Chapter 4 No.4

-C'est fini, monsieurs?

-Oui, madame.

-Pas de café, pas de cognac?

-S'il vous plait, madame.

-Vous avez l'air bien triste, monsieur! Vous avez des chagrines?

-Non, madame, au contraire.

[-Oletteko lopettanut, herra?-Olen.-Ette halua kahvia ja konjakkia? -Olkaa hyv?.-Olette niin alakuloinen. Painaako suru mielt?nne?-Ei, p?invastoin.]

Istun pieness? ruokaravintolassa Boulevard de Clichyn varrella ja olen lopettanut p?iv?llis-illalliseni.

Huone on soikea, ja ulko-ovi aukeaa suoraan bulevardille. Ovensuussa on sinkkinen tiski, jonka takaa paitahihasillaan oleva is?nt? alinomaa jakelee ryyppyj? tuleville ja meneville ty?miehille ja ajureille. Toisilla sein?mill? on nahkaisia sohvia ja niiden edess? marmorisia rautajalkap?yti?, joiden ??ress? istuu enimm?kseen punaliivisi? ajureja, voimakkaita ja ahavoituneita miehi?, sy?den ja pit?en iso??nist?, lakkaamatonta melua mustien kahvilasiensa ??ress?. Heid?n kiilt?v?t nahkaknallinsa ovat kunkin p??n kohdalla naulassa, joissa kussakin riippuu viel? rykelm? p??llystakkeja ja sadeviittoja. Nurkassa kasvaa kimppu heid?n pitki?, sujakoita piiskaruokojaan.

Joka kerta kun ovi aukeaa ja sielt? tungekse sis??n uusi aukont?yteinen ajuri, tuo h?n mukanaan melua bulevardilta, tuota suuren kaupungin lakkaamatonta huminaa: katukauppiasten kimeit? huutoja, kavioitten jytin?? puiseen katuun, piiskain r?iskett? ja ohikulkevan raitiovaunun torven toitahdusta.

On niin omituista ajatella, ett? min? nyt istun t?ss? ja n?en ja kuuntelen tuota, joka on ja tapahtuu vieress? ja ymp?rill?ni. Min?k?? Niin, arvatenkin min?, lennetty?ni kuin ilmojen halki ja sattumalta singahtaneena t?h?n Pariisin nurkkaan ja t?h?n j??neen?.

Viihdyn kuitenkin t?ll? hetkell? jotakuinkin hyvin. Saan olla t?ydellisesti rauhassa, ei kukaan h?iritse eik? puhuttele minua. Oudot kasvot, ymp?rist?n uutuus ja alituinen vieraan kielen porina kuitenkin sen verran t?risytt?v?t veri?ni, etteiv?t ajatukset p??se kokonaan turtumaan ja j?hmettym??n. Viet?nkin pari kolme tuntia t?ss? maistellen kahvia ja konjakkia, poltellen verkalleen ja lukien ajan kuluksi jotain sanomalehte?.

Mutta niin pian kuin astun ulos bulevardille, jossa kulkee katkeamaton jono ihmisi? ja kuuluu ohimenevien naisten iloista sointuvaa puhelua ja jossa valuu v?s?htym?t?n virta katulamppujen valossa kiiltelevi? kuomivaunuja, joiden lyhdyt n?ytt?v?t hohtavilta, viett?v?? pintaa my?ten vierivilt? helmilt?, niin vihavoi mielt?ni tuo entinen, ainainen ik?v?, tullen joka p?iv? samaan aikaan ja t?ll? samalla paikalla. Ei ole ainoatakaan tuttua, jonka luo tekisi mieleni menn?, ei haluta asuntoonikaan, jossa on viel? yksitoikkoisempaa, ja niin min? veltosti astellen p??dyn tavalliseen kahvilaani.

Siell? kulutan muutamia tunteja selailemalla sanomalehti?, katselemalla biljardinpelaajia ja kirjoittamalla kirjeit?.

T?ll? kertaa on minulla tekeill? pitk? kirje Annan veljelle ja olen sit? valmistanut jo useampia lehti?.

Me kaksi, me olimme yhdess? el?neet monet mielialat ja monet tunteet. Tunsimme pienimm?tkin vivahdukset toistemme luonteissa. Yhdess? olimme l?pik?yneet toistemme rakkaudet ja vuorotellen auttaneet toisiamme seikkailuissamme. Kun niist? aina joku oli loppuun eletty, olimme yhdess? tehneet tilinp??t?ksen ja jakaneet tulot, s.o. psykologiset havaintomme ja kokemuksemme. Pienimp??nkin vivahdukseen saakka tarkastimme sielunilmi?t itsess?mme ja koetimme niiden avulla rakentaa sielutieteellisi? j?rjestelmi? rakkaudesta ja el?m?st? yleens?.

Kirjoitin h?nelle nyt itsest?ni koettaen antaa lyhyen tutkimuskokeen tilastani eromme j?lkeen. Ehk? oli syy kirjeeni kirjoittamiseen toinenkin. Lukiessani l?pi sit?, mit? olin edellisin? iltoina kirjoittanut, n?ytti minusta silt?, kuin se olisi ajateltu muidenkin luettavaksi kuin h?nen.

?En olisi ikin? luullut, ett? t?m? ulkomaa tekisi minuun sellaisen vaikutuksen, kuin se on tehnyt. Per?ti toisenlaiseksi olin kuvitellut matkani t?nne, t?m?n kaupungin ja yleens? el?m?ni t??ll?. Tai ehk? on oikeampaa sanoa, ett? olin itseni kuvitellut toisenlaiseksi. Sill? kaikkihan on semmoista, millaisen mielentilansa silmill? sit? katselee?.

?Suhde toiseen sukupuoleen, seh?n se m??r??, milt? meist? ymp?rist?mme n?ytt??. Siilonkin kun on jonkinlainen aselepo, v?lirauha rakkaudessa, kun emme ole sen suoranaisen vaikutuksen alaisina, silloinkin se hallitsee meit? joko menneill? muistoilla tai tulevilla toiveilla. Muistathan, kuinka monta kertaa ennen muinoin ollessamme huolettomia, onnellisia ja rauhallisia, kuitenkin tapasimme itsemme tuijottamassa et?isyyteen ja meist? jompikumpi saattoi lausua yht'?kkisen? toivomuksenaan: ?Nyt ei puutu mit??n muuta kuin tytt?, jonka kanssa voisi ihailla t?t? kaunista maisemaa!? Ja me voimme molemmat sen johdosta vaipua mietteihimme ja istua kauan aikaa ??nett?min?, ep?m??r?isten, surunsekaisten haaveiden vallassa. Kun nainen tuolla tavalla vaikuttaa poissaollessaankin, niin mit? sitten silloin, kun on kiintynyt johonkin heist?! Silloin luo h?n oman v?rins? kaikkeen, mit? katselemme ja miss? el?mme. Minulla ei ainakaan ole yht??n seutua, ei yht??n ihmist?, joihin ei olisi kiintynyt jotain siit? naisesta, joka tuohon aikaan oli el?m?ni sis?lt?. Kun n?en ne uudelleen, niin ovat ne minulle joko mieluisia tai vastenmielisi?, her?tt?v?t iloa tai surua aina sen mukaan, millaiset syd?meni suhteet olivat heihin tutustuessani. Itsess??n ja itsens? vuoksi eiv?t ulkonaiset esineet ole koskaan tehneet minuun mit??n vaikutusta, vaan ainoastaan syd?meni ilojen tai kipujen todistajina. Niin on ollut t?h?n saakka ja sama, kenties viel? suuremmassa m??r?ss?, on asianlaita nytkin. T?m?n ulkomaan vaikutus minuun ei ole sen vaikutus, vaan minun oman nykyisen mielentilani. Luulen, ett? sinua huvittaa, jos teen selkoa muutamista sen erityiskohdista?.

?Vaikka emme siit? puhuneet, niin tied?t kai kuitenkin, miss? mielentilassa min? l?hdin kotimaasta. Anna on kai sen sinulle kertonut. Itsess??n siin? ei tietysti ole mit??n uutta, ett? minun ik?iseni mies rakastuu h?nen ik?iseens? tytt??n. Mutta se oli minulle ennen tuntematonta, millaiseksi tuo tunteitteni laatu muodostui. N?ytt?? silt? kuin m??r?ttyyn ik??n tultuaan ja k?yty??n l?pi kaikki kehitysasteet tunne-el?m? olisi minussa uudelleen alkanut kiertokulkunsa, niinkuin mehu muutamissa puissa, jotka pitkin? syksyin? erehtyv?t kukkimaan kaksi kertaa. Viime kes?n kuluessa versoivat minussa kaikki ne kaihomieliset ja lapselliset tunteet, joista jo luulin p??sseeni ensi kerran rakastuessani. Tuo pikku tytt?, jota olin melkein syliss?ni pit?nyt ja k?sivarrellani kantanut ja jota siihen asti olin kohdellut kuin lasta, h?nen edess??n olin yht? arka kuin nuori koulupoika, joka ensi kerran joutuu ihanteensa eteen. Min? rakastuin h?neen, niinkuin olisi h?n ollut ensimm?inen rakkauteni?.

?Luulin jo p??sev?ni toivottomasta tunteestani ja voivani j?tt?? sen kotirannalle, niinkuin kaiken muunkin. Mutta se tuli mukaan, se seurasi minua matkalla ja ensi viikkoina t??ll? ollessani olin kokonaan sen vallassa, niinkuin heti kohta tulet n?kem??n. Koetin taistella sit? vastaan siksi, ett? se kiusasi minua sanomattomasti, ja ulkomaailmakin teki uusine vaikutuksineen parastaan haihduttaakseen minusta menneisyytt?. Mutta tunteeni asettuivat vastarintaan eik? entisyys ottanut himmet?kseen. Sent?hden on melkein joka paikka, miss? olen k?ynyt, jokainen uusi katu, jota olen k?vellyt, jokainen kahvila, jossa olen istunut, muisto t?st? taistelusta.?

?Tuon molemminpuolisen ponnistuksen seurauksia on ep?ilem?tt? my?skin se, ett? n?en kaikki nuo paikat ja seudut niin selv?sti ja tarkkapiirteisesti. Ne ovat painuneet mieleeni kuin ter?v? uusi klisee puhtaaseen valkoiseen paperiin. Aina kun veres kuva on uponnut aivoihini ja kun se tuoreeltaan valloittaa kaiken huomioni, on hetki?, jolloin jo luulen p??sseeni menneisyydest?ni. Mutta kun mieli yht'?kki? muuttuu, kun valo niin sanoakseni lankeaa toisaalta p?in ja kuva k??ntyy p?iv?? vasten, niin on siell? sis?ss? jossain pohjalla vesileima, joka kuultaa kaiken muun l?pi. Se on kulumaton, kalpenematon ja v??rent?m?t?n. Siin? on hahmot h?nest?, jolla on niin hieno hipi?, puhdas profiili ja kihara korvan juuressa.?

?Kun aamulla astun ulos asunnostani ja laskeudun alas katua, joka vie bulevardille, niin en voi tosin olla hetkeksi virkistym?tt? el?m?st? ymp?rill?ni. Pikkukauppiaat ovat levitt?neet tavaransa katuk?yt?ville, ja noiden korkeiden kivimuurien v?liss? on kuin kuohup?in? kalliorantaisessa koskessa hedelmi? ja vihreit?, vasta tulleita vihanneksia. Myym?miehet huutavat t?ytt? kurkkua ja heid?n ohitsensa kulkee alinomaa ostajia, tavallisesti aamupuvussaan olevia naisia, avop?in ja ainoastaan huntu hartioille k??r?istyn?. Ovensa kynnyksell? seisoo siin? lihakauppias valkoisessa esiliinassaan, ja leipurin ikkunassa on pino solakoita valkoleipi?, pitki? ja paksuja kuin koivuiset halot. Aivan vieress? hohtaa ikkunasta pienen ravintolan sinkkinen tiski, jonka ??ress? on ty?mekkoihin puettuja miehi?, edess??n rivi laseja, joista he seisoallaan ryyppiv?t keltaisen viheri?ist? absinttiaan. Joukko univormuihin puettuja koulupoikia, kirjat kainalossa, huutaa ja hoijaa yhdess? ajurin kanssa suuren kuormavaunun hevosille, jotka turhaan iskev?t kavioillaan s?keni? kadusta, koettaen saada kuormaansa liikahtamaan. Melkein joka aamu tulee vastaani sokea ukko, kuppi kourassa, odottaen almua ja pimeill? silmill??n tuijottaen vastaantulijoita. Paperimyym?l?n ikkunan edustalla seisoo aina ihmisi?, tarkastelemassa pilalehti?. Katu p??ttyy pieneen toriin, jonka keskell? on kuvapatsas ja jonka laidassa seisoo ainainen rivi ajurien vaunuja kiilt?vine mustine kuomeineen. Torvi t?r?ht?? ja kahden valkoisen hevosen vet?m? raitiovaunu ty?nn?ksen esiin kadun suusta. Se on matkalla n?yttelyyn, min? puhaltaun juoksuun sit? saavuttaakseni ja saan paikan sen sis?ll?.?

?Liikkuvain ikkunain l?pi n?kyen alkaa ohitseni vilist? palanen Pariisia. Kahviloita, joiden laseihin ja suuriin sein?peileihin kuvastuu katu ihmisineen, t?m? raitiovaunu ja bulevardin puut. Isoilla ilmoituksilla kirjailtuja seini?. Kirjavia sanomalehtikioskeja. Raitioasema, miss? seisoo musta ryhm? odottavia, pyrkien mukaan. Kadunkulmassa vartioivan poliisin totiset kasvot. Uusi avonainen paikka, jonka keskest? pursuaa suihkul?hde. Yht'?kki? uusi bulevardi, mustanaan ihmisi? ja ajopelej?, huveten ja kaueten kaukaisuuteen. Ja kaikkialla noita korkeita kivisi? huoneita, kohoten kuin vuoreen hakatut kalliotemppelit, yksinkertaisia ja arvokkaita, ja rautaisilla balkongeilla kaulustettuja, niinkuin harmaapukuinen nainen hienoleikkeisell? harsolla.?

?Vastap??t? minua istuu pariisitar, herkk?liikkeinen ja sulava. H?n on kuin luojansa huvit?it?, h?nen hienoter?isimm?ll? veitsell??n vuoleskeltu, ja aine on otettu mehevimm?n puun terveimm?st? kylest?. H?nen vierell??n on vanhahko herra, napin l?vess? kunnialegionan rusetti ja p??ss? korkea hattu kiilt?v?? silkki?. He nousevat pois. Kuinka h?n taitavasti kulettaa itsens? vaunun ahtaassa k?yt?v?ss?, muiden polvien lomitse. H?n on minusta kuin lintu, joka sujahtaa lehvien v?litse h?yhent?k??n itsess??n h?iritsem?tt?. Min? v?istyn v?h?n, ved?n jalkani sis??n, ja h?nen huuliltaan sorahtaa minulle ?pardon? kiitokseksi. H?n keikahtaa kadulle, kohotaikse siit? asfalttik?yt?v?lle, ja ponnahuttaen siell? menness??n auki p?iv?nvarjonsa h?n pist?? hansikoidun k?tens? herran kainaloon.?

?Eik? minulle muuta tarvita. Muistan kaikki ja mieleni k?y surulliseksi ja synk?ksi. Ja tuo tapahtuu minulle melkein joka p?iv? milloin mist?kin syyst?.?

?On kyll? suuri ja mahtava se vaikutus, mink? n?yttely tekee minuun joka kerta, kun katselen sit? ylh??lt? Trokaderon palatsin holvien alta tuonne Marskent?n laaksoon. Keskell? kohoaa Eiffeltorni kuin kukkalatva korpikuusi, auringon valossa palavat n?yttelyrakennusten kullatut kupolit, ja niiden huipuilta tekev?t kuvapatsaat riemukkaita liikkeit? yl?s korkeuteen. Ehdottomasti joutuu veri suonissa vilkkaaseen liikkeeseen Jenan sillalla, jonka alitse vilisee Seine-virta ja p??skysin? suikkelehtavat arkkujen v?litse pienet h?yryvenheet t?ynn? v?ke?. Ja kun olen itsens? Eiffeltornin alla, t?m?n rautaisen j?ttil?isen s??rien v?liss?, niin enh?n sill? hetkell? muista muuta kuin katsella ja ihmetell?. Antautuessani sitten kulkemaan tuon ihmekaupungin katuja ja k?yt?vi?, palatsista sis??n ja palatsista ulos, joiden p??dyt ovat taideteoksia, portit veistokuvia, sein?t maalauksia ja sisus kouhallaan kaiken maailman kalleuksia, niin haihdunnan kokonaan omasta itsest?ni enk? osaa uskoa, ett? min?, min? t??ll? kuljen ja siirryn joka askeleella maanosasta toiseen. Taikka kun olen konesalissa, jonka taivasta tavoittelevan lasikaton alla on kuin pajassa, miss? ponnistavat kaikki t?m?n aikakauden k?sivarret ja takovat kaikki sen vasarat ja lietsovat h?yry, kaasu ja s?hk?, niin joudunhan huumauksiini ja juovun siit? surinasta, joka syntyy kuin maan alla, kulkee l?vitseni ja s?hk?itt?? joka j?seneni. Ruumiissa on outo levottomuus, niinkuin r?s?ht?isi s?hk?kipin? joka hermon nen?st?. Kun sitten illan tullen ?loistavat l?hteet? alkavat soittaa v?risinfoniaansa ja koko Eiffeltorni pelmahtaa punaiseksi tulipatsaaksi, niin tempaahan minutkin yhteinen riemu, ja min? hurraan min?kin tuon uhrialttarin ??ress?, joka n?ytt?? olevan kuin jumalien uhalla sytytetty ihmisneroa ylist?m??n.?

?Mutta sitten ei taaskaan tarvitse muuta kuin kerran joutua syrj?isemp??n nurkkaan, johonkin noista monista kahviloista, yksikseen pienen p?yd?n ??reen. Melu keskelt? n?yttelykentt?? tunkee t?nne heikosti, ja valo sielt? n?kyy vain heijastuksena puitten latvain yli. T??ll? on ilotulitusta t??ll?kin, puitten oksilla kasvaa py?reit?, punaisia lyhtyj?, niinkuin suuria kirsimarjoja, ja tuon tuostakin syttyv?t metsikk?jen sis?ss? loistamaan bengaalitulet, valaisten milloin keltaisiksi, milloin sinisiksi lehv?t, l?heisten paviljongien sein?t ja vihre?ll? nurmikolla k?velev?t ihmiset. Se on jo jotain maalaista, jotain kotoisen kansanjuhlan tapaista. Ja minussa alkaa kehitty? alakuloisuus ja uupumus, ja mielenmuutos on valmis. Olen kyll?stynyt kaikkeen, mink? olen n?hnyt, eik? se tunnu nyt en?? mink??n arvoiselta. Tuo torni on hy?dyt?n irvikuva ihmisten pyrinn?ist?, ja kaikki nuo laitokset ovat suurten lasten leikki?. Nuo kymmenet tuhannet, jotka tappelevat tuoleista ?loistavien l?hteittens?? ymp?rill?, ovat ihmisparkoja, narreja. Katson heid?n innostustaan melkein samalta kannalta, jolta pietisti tuomitsee maallisia huvituksia. Kaikki on katoavaista, muutamien kuukausien kuluttua ei t?st? ole muuta j?lell? kuin irvist?v?t rauniot. Ja sit?k? varten on pantu koko maailma liikkeelle? Nykyaika on humbuugia, ja t?m? on kaikista suurinta. Mutta min? tunnen kuitenkin, ett? arvosteluni olisi kokonaan toinen, jos h?n olisi t??ll?, jos saisin kulettaa h?nt? kaikkialle, jos voisimme yhdess? katsella: silloin nauttisin, ihailisin ja olisin innostunut.?

?Kerran joudun n?yttelyss? er??seen unkarilaiseen ravintolaan, jossa soittaa viuluorkesteti ja jossa tarjotaan alkuper?ist? aron viini?. Soitossa on etel?maisen auringon hehkua ja viiniss? v??rent?m?t?n ryp?leen maku. Soittajat ovat kansallispuvuissa, ne ovat mustasilm?isi? miehi?, viikset rohkeasti kierrettyin?. Johtaja soittaa h?nkin ja on soittaessaan seisoallaan. H?nen soittimensa nousee ja laskee intohimoisesti, vartalo notkahtelee vy?t?isist?, ja helmet h?nen puvussaan v?lkk?v?t. H?nen silm?ns? hehkuvat s?hk?n valossa, ja h?n iskee ilveillen kiihoittavia katseita milloin toiseen, milloin toiseen ymp?rill? istuvista naisista, jotka lenn?tt?v?t tuon tuostakin lavalle kukkaskimpun. Yleis? on koko ajan mukana, antautuu samoihin tunteisiin, joita viulut tulkitsevat. Siell? t??ll? liikkuu k?si kalvosesta, jalkater? ja p?? k?yv?t soittajien tahdissa. Innostun min?kin, tunnun kevenev?n, ja mieleni k?y hauskaksi. Mutta yht'?kki? vaikenevat viulut ja soitto lakkaa. Kuuluu vain jostain salin per?lt? rahain kilin??, joita palvelija laskee jonkun k?teen. Johtajan soitin on pys?htynyt t?ydess? vauhdissaan, k?rki on ylh??ll? ja h?nen k?tens? korvan tasalla. Ja kun h?n sen siit? hitaasti, tuskin n?kyv?sti hivuttaa takaisin, niin on viulun mieliala muuttunut. Se on tullut surulliseksi, valittaa ensin ja itkee sitten, niinkuin jotain ?sken unohdettua ja yht'?kki? mieleen johtunutta kaipausta. Soittajan kasvot ovat k?yneet totisiksi, h?nen katseensa kulkevat nyt yli ihmisten p?itten seuraten linjaa, joka ehk? vie lyhtyyn tuonne ovelle, mutta joka minusta n?ytt?? harhailevan aavan aron yli, et?iseen taivaanrantaan, jonne laskee h?nen oman maansa ilta-aurinko.?

Kaiu soitto, kaiu katkeraan, vetrehisiin vesiin asti vaan, soituas n?in taannu suloiseks, taannu vienoks unihaaveheks.

?Siell? se on minullakin, loitolla t??lt?, tuo Suomen surullinen taivaanranta, pohjatuuli paneutuu juuri levolle, laineet lipattavat purren laitaan, purjeet tuskin vet?v?t, ja Anna istuu kokassa, selin minuun, hyr?illen hiukan.?

?Lopetin t?h?n eilen. En nyt tahdo pitemm?lt? kertoa n?ist? mielialojeni aina samanlaisista vaihteluista. Kun on kerran n?hnyt yhden laineen, niin tiet??, millainen on toinenkin. Toisen kerran on niiss? taivaan tumma sini, toisen kerran vaahdon valkea p?rsk?hdys. Sit? tekoaan tehden hyllyv?t ne aikansa, tylsyv?t tylsymist??n tuulen heiketess? ja sili?v?t sitten kokonaan.?

?Luulen, niin, olenpa melkein vakuutettu siit?, ett? t?m? minunkin mieleni lainehtiminen l?hestyy loppuaan. Olen alkanut ty?skennell? kirjastoissa enk? jouda en?? niin paljon kuin alussa huomaamaan omaa itse?ni. Ja toiseksi alkaa ymp?rist?, Pariisin taivas niin sanoakseni, uurtautua yh? syvemm?lle mieleeni, tuoden mukanaan uusia haluja ja mielitekoja. Kun esimerkiksi k?velen iltasilla noilla suurilla loistavilla bulevardeilla, miss? koko maailma karkelee ja pit?? soidintaan, huolettomana, iloisena ja kevytmielisen?, niin her?? minussakin halu yhty? seuraan. Mik? oikeastaan est?isi minuakin kiinnitt?m?st? k?sipuoleeni tuollaista keve??, v?lk?htelev?? katuperhosta, joka suhajaa silkiss? ja sametissa ja melkein viattoman n?k?isen? nakkaa niskaa kaiken maailman ennakkoluuloille? Eik?h?n tuollainen olento saisi unohtumaan entisyytt?, painumaan kiinni kaikkia haavoja! Eik?h?n se saisi himmenem??n vesileimaa, astumalla itse sen sijalle? Miksi en min?kin sekoitu yhteen myll?kk??n, miksen astu noihin kahviloihin, joissa mustat knallit ja naisten vaaleat puvut sekoittuvat toisiinsa??

?Niin mietin, mutta siin? min? nyt sittenkin olen semmoisena kuin olen. En poikkea mihink??n, vaan saavun aina samoja katuja my?ten takaisin asuntooni; ollen tyytyv?inen, ett? niin tein.?

Kirjett? kuoreen sovittaessani oli minulla se tunne, ett? puhe rakkauteni lopun l?hestymisest? ei ollut aivan niinkuin olin sen kuvitellut. Kyn?n kulkiessa paperia oli se kyll? silt? n?ytt?nyt minusta itsest?nikin, mutta risteili t?t? ajatusta toinenkin. En uskonut muuta kuin ett? se oli satunnainen mielentila, joka voi milloin hyv?ns? muuttua toiseksi. Ja se muuttuikin niin pian, ett? samassa jo toivoin k?yv?n kirjeest?ni selville sen, jota olin luullut siin? salanneeni. Luettuaan kirjeeni sanoo Annan veli varmaankin ?idilleen: ?N?kee selv??n, ettei h?n viel? ole irti, vaan ett? h?n rakastaa yh?.? Mit? ajattelee Anna? Veli varmaankin toimittaa sen h?nenkin luettavakseen. Ja jos h?n sen siis lukee, mink? vaikutuksen on tekev? h?neen kirjeeni?

Tuota miettiess?ni alkoi minussa sarastaa toivo uudelleen. S?ie s?ikeelt??n punoutui mahdollisuus toisensa ymp?rille, ja min? aloin kuvitella, ett? kirjeeni ehk? viel? voisi muuttaa kaikki. Kun oikein ajattelin, niin eih?n Anna viel? tiet?nyt mit??n tunteitteni syvyydest?. Se oli tullut kaikki niin ?kkiarvaamatta h?nen ylitsens?. Enh?n ollut saanut puhua h?nen kanssaan vakavasti ja totisesti. L?ht?ni j?lkeen h?n ehk? oli alkanut mietti? ja ajatella minua lempe?mmin. Rakastuneen raukkamaisuudella otin viel? lukuun h?ness? her??v?n s??lin tunteen ja samalla my?skin-sit? en voinut salata itselt?ni-?idin ja veljen vaikutuksen. Mutta kaikista eniten min? luotin omaan kirjeeseeni. H?n tulee siit? n?kem??n, kuinka pohjattoman syv? rakkauteni on, kuinka min? k?rsin ja kuinka olen onneton.

Oli niin omituista katsella sit?, kun se loikoi tuossa edess?ni p?yd?ll?. Kuori oli hienoa ranskalaista paperia. Se n?ytti kuin el?v?n siin?, se oli kuin vaalea samettisiipinen poutaperhonen, joka liikahtamatta on kiinnitt?ytynyt yhteen kohti lehv?n p??lle. Se ei v?r?hd?k??n, mutta jos l?hestyt, lehahtaa se lentoon.

En henno panna sit? taskuun rutistumaan. Annan olla sen siin? siksi, kun olen juonut olueni ja polttanut viel? yhden paperossin. Biljardipallot napsahtelevat toisessa huoneessa. Rahastonhoitajanainen helistelee hopeitaan pulpettinsa takana. Peililaseilla p??llystetyiss? seiniss? kuvastuu pitk?t n?k?piirit kaasuvaloja. Lasioven l?pi vilkkaa alituisesti ulkoa bulevardilla k?velevi? pareja ja kiit?? ohitse vaunuja ja hevosia.

L?hden pois. Pid?n varovasti kirjett? hyppysiss?ni ja kun kuulen sen putoavan laatikon pohjaan, niin s?ps?hd?n. Alan sitten hiljalleen astella asfalttik?yt?v?? my?ten asuntooni p?in. Kaikki kahvilat loistavat t?ydess? tulessa, konserttisaleista kuuluu soittoa ja laulua. Avautuvista ovista n?en sinisen savun l?pi huoneitten per?ll? tanssivia naisia, puettuja ainoastaan hienoon harsoon. Kiinnit?n kulkuani ja katson suoraan eteeni v?ltt??kseni joka askeleella vastassani vainuavia naisia:-Monsieur! Dites donc, monsieur! Voulez-vous, monsieur?

Min? pudistan heid?t armottomasti pois k?sipuolestani ja k??nnyn omalle kadulleni. Siell? on nyt rauhallista ja hiljaista. Puodit ovat kiinni, ja ainoastaan kastanjien paistaja ty?skentelee viel? kolkassaan, ratisevan pannunsa ??ress?. Ja edell?ni kulkee, lyhty? maassa viist?tt?en, chiffonier, kaiken roskan ker??j?, r?ttil?inen, tuo Pariisin y?llinen shakaali, joka sel?ss??n olevaan viilekevasuun heitt??, mit? l?yt?? katuojista muiden j?lelt?.

Soitan, huudan nimeni ovenvartialle ja kiipe?n pieneen huoneeseeni kuudenteen kerrokseen. Suljen ikkunan ja koetan tunkea n?kem??n l?pi pimeyden. Koko Pariisi on siin? edess?ni y?n h?m?r?ss?. Min? en n?e sit? nyt, mutta s?hk?ll? valaistujen bulevardien kajastuksesta ja eri haaroilla tuikkavista tulista aavistan sen suuruuden. Ei kuulu hiiskahdustakaan l?himm?st? ymp?rist?st?. Mutta tuolla et??mp?n? on alituinen uhkaava ??ni, niinkuin se nousisi kaukaisesta koskesta, jonka kohina illan tullen kuuluu mets?n sis?st? m?kikyliin. Siell? sohisee, v?list? paukkuu, kirahtaa ja ulvahtelee, niinkuin ahdistaisi sit? alinomainen tuska. Kuulen joka ilta samat ??net, mutta en osaa selitt?? niiden tulopaikkaa. Toiset ??net luulen kuitenkin tuntevani. Tuo on juna, joka vinkuu tullessaan l?himm?lle asemalle. Nuo ovat ihmisten huutoja. Joku laulaa.

Kauan, kauan, toiselle puolelle puoliy?n olen valveilla. Unohdan, miss? olen, ja kuvittelen olevani kotona, is?ni talossa, vanhassa yliskamarissani korkealla m?ell?, jossa ennen muinoin istuin y?kaudet kirjaini ??ress? ja varustauduin tutkintoihini kiirett? pit?m?tt?. Mieleni oli t?ynn? haaveita ja tulevaisuuden toiveita. Min? rakastin ja luulin olevani rakastettu. Ikkunastani oli avara n?k?ala niinkuin t?st?kin, yli mets?maiseman, ja minulla oli omat tulinaapurini toisten m?kien huipuilla. Talossa oli k?yty levolle, viimeiset askeleet vaienneet. Mutta korpi ei ole lakannut liikkumasta. Se valvoi l?pi y?n, sill? oli aina sama hiljainen huminansa ja samat y?lliset ??net.

Riisuudun ja laskeun levolle. Unenhorroksiin mennen alkaa minusta n?ytt??, ett? tuo musta tuolla ikkunan alla on mets? ja ett? siell? kohisee vain kotoinen korpi.

Kaikki aika, mik? on n?iden kahden hetken v?lill?, tuntuu kadonneen. Olen sama nyt kuin silloin. Harrastusteni m??r?n? n?en samat s?ilyneet toiveet ja varmana mahdollisuutena uneksin tulevaisuutta, kotia ja onnea. Enk? en?? usko, ett? olisi per?? siin? pelossani, ett? olisin tuomittu el?m??n yksin, viett?m??n kaiken ik?ni ilottomia p?ivi?.