Chapter 4 No.4

Heid?n innostuksellaan-oliko sill? oikeastaan totisempaa pohjaa? Eiv?tk? he-ja enk? min?kin, niinkuin niin monta kertaa ennenkin el?m?ss?ni-emmek? olleet tempautuneet mukaan semmoiseen, joka vain on tuulen touhua, joka kyll? liehuttaa lippuja, mutta ei py?rit? rattaita? Sill? eih?n se semmoinen koskaan toteudu. Ei ihmiskunta ole koskaan todenteolla tahtonut rauhaa. Se ei ole p??ssyt siihen siksi, ett? se ei ole siihen pyrkinyt. Pyrkineek? koskaan? Lieneek? ihmisluonnossa siihen edes mit??n edellytyksi?k??n? Jos p??st?isiin rauhan tilaan, pyritt?isiin siit? luultavasti piankin pois.

Mit? varten siihen sitten antautua pelk?n my?t?soinnun saavuttamiseksi niiden kanssa, joiden seuraan sattumalta joutuu? Eih?n sen aatteen toteutumisen aika ole viel? alullakaan. Eih?n se ole viel? periaatteessakaan tunnustettu. Sodalla, sill?h?n ne vasta on profeettansa ja apostolinsa, jos mill?. Kuinka monta pyh?? sotaa lieneek??n sodittu? Jos mik??n aikojen alusta on ollut ja yh? on uskontoa, valtioiden ja kansain, niin totta sota-juuri se on uskontoa. Huomenna nuo nuoret miehetkin ehk? ovat sen vaikutuksen alaisina, valmiit uhraamaan ei vain kukkakimppujaan, vaan oman henkens?kin sodan jumalan alttarille.

Heid?n rauhaninnostuksensa tuskin oli muuta kuin jotakin ajan tunnelmaa, heille mieluisaa tunnelmaa, henkisen huumautumisen tyydytt?misen tarvetta. T?ytyih?n pukeutua johonkin muotoon, p??st? jollakin tavalla purkautumaan sen mielennousun, joka aina niin helposti syntyy n?in ylh??ll?, kun on poissa kosketuksista todellisuuden kanssa, n?in kaukana siit?, mik? on-kun maailman siell? alhaalla voi kuvitella millaiseksi haluaa. T?nne ei kuulu sielt? mit??n sen omaa ??nt?, t??ll? soi meille vain se s?vel, mik? meiss? itsess?mme syntyy.

Mutta taaskin, viel? kerran-miksei se saisi sit? tehd?, jos siit? on mielelle ylennyst?? Miksemme saisi haltioitua siit?-niinkuin runoudesta, taiteesta, aatteista-jos meill? on siihen tarve, ja her?t? vasta huomenna todellisuuteen, jos meid?n t?ytyy? On ehk? niit? onnellisia, jotka eiv?t koskaan her??, jotka aina el?v?t unelmissaan, tehden niist? itselleen todellisuuden.

Tuo erakko-h?nt? ei ainakaan mik??n maailmassa voisi her?tt?? siihen todellisuuteen, ett? h?nen aatteensa on vain haavetta. H?n on niit?, jotka, kerran saatuaan uskon, eiv?t siit? koskaan luovu eiv?tk? siit? pety. Heid?n uskonsa sis?llys ehk? joskus vaihtuu, mutta tuskin koskaan katoo heilt? itse usko. Joka kerran uskoo, ett? on olemassa vanhurskas, oikeamielinen Jumala, h?n ei koskaan tule siihen, ett? h?nt? ei ole, vaikka maailmanmeno kuinka usein osoittaisi toista. Vaikka mitk? tapahtumat tahansa todistaisivat h?nelle, ett? esimerkiksi rauhanaate on pilvilinna, ei se h?nelle merkitsisi mit??n. Sill? mik? uskovalle ei toteudu t?n??n, sen h?n uskoo voivan toteutua huomenna. Jos sota syttyy huomenna, on se h?nelle viimeinen sota. Jollei sek??n ole viimeinen, niin on se viimeisen edellinen. H?nen silm?ns? jos eiv?t sit? n?e, niin n?kev?t toisten. H?n astuu aina askeleen edelle ja uskoo aina lopulta siihen, mihin tahtoo uskoa, viitaten kaikkia t?n?isen todellisuuden todistuksia vastaan tulevaisuuden huomenen mahdollisuuteen. Toteutumisen mahdollisuus ja toivo on h?nelle toteutuminen.

H?n tuli, koko olentonsa kuin s?teillen yst?v?llisyytt?, hyv?ntahtoisuutta ja mielihyv??.

-En koskaan ole t??ll? kuullut niin kaunista puhetta. He ovat, nuo tuollaiset nuoret, jotka sen kerran toteuttavat. Jos sota joskus syttyisi, ei heist? kukaan menisi.

-Mihin te sen varmuutenne perustatte?

-Koska heid?n poskensa niin hehkuivat ja heid?n silm?ns? paloivat.

Siihen semmoiseen ihmistuntemiseen h?n perusti heihin n?hden uskonsa ja vakaumuksensa maailmanrauhasta. Voiko mik??n usko ja vakaumus olla heikommalla asiallisella pohjalla? Ja kuitenkin h?nen yksinkertainen uskonsa maailmanrauhaan oli minulle vakuuttavampi kuin kaikki nuorten miesten todistelut. Oli niinkuin min?, jos sen joskus voisin omistaa, en tulisi omistamaan sit? heid?n j?rjell??n, vaan h?nen tunteessaan.

* * * * *

H?n osoitti minulle y?sijan ullakolla, jonka toinen puoli oli hein?vajana, toisessa oli kaksi lattiavuodetta, kumpikin nurkassaan, niiden p??ll? karkea hursti. Toinen on vieraan vuode, toinen h?nen omansa. Niin pian kuin oli saanut elukkansa ruokituksi, sanoi h?n tulevansa-ellei h?iritsisi.

Hein?vuoteelle ojentuessani oli yht'?kki?, niinkuin olisin ollut kotimaassa, vanhan tuttavani luona, h?nen torpassaan, sen tallin ylisill?. Minulla oli aikoinaan ollut siell? er??ll? kaukaisella syd?nmaalla yst?v?, hengenheimolainen, vaikk'emme olleet yht? mielt? juuri miss??n asiassa, tavallaan erakko h?nkin. Olin usein h?nen luonaan mets?st?m?ss? ja kalastamassa. Meill? oli yhtym?kohtia vain muutamissa asioissa, mutta me viihdyimme kuitenkin toistemme seurassa hyvin. H?n oli uskovainen, min? en ollut. Mutta meill? oli jokin yhteinen pohja, en tied? oikein mik?. Ehk? vain se, ett? kunnioitimme toistemme vilpitt?myytt?. Ehk? h?nen puoleltaan my?skin se, ett? h?n oli vakuutettu siit?, ett? min? kerran omaksun h?nen uskonsa. Tuon tuostakin h?n toisti: "Sin? puhut nyt niin, mutta odotahan, kyll? sin? viel? kerran." Ehk? minun puoleltani se, ett? h?nell? oli jotakin, jota minulla ei ollut-valonsa y?ss?, johtolankansa, jota kaipasin, iloiten, kun olin l?yt?nyt ne edes toisella. Ehk? h?n oli huomannut, ett? tulin h?nen luokseen varsinkin silloin, kun olin henkisesti hajallani. Hartaalla, tyytyv?isell? olennollaan h?n sai minut aina yhdistetyksi itseeni. Kun n?in, kuinka lujasti h?n oli valanut olentonsa siit?, mik? h?ness? oli parasta, koetin min?kin tehd? samoin siit?, mit? minussa oli. H?nen j?rkisyyns? eiv?t minuun koskaan vaikuttaneet, ainoastaan se j?rk?ht?m?t?n voima, mik? oli h?nen tunteessaan ja uskossaan. Mutta kun joku koetti kumota h?nen mielipiteit??n, olin valmis puolustamaan niit? ominani h?nen j?rkisyill??n ja omilla keksimill?ni uusillakin. Puolustin h?nen uskoaan, vaikkei se ollut minun. Olisin ollut valmis uskomaan kaikkeen, mihin h?n uskoi. Kun h?n koetti todistaa, ep?onnistui h?n aina. Mutta kun h?n hurmautuneena huudahti, viitaten johonkin kauniiseen tai suureen tai ylev??n: "Kas, tuossa on Jumala ... etk? n?e h?nt?-tuossa pilvess?-tuon tuulen huminassa-tuossa tuon oikeuden voitossa ... h?n puhuu meille kaikkialla, h?n on kaikkialla l?sn?! On ihanaa uskoa ... soisin sinullekin sen ilon!"-niin minua l?mmitti h?nen l?mp?ns? ja s?hk?tti h?nen silmiens? tuli, ja min? olisin tahtonut itse olla samanlainen. Uskovaisten, innostuvien seurassa on minulla aina ollut viihdyk?st?. Heid?n sielunsa l?mp? l?mmitt?? minua.

Siell? h?nen ullakollaan me usein kes??in? puhelimme p?iv?n nousuun.

Lehm?t m?rehtiv?t. Lampaiden kellot kilahtelivat tarha-aidan kupeelta.

Koira tuli n?in ja kiertyi jalkapohjiini. H?n itse liikkui siell?

niinkuin erakko nyt tuolla.

Taas tuli minulle se sama, mik? niin usein t?m?n p?iv?n kuluessa, se, mit? oikeastaan olin l?htenyt hakemaan t??lt? yl?puolelta pilvien. Kaikki t??ll? vei siihen, nuorten miesten innostus, erakko, h?nen madonnansa. Tahdon vaikka vain suotta aikojaan uskoa, ett? t?m? maailma on paras mahdollinen, ett? suuret, jalot aatteet sit? hallitsevat, ett? se menee yh? eteenp?in, voimistuen, hienontuen, kehittyen uusien ihmisyst?v?llisten yritysten, uusien keksint?jen avulla ennen aavistamatonta tulevaisuutta kohti, ei vain aineellisella, vaan my?skin hengen hienostumisen alalla. Sen kehityksen loppup??n? t?ytyy olla maailmanrauha. Vasta se toteuttaa kristinopin sisimm?n aatteen. Ilman sit? on turhaa puhua mist??n lopullisista kristillisist? saavutuksista. Se on korkealla, mutta jos sinne ei p??st?, ei ole p??sty mihink??n, vaan kaikki j?? puolinaiseksi. Pessimismin aika on ohitse, samoin karun kritiikin ja ivan. T?m? alkanut vuosisata on oleva Tolstoin aatteiden, Punaisen ristin, Haagin sovinto-oikeuden-ja semmoisten.

Nuo tuollaiset nuoret miehet, ne ovat ehk? sittenkin t?m?n vuosisadan oikeat edustajat. Heid?n innostuksensa on ilmausta sen sisimm?st?. Olkoon, ett? se on vaahtoa, mutta vaahto ei synny itsest??n. Sen synnytt?? ajan tuulen aiheuttama aaltoilu ihmismieliss?. Se on se, joka nostaa sen.

Eih?n koskaan tied?, mik? salaper?inen, kansoissa k?tkeytynyt voima siit? viel? voi purkautua. Niin v?h?n nykyaikainen kuin tuon miehen usko onkin, voipi se vallata liikkeeksi kehittyen, yhtyen sosialistisiin aatteisiin, maailman mielet. Jos kerran entisaikoina on voitu huumautua semmoisiin ihanteellisiin yrityksiin kuin ristiretkiin ja uskonsotiin, joita paljasjalkamunkit ovat panneet alulle, miksei sama ilmi? voisi viel?kin uudistua! Ja toisaalta kaikki marttyyrit- miksei voisi ajatella, ett? rauhanaatekin saattaa muuttua voimaksi, jota ei mik??n voi vastustaa, joka synnytt?? sen puolesta uhrautuvia semmoiset m??r?t, ett? heit? on mahdoton kaikkia sulkea vankiloihin tai ajaa maanpakoon tai ottaa hengilt? heid?n rauhallisen vastarintansa vuoksi?

Tuollainen erakko-keskiajan pyhimys uudessa hahmossa-anna h?nen uskostaan kehitty? uskontokunnan, j?rjestyneen veljeskunnan, joka saa omattunnot haltuunsa ja alkaa johtaa niit?-kuinka herk?t sellaisille vaikutuksille mielet ovat, sen n?ki vanhoista herroista, jotka tulivat vastaan, sen n?ki noista nuorista miehist?, sen tunnen itsest?ni. Tuskin kukaan t??lt? l?htenee saamatta siit? jotakin vaikutusta. Se on l?heisess? yhteydess? koko nykyisen hengensuunnan kanssa ... kansainv?lisyyden, hengen aatteiden ja k?yt?nn?llisen el?m?n aatteiden kanssa. Ne, jotka ovat v?h?nkin valmistuneet sille aatteelle-mik? mainio paikka t?m? sen aatteen ajamiselle tunteiden tiet?! T??ll? ovat ihmiset vastaanottavia, noin takkavalkean ??ress?. Kaikkein erilaisimmat yhdist?? t??ll? sama mieliala-syntyy hartaus, niinkuin olisi oltu samassa jumalanpalveluksessa. Semmoisina hetkin? kylv?ytyv?t siemenet, joista ei tied?, mit? ne it?v?t ja heilim?iv?t. T??ll? kaikki ainakin koettavat, ainakin hetkeksi, asettua h?nen kannalleen.

Mutta t?llaisia rauhanaatteen korkeuksia, joissa uhrataan rauhan jumalalle ja h?nt? palvellaan, voi synty? miss? tahansa muuallakin, vaikka suurkaupunkien keskell?.

Tuskin miss??n kirkossa viel? on totisesti saarnattu rauhanaatetta. Ehk? yleisin rakkaudenopin sanoin, mutta ei koskaan erityisoppina, aseidenriisumisvaatimuksena. Mutta ajatellaan, ett? sit? alettaisiin yh? enemm?n julistaa, ett? se tulisi saarnojen tekstiksi ja jumalanpalveluksen sis?ll?ksi, ett? pakotettaisiin esiin se puoli Kristuksen opista, saataisiin siit? uskontunnustus! H?n sanoi oikein: yhdenvertaisuus ja veljeys ja rauhanaate ovat t?h?n saakka j??neet toteutumatta, koska niit? ei ole ajettu Jumalan asiana.

Uskon asiaksi sen on tultava, jos mieli... Mik? suunnaton uskon uudistus ja uskon puhdistus, jos niin tapahtuisi!

Kirkon tuleva, suuri teht?v? kautta koko maapallon: kaikki kansat kristityiksi, kaikki kristityt rauhanuskoisiksi!

Tuo yksinkertainen mies t??ll? toimii jo siin? hengess?.

Minulle tuli vastustamaton halu tulla h?nt? l?hemm?. Olisi ennen kaikkea tehnyt mieleni saada tiet??, mill? tavalla h?n oli saanut tuon uskonsa ... mit? ihmeellisi? teit? h?n oli siihen tullut ... kuinka h?n oli tullut asettuneeksi t?nne sit? harjoittamaan ... mik? oli h?nen entisyytens? ... mit? mieskohtaisesti eletty? oli sen takana, mihin h?n oli antautunut.

H?n tuli, ja min? kysyin sen h?nelt? heti.

-Mist? olette saanut tuon ihmeellisen uskonne?

-Onko se teist? niin ihmeellinen?

Sanoin, ett? h?nen uskontonsa vakuutti minua rauhanaatteen toteutumisesta enemm?n kuin kaikki todistukset, joita olin siit? kuullut.

-Madonna ilmaisi minulle, ett? kaikki tappaminen on synti?.

-Kertokaa minulle, kuinka h?n sen teille ilmaisi!

H?n kertoi minulle, ventovieraalle, k??ntymisens?, vuoteen laidalla istuen, luonnollisesti, ilman hetkenk??n ep?ilyst?, etten sit? ymm?rt?isi, vailla sit? olevaisuutta, jonka usein tapaa uskovissa: et sin? t?t? k?sit?, ei t?st? maksa vaivaa sinulle puhua. Samalla tavalla oli h?n n?ht?v?sti kertonut sen monelle muullekin, siit? p??tt?en, ett? sanottava jo n?ytti kiteytyneen kuin varmaan muotoon.

H?n oli ennen ollut innokas mets?st?j?. H?nen suurin intohimonsa oli ollut huviksensa tappaminen, nautinto siit? sit? suurempi, kuta ihanampi oli ymp?rist?, jossa se tapahtui. Is?nt?ns? seuralaisena h?n oli mets?stellyt kaikissa maissa, kaatanut kaikenlaista riistaa. H?n oli paljon n?hnyt ja kokenut maailmaa, kyll?stynyt siihen ja sen touhuun ja lopulta pyrkinyt siit? pois. Herttua oli tehnyt h?nest? n?ill? alpeilla omistamiensa metsien ja laajojen mets?stysmaiden hoitajan ja vartijan. Joka vuosi saapui herttuan tuttavia t?nne suurille mets?styksille. Koko seudun v?est? oli palkattu ajamaan kauriita v?ijytyspaikkoja kohti, joissa mets?st?j?t odottivat saalistaan. Riistaa kaatuu suunnattomat m??r?t, kymmenet miehet kantavat sit? yht? mittaa laaksoon my?t?v?ksi tai pois kuljetettavaksi herrojen linnoihin. Er?s v?ijym?paikka on sill? pengerm?ll?, miss? nyt on madonnan alttari. Siihen kauriit alhaalta tullen pys?htyiv?t huoahtaakseen siin?, ennenkuin l?htev?t lopulliselle pakoretkelleen yl?s j??tikk?alueelle, minne niit? on mahdoton seurata. Jos ne siit? pelastuvat, ovat ne turvassa. Ylemp?n? ei ole en?? solia, joissa niit? voisi v?ijy?.

-Oli jo ilta, v?h?? ennen angeluskellojen aikaa, jolloin ajon oli p??ttyminen ja jonka j?lkeen ei kukaan en?? saanut ampua. Oli viimeinen mets?stysp?iv?. Kun iltakellot alkavat soida laaksossa, silloin minun on puhallettava merkki, jonka toistaa toinen torvimies toisella alpilla ja sitten kolmas ja nelj?s, ja niin kulkee soitto yli koko rintaman, ja rauha on julistettu siksi vuodeksi. Iltakellot alkavat soida. Vien torven huulilleni, puhaltaakseni p??tt?j?iss?velen. Silloin t?m?ht?? vuori, ja keskell? pengerm?? seisoo nuori kauris, em?st??n eksynyt, kuulostellen sit? ja varovasti ??nn?ht?en. Minulta putosi torvi kantimeensa ja pyssyn per? lensi poskelle. Vuona oli yhdell? laukalla sen r?ykki?n p??ll?, jonka alla nyt on madonnan alttari. Laukaisin, mutta en osannut kuolettavasti. Maassa oli verimerkkej?. Seurasin niit? pime??n saakka saavuttamatta haavoittamaani. Y?ll? ilmestyi minulle madonna unessa ja sanoi:-"Sin? olet tehnyt murhan. El?imen henki on yht? pyh? kuin ihmisen henki." Etsin monta p?iv?? haavoitettua. Tapasin sen pengerm?lt?, er??n kalliojyrk?n alta, jonne se oli p??ssyt laskeutumaan, mutta ei siit? en?? nousemaan pois. Sen toinen etujalka oli poikki. Se oli kuollut n?lk??n, sy?ty??n kaiken vihre?n ja j?rsitty??n maasta kanervan juuretkin.

-Ilmoitin herttualle, etten en?? voi olla h?nen mets?st?j?ns?. H?n kysyi, miksen. Min? sanoin, ett? se on synti. Kuinka synti? h?n kysyi. Min? kerroin, mit? madonna oli ilmaissut minulle unessa. Herttua oli vanha ja hurskas mies. H?n sanoi, ett? siell?, miss? madonna on ilmestynyt ja k?skenyt jotakin, siell? h?nt? on toteltava. Sen j?lkeen t??ll? ei ole ammuttu, ei koko siin? vuoristossa, jonka herttua omistaa. H?n pyysi minua j??m??n t?nne ja vartioimaan, ettei t??ll? en?? koskaan ammuttaisi. Olen vartioinut t??ll? kauriita kohta kymmenen vuotta. Ne ovat niin kesyttyneet, ett? ?isin tulevat sy?m??n haasialta, joka on t?m?n huoneen takana. Ajattelin, ett? madonnan tarkoitus oli ollut viel? suurempi, ett? h?nen oikea tarkoituksensa oli sanoa: koska ihminen ei saa tappaa el?imi?, saa h?n viel? v?hemm?n tappaa toisia ihmisi?.

Tahdoin palvella h?nt? sill?kin tavalla. Pystytin h?nen kuvansa siihen. Monet ovat ruvenneet h?nt? rukoilemaan ja palvelemaan. Kun he kysyv?t, miksi h?nt? palvelen, niin min? selit?n heille sen. Madonna on tehnyt muuta ihmett?. H?n suojelee lumivy?ryilt?. Niilt?, jotka h?neen uskovat, ei karja joudu hukkaan. Moni tulee juomaan vett? h?nen l?hteest??n ja vie sit? pyh?n? veten? kotiinsakin. Papit eiv?t ole sit? siunanneet, mutta se on silti pyh??, sill? madonna itse on sen siunannut. Se ei koskaan samene. Kaikki muut l?hteet samenevat, kun j??tik?ill? sataa, mutta madonnan l?hdett? ei suurinkaan sade samenna.

Enh?n voinut seurata h?nt? aivan kaikkeen tuohon. Mutta jos joku nyt juuri olisi uskaltanut sit? ep?ill? tai kohauttanut sille ylenkatseellisesti olkap?it??n, olisin vakuuttanut uskovani, ett? kaikki oli tapahtunut juuri niin, kuin h?n uskoi. Madonna oli ilmaantunut h?nelle, madonna teki ihmeit?, h?nen l?hteens? oli pyh?, ja sen vesi pysyi aina kirkkaana siksi, ett? se oli pyh?? vett?.

Kuului keveit?, varovaisia askelia ulkoa. Koira kohotti p??t??n, kuulosti, vainusi ja paneutui takaisin.

-Mit? se on?

-Kauriit saapuvat hein?haasialleen.

-Ne todella uskaltavat, vaikka talossa on koirakin?

-Pax ei mene koskaan ulos, ennenkuin kuulee heid?n poistuneen.

-Ettek? koskaan ep?ile sit?, ett? aatteenne j?? toteutumatta?

-En. Ihmisill? on tarve uskoa siihen. Uskon, ett? suurin osa ihmiskuntaa syd?mens? syvimm?ss? uskoo tai ainakin toivoo, ettei en?? syttyisi sotia. Ei kukaan, joka on t??ll? k?ynyt, ole puolustanut sotaa niit? vastaan, jotka pit?v?t sit? pahana. Ehk? ajattelevat he toisin tuolla alhaalla maailmassa, mutta niin pian kuin he ovat poikenneet rauhan madonnan polulle ja saaneet juoda h?nen l?hteest??n, tulee heihin halu uskoa, ett? h?n kerran saa sen aikaan. "Meist? on niin, kuin t?ss? olisi pyh? paikka, ja rauhan jumalan asunto." Niin he sanovat. Saattaahan olla, ett? monet puhuvat n?in vain minulle mieliksi. Ehk? min? heist? monestakin olen vain haaveilija, puolihullu ?ij?, niinkuin ehk? olenkin. Mutta min? olen iloinen, ett? he edes sanovat uskovansa, vaikkeiv?t todella uskoisikaan, tai vaikka se olisi heiss? vain hetken tunnelmaa. Aina siit? sittenkin j?? jotakin, vaikka sanoisi sen suottakin. Min? kuvittelen, ett? heille tapahtuu niinkuin mehil?iselle, joka tiet?m?tt??n saa kukan siitep?ly? siipiins? ja tiet?m?tt??n hedelm?itt?? sill? toisen kukan... T?m? kes? on ollut ihmeellinen kes?. Ei koskaan ennen ole tullut niin paljon rauhanuskovia. Ne ovat tulleet vartavasten eik? vain sattumalta. Madonna ne nuoret miehet sai puhumaan niin kauniisti ja innostuneesti. Suokoon h?n heille varjeluksensa, etteiv?t he sy?ksyisi alas... Hyv?? y?t? teille.

H?n kuului rukoilevan hiljaa ja sitten nukkuvan heti. Ymp?rill? vallitsi er?maan ja yl?ilmojen kaksinkertainen hiljaisuus. Puro yh? lorisi jossakin. Koira huoahti nukkuessaan. Jokin hy?nteinen risahti heiniss?. Lampaat ja kilit lep?siv?t ??nett?min? navetassaan, mutta ulkoa kuului villikauriiden varovainen liikehtiminen hein?haasian ymp?rill?. Niit? tuntui tulevan yh? enemm?n, ja minua huvitti kuvitella kaiken vuoriston v?en jonoa rauhanmadonnan haasialle, jossa oli loppumaton, itsest??n siihen siunautuva hein?.

H?n oli totisesti sovittanut sen, mink? heit? kohtaan oli rikkonut.

Jos el?imen hengen ottaminen on synti, niin h?n on totisesti sen sovittanut.

Olinhan min?kin aikoinani ollut mets?st?j?, tappanut ja haavoittanut, kuinka paljon lienenk??n, tulematta siit? kuitenkaan siihen, mihin h?n. Olin joistakin ep?m??r?isist? tunnonvaivoista-vaiko vain kyll?styksest??-lakannut ajaksi, mutta alkanut taas uudestaan, koska semmoinen minusta ei ollut muuta kuin hentomielisyytt?, turhaa tunneherkkyytt?. Kuinka ei minussa ollut tapahtunut sit? muutosta, mik? h?ness?? Siksik?, ettei minulle ollut voinut tapahtua sellaista ihmett?, sellaista y?llist? ilmestyst? kuin h?nelle? Onko ehk? her?ys, k??ntymys johonkin perinpohjin uuteen, aina joidenkuiden salaper?isten, meist? itsest?mme riippumattomien ja meille tuntemattomien voimien ihme-Jumalan ihme, niinkuin uskovaiset sanovat?

Pulppuaako toisissa, semmoisissa kuin h?ness? tuossa, suoni joistakin syvist?, aikakausien takaisista l?hteist?? Onhan el?imen hengen ottamisen kielto ja siit? johtuva lihan sy?misen kammo olennaisena sis?llyksen? kokonaisissa uskonnoissa. K?yh?n se s??lin ja vastenmielisyyden tunteen punaisena lankana l?pi koko ihmiskunnan siveysopin.

Pyysin aamulla her?tty?ni saada j??d? h?nen luokseen. Pyynt?ni n?ytti olevan h?nelle mieleen. Kun tiesin, ettei h?n ota mit??n rahamaksua vierailtaan, kysyin, enk? voisi h?nt? jollakin tavalla ty?ll?ni auttaa. H?n ehdotti, ett? l?htisin h?nen kanssaan hein??n, jos se minua huvittaisi.

Meit? oli kolme, jotka l?hdimme. Jo varhain aamulla oli laaksosta tullut nuori mies. H?n oli totinen, hiukan alakuloisen n?k?inen nuorukainen. Kysyin laskeutuessamme, kuka h?n oli.

-H?n on Hanseli, er??n yksin?isen naisen poika. H?n on postimieheni ja tavarankuljettajani. Oi, h?n on ihana poika, kuiskasi h?n. H?n on kyll? suorittanut asevelvollisuutensa, mutta sotaan h?n ei menisi. H?n uskoo niinkuin min?kin.

Niityt olivat alempana, v?h?n matkaa madonnan pengerm?lt?, jonne sielt? vei polku viistoon vuoren rinnett? alas, kuusikon l?pi. Siell? oli, sek? laakson t?ll? puolella ett? sen toisella, kokonainen alue talonpoikien hein?maita, joilla hein?nkorjuu oli t?ydess? k?ynniss?. Siell? liikkui kaikkialla v?ke? pienten ruskeiden latojen ymp?rill?, kuului viikatteiden hionnan helkett?, ja soi joikuja laakson yli puolelta puolelle. Alhaalla laakson pohjassa huhusivat matkailijat tervehdyksens? ylemp?n? oleville ja saivat vastaukseksi iloisen s?velen. Taivas oli yh? edelleen sunnuntaikirkas, ilma tyven ja l?mmin. Ty? k?vi kuin karkelo. Sain taas pitk?st? ajasta panna ter?v?n raudan kostean hein?n juureen ja nauttia sen mielity?ni sulosta. Aamulla kaatui hein?, kuivi p?iv?n helteisen auringon alla ja oli jo illan tullen valmistunut kannettavaksi latoon, joka oli kuusikon reunassa, aivan niinkuin ennen kotona, syd?nmaan pienell? mets?niityll? yst?v?ni luona. Se oli ero kuitenkin kotoisen ja t?m?n v?lill?, ett? t??ll? kuusikon yli kurkottivat p??lakeaan h?ik?isev?t lumihuiput ja ett? niityn yli n?kyi vuoristomaisema kaikessa komeudessaan, moniv?riset laaksorinteet ja laakson pohjassa yht??ll? kuohuva koski, jonka pauhua ei kuulunut, vaikka n?kyikin vaahto, toisaalla hiljalleen vy?ryv? vuo, ja alimpana autereinen j?rvi ja kaikki sen kaupungit ja el?m? ja liike.

Minua kuin pakottamalla pakotti asettamaan kaikki rauhanaatteen valoon. Joka taholta oli tulevinaan vastaani sopu ja sointu ja siin? el?v?t ja sit? harrastavat hyv?t ihmiset. Minusta tuntui, kuin erakon aate olisi heit? kaikkia el?hytt?nyt, kuin he olisivat sen l?pitunkemia joka liikkeess??n, joka askeleellaan. Ne nousivat verkalleen jyrkki? rinteit? kukin ladolleen olallaan reppunsa ja aseensa, ty?ns? aseet, viikatteet ja haravat. Niill? oli kaikilla sama puku, miehet lyhyiss?, harmaissa sarkatakeissa kuin vanhat kotoiset her?nneet k?rteiss??n. Se oli kuin sotav?ke? tuo, joka tuli valloittamaan sen viimeisenkin v?h?n, mink? ihminen t??ll? voi luonnolta valloittaa, hein?kipenen ei kovin kaukana ikuisen lumen rajoilta. Olihan siin? pienoiskuva rauhan asein valloitetusta koko maailmasta-alhaalla j?rven rannalla viiniryp?leiden maa, hedelmien ja ruusujen, kaiken hienoimman viljelyksen maa-t??ll? vaivaiskoivujen, tunturikuusien ja kanervain Lappi, ja sill? v?lill? kaikki asteikot-yht? maailmaa kaikki, kesken??n yst?v?llisiss? v?leiss? el?vien ihmisten hallussa.

Hein?miehet olivat kuin yht? perhett?, tekiv?t kyll? omaa ty?t??n, mutta olivat samalla yhteisty?ss?, toimien kuin talkoissa, vaikkei t?it? oltu vartavasten niin j?rjestetty. Kun joltakin loppui oma ty?ns?, siirtyi h?n sanaa puhumatta toisen alueelle niitt?m??n, haravoimaan ja kantamaan. Vuoristo ep?vakaisine ilmoineen ja yll?tyksineen on vihollinen, jota vastaan t?ytyy aina olla varuillaan. Jokainen t??ll? on joskus henkens? kaupalla toistaan auttanut ja saanut samanlaista apua. Jos katoo el?in, tai ihmisten edes arvellaankaan joutuneen vaaraan, l?htee koko kyl? etsim??n. Ihmiset ovat yst?vi?, luonto on kaikkien yhteinen vihollinen. Miksei voisi koko maailmankin el?m? olla sen periaatteen mukaan j?rjestett?viss?? Ja niinh?n se suuresti katsoen jo tavallaan onkin. Miss? ei ole, siin? se siihen pyrkii.

Erakon madonna n?ytti kuin yhteisest? salaisesta sopimuksesta olevan omaksuttu t?m?n paikkakunnan, n?iden hein?miesten suojeluspyhimykseksi. H?n oli heille hyvien s?iden haltija, suotuisain ilmojen antaja, selitti minulle erakko. L?htiess??n illalla kotimatkalle he poikkesivat, melkein kaikki naiset ja monet miehetkin, h?nen luokseen, vaikka sinne oli noustava melkoinen, jyrkk? rinne. He polvistuivat hetkeksi sen eteen, n?yttiv?t rukoilevan ja olivat siit? noustessaan, niinkuin olisivat t?ytt?neet totutun velvollisuuden. Oli siis jo olemassa rauhanmadonnan palvelus, rauhanseurakunta, oli rauhanaatteen uskovaisia-sen alttari, pappi-oli pantu tulevan rauhankirkon perustus-tosin kaukana suuresta maailmasta, tosin poissa todellisuudesta yl?puolella pilvien, ehk? vain h?m?r?n? tunnelmana- mutta se oli kuitenkin.

-Ettek? puhu heille koskaan tuossa madonnan pengerm?ll?? kysyin er??n? iltana noustessamme.

-Katsokaas, kun min? en osaa puhua. Jospa osaisinkin... Jos olisi joku, joka selitt?isi sit? heille, niinkuin ne nuoret miehet eilen.

Meid?n hein?ntekomme kest?? useita p?ivi?. L?hdemme aina aamulla alas, teemme ty?t? p?iv?n ja palaamme illalla majalle. Sulaudun yh? enemm?n t?h?n h?nen maailmaansa, joka alussa on kuin ep?todellista tarua, mutta muuttuu v?hitellen todellisuudeksi, niinkuin ei muuta todellisuutta olisikaan olemassa. Min?kin palvelen rauhan madonnaa, en tosin polvistuen ja rukoillen, niinkuin h?n ja muut, mutta vieden sille omine toivotuksineni kukkani min?kin h?nen alppiruusupuutarhastaan, joka aamu, niinkuin se kuuluisi asiaan, niinkuin rikkoisin jotakin vastaan sit? laiminly?m?ll?.

Joudun siell? n?in? p?ivin? sielun ja ruumiin sopusointuun, mik? minulle tulee vain harvinaisina juhlahetkin? luonnossa, saaristossa, meren rannalla, katsellessani elokuun l?mpim?n? iltana majakkain ??net?nt? tuiketta, kun suuri kuu samalla seisoo taivaanrannalla-kun ei voi eik? tahdo katsoa el?m?n nurealle puolelle ja kun uskoo, ettei sill? sit? puolta olekaan, ett? toinen puoli on yht? kirkas kuin toinenkin. Ruumiini on suloisesti uuvuksissa tehdyn ty?n j?lkeen, mieli etsii vain miellytt?v?? ja viihdytt?v??. Tahtoo n?hd? kaikki, ei niin kuin se ehk? on, vaan jossakin "hohteessa". Heikko paimenpillikin saa syd?men v?r?j?m??n ja sielun haltioitumaan. Yksinkertainen virsi vaikuttaa kuin mahtava orkesteriesitys. On herkk? ei vain tunteille, vaan my?s aatteille, tekee mieli koettaa ymm?rt?? kaikkea, vastakkaisimpia suuntia, sit?kin, mit? on ennen tuominnut. Silloin ennen kaikkea tahtoo uskoa, uskoa mahdottomintakin, sit?, ett? kaikki, mit? toivoo, on toteutettavissa.

Ja min? uskoin, ett? maailmanrauha ei ole en?? unelma, ei haave, vaan ett? sen t?ytyy toteutua. Se ehk? jo onkin toteutunut. Viimeinen sota, ainakin suurten sivistyskansojen kesken, on jo sodittu. Eih?n t??ll? koskaan tied? aikaa eik? hetke?. Ehk? se uusi vuosi on jo alkanut, joskus meid?n nukkuessamme, kello kaksitoista y?ll?. Sen t?hti on jo noussut, viisaat miehet ovat sen jo huomanneet. Kanuunia ei en?? laukaista. Linnoitukset j??v?t v?hitellen sammaltumaan, vallitukset puretaan... Sotalaivat ruostuvat satamissaan... Kuinka moni entisaikain linna onkaan nyt museona, kouluna, kirkkona, kirjastona! Kuinka monet vallit lasten leikkitanterina!

Angeluskellot alhaalla laaksossa soivat lempe?sti tyynen illan h?m?r?ss?. Niiden ??ni kantautuu sielt? t?nne saakka, ehk? viel? ylemm?kin, ylimmille huipuille, ikuisten j??tik?iden peikkoluoliin. Ne soivat nyt, juuri t?ll? hetkell?, yli koko Euroopan mantereen, samana hetken? Espanjassa, Ranskassa, Italiassa ... haastellen enkelein? maasta maahan, yli merien ja aavikoiden, vuorelta vuorelle ... lennellen toistensa luo vierailemaan y?n hiljaisuudessa, kun ihmiset valmistuvat menem??n levolleen ... sekaantuakseen heid?n uniinsa.

Oli ihana tunne, ett? minulla taas pitk?st? ajasta, ehk? oikeastaan ensi kerran el?m?ss?ni, oli usko, usko hyv??n, usko oikeuteen ja ihmisrakkauteen, siihen, ett? maailma sittenkin paranee, ett? siit? voi tulla ihmiskunnan onnela, kun se kerran ymm?rt?? onnensa ehdot-mik? ilo, se tunne rinnassa, t??lt? painua vuorten yli auringon maahan!