirkon sein?ll?, jossa iloinen ihmiskunta tanssii leve?t? tiet? suuresta portista suoraan helvettiin.
Sinneh?n min?kin, juuri sinne-jouluillaksi! Hullua minua, kun en jo ennen ole sit? tehnyt! Olen kulkenut, narri, melkein ankarana t?m?n ilopaikan ohitse. Ja kiivennyt kuin kurja k?ykkyselk? k?rttil?inen yl?s kaitaisia kiertoportaita asuntooni, kuudenteen kerrokseen, taivaan valtakuntaani. Mit? varten? Ja miksi hyv?ksi?
Seisahdun edustalle, katsellen ohikulkevia. Vaunusta pist?ytyy ulos naisen p?? ja polvi, ja pieni jalka koskettaa katuk?yt?v??. Kapat kuhisevat silkki? ja p??laella keikailee pienoinen samettihattu hiusten k??nteess?.
-Oh! oh! comme c'est chic! [Oi, Oi, kuinka somaa!] huudahdellaan ulompana seisovasta ryhm?st?.
Ep?ilen, menisink? mukaan. Mit? min? oikeastaan siell?? Mutta poliisi kehoittaa minua joko poistumaan tai astumaan sis??n. Oven aukeillessa kuuluu katkelmia tanssijain tahdista, ja se saa minut riipaistuksi mukaan melkein vastoin viimeist? aikomustani.
Olen yl?p??ss? rappuja, jotka levein? laskeutuvat tanssisaliin. Mieleeni muistavat kauan unohduksissa olleet sadut ?tuhannesta ja yhdest? y?st??, maanalaisista kemuista, kultalinnoista ja kristallipalatseista vuorten sis?ss?, jonne ei ole tiettyj? teit?, mutta jonne ?Sesam? aukaisee oven.
Rohkeann?k?isill? maalauksilla koristettu katto kohoaa p??ni p??ll?. Sakeassa riippuu siell? lippuja ja viirej?, heilahdellen hiukan. N?en kallioluolia, viheri?isi? metsi?, enk? ensi silm?yksell? huomaa, ett? sein?t ovat osaksi peililasia, osaksi maalauksia. En tied?, mik? on totta ja mik? sen kuvastusta. N?en pitk?t pilaristot ja lukemattomat s?hk?lamput.
Ihmisjoukko, joka tunkeilee tuossa lattialla, n?ytt?? t?ytt?v?n avaran, silm?nkantamattoman kent?n. Ne ovat tuolla kauempana yh? pienempi? ja pienempi?. Ne liikkuvat ja lainehtivat s?velien mukana, huojuen sinne ja huojuen t?nne valssin virtauksissa. Silkkihattujen sile?t kupeet kiilt?v?t ja v?lk?htelev?t, ja sielt? t??lt? ottaa silm? omakseen valkeita kauluksia, kravatteja, paljaita olkap?it? tai naisen keikailevan kaulan, joka hetken verran vain kohdalla viipyy, tekee py?r?hdyksen ja katoaa pian taas joukkoon. Soitto on surullista ja yht'?kkinen alakuloisuus kouristaa syd?meni kohdalla. On kuin heikontuisin, minua v?sytt??, jalat vapisevat. Voisin melkein itke?. Mutta yhteisest? huminasta erottuu kimakka??nisi? ilon huudahduksia ja kohoaa yl?s hel?htelev?? naurua. Parit py?riv?t toisiinsa puristautuneina, miehet ja naiset, rinta rintaa vasten, melkein yhten? olentona. Lakit ovat niskassa, kantap?it? kohoaa ilmaan, valkeat hameet leimahtelevat mustien alta, p??n tasalle potkaiseksen pieni silkkikenk? ja punainen sukka paljastuu yl?puolelle polvea...
Ilma on l?mmin ja kiihkoinen. Se lemahtelee sielt? paksuina aaltoina ... ja siin? on hajuvesill? h?ystetty? hike? ... niinkuin nousisi savu parhaillaan palavien ihmisellisten intohimojen uunista.
Laskeudun alas ja yhdyn joukkoon. N?en silmien s?ihkyv?n ja tunnen, kuinka kahiseva silkki, pehmoiset k?sivarret ja py?re?t olkap??t koskettavat minua tungeskellessaan ohitseni.
Vaellan salin toisesta p??st? toiseen, seisoskelen tanssivissa ryhmiss? ja koetan kurkottaa yhden sielt?, toisen t??lt? noita k?sien ja jalkojen, keskiruumiin ja kaulan notkeita liikkeit?.
Ja ensi kerran el?m?ss?ni tulee minulle halu heitt?yty? el?m??n kokonaan, nauttimaan t?ydellisesti kaikesta, mink? maailma voi tarjota. Tahdon antautua menem??n, liukumaan viett?v??, voideltua pintaa, hurmautumaan ja humaltumaan. Enk? pelk?? her??mist?ka?n, niinkuin ennen. Ottakoon maailma, puristakoon t?m? Pariisi kuoliaaksi, kunhan ensin hyv?ilee ja kantaa k?sill??n! Onhan minulla varoja, voinhan min? omat h??ni suorittaa, maksaa kuherruskuukauteni kulungit! Viek??n siis virta, kellutelkoon kosken niska, min? liehutan lakkiani hyv?stiksi olemattomille yst?villeni, is?nmaalle, sen rauhallisille rannoille, lepikk?lehdoille, koivuille, haavoille, ja tummille viidakoille. Enk? tahdo kuulla kosken pauhua siell? alhaalla, en tiet?? uhkaavasta kuolemasta!
En min? jaksa surra ik??ni min?k??n! Minulla t?ytyy olla oikeus minullakin el?m??n! Min? tahdon nauttia siit?, ennenkuin vereni kokonaan hyytyv?t ja min? j?hmetyn l?henev?n vanhuuteni viluun. Min? tahdon t?n? iltana suudella ja syleill? min?kin ja korvata vuosikausien kiusat.
Menee kuin veriini v?hitellen t?m? ilma. Hengit?n ahnaasti sen hekumata. Saan rohkeutta ja varmuutta silm??n, alan tunnustella ja tarkastella, alan valikoida joukosta vartaloita, hakea kasvoja, jotka minua miellytt?isiv?t. Saan tavarantuntijan varmuuden entisilt? ajoilta, ja kauan k?ytt?m?tt?min? olleet taipumukset her??v?t uudelleen. En aio huoliakaan ensimm?isest? hyv?st?. Hylk??n yhden, ep?r?in toisen kohdalla, tekee mieleni kolmatta hetkisen aikaa, mutta min? j?t?n h?netkin. Tuo on liiaksi maalattu, tuolla on ep?luuloa her?tt?v? kalpeus, tuon suun seutu on kovin rivo ja tuon silm?t liian mehuttomat. Minulle pit?? l?yty? hienointa tuoksua, parasta, mit? t??ll? lieneekin.
Editseni on useamman kerran hivahtanut totisen n?k?inen nainen. H?n on vartaloltaan virheet?n ja t?ytel?inen, piirteet puhtaat ja hienot, melkein jalot. H?n on samalla hyv?ntahtoisen ja yst?v?llisen n?k?inen. Ei ole jauhotusta kasvoissa, ja huulet ovat luonnostaan tuoreet. Puku on yksinkertainen ja tumma, ja samettisen puuhkan rusettiin on kiinnitetty sininen viaton orvokki.
H?n ei ota osaa tanssiin, eik? h?nell? n?yt? olevan tuttavia. Kerran h?n kulkee editseni ja n?ytt?? kuin ep?huomiosta koskettavan minua kyyn?rp??ll??n. Katoaa joukkoon, ja min? k??nnyn taas katsomaan tanssivia. Mutta kun soitto lakkaa ja keh? hajoaa, on h?n taas takanani, ja kun menen h?nen ohitsensa, katsoo h?n minua suoraan kasvoihin, ja min? n?en h?nen silm?ns? suuriksi, ja mielest?ni kauniimmiksi, kuin olen ennen koskaan n?hnyt.
H?n menee, mutta nyt seuraan min? h?nt?. Ehkei h?n olekaan tuollainen tavallinen, ehk? h?n on vain sattumalta t??ll?. Ja min? kuvittelen seikkailun tavallista hienomman pariisittaren kanssa, joista niin usein olin romaaneissa lukenut.
En heit? h?nt? silmist?ni, ja kun h?n pys?htyy, j??n min? h?nen taakseen seisomaan.
Luontaisesti, ilman sen pitempi? valmistuksia, k??ntyy h?n puoleeni ja kysyy:
-Te ette tanssi?
-Valitettavasti en tanssi.
-En min?k??n. Te suvaitsette siis tarjota minulle jotain juotavaa?
H?n tarttuu k?sipuoleeni, ja me istuudumme salin sein?m?lle pienen py?re?n p?yd?n ??reen. Kysyn, mit? h?n haluaisi juodakseen.
H?nen on jano eik? h?n sano tahtovansa muuta kuin olutta.
Palvelijan menty? sit? noutamaan syntyy ??nett?myys. Kaivan k?siini paperossikoteloni ja tarjoan h?nellekin. H?n ottaa yhden, mutta ei huoli tulta. K?tkee sen poveensa ja sanoo mieluummin polttavansa kotona.
-Te tietysti tulette luokseni t?n??n?
Kun min? lupaan, painaa h?n polvellaan polveani p?yd?n alla ja juo onnekseni.
-Ah, kuinka minun on jano! Ja h?n tyhjent?? lasin yhdell? siemauksella.
-Te olette kovin hyv?, min? pid?n teist?, puhuu h?n.-Te j??tte koko y?ksi luokseni?' Vai mit?s'
-Koko y?ksi.
H?n tyhjent?? lasinsa ja me l?hdemme. Alkaa soida taas se surullinen, vaakkuileva valssi. Noustessani leveit? portaita n?en mustan joukon taas tulevan aaltomaiseen liikkeeseen. N?en toiselta puolen salia soittajien lavan, viuluniekkain liikkeet ja johtajan k?denk?ynnin.
Miksi minua yht'?kki? taas kuin itkett?isi? Miksi tuntunee kaikki niin syd?nt?-sulattavan surulliselta? Ja miksi tehnee mieleni kauas pois t??lt??
Mutta h?n on kuin k?prist?ytynyt kiinni minuun, eik? j?t? kainaloani edes ottaessaan sateenvarjoaan vaatteiden vartialta.
Ulkona on sill'aikaa ruvennut satamaan. Ovella l?v?hdytt?? h?n auki sateenvarjonsa, antaa sen minulle pidelt?v?ksi, ja koottuaan helmansa oikeaan k?teens? tarttuu h?n vasemmalla k?sipuoleeni.
Sade on hienoa ja tuhuttavaa. Se ei ole miss??n saanut aikaan oikeaa rapakkoa, mutta hieno lika levi?? kaikkialle ja tahtoo livett?? joka askeleella. Lyhdyt ja vaunujen liikkuvat lamput kuvastuvat m?rk??n katuun kuin tyyneen kanavaan. Hevosten kaviot loksavat kuin vetisell? kier?ll? j??ll?.
Me menn? pujottelemme saman sateenvarjon alla. H?n ohjaa koko ajan ja vet?? minua muassaan. Kysyn, asuuko h?n kaukana, mutta h?n vakuuttaa:
-Ihan likell?, ihan likell?!
Er??ss? kadunkulmassa h?n tahtoo, ett? suutelisin h?nt?.
-Suutele minua, yst?v?ni!
Se k?y v?h?n k?mpel?sti, mutta h?nen poskessaan on omituinen hempeys, hipi? on hieno huulta vasten, ja min? suutelen h?nt? toisen kerran pyyt?m?tt?.
Ja miten siin? kaasuliekki yht'?kki? heitt?nee valonsa h?nen hattunsa liepeitten alitse ja kuinka langennevatkin varjot, mutta kun h?n katsahtaa yl?s minuun, olen min? n?kevin?ni vilahduksen Annan piirteist?. Sama poski, sama kihara korvan juuressa.
H?n puhuu minulle koko ajan kulkiessaan, h?n laulahtelee, yh? vet?en minua mukanaan. Mutta min? en kulje en?? h?nen kanssaan, min? kuljen sen toisen kanssa. H?nen kanssaan min? seisahdun muutaman oven edustalle ja h?nen hansikoitu k?tens? se vet?? messinkist? kellon nappulaa. Meill? on tuolla ylh??ll? kuudennessa kerroksessa pienoinen talous, kaksi huonetta ja keitti?, raskaita uutimia ovissa ja ikkunoissa, on alkovi ja minun ty?p?yt?ni ja h?nen nojatuolinsa sen vieress?. Ja odottaessani oven avautumista min? k?yn muutamissa silm?nr?p?yksiss? kuin satunnaisen salaman valossa l?pi kaikki kauneimmat toiveeni, kaikki haaveeni ja kuvitteluni, niinkuin kuolemaisillaan olevan sanotaan tekev?n v?h?? ennen kuin henki h?nest? pakenee.
Oven avautuminen her?tt?? minut. H?n sujahtaa korridoriin ja noutaa kynttil?n ovenvartian kammiosta, kiipe?? edell?ni yl?s rappusia, laahaten helmojaan, ja min? pudistan pois m?rkyytt? sateenvarjosta.
H?nen huoneensa n?ytt?? olevan hienosti sisustettu. Mukava, leve? sohva, isoja, pehmeit? nojatuoleja, raskaat, tukevat uutimet ikkunain ja alkovin edess?. Jotenkin kodikas valaistus lampunvarjostimen l?pi.
Olen riisunut pois p??llystakkini ja nakkautunut nojatuoliin.
H?n puuhaa kuin em?nt? taloudessaan, sytytt?? tulen kamiiniin, h??r?? polvillaan sen ??ress?, j?rjest?? p?yt??, laittaa vuoteen ja k?y aina ohimennen minua hyv?ilem?ss?. H?n on vaihtanut kovasti kurotun korsettipukunsa v?lj??n viittaan ja pudistanut peilin edess? tukkansa hajalleen, sitaisten sen punaisella nauhalla keske? kiinni. Nyt olen n?kevin?ni vartalossakin ja p??n asennossa jotain tuttua ja yht?l?ist?.
Kutsun h?net luokseni, h?n kavahtaa kaulaani, istuutuu polvelleni, suutelee otsaani ja pit?? p??t?ni k?siens? v?liss?, niinkuin h?n tiet?isi, mit? min? kaipaan ja mit? min? ajattelen. Min? kummastelen, mist? h?n arvaa olla juuri noin, kuin min? tahdonkin.
-Niin, mutta miksi sin? olet niin surullinen, vastaa h?n.
H?n ei ole tyhm? tuo. Mit? kokemuksia h?nell? mahtanee ollakaan! Kuinka h?n tuntenee el?m?? ja ihmisi?! Kuinka h?n lienee el?ess??n milloin minkin kanssa oppinut heit? halveksimaan! H?n on kai kerran rakastanut hurjasti ja onnettomasti h?nkin, h?net on ehk? petetty, ja vuorostaan h?n on taas toisia jalkojensa juuressa madelluttanut. Ja miss? h?n viel? p?iv?ns? p??tt?nee?
-Miksi katselet minua noin omituisesti? Sano, miksi?
-Kun sin? olet niin kaunis...
H?nen on olevinaan kylm?, h?n tahtoo, ett? menisimme maata. Viitta putoaa matolle, h?n suikaisee vuoteeseensa ja kutsuu minua pian tulemaan.
-Pian, pian, joudu nyt!
Ja h?n antaa olkap??ns? v?r?hdell? levottomuutta peitteen alla.
H?ness? ei ole raakuutta eik? rivoutta. H?n on hell? ja hyv? ja yst?v?llinen ja tahtoo yh?kin pid?tt?? minua luonaan. H?n vakuuttaa, ett? h?n oli heti kohta mieltynyt minuun. Ei voi olla puhettakaan siit?, ett? nyt kohta menisin ja j?tt?isin h?net. Koko y?n, aamuun saakka tahtoo h?n nukkua vierell?ni. Ja h?n kietoo peitteen ymp?rillemme ja hakee suojaa p??llens? rintaani vasten. Minun t?ytyy usein tulla t?nne, h?n on kotona joka p?iv?. Min? voin tulla joka p?iv? ja milloin hyv?ns?. Jo huomenna aamiaista sy?m??n, eik? niin?' H?n ei inhoita minua, kumma kyll?. Min? katselen h?nt? tuohon, jossa h?n lep??, p?? vasemmalla k?sivarrellani. Ja h?n on taas Annan n?k?inen. Kenties on ruvennut silt? n?ytt?m??n siksi, ett? haen tuota yht?l?isyytt?, ett? tahdon tahallani pett?? itse?ni ja saada itse?ni siihen uskoon. Ja sit? tehdess?ni on minulla jonkinlainen kostontunteen tyydytys, ja armottomalla k?dell? koetan min? pakottaa t?m?n tuon toisen sijalle. Se kirvelee, mutta min? nautin siit?.
Noin olin min? kuvitellut h?netkin vierelleni, noin tahtonut harhailla sormineni h?nen hiuksissaan, noin kohonnut kyyn?rp?illeni ja katsellut noin likelt? h?nen kasvojaan, h?nen pienimpi?kin piirteit??n, otsaa, kulmakarvoja, nen?nvartta, suuta ja kaulaa. Ja noin olisi kai lampun valo kimallellut h?nenkin mustassa kosteassa silm?ter?ss??n.
H?n taas kysyy, miksi katselen h?nt? noin kummallisesti, ja min? sanon, ett? h?n on er??n naisen n?k?inen, jota kauan sitten rakastin.
-Oliko h?n kaunis?
-Ei niin kaunis kuin sin?.
-Rakastitko h?nt??
-Kyll? v?h?n, mutta nyt se jo on mennytt?.
-Rakastikos h?n sinua?
Ja ilman mit??n syyt? keksin min? jutun, ett? h?n oli ollut minulle uskoton ja ett? min? olin tavannut h?net toisen syliss?.
-Miekkailitteko te?
Me olimme miekkailleet, min? olin haavoittanut h?nt? k?teen.
-Sin? kostit!-On minunkin t?hteni miekkailtu, sanoo h?n sivumennen ja kysyy, rakastanko h?nt? viel?, tuota toista.
-En, min? rakastan nyt sinua.
-Niin, hetken vain.
-Min? luulen, ett? voisin rakastaa sinua kauankin, jos olisit
Suomessa.
H?n alkaa pyyt??, ett? veisin h?net Suomeen, h?n on kyll?stynyt t?h?n el?m??n, h?n ei rakasta kahviloita eik? tanssiaisia. H?n tahtoisi pois, pois kauas Pariisista.
-Mutta miksi sitten el?t n?in?
-Minun t?ytyy.
Ja me antaudumme molemmat siihen hetken haaveeseen, ett? me matkustamme t??lt? yhdess? minun maahani. Tied?mmeh?n kumpikin, ettei siit? mit??n tule, mutta me olemme molemmat sit? uskovinamme ja me innostumme sit? ainakin kuvittelemaan mahdolliseksi. H?nt? ei sido t??ll? mik??n, h?nell? ei ole ket??n oikeata yst?v??. Ja me purjehdimme merien yli, k?velemme p?iv?kauden kannella, istuskelemme l?mpim?ss? paisteessa ja y?t nukumme n?in samassa hytiss?, kaikkein hienoimmassa, mik? laivassa on. Me olemme kuin vastanaineet.
-Niin, niin, me leikimme vastanaineita!
Ja kun tulemme Helsinkiin, niin min? sanon, ett? h?n on minun vaimoni, ja kun k?velemme bulevardeilla...
-Onko siell? bulevardejakin sinun maassasi?'
-On siell? bulevardejakin...
Ja kaikki k??ntyv?t h?nt? katsomaan ja kysyv?t, kuka h?n on tuo nainen, joka on niin kaunis, niin hienosti puettu, niin ?chic??
-Sin? luulet, ett? her?tt?isin siell? huomiota?
-Kyll?, paljonkin.
-Vie minut sinne, rakas, oma kultani... L?hdet??n heti paikalla ... huomenna jo!
Kes?ll? me menemme maalle, meill? on siell? huvila!
-Niin, niin, pieni talo ... niinkuin maalla...
Ja me kalastamme ja soutelemme ja purjehdimme. H?n on soudellut
Seinell?, h?nell? on soutupuku, h?n ottaa sen mukaansa.
Ja n?in min? asetan h?net joka paikkaan, samalle sijalle, johon ennen ajatuksissani, yksin?isill? retkill?ni ja hiljaisina y?llisin? hetkin? ylh??ll? kamarissani olin asettanut Annan, johon h?n jo oli kasvanut kiinni ja josta nyt raastoin h?net irti, koettaen repi? rikki hienoimpien mielentilojeni arat kudokset. Ja min? olen siit? tyytyv?inen, min? nautin siit?, ett? voin n?in tehd?. Ja ajatellessani rakkauttani Annaan ja sit? tapaa, jolla nyt omia tunteitani kohtelen, alan ylenkatsoa niiden heikkoutta ja min? sanon puoli??neen itselleni: ?Pyh, siin?k? se nyt olikin! Eip? todellakaan maksanut vaivaa!? Mutta sitten alkaa minua uuvuttaa, ja min? tahtoisin nukkua pois t?st? kaikesta. Puhallan kynttil?n sammuksiin, mutta tunnen, etten voi viel? nukkua. Alan hermostua, h?nen p??ns? painaa k?tt?ni kuin raskas hirsi ja h?nen hengityksens? polttaa kylke?ni vaatteen l?pi. Toivoisin, ett? h?n menisi toiselle puolen vuodetta ja huokuisi sein??n p?in.
Miettiess?ni, miten voisin sit? ehdottaa h?nt? loukkaamatta, ehdottaa h?n sit? itse. Kun min? ep?ilen, ett? h?n ehk? tekee sen tuntien samaa kyll?styst? minuun kuin min? h?neen, niin minua alkaa vaivata kaikki t?m?, ja kun muistan, mit? juuri olen puhunut, niin puistattaa minua vastustamaton inhon tunne ja min? vet?ydyn h?nest? pois niin kauas kuin vuoteen reunaa suinkin ulottuu.
H?n alkaa pian hengitt?? nukkuvan tavoin, ja min? koetan my?s saada unta silmiini. Mutta outo ymp?rist?, y?llinen liike kadulla ja rattaiden kolina est?? minua siit?. Kuulen ??ni? ja askeleita rappusissa, miesten ja naisten haastelua viereisest? huoneesta ja pid?tetty? naurua. Vaan eniten kaikesta h?iritsee minua h?nen l?sn?olonsa. Pelk??n h?nen her??v?n minua hyv?ilem??n ja olen nukkuvinani, kun kuulen h?nen liikahtavan.
Vihdoin viimeinkin vaivun puolihorroksiin. Mutta tuskin se on tapahtunut, kun minua alkaa vaivata kamala painajainen. Min? n?en unta, ett? vartioin h?nt?, joka nukkuu selk?ni takana. Luulen h?nen valvovan ja odottavan nukkumistani. H?n vaanii tilaisuutta hiipi?kseen hiljaa tuonne tuolin luo, jossa ovat vaatteeni ja kaikki rahani. Mutta se, jota vartioin, ei olekaan h?n, vaan se on Anna, joku sekotus heist? molemmista. H?n odottaa tilaisuutta varastaakseen minulta rahani.
Koetan pakottaa itseni valvomaan, mutta en jaksa ja nukahdan. S?ik?hd?n sit?, ett? h?n ehk? on sill'aikaa noussut. Her??n siit?, ett? oudosti huutaen olen hyp?ht?nyt istualleni.
-Mik? sinun on? Anna minun nukkua! Min? tahdon nukkua!
En uskalla en?? nukkua, en tahdo en?? mill??n ehdolla n?hd? toistamiseen sellaista unta. Ja pitk?t hetket viet?n siin? valveilla, kuullen kellon nakuttavan marmorisen kamiinin p??ll? ja ly?v?n tunteja ja puolia. Koko t?m?n el?m?n kurjuus, koko t?m?n kohtaloni surkeus painaa ja ahdistaa minua. Ja se ei ole mielest?ni ainoastaan minun onnettomuuteni, vaan koko ihmiskunnan onnettomuus, joka tuntuu tahtovan t?ll? hetkell? minun kauttani puhjeta parkaisemaan valitushuutoa siit? samasta s?rkyneest? ja kierosta, josta min? nyt k?rsin. Kuinka t?m? on likaista, saastaista ja valheellista! Ja min?, joka olin hetke?k??n voinut toivoa t?st? unohdusta ja lohdutusta!
Ja yht?mittaa n?en min? Annan edess?ni. Min? n?en h?net nyt, t?n? y?n?, kotonaan, nukkumassa vuoteellaan viattomuutensa rauhallista unta, neitseellisesti sisustetussa huoneessaan, johon paistaa puhdas kalpea kuu, ikkunassa kimmelt?? h?rm?isi? kuvioita ja ulkona on luminen kuutamoinen maisema. Ei koskaan, ei koskaan, se on siis i?ksi mennytt?, i?ksi kadotettua!
Mutta ei aikaakaan, niin toverini alkaa unissaan valittaa. H?n itkee, nyyhkytt?? ja huokailee, h?n heitteleksen kuin painajaisen kourissa h?nkin. Kuka tiet??, mit? h?n n?kee, mit? h?n k?rsii ja eiv?tk? h?nen unensa ehk? ole viel? kauheammat kuin minun. Ja minun tulee h?nt? ??rett?m?n s??li, ja kuvitellen yhteist? onnettomuutta her?t?n min? h?net ja suljen syliini ep?toivon hellyydell? ja kiihkolla. Puolihorroksissa puristaa h?n minua itseens?:
-Min? rakastan sinua ... rakastan sinua ... minulla oli painajainen ... suutele minua! ... suutele minua!...
H?n on nukuttuaan l?mmin ja tulinen ja h?n pureutuu puolihulluna hellyydest? poskeeni kiinni. Ja min? unohdan taas entisyyteni, min? en tahdo sit? muistaa, minun t?ytyy siit? p??st?.
Kynttil? palaa ??net?nn? ja loistaa tasaisesti. Olen juonut lasillisen olutta ja sytytt?nyt sikarin. Maaten ja haaveksien hereill?, omituisen kirkkaassa ja l?pikuultavassa mielentilassa, ruumis ja sielu hetkellisess? herpoontumisen ja v?symyksen sopusointuisessa tasapainossa, min? ajattelen melkein ihmetellen kiintymist?ni Annaan ja kaikkia niit? nyt mielest?ni lapsellisia mielentiloja, joita olen h?nen t?htens? el?nyt viime aikoina. Yht'?kki? ei h?n minulle n?yt? olevan muuta kuin tuo pieni tytt? ylioppilasajoiltani, jonka kohtasin h?nen koulumatkallaan ja joka ei ollut minulle muuta kuin tuttu lintu, jonka tulin erottaneeksi muista ainoastaan siksi, ett? h?n niin usein lensi editseni tien poikki. Kysyn itselt?ni, mit? oikeastaan on ollut kaikki t?m? antautuminen itsens? kiusaamiseen h?nen t?htens?. Olenko todellakin voinut olla noin kehittym?t?n, noin takapajulla? Kuvitella yht?kki? mahdolliseksi hienoa, ihanteellista rakkautta, perhett?, kotia ja aviollista onnea, johon en en?? vuosikausiin ole uskonut. Mist? ihmeest? on yht'?kki? tullut t?m? takatempaus vanhoihin tauteihin? Maailma on realistinen ja raaka, siihen on tartuttava kovakouraisesti niinkuin viholaiseen, joka polttaa rakoille sen k?den, joka sit? hell?varoen ja nivelien koskettaa.
Alkaa koittaa aamu. H?n on jo nukkunut aikoja sitten ja t?ll? kertaa rauhallisesti. Kynttil?n tuli kellastuu ja vaalenee, ja p?iv?n valo tunkee uutimien l?pi. Eilen illalla ne n?yttiv?t vahvalta silkilt? ja sametilta, nyt ovat ne useista paikoin repaleista pumpuli vaatetta, ja loimi paistaa niiden l?pi. Nousen yl?s ja vet?isen ne syrj??n ikkunan edest?. Sohvan p??llys kalpenee, matot ja p?yt?liinat k?yv?t vanhoiksi ja kuluneiksi. Todellisuutensa koko s??lim?tt?m?ll? voimalla aurinko paistaa suoraan h?nen vuoteelleen. H?n lep?? siin? nyt sel?ll??n, hervotonna, p?? retkottaa alas tyynylt?. Ei h?nk??n sied? verhotonta valoa enemp?? kuin h?nen huoneensakaan. Keinotekoiset kiharat ovat oienneet otsalla ja piipottavat kuin ohdakkeet. Otsa on uurrettu pieniin ojiin, kulmain alukset ovat mustat, suupieless? on veltto piirre.
En ole itsek??n sen parempi tuolla peiliss?. Kasvot uupuneet, silm?t laimeat, tukka ep?j?rjestyksess?, parta tekee s?nke?, paidan rinta on rutistunut.
Alan pukeutua peseytym?tt?. En tahdo k?ytt?? h?nen astioitaan ja pyyhinliinojaan. Lahkeet ovat viel? m?r?t eilisest??n ja keng?t savessa. Silkkihatun nukka on useasta paikoin p?rr?ll??n ja kaulus likainen.
Kun h?n kuulee k?velyni, her?? h?n ?kki?.
-Joko menet? kysyy h?n.
H?n n?ytt?? olevan levoton jostain, h?n seuraa, p?? kyyn?rp??n varassa, jokaista liikett? pukeutuessani. Ja kun minulla jo on p??llystakki yll?ni ja min? harjaan hattuani, ei h?n en?? malta olla kysym?tt?:
-Et kai mene antamatta minulle pient? lahjaa? Kun h?n kuulee kultarahan kilahtavan kamiinille, nousee h?n yl?s, hakee tohvelinsa, k??r?isee viitan ymp?rilleen ja tulee p??st?m??n minua ulos. H?n tarjoutuu suutelemaan minua ovella, mutta min? est?n sen, eik? h?nk??n ole siit? en?? mill??nk??n. Me olemme molemmat saaneet kylliksi toisistamme.
Laskeutuessani alas rappuja, joissa parhaillaan p?lyytet??n mattoja, min? n?en joka oven edess? kahdet parit kenki?, isommat miehen ja pienemm?t naisen, savessa molemmat, pantuina siihen kiilloitettaviksi.
Ulkona on kirkas, kylm? jouluaamu. L?heisest? kirkosta kuuluu kellojen soittoa.
-Iloista joulua! toivottaa minulle ovenvartiani, tullen vastaan rappusissani.
Kamarini ikkunasta n?kyy koko aamuinen Pariisi, ja katot ja kirkkojen kupolit kimmelt?v?t.
Koneellisesti kiiruhdan peseytym??n, pukemaan puhdasta ylleni ja laskeutumaan uudelleen levolle.
Ja siin? loikoessani ja yl?s kattoon tuijottaessani jatkuu minussa tuo taanoinen j??kylm?n kirkas mieliala naisen luona. On suloinen v?symys ruumiissani, ja min? oion mielihyv?ll? j?seni?ni, jotka tuntuvat vetreilt? ja miellytt?v?n veltoilta. Veret kiertelev?t niin rauhallisesti ja tyynesti suonissani, jotka tuntuvat kuin peratuilta ja puhdistetuilta jostain pohjamudasta. ?Pyh!? sanon min? taas ajatellessani Annaa. ?Siin?k? se siis olikin! Vai ei sen juuret sen syvemm?lle ulottuneetkaan!? Sanon sen ??neen, tahdon kuulla, milt? se kuuluu. Eik? todellakaan ??ness?ni ole mit??n vastalausetta.
Ole siis tyytyv?inen! Semmoista se on el?m?! Ota se vastaan sellaisena kuin se annetaan!
Ja lev?tess?ni siin? sel?ll?ni puhtaitten, pyhiksi muutettujen lakanain v?liss?, min? piirustan kylm?sti, rauhallisesti ja ivansekaisella ylenkatseella s??nn?llisen kuvan tulevaisuudestani. Se on v?rit?n ja mehuton kuvio kuivia linjoja, niinkuin viivoittimella vedettyj?, samanlainen kuin minun nykyinen mielentilanikin.
Se on vanhanpojan asunto, jossa on iso ty?p?yt? papereineen, hyv?ss? j?rjestyksess?, ja kirjahylly kirjoineen. Nahkasohva ja sen toisessa kulmassa kulunut tyyny vanhanpojan ruokalepoja varten. Rautas?nky. Huoneessa tupakansavua. Hyvin harjatut vaatteet koulussa p?iv?ll?. Kotona ollessa laahustava viitta ja tohvelit. Vanha matami pit?m?ss? taloutta. Useimmat illat ravintolassa, jossa keskustelee vakavasti p?iv?n kysymyksist? ja kallistuu vanhoillisuuteen. Se on kuitenkin varminta. M??r?tyll? kelloni ly?nnill? kotiin. Lukee jotain kirjaa ennen maatapanoaan. Vuoteen vieress? sein?ll? on kellastunut laakeriseppele, muisto maisterinvihki?isist?. Mutta ilman sitojattaren kuvaa sen sis?ss?. Kes?ll? asuu yksin?isess? meren saaressa ja kalastelee.
Siin? se on, sit? ei ole sen enemp??. Ja sen yli ei her?? ainoatakaan haavetta eik? niille perustettuja toiveita. El?m?ni taivas tuntuu kirkastuvan ja kylmenev?n. Min? itse j??hdyn ja kitistyn kokoon. T?ydellinen tyhjyys ymp?r?i minua, aution yksin?isyyden sielukellot soivat korvissani. Ja min? luulen olevani valmis vastaanottamaan sit? olematonta, jonka el?m? minulle tarjoaa. Ja min? k??nnyn sein??n p?in maata, nukkuakseni. Mutta silloin min? olen tuntevinani lakanassani tuoksahduksen t?m?naamuisesta vuoteesta, h?nen hiuksistaan, h?nen huoneestaan. H?n tahtoo vet?yty? minua l?helle, h?n pyrkii hyv?ilem??n, suutelemaan ja syleilem??n. Ja yhdell? pyyhk?isyll? on kumossa ?skeinen mieliala ja sen tuoma katsantotapa. Syd?nt? etova inho k??nt?? mielt?ni nurin, ja minua pudistuttaa kiireest? kantap??h?n.
Min? rakastan h?nt? taas, Annaa, rakastan yh? hullummin, ep?toivoisemmin kuin koskaan ennen. Koko olentoni pohjasta huudan h?nt? juuri nyt, juuri t?ll? hetkell?, t?h?n vierelleni, huudan h?nt? tulemaan tuolta ovesta, heitt?ytym??n rintaani vasten, puhdistamaan minua suudelmillaan, uudistamaan minua hyv?ilyill??n. Min? kertoisin h?nelle kaikesta t?st? niinkuin pahasta, ilke?st? unesta. H?n antaisi minulle anteeksi, ja min? aloittaisin el?m?ni uudelleen.
Mutta h?n ei tule. Nuo askeleet rappusissa, ne eiv?t ole h?nen. Se on joku samanlainen kuin min?kin, h?n seisahtuu ovensa luo ja kuuluu v??nt?v?n avainta lukostaan.
Miksei h?n anna minulle rauhaa haudassanikaan? Miksen voi h?nest? p??st?, h?nt? unhottaa, siirt?? sivulle, niinkuin monta muutakin pettynytt? toivetta? Miksen saa hakea h?nest? eroa nautinnoissa ja yksin?isyyteni itsekkyydess?? Miksen saa j??ty? v?linpit?m?tt?myyteeni?
Mutta minun on turha kysy?. Min? tunnen, etten saa enk? voi. Ehk? haihtuu h?n mielest?ni lyhyiksi hetkiksi, ehk? illoiksi ja ?iksi. N?m? toivottoman todelliset, n?m? lahjomattomat aamuhetket, ne tulevat aina olemaan samanlaiset. On tuleva takaisin n?m? samat tunteet, t?m? sama surkea kaipaus, t?m? kuluttava, kirvelev? ik?v?. Elinh?n miss? elink??n, hainhan lohdutusta ja unhotusta mist? hainkaan,-aina olen haparoiva h?nt? vierelt?ni, jossa h?nt? ei ole. Koettelinhan sammuttaa h?nen kuvaansa, peitt?? h?nen kasvojaan,-aina on n?kyv? vesileima l?pi, puhdas profiili ja kihara korvan juuressa.