Chapter 2 No.2

Min? tunnen h?net pienuudesta pit?en. Ensi kerran sattuu h?n silm??ni, kun h?nen veljens? tuo minut perheeseen ja esittelee minut parhaana yst?v?n??n. ?iti on hiljainen, miellytt?v? leski, hell?n ja hyv?n n?k?inen ihminen, hiukset jo harmaantuneet. H?n n?ytt?? el?v?n vain lapsiansa varten.

Tuodaan kahvia sis??n ja leip?koria kantaa pieni kirkassilm?inen tytt?, joka katsoo rohkeasti kasvoihin, jota naurattaa ja joka ei v?lit? sit? peitt??. Niiaus on lyhyt, katkaistu nytk?hdys, ik??nkuin pakosta tehty ja armosta annettu, mutta jota samoin kuin lyhyit? helmoja t?ytyy k?rsi? aikansa. Kaksi mustaa palmikkoa ulottuu alapuolelle vy?t?isi?. Sinusta kasvaa viel? syd?men kipu monelle, jahka siit? ylenet, ajattelen min? ohimennen.

Meist? tulee hyv?t tutut. K?yn usein talossa, ja h?nen koulumatkansa sattuvat samoille tunneille kuin minun menoni yliopistoon. Joko min? saavutan h?net tai hiljenn?n kulkuani, kun n?en h?nen k??ntyv?n kadunkulman takaa. Usein saan, silloin kun en satu h?nt? huomaamaan, lumipallon selk??ni. Ja kun py?r?hd?n h?nt? katsomaan, kiert?? h?n nauraen jo toista palloa punottavissa k?siss??n. H?n on niin aamuntuores, hattu toisella korvalla ja k?sipuuhka riippuen nauhassa kupeella niinkuin mets?miehen laukku. Joskus sattuu, ett? kohtaan h?net kello kahdeksan, k?mpiess?ni kotiini koko y?n kest?neist? juomingeista. H?n ei aavistakaan, mist? viimeksi tulen, juoksee ohitseni ja t?ykk?isee minua menness??n. Kun kotiin tultuani riisuudun, pesen pois y?lliset liat ja laskeudun koskemattomalle vuoteelleni, on h?n hetkisen aikaa edess?ni, niinkuin pieni puhtoinen tuttu lintu, jonka usein n?kee lent?v?n editsens? tien poikki.

H?n on n?ht?v?sti ylpe? aikamiehest? kavaljeeristaan, joka niin usein saattaa h?nt? koulun portille. Vastaantullessaan ottaa h?n oikeudekseen kumartaa minulle, ja min? nostan h?nelle hattua niinkuin t?ysi-ik?iselle neidille. Ja usein juoksee h?n tytt?parvesta toiselta puolelta katua luokseni ja nakkaa minulle kirjat kannettavakseni, kehuakseen tovereillensa tuttavuudestaan. Kun h?nelle pist?? p??h?n, saattaa h?n sanoa: ?Tulkaa nyt meille, olkaa hyv?!? Nimeni on tietysti h?nen muistikirjassaan ynn? sen rinnalla runo, ja min? luulen, ett? olin siihen aikaan h?nen ?ihanteensa?.

Menen kihloihin, ja kun k?yn morsiameni kanssa ensi tervehdyksell?, ei h?nt? saada saliin. ?iti menee h?nt? vaatimaan, mutta h?n vastaa vain: ?En tule!? ja piirt?? joitain kuvia ikkunan hikeen. Kun ?iti viel? uudelleen koettaa houkutella, vastaa h?n taaskin: ?Enk? tule!? ja hankaa ruutua puhtaaksi. Min? n?en sen oven raosta ja kuulen ?idin toruvan: ?Anna, el? nyt tahraa siin? ikkunaa!?

Morsiameni istuu salip?yd?n ??ress? ja selailee valokuvia. Tunnen silm?nr?p?yksellisen taantumisen tunteissani. H?nen piirteens? n?ytt?v?t edest?p?in katsoen niin paksuilta ja tavallisilta.

Veli kertoo minulle sitten seuraavana p?iv?n? nauraen, ett? morsiameni, joka oli opettajana tytt?koulussa, oli Annan mielest? ?ruma? ja ?olevinaan? ja ettei kukaan heid?n luokallaan voi h?nt? siet??. ?Kyll' on kanssa maku sill?...!?

H?n katoaa n?kyvist?ni ja mielest?ni useammiksi vuosiksi. Suoritan tutkintoni, muutan maalle ja k?yn hyvin harvoin Helsingiss?. Minulla ei ole h?nest? muuta kuvaa n?ilt? ajoilta kuin kasvava, hontelo koulutytt? Suomalaisen Tytt?koulun ylemmill? luokilla. H?n on ujompi kuin ennen, ja kerran, kun veli tekee h?nelle pilkkaa jostain ?flammasta?, menee h?n loukkaantuneena pois eik? en?? ilmesty.

Vasta vuosi sitten ilmestyy h?n eteeni nykyisess? muodossaan. Min? olen kyll?stynyt oloihin ja el?m??n maalla, pieniss? kaupungeissa, joissa olen ollut useammassa opettajana. Kihlaukseni on jo aikoja sitten purkautunut, uudet liitot my?skin liestyneet. Tarjoutuu tilaisuus matkustaa ulkomaille ja min? tulen kev??ll? Helsinkiin oppiakseni ranskankielt?. Tulen t?nne sill? sis?llisell? raivolla, joka syntyy maaseudun yksin?isyydess?, pikkukaupunkien kaukaisissa kolkissa, joissa elon voima tuntuu kuivuvan kokoon ja henki kitistyy ja siit? k?rsii. Kaikki siteet olivat katkenneet, vanhempani kuolleet eik? minulla ollut sukulaisia, joista olisin v?litt?nyt. Minulla ei ollut velvollisuuksia ket??n kohtaan, ja min? aioin el?? laajasti, nauttia kerran viel? suuren maailman el?m?st? monien vuosien kuluttua, ennenkuin kokonaan antaudun vanhenemaan. Tulin Helsinkiin melkein samanlaisilla tunteilla kuin ensi kerran nuorena ylioppilaana.

Menen suoraa p??t? vanhaan tuttuun taloon ja soitan. T?ysikasvuinen nuori neiti tulee avaamaan ovea. Minulla on viel?kin se tunne, ett? h?nen kasvonsa, silm?ns?, pitk? tukkansa, py?ristynyt povensa, solakka vartalonsa ... ett? kaikki siin? silm?nr?p?yksess?, yhdess? ainoassa avauksessa sy?pyiv?t mieleeni niinkuin valokuvaajan lasiin.

-Oo, p?iv??! huudahtaa h?n ja ojentaa minulle ilostuneena k?tens?.

Olen sanomaisillani, ett? h?nh?n on jo t?ysikasvuinen neiti ja etten ollut h?nt? tunteakaan. Mutta mik? est?nee minut siit?. Jokin h?m?r? tarve vakuuttaa itsellenikin, ettei i?n ero kuitenkaan ole niin kovin suuri. Enint??n viisitoista vuotta,-jonka samassa lasken, astuessani h?nen j?less??n saliin.

H?n juoksee kutsumaan ?iti?, k??nn?ht?? ovessa ja katsahtaa minuun. Ne keikahdukset ja liikkeet, ne ovat kuin ne minussa tapahtuisivat, ja vereni v?r?htelev?t niiden mukana.

Min? rakastun h?neen hetikohta. Aikamiehen, kaikenlaista kokeneen sitke?ll? tunteella kiinnyn min? h?neen. H?ness? n?ytt?? olevan kaikki se, mit? ennen olen turhaan hakenut. Ei pienint?k??n piirrett?, ei liikett?, ei ??nen v?r?hdyst?, joka minua h?iritsisi tai vaivaisi. Ennen, kun olin rakastunut, tunsin hetkellisi? heikkouksia tunteissani, jonkinlaisia lahopaikkoja. Voin l?yt?? vikoja noissa muissa, arvostella heit? kylm?sti, ja aina oli minulla aavistus, ett? rakkauteni on haihtuva-niinkuin oli haihtunutkin. Ja noihin entisiin n?hden oli minulla aina selvill? syyt, mink? t?hden heit? rakastin. Nyt en voi niit? l?yt??. En voi m??ritell? kiintymyst?ni. Se on vain, niinkuin se on. H?n on mennyt veriini ensi siemauksella, niinkuin voimakas viini, l?pi joka solun ja suonen, nuorentaen ja antaen voimaa.

Kuvittelen samanlaista kuin vuosia sitten, ensi kerran rakastuessani. Rakkauteni on yht? tuntehikas ja k?yt?kseni yht? lapsellinen. Haen tilaisuutta tavata h?nt? miss? suinkin voin, keksin kaikenlaisia syit? heill? k?yd?kseni ja illalla ennen maatamenoani kuljen usein h?nen ikkunansa alitse. Laiminly?n kaikki teht?v?ni, en v?lit? varustautua matkalle enk? viitsi lukea kielt?, jota varten olin oikeastaan t?nne tullut. Tunteeni opettajaneiti? kohtaan ovat melkein samat kuin koulussa ennen. Koetan luikkia l?pi niin v?h?ll? kuin mahdollista.

Kev?t tulee, meri aukeaa ja minun pit?isi l?hte? ensi laivoilla

Lyypekkiin. Min? siirr?n sen tuonnemmaksi. Etel?ss? on liian kuuma,

Pariisin n?yttelyn alkuaikoina on siell? v?ke? liian paljon j.n.e.

Me k?velemme silloin t?ll?in ulkona kahden, katselemme T?htitornivuorelta merta, joka siint?? ja v?lkkyy, ja satamaa, jossa liukuu laivoja ja lepattaa purjeita ja jota reunustavat valkeanhohtavat rakennukset rantatorin ymp?rill?. Istumme ennen p?iv?llist? Kappelin edustalla, jossa suihkul?hteen ymp?rill? parveilee ihmisi? uusissa v?rikk?iss? kes?vaatteissa. Pienet tyt?t myyskentelev?t vasta poimituita kukkasia, ja joka kerta kun olemme siell?, sallii h?n minun ojentaa itselleen sinisen vuokkokimpun. H?n sovittaa sen rintaansa, tunnustelee sen tuoksua ja unhottaa sen samassa. Mutta min? olen onnellinen enk? saa silmi?ni kukkasista napinl?vess? h?nen povellaan.

Jos tiet?isin, rakastaako h?n minua vai onko h?nell? ehk? jo joku toinen! Ja yht'?kki? tulee minulle pelko matkustaa t??lt? pois niin pitk?ksi aikaa sinne jonnekin horisontin alle, toiselle puolelle kaukaisia meri?.

-V?list? minun ei tee mieleni ollenkaan pois Suomesta, min? sanon kerran.

Vaan eih?n h?n huomaa ??nest?ni mit??n eik? n?e silmist?ni. H?n tervehtii tuonne suihkul?hteen luo er?st? ohikulkevaa pitk??, kaunista ylioppilasta. Kostuttaa lasilla huuliaan ja sanoo hyvin huolettomasti, yh? seuraten silmill??n ylioppilasta:

-Miksei? Eik?s ole hauska p??st? n?kem??n maailmaa...?

Olisikin liika vaatimus, ett? h?n nyt jo olisi ehtinyt rakastua minuun, lohdutan min? itse?ni. Mutta ajatus siit?, ett? h?n j?? t?nne ja ehk? on kihloissa, kun tulen takaisin, alkaa minua yh? enemm?n vaivata. Min? olen kateellinen kaikille, sill? min? n?en, ett? h?nt? aletaan jo huomata. Usein k??ntyv?t k?velij?t j?lelleen h?nt? katsomaan. Helsingin herrat ovat keksineet h?ness? uuden kasvavan kaunottaren. H?n on huomannut sen itsekin. Joskus nostaa ohikulkijain liian silmiinpist?v? ihastus hienon punan h?nen poskilleen. Min? tutkin h?nt? sivulta, seuraan jokaista liikett? ja v?rett? h?nen kasvoillaan. Ilman muuta syyt? alkaa h?n yht'?kki? puhua iloisesti ja reippaasti, mik? tuntuu teeskennellylt? eik? minua oikein miellyt?. Taikka h?n on hajamielinen, kohtelee minua olantakaisesti, ik??nkuin kiusaa tehden. Kuljen viikkokauden alituisessa aikomuksessa tunnustaa tunteeni. Mutta se siirtyy p?iv?st? p?iv??n ja er??n? kes?kuun ensimm?isen? sunnuntaina he ovat jo l?hd?ss? maalle.

Asema kuhisee koululaisia, h?n on veljens? kanssa kiiruhtanut edelt?p?in. Min? pakkaudun j?lemp?? ?idin kanssa tungoksen l?pi, kantaen vaunuun menevi? tavaroita. Soitetaan kolmannen kerran enk? min? ole viel? saanut heitetyksi lopullista hyv?sti?, jolloin toivon voivani katseella ja k?denpuristuksellani antaa jotain viittausta tunteistani. ?idille saan sen h?t'h?t?? sanotuksi, ja h?n toivottaa minulle liikutettuna onnea matkalle. Mutta Anna seisoo jo vaunun ikkunassa, ymp?rill??n joukko hyvi? yst?vi?, joita en voi ty?nt?? syrj??n. H?n ei sit? paitsi n?yt? huomaavankaan minua. H?n on unohtanut, ett? l?hden niin pitk?lle matkalle. Vasta sitten, kun juna l?htee liikkeelle ja min? mieli surkeana seuraan sen yh? kiihtyv?? kulkua, huomaa h?n minut, ny?k?ytt?? minulle p??t??n iloisesti ja tyytyv?isesti ja vet?ytyy vaunuunsa.

Mik? sunnuntai kuumassa kaupungissa, joka on k?ynyt melkein tyhj?ksi!

Kuinka minua nyt inhoittaa Esplanaadi, t?ynn? kis?llej?, kaartilaisia

ja piikoja. Ja kuinka hermostuttaa tuo iankaikkinen torvien r?min?

Kappelin edustalla, josta on mahdoton p??st? kulkemaan ohi.

Harhailen Etel?satamassa ja joudun k?velyill?ni Katajanokan nen??n. Istun siell? kauan aikaa katsellen merta, jonka pinnalla piirtelev?t purjeveneet jostain syyst? tekev?t mieleni yh? surullisemmaksi. Ja kun h?yrylaiva, t?ynn? huviretkeilij?it?, poistuu ulapalle liehuvine lippuineen, en min? jaksa en?? olla, vaan menen takaisin kaupunkiin.

Minulle tulee p??h?n menn? heid?n asuntoonsa. On olevinaan jotain asiata ja sill? tekosyyll? saan avaimen talonomistajalta. Huoneitten ikkunat ovat kaikki liidutut, taulut, peilit ja kynttil?kruunut ovat valkoisten verhojen sis?ss?. Eteisen naulaan on unohtunut hattu ja ikkunalla on vanha rikkin?inen hansikas. Piano on suljettuna. Kosketan sit? ja se ??nn?ht?? kuin nukkuva, jota h?irit??n h?nen unessaan. Min? menen rinta vavisten h?nen huoneeseensa. S?nky on tyhj?, uunissa on papereita ja joku tyhj? pahvilaatikko. Toalettip?yd?ll? on kampa ja siin? muutamia hiuksia. Min? otan ne siit?... Min? sanon, ett? t?m? on hurjaa ja naurettavaa. Koko maailma minua pilkkaisi, jos tiet?isi, ett? olen t??ll?. Mutta olkoon! Min? en tied? muuta, kuin ett? min? rakastan h?nt?, rakastan j?rjett?m?sti, ep?toivoisesti.

Loion kauan aikaa salin sohvalla. Joskus ajetaan kadulla, niin ett? koko huone t?risee. Sitten ei kuulu hiiskahdustakaan, ei muuta kuin k?rp?sten siipien surina.

H?n ei rakasta minua, min? olen h?nelle kerrassaan yhdentekev?. H?n ei muistanut heitt?? minulle edes hyv?sti?k??n. Mutta vaikka olen n?in varma asiastani, toivon min? kuitenkin. Ja min? koetan yh?kin lohduttaa itse?ni sill?, ett? min? en ole osoittanut h?nelle mit??n ja ett? h?n siis ei tied? tunteistani. Jos h?n ne tiet?isi, jos h?nelle kirjoittaisin...? Ja min? alan mietti? loikoessani siin? kirjett? h?nelle. Min? kehit?n tunteeni h?nen eteens?, min? sulatan h?net sanoillani, min? avaan h?nelle syd?meni syvyydet, ja h?n ehk? heltyy, ehk? antaa ainakin toivoa.

Kolmen p?iv?n kuluttua on minulla kirje valmis, mutta min? en saa sit? l?hetetyksi. En uskalla panna kaikkea alttiiksi. Ja niin min? kirjoitan sen sijaan h?nen veljelleen ja ilmoitan, ett? olenkin p??tt?nyt l?hte? ulkomaille vasta syksyll?. Niinkuin olin odottanutkin, kutsuu h?n minut luokseen maalle.

Toisen luokan mukavalle sohvalle nojaten min? n?en vaunun avatusta ikkunasta vihert?v?t maat, lehdittyv?t koivut, vainioilla kynt?miehi? ja rautatieasemat kuin puhdistettuina kes?n juhlaan. Niit? on maalattu ja korjattu muutamia ja ohimenness? tuntuu ?ljyv?rin ja asfaltin haju. Pys?hdytt?ess? kuuluu mets?st? peipposen aina uudistuva viserrys ja k?ki kukkuu kauempana.

Ei ole en?? t?hteit?k??n j?lell? ik?v?st? ja ep?toivosta. Min? olen varma siit?, ett? h?n on tuleva minua rakastamaan. Min? tunnen itsess?ni voiman, jota h?n ei ole voiva vastustaa. ?Henkeni voimalla?, toistelen min? ajatuksissani. Ja samalla voin min? jotenkin rauhallisesti asettua siihenkin ajatukseen, ettei h?n minua rakasta. Siit? syntynyt rauha lis?? varmuuttani ja antaa yh? suurempia toiveita onnistumisesta, Ennen kaikkea minun t?ytyy olla kylm? ja taistella liikaa tuntehikkuuttani vastaan. Olen laittanut itselleni uuden kes?puvun, joka n?ytt?? tekev?n lyhyen ja lihavan vartalonikin somemmaksi.

Mutta siit? huolimatta vapisen min? hermostuneesti, kun alkaa l?hesty? odotettu asema iltap?iv?ll?. Kun juna huutaa tuloaan, niin sit? s?ik?hd?n. Olen l?hett?nyt s?hk?sanoman tulostani ja he ovat minua vastassa asemalla, kaikki kolme. Olen hiukan k?mpel? k?silaukkuineni. Veli kysyy kuulumisia Pariisista, min? en osaa muuta kuin h?mill?ni naurahtaa.

Anna on yh? kauniimpi keve?ss?, kes?isess? puvussaan. H?n on avop?in, ainoastaan p?iv?varjo suojaamassa auringolta. H?n ja veli alkavat astua edelt?, min? tulen j?lest? ?idin kanssa. Toivon, ett? tienhaarassa, joka kulkee radan yli, he meit? odottaisivat. Mutta h?n survaa vain porttia pysym??n auki eik? katso j?lelleenk??n.

-Me asumme t??ll? aivan yksin, melkein er?maassa, sanoo ?iti. Oli hauskaa, ett? tulit. Me ilostuimme kaikki, kun saimme s?hk?sanomasi.

Ett? he olivat ilostuneet kaikki, se saattaa minut takaisin hyv?lle tuulelle. Toisen portin luona k??ntyy Annakin taakseen ja kysyy huutaen ?idilt??n teelaatikon avaimia.

-Ne kuuluvat olevan kamarin p?yd?ll?! saan min? ?idin puolesta huutaa vastaukseksi.

Ja t?m? lohduttaa minut t?ydellisesti. H?nen edelt?p?inmenonsa ei siis ole mik??n mielenosoitus, niinkuin jo olin pel?nnyt. H?n menee edelt?p?in vain siksi, ett? tahtoo joutua teet? laittamaan.

Istumme kauan illallisp?yd?ss?. H?n hommaa em?nt?n? ja pys?htyy vasta teet? juodessa paikoilleen vastap??t? minua. Kyyn?rp??t p?yd?ll? ja posket nyrkkeihin nojaten h?n kuuntelee minua, vaikka min? joka kerta h?nen liikahtaessaan pelk??n h?nen menev?n. Min? puhun, olen hyv?ll? tuulella ja kuvaan mielest?ni sattuvasti kes?ist? Helsinki?, entist? el?m??ni maaseudulla ja naurettavia oloja pikkukaupungeissa. Saan h?netkin samaan mielentilaan ja minusta n?ytt??, ett? h?n tarkastaa minua omituinen, utelias kiilto silmiss?.

-Se osaa kuvata tuo, sanoo h?n. On hauskaa kuulla, kun h?n tulee ja kertoo sielt? ulkomailta.

Kuinka min? sinua ??rett?m?sti rakastan! Min? kun tulen sielt?, niin laitan sinulle pienen hauskan kodin. Kuinka sin? tulet olemaan tyytyv?inen ja onnellinen! Et sin?k??n voi olla minua rakastamatta. Sin? et voi saada sen parempaa kotia kenelt?k??n, et mist??n. Min? lumoan sinut ymp?rist?n l?mpimyydell?, hyv?n luontoni hellyydell?, mukavuudella ja hyvinvoinnilla.

Enk? min? tahtoisi koskeakaan h?neen. En muuta kuin h?nen otsaansa suudella. Se tunne, jolla h?nt? rakastan, on puhtainta ihanteellisuutta ja se asuu ainoastaan rinnassa.

Ja valvoessani valoisan kes?isen y?n minulle osoitetussa yliskamarissa, min? tulen vakuutetuksi siit?, ett? t?m? hieno tunne, t?m? melkein henkinen rakkaus, ett? se on se, joka oikeuttaa minun saamaan h?net. Min?, joka en mit??n usko, min? olen taikauskoinen t?ss? kohden. Ja min? panen itselleni ik??nkuin koetusty?ksi olla h?nelle uskollinen t?st? p?iv?st? l?htien, ulkomailla, Pariisissa, kaikkialla. Sen p??t?ksen j?lkeen tunnun viattomalta ja puhtaalta ja min? voisin vakuuttaa mielest?ni ihan hyv?ll? omallatunnolla, ett? todella niin olenkin. Puhtaana el?minen on minulle nyt siveellinen vaatimus, vaikka ennen olin sellaiselle olkap?it?ni kohottanut.

Kes?n kuluessa min? tuuditan itseni siihen unelmaan, ett? h?n todellakin on jo minun, ett? h?n rakastaa minua, ja ett? me vain emme puhu siit? toisillemme, vaikka tied?mme sen kumpikin. En k?sit?, ett? syy siihen ei ole muu kuin ymp?rist?n. Veli on hiukan veltto, loikoilee mieluimmin p?iv?t pitk?t puutarhan riippumatossa ja lukee romaaneja. ?iti j?rjest?? aina jotain taloudessa. Ja sill? lailla j??n Annan ainoaksi toveriksi min?, johon h?nen muun seuran puutteessa t?ytyy tyyty?.

Min? j??n heille koko kes?ksi. En ajattele matkaani en??, en muuta kuin sit? nykyisyytt?, jossa el?n ja jossa minulla nyt on kaikki, mit? toivon.

Mitk? onnelliset p?iv?t! Mik? unelma todellisuudessa! Joka ilta kertaan kamarissani, mit? p?iv?ll? on tapahtunut. Se on p??piirteiss??n samanlaista melkein joka p?iv?, ainoastaan vivahdukset vaihtelevat.

Minulla on aamusilla kiire alas yliskamaristani. Tavallisesti kaikki muut viel? nukkuvat, kun laskeudun rappuja alas porstuaan, kuljen h?nen ovensa ohitse ja kuulostan. Siell? ei risahdakaan. Avaan ulko-oven, josta jo auringon paiste kuohahtaa vastaani. Veranta on viel? kostea varjopaikoista, ja pihamaalla kimmelt?? kaste. Istuudun nurkkaukseen, selin aurinkoon, joka ei viel? kuumenna, ainoastaan l?mmitt??. Minulla on kirja, mutta en sit? lue. Tuossa on h?nen kamarinsa ikkuna. Siin? ei ole kuin toinen uudin edess?. N?kyy tuoli ja sen selustimella h?nen leninkins? liivi. En tahdo katsoa sinne, mutta n?en sen kuitenkin. Toinen edess? oleva uudin peitt?? h?nen vuoteensa. Mutta min? olen n?kevin?ni h?net nukkumassa, tukka hajallaan, toinen k?si p??n alla ja toinen rentona riippumassa s?ngyn laidan yli, sormet melkein mattoa koskettaen.

Teen k?velyn rantaan. Koko suuri selk? on viel? rasvatyven. Laiturin laudat loksahtavat veteen jalkojeni alla. Kalaparvi karkaa syv?yksen reunaan, mutta palaa kohta taas uteliaana takaisin. Purjevene, jonka olen laittanut kuntoon, ei ole liikahtanutkaan eilisest??n. Veneess? ovat onget ja uistimet valmiina. Lahden toisella puolen on rautatieasema. Asemap??llik?n valkea vene hohtaa teloillaan p?iv?paisteessa. Tavarajuna seisoo siell? odottamassa. Se on varmaankin seisonut jo tunnin. Savukiemura veturin piipusta kohoaa rauhallisesti ja hitaasti. Sill? ei ole kiirett? sill?k??n n?in salon syd?mess?. Vihdoin se vihelt??, niin ett? kaikuu ymp?ri j?rven rantoja, ja l?htee puhkuen menem??n. Noustessani takaisin pihaan, kuulen viel? kauan py?rien heikkenev?n kolinan.

H?n ei ole viel?k??n noussut. Istun ainakin tunnin entisell? sijallani verannan nurkassa. Olen lukevinani, mutta en tied?, mit? luen... Nukkukoon h?n vain, ei minulla ole kiirett?, h?n on oleva koko p?iv?n minun, t?m?n niinkuin eilisenkin.

Vihdoin kuuluu liikett? h?nen huoneestaan, sukkasillaan astumista. Ikkunaan ilmaantuu jotain valkoista, joka vet?ytyy ?kki? pois. Paljas k?sivarsi kurkottaa tuolilta leningin liivin, ja uudin putoaa eteen.

Minulla on vaikea, pitk?, ep?tietoinen puolen tunnin iankaikkisuus. Jos h?n luulee minun asettuneen katsomaan... Vasta sitten rauhoitun min?, kun kuulen ensin hyr?ily? ja sitten raikasta laulua. Nousen k?velem??n edestakaisin verannalla. H?nen ovensa k?y, h?n tulee esiin virke?n? kuin varpunen. Posket ovat punakat kuin k?tkyest? vasta nousseen pikkulapsen.

-Huomenta!

-Huomenta!

H?n noutaa kahvipannun verannan p?yd?lle, me emme malta odottaa muita ja juomme kahvimme kahden. H?n on minun nuori, pikku vaimoni, meill? on jo oma talous, me el?mme t??ll? kaukana muista, tyytyv?isin? ja onnellisina. Kuinka tekisi mieleni huomauttaa siit?, antaa edes hieno viittaus ajatuksistani! Mutta min? pelk??n, ett? jos kuuluu pieni risahduskaan, niin karkaa arka hirvi n?kym?tt?miin. Muiden l?sn?ollessa uskallan puhua rakkaudesta ja tunteista. Kahden kesken emme koske muihin kuin ihan tavallisiin asioihin.

Me keskustelemme p?iv?n ohjelmasta.

Ensin on nostettava verkot, jotka edellisen? iltana olimme laskeneet. Ty?nn?n veneen teloiltaan, ja h?n auttaa tullosta. H?n tahtoo asettua airoihin, ja min? meloskelen per?ss?, kaislikkorantoja me luikkailemme tyynin? aamuina, ja airojen kalke kuuluu niin selv?sti ja kuulakasti. Vesi v?l?htelee airon lehdess? ja tippuu kirkkaaseen pintaan, kun h?n lakkauttaa soutunsa ja sanoo jotakin. Keskustelu on kalastuksesta, siit?, mihin huomenna heitet??n pyydykset. Olemme pian oppineet tuntemaan kalaluodot ja kutupaikat. Lasketaan verkot milloin minkin onnella. H?n on ihan innostunut ja h?n hehkuu ilosta n?hdess??n ainan tutisevan merkkin? ison kalan noususta. Ja h?n on tosi vihassa, jos se veneeseen p??sem?isill??n potkaisekse irti ja sukeltaa syvyyteen. H?n toruu minua, sanoo ?siksi? ja ?semmoiseksi?. Mutta min? olen siit? mieliss?ni! H?n on silloin ik??nkuin l?hemp?n?, tulee tutummaksi.- Miss? hommassa h?n on, kun verkot pannaan puikkarille ja h?n pid?tt?? itselleen oikeuden p??stell? saaliin irti ja selvitell? sotkeumat! Min? en saa koskeakaan, h?n tahtoo itse, ja h?n puuhaa siin?, hihat k??rittyin? kyyn?rp?ihin, helmat nostettuina yl?s ja sormet niin suomuksien vallassa, ettei h?n voi sys?t? hiusta otsalta, vaan t?ytyy ty?nt?? se k?sisel?n avulla korvan taakse. Min? seison ulompana, poltan paperossia ja sanon melkein joka kerta: ?No, me sit? ollaan niit? maailman parhaita kalamiehi??-joka on tullut pysyv?ksi sukkeluudeksi. Iltap?iv?ll? me sitten usein purjehdimme. Alussa oli velikin mukana, mutta ei viitsinyt kauan. Anna tavallisesti kuitenkin aina muodon vuoksi kysyy:

-Etk? tule purjehtimaan?

-En jouda.

-Et jouda! Saisiko kysy?, milt? t?ilt?si et jouda?

-Min? luen, niinkuin n?et.

-N?yt?, mik? kirja se on?-Oblomoff.

-Sin? et sit? ymm?rr?, mutta se on hienointa psykologiaa, mit? min? ikin? olen lukenut.

-Tied?n ... ja sin? olet juuri itse tuollainen samanlainen Oblomoff.

-Ehk? olet oikeammassa kuin luuletkaan.

-Mutta me purjehdimme, me! Hyv? toki, etteiv?t kaikki ole sellaisia vetelyksi? kuin sin?!

Noihin tuollaisiin laihoihin, tavallisiin suosionosoituksiin panen min? aina erityisen merkityksen ja koetan selitt?? ne edukseni.

Pid?n per??, ja h?n hoitaa nuoria. H?n istuu l?hell? minua per?kehyksen sis?ss? ja tottelee t?sm?lleen komentoani, jonka aina annan virallisella, k?skev?ll? ??nell?. H?n on laittanut itselleen sinisen v?lj?n merimiespuvun, ja p??ss? h?nell? on py?re? matruusilakki, jonka silkkiset nauhat hulmuavat suorina tuulessa. Valkeata per?purjetta vastaan, johon aurinko h?ik?isev?sti paistaa, on musta tukka ja tuo hieno puhdas profiili, jota en v?sy katselemasta.

Tuulee vinhasti. H?n ei kiinnit? nuoraa tappiin, vaan pit?? sen k?dess??n, valmiina hellitt?m??n vihurin tullessa. H?n vet?? k?sill? ja ponnistaa jaloilla purren pohjaan. H?n nojaa taap?in, painaakseen kallistuvaa venett? tasapainoon. Vy?t?inen on niin voimakas ilman kureliivi?, k?det ovat j?ntev?t ja jalkap?yt? korkea. Min? olen eteenp?in kumarassa, toinen k?si per?simess? ja toinen per?purjeen nuorassa, ja t?ht??n h?nen niskansa taitse ja purjeen ainan alitse menon suuntaa. Laine kuohuu laineen per?st?, pursi nousee ja laskee, ja Anna tuossa asemassaan, purje ja koko etupuoli venhett?-ne kiinnittyv?t yhdeksi kokonaisuudeksi, samaksi olennoksi, jota min? johdan ja vien tuonne siint?v?n ulapan perille kohti jotain kaukaista kalliosaarta tai valkoiselle paistavaa merimerkki? pitk?n et?isen niemen nen?ss?. Joskus s?rkyy iso laine kokkaan ja pirskahtaa per??n saakka. H?n saa r?isk?hdyksen kasvoilleen ja olkap?illeen. H?n huudahtaa ja nauraa samassa, mutta ei muuta asentoaan eik? pyyhi pisaroita poskiltaan.

Auringon laskiessa tyyntyy tuuli, ja laimeata laitaista kuljemme me hiljalleen kotia kohti. Kokkapurjeen nuora saa nyt olla solmussa ja helposti, vetre?sti, niinkuin voideltuina, viilt?v?t laidat vett?, lainetta tekem?tt?. H?n on siirtynyt kokemmaksi maston juurelle, on selin minuun ja katsoo eteens? pitkin j?rven pintaa, viist?tt?en joskus vett? k?dell??n. H?n hyr?ilee, n?ytt?? olevan omissa ajatuksissaan, niinkuin olisi yksin... Kun tiet?isin, mit? h?n tuossa ajattelee, kun voisin aavistaa, mik? mielipide h?nell? on minusta! Eik? h?n kertaakaan n?ill? yhteisill? retkill?mme ole yhdytt?nyt itse??n ajattelemasta, etteik? h?n ehk? rakasta minua ja enk? min? h?nt??... Mutta min? en ole sit? n?hnyt kertaakaan h?nen katseestaan, en voi selitt?? edukseni ainoatakaan liikett?, en ainoatakaan ??nen v?rett?.

Tulen alakuloiseksi ja surulliseksi enk? voi olla tekem?tt? viittauksia l?hd?st?ni.-?Miss?h?n lienen ensi kes?n?kin n?ill? ajoin?-Kuinka teill? silloin lienee, kun min? palaani?-H?n sanoo siihen vain:- ?Niin, se on totta, sin?h?n matkustat kohta pois. Kuinka kauan aiotkaan viipy???-?Kaksi vuotta v?hint??nkin.?-?Kaksi vuotta, vai niin.?-Ja muuta ei mit??n. Eik? sen kummemmalla ??nell?, kuin jos olisi kysymys menn? kirkonkyl??n pariksi p?iv??.

Nuo iltahetket, kun tuuli yh? heikkenee, kun purje ei en?? pullistu ja kun vene tuskin liikkuu paikoiltaan, voivat v?list? olla minulle hyvinkin tuskalliset. Ei ole en?? mist? puhuakaan, h?n n?ytt?? ik?vystyv?n, h?nell? on halu p??st? maihin, vaikka h?n ei sit? sano. T?m? on ik??nkuin minun syyni, min? pid?n h?nt? kuin h?kiss? ja se kiusaa minua kovasti. Mutta min? koetan pit?? kasvoni tyytyv?isen n?k?isin?, niinkuin en sit? huomaisi, niinkuin ei olisi kiirett? mihink??n. Ja kun purjeet herpoavat ja asettuvat pitkin venett?, otan airon ja huopaan rantaan h?nen pit?ess??n per??.

Kun emme ole vesill?, istumme tavallisesti muiden kanssa verannalla. Niinkuin kaikki v?h?n vanhemmat rakastuneet miehet, koetan min? olla kohtelias ja kiiruhdan tekem??n h?nelle pienimpi?kin palveluksia. H?n tottuu siihen, ett? aina autan h?nen ylleen, ett? aina pid?n huolta vaatteista ja sateenvarjoista ja kalosseista. Min? tulen kuin aseenkantajaksi, jota h?nen herransa voi komentaa minne hyv?ns? kiitosta sanomatta. Kerran istumme p?iv?llisten j?lkeen ulkoilmassa. Naiset ompelevat, veli on kantanut itselleen keinutuolin salista, ja min? katselen Annan n?pp?r?t? k?denk?ynti?, kun h?n ompelee jotain. H?n etsii saksiaan.-?Kyll? min? noudan, jos vain saan tiet??, miss? ne ovat.?-?Ne ovat minun kamarini p?yd?ll??. Min? nousen niit? hakemaan. Mutta silloin sanoo ?iti:-?Sin? olet liian vaatelias, Anna, sin? annat liian paljon palvella itse?si, joka olet niin paljon nuorempi.? Ja siihen lis?? veli:-?En min? sinun sijassasi viitsisi olla noin kohtelias ... mene Anna itse noutamaan saksesi?.-?Niin menenkin?, sanoo h?n ja kiiruhtaa hiukan loukkaantuneena ohitseni, huolimatta vastalauseistani.

Tapaus vaikuttaa kovin kiusallisesti minuun, joka jo ilmankin k?rsin siit?, ett? ik?ero v?lill?mme on niin suuri.

Vaikka olen tullut t?nne sit? varten, ett? tunnustaisin tunteeni, kuluu koko kes? miettiess?, mik? olisi parempi. Olen yht? ep?varma kes?n lopulla kuin sen alkaessakin.

Er??n? elokuun sunnuntaina, v?h?n ennen kaupunkiinl?ht??, on kuitenkin er?s onnellisempi p?iv?, joka antaa toivoa hiukan.

Naapuripit?j?ss? on kansanjuhla, ja me matkustamme sinne kahden, Anna ja min?. Muut eiv?t v?lit? tulla. Me astumme omassa rannassa pieneen h?yryveneeseen, ja ?iti ja veli j??v?t rannalle. Seisomme kannella, minulla on k?sivarrellani h?nen sadetakkinsa, ja minusta on, niinkuin me j?tt?isimme heid?t menn?ksemme yhdess? kuin vastanaineet. Luon todellisuuden omista toiveistani. H?n tuossa huiskuttaen punaista p?iv?nvarjoaan on nuori vaimoni. H??t on juuri vietetty, ja me l?hdemme kotitalosta ensi matkallemme.

P?iv? on poutainen ja kaunis, l?mmin etel?tuuli puhaltaa. Laiva on t?ynn? tuntematonta v?ke? ja me istumme koko ajan yhdess?. Vastoin tavallisuutta ei puutu puhelemisen aihetta, sill? me arvostelemme ihmisi? ja teemme kesken?mme pilaa mukana olevasta soittokunnasta, jonka torvet ottavat v??ri? ??ni?. Meit? katsellaan syrj?st?, meid?t tiedet??n p??kaupunkilaisiksi, mutta herrat ja neitoset koettavat olla vapaita ja v?linpit?m?tt?mi?. Me tunnemme olevamme hiukan kuin yl?puolella muita, ja se lis?? itsetietoisuuttamme ja varmuuttamme. Huolettomasti, kenties tahallisenkin huolettomasti jutellen, niinkuin ei olisi muita olemassakaan, astumme me maalle pappilan laiturilla, joka on t?ynn? valkolakkeja ja kansallispukuihin puettuja neitosia. Min? ojennan Annalle k?teni, h?n hypp?? notkeasti laivasta, ja kuiskutteleva katselijain joukko aukaisee meille tien keskitsens?. H?nen pukunsa onkin tavattoman aistikas ja hieno noihin toisiin verraten, h?nen k?yt?ksens? arvokas ja k?ynti keve?. Min?kin nautin nyt siit? huomiosta, jota h?n n?kyy her?tt?v?n. Rantatiell? tulee meit? vastaan puolivillaisiin puettu herrasmies, n?ht?v?sti joku kansakoulunopettaja. Annan n?hdess??n n?ytt?? h?n yht'?kki? keksineen kuin ilmi?n jostain muusta maailmasta. H?n typertyy ihmetykseens?, h?n seisahtuu, v?istyy tiepuoleen ja on v?h?ll? ojaan hoipertua.

Kulustamme pappilan portilta juhlakent?lle on minulla seuraava kuva mieless?ni: Me k?velemme rinnakkain. Tuulee virke?sti vastaan, h?n nojaa vartaloaan v?h?n eteenp?in, suojaa silmi??n p?iv?nvarjolla ja pit?? toisella k?dell??n kiinni hattunsa reunasta. Rinnassa on h?nell? kukka, jonka ?sken taitoin tiepuolesta, helmat hulmuavat, ja tuuli painaa niit? kiinte?sti polvia vasten. Minun syd?meni vapisee, min? tahtoisin h?net kokonaan omistaa, mutta samalla tunnen kipua rinnassani, sill? eih?n h?n ole minun, enh?n tied?, rakastaako h?n minua. Viikon p??st? t?ytyy minun j?tt?? h?net, ja kuka tiet??, miss? ja kuinka likell? on se, joka on h?net minulta ottava.

Juhlapaikalla antaudumme me uudelleen arvostelemaan ymp?rist??mme. Me tuskin voimme pid?tt?yty? ??neen nauramasta puhujalle, joka on ?skeinen kansakoulunopettaja ja selitt?? teeskennellyll? seminaaripaatoksella ensimm?isi? alkeita is?nmaasta ja kansasta, jota lopuksi kehoittaa k?ytt?ytym??n siivosti juhlassa ja menem??n sen loputtua kiltisti kotiansa. Er?s nuori ylioppilas seisoo rinnallamme, kuulee arvostelumme ja katsoo meihin ja puhujaan merkitsev?sti, osoittaakseen sill?, ett? h?n ei ole niinkuin nuo muut, ett? h?nkin on yht? mielt? ja ymm?rt?? hullunkurisuuden. Meill? on vilpit?n ilo laulusta, jota johtaa pystynen?, lyhyttukka, ihan valkoiseen puettu pit?j?n naisopettaja, iso keltainen kukka hatussa. Anna ristii h?net ?prinsessaksi?. Ja sittemmin vet?? h?n minua katsomaan h?nen tanssiaan. Se onkin verratonta. H?n pit?? p??ns? imel?sti kallellaan, h?n hyppii kuin surviainen ja loistaa tyytyv?isyydest? ja kuumuudesta. Ennen ei minulla olisi ollut syd?nt? sille nauraa, mutta nyt min? koetan keksi? heiss? kaikissa yh? uusia hullunkurisuuksia.

Emme hetkeksik??n v?isty toistemme seurasta. Harhailemme yhdess? pitkin kentt??, ostamme arpoja toistemme onnella, samoin kuin olemme laskeneet verkkoja. Tunnemme ik??nkuin ilmassa, ett? olemme p?iv?n sankareja ja ett? kaikki ovat uteliaita tiet?m??n, ket? me olemme. Minusta n?ytt??- ja min? olen siit? mieliss?ni-ett? ihmiset luulevat meit? kihlatuiksi.

Istumme kiikkulaudalla. Annalla on pussi makeisia, jotka olen h?nelle ostanut. Muuan pikku tytt? seisoo edess?mme pidellen kiinni ?itins? hameesta. Molemmat he meit? peittelem?tt? tarkastavat, seuraten meit? k?dest? suuhun.

-Tule t?nne, tytt?, niin saat makeisia.

?iti sys?? tytt?? luoksemme ja k?skee ly?m??n k?tt?.

-Mik? on nimesi?

-Ka, sano, sano nimesi, niin saat sokeria.

-Kaisa.

-Ka, ota pois sormi suustasi! Kaisa saa kahmalollisen makeisia.

-Ka, etk? osaa kiitt??k??n? Sinuapa on kelvoton...

Ja ?iti k??ntyy itse kiitt?m??n Annaa.

-Suuri kiitos ry?kkin?lle ... vai lienette hyvinkin t?m?n herran rouva?

Min? tunnen punastuvani ja tulevani h?mille, mutta Anna nauraa makeasti, niinkuin jollekin tavattoman hullunkuriselle ja mahdottomalle asialle. Min? koetan my?skin nauraa, mutta se on kankeaa ja v?kin?ist?.

L?hdet??n paluumatkalle vasta my?h??n y?ll?. Salonki on t?ynn? herroja, jotka juovat, ja ilma on siell? tukehduttava, savua t?ynn?. On kylm? jo hiukan, Anna k??riytyy l?mpim??n villavaippaansa ja me haemme paikan kannella l?hell? koneen luukkua, josta kohoava kuumuus l?mmitt?? jalkojamme. N?emme sielt? koneenk?ytt?j?n ja l?mmitt?j?n punaiset haamut, joka kerta kun uunia avataan. Matka kest?? monta tuntia. Anna v?syy ja h?nt? alkaa nukuttaa. Sanaakaan sanomatta me nyt istumme, v?en tungoksen t?hden kiinni toisissamme. Tunnen h?nen p??ns? painuvan olkap??t?ni vasten. En erota oikein h?nen piirteit??n. Ainoastaan silloin, kun savutorvi sy?ksee t?ytens? kipunoita toiselle puolelle laivaa, min? n?en niiden valossa, ett? h?n on sulkenut silm?ns?. Silloin t?ll?in h?n ne avaa ja ne ovat niin suuret ja syv?t.

Taivaanranta alkaa ruskottaa ja kipunat vaalenevat. Kuun hopeankalpea nelj?nnes kuvastuu tyyneen veteen l?ntiselt? taivaalta. Vedet kapenevat ja korkeat m?kiset rannat kohoavat kahden puolen melkein ep?luonnollisen isoina t?ss? omituisessa kuun ja kaukaa koittavan p?iv?n sekavassa valaistuksessa. En uskalla liikahtaakaan, pelk??n h?irit? h?nt?. Olen nyt melkein varma siit?, ett? h?n minua rakastaa. Enk? ymm?rr? p??tt??, ett? jos h?n todellakin rakastaisi minua, ei h?n noin levollisesti nukkuisi rinnallani.

Vasta kun laiva huutaa tuloaan kotirantaan, h?n her??, siirtyy minusta ulommaksi ja kietoo liinan kiinnemm?ksi olkap?ittens? ymp?rille, joita pudistuttaa aamukylm?ss?. H?n on huonolla tuulella, hypp?? laivasta omin voimin maalle, vastaanottamatta apuani, ja menee pihaan minua odottamatta.

?iti on viel? valveilla, ja h?nell? on l?mmint? kahvia valmiina. Min? toivon, ett? me istuisimme juttelemaan juhlasta, ja min? odotan, ett? h?n alkaisi kertoa, kuinka meill? oli siell? hupaista, kuinka meit? ei kukaan tuntenut ja kuinka me heit? kaikkia tutkimme ja tarkastelimme. Mutta h?n n?kyy jo sen unohtaneen.

-No, oliko teill? hauskaa? kysyy ?iti.

-Olihan noin, vastaa h?n.

Ja haukotellen, katsomatta minuun, menee h?n kamariinsa mutisten unisesti: ?Hyv?? y?t??.

Vuoteellani yliskamarissa, joka on juuri h?nen huoneensa kohdalla, en saa unta pitk??n aikaan. Aurinko on jo noussut ja paistaa sis??n aukinaisesta ikkunasta. J?rvelt? kuuluu soutamista ja niityll? teroitetaan viitaketta. Pihamaalla kuuluu askeleita hiekassa, ja keitti?n ovi k?y. Varpuset alkavat r?hist? r?yst??ll?, p?iv?n puolella kattoa.

Ei siit? tule mit??n. Ei h?n minua rakasta. En min? ole h?nelle mit??n. H?nen yst?vyytens? eilen oli satunnainen. Min? olen lapsellinen, kun panen sellaiseen mit??n merkityst?. Ja min? p??t?n l?hte? pois jo huomenna.

Mutta kun aamulla alan laittaa matkalaukkuani, niin h?n on taas yst?v?llinen. H?n tulee luokseni yliskamariin ja alkaa auttaa minua. Minussa her?? toivo uudelleen. Min? sanon h?nt? rakastavani. H?n juoksee tiehens?, pakenee n?kyvist?ni. Sen pituinen se.

H?n ei rakasta minua. H?n on pit?nyt minua vakavana yst?v?n??n, niinkuin vanhempana veljen??n, melkein set?n?.

Kuinka h?nt? mahtoi kiusata minun l?sn?oloni! Sill? minulla ei ollut ?ly? matkustaa erikseen. Min? laittauduin samaan junaan kuin h?nkin ja menin aina samaan vaunuun. Viel?p? koetin asettua istumaan vastap??t? h?nt?. Enk? voinut olla h?nt? yht?mittaa katselematta. H?n ei tiennyt minne luoda silm?ns?. H?n koetti lukea, h?n koetti katsoa ulos vaunun ikkunasta. Lopulta h?n meni pois vaunusta ja seisoi sen ulkopuolella useat asemav?lit, kunnes ?iti nouti h?net takaisin.

Kuinka min? mahdoin olla h?nelle vastenmielinen! Kenties h?n inhoaa minua, vanhaa houkkaa?

-Mit? on kello?

* * * * *

-Nyt suljetaan! sanoo palvelijan ??ni korvani juuressa. Havahdan muistoistani. Olen juonut tuutinkini pohjaan sit? huomaamattani. Olen n?hnyt kaasuliekin toisensa per?st? sammuvan. Muistan h?m?r?sti, ett? vieraat tuolta per?huoneesta olivat menneet salin l?pi eteiseen. Se pieni kaljup?? herra istui viel? kauan tuossa edess?ni puolikkaansa ??ress?. Senaatin kanslisteista veti toinen liivej??n suoraksi menness??n ja laitteli kaulustaan.

Palvelija seisoo sivullani pyyhinliina kainalossa ja alkaa korjata pois laseja. Olen aivan yksin suuressa salissa. Yksi ainoa kaasuliekki palaa viel? p??ni p??ll?, kuvastuen kaukaiseen peiliin toiselle puolen salia, jossa on jo pime?. P?ydilt? ovat jo liinat korjatut ja paljas maalaamaton lauta on vain j?lell? viinap?yd?st?.

Nousen ja menen eteiseen, jossa tuikkaa viel? yksi tuli odottamassa poistumistani. Takki ty?nnet??n hihoihini. Otan lakkini ja vet?isen harjalla tukkaani peilin edess?. N?en t?ss? puolih?m?r?ss?kin, ett? hiukseni alkavat jo l?hte?. Kohta olen kaljup??. Kuinka kasvoni ovat keltaiset ja elottomat ja veltot, kuinka syviss? rypyiss? jo otsa!

Niin mit?p?s h?n minusta. Tunnen, ett? olisin onnellinen, jos h?n edes ajattelisi minua s??lien, surkutellen.

Koko suuri ravintola nukkuu niinkuin autio vuori. Ei kuulu risahdustakaan sen monista luolista. K?yt?v?n sein??n on maalattu musta k?si, ja sen alle lihavilla kirjaimilla: Matsal.

Nyt min? siis menen, nyt min? siis menen ulkomaille, Pariisiin. Olinhan t?m?n v?h?n toisenlaiseksi kuvitellut, mutta todellisuudessahan lienee el?m? aina t?llaista, ajattelen min? noudattaessani Gr?nqvistin kivimuurin sein?m??. Edlundin nurkalta min? n?en Nikolainkirkon valaistun kellotaulun, joka osoittaa kahta.

Arvelen, ett? jos en ollenkaan panisi maata t?n? y?n?. Jos harhailisin Katajanokalla tai nousisin T?htitornivuorelle. Mutta kun tapaan itseni menem?ss? halki satamatorin, niin en viitsi muuttaa suuntaa, vaan k?yn keisarinnan patsaan ohitse palatsin alle, jossa on jokin musta m?hk?le ja pitk?t mastopuut harrottamassa taivasta vasten. Sataman toisella puolen kuvastuu lamppurivi tyyneen veteen. H?yry pihisee sillan ja laidan v?liss?. Kompuroin vahdin ohitse kannen alle, jossa minulla on oma hyttini per?n puolella laivaa.

-Hohhoi, kuinka el?m? sent??n on raskasta!